Vau, tänne oli tullut tekstiä viikonlopun aikana aikalailla! =)
Voimahalit kaikille, jotka ovat kokeneet kovia ja joilla on enkelilapsia. Jouduin kaksi vuotta sitten näihin aikoihin seuraamaan kovin läheltä sellaista tilannetta, jossa lapsi syntyi vaikean sydänvian kanssa ja menehtyi 15 päivän ikäisenä. Oli tosi vaikeaa ja raskasta myös minulle, vaikka seurasin vain sivusta ja en osaa edes kuvitella mitä se on jos sattuu omalle kohdalle. :hug:
Raskausmasennuksesta en osaa sanoa muuta, kuin että kun se kunnolla iskee, se voi iskeä tosi kovaa. Serkun vaimo joutui suljetulle osastolle useammaksi kuukaudeksi, mutta on siitä toipunut täysin ja toisen lapsen kanssa ei tullut mitään ongelmia. Toivon ettei sitä omalle kohdalleni osu, mutta sit jos osuu niin eihän sille mitään voi ja sen kanssa on vaan elettävä ja se pitää hoitaa kunnolla.
Marr ja Inka halaukset myös teille, tiedän miltä teistä tuntuu, kun itse kävin saman läpi alkuvuodesta :hug:
Minulla plussa on odotuttanut itseään, koska minulla on pco. Tammikuussa sain keskenmenon ja sen jälkitarkastuksen yhteydessä gyne kertoi diagnoosinsa. Nyt kevään aikana olen sitten pudottanut painoani 11kg ja se on ilmeisesti tuottanut tulosta. Jännitän kuitenkin kovasti, niinkuin moni muukin, että kuinkas tässä käy, pysyykö pieni matkassa.
Jännityksen lisäksi varjoa odotuksen päälle heittää myös se, että meillä on valtavia ongelmia parisuhteessa mieheni kanssa, ollut jo vuoden verran ja ensimmäisen raskauden alussa olimme jo eroamassa, mutta koska tulinkin raskaaksi päätimme yrittää vielä uudestaan. No muutaman kuukauden kaikki sujuikin hyvin, mutta sitten ongelmat alkoivat taas kasautua ja nyt ne on jo sitä luokkaa että yhteinen tulevaisuus kauhistuttaa ja pelottaa. Lauantaina mies laittoi viestin että haluaa erota ja että kirjoitamme eropaperit tällä viikolla, minä sanoin että ok.
En ole vielä kertonut olevani raskaana, koska mies piti koko viime viikon mykkäkoulua taas ihan mitättömästä asiasta. Tänään hän sit laittoi viestissä kysymyksen olenko raskaana. Vastasin vaan, että en usko olevani (joo, valehtelin, mutta oli pakko saada lisää aikaa) ja että mitä merkitystä sillä olisi vaikka olisinkin. Joka tapauksessa aion hänelle kertoa jossain vaiheessa, mutta en olisi vielä halunnut, vasta sitten kun hän on muuttanut pois. Jos hän nyt saa tietää, hän kieltäytyy allekirjottamasta eropapereita ja sama helvetti alkaa taas alusta. Uskoisin että miehelläni on tietyntasoinen narsistinen persoonallisuushäiriö, sillä hän pyrkii kontrolloimaan minua totaalisesti ja suuttuu ihan pienimmistäkin asioista. Esim. jos olen väsynyt kun tulen töistä kotiin tai jos puhun ystäväni kanssa liian kauan puhelimessa jne. jne. No joo, tämähän ei varsinaisesti tänne kuulu, mutta kun ei oikeen ole paikkaa mihin purkaa nyt, kun en vielä halua raskaudesta kertoa ystävilleni. Äitini ja ihan paras ystäväni tietää.
Ei siis ole tarkoituskaan pimittää tietoa mieheltä loputtomiin, mutta olisin nyt ainakin vähän aikaa halunnut pitää tiedon ihan itselläni ja nauttia tästä ilman ahdistusta / pelkoa hänen taholtaan. Toki hän varmaan ilostuu ja on taas kelpo aviomies muutaman kuukauden, mutta kun se ei riitä.
Raskaudesta olen kuitenkin tosi onnellinen, minullakin ikää on kohta 30 ja pco vielä vaikeuttaa lapsen saamista, joten... turhat huolet pois ja pää pystyssä kohti tulevaa. :heart:
Paljon paljon halauksia kaikille! :hug: