Maailmassa on muitakin ongelmia kuin lapsettomuus!!

Luin juuri jutun Kodin Kuvalehdestä, jossa pariskunta kertoi takkuisesta tiestä vanhemmiksi. Ja kylläpä kävi ärsyttämään!!
Tuo nainen vaikutti jotenkin niin perustyytymättömältä, että edes lasten synnyttyä ei ole tyytyväinen :O On artikkelin mukaan joskus onnellinen... Joskus?
Hoitojen aikoihin ei voinut liikkua missään, ei tavata ketään jne. Oli (ja varmaan on edelleen) kateellinen ja katkera. Kaikille ja kaikesta. Sai raivokohtauksia, kävi mieheensä käsiksi ym.

Siis täh?

Kun kaikki ei vaan saa kaikkea!! Ei mullakaan ole luxus-taloa, huvijahtia, kesäasuntoa Espanjassa jne. Ja siitä huolimatta mun ei tartte piiloutua neljän seinän sisälle itkemään kohtaloani ja saamaan itkupotkuraivareita. Jos ei saa niin ei saa, turhaa siitä on toisille vi**la. Tämänkin jutun nainen kertoi harkinneensa itsemurhaa, jos ei 45-vuotiaana ole äiti. Jep, ihan tervettä... Nyt tällä pariskunnalla on 2 tervettä lasta. Mutta ei, vieläkään ei ole hyvä. Jäljellä on kaunat ja katkeruus. Kun mikään ei riitä...

MIKÄ siitä lapsettomuudesta tekee elämää suuremman ongelman?! Tuo juttu vain vahvisti käsitystäni lapsettomista. Itsekästä sakkia, joka ei tajua että heillä on tuollainen ongelma ja toisella voi olla toisenlaisen, mutta aivan yhtä paljon murhetta tuova.
Ja kyllä, olen hyvinkin läheisesti seuranut muutaman pariskunnan lapsettomuushoitoja ja kyllähän se välillä kieltämättä otti päähän, kun omasta onnestaan ei uskaltanut iloita, ettei nuo nyt vaan loukkaannu. Ei, kun niillä on NIIN vaikeeta ja kun sitä ja kun tätä. Vaikeeta voi olla muillakin, mutta se ei oikeuta toisen onnellisuuden sabotointiin!!

 

En uskalla tykätä, vaikka mieli tekisi

Ja ihan vain siksi, kun itse olen saanut tarpeetonta shittiä niskaan KAHDELTA lapsettomalta ja miten nykyään vihaan sitä valitusta, kun toisilla on ja itsellä ei ja byhyy ja kaikki pois lapsettoman silmistä ettei tule vaan paha mieli. Kun se paha mieli on kuitenkin.

 

Ihan sama, mikä ongelma elämässä on, jos sitä ei käsittele, yleensä jää katkeraksi. Ja vaikka ongelma olisi ratkennut, niin kyllä se ihmiseen jäljet jättää, eikä kaikki siitä ilman apua yli pääse. Inhimillistä, mutta kurjaa varmasti kanssaihmisille.

 

Luksustalon ja huvijahdin lisäksi sinulta näyttää puuttuvan myös empatiakykyä. Tahaton lapsettomuus voi saada ihmisen kyseenalaistamaan jopa oman ihmisarvonsa, onhan kyseessä maailman luonnollisin ja elämän jatkuvuuden kannalta ihan ehdoton asia. Jos itse kärsisin lapsettomuudesta, minusta olisi outoa pikemminkin se, että pystyisin olemaan asian kanssa ihan fine.

 

[QUOTE="vieras";26693133]Luksustalon ja huvijahdin lisäksi sinulta näyttää puuttuvan myös empatiakykyä. Tahaton lapsettomuus voi saada ihmisen kyseenalaistamaan jopa oman ihmisarvonsa, onhan kyseessä maailman luonnollisin ja elämän jatkuvuuden kannalta ihan ehdoton asia. Jos itse kärsisin lapsettomuudesta, minusta olisi outoa pikemminkin se, että pystyisin olemaan asian kanssa ihan fine.[/QUOTE]

Mikään mahti maailmassa ei minusta poissulje sitä, etteikö empatiakyvyn pitäisi olla molemminpuoleista. Eli, mikään suru ei oikeuta ilkeää ja pahansuopaista, katkeraa käytöstä.

 

[QUOTE="vieras";26693133]Luksustalon ja huvijahdin lisäksi sinulta näyttää puuttuvan myös empatiakykyä. Tahaton lapsettomuus voi saada ihmisen kyseenalaistamaan jopa oman ihmisarvonsa, onhan kyseessä maailman luonnollisin ja elämän jatkuvuuden kannalta ihan ehdoton asia. Jos itse kärsisin lapsettomuudesta, minusta olisi outoa pikemminkin se, että pystyisin olemaan asian kanssa ihan fine.[/QUOTE]

Juuri näin. Ei taida ap olla koskaan kärsinyt lapsettomuudesta, sellaisen on hyvä huudella. Kaikilla meillä on ongelmamme, mutta lapsettomuus on yksi suurimmista ja syvimmistä ongelmista, eikä sitä voi ymmärtää kuin saman kokenut.

 

Lapsettomuus ei ole ongelma, vaan ongelma on liian suuri syntyvyys.

 

Toisaalta kirjoitat ihan asiaakin mutta jos et ole itse kokenut niin älä luule tietäväsi miten siihen pitäisi reagoida.

Mulle oli katkera pala se että en ole nainen, en mitään kun en lapsia saa. Mietin päästänkö miehen jamasta etsimään hedelmällisempää naista. Ulkopuoliset painosti ja kyseli. Kaikki olettivat että nyt me tehdään lapsia, niinhän mekin. Inhosin naisena oloa ja seksiä. Miksi piti olla kumpaakaan kun ne ei palvellut tarkoitustaan.

No meille kävi kuitenkin hyvin, 2 lasta hoidoilla ja yksi ilman. Mutta silti nuo ajatukset joita 7 vuotta mietin, jätti syvät jälkensä.

 

Vaikka lehden artikkelin pariskunnalla nyt 2 tervettä lasta..on naiseen jäänyt syvät jäljet(arvet)lapsettomuusajasta..hänen täytyy varmaan käsitellä niitä kipeitähin asioita vielä.:|

Ei kannata käydä tuomitsemaan ihmistä pelkän lehtijutun perusteella.(niihin kun ei aina kirjoiteta, niin kuin haastateltava vastaa)

 

Mikään mahti maailmassa ei minusta poissulje sitä, etteikö empatiakyvyn pitäisi olla molemminpuoleista. Eli, mikään suru ei oikeuta ilkeää ja pahansuopaista, katkeraa käytöstä.

näin juuri!!

 

Juurikin tuon ihmisten ymmärtämättömyyden takia lapseton pysyy omassa kuplassaan, jossa on turvallista. Ei ole voimia toisten tukemiseen, kun yrittää itse joten kuten pysyä pinnalla suuressa surussaan.

 

Juu, maailmassa on miljoonia ongelmia, mutta oletko tullut ajatelleeksi että se tietyn ihmisen oma ongelma on just hänelle se maailman suurin ongrelma? Ei käy kenenkään vähätteleminen sitä asiaa.

 

Vaikka lehden artikkelin pariskunnalla nyt 2 tervettä lasta..on naiseen jäänyt syvät jäljet(arvet)lapsettomuusajasta..hänen täytyy varmaan käsitellä niitä kipeitähin asioita vielä.:|

Ei kannata käydä tuomitsemaan ihmistä pelkän lehtijutun perusteella.(niihin kun ei aina kirjoiteta, niin kuin haastateltava vastaa)

Kiitos, aamen. Siis onhan varmasti sellaisiakin, jota eivät ole koskaan tyytyväisiä mihinkään, mutta se ei liene mikään tahattomasti lapsettomien automaattinen perisynti. Aika karskia yleistystä ap:lta yhden lehtijutun perusteella (jonka siis todellakin on kirjoittanut toimittaja, ei jutussa haastatellut ihmiset).

Itse en ole lapseton, enkä voi kuvitella miltä lapsettomuus tuntuu, mutta en lähtisi ketään tuomitsemaan ja haukkumaan itsekkääksi sen vuoksi, että on (tahattomasti ta tahallisesti) lapseton. Täydet sympatiat tahattomasti lapsettomille ainakin täältä.

 

Juu, maailmassa on miljoonia ongelmia, mutta oletko tullut ajatelleeksi että se tietyn ihmisen oma ongelma on just hänelle se maailman suurin ongrelma? Ei käy kenenkään vähätteleminen sitä asiaa.

Myös sillä "lapsellisella" voi olla se maailman suurin ongelma. Ei lapsettomuus vaan jokin muu. Ei minusta suruja voi laittaa tärkeysjärjestykseen niin, että lapsettomuus olisi se nr.1 ja kaikki muu vähäpätöisempää.

 

Vaikka en itse ole lapseton, niin pystyn silti ymmärtämään mikä ongelma se on henkilölle itselleen. Mutta tunnen useammankin lapsettomuudeta kärsivän tai joka on hoitojen jälkeen lapsia saanut. Toiset ovat käpertyneet siihen ongelmaansa ja toiset osaavat pitää sen ongelman osana itseään eikä anna sen hallita koko elämäänsä.

 

Minusta ihmisillä on nykyään liialliset odotukset elämästä, kaikki pitää saada ja heti, ei edes huomenna.
Siitä sekin kertoo, että lapsettomuudesta tehdää elämää suurempi kysymys ja ongelma.

Juuri nykypäivänä monet eivät tee lapsia vaikka saisivat, lapseton ei siis ole mikään kummajainen. Joten luulisi tahattomasti lapsettomilla olevan helpompaa kuin ennen. Mutta ei, he tekevät lasten saamisesta elämän ja kuoleman kysymyksen.

Minullekin on sanottu, että on epäreilua, että minä olen saanut monta lasta ja he (lapsettomat tuttuni) eivät yhtään. Vaikka minä olen aina auttanut, tukenut, yrittänyt olla huomaavainen jne. Hoidan lapseni hyvin, että senkään ei pitäisi olla syy siihen, että minulla ei olisi lapsettomien mielestä oikeutta olla monen lapsen äiti. Mutta kun heillä ei ole ja minulla on. Mikään ei lapsettomille tunnu riittävän, paitsi ehkä se, etten olisi saanut kuin yhden lapsen ja senkin pitkien hoitojen kautta. Varmaan sittenkin joku lapseton olisi kateellinen ja katera, että sain lapsen hoitojen avulla, kun he eivät saa niinkään.

kaikille pitäisi varmaan sanoa jo koulussa, että kaikki eivät saa lapsia, lasten saanti ei ole mikään ihmisioikeus vaan lapsettomuus voi kohdata meistä ketä tahansa. Varsinkin tahattomasti lapsettomat naiset ovat sellaisia itsekkäitä ja katkeria, miehet eivät niinkään. Mutta varmasti on paljon naisia, jotka osaavat suhtautua lapsettomuuteen myös eri tavalla eivätkä syyllistä muita.

 

Luin juuri jutun Kodin Kuvalehdestä, jossa pariskunta kertoi takkuisesta tiestä vanhemmiksi. Ja kylläpä kävi ärsyttämään!!
Tuo nainen vaikutti jotenkin niin perustyytymättömältä, että edes lasten synnyttyä ei ole tyytyväinen :O On artikkelin mukaan joskus onnellinen... Joskus?
Hoitojen aikoihin ei voinut liikkua missään, ei tavata ketään jne. Oli (ja varmaan on edelleen) kateellinen ja katkera. Kaikille ja kaikesta. Sai raivokohtauksia, kävi mieheensä käsiksi ym.

Siis täh?

Kun kaikki ei vaan saa kaikkea!! Ei mullakaan ole luxus-taloa, huvijahtia, kesäasuntoa Espanjassa jne. Ja siitä huolimatta mun ei tartte piiloutua neljän seinän sisälle itkemään kohtaloani ja saamaan itkupotkuraivareita. Jos ei saa niin ei saa, turhaa siitä on toisille vi**la. Tämänkin jutun nainen kertoi harkinneensa itsemurhaa, jos ei 45-vuotiaana ole äiti. Jep, ihan tervettä... Nyt tällä pariskunnalla on 2 tervettä lasta. Mutta ei, vieläkään ei ole hyvä. Jäljellä on kaunat ja katkeruus. Kun mikään ei riitä...

MIKÄ siitä lapsettomuudesta tekee elämää suuremman ongelman?! Tuo juttu vain vahvisti käsitystäni lapsettomista. Itsekästä sakkia, joka ei tajua että heillä on tuollainen ongelma ja toisella voi olla toisenlaisen, mutta aivan yhtä paljon murhetta tuova.
Ja kyllä, olen hyvinkin läheisesti seuranut muutaman pariskunnan lapsettomuushoitoja ja kyllähän se välillä kieltämättä otti päähän, kun omasta onnestaan ei uskaltanut iloita, ettei nuo nyt vaan loukkaannu. Ei, kun niillä on NIIN vaikeeta ja kun sitä ja kun tätä. Vaikeeta voi olla muillakin, mutta se ei oikeuta toisen onnellisuuden sabotointiin!!

Luin saman jutun ja täytyy sanoa että mielessä kävi, että kyseisellä naisella taitaa olla muitakin ongelmia kuin lapsettomuus.

 

Samaa mieltä. Ja kun se ei tosiaan lopu siihen lapsensaantiin se valitus. Yksikin tuttuni kärsi vuosia lapsettomuudesta ja nyt sitten kun sai lapsen, niin on syntymästä saakka valittanut kun on niin rankkaa ja elämä meni pilalle..

 

Tahattomasti lapseton joutuu käsittelemään surua, jota on hyvin vaikea käsitellä. Miten voi surra jotain, mitä ei ole edes? Kaikki eivät suruunsa liittyviä tunteita tunnista ja eivät osaa niitä käsitellä. Heistä tulee katkeria, eivätkä he ehkä ymmärrä mistä se kaikin kattava katkeruus tulee. Eivät ymmärrä, että taustalll aon käsittelemätön kriisi ja suru. Vaikka tahattomasti lapseton saisikin lapsen, se ei pyyhi pois lapsettomuuden aiheuttama kriisiä. Se on käsiteltävä.

Uskon, että joillakin ihisillä on suurempi taipumus synkkyyteen, masennukseen ja tyytymättömyyteen. Jos tälläinen ihminen kohtaa kriisin ja ei sitä käsittele kunnolla läpi, hänestä tulee melkoisen inhottava ihminen lähipiirilleen (yleistetysti).

Tiedän tahattomasti lapsettomia, jotka eivät koskaan ole saaneet lasta tai ovat saaneet, mutta menettäneet ainokaisensa. He ovat kuitenkin osanneet kriisinsä käsitellä ja kasvaa ihmisinä ja ovat jossain määrin mukavampaa sakkia kuin moni muu ihminen. Juurikin elämän asenteensä vuoksi.

Tiedän, että kriisin läpi käyminen on vaikeaa, juurikin ulkopuolisten ihmisten asenteiden takia. On vaikea tukea ihmistä joka suree ei-mitään. Tahaton lapsettomuus on edelleen tabu jota hävetään. Omista kokemuksistaan puhuvat vain hyvin vahvat tai hyvin katkeroituneet ihmiset. Siksi tahattomassti lapsettomat näyttäytyvät julkisuudessa niin ääripäinä. Moni onn hilja ja salaa tahattoman lapsettomuutensa, hoidot ja lastensa alkuperän. Kuitenkin joka kymmenes pariskunta on joutunut jollain tavalla hakeutumaan lapsettomuus klinikan asiakkaaksi. Toisin sanoen, lähipiirissä on aina useampia joita tahaton lapsettomuus on koskettanut, mutta me emme vain tiedä heistä.

 

Myös sillä "lapsellisella" voi olla se maailman suurin ongelma. Ei lapsettomuus vaan jokin muu. Ei minusta suruja voi laittaa tärkeysjärjestykseen niin, että lapsettomuus olisi se nr.1 ja kaikki muu vähäpätöisempää.

En tiedä, mutta uskoisin, että sellaisille jotka palavasti haluavat lapsia, mutteivät niitä saa, asia vastaa jotakuinkin samaa kuin lapsen menetys. Vaikkei sitä lasta siis vielä olekaan. No ok, eihän se nyt ihan sama ole, mutta varmasti samankaltaisen surutyön joutuu käymään läpi. En tiedä olenko oikeilla jäljillä, mutta omalle kohdalle voisin näin asian ajatella. Että on tuo minusta aika graavi suru kohdattavaksi.

Tuntuu että ihmiset ovat kateellisia toisilleen pienemmästäkin syystä, joten en yhtään ihmettele, jos lapsettomat ovat lapsellisille. Ei se tietenkään oikeuta kohtelemaan muita huonosti, mutta kuka sanoo, että kaikki lapsettomat niin tekisivät? Joo, tunnen minäkin muutaman suomenruotsalaisen itseään täynnä olevan snobin, mutten lähde haukkumaan kaikkia suomenruotsalaisia itsekkäiksi idiooteiksi.

 

Näin itse lapsettomuuden kokeneena ymmärrän hyvin, ettei tätä voi kukaan ulkopuolinen ymmärtää - jos ymmärrät, mitä tarkoitan En olisi kuuna kullan valkeana uskonut, että lapsen saaminen voisi olla niin iso ja syvälle käyvä asia, mutta niin vain se meni ja lävisti koko elämän, niin minun kuin miehenikin (vaikkakin tuntuu, että naiset ottavat tämän asian vielä miehiä kovemmin, naiseus kun niin helposti samaistuu äitiyteen).

Mutta siis sanalla sanoen, KYLLÄ, se on iso juttu, kun ihmiseltä viedään jokaisen elävän organismin perustehtävä eli lisääntyminen. Alkeellisimmasta ameebasta alkaen elämällä ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin JATKUA, ja kun sitä ei syystä tai toisesta voikaan tehdä, siinä on kyllä koko ihmisarvo ja elämänhalu koetuksella. Lapsettomuus ei millään muotoa vertaudu luksustaloon, -jahtiin tai -huvilaan. Tarve elämän jatkamiseen ylittää kaikki muut tarpeet elämässä.

Eikä se lapsettomuus todellakaan lopu lapsen saamiseen. Meillä on ihana ja upea tieteen ihme tuolla huoneessaan leikkimässä, mutta toista ei tule ilman hoitoja (kalliita ja kivuliaita ja tulokseltaan epävarmoja). Toiset äidit hiekkalaatikolla voivat puhua "suunnitelmistaan" ja "toiveistaan" saada esikoiselleen pikkusisaruksia - mitä muuta minulle silloin jää kuin suru ja kiukku ja katkeruus?

 

[QUOTE="hops";26693307]

Tiedän, että kriisin läpi käyminen on vaikeaa, juurikin ulkopuolisten ihmisten asenteiden takia. On vaikea tukea ihmistä joka suree ei-mitään. Tahaton lapsettomuus on edelleen tabu jota hävetään. [/QUOTE]

Minusta kun yleensä ulkopuoliset ihmiset tukevat ja ymmärtävät, mutta tahattomasti lapsettomat (erityisesti naiset) usein ovat joskus todella katkeria ja kateellisia lapsellisille ihmisille. He myös sanovat sen suoraan, he loukkaavat niitä joilla on lapsia ja loukkaantuvat itse siitä, että muut saavat lapsia.

Mutta ei tämä ongelma ole vain lapsettomien vaan itsekkyys on lisääntynyt kaikkialla, sellainen itsekkyys missä pitää itselle saada kaikki mitä kehtaa vain haluta. Menetyksiä tai sitä ettei jotakin saa, ei haluta hyväksyä, koska ajatellaan, että kaikki kuuluu mulle. Minullakin on tuttuja, jotka ovat tehneet abortteja, joiden jälkeen lasta ei ole enää haluttuna kuulunut tai sitten on iäkkäitä ihmisiä, joiden biologinen ikä jo alkaa estämään lasten saantia. Silti ollaan katkeria, ei ymmärretä, että noilla asioilla voi olla vaikutusta siihen lapsen saantiin.

 

Näin itse lapsettomuuden kokeneena ymmärrän hyvin, ettei tätä voi kukaan ulkopuolinen ymmärtää - jos ymmärrät, mitä tarkoitan En olisi kuuna kullan valkeana uskonut, että lapsen saaminen voisi olla niin iso ja syvälle käyvä asia, mutta niin vain se meni ja lävisti koko elämän, niin minun kuin miehenikin (vaikkakin tuntuu, että naiset ottavat tämän asian vielä miehiä kovemmin, naiseus kun niin helposti samaistuu äitiyteen).

Mutta siis sanalla sanoen, KYLLÄ, se on iso juttu, kun ihmiseltä viedään jokaisen elävän organismin perustehtävä eli lisääntyminen. Alkeellisimmasta ameebasta alkaen elämällä ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin JATKUA, ja kun sitä ei syystä tai toisesta voikaan tehdä, siinä on kyllä koko ihmisarvo ja elämänhalu koetuksella. Lapsettomuus ei millään muotoa vertaudu luksustaloon, -jahtiin tai -huvilaan. Tarve elämän jatkamiseen ylittää kaikki muut tarpeet elämässä.

Eikä se lapsettomuus todellakaan lopu lapsen saamiseen. Meillä on ihana ja upea tieteen ihme tuolla huoneessaan leikkimässä, mutta toista ei tule ilman hoitoja (kalliita ja kivuliaita ja tulokseltaan epävarmoja). Toiset äidit hiekkalaatikolla voivat puhua "suunnitelmistaan" ja "toiveistaan" saada esikoiselleen pikkusisaruksia - mitä muuta minulle silloin jää kuin suru ja kiukku ja katkeruus?

Minun mielestä sinulla on asenneongelma. Sinullahan on lapsi ja mahdollisuus saada toinenkin, vaikka sitten hoitojen kanssa. Kamala tapa ajatella, toiset puhuvat normiasioista ja sinulle muka jää vain nuo mainitsemasi asiat.

 

Minusta kun yleensä ulkopuoliset ihmiset tukevat ja ymmärtävät, mutta tahattomasti lapsettomat (erityisesti naiset) usein ovat joskus todella katkeria ja kateellisia lapsellisille ihmisille. He myös sanovat sen suoraan, he loukkaavat niitä joilla on lapsia ja loukkaantuvat itse siitä, että muut saavat lapsia.

Minustakin suurin osa ihmisistä yrittää omalla tavallaan ymmärtää ja tarkoittavat hyvää kun yrittävät lohduttaa, mutta se koetaan kamalana sekin. Siis moni lapseton tuntuu kokevan, ei kaikki.

 

Mutta siis sanalla sanoen, KYLLÄ, se on iso juttu, kun ihmiseltä viedään jokaisen elävän organismin perustehtävä eli lisääntyminen. Alkeellisimmasta ameebasta alkaen elämällä ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin JATKUA, ja kun sitä ei syystä tai toisesta voikaan tehdä, siinä on kyllä koko ihmisarvo ja elämänhalu koetuksella. Lapsettomuus ei millään muotoa vertaudu luksustaloon, -jahtiin tai -huvilaan. Tarve elämän jatkamiseen ylittää kaikki muut tarpeet elämässä.

Sinä määrittelet elävän organismin perustehtäväksi lisääntymisen. Ja siksi siitä varmasti tulee iso mörkö ja peikko. Joku toinen ihminen ajattelee vaikka muista välittämisen, vanhusten auttamisen, vapaaehtoistyön, työnteon tms. elämän perustehtäväksi ja siksi asennoituu myös lapsettomuuteen eri tavalla. Myös omaa näkökulmaa voi vaihtaa, jolloin oma tunne lapsettomuudetakin voi muuttua!