N
niiiiin
Vieras
Mulla on lapsi, joka oppi puhumaan ja kävelemään alle vuoden vanhana, kuivaksi alle kaksi vuotiaana, lukemaan ja kirjoittamaan neljä vuotiaana, hän on musikaalinen, motorisesti taitava, hyvin fiksu.... ja silti oon kateellinen monelle muulle heidän lapsistaan. Mun lapsi on nimittäin kaikista taidoistaan huolimatta sosioemotionaalisesti hitaasti kehittynyt ns. hankala lapsi. Kadehdin niitä lapsia, jotka eivät saa raivareita kauppakeskuksissa, jotka eivät saa aikaiseksi riitaa toisten lasten kanssa ja jotka jaksavat istua hiljaa tarvittaessa. Mä uskon, että meitä on monia, jotka kadehdimme jotain asiaa kaverin lapsista, eikä se vie pois sitä ettemme rakastaisi omiamme ehdoitta. Kateus vain on aika luonnollinen tunne ihmiselle ja toisaalta se voi olla myös eteenpäin vievä voima. nii
....sillä vaan ei ole kovin paljon merkitystä elämän polulla kokonaisuudessaan, milloin on oppinut kävelään , puhumaan tai vaikkapa sitten lukemaan..siis jos kaikki tapahtuu normaalin aikataulun mukaisesti.....Ja sitten , jos ei tapahdukaan, kuten keskimääisellä lapsellani, joka on henkisesti kehitysvammainen autisti, täysin valvottava,talutettava.....jne...silloinkin löytää paikkansa elämässä
Elämä itsessään on sen verran arvokas, ettei sitä kannata tuhlata turhanpäiväiseen tai negatiiviseen (kateus)..