luulin ettei näin voi ikinä käydä. en kai ollut edes ajatellut asiaa. (keskeytyksestä)

hemuli
Mä en edes halua ajatella asiaa saati lukea tätä ketjua. Toiset yrittää saada lasta..kaksi keskeytynyttä keskenmenoa takana eikä yhtään lasta. Ja toiset saa lapsia mutta silti murhaa ne. Tasan ei käy onnen lahjat..
 
ioo
Alkuperäinen kirjoittaja öö:
Alkuperäinen kirjoittaja ioo:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Mihin tämä nyt liittyy, että sanot minua toistuvasti väkivaltaiseksi pahoinpitelijäksi?
Ei kun kiinnostaa, että hyväksytkö abortin? Kun en ole varma?
Mitä se sulle kuuluu?
Eihän se kuulukaan. Saa kai sitä silti olla kiinnostunut jonkun mielipiteistä Mitäs se sulle kuuluu?
 
ajattelemisen aihetta
Abortin vastustajat, mitä olette mieltä seuraavasta tilanteesta:
Ystäväni oli raskaana ja sai rv 10 tietää, että sikiöltä puuttuu täysin aivot. Keskeytys toteutettiin seuraavalla viikolla, koska jokainen varmasti ymmärtää, ettei aivoton sikiö voi elää kovinkaan pitkälle. Pitäisikö tällaisessa tilanteessa teidän mielestänne odottaa sikiön luonnollista kuolemaa, vaikka tiedetään, että mitään mahdollisuuksia ei ole? Miltä teistä tuntuisi odottaa sikiön kuolemaa kun se väistämättä on edessä?
 
vieras

No jännästi kiinostaa aina noi sirkan asiat. Kirjaatko sit tiimarivihkoos ylös; ja isket sopivan paikan tullen?
 
Rukoilijasirkka

Ei sua se kiinnosta, sua kiinnostaa vaan haukkua. Miksi sanot minua pahoinpitelijäksi?
 
Rukoilijasirkka
Alkuperäinen kirjoittaja ajattelemisen aihetta:

Tuossa tilanteessa hyväksyisin. Kunhan se aivo-asia olisi ihan varma.
 
Varmasti on keskeytys paras tuossa tilanteessa.
 
ioo
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Ei sua se kiinnosta, sua kiinnostaa vaan haukkua. Miksi sanot minua pahoinpitelijäksi?
Kiinnostaa se mua, että hyväksytkö abortin. Kun en tiedä.
Siksi sanoin, koska ajattelin, ettet hyväksy aborttia vaan pidät sellaisen tekijää murhaajana... ja kun kirjoitit jossain,että olet ollut väkivaltainen... mutta kun en ole varma, että pidätkö abortin tekijää murhaajana. siksi kysyin, koska voi olla että sekoitan nimmareita..
 
Eli koska olen ollut väkivaltainen menneisyydessä, niin sinulla on ihan oikeus tulla sanomaan minua väkivaltaiseksi hakkaajaksi?

ioo
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No jännästi kiinostaa aina noi sirkan asiat. Kirjaatko sit tiimarivihkoos ylös; ja isket sopivan paikan tullen?
Ei ole vihkoa, enkä iske paikan tullen. Kiinnostaa monen muunkin, kuin sirkan asiat. Minua nyt vaan kiinnostaa, että hyväksyykö hän abortin, siinä se.
 
ioo
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Eli koska olen ollut väkivaltainen menneisyydessä, niin sinulla on ihan oikeus tulla sanomaan minua väkivaltaiseksi hakkaajaksi?
realismia se, mutta hyvä, jos olet päässyt irti siitä menneisyydestä. Minäkään en halua, että abortin tekijöitä sanotaan murhaajiksi menneisyytensä tekojen vuoksi. Vaikka kai he sitten ovat sitä?
 
Rukoilijasirkka
Alkuperäinen kirjoittaja ioo:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Eli koska olen ollut väkivaltainen menneisyydessä, niin sinulla on ihan oikeus tulla sanomaan minua väkivaltaiseksi hakkaajaksi?
realismia se, mutta hyvä, jos olet päässyt irti siitä menneisyydestä. Minäkään en halua, että abortin tekijöitä sanotaan murhaajiksi menneisyytensä tekojen vuoksi. Vaikka kai he sitten ovat sitä?
En ole ikinä sanonut abortin tekijää murhaajaksi, vaikka en hyväksykään sitä, paitsi tapauksissa, joissa ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja.
 
ioo
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
En ole ikinä sanonut abortin tekijää murhaajaksi, vaikka en hyväksykään sitä, paitsi tapauksissa, joissa ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja.
Tuon halusinkin kuulla. Kuten sanoin, kiinnosti mielipiteesi, sillä olen voinut muistaa nimmaritkin väärin. Olen pahoillani, jos ja kun loukkasin.
 
Rukoilijasirkka
Alkuperäinen kirjoittaja ioo:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
En ole ikinä sanonut abortin tekijää murhaajaksi, vaikka en hyväksykään sitä, paitsi tapauksissa, joissa ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja.
Tuon halusinkin kuulla. Kuten sanoin, kiinnosti mielipiteesi, sillä olen voinut muistaa nimmaritkin väärin. Olen pahoillani, jos ja kun loukkasin.
Lue uudestaan se, mitä sanoit aiemmin.
 
ajattelemisen aihetta
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja ajattelemisen aihetta:
Abortin vastustajat, mitä olette mieltä seuraavasta tilanteesta:
Ystäväni oli raskaana ja sai rv 10 tietää, että sikiöltä puuttuu täysin aivot. Keskeytys toteutettiin seuraavalla viikolla, koska jokainen varmasti ymmärtää, ettei aivoton sikiö voi elää kovinkaan pitkälle. Pitäisikö tällaisessa tilanteessa teidän mielestänne odottaa sikiön luonnollista kuolemaa, vaikka tiedetään, että mitään mahdollisuuksia ei ole? Miltä teistä tuntuisi odottaa sikiön kuolemaa kun se väistämättä on edessä?
Tuossa tilanteessa hyväksyisin. Kunhan se aivo-asia olisi ihan varma.
Kyllähän se varmaa oli. Ystäväni synnytti 9cm pitkän pienenpienen lapsen, muuten täydellisen, mutta silmien yläpuolelta pää littana. Raskas asia oli heille, nyt ovat uudelleen raskaana, syyskuussa laskettu aika, ja kaikki näyttää hyvältä! =)
 
Anna-Leena
Alkuperäinen kirjoittaja ajattelemisen aihetta:
Abortin vastustajat, mitä olette mieltä seuraavasta tilanteesta:
Ystäväni oli raskaana ja sai rv 10 tietää, että sikiöltä puuttuu täysin aivot. Keskeytys toteutettiin seuraavalla viikolla, koska jokainen varmasti ymmärtää, ettei aivoton sikiö voi elää kovinkaan pitkälle. Pitäisikö tällaisessa tilanteessa teidän mielestänne odottaa sikiön luonnollista kuolemaa, vaikka tiedetään, että mitään mahdollisuuksia ei ole? Miltä teistä tuntuisi odottaa sikiön kuolemaa kun se väistämättä on edessä?
Kuulostaa ikävän tutulta. Meidän pieneltä puuttui myös kallonluut. Siitä on jo monta vuotta. Keskeytystä en olisi ikinä voinut kuvitella tehdä, en ennen tätä. Muuta vaihtoehtoa ei meillä ollut, sillä en pystynyt ajattelemaan, että kannan jo kuolemaan tuomittua lasta sisälläni. Menimme uudelleen ultraan ja sikiö olikin jo menehtynyt. Lääkeet oli sen jlkeen helppo ottaa, sillä luonto ei vielä ollut alkanut kohtua tyhjentämään. Jos pieni olisi elossa ollut, olisi se ollut silti edessä. Geneettisestä syystä keskeytetty raskaus on vaikea, kova kokemus. Meitäkin haukuttiin murhaajaksi, ajattelemattomiksi raakalaisiksi. Minulla oli kuitenkin enkeli sisälläni, lapsi, jolla ei ollut mitään mahdollisuuksia elää.
 
ioo
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja ioo:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
En ole ikinä sanonut abortin tekijää murhaajaksi, vaikka en hyväksykään sitä, paitsi tapauksissa, joissa ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja.
Tuon halusinkin kuulla. Kuten sanoin, kiinnosti mielipiteesi, sillä olen voinut muistaa nimmaritkin väärin. Olen pahoillani, jos ja kun loukkasin.
Lue uudestaan se, mitä sanoit aiemmin.
Muistan kyllä.. enkä jaksa jankuttaa asiasta. Pointti se, etten pidä siitä että moralisoit yhtään tyylillä: "naimaan kyllä pystyy" tms., jos ja kun itsekin olet virheitä tehnyt. Jotka liittyy oikeasti toisen vahingoittamiseen.
Mutta toki, sana vapaa kaikilla ja voit tehdä kuten haluat ja olla mitä mieltä haluat. Niin voin olla minäkin. Ja jos sitä mietit että mitä olen mieltä pahoinpitelyistä tms. niin kaikki tekee virheitä.. valitettavasti joskus se virhe on joillekin abortti.
 
Rukoilijasirkka
Alkuperäinen kirjoittaja Anna-Leena:
Alkuperäinen kirjoittaja ajattelemisen aihetta:
Abortin vastustajat, mitä olette mieltä seuraavasta tilanteesta:
Ystäväni oli raskaana ja sai rv 10 tietää, että sikiöltä puuttuu täysin aivot. Keskeytys toteutettiin seuraavalla viikolla, koska jokainen varmasti ymmärtää, ettei aivoton sikiö voi elää kovinkaan pitkälle. Pitäisikö tällaisessa tilanteessa teidän mielestänne odottaa sikiön luonnollista kuolemaa, vaikka tiedetään, että mitään mahdollisuuksia ei ole? Miltä teistä tuntuisi odottaa sikiön kuolemaa kun se väistämättä on edessä?
Kuulostaa ikävän tutulta. Meidän pieneltä puuttui myös kallonluut. Siitä on jo monta vuotta. Keskeytystä en olisi ikinä voinut kuvitella tehdä, en ennen tätä. Muuta vaihtoehtoa ei meillä ollut, sillä en pystynyt ajattelemaan, että kannan jo kuolemaan tuomittua lasta sisälläni. Menimme uudelleen ultraan ja sikiö olikin jo menehtynyt. Lääkeet oli sen jlkeen helppo ottaa, sillä luonto ei vielä ollut alkanut kohtua tyhjentämään. Jos pieni olisi elossa ollut, olisi se ollut silti edessä. Geneettisestä syystä keskeytetty raskaus on vaikea, kova kokemus. Meitäkin haukuttiin murhaajaksi, ajattelemattomiksi raakalaisiksi. Minulla oli kuitenkin enkeli sisälläni, lapsi, jolla ei ollut mitään mahdollisuuksia elää.
On ihan selvä juttu, että jos on tuollaisia kehityshäiriöitä, niin ei ole paljoa tehtävissä. Aivan turhaan on siis haukuttu. Raskas asia.
 
uskis

kerronpa erään tilanteen tosielämästä. Ystäväni odotti lasta. Lapsi oli monivammainen, hyvin pahasti ja ennuste ettei ehkä elää kauaa syntymän jälkeen. Ystävä uskossa. Pyysi kaikki ihmisiä suurin piirtein keitä tapasi, rukoilemaan asian puolesta. ja...kävi niin, että lapsi syntyi täysin terveenä. Eli ihmeitäkin tapahtuu. Tuossa aivoasiassakaan en menisi tekenmään aborttia.
 
tässä tilanteessa lapsi oli kuollut, en ymmärrä ihmisten käytöstä:(. Otan osaa.
 
ioo
Alkuperäinen kirjoittaja uskis:
kerronpa erään tilanteen tosielämästä. Ystäväni odotti lasta. Lapsi oli monivammainen, hyvin pahasti ja ennuste ettei ehkä elää kauaa syntymän jälkeen. Ystävä uskossa. Pyysi kaikki ihmisiä suurin piirtein keitä tapasi, rukoilemaan asian puolesta. ja...kävi niin, että lapsi syntyi täysin terveenä. Eli ihmeitäkin tapahtuu. Tuossa aivoasiassakaan en menisi tekenmään aborttia.
Mun tutulle taas kävi valitettavasti niin, että hän ei tehnyt aborttia, vaikka lääkäri sanoi, ettei lapsi tule missään nimessä selviämään, vaan kuolee. Tuttuvani on uskovainen ja rukoili, rukoili..aika kului ja oli kuukausi laskettuun aikaan; vauva kuoli masuun :(

Nämä on vaikeita juttuja.
 
näitä

Mä tiedän samankaltasen tapahtuman että abortti ainut vaihtoehto, tai syntyy monivammanen lapsi, ja terve poika tuli, nyt jo 2 lapsen isä
 
uskis
Alkuperäinen kirjoittaja ioo:
Alkuperäinen kirjoittaja uskis:
kerronpa erään tilanteen tosielämästä. Ystäväni odotti lasta. Lapsi oli monivammainen, hyvin pahasti ja ennuste ettei ehkä elää kauaa syntymän jälkeen. Ystävä uskossa. Pyysi kaikki ihmisiä suurin piirtein keitä tapasi, rukoilemaan asian puolesta. ja...kävi niin, että lapsi syntyi täysin terveenä. Eli ihmeitäkin tapahtuu. Tuossa aivoasiassakaan en menisi tekenmään aborttia.
Mun tutulle taas kävi valitettavasti niin, että hän ei tehnyt aborttia, vaikka lääkäri sanoi, ettei lapsi tule missään nimessä selviämään, vaan kuolee. Tuttuvani on uskovainen ja rukoili, rukoili..aika kului ja oli kuukausi laskettuun aikaan; vauva kuoli masuun :(

Nämä on vaikeita juttuja.
se on totta, että ovat todella vaikeita juttuja, mutta kuitenkin uskon, että Jumala tekee edelleen ihmeitä. Kaikki eivät parane, ja se on ikävää, mutta koen, että abortin tekeminen on väärin. Surullista ystävällesi:(. Toisaalta tuo rukous, olen huomannut, vaikuttaa laajasti: omaan asenteeseen ja tilanteisiin. Toivottavasti ystäväsi on saanut lapsen.
 
Yhteistyössä