Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Meille syntyi 3.11.09 klo 1.28 pieni prinsessa. Painoa hällä 3113g ja pituus 50cm :heart:
Viikko sitten la-su yönä mulla alkoi lorisemaan lapsivettä ja alkoi tulla suppareita. Su aamuna mentiin sairaalaan, kun halusivat tarkistaa tilanteen tuon vedenmenon takia. Supistuksia tuli tiuhaan mutta ne eivät olleet tehneet mitään vaikutusta. Meidät otettiin sitten tarkkailuhuoneeseen missä vauvan käyrää katsottiin melko tiuhaan. Sunnuntai-iltapäivällä päästiin käymään kotonakin kääntymässä. Edelleenkään supparit ei saaneet mitään aikaan, muuta kuin kipeää tekivät. Ja lapsivettä lorisi aina välillä. Yö oltiin tarkkailuhuoneessa ja sain yöksi piikin mikä poisti nuo "huonot" supistukset, että sain nukuttua, kun edellinenkin yö meni valvoessa. Maanantaina ei edelleenkään aamulla tapahtunut kohdunsuulla mitään ja lääkäri laittoi alapäähän käynnistystabletin. Meidät siirrettiin sitten synnytysvuodeosastolle tarkkailuhuoneesta, mutta siellä alkoikin kivuliaat supparit ja paikat alkoi aueta. Ei keritty osastolla kauaa olla kun paikat aukeni aika nopsaan kolmeen senttiin ja aloin olla jo tosi kipeä. Varsinkin makaaminen oli ihan kauheaa. Liikkeellä oli ihan ok ja suihkut ym. Synnytyssaliin mentiin muistaakseni joskus klo 16 aikaan ja nappailin ilokaasua henkeni edestä, kun suppari teki niin kipeää ja niitä tuli tosi tiuhaan. Epiduraalin sain sitten jossain vaiheessa. Kellonajasta ei mitään hajua. Siinä sitten aikaa meni ja odoteltiin mutta paikat ei auenneet vaan viidestä cm enempää vaikka suppareita tulikin tiuhaan ja tuntui selvästi paineen tuntua niiden aikana puudutuksesta huolimatta. Kivut se vei kyllä pois. Sit alkoikin kohdunsuu mennä takas kiinni päin....puolilta öin ei edelleenkään edistystä ja aloin olla jo tosi poikki. Kaikennäköistä piuhaa meni ristiin rastiin ja mulle tiputettiin jo kolmatta antibioottia kun kuume nousi ja myös tulehdusarvot hieman. Vauvalla kaikki oli ok koko ajan antureiden mukaan. Puolilta öin sit jo tosiaan kysyin lääkäriltä, että voiskos alkaa harkitsemaan sektiota, jos tilanne menee vaan periaatteessa huonompaan suuntaan. Ei tarvinnut enempää lääkäriä suostutella ja alettiin valmistautua kiireettömään, mutta päivystysleikkaukseen kun kyseessä oli yöaika. Isä ei päässyt saliin siksi mukaan, mutta sai vauva syliin ekana :) sit synnytyssalissa.
Vauva oli hörppinyt lapsivettä siitä vähästä määrästä mitä enää oli jäljellä ja se oli ollut vihreää niin vauvaa jouduttiin imemään. Pisteitä sai 9/9 eli hyvät pisteet. Lääkäri oli osunut leikatessaan vauvaa poskeen missä hänellä "muistona" pieni haava...
Eilen päästiin sairaalasta kotiin ja olo on todella epäuskoinen ja onnellinen. Vauveli on tähän asti ollut hyvin tyyni. Ei ole turhia itkenyt ja nukkuu 3-4 tunnin unia.
Tällainen kertomus täällä.

Bartsu ja "Marianne" 5 pv
 
Pikalista tämä ei korvaa pidempää listaa, mutta nopeampi päivittää ja hahmottaa..

Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa (ikä suluissa)

Josko (30+) Esikoista toivomassa. Hoito elokuussa.
Marisabel (28) 3 siirtoa tehty, haaveissa eka, elokuu: suunnittelu
Cornelius (33) Haaveissa 1
Typyliini (28) haaveissa pikkusisarus esikolle.
Saaga (39)
Tinulinen (30) eka lapsi haaveissa.
EliseT (31) Haaveena ensimmäinen lapsi.
Papillon (40+)
Viinirypäle (33) haaveissa ensimmäinen.
Hillevi (45), haaveissa eka, pakaste tyhjä> jonoon
NellaMaija (32) eka
Maijatar (41) ekaa haikaileva
Matsalu (45) eka
Lotta(32) eka haaveissa, endoleikkaukseen
Sharlin (35) eka haaveissa, lokakuussa lekuriin
Emilia (xx), jonossa
OnniUnelma76 (33) ensimmäinen lapsi toiveissa, 1. hoito luovutetuilla
Aliisa (26), siirto viikolla 47
Jonsku-78 (31) haaveissa eka
Miimi78,
Alma (34) eka haaveissa. pas 15.9, testi ?
Iituska (38), haaveissa eka, pas 23.9 ?
Dream73 (35), PAS viikolla ??
Piinistelijät

Tuuttituulia (39), haaveissa eka, siirto viikolla 45, testi viikolla 47
Teekuppi ( ) haaveissa eka, siirto viikolla 45, testit viikolla 47 (18.11 ja 20.11)


Plussanneet =)

Kauniskuu (32) eka, LA 7.11 :heart:
Juuni (48) 2. lapsi (esikoinen 2 v.) LA 10.12. :heart:
Rudy ja rupsukat, plussa 13.5. ultra 3.6. :heart: :heart:
Marru (35) eka, plussa 18.5. ultra 10.6. :heart: :heart:
Simmis (38) toinen lapsi. ultra 15.6. :heart:
assari77 (32)toinen lapsi, siirto 13.5. ultra 17.6. :heart:
Pomppaduu (27) haaveissa kakkonen, + 5.6. ultra 23.6. :heart:
Vekara (45) Toiveissa 1 yhteinen. lapset: 11v, tuplat 15v. :heart:
Nennuliini (35) Haaveena eka lapsi. siirto 5.6. :heart:
Vilhelmiina (37), eka, 2 alkion siirto, ultra 23.9. :heart: :heart:
Matilda (30), plussa 13.10 (oliko näin), ultra viikolla 47 :heart:
Minni (45), plussa 2.11, HCG 3.11 :heart:

Maaliin päässeet :flower:

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009

[/quote]

 
Voi Bardolino kuinka ihania uutisia!!!Onnea aivan hirvittävän paljon :heart: Teillä on niin samanmoinen hoitohistoria kuin meillä ja muistan sut pitkän ajan takaa tuolta toisaalta (kirjoitin eri nimimerkillä), että kyllä tuntuu niin hyvältä nuo sinun uutiset!!!!

Mun nimimerkin voi poistaa tuolta listalta, en ole aikoihin täällä kirjoitellut, eikä tämä ketju taida olla enää meille oikea. Me odotellaan vauvaa toisella kolmanneksella, omilla soluilla saatiin tämä sitten kuitenkin aikaan. Bartsua oli vaan pakko tulla onnittelemaan:)
 
Suzyanne
Bartsulle paljon onnea pikku prinsessasta! Ihanaa!!! :flower: :heart: :flower: :heart:

Meillä vietettiin tänään ekaa isäinpäivää. Vili täytti eilen 6 kk. Kovasti mietitään yritetäänkö toista, ensi elokuuhun asti on maksettu alkoiden säilytyksestä Tarton klinikalle, viisi huurunenää ois pakkasessa. Huh, vaikea päätös kerrassaan!

Ihanaa kun täällä on niin paljon plussanneita, kaikkien pikkuisille paljon tarrasukkia!

Suzyanne ja Vili, 6 kk :heart:
 
BARTSULLE oikein paljon onnea pikku prinsessan syntymän johdosta!!! =) :flower: :heart: :heart:

Nauttikaa elosta ja olostanne! Nuo pikkuiset ovat niin älyttömän vähän aikaa noin pieniä!

Terv. Piri ja prinsessa 5kk


PS. Suzyanne: meillä jäi Riikaan 3 pakkaseen ja kans oon vähän miettinyt, että mitä niiden kanssa tekis. Meillä kun toisaalta on nyt nämä 2 lasta ja se tuntuu ihan hyvältä. Toisaalta mietin, että voishan sitä kokeilla, jos noista vielä jotain tulisi, mutta toisaalta...vaikeita päätöksiä!

PS. Ronyah:lle oikein paljon onnea raskauteen!!! Ihanaa, että teillä onnistui!! :heart:
 
Vaaleanpunaiset onniteelut Bardolinolle pienestä prinsessasta :heart: :flower: Minusta on kiva lukea noita synnytyskertomuksia. Niin monta tarinaa kuin synnytystäkin, kaikki erilaisia, eikä koskaan voi ennustaa miten asiat etenee :)

Rudy ja rupsut rv 31
 
Paljon onnea Bartsu ja perhe! Pienelle prinsessalle tervetuloa maailmaan :flower: Nama ovat aina yhta ihania uutisia. Nauti Bartsu vauva-ajasta, se tulee lentamaan kuin siivilla.

Piri ja Suzyanne, makin olen miettimassa uudelle kierrokselle lahtoa. Olen ajatellut olla yhteyksissa Riikan Avaan ens vuoden alussa. Meillahan ei ole yhtaan huurunenaa, joten koko hoitorumpa taytyisi aloittaa alusta.

Hyvaa alkavaa viikkoa!

Watrossi + pojan pallero 9 kk
 
Onnea vauvelin johdosta Bardolinolle!! Jee!! :flower:
Miten Aliisa, oliko sulla ensi viikolla siirto? Aikataulu meni vähän ohi... Muistelin jotain viikkoa 47...
Täällä tuntuu ihan oikeasti kuin siirrosta olisi jo viikkoja. Miten aika voi mennäkin näin hitaasti. Oikeasti mennyt vasta neljä päivää, hoh hoijaa... No muuten ei ehdi kyllä tätä aihetta miettiä, kun muut toiminnat vie kaiken energian ja ajatusmaailman. Kai tämäkin taustalla on all the time... =)
 
Moikka!

Kiva lukea vauvauutisia ja sitä kun toiset miettivät jo uusia siirtoja... meilläkin tosiaan 5 pakkasessa ja kaikki tekis mieli saada vaikkei näistä kahdestakaan tiedä miten käy. Huomasin että meillä Tuuttituulian kanssa listalla viikot yhden edellä elikkä siirrot oli viikolla 45 ja testi viikolla 47 molemmilla.
Samoin tuntuu musta niinkuin Tuuttituulialla, eikö tää aika kulu koskaan. Mulla ei oo ess mitään ihmeempiä tuntemuksia, aluksi oli pientä nipistelyä mutta nyt ei taas mitään, miten sulla Tuuttituulia. Ja miten jaksatko oottaa veritestiin ( meillä 18.11 ja 20.11, miksköhän kaks kertaa peräkkäin? ) vai aiotko testata kotona aiemmin? Eikös kaksoiraskaus pitäis näkyä HCG arvossa aiemmin kuin yksöisraskaus?
Sitte on toisaalta sellanen hassu tunne, että " nää meidän pojat" joiksi me niitä sanotaan, ovat nyt mun sisällä ja siellä pysyvät. Olisipa se totta !

Mukavaa viikonalkua ihan jokaiselle!!!
 
taas kaikille. Täällähän tapahtuu niin, että perässä ei juurikaan tahdo pysyä!!

Ensinnäkin, BARTSULLE ja perheelle lämpimät onnittelun vauvan syntymän johdosta :heart: !! Ajattele miten aika on kiitänyt ja siellä pieni "alkio" jo tuhisee :hug: !!

KAUNISKUULLE myös loppu metrien tsempit ja onnea synnytykseen :hug: !!

MINNILLE onnittelut plussasta ja TEEKUPILLE ja TUUTTITUULIALLE tsemppiä piinailuun :p !!

RONYAHILLE onnittelut raskauden johdosta ja onnellista odotusta :heart: !!

Ja kaikille hoitoja aloitteleville ja luovuttajaa odottaville jaksamista ja positiivista mieltä :hug: !!

Täällä odotus sujuu ihan mukavasti. Viikkojen lisääntyessä jaksaminen selvästi asioissa vähenee, mm. liikkuminen jo hitaampaa ja matkat lyhyempiä. Mutta mieli positiivinen ja kovin jo odottava, että jo syntyisi :D !!

Mukavaa alkavaa viikkoa toivottelen koko poppoolle :wave:

VEKARA ;)
 
Onnea Bardolino pienestä prinsessasta :heart: :hug: ! Rankalta kuulosti tuo synnyttämisprojektisi, mutta hienoa, että lopulta kaikki meni hyvin.

Tuuttituulia Viiikolla 47 tosiaan olisi siirto (jos siirrettävää tulee). Torstaina hoitaja soittelee tarkemmin aikataulusta. Fertinovallahan ei ole veritestiä, jos siihen heidän antamaan testiin ei tule haamun haamua.. mutta jos tulee pienikin haamu, niin haluavat ottaa veritestin.

Täällä vaan flunssa on päällä. Sais alkaa jo loppumaan tää.. Pää ihan tukossa koko ajan. Kuume ei nouse, mutta olo on voimaton.

Tsemppiä piinailijoille ja kaikille muillekin tasapuolisesti:)!



 
Bardolino Onnittelut tytön tylleröstä :flower:


Minnille super onnittelut plussasta :flower:

).( Lomalta on palailtu ja kyllähän se tämäkin hoito meni samaan vanhaan malliin. Tyylipuhdas nega tuli jälleen testattua. Pas- hoito aloitettiin heti tähän perään joten eilen aloin taas popsimaan Zumenonia ja liimailin laastarit vatsaan. Nuo lääkkeet tekee musta kyllä melkoisen hirviön joten vähän säälittää mieheni puolesta että vain 5 päivää sain olla ilman lääkkeitä ja juuri kun normiolo ehti palautua niin taas mennään. Annokset on heti alusta isot, zumet 4 päivässä ja laastareita 100+50 mikrogrammaa kahdesti viikossa. Saas nähdä saadaanko tällä kertaa limis kasvamaan vähän paksummaksi. Nyt viime siirrossa se oli 7.2 joka tosin oli paksuin mitä mulla on koskaan ollut mutta haluavat kuulemma yrittää sitä vielä paksummaksi. Nyt siis uuteen taistoon!
 
Bardolinolle onnittelut pienen prinsessan johdosta!

Ronyahille myös onnittelut plussasta ja kaikille piinailijoille pitkää pinnaa ;)

).( Zumenon (2 tbl/pv) alkoi lauantaina ja ens viikon tiistaina mennään sitten ekaan ultraan Ouluun. Synarela jatkuu niin kauan (2 suihkaisua/pv) kun sitä riittää tai ekaan ultraan asti.

Kuinka teille muille on kerrottu luovuttajan tilanteesta hoidon aikana? Mä en oo kysynyt mitään. Kertookohan ne sitten ens viikon ultrassa miltä luovuttajan tilanne näyttää?
 
Onnea minunkin puolesta Bardolinolle, Ronyahille ja Minnille!
Dream 73:lle paljon onnea ja tsemppiä passiin! Toivottavasti nyt tarttuisi kala verkkoon.
OnniUnelma-76 Me tultiin kans Ouluun jonoon, kun siellä oli lyhyempi jono. Kerro sitten miten siellä meni! Pelkään vähän, että tuleeko kato luovuttajista sikainfluenssan takia.. kaikki vaan sairastaa.
Tsemppiä kans piinailijoille! Vaikka se on jännittävää, ni toisaalta hyvällä tavalla, kun on toiveita. Itse en oo koskaan päässy ees piinailuvaiheeseen..
 
Heips taas!

Mä kävin tänään otattamassa sikainfluenssarokotuksen...ei ollut jonoja, nopeasti hoitui. Kovasti on kirjoitusta puolesta ja vastaan raskausaikana, mutta mä ajattelin, että kun mulla normi flunssassa ja influenssassakin yleensä kova kuume niin parempi tämä rokote alkuraskaudessa kun sikainfluenssa ja kova kuume...ja ehkä jopa se tamiflun lääkityksin. Riski sairastua on suuri, tänäänkin työkaveri kertoi kahdella lapsellansa olevan sikainfluenssan...

Viikko (siis rv 6) nyt takana raskautta, oireiluna rinnat tosi kipeät ja ovat isontuneetkin, palelu sekä älytön väsymys...nukkuis vaan, hyvä että jaksaa kymmeneen valvoa, ennen meni keskiyöhön kevyesti. Mitään pahoinvointia ei ole, mutta eipää ole ollut aikasemmissakaan raskauksissa. Tämä ei ole valitusta...kunhan vaan jaan fiilistäni kanssanne.

Paljon olen miettinyt menenkö viikolla 7 ultraan, kaippa sitä pitäis jo nyt aika tilata jos ensiviikolla aikoo päästä...mutta en tiedä katotaan nyt.

 
Pahoittelut Dreamille. Onneksi oli pakkasessa "tavaraa" ja pääsitte heti jatkamaan. Toivotaan, että nyt onnistuis.

Aliisalle tsemppiä ens viikolle, mulla on teijän puolesta nyt sormet ja varpaat ristissä että saisitte paljon hyviä soluja!

Mulla nyt eka ultra takana ja kaikki oli hyvin. Pahoinvointi onkin ollut sellaista, että tiesin, että ainakin jotain tapahtuu.. Vaikka tietty jännitti kauheesti. Mieskin uskalsi vasta nyt alkaa intoilemaan, tähän asti se ei ole yhtään pystynyt. Jos mä olen esim kattonut missä kehitysvaiheessa sikiö nyt on niin se ei ole yhtään halunnu kattoa/tietää mitään. Ja toki oon itekin ollut tosi varovainen ja oon vieläkin, mutta nyt on paljon mukavampi lähteä ylihuomenna pariksi viikoksi aurinkoon lomailemaan :)
 
Moikka jälleen!

Ja Dreamille pahoittelut minunkin puolesta. Miten on, muistelen että aiemmin kerroit ettei siittiöt olleet ihan " priimaa", laitetaanko teidän hoitopaikassa niin että siittiöt viedään munasolun sisään? En nyt muista mikä sen toimenpiteen virallinen nimi on. Sillä kuitenki saadaan vähemmän priimojakin siittiöitä avustettua.

Itse ihmettelin että kun testit meillä 18.11 ja 20.11 niin tulokset saadaan vasta 4-5 työpäivän kuluttua ( tilasin ajan julkisen puolen labraan ), olisikohan yksityisellä jossa kuitenkin on tarkoitus tehdä ultra tulokset saatavilla nopeammin?
 

Yhteistyössä