Meillä piti olla tänään klinikalla psykologin käynti. Se on meidän klinikalla pakollinen, mutta koen, että se tulee myös tarpeeseen, jotta saadaan lopullinen päätös lahjasoluhoidosta (tai ylipäätään raskaudesta tässä iässä) tehtyä. No niinhän siinä kävi, että miehellä alkoi aamulla nuha ja kurkkukipu, joten aika piti perua. Saatiin onneksi seuraava aika ensi viikon torstaille. Jotenkin tuli sellainen olo, että ehkä tarvitaankin vielä viikko lisää aikaa. Miehen isän kuolemastahan ei ole vielä kuin 2,5 viikkoa, niin ajattelen, että tuo lisä viikko tuli ihan hyvään kohtaan. Minähän olen malttamaton kuten aina ja tuntuu, että joka päivän vanhenen entisestään. Yhtenä iltana, kun mies meni nukkumaan, niin jäin koneelle lueskelemaan juttuja. Googlasin äidiksi 46-vuotiaana ja löysin paljon aiheesta juttuja. Joku oli 52-vuotiaanakin tullut luomustu raskaaksi ja saanut terveen lapsen. Lueskelin tilastoja, ikään ja lahjasoluhoitoihin liittyviä riskejä, tutkimuksia ja tarinoita lahjasoluhoidoista (vanhemmista, ,luovuttajista ja lapsista sekä heidän kokemuksistaan. Luin ihan kaikkea, mitä aiheesta netin syövereistä löysin. Jossain välissä havahduin, että kello oli 3:30 yöllä ja menin nukkumaan. Jotenkin tuon jälkeen minulla on kuitenkin ollut levollisempi olo. En olekaan maailman vanhin äidiksi haluava (tuleva?). Ajatelkoot muut mitä ajattelevat - minun (ainokainen) elämä, joten elän sen niin hyvin kuin pystyn ja toteutan juuri ne haaveet, jotka pystyn. Olisipa tyhmää antaa jonkun muun (esim. kollegan tai jopa tuntemattoman) määrittää, mikä on oikein ja minulle sopii. Minulle tuli myös olo, että juuri tätä minä haluan. Noista lukemistani teksteistä jäi mieleeni lause, että jokainen johonkin tutkimukseen osallistunut lahjasolulapsen vanhempi oli muutaman vuoden päästä täysin tyytyväinen valintaansa. Kukaan ei katunut. Minulle tuli valtava helpotus. Miten olin voinutkaan ajatella, että lapsi voisi olla jotakin, jota myöhemmin katuisi tai jotain, mistä ajattelisin, että se tuli väärään aikaan tai väärällä tavalla. En minä tiedä jaksaako kukaan enää edes lukea tätä, mutta minusta tuntuu, että minä olen valmis etenemään tässä asiassa. Tiedän, että mies on pohtinut asiaa omalla tahollaan ja on halukas tulemaan hoitoon liittyvään psykologin keskusteluun. En viitsi hänen isän poismenon vuoksi nyt kysellä hänen ajatuksiaan tästä. Kyllä ne sitten ensi viikolla minulle selviää. Anteeksi tämä vuodatus ja kiitos, että oli joku paikka mihin sen pystyin kirjoittamaan. Mitään takeita ei ole tämän onnistumisesta, (eikä varmuutta miehen ajatuksista) mutta minulla on nyt jotenkin hyvä ja selkeä olo.
Kiva kuulla Annamaija76, että pääsette viimein eteenpäin. Ja toivottavasti Kielo74 saatte perjantaina ja lauantaina hyviä uutisia! Meillä ei nyt tapahdu hetkeen vielä mitään, niin on mukava seurata teidän prosessia.
Tervetulao Manteli86:lle. Toivottavasti tekin pääsette pian eteenpäin.
Mitenkä täällä piinapäivätsujuvat siiron jälkeen millon on testipäivää tiedossa? Ja siirtojakin oli jollain tulossa tsemppiä kaikille tasapuolisesti.on tää semmosta venäläistä rulettia näiden alkioiden määrän ja hintalapun kanssa toiset klinikat ovat toisia "joustavampia" mutta kyllö se on semmonen laki viidakko jos joutuu vääntämään kättä,