Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Hip hei!

Kotona jälleen. Tulin pikaisesti vaan katselemaan mitä täällä tapahtunut. Kiitos kaikille onnitteluista. Toivotaan että siellä jokin kasvaisi. Nyt kun ei ole minkään näköisiä oireita, niin en osaa kyllä mistään sanoa mitään. Kk tuntemukset vähentyneet joten olo mitä normaalein. Maha on ainoa mikä on edelleen iso, se on turvonnut pallo edelleenkin.. heh. Ultra aika minulla 18.6 jos sinne saakka päästään. Päätin nyt olla stressaamatta lainkaan. Elelen normaalia elämää ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.. voi tosin olla helpommin sanottu kuin tehty:D Saan hirmu helposti itku kohtauksia ja tunteet muutenkin on pinnassa.

Matsalu verinen vuoto voi todella aiheutua siitä yhdynnystä. Näin kävi meilläkin aiemmin. Siis edellisessä raskaudessa. Se on ihan viatonta, mutta niin kauan kuin vuoto jatkuu niin on hyvä pidättyä yhdynnästä.. aivan kuten Rudy ohjeistikin jo.

Viinirypäle Ei kannata vanhoilla testeillä testeilla. Noissa kuitenkin säilymisajat on niin pitkiä, että kyllä ne varmasti on käyttökelvottomia sen viimeisen käyttöpvm.n jälkeen. Uusintatestiä vaan! Tsemppiä!

Hyvä että Marisabelin kivut helpottaneet. Ei kyllä kuulostanut normaalilta tuo noin voimakas kipu. Jos samanmoista niin lääkäriin vaan heti. Itsellä oli pp6 aikaan ihan älytöntä vatsakipua, mutta se johtui tod näk. ruuasta.. sillä se kesti vain pari tuntia.. Tsemppiä piinailuun!

Miten Hillevillä lähtenyt piinailut käyntiin?

Vekaralle myös terveiset! Hienoa että pian teillä kyytiläinen/läiset mukana.

Missäs järjestyksessä täällä ollaan nyt varhaisultriin menossa? Kovasti toivotaan että kaikilla olisi asiat siellä sitten niin kuin pitääkin.

Nyt täytyy purkamaan kasseja.
Mukavaa aurinkoista su iltaa!

Aliisa rv 4+2
 
Kiitti Aliisa kannustuksesta. Ehkä tässä vielä toivoa on. Huomenna sen näkee.

Niin, siua Aliisa ei tainnutkaan vielä muistaa onnitella hyvistä lukemista! Onnea, onnea! :flower: :heart: Pidä vaan toi asenne, eihän se stressaminen auta yhtään. Asiat menee niinku on mennäkseen, toivottavasti erinomaisesti. Vaikka stressaamatta oleminen on helpommin sanottu ku tehty, viisastelee täällä nim. stressihiiri.
 
Sunnuntaita,

Viinirypäleen uudelle testauskerralle peukut pystyssä db

Matsalu, hyvä kuulla että vuoto oli vain lyhytaikaista. Aikanaan Pietarin lääkäi neuvoi, että jos tulee vuotoa, täytyy jäädä vuodelepoon. Ostin myös joitain pistoksena otettavia lääkkeitä Pietarista, joita hän suositteli sellaiseen tilanteeseen. Eipä tarvittu. Toivottavasti vuotoa ei tule sinulleuudelleen!

Kiitos kysymästä Aliisa, ihan rennosti täällä pp4 menossa - hyvä, että muistan päivälääkkeet ottaa kesken tohinoita, mm. tämän päivän ulkoiluja ihanassa säässä. Kipuja, muita oireita (esim. rinnoissa) tai tuhruja ei ole ollut, vain paljon suonenvetoa pohkeissa ja varpaissa - viimeksikin oli, ehkä se on minulla hyvä merkki tai olen vain juonut liian vähän.

Hyviä uutisia täyteen tulevan viikon alkua kaikille,

Kohta Nukkumattia tapaamaan... :wave:
Hilde

ps. päivitän listan lähipäivinä, kunhan tulisi tietoon vielä muutama ultrapvämäärä tai ultratulos :heart:
 
Hilleville rentoja piinapäiviä =) Hyvältä kuulostaa, että et ole turhia ehtinyt stressailemaan =) Mulla siis ultra ke 3.6, eli ylihuomenna,kääks :| Vähän jo jännittää. En ole paljoa ehtinyt stressailemaan tän kakkospiinan kanssa, kun omassa elämässä tapahtuu juuri nyt kamalan oljon (jopa liikaa) muitakin isoja asioita. Kaikki niistä ei ole mennyt ihan "putkeen" :( , mutta ovat onneksi sellaisia, että niihin voi itse vaikuttaa ja niitä voi muuttaa. Kunhan nyt käyn ensin ultrassa, niin sitten alan laittaa muut asiat järjestykseen =)

Aurinkoista päivää kaikille!!!

Rudy rupsukat rv 6+5
 
Hei tytöt!
Mitä tarkoittaa tuo pp? Mun kivut ovat helpottaneet, paitsi päivän aikana tulee kuitenkin vähän alavatsa kipua. Mutta ei kovin paljon, sitten kun menen makailemaan se helpottaa.

Ja ne ketkä ovat jo raskaana, kertokaa vähän omat fiilekset ensimmäisellä raskaus viikkoilla? please=) :flower: :flower: :flower:
 
Hillevi, hienoa, että mieli on rauhallinen! Kateeksi käy!

Rudylle jaksua! Ylihuominen tulee pian!

Marisabel, pp=piinapäivä. Piinapäiviä lasketaan alkionsiirrosta raskaustestin tekemiseen. Siirtopäivä on pp 0, sen jälkeinen päivä pp 1 jne.

Oma olo: vk 5+3. Tuntuu kuin oireet olisivat vähentyneet! Rinnat eivät ole enää NIIN kipeät ja vatsatuntemuksiakin on vähemmän. Epäilys hiipii mieleen, että tokko siellä nyt ketään enää elossa onkaan... Vuoden takainen keskeytynyt keskenmeno jätti kyllä mieleen melkoisen pelon, kun nyt tietää, että vauvanalku voi kuolla kohtuu ilman että itse huomaa mitään... Mutta mitään vuotoja ei nyt kuitenkaan ole ollut.
 
terse!

Huh, ihanan aktiivinen palsta. Olin lomailemassa muutaman päivän ja sain kyllä monta sivua lukea kuulumisianne!

Aliisalle onnea hienoista luvuista :heart:

juu täällä ollaan lomalla tämä viikko ja tiedossa tänään ylävatsan tähystys (6 tuntiin ei saa juoda eikä syödä joten kohta pyärryn!) huomenna pääsykokeet ja sitten olis vintin siivous-urakka ja aaaah to-su mökkeilyä.... tosin ilmat varmaankin huononee loppuviikoksi....

muuten ei ihmeitä omaan napaan... ultra on 17.6. Vuoto eikä mitään muutakaan ole havaittu. paitsi aivan kamalaa känkkä-ränkkää... mielialat vaihtelee "hieman". muita oireita ei ookkaan. ei tisukipuja tms.

kaikille ihanaa ihanaa kesäpäivää ja piinaajille pitkää pinnaa ja kakkospiinailijoille vieläkin pidempää pinnaa
:)

assari 5+0
 
Testi on tehty ja negahan siitä pärähti :( . No, olin tohon jo varautunut, ei tässä missään maassa olla etenkin ku ulkona on noin ihana ilma. Oonkohan sit vaan erityisen huono-onninen ku ei tuoresiirto eikä 4 PAS:ia tuottaneet tulosta. Ois nyt luullu et joku ois kiinnittynyt. Nyt on pakkanen tyhjä. Onneks alotan elokuussa opiskelut, niin saa tähän elämään jotain uutta sykettä. Kai sitä jossain vaiheessa pitää koittaa toisen kerran lahjamunasoluhoitoa.
 

Hei! Täällähän plussanneita ihan hirmusesti! Onnea kaikille plussanneille! Lähetin enkelit kaikille suojelemaan pienokaisianne siellä masuissanne. Ja tietenkin myös piinistelijöille. Toivotaan että teilläkin plussa pamahtaa.
Gerbera joka (luomuilee)
 
Viinirypäle :hug: voi harmitus teidän puolestanne. Rentoa kesää, intoa opiskelujen aloitukseen ja paljon parempaa onnea sitten seuraavalla hoitokerralla.

Gerberalle kiitos enkeleistä! Luomuonnea teille! :heart:

Mitähän Alman testi on näyttänyt, peukut pystyssä sinulle!
 
Pikalista tämä ei korvaa pidempää listaa, mutta nopeampi päivittää ja hahmottaa..

Odottelee hoitoa (ikä suluissa)

Cornelius (33) Haaveissa 1
Juuni (47) 2. lapsi (esikoinen 2 v.)
Typyliini (28) haaveissa pikkusisarus esikolle.
Nennuliini (34) Haaveena ensimmäinen lapsi.
Vekara (45) Toiveissa 1 yhteinen. lapset: 11v, tuplat 15v. siirto 5.6.
Saaga (39)
Tinulinen (30) eka lapsi haaveissa.
Jonsku-78 (31)Haaveena eka lapsi.
EliseT (31) Haaveena ensimmäinen lapsi.
Josko (30+) Esikoista toivomassa. Hoito heinä-elokuussa.
Papillon (40+)
Vilhelmiina (37) jonossa 2/09 alkaen
Dream73 (35) jonossa 5/09 alkaen, esikoinen haaveissa
Viinirypäle (33) haaveissa ensimmäinen.

Piinistelijät

Alma (34) haaveissa ensimmäinen, testi 31.5.
Pomppaduu (27) haaveissa kakkonen, siirto 22.5., testipvä
Marisabel (28) kolmas siirto, haaveissa eka, testipvä 11.6.
Hillevi (45), haaveissa eka, testipvä 11.6.
Iituska (38), haaveissa toka, testipvä 15.6.

Plussanneet :heart:

Piri (35) haaveissa 2. LA 26.5.
Bardolino(30) eka, "Mariannen" LA marraskuu
Kauniskuu (32) eka, LA marraskuu
Rudy ja rupsukat, plussa 13.5. ultra 3.6.
Marru (35) eka, plussa 18.5.
Matsalu (45) eka, + 24.5. ultra 10.6.
Simmis (38) toinen lapsi. ultra 15.6.
NellaMaija (32) eka, + 24.5. ultra 16.6.
assari77 (32)toinen lapsi, siirto 13.5. ultra 17.6.
Aliisa (25) eka, + 25.5. ultra 18.6.

Maaliin päässeet :flower:

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
 
Viinirypäle, voimia sinulle. :hug: Kannattaa varmaan lääkäreiden kanssa jutella pitkään ja hartaasti, että missä heidän mukaan voisi olla mahdollinen ongelma ja mitä tutkimuksia voisi asian suhteen tehdä. Meilläkin tosiaan vasta 3. lahjamunasoluhoito toi toivotun lopputuloksen, eli läheskään kaikilla ei aina ekasta onnistu. Vietä kuitenkin oikein mukava kesä ja syksyllä onnea opiskelujen alkuun! =)

Nellamaija, soitin klinikalle ja ainakin Avalla luovuttajalle voi todellakin anonyymisti jättää lahjan, niin he sitten toimittavat sen eteenpäin. :)

Hillevi, minulla on samoja muistiongelmia noiden lääkkeiden oton kanssa. Välillä päivälääkkeenotto on venynyt jopa 4 tuntia... :ashamed:

Rudy, ollaan sun kanssa hengessä mukana keskiviikkona. :heart: Voimia sulle elämän aallokoihin. :hug:

Aliisa, täällä kanssa on yksi itkupilli. ;)

Matsalu, ymmärrän niiiiiin hyvin tuon keskeytyneen km:n pelon, kun kaksi kertaa olen ultrassa kuolleita sikiöitä katsellut. :hug: Koko homma on tuntunut silloin niin "huijaukselta", kun lääkkeet ovat aiheuttaneet oireet ja ilmeisesti myös pitäneet vuodon pois. Mutta usko tai älä, ei ne kaikki raskaudet pääty keskenmenoon, välillä ne alkiot / sikiöt vaan jatkavat ultra toisensa jälkeen sinnittelyään ja putkahtavat sitten pulskina vauvoina ulos... ;)

Assari, inhaa tuo syömättömyys tässä vaihessa! Mulla itselle tulee jo nyt niin pahoinvoiva olo, mikäli en syö muutaman tunnin välein.

Marisabel, en osaa kertoa oikein mitään oireita, sillä minulla taisi olla pelkästään lääkkeiden sivuoireita, eli palelua ja tunteet olivat pinnassa.

Kauniit enkelit Gerpera lähetti. :flower: Tsemppiä luomuiluun!

ON: Minulla olisi ultra 15.5. Klinikalla hoitajat kovin onnittelivat plussasta ja selvästä hcg lukemasta, mutta nauroin heille, että onnitella saa vasta mikäli vauvan saan syliin saakka. Pahoinvointi on hieman edelleen lisääntynyt, toivottavasti se olisi tällä kertaa hyvä merkki. Miehelle puhuin, että pitäisiköhän mennä akupunktioon tämän yltyvän pahoinvoinnin takia, mutta miehen tyly vastaus oli, että "eikös nyt voitaisi unohtaa nuo sun hömpötykset ja mentäisiin ihan normaalisti eteenpäin". :LOL: Yritä sitten tuollaiselle selittää, että kyllä akupunktion teho on ihan tieteellisesti todistettu... :headwall: :D

Tsemppiä kaikille!

Simmis
 
Viinirypäle :hug: Kovasti voimia ja uuteen yritykseen vaan heti kun jaksatte!

Jokos Pomppaduu on testaillut?

Rydylla jännät paikat keskiviikkona. Tsemppiä ultraan. Toivottavasti kaikki on masuasukkailla hyvin :heart: .

Matsalu onneksi punaväri jäi lyhyeen. Me ei myöskään olla uskallettu peittoja heilutella, vaikka mieli olisikin tehnyt.

Gerpera kiitos enkeleistä, niitä todella tarvitaan!!!

Kaikille muille myös tsemppi :hug: täältä suunnalta!!!

Omamaha on myös melkoisen oireeton. Rinnat on arat, mutta nehän mulle on aina aikaisemminkin tulleet aroiksi noista Lugeista. Että sekin johtunee niistä. Edelleen tätä plussausta on niin vaikea uskoa todeksi. Tätä on niin monet vuodet toivottu ja nyt kun pakkanenkin on tyhjä, niin tästä mahdollisuudesta ei millään tahtoisi luopua. Ahdistaa jo pelkkä ajatus pitkästä jonotuksesta. Ja kun olokin on mitä normaalein niin vaikeahan tätä on todeksi uskoa. Mutta onneksi te olette täällä, tästä pinosta saa niin paljon voimaa ja uskoa. Varhaisultra meillä on 16.6.


NellaMaija 4+6

 
Simmis, laitoin sulle listaan ultrapäiväksi kuitenkin 15.6.. B)
Aika hieno ultraputki tuli juhannusviikolle, kunpa vain kaikille tulisi hyviä uutisia...

On olemassa sellaisia rannekkeita ranteisiin, joissa on nasta pahoinvointia ehkäisevän akupisteen kohdalla, kannattaisiko kokeilla sellaisia? Myös akupunktiohoitaja voi laittaa perinteisemmät nastat, mutta niitä voi pitää kerrallaan vain pari päivää ihon tulehdusvaaran ja yliärsytyksen vuoksi.

http://www.sinunapteekki.fi/catalog/product_info.php?products_id=963&osCsid=f501dcf339c65a318f71d286d60cf5a0
 
Hillevi, :LOL: Toisaalta, mikäli ultra tosiaan olisi ollut 15.5., niin piiniskin olisi ollut yhden päivän kestoisena paljon kohtuullisempi, vai mitä...? :D Kiitos vielä linkistä! Tuollainen ranneke voisi todellakin olla toimiva.

Simmis
 
Rudylle onnea ylihuomiseen ultraan :heart: Tulethan heti kertomaan kuulumisesi sitten.. Tsemppiä!

On muuten hurjasti ultria juhannusviikolla luvassa. Toivotaan että jokainen saisi hyvän juhannuslahjan. On aika ikävä ottaa vastaan ikäviä uutisia juhannuksen alla, mutta oli uutiset mitä oli niin joskus nekin on kuitenkin kuultava.. Toivotaan että kukaan meistä ei huonoja uutisia saa!

Viinirypäleelle :hug: ja voimia tulevaan. Kyllä ne voimat sieltä aina tulee takaisin.. ja uusi yritys mielessä jo melko piankin.. ainakin itsellä näin. Huonosti kyllä käynyt jos ei plussaa ole tikkuun mistään pärähtänyt.. sinuna en silti luovuttaisi. Hyvää kesän jatkoa ja tsemppiä syksyllä alkaviin opiskeluihin!

Tottta tosiaan.. miten Alma? Mitä testi näytti? Toiv et ole kadonnut taivaan tuuliin.. Täällä odotellaan uutisia toiveikkaina.

Simmis hyvä merkkihän tuo pahoinvointi on.. tai hyvä ja hyvä, mutta eiköhän se kerro hyvin alkaneesta raskaudesta, uskoisin niin. Voimia pahoinvoinnin kanssa! Toivotaan että helpottaisi pikkuhiljalleen..



Hillevi minullakin ollut noita suonenvetoja. en usko että minulla ainakaan nesteen uupumisesta oli kyse, sillä olen juonut kyllä reippaasti nestettä.

Nellamaija oireet voivat tulla ja mennä. Välillä rinnat voi olla kipeät ja välillä taas ei olleskaan.. se on ihan normaalia.. ei kerro mistään mitään. Tiedän tuon tunteen pitkistä jonoista ja ahdistuksesta kun pakkanen on tyhjä. Olemme samassa tilanteessa, tosin meillä on syksyllä jo uusi hoito tiedossa, jos kaikki ei mene niinkuin unelmoidaan ja toivotaan. Uskotaan kuitenkin vahvasti siihen, että uusia hoitoja ei pariin vuoteen tarvittaisi. Tsemppiä!

Piriä huhuilen. Joko pienokainen on syntynyt maailmaan? LA:han on ollut jo pian vko sitten.

Ihana aurinkoinen ilma ulkona ja minä palelen sisällä villasukat jalassa :LOL: Pitää lähteä apteekkiin hakemaan tuo uusi kortisoni lääke.. nyt se pitäisi tosiaan vaihtaa toiseen lääkkeeseen. Kuinka pitkälle kortisonia ja miniaspiriinia syödään?? Osaako joku valaista?

Mukavaa ma iltaa!
 
Pomppis, mikä pp sulla on? Eikä vieläkin ole aika varhaista testata?

Simmis, onko sulla tosiaan ollut kaksi keskeytynyttä keskenmenoa näissä lahjamunasoluhoidoissa? Draagista... Saitko mitään vihjettä KM:stä ennen ultraa?

Oma levottomuus vain kasvaa. Juuri kun pääsin juhlimasta, että ei ole enää vuotoa, sitä taas ilmaantui. Ruskeaa tuhrua, tosi
vähän kylläkin ja selvästi hyvin vanhaa verta, voipa olla vaikka jotain perjantaisen insidenssin jämiä. Mutta kumminkin... Hitsi, että mä kadehdin niitä ihmisiä, jotka tulevat noin vaan helposti raskaaksi toisella yrityskierrolla, odottavat vauvaansa plussatestistä lähtien iloisin mielin ja menevät ultraankin vain tarkistamaan, että "vauvalla on kaikki hyvin." Mä menen ultraan tarkistamaan, että "onko se vielä hengissä" tai pahimmassa tapauksessa, että "onko se jo kuollut..."
 
Moi!

Tulinpa taas pikaisesti kertomaan Simmikselle, että ollessani raskaana minun fysioterapeuttini, joka tekee akupunktiohoitajakin, sanoi ettei raskaana ollessa saa laittaa akuneuloja! Koita pärjäta pahoinvoinnin kanssa muuten, mutta kaikkia riskejä välttääksesi, vältä myös akupunktioita. En tiedä mitä ne aiheuttavat, mutta luotan fysioterapeuttiini.

Vau, mikä plussa- aalto täällä menossa, Kaikille paljon onnea matkaan ja toivottavasti piinistelijät liittyvät joukkoonne!

Miilija
 
Matsalu: Mulla on tosiaan vasta pp 10 (niin ja lauantainahan mä ekan kerran testasin pp8 eikä pe, kuiten ed. viestissä kirjotin). Varhaistahan se on, mutta... Luulisin, että se viiva alkais jo vähitellen vahvistua jos niikseen ois. Oireettomuus jatkuu... Paitsi tänään töissä sattui "hauska" tilanne. Kollega oli laittanut käsidesiä rutkasti ja kulki ohitseni. Se käsidesin haju tuntui uskomattoman etovalta ja meikähän yökkäsi ihan kuuluvasti.. Siinä kollegat sitten pällistelivät, että mikähän tuolla.. Onneks yks toinen kollega valitteli vatsatautiaan, joten meni ehkä siihen piikkiin.

Piriä minäkin olen kaipaillut uutisia kertomaan. Jokohan nyytti kainalossa? :heart: :D



Pomppis
 
Pomppis, muistutan jälleen kerran, että itse sain pp 13 aika haalean viivan. Eli äläpä heita vielä pyyhettä kehään.

Simmis, komppaan Miilijaa. Mullekin on työpaikkalääkäri sanoi, että tässä vaiheessa raskautta hän ei uskaltaisi pistää minuun yhtään neulaa, ei edes akupunktiopiikkiä, ettei mitään vaarantuisi.
 
:wave: kaikille tasapuolisesti...kylläpäs kaikki on ahkerasti kirjoitelleet...hyvä niin..
eli pikaisesti tänään siis vihdoin pp0 eli kävin hakemas"tikun "kyytiin...siis siirto oli vihdosta viimein tänään! Siirrettiin yksi ja kolme meni pakkaseen,,,kyllä odotus joskus palkitaan ja onneksi mun limis kesti näin pitkän odotuksen, olihan nyt jo kp 37 ja limis oli 8,7mm...
oli kyllä jännät paikat et kuinkahan käy, mut nyt siis alettiin piinaan ja toivotaan että liityn plussakerhoon!!!! Onnea vielä kerran kaikille plussalaisille...
 

Yhteistyössä