Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Niimpä, onhan se 100% oma (y)
Meillä tosiaan pyöri prosessi koko ajan eteenpäin siinä oman stimuyrityksen ohessa. Valittiin meille sopiva luovuttaja. Hän on jo äiti + "genetic testing" on tehty hänelle. Saimme 5 blastoa, joista neljä pgs-tutkittiin ja nyt on siis kolme tervettä alkioita pakkasessa.

Kun luin tuota sinun taustaa, mulle tuli ihan sellainen tunne, että sinä saatat hyvinkin saada lahjamunasoluhoidon jälkeenkin vielä omista munasoluista lapsen. Olet niin nuori :)
Noo, en mä usko luomuihmeisiin omalla kohdallani. Kuitenkin kolme vuotta yritystä ja kolme ivf:ää siten ettei olla kuin kerran päästy siirtoon. Kuitenkin mua 10-20 vuotta vanhemmilla naisilla on paljon parempia tuloksia keskimäärin. Niin joo, lahjasolulla jos edes onnistais ni ois kiva.

Ja hyvä juttu et teillä alkioita pakkasessa ja pääsette niillä heti yrittelemään:love:
 
@Ramiina, onko tulokset tulleet?
Kiitos kysymästä ❤ Juu, hcg oli vähän yli tuplaantunut; 250 (tupla olisi ollut 218), Luojan kiitos :love: Mutta progesteroniarvo ei tullut vielä, saan sen maanantaina kun soitan terveyskeskukseen. Tulokset eivät jostain syystä ole tulleet maanantain jälkeen omakantaan, terveyskeskuksessakin ihmeteltiin sitä o_O

Mites sulla, onko jotain olotiloja? Oletko uusinut testin? ❤
 
@Ramiina, hieno tulos! Onko muissa keskenmenneissä raskauksissa tulokset olleet noin hyvin? Milloin ensimmäinen ultra?

Kaikki sanoo, ettei tulos näy testissä kuin aikaisintaan pp6 tai 7, joten en nyt turhaa tee testiä ennen maanantaita. Oloja on menkkamainen jomotus selässä ja jotain tuntemuksia vatsassa. Olen ollut 5 kertaa raskaana ja ikinä en ole tiennyt olevani raskaana, kuin vain testistä. JOten mitään etiäistä ei ole suuntaan tai toiseen. En mä romahda, vaikka tulisikin nega, kun alkioden tilanne on niin hyvä <3
 
  • Tykkää
Reactions: Ramiina
@kirsillevauva En muista hcg arvoja kuin viime siirrosta, silloin ei ollut näin hyvät. Luomuraskauksissa sitä ei mitattukaan ennen kuin vasta oli menossa kesken. Ultra on ei ylihuomenna vaan sitä seuraavana maanantaina, eli 9 yön päästä, en mitenkään laske aikaa siihen tai mitään :whistle:
Mä olen ollut reippaasti yli 10 kertaa raskaana ja aina tiennyt sen heti itse, joku kuudes aisti. Mulla näkyi pp5 haalean haalea haamu nyt tässä raskaudessa, pc:n testissä. Siis sellainen että se kuivuttuaan vasta himmeästi näki. Himotestaajana tein aamuin illoin testit :ROFLMAO: Nyt teen enää ensi viikolla clearblue digitaalisen jotta näen hcg:n nousseen ja saan +3 näyttöön (y)
Mutta noi sun tuntemukset on lupaavia, toivotaan parasta! :love: Onneksi olet positiivisin mielin ja valmiina kumpaan vaan tulokseen, tietysti suotavaa olisi se + ❤
 
pp5 ja sain haamun pregcheck-testillä. Olen ihan fiiliksissä <3 Mies uskoo todeksi vasta ultran jälkeen. Nyt odotan vahvistumista, verikoetta ja ultaa :) Laskettu aika olisi 10.10. Sellaista vauvaa mulla ei vielä olekaan. Esikoinen syntyi keväällä ja kaksi seuraavaa kesällä. Syysvauva <3
 
Mulla on verikoe perjantaina, ultra 25.2 ja neuvola 27.2. Ihmeen levollinen olo, viiva oli selvästi vahvistunut!

Haluaisitteko erillisen ketjun odottajiin lahjasoluilla plussannaille?
ONNITTELUT @kirsillevauva! Tama on hieno uutinen, jonka kylla nyt pitaisi rohkaista meita kaikkia monin eri tavoin. Sitten, kun hyva solu osuu kohdalle ja muutama muu juttu naksahtaa kohdalleen, niin kylla mahdollista on!!! Kaikkea hyvaa Sinulle raskauteen!

ON - olen antanut kaikki tarvittavat tiedot uudelle klinikalle ja odottelen nyt sitten tietoa hommien alkamisesta. Ajattelen, etta nyt voisi olla hyva tilaisuus keskittya loytamaan hiukan stressittomampaa oloa ja rauhaa. Omassa tapauksessa se ei tarkoita tekemisen lopettamista, vaan varmaankin pikemminkin sisaista asennetta ja rauhaa, ja myos itsensa hyvaksymista pitaa harjoitella. :) Nyt pitaisi olla tahan kaikkeen paremmat mahdollisuudet, kun tein paatoksen ottaa vastaan taman uuden tyopaikan, jonka pitaisi olla ihanassa organisaatiossa ja uusi pomo vaikuttaa ihanalta. Olin lahella tulla hyvaksytyksi myos toiseen paikkaan, joka varmaan olisi ollut mielenkiintoinen ja jossa palkka oli jonkin verran isompi, mutta paatin nyt koettaa tata ensin saamaani paikka, johon olen nyt lupautunut, ja sitten taas myohemmin kiivetaan jne. Kaksi viimeista vuotta on vietetty pitkalti tyohon liittyvan pelon ja surun ja rahahuolien kanssa, eli nyt olen todellakin valmis parempaan elamanlaatuun, ja jos vaikka se vauvakin sitten paattaisi tulla. :love:
 
@kirsillevauva Ihania uutisia, Onnea minultakin suunnattomasti:love:
@Rusakkonen ja @nyuu - mennään mekin ja kaikki muutkin ryhmäläiset tässä plussa-aallon mukana(y)

Mulla alkoi vihdoin menkat: ehdin jo huolestua, kun meni viikko Primolutin lopettamisen jälkeen. Kierto alkoi olla jo superpitkä- se marrasjoulukuun hormonitykitys kai teki tehtävänsä. Toivon, että limis alkaa nyt estradotilla kasvamaan ja pääsen muutaman viikon päästä siirtoon:D
 
Kiitoksia onnitteluista <3 Sain digiin "raskaana 1-2", joten uskottava se on :) Uudet rintaliivit jo hankin, kun ihan turvoksissa koko mamma. Ahttaita housuja ja hameita siirsin kellariin ja varovaisesti jo äippävaatteita shoppailen :) Mulla tulee tosi aikaisin maha, kun kohtu iso ja jo kuudes raskaus (kolme lasta ja kaksi keskenmenoa).
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Onnitus plussanneille. Ei mua haittaa siis jos raskaana olevat täällä keskustelee, mut tavallaan onhan se ihan hauska jos oman ketjun perustais lahjisraskauksille: jos vaikka itekin joskus pääsis sinne(kin) kirjoittelemaan :)

Täällä kans menkkoja odotellessa. Siis tuntuu niin kohtalon kettuilulle, kun kierto lyheni vuosi sitten siihen 24-25 päivään. Nyt sit kaks vikaa kiertoa ollut sen oppikirjan mukaiset 27 pävää. Hyvä merkkihän se kai on, mutta nyt kun odottaa just et menkat alkais ja pääsis napsimaan zumenoneja ni ei :’D ja vaikka kuinka on realisti niin aina sitä alkaa sit toivomaan et mitäs jos sittenkin ois nyt onnistunut luomuna ja mitäs jos sittenkin menkkoja ei tuliskaan! Niin ärsyttävää!
 
Mä tein tonne odotuspuolelle, jos löytyy muita? Ainakin @Pimpula76 ? Nyt sait odotuskaverin ja muut tulee huminalla perässä, eikö vain?

Kävin esikoisen kans tiukan keskustelun eilen. Tyttö siis 19-vuotias ja totesi, että se lapsi ei ole hänen verisukulainen ja kutsui luovuttajaa äidiksi. MÄhän kimpaannuin ja tyttö vaan nauroi, että "taitaa sulla vähän hormonit hyrrätä". No, ihan hyvin se lopulta meni, mutta aluksi loukkaannuin vauvan puolesta, jos pitää sitä vauvaa toisarvoisena lahjasolun ja eri isän takia! Kuopus taas ei malttaisi odottaa ja on ihan onnessaan <3
 
Tää on ihan epäreilua :( kp 30 menossa. Eikä menkkoja näy eikä kuulu. Tein tänään raskaustestinkin ekaan kertaan sataan vuoteen ja niin kirkasta negaa näytti kuin vain testi näyttää voi. Mun kierto ollut ihan superlyhyt, just parhaillaan sen 23 päivää, niin nyt sit näin. Soitin jo kätilöllekin jonka mielestä nyt pitää vaan ootella.

Maailmankaikkeus taitaa olla tätä meidän lapsentekoa vastaan ihan tosissaan! :cry:
 
Tein odotuspuolelle ketjun, muttei sinne ilmoittautunut kuin yksi, joka ei edes keskustele mistään :) Eli tietä odotellessa. Olen kiintynyt teihin <3 Mistä puheenollen, olen huolissani, kun sinusta @Ramiina ei ole kuulunut mitään?

Mulla on hormonit aivan sekaisin. En ole nukkunut kunnolla viikkoon ja itken koko ajan. Näen kammottavia painajaisia, kahtena yönä olen metsästänyt norsulla pedofiilejä ja itkenyt unissani. Pitää soittaa lääkärille, kohta en ole työsuntoinen, jos en saa nukkua :(
 
@kirsillevauva Olen pysynyt poissa täältä kun oli ahdistus että miten tässä käy. Oli maanantaina kovat kivut vasemman munasarjan kohdalla, ti tuli kerran pyyhkiessä vaaleanpunaista ja mä taas kerran luovuin toivosta ja vihasin koko maailmankaikkeutta. Ke mentiin yksityiselle ultraan katsomaan ettei sinne munajohtimeen ole mitään kadonnut ja kiinnittynyt. Ei ollut, kohdussa näkyi yksi ihana raskaus ❤ Ultran jälkeen illalla tuli kerran veristä vuotoa, tällä kertaa en heti luopunut toivosta koska tiesin sen johtuvan ultrauksesta. Sen jälkeen ei ole ollut vuotoja, ja jos Luoja suo niin ei tulekaan. Ma tietty voi tulla kun on ultra jossa tsekataan että näkyykö siellä sikiökaiku. Ke ainakin alkio vastasi täysin kokoaan ja oli hyvässä kohdassa. Niin ja otatin hcg:n siellä, sen olisi pitänyt olla 1500 että olisi tuplaantunut, se oli 2400 :love: Katsotaan miten huomenna ultrassa käy, vähän jännittää.. Niin ja Virosta lääkäri lähetti vielä lisäksi lihakseen piikitettävää Progesteronia, koska arvoni olivat niin alhaiset. Nyt menee siis progesteronia 3×2 tbl/pv + piikki.

Mulla oli muuten nukkumisen kanssa sama ongelma, ei tullut uni, tai tuli ja meni. Joka yö heräsin 2-4 aikaan ja tulin alas sohvalle hereillä kellimään. Nyt muutaman päivän on edelleen muuten sama, mutta nukahdan sohvalle, luksusta! :D

Onko sulla muuten ollut jotain oireita? ❤

Niin ja se kipu johtui varmaan endometrioosipesäkkeestä munasarjassa, leikkautan sen pois sitten myöhemmin ;)
 
@Ramiina, kiitos kun kirjoitit. Toivon sydämestäni, että siellä näkyy pikkuinen sydän :)

Menkkamaista tunnetta on mahassa ja repäisykipuja. Mulla on tosi luottavainen olo. Raskaushormoni oli 4+1 207, mikä on hienosti viitearvoissa. Eilen olin kyllä ihan hysteerinen, itkin koko ajan. Hermot ovat vähän kireenä ja lievästi alakuloinen olo, minkä laitan hormonitoiminnan piikkiin. Aktivoitunut kaikki traumat näköjään. Onneksi on vielä vuosi terapiaa jäljellä, niin saan tukea raskauteen. Toki ollaan onnellisia raskaudesta.
 
@kirsillevauva Kiitos, toivotaan ❤

Kuulostaa hyvältä, toivotaan että saadaan jakaa odotuksen ilot yhdessä :love: Vielä en uskalla siirtyä plussanneisiin, mutta enköhän pian uskalla :whistle:
Hyvä että terapia jatkuu vielä ja siitä on apua.
Tämä hermojen kireys on kyllä uskomatonta. Pienikin asia saa räjähtämään :mad: Esim. Yksi yö mieheni tuli sänkyyn, laittoi peiton paremmin mun pehvan päälle kun se oli hänestä huonosti ja halusi auttaa etten palele. No mä heräsin ja tiuskasin kiukkusesti että miksi hän peittelee mun pehvan, että miksen saa tuulettaa kun on niin saakelin kuuma..!!:mad: :ROFLMAO: Toinen oli ihan raukkana että anteeksi halusin vaan auttaa. Seuraavana iltana nauroin sitä hysteerisesti sängyssä ja kyllä miestäkin se nauratti, onneksi :D Ostin muuten Lidlistä sellasen vartalotyynyn, se on mahtava! Mulla sattuu maha jos ei ole jotain jalkojen välissä, se on täydellinen, samalla saa ylös asti muhkeaa tyynyä halattavaksi (y) Kun mieskään ei anna mennä kainaloon kun mun pitää elää pumpulissa kaikkien keskenmenojen takia. On edes korvikemies halattavaksi nukkumaan mennessä.
 
Ultrassa käyty, siellä se pieni sydän sykki :love: Myös kovempi pahoinvointi alkoi tänään. En oksenna, mut on huono olo. But I love it! :love:
Ramiina, minun piti kysya Sinulta, etta mita keinoja kaytat rauhoittumiseen ja rentoutumiseen keskenmenon estamiseksi? Oletko ihan tayspaivaisessa tyossa, oletko ottanut lomaa? Enta mita laakitysta, minkalaista progesteronitasoa haetaan? Kuinka usein intralipidia ja kuinka kauan? Olisin kaikista tiedoista ja vinkeista kiitollinen! :) Ja kovasti onnea matkaan! :)
 
@Rusakkonen Olen sairaseläkkeellä selkävammojen takia, eli saan kirjaimellisesti maata sohvalla koko ajan. Päätin myös jo ennen siirtoa että saan tämän lapsen ja piste. Toisaalta olen luopunut kokonaan toivosta. Vaikea selittää, mutta kombona nämä ajatukset saa minut rauhallisemmaksi kuin ennen. Lisäksi uskon 100% intralipidiin! En olisi tässä nyt ilman sitä (y) Poltan myös kynttilöitä ja muuten rauhoitan itseäni seesteisellä tunnelmalla.
Progesteronin pitäisi taulukoiden mukaan olla huomattavasti korkeampi kuin mitä minulla oli, jossain luki että alle 43 lasketaan vialliseksi raskaudeksi/kohdun ulkoiseksi jne. Mullahan oli 20 viime ma. Siksi Viron lääkärini lähetti lihakseen laitettavat pistokset. Suomessa ei edes mitattaisi näin raskautuessa sitä! 2 lääkäriä sanoi minulle jo ettei Suomessa mitata, vaadin mittaukset (itsehän maksankin) koska alhainen progetaso voi aiheuttaa keskenmenon. Nyt siis menee "alakertaan" 3×400mg/pv Lugesteronia ja lisäksi se piikki lihakseen joka ilta. Tietty vielä Progynova ja Prednisolon ja vitamiinit jne.
Intralipiä sain viikko ennen siirtoa, siirtopäivänä, plussattua, ja siitä asti joka viikko rv 13 asti. Menen viimeiseen rv 13+1 jos Luoja suo.

Niin ja kiitos ❤
 

Yhteistyössä