Tänään oli punktio josta lupasin tulla vielä kertomaan, joten tässä tarina:
Eli viime kirjoitustani seuraavana päivänä menin ultraan jossa todettiin solujen kasvaneen nyt ns. oikeaan tahtiin ja puntioimaan päästäisiin keskiviikkona. Iltasella oli sitten edessä irrotuspiikki jonka otto sujui ihan yhtä hyvin, kuin kaikkien muidenkin piikkien kanssa. Ei siis mitään ongelmaa/oireita.
Pieniä masutuntemuksia oli nippailun muodossa seuraavana päivänä, mutta ei mitään sen kummempaa.
Punktiota edellisenä yönä sitten paukahti päälle ihan mielettömän kovat kivut. Heräsin noin klo 1 aikaan yöllä vatsakipuihin jotka olivat niin voimakkaat etten pystynyt edes vessaan kävelemään. Sain nukuttu yön aikana pieniä pätkiä, mutta melko tuskaista se oli. Aamulla klo 6 konttasin portaita pitkin yläkertaan herättämään mieheni tekemään lasten aamutoimenpiteet sillä en pystynyt tekemään enää mitään. Menin kuumaan suihkuun josta toivoin saavani apua kipuun, mutta melko laimea oli sen vaikutus. Kivut voimistuivat lopulta niin koviksi etten pystynyt ajoittain edes puhumaan. Pakko myöntää että itku oli lähellä ja pälyilin jatkuvasti kelloa toivoen että se tulisi 7:45 ja pääsisimme lähtemään klinikalle. Halusin todella jo niistä soluista eroon, jotka kivut siis aiheuttivat.
Soitin aamulla kaverilleni, joka on luovuttanut 4 kertaa ja hän tsemppasi minua kestämään vielä hetken. Hänen mukaansa ei hällä näin voimakkaita kipuja ollut, mutta ne hänen vähän lievemmät kipunsa rauhottuivat punktion aikana, joten eiköhän omakin tilanteeni siinä kohtaa parantuisi.
Kipujen vuoksi en pelännyt punktiota pätkääkään vaan nyt vain odotin että pääsen operoitavaksi jonka jälkeen tulisi helpotus kipuihin. Tässä kohtaa mielessä kävi että tämä taitaa olla ensimmäinen ja viimeinen luovutuskertani.
Mies toi auton oveneteen, sillä en kyennyt kävelemään parkkipaikalle edes miehen avustamana. Koko matkan klinikalle vaikeroin ja kaikki kiihdytykset, jarrutukset ja kaarteet saivat kivut yltymään. Klinikalle en päässyt omin avuin, joten onneksi oli mies taluttamassa. Minut ohjattiin välittömästi lepohuoneeseen makaamaan kipujen vuoksi ja noin 10 minuutin odottelun jälkeen pääsin toimenpidehuoneeseen.
Hoitaja avitti minut sängylle jossa punktio tehtäisiin ja alkoi etsimään paikkaa kanyylille. Ensin sitä kokeiltiin vasempaan kyynärtaipeeseen, mutta se ei onnistunut. Seuraavaksi sitä kokeiltiin vasempaan kämmenselkään, mutta sekään ei onnistunut. Tässä kohtaa olin jo niin kipeä että pääsi itku. Tärisin kauttaaltani ja tuntui ettei tästä tule yhtikäs mitään ja että joudun vain kärsimään, kärsimään ja kärsimään enkä saa apua. Toisin sanoen tuossa kohtaa alkoi henkinen kantti pettämään. Mulle on käynyt samoin myös synnytyksessä, jalkaleikkauksessa, että jopa viisaudenhampaan poistoleikkauksessa joten sinänsä tuo on tuttua. Mutta kivaa se ei ole.
Lopulta kanyyli saatiin oikeaan kämmenselkään ja sain heti jotakin "rauhoittavantapaista" ja kipulääkettä. Ja sitten päästiin vihdoinkin asiaan. En muistaakseni tuntenut alkuun mitään pistosta...kun soluja punktioitiin, niin ennen imua taisin aina tuntea pari pikkupistoa mutta mitään suurempaa en siis tuntenut. Ne pistot eivät kai sattuneet, mutta se että vatsanseutua yleensäkin ronkittiin teki kipeää koska vatsa oli tuossa kohtaa siis todella arka.
Punktion aikana todella alkoi kivut helpottamaan. Osittain varmasti kipulääkkeen ansiosta, mutta myös sen punktion...tuntui että se pinkeä ilmapallo tyhjeni vähemmän pinkeäksi
Kivuttomaksi en tullut, mutta nyt pystyin jo kävelemään ja olo oli muutoinkin reippaampi.
Punktio itsessään kesti ehkä 10 min eikä se ollut yhtään kauhea kokemus
Paljon kauheammaksi koin sen odotteluajan, kun koitettiin kanyloida monta kertaa siinä onnistumatta.
Punktion jälkeen menin lepohuoneeseen lukemaan ja kohta sain vähän syötävää ja juotavaa. Noin puolisen tuntia operaation jälkeen koin olevani ns kunnossa ja sitten soittelinkin miestä hakemaan minut kotiin.
Sain kuulla, että munasoluja saatiin 9 joista muutama tosin on siinä rajalla että onko ne vähän vielä pieniä...mutta näillänäkymin siis tuloksena oli 9 solua
Nyt olen siis kotosalla ja ihan ok kunnossa. Sinänsä punktiosta en ole kipeä, mutta vatsa on kyllä melko arka. Kun makaan tai istun, olen kivuton, mutta varsinkin liikkeellelähtö tekee vähän kipeetä. Klinikalta sanottiin, että nyt pitää juoda runsaasti ja levätä paljon...ja näin meinaan tehdä
Ja päätin että seuraavan kerran luovutan tammikuussa
Jotta sellainen oli minun tarinani luovuttajana. Toivotan kovasti onnea hoitoihin teille kaikille :heart:
