Lukekaa, kuinka pidättyneitä lapsuudenperheessäni oltiin

["tinde"]

toi vaatejuttukin on kaiken muun lisäksi niiin tuttua. Pitäisi pukeutua "iän mukaisesti" joka tarkoittaa siis mummovaatteita yli 20 v :lle.
Lisäksi aina mietittiin sitä MITÄ SUKULAISET TAI TUTUT sanoo. Esim jos erosin poikaystävästäni niin ensin mietittiin mitä tutut sanoo. En ikinä uskaltaisi kertoa esim eroavani miehestäni. siitä tulisi sellainen mäkätys ja haukkuminen ja kauhistelu että huh huh

Kun lukio aikana paras kaverini raiskattiin, en kertonut tietty äidille. Raiskaaja oli silmäätekevän poika ja tietty huhuja liikkui ( poika sai 5 v eli oli aika selvä tapaus). Äitini kuuli kampaajalla tms siitä kuka uhri oli ja ryntäsi kotiin haukkumaan minut "kun en ollut kertonut " ja "mitähän kaikki ajattelee kun uhri oli X " viitaten siihen että juoruissa tyttöä syyllistettiin vaikka tapaus oli harvinaisen selvä

huh huh

 

[suurenmoinenelämä]

En pysty kyllä yhtään samaistumaan, oma äiti puhui ihan avoimesti noista asioista. Ihan normaalia pientä jännitystä oli kun kerroin, että menkat alko, mutta äiti kuittasi sen ihan kuin minkä tahansa jokapäiväisen asian, että hän tuo siteitä kun tulee kotiin... Meillä siteet ymv säilytettiin muutenkin ihan näkyvillä, rintsikoista en muista ostettiinko siskon kanssa kk-rahoista vai antoiko äiti ihan vartavasten rahaa...

Monesti se meni niin päin, että vanhemmat turisi ummet ja lammet ja naureskeli noille pussauskohtauksille etc. tv:ssä, mutta me teini-ikäiset olimme vähän vaikeana

Nykyäänkin meillä on vanhempien kanssa tosi hyvät välit ^^ käydään kylässä useaan kertaan viikossa.

 

[täällä]

Meillä kanssa tuollaista!! eikä taatusti oltu uskovainen perhe! Muistan sen häpeän kun piti itse ostaa siteitä, tai liivit. Ja meninkin naapurikaupunkiin ostamaan. Mikähän ilmiö tää oikein on kun meitä näinkin paljon on..

 

["moona"]

ei oo todellista. Luulin aina olevani AINOA, jolla oli kotona tällaista. Mikä helpotus, meitä onkin toooosi monta. Ehkä ennen oli tällaiset asiat jotenkin hävettäviä

 

["minttu"]

Mun lapsuudenperheeni oli kaikkea muuta kuin pidättyväinen. Meillä puhuttiin ihan kaikesta ja tunteet sai näyttää vapaasti, niin positiviiset kuin negatiiviset. Olen tosi onnellinen siitä, että näin oli, ja aion omassa perheessäni jatkaa samalla linjalla.

Tiedän kyllä perheitä, joissa ollaan hyvinkin pidättyväisiä, ja tietyt aiheet ovat tabuja. Lukioaikainen paras ystäväni hämmentyi kerran tosi paljon, kun liikuntatunnille mennessä puhuin jotain menkoistani. Hän kuiskasi mulle: "ei niistä puhuta ääneen." Olin ihan äimän käkenä, että eivätkö parhaat ystävät voi muka keskenään puhua naisten jutuista... Mutta niin vaan ovat kasvatukset, perheet ja ihmiset erilaisia.

 

[Hampurin pormestari]

Meillä oli myös tuollaista. Meikkasin ekan kerran 14 vuotiaana ja siitä tuli jotain kommenttia "naaman maalaamisesta" ja pestähän ne piti. Noi kaikki kuukautisjutut ja rintaliivinostot, ym. niin tutulta kuulostaa.. Tosin olin hirmu pienirintainen, et enpä nyt silleen tarvinnutkaan, kait.

Seksistä äitini puhui kun olin kai 15 vuotias, tai yritti, jotenkin tosi epämääräisesti muutamalla lauseella, tilanne oli niin vaikea meille molemmille että minäkin käytin tuota "on niistä bilsantunneilla puhuttu". Isän ainoa kommentti joka mitenkään liittyi aiheeseen, oli "köh,köh.. ei sitä kannata ekan pojan kans olla" ja myöhemmin sitten haukkui huoraksi kun sai tietää että jotain on harrastettukin(olin 16).

 

[ketjun aloittaja]

Voih, löysin tämän aikanaan aloittamani ketjun.
Lisää kokemuksiani:
- Nyt kun olen lopettanut e-pillerien käytön (olemme mieheni kanssa ensi vuonna alkamassa yrittää vauvaa), niin minulle jäi pillereitä neljä liuskaa enkä kehtaa keneltäkään kysyä, käyttääkö joku kyseistä merkkiä, että voisin ne jollekin lahjoittaa. Pillerit menevät nyt ihan hukkaan.
- Olen tajunnut, miten paljon minua jännittää sitten kertoa raskaudesta vanhemmilleni. Miten sen sanon? "Mä odotan lasta", "susta tulee mummi", "jos kaikki hyvin sujuu, niin meille on tulossa perheen lisäystä"? En varmaan ainakaan käytä sanoja "olen raskaana".
- Minusta on kuvia ala-asteen lopusta ja yläasteelta, joista näkyy, ettei minulla ole päällä rintsikoita, vaikka tarvetta olisi.
- Synnytyksestä äiti ei ole sanonut mitään kovin hyvää koskaan, pelkästään että on se niin kamalaa ja helvetillistä.

 

["..."]

Haha, samanlaista taktiikkaa käyttivät meillä. Että kummasti just siinä vaiheessa tuli joku juttu mieleen, joka piti jsut silloin kysyä/sanoa

Mä aion mahdollisen tulevan lapseni kanssa olla niin paljon avoimempi!

Onko teille muille luonnollista käydä vaikkapa saunassa perheenjäsentenne ja ystävienne kanssa niin että he näkevät teidät alasti? Miksi mä en vaan kehtaa? Jos kuntosalin pukuhuoneeseen osuu treenin jälkeen joku tuttu, jätän käymättä suihkussa, ettei hän näe minua alasti. Kuulostaako ihan hullulta?

Kai toi juttu on sun lapsuudesta lähtöisin. Meillä on aina käynyt koko perhe yhtäaikaa saunassa. Naispuolisten kavereiden/sukulaisten kanssa voin mennä saunaan koska vaan alasti. Olen ollut anoppinikin kanssa saunassa. Muiden kuin oman mieheni (ja no hätätapauksessa isäni) kanssa en saunaan mene alasti.

 

[ketjun aloittaja]

[QUOTE="...";25225774]Kai toi juttu on sun lapsuudesta lähtöisin. Meillä on aina käynyt koko perhe yhtäaikaa saunassa. Naispuolisten kavereiden/sukulaisten kanssa voin mennä saunaan koska vaan alasti. Olen ollut anoppinikin kanssa saunassa. Muiden kuin oman mieheni (ja no hätätapauksessa isäni) kanssa en saunaan mene alasti.[/QUOTE]

En viitsi edes äidin nähden käyttää sellaisia vaatteita, joista rintaliivit näkyisivät läpi. Ja äidin kanssa käymme nykyään samalla kuntosalilla, mutta jos satumme sinne samaan aikaan niin emme ainakaan lähde samaan aikaan, koska se vain olisi mahdotonta. Miten vaihtaisin hikiset vaatteet pois päältä? Tai en sitten vaihtaisi, vaan näin kylmään vuodenaikaan vetäisin vain ulkovaatteet treenivaatteiden päälle.