Loppuvuoden IVF/ICSI/PAS- hoitolaisia?

Olen minäkin kunnalla töissä ja saan palkan sairasloman ajalta. Mieskin saa siltä yhdeltä päivältä mitä oltiin toisella paikkakunnalla punktiossa.

Mielestäni on tosi epäreilua, että olemme epätasa-arvoisessa asemassa toisiimme nähden. Välillä väsymys ja masennus oli niin kaameaa, että olisi voinut jäädä sairaslomalle piikitystenkin aikana. Luulempa että joku tavallinen ihminen voi jäädä sairaslomalle, vaikka ei olisi todellista syytä ja väsyttää ja masentaa.

Yhteiskunnan tulisi tukea meitä lapsettomuushoidoissa olevia. Eikö se ole tahtotila, että Suomeen tarvitaan lisää työntekijöitä.
 
PP10 ja lankesin testiin. :ashamed: Mutta puolustukseksi sanottakoon, että olin ajatellut sen olevan parempi, että saan kaikessa rauhassa itkeä itkuni tässä pyhänä kuin arkiaamuna, varsinkin kun töissä on aika kiirusta just nyt.

Vaan enpä sitten oikein päässyt itkemään. Enkä juhlimaankaan. Oikeastaan en nyt oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Maailman haaleista haalein haamu, se sieltä tuli. Ja nyt en sitten osaa sanoa, tarkoittaako se, ettei Pregnyl sittenkään ole vielä huuhtoutunut kokonaan pois (14 vrk piikistä ) vai että se meidän rupualkiomme on edes yrittänyt nirhaista kohdun seinää mutta ei ole saanut kunnon otetta? Koska HAALEA se oli, hyvä että edes näki. Tuskin olisi edes nähnyt, jollei olisi osannut tiirata :LOL:

Odotan huomisaamua kauhulla. Testeissä (Clearblue) luki, että pitäisi odottaa 3 päivää ennen uutta testiä - ihan niin kuin kestäisin niin kauan!!! Pakko se on tehdä huomenna uudestaan, sittenhän sen näkee, että onko haamu haihtunut tiehensä. Harmi, että se itku osuu sitten työpäivälle, kun avokonttorissa on paha nyyhkytellä. Saavat vaan tulla hakemaan minut vessasta takaisin, jos on asiaa...

Mutta yritän pysyä positiivisena! Kemiallinenkin olisi voitto tässä meidän tapauksessamme. Kolme vuotta kuitenkin jo takana, enkä koskaan ole nähnyt edes sitä haamua. :)
 
ripperi; siis mun mielestä kuulostaa tosi lupaavalta! Mä olen testannut joka hoidossa pp7 alkaen enkä koskaan ole saanut mitään haamun haamua yhteenkään testiin, eli en usko että pregnyl enää näkyy sullakaan. Siitä se vahvistuu! Mä pidään niiiiiiiiiiiiin peukkuja sulle. ON: olen siis sua päivän jäljessä, tänään ei mitään jälkeä tikkuun. No, testaan vielä huomenna ja vielä tiistai-aamuna ennen veritestiin menoa, on sitten helpompi otta negauutinen vastaan töissä tiistaina iltapäivällä. Jotenkin olen varma että tää ei onnistunut vieläkään. No, se kait osuu mulle se nega tässä ketjussa, toivottavasti kaikki muut saa sen plussan! Mulla on menkkajuilintoja, lisäksi "pistää" kylkeen niinkuin joskus kun juoksee eikä kunto ja happi riitä. Myös viiltelee tonne ylemmäs vatsalle. En tiä.
 
Hienoa, ripperi, mähän arvasin, että siellä tapahtuu kun sulla oli samat oireet samoilla päivillä kuin mulla ;) Onnea haamusta! Pidän peukut pystyssä että viiva vahvistuu ja pääset tuonne odotusporukkaan! :D
Plussatuulia koko pinolle!!!
 
AKH
Hienoa Ripperi! Onhan se haamukin plussa! :attn:

Palkasta tai palkattomuudesta, mäkin sain ennen palkat normaalisti mutta nyt työnantaja sanoi että nykyään ei enää saa ja olen itsekin sen paperin joskus nähnyt missä se luki, lapsettomuushoidot rinnastetaan hammashoitoon tai kauneusleikkauksiin, saahan niistäkin sairaslomaa mutta ei se ole palkallista. Mutta tarkistan asian liitosta, muutenkin ajattelin että liitto vois älähtää tästä asiasta isommastikin...

Oma olo on sellainen että tekis mieli mennä peiton alle ja rääkyä. Eka kertaa tässä hoidossa iskee tämä ahdistus ja masennus.
 
Voi Ripperi sua :D . Ymmärrän kyllä tunteesi, itse en jaksanut viimeksi sinnitellä tuohon pp10 asti! Tuo on juuri ennenaikaisen testaamisen varjopuoli..tuo haamu:(. Siinä sitten miettii ja odottaa että saa testata uudestaan. Mulla oli lopuksi 6 raskaustestiä rinnakkain ja niitä sitten vertailin. PP14 oli aika vahvakin haamu mutta tosiaan kemiallinen oli.. Toivon HURJASTI että sun testi siitä vahvistuu!! Mä puhallan hirmuisen plussamyrskyn sinnepäin;)!! :whistle: Ei mun tietääkseni pregnylin pitäisi enää pp10 näkyä testeissä!
 
Itsenäisyyspäivän iltaa kaikille!

Kifa mulla ainakin zumet aiheuttivat pahaa oloa, mutta otin ne illan kaksi pilleriä aika lähellä nukkumaan menoa, niin helpotti vähän. Viikon jälkeen en enää huomannut pahaa oloa.
ripperi plussatuulia täältä puhaltelen ja toivon, että haamu vahvistuu.

).( PP13 ja lähes kaikki tuntemukset kadonneet. Tosin olen rienannut kroppaani ehkä vähän normaalia enemmän tänä vkonloppuna. Tiesittekös, että 2xluge + trampoliini = ei todellakaan hyvä yhdistelmä :LOL:
Hajut ottaa nokkaan (olen muutenkin hajuherkkä) ja masu on ollut kokonaisvaltaisesti pinkeänä, ei niinkään kipee. En oikein tiedä...
Huomenna aamusta heti veritestiin ja iltapäiväksi kotiin kuuntelemaan tulos. Ei anna luonto periksi testata muuten, joten piinaillaan loppuun asti. Omalla kohdallani perustelen sen niin, että haluan kuulla HCG tuloksen (jos sellainen tulee) ja sitten vasta katsella, miten tikkuun piirtyy viiva. Edellisellä kerralla tikutin tosiaan vasta alkuraskauden ultran jälkeen...

Jännittää, ahdistaa, ja toisaalta alkaa jo helpottamaan - huomenna tämä on ohi - suuntaan tai toiseen!
Mukavaa illan jatkoa ja tsemiä! Huomenna palaan kuulolle!
 
PP 6 lopuillaan. Tuntemuksena on ollut muutamana päivänä alaselkäsärkyä ja pientä menkkajuilintaa. Nyt sitten parina päivänä alavatsalla tuntunut, et joku pistäs sinne piikillä ja aina samaan kohtaan.Kipu tuntuu selvemmin, kun kyyristyy alaspäin ja sitten nousee ylös. Kipukohta on välistä ihan kosketusarka. Mitähän tääkin sit mahtanee olla ??? :/

Piinailuissa ei olla edes vielä puoli väliä saavutettu, niin alkaa välistä olla jo taas luovuttamisen meininki. Mihin se positiivinen asenteeni katos... arrghhh..... Kuluisi vaan päivät nopeemmin....

Firefox pp6
 
Omaa napaa vaan..... en sitten päässytkään ohi maagisesta PP ysistä. Eilen illalla n. 22:30 kun kävin iltapissalla niin huomasin valtavaksi pettymyksekseni että vuoto oli alkanut. Kaikilla kolmella kerralla pp9, ei riipu kaavasta, ei lääkkeiden määrästä ei mistään. Eikä taas ole edes hipaissut, sen tiedän ilman veritestiäkin vaikka kai siihen testiin huomenna menen, toivottavasti sitten kuullaan jatkosta mahd. pian. Eli arvasin ihan oikein, jos olisin odottanut testaamista en olisi päässyt testaamaan lainkaan. Olin kyllä melko varma negasta ja vuodon alkamisesta jo viikonloppuna, kyllä sitä oman kroppansa jo tuntee vaikka kuinka haluaisi ja toivoisi muuta. Toivon että tämä mun nega nyt imee kaiken miinusmerkkisen tästä ketjusta ja muut plussaatte! Ripperi: oletko testannut vielä tänä aamuna????
 
Voi, toivorikas, ei voi muuta kuin :hug: :hug: :hug:

Ja Sannis on kyllä pitkäpinnaisin testaaja ikinä! Ei minä vaan noin pitkälle olisi millään malttanut. Mutta toivotaan, että kärsivällisyys palkitaan, hyvältä ainakin vielä kuulostaa!

(.) PP11 ja ihan selvä plussa =) Nyt ei tarvinnut enää edes tihrustaa, oli pystyviiva melkein vaakaviivan vahvuinen (käytössä siis edelleen Clearblue). Siinä sitä sitten miehen kanssa aamulla itkettiin ja naurettiin, oli se vaan niin epätodellinen tilanne! Päätettiin, että nyt ollaan vaan iloisia siitä, että nyt, JUURI NYT, ollaan raskaana. Huomenna tai ensi viikolla ei ehkä enää olla, mutta tänään ollaan =)

Olo muuten aika oireeton. Vatsaa ei enää ole juurikaan juilinut, rinnat eivät ole tulleet kertaakaan kipeiksi (ehkä nännit ihan, ihan vähän). Mutta jos flunssa on oire, se minulla kyllä on: pientä lämpöä on ollut jo muutaman päivän sekä runsaasti räkää ja kuivaa köhää. :snotty: Ja taas pitää alkaa pelkäämään sitä possuflunssaa, koska taas yksi työkaveri kaatui saikulle. Kuinkakohan paha se possu olisi näin varhaisessa vaiheessa? Kun sitä keskenmenoa pitää nyt alkaa pelätä muutenkin, niin sika mokoma tuo vielä ylimääräisen pelkolisän...
 
Vieläkö mahtuu mukaan?

Luomuilua on ollut vaihtelevasti ainakin 8 vuotta, josta yksi lapsi(nyt jo koululainen). Sen jälkeen ei tulosta, ei sitten millään. Tämä johtuu mun vaikeasta endometrioosista, miehessä ei vikaa.
Eka IVF keväällä, josta tuulimuna. Nyt olisi PAS tänään, jos ne vaivaiset kaksi selviää siihen. Jännittää aivan tolkuttomasti. Mua ei ehkä kannata vielä lisäillä mihinkään listoille, kun se epäonnistuminen voi hyvinkin pamahtaa päin naamaa jo tänään, kun soitan sinne klinikalle. Jotenkin taikauskoissani ajattelin silti jo "ilmoittautua". :ashamed:

Täällä on näköjään muillakin totuuden hetket tänään. Sannis ja Ripperi tsemppiä testaukseen!!!
toivorikkaalle ja kaikille tarvitseville :hug:

Haalistunut mä laitoin 10 000 yksikköä tuota Pregnyliä ja pp10 testasin puhtaan negan, joka sitten päivän tai parin kuluttua muuttui plussaksi.
 
MILJOONASTI ONNEA RIPPERI!!! Tuo tunne on varmasti sanoinkuvaamaton!! Plussatuuli siis pyhkäisi teidän kodin kautta, mahtavaa!!! :hug:

Toivorikas :hug: :hug: Elämä on joskus niin epäreilua :headwall: Voimia!!

Oma napa: Mulla tänään sellainen tunne että menkat tosiaan alkaa. Siis niin voimakas "paineen" tuntu tuolla alhaalla :kieh: . Rinnat on edelleen todella arat ja munasarjatkin vielä.. kohdun paikkeilla eilen alkanut välillä viiltää. Ainiin, eihän mun pitänyt tunnustella omia oireitani :LOL: . Pikkuhiljaa tässä mennään taas samoille urille...toivottavasti tällä kertaa plussan kera!! Tosin epätoivo alkaa nousemaan.
 
Onneaonneaonnea multakin ripperille!!!

Mulla nyt PP10 ja aion edelleen pitää näppini erossa kaikenlaisista testeistä. Olen antanut itselleni luvan testata vasta torstaina. Kaapista löytyy vain 1 paketti jostain muinaisuudesta, saa nähä tuleeko tarve to-iltana juosta apteekkiin varmuudeksi ostamaan uudempia testejä...Mulla on kokemusta kahdesta plussasta elämäni varrelta: eka n. vuonna 1995: meni kesken 7. viikolla (jouduin kaavintaan; tuolloin eri mies kuin tätä nykyä ) ja toka ihan puun takaa tullut haalea viiva v 2006 (jos oikein muistan), joka johtui kohdunulkoisesta (valui ilman sairaalahoitoa ulos).

Tän aamun fiilispäivitys: oon kuolemanväsynyt /puolikoomassa ja purskahtelen itkuun vähän väliä. Saas nähä, koska työkaverit saa tästä tuta....En kyllä mielestäni ole nyt edes työkykyinen, istun vaan täällä huoneessani ja ihmettelen. Yritän pysyä hereillä kirkasvalolampun voimalla.

Jaksamista kaikille tänäkin maanantaina



:xmas: :xmas: :xmas: :xmas: :xmas: :xmas:
 
ripperille paljon onnea vahvistuneesta plussasta :heart:
toivorikas :hug: ja paljon voimia uuteen yritykseen!

).( Verikokeessa käyty :) Tänään saa soittaa puoli neljän ja neljän välillä, joten hetken aikaa voi vielä elää toivossa. Mulla on kyllä jostain syystä vahva tunne plussasta, joten jos nega paukahtaa, niin saas nähdä kuinka siitä sitten selvitään... Illemmalla lisää uutisia!

Mukavaa viikon alkua kaikille ja tsemiä piinailijoille ja muillekin hoitolaisille!
 
Onnea Ripperi77!!!! Todella hienoa kun tulee plussauutisia!!!

Sitten omaa napaa. Täällä mennään jo pp12, jotenkin uskomatonta että ollaan jo niin pitkällä. Kesän hoidossa olin jo monesti tähän mennessä testannut ja itkut itkenyt ja vuotokin alkanut. Nyt vaan en halua testailla. En ole valmis luopumaan tästä toiveikkaasta olosta vielä ainakaan tuohon kahteen päivään :ashamed: Viimeksi alkoi vuoto pp11.

Masu on kipuillut aaltoina ja menkkoja olen odotellut jo muutamia päiviä. Toisaalta nuo luget ei ole mulla vielä aiheuttaneet mitään oireita joten oli jo aikakin tulla lugen tuomat "feikkioireet". Muita ikuisen optimistin oireita on lähinnä palelu. Ei voi sanoa että vilutus vaan ihka oikea palelu. Olen nukkunut pari yötä 4 peiton alla. Onkohan tervettä tämäkään, mutta on vaan niin kylmä.

Vielä siis piinailua pari päivää ja sitten on asia tiedossa suuntaan tai toiseen. Kun vaan selviäisi hengissä oli tulos mikä hyvänsä. Shokki se on joka tapauksessa oli sitten plussa tai nega :whistle:
 

KATRIINALTA LAINATTUA: Vielä siis piinailua pari päivää ja sitten on asia tiedossa suuntaan tai toiseen. Kun vaan selviäisi hengissä oli tulos mikä hyvänsä. Shokki se on joka tapauksessa oli sitten plussa tai nega :whistle: [/quote]

Veit sanat suustani!
 
Jaahas, meikäläisellä taitaa olla tämän tarinan loppu aluillaan :ashamed: . Tänään valui Crinonemössön mukana vähän vaaleanpunaista. Sama kuin viimeksi. Eli pp10 aikaan (kun on jo ehtinyt taas toivo nousemaan) alkaa kunnon vuoto. Nyt en uskalla toivoa enää ikinä yhtään mitään :snotty:
 
Voi, Sunflower, toivotaan nyt, ettei se ollut vielä siinä! Voihan sitä tiputtelua tulla vaikka olisi tärpännytkin, eikö?

Carexille ja Katriinalle peukut pystyyn, kuulostaa tosi lupaavalta! Shokki se oli tämä aamu minullekin, olin niin valmistautunut siihen negaan. Mutta ilmeisesti elämä voi joskus yllättää jopa positiivisesti!

Sannis: odotamme kaikki verikokeen kuulumisia! Voi, kuinka ihanaa, että pääset saman tien verikokeeseen, niin ei tarvitse noita tikkuja tihrustella lainkaan!

Kiitos kaikille onnitteluista :hug: mutta ei tässä oikein osaa vielä kunnolla riemuita, kun kuitenkin vielä kolme päivää siihen viralliseen testiin. Ei muuten ollut verikokeesta Väestöliitossakaan mitään puhetta, ihan kotitestin vaan teen, mutta toivottavasti sen jälkeen voisin sitten käydä ne veriarvotkin katsomassa. JOS siis vielä torstaina näyttää plussaa.

Olo on kyllä niin epätodellinen, etten vieläkään jaksa uskoa, että tämä kantaisi kovin pitkälle. Kolmen vuoden jälkeen tuntuu jotenkin liian "helpolta", että ihan ensimmäisellä ICSIllä onnistuisimme. Testejäkin kävin sitten ostamassa yhden joka päivälle tästä torstaihin, luulivat varmaan apteekissa että keräilen noita testejä, kun otin vielä eri merkkejä :LOL:

Olo on kyllä tosi flunssainen, kurkku kipeä ja iso väsy&vilu. Jotenkin lohduttaisi, jos olisi jotain raskausoireita, mutta eipä niitä kai vielä välttämättä olekaan.

Jään odottamaan ja toivomaan, ettei viiva menisi enää pois. :)
 

Yhteistyössä