K
Kaamoskuningatar
Vieras
Eroa on tehty jo pitkään. Mikään ei toimi. Kumpikaan ei ole onnellinen. Ollaan ihan erilaiset, eri harrastukset, erilaiset arvot jne. Minä kaipaisin hellyyttä, pehmeyttä, lämpöä, syliä. Mies haluaa mennä, tehdä työtä uupumukseen asti, pikaseksiä, pikaruokaa, kovaa liikuntaa, kovia arvoja.
Yhdessä on oltu lasten ja omaisuuden (velkojen) vuoksi viime vuodet. Kerran oli jo ero lähellä kun miehellä oli toinen nainen. Mies ei kuitenkaan uskaltanut hypätä vaan halusi vielä yrittää. Hän esitti rakastunutta (uudelleen) pari vuotta (koko ajan piti kuitenkin yhteyksiä viestein ja puheluin toiseen naiseen)mutta sitten asiat palasivat entiseen muottiin.
Ongelmana on se että kumpikaan ei halua olla se joka konkreettisesti laittaa eron vireille. Tämä on ihan hullua mutta niin se on. Kumpikaan ei halua olla aikuisten lasten silmissä se joka toimii. Kumpikin painostaa toista toimimaan ja röyhkeästi. Riitaa on joka päivä. Aina kun sanon erotaan sitten, mies sanoo eroa vaan, tee se jo äläkä vain puhu. Jo aamulla kun näen hänen naamansa tulen pahalle päälle. En jaksa ymmärtää mitä olen hänessä aikoinaan nähnyt. Samaa sanoo hän. Hän sanoo myös että jos minä vain olisin tyytyväinen, kaikki olisi hyvin. Hän ei näe itsessään mitään vikaa. Kysymys on ankarasta valtataistelusta joka välillä menee jo uhkailun puolelle. Mies sanoi että jos tämä ei lopu (jos minä en lopeta hänen arvostelemistaan) hän ei kohta tiedä mitä tekee. Hän sanoi sen uhkaavasti.
Olen melko varma että toinen nainenkin on taas kuvioissa jollain tasolla.
Tämä pitäisi saada loppumaan mutta olen niin sisukas että en haluaisi näyttää syylliseltä lasten ja "maailman" silmissä. Miehen kannalta katsottuna syynä voi myös olla avioehto joka tehtiin muutama vuosi sitten. Voisiko syynä olla se että jos hän lähtisi (vaatisi eroa) hän menettäisi "tasinko-oikeutensa" minun omaisuuteeni (joka on perinnön takia suuri)?
Vihaan tätä pattitilannetta joka on jatkunut jo kauan. Olemme kesästä lähtien nukkuneet eri huoneissa.
Yhdessä on oltu lasten ja omaisuuden (velkojen) vuoksi viime vuodet. Kerran oli jo ero lähellä kun miehellä oli toinen nainen. Mies ei kuitenkaan uskaltanut hypätä vaan halusi vielä yrittää. Hän esitti rakastunutta (uudelleen) pari vuotta (koko ajan piti kuitenkin yhteyksiä viestein ja puheluin toiseen naiseen)mutta sitten asiat palasivat entiseen muottiin.
Ongelmana on se että kumpikaan ei halua olla se joka konkreettisesti laittaa eron vireille. Tämä on ihan hullua mutta niin se on. Kumpikaan ei halua olla aikuisten lasten silmissä se joka toimii. Kumpikin painostaa toista toimimaan ja röyhkeästi. Riitaa on joka päivä. Aina kun sanon erotaan sitten, mies sanoo eroa vaan, tee se jo äläkä vain puhu. Jo aamulla kun näen hänen naamansa tulen pahalle päälle. En jaksa ymmärtää mitä olen hänessä aikoinaan nähnyt. Samaa sanoo hän. Hän sanoo myös että jos minä vain olisin tyytyväinen, kaikki olisi hyvin. Hän ei näe itsessään mitään vikaa. Kysymys on ankarasta valtataistelusta joka välillä menee jo uhkailun puolelle. Mies sanoi että jos tämä ei lopu (jos minä en lopeta hänen arvostelemistaan) hän ei kohta tiedä mitä tekee. Hän sanoi sen uhkaavasti.
Olen melko varma että toinen nainenkin on taas kuvioissa jollain tasolla.
Tämä pitäisi saada loppumaan mutta olen niin sisukas että en haluaisi näyttää syylliseltä lasten ja "maailman" silmissä. Miehen kannalta katsottuna syynä voi myös olla avioehto joka tehtiin muutama vuosi sitten. Voisiko syynä olla se että jos hän lähtisi (vaatisi eroa) hän menettäisi "tasinko-oikeutensa" minun omaisuuteeni (joka on perinnön takia suuri)?
Vihaan tätä pattitilannetta joka on jatkunut jo kauan. Olemme kesästä lähtien nukkuneet eri huoneissa.