-LOKAVAUVAT 2007-

Pitäisiköhän minunkin ilmoittautua tänne puolellle myös. Meidän neidit kun syntyivät jo 13.9.2007, mutta kun on nuo kaksi muutakin niin aika on vähän niinkuin kortilla. Minulla on siis 8v poika jolla on lievä kehitysvamma ja erittäin reipas ja hoivaviettinen 1.11. 2v täyttävä neiti näppärä, joka onneksi nukkuu tällä hetkellä päiväunia tuossa vieressä. Ja kaksostytöt tuhisevat "pesissään".

Tytöt siis syntyivät käynnistämällä kun minulla todettiin uhkaava raskausmyrkytys. Painoa heillä oli A 2135 ja 44cm pikä, ja B 2360 g ja 44 cm. Nyt he painavat jo 3270 g ja 3365 g ja ovat 49 cm pitkiä ja ikää heillä on tänään tasan 5 viikkoa.

Meillä joudutaan käyttämään korviketta kun itselläni ei maito riittänyt kuin sairaalassa olemisen ajan. Tytöt syövät n. 1 dl kerralla ja nukkuvat sitten 3-4 tuntia. Yölläkin syödään n. klo 24 ja sitten klo 3 tai 4. Meillä on vaivana vaippaihottuma A tytöllä, hänelle ei käy kyin Muumi vaipat. Liberosta meni iho täysin rikki alaosastolta, samoin Pampersista. Muuten sujuu hienosti, kunhan vaan oppii kuinka paljon aikaa menee pukemisiin kun on lähdössä ulkoilemaan kolmen pienen kanssa. Eilen kun hain poikaa iltapäiväkerhosta kului aikaa ulos lähtöön n. 40 minuuttia, jotta olin saanut kaikille kolmelle päälle ja autoon.
 
Huikkaan vain että tääl ollaan ;) Ei tänne nykysin enää niin usein ehdi...Tänään kun ei muuta olisi ollut kuin aikaa, niin eipä tää hemmetin palsta sillon toimi :headwall: Nyt taas en ehdi enempää, koitan jossain vaiheessa vähän kuulumisia y.m. kirjoitella =)
 
Tosta rota-rokotteesta..Itekkin sitä miettiny et pitäskö ottaa,on vaan aika pirun kallis :$ me sairastettiin esikoisen kanssa kummatkin rotavirus viime keväänä..Oli kyl maailman pahin mahatauti ikinä.Mutta selvittiin hyvin,ei ees poika nesteytykseen joutunu(kaikki muut tuttujen lapset kävivät nesteytyksessä), paino kyl tippu kummallakin kun kesti viikon molemmilla tuo tauti. Tällä hetkellä oon sitä mieltä että en tuota rokotusta ota,saa nähdä muuttuuko vielä mielipide.

Meillä ei oo tänään huudettu!!! :D ehkä pojan maha vaan oikeesti vaivaa eikä muu. Eilen kävin ostaan relatippoja ja niitä eilen ja tänään annettu,sekä Devitoli jätetty pois. Tuntus pojan masu paljon rauhallisemmalta jo nyt. Jekovittiä kävin myös ostamassa mutta en kyl alota vielä tota,katsotaan sit jos tuo maha ensin rauhottus vähän.

Missä vaiheessa kestoilijat alatte kestovaippoja käyttään?... eikös teitä täälä ollu jo? Mulla kun ois tarkotus ainakin kokeilla noita,mut toi jätkä on niin ripakinttu et en tajua kuinka sillä voi pysyä mikään vaippa päällä...noita kaikista pienimpiä liberoita on vieläkin käytössä ja nekään ei tunnu kyl pieneks vielä hetkeen jäävän.

Nyt unille kun pojat nukkuu kummatkin omissa sängyissään :D

yksäiti+ poikanen 3viikkoo 1pvä
 
Ilmoittaudunpa nyt minäkin tänne! Meille syntyi pikkuinen poikavauva rv 39+6 14.10.07 klo:8.44. 2830g, 50cm ja pää 33,3cm.

Tänään ollaan kotiuduttu. Palaan tänne myöhemmin kertoilemaan lisää, nyt joteskin naatti olo. Poika meinas ensin vähän vierastaa kotia. Nyt koisimaan, kun poikakin nukkuu, öitä!

-Tytteli74 ja pikkuprinssi 4 päivää
 
Huomenta!

Talo ihanan hiljainen. Neidin kanssa noustiin ylös ennen klo 5 ja nyt pimu nukkuu tuossa uudelleen mutta miä en enää osaa nukkumaan mennä. Ne vatsavaivatkin helpotti kun en enää eilen imettänyt :) Ainut että mun tissit tuntuu räjähtävän useamman kerran päivässä. Hampaat irvessä oon niitä tyhjemmiksi pumppaillut, auts :kieh: Eikä kuuri enää jatkukaan kuin reilun 7 vrk:ta Voi mun tissiparkoja :/ Mutta eipä tyttö valita masuvaivoja tällä hetkellä ja sehän se on pääasia.

Tuosta rota-rokotteesta. En ole edes miettinyt koko asiaa. Kukaan noista aiemmista ei ole sitä saanut tai eihän isompien aikaan sitä vielä ollut mutta ei kuopuskaan ole saanu. Eikä mun muistin mukaan meillä rotavirusta riehumassa ole ollutkaan. Huom mun muistin joka ei hääppönen ole ainakaan tällä hetkellä :whistle:

Nyt vessaan kun kerrankin rauhassa sinne pääsee. Alkaa nykyään olemaan taas seurapiirihuussi meillä :D

Typystä eilen v.punaisissa napsastu kuva profiilissa. Oli kerrankin hiljaa hetken hereillä ja piti nopeasti ikuistaa se hetki :D Jos näkyy vanha kuva nin F5 painamalla vaihtuu. Ainakin mun ite piti painaa sitä.

tuutilulla ja Kiia huomenna jo 3 viikkoa :eek:
 
Huomenta!

Täällä on kirpeä syksyinen päivä. Meidän pitäisi alkaa siivoamaan. Ei kyllä yhtään kiinnostaisi...

Kestoista oli kysymys. Me käytetään jo kestoja ja kertakäyttöisiä koko ajan. Kyllähän ne kestot valskaa aika paljon välillä ja joudutaan vaihtamaan vaatteitakin, mutta on ne silti olleet tähän mennessä ihan ok juttu. Kaipa ne sitten vähän ajan päästä on vielä parempia, kun eivät päästä jalan vierestä niin paljoa tavaraa ulos. Kertsit on käytössä sitten kyläreissuilla, ovat helpompia silloin.

Mutta ei kun imuroimaan!
 
eipä tänne enään niin vaan päästäkkää surfailemaan..nyt vielä kun noi etätytöt ovat täällä olleet niin oikein ruuhkaa on koneella ollut.mie sitten suosiolla olen omasta vuorostani luopunut.

rontti kyseli hormooni näpyistä..meillä oli sillo tuolla nuoremmalla likalla niitä näppyjä ihan kauheasti,naamassa ja kaulalla,sekä selässä.en kyllä mitenkään hoitanut niitä.tälle pienelle eläjällekkin on nyt tullut näppyjä..otsaan ja poskiin sellasia syheröisiä näppyjä,jokunen punanen näppy näkyy kaulalla olevan.on muuten kans ku murkkuikänen =)
en kyllä ole niitä muuten hoitanut kun pesemällä aamuin illoin naaman,sekä kaulanpoimut.

sitten meillä "kesii" kädet ja jalkaterät.ihan kun käärme lois nahkaansa.
terkkari sano että kylpyveteen voi öljyä laittaa,ja laitoksella sanottii että ei kylpyveteen tartte laittaa mitään öljyjä ym..en kyllä ole kylpyveteen laittanut mitään lisukkeita.ja noiden käsien ja jalkojen rasvauksestakin sano terkkari että ei tartte millään rasvata..

yksäiti 84 meillä kanssa tässä joku ilta oli neitillä varmaan vaan karmee nälkä kun se imi tissii,sit otti n.50ml pullosta eikä menny kun n.15min niin karmee huuto oli,eikä auttanu mikään..sitten laitoin vaan lisää pulloon maitoo ja annoin hälle,ja loppu huuto.eli nälkänen hää vaan tais olla.
kerra siullakin vaavi hiljenee tissille,niin luulen että hällä on vaan nälkä.
mies sanoikin tässä että miten tollaseen eläjään mahtuukin maitoo.

ja luulen et jos koliikkia,niin ei varmaan rauhotu edes tissille.

meillä on tytylle sattunut muutamana yönä ohilasku..kyllä ottaa pattiin käydä vaihtamaan vaatteita ja lakanoita keskellä yötä.en tiiä miten pampersit valskannu..
vaihatteko muut yöllä vauvalle vaippaa?

kohta pitäs lähtee omat likat viemää isällee,niillä alkaa syysloma.

tuutilulla tomeran näkönen neiti teillä =)

niinukka ja tyty
 
Iltapäivää!

Meistä tulee julkkiksia!Tai siis meidän pojastsa ainakin! Naapuri kävi tässä yksi ilta soittamassa ovikelloa ja kysyi suostuttaisiinko me siihen että meidän pikkumiestä kuvattas yhteen Ylen dokkariin. Kun hänen ystävä on Ylellä töissä ja tarvitsi kuvausmateriaalia pienestä vauvasta. No me suostuttiin ja eilen oli sitten kuvaaja, ääni-mies ja tuottaja meilla kuvaamassa meidän nukkumaanmenoa . Siis päikkäreillä menoa. Se meni ihan hyvin, lukuunottamatta että pikkumies rupsutteli koko ajan ja mulla petti pokka. Siis voi olla että minäkin näyn siinä dokkarissa. Se ohjelma tulee telkkarista joulukuun 13 päivä klo 20.30 Yle Teema kanavalta. Aikas jännää!
Niinukka kyselit sitä vaipan vaihtamista yöllä. Meillä on kyllä pakko. Se on muuten niin, että aamulla poika on läpimärkä ja lakanat menee vaihtoon. Vaippa on ihan täynnä pissaa. Mietein juuri, että täytyy varmaan ostaa yöksi kokoa isompi vaippa. Nyt olen vaihtanut ekan yösyötön jälkeen, eli 2-3 aikaan, niin sitten on poika kuiva aamulla.

Mä luulen että meillä on pientä koliikinpoikasta ilmassa. Poika on nyt muutamana iltana peräkkäin aloittanut konsertin tossa klo 22 ja huutanut semmosen puolisen tuntia, sitten rauhottuu syliin, sen jälkeen on vielä halunnut syödä ja sitten vasta simahtaa. Täytyy nyt seurata jatkuuko sitä. Mutta sitten taas huutojen yhteydessä pojan perä paukkuu kuitenkin aika reilusti, että olisko sitten vaan kyse ilmavaivoista?

Rota-rokotetta olen myös miettinyt, kyllä me varmaan otetaan se. Mun pikkuveljellä on se ollut pienenä ja joutui sairalaan 4 päiväksi tiputukseen. Muistan sen vieläkin, vaikka itsekin olin aika pieni.Se oli kyllä aika kamalaa. Onhan se rokote aika kallis, mutta todella arvokas.

Meiilä on nyt sitten ristiäiset huomenna. Ollaan tänään lähdössä anoppilaan. Kaikki järjestelyt on reerassa, me vaan ilmestytään huomenna paikan päälle, ihanaa. Pojan nimeksi tulee Aron Tor Mathias. Tor oli mun isoisän nimi ja Mathias on nimi joka kulkee mieheni suvussa.

Jaahas, nyt me lähdetään vielä pienelle lenkille, koska sitten saadaan istua 2 tuntua autossa. Saadaan hieman raitista ilmaa.
Hyvää weekendiä kaikille!
 
Alkumetreillä joskus sanoin, että imettään en koneelle tule, vaan täällä sitä ollaan :whistle: :wave:!! Tuntuu, että muuten ei taas meinaa ehtiä.

Voi Kiisumirriä :'( , ihan hirveetä... Miten tosiaan voi ikinä toipua... :'( . Kiitollisia saadaan vauvoistamme olla :heart: !!

Yksäiti, meillä unet kuulostaa hyvin samanlaisilta kuin teillä!! Ihan pätkissä vain ja jos hyvin käy, niin joku pidempi jakso... Jotenkin levotonta näin :/ ja outoa, kun edellinen vauva oli niin hyvin nukkuva. Aika erilaista taas siis näin! Itse olen laittanut osasyyksi vatsavaivat, syö, nukahtaa ja herää pian vikisemään ja kiemurtamaan. Kunpa tietäisikin vauvan itkun syyn varmaksi! Että onko nälkää vai vatsakipua. Itse olen sitä mieltä, että tissille voi rauhoittua vatsakivuissakin ehkä jopa koliikissa? eli että itku ei välttämättä ole nälkää kuitenkaan. Esikoinen itki paljon ja aina lääkäri sanoi, juu, vatsassa on paljon ilmaa. Tissille rauhoittui aina, mutta taisi myös olla jatkuvassa kierteessä... Söi liikaa (pulauttelikin kauheasti), hotki kipuunsa ilmaa siinä samalla, eikä imetys vatsaa auttanutkaan kuin sen hetken. Mutta kyllä näitä aina miettii ja mikä sitten syy kenelläkin...

Meillä on ollut nyt 3 levotonta päivää putkeen ja illalla aina pari tuntia isompaa huutoa. Varasin ajan ensi viikolle vyöhyketerapiaan. Toivottavasti auttaisi :) !

Tuutilulla, toivottavasti teillä parannutaan pian ja te kaksi vältytte taudilta!

Minä olen kanssa kestoillut 1-2 vaipan verran päivässä, kun noita kestoja kaverilta sain. Vaan kyllä ne valsakaa aika helposti ja hautuu ja tekee painaumajälkiä. Täytyy siis muistaa vaihtaa useammin kuin tavallista vaippaa. Mutta kotona käytän aina jonkun kerran päivässä. Säästyypä edes vähän luonto ja kukkaro :) .

Meillä rotarokote maksaa jonkun lappusen mukaan 160e. Mummu on luvannut sen vauvalle ristiäislahjaksi ja luulenpa, että olisi se otettu muutenkin. Esikoinen sai rokotteen tutkimuksessa ja säästyi kaikilta päiväkodin mahataudeilta. Nyt jos vielä tämä vauva menee pienempänä hoitoon.. Kovasti neuvolassa ja sairaalassakin rokotetta minusta suositeltiin.

Mitähän muuta. Niin, eilen oltiin neuvolassa ja kuukauden vanha painoi 4020g, pituutta en muista :ashamed:. Hormoninäppylät on muuttuneet ihan kamalaksi karstaksi otsalla! Tänään käytiin lääkärissä ja saatiin ohje hyvästä rasvasta, jonka avulla kasvot on jo hiukan paremmat. Toivottavasti tämä alkaisi talttua!! Viikko ristiäisiin..

Jaaha, nyt muihin hommiin, jos vauva antaa :LOL: . Tässä sylissä kyllä nukkuu taas :LOL:
 
Hei,

Minäkin ilmoittaudun lokavauvojen puolelle mukaan.

Poika syntyi 15.10.2007 viikolla 38+6, syntyessään painoa oli 3370g ja pituutta 52cm. Eilen päästiin kotiin Oysista. Vielä en osaa sanoa mitään rytmeistä enkä mistään muustakaan. Kovin on ollut vaihtelevaa päivien kulku. Ensivaikutelma on kuitenkin se, että temperamenttia ja ääntä meidän talosta ei puutu. Käyn myöhemmin kirjoittelemassa tarkemmin paremmalla ajalla.

Katja ja vauva 5pv
:heart: :heart:
 
Elzalle vielä onnea ja ihanaa päivää huomiselle, vauvan ensimmäinen juhla :heart: . Hieno nimi pojalle. Ja wautsi teitä julkkiksia! Muistuta ohjelmasta sitten lähempänä :) !!

Mikä muuten on koliikin ja "tavallisten" kovempien vatsavaivojen ero :snotty: ?
 
Enhän mä täällä mitään siivousta saa aikaiseksi. Pikku jätkä syö parin tunnin välein tänään ja sen välisen ajan hän on hereillä. Yritin jo uloskin laittaa nukkumaan, mutta se hyytys puolen tunnin uniin ja järjettömään huutoon. Jos jätän sitteriin, niin alkaa huuto... Kaipa se vain on sitten odotettava tota isäntää, että saadaan siivottua viikonlopuksi.
Taitaa olla ilmavaivoja, kun sylissä on paras paikka tänään olla...

Vaipan vaihdosta. Kyll me yöllä vaihdetaan, jos on pakko. Yleensä on pakko yösyötön yhteydessä vaihtaa. Mutta se on meillä ainakin hyvä tehdä ennen syöttöä, niin rauhoittuu sitten nukkumaan hyvin heti sen jälkeen.

Rotarokotetta en ole edes vielä miettinyt. Eemeli ei kyllä ole menossa hoitoon ihan heti, joten siinä mielessä se ei varmaan ole ihan välttämätön. Mutta tarvii miettiä neuvolassa mitä tehdään.

Ja ei kun syömään!
 
nyt on eilisen ja tän päivän ollu meillä tyytyväinen herra täälä :heart: eli tais tuo huuto olla masuvaivoja.keskiviikkona alotin relatipat pojalle ja jätin d-vitamiinin kokonaan pois, selvästi on maha rauhottunu.hain apteekista jekovittia ja sen sit alotan maanantaina.

Minkä väristä vauvan kakan kuuluu olla?siis eikös tissimaidolla olevan kakan pitäis olla keltasta tms.?... meillä kun välillä tullu sellasta ihan vihreen harmaata kakkaa enkä kyl muista esikoisen aikaan tollasta.

Nyt on sit ristiäispvä, nimi ja kummit lopullisesti päätetty. 10.11 poika saa nimen ja kolme kummia. Isän puolen suvun päätin jättää kutsumatta kokonaan.

Nyt vaari on lähdössä kotiin meiltä,tarvii mennä esikoisen pariin.

yksäiti+ poikanen 3viikkoo 2pvä

profiilissa pitäs olla uus kuva
 
Heippa kaikille,
Minäkin liittyisin seuraanne, jos sopii ja heti olisi huolia. Minulle iski rintatulehdus tiistaina ja olen keskiviikosta asti syönyt antibioottia. Nyt tuntuu, että maitoa ei tule riittävästi. Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta rintatulehduksesta tai antibiootista? Juuri tiistaina sanoin miehelle, että näin kolmannen kohdalla ei enää pelkää sitä maidon vähyyttä vaan luottaa siihen että se riittää...kuinkas sit kävikään :|
 
joo,näköjään se sitten pitää tosiaankin vaihella ekan yö syötön aluks neitille vaippa..viime yönä en vaihtanu..niin olipa neiti sit tänä aamuna kuuden aikaa korvia myöten märkä :(

ja muutenkin viime yö oli sellasta ähyymistä ja suhinaa neitillä että en oikein tiiä mikä sitä vaivas..ei se huudellu,piti vaan outoa ininää tuolla sängyssään.kyllä kahden ja kuuden aikaan sitten kiekas nälkäänsä ihan kuuluvasti.

tän aamun on sitten pikkusen tirissy kun ei oikein kunnolla tuo röyhtäsy tule,niin pulauttelee oikein kunnolla sitten.

onko kellään muulla oma maha kovalla? mie olen ihan ihmeissäni tän oman mahani kanssa,koko ootos ajan joka helkatin aamu maha toimi kun kello,mutta nyt se on jumahtanu aivan tyystin.
vaikka syön kasviksia,marjoja,kuituu ja vettäkin kuluu useampi litra päivään..mutta joka toinen päivä tarttee käydä veskissä..ja silloinkin tuntuu että kakkendaali on kivikovaa..
liekkö sitten liikunnanpuutetta vai mitä?mut tooosi ärsyttävää.

nyt on sitten nimi päätetty tytylle,ja se oikein paperillekkin ( papin paperiin) kirjoitettu,ettei enää pysty muuttamaan.
tytylle tulee,vanhanaikane mutta aika suosittu nimi..jotenkin tuo on vaan nimensä näkönen..miun eka ehotus ei menny isännälle läpi..joten päädyttiin sitten tohon.

tilasin ifolorilta (entiseltä ifiltä) ristiäisiin kutsukortit tytyn kuvalla,tosi nopeeta palvelua,kaks vuorokautta meni,kun kuvat oli kotona.

pitäs jotakin ristiäis vaatteita itellee miettiä..toivottavasti nyt mahtus yhet entiset housut jalkaan,niin ei tarttes niitä nyt lähtee ostamaan.
paitakauppaan pitää kyllä lähteä.

tytylle ostin jo mekon minkä pukee sitten kastehetken jälkeen päälle..

mutta nyt pitää jotakin lähtee tuonne tekemään,pyykkikone pitää ainakin laittaa jyryämään.

niinukka ja neiti
 
Se vihertävän harmaa kakka joka ei tosiaankaan lähde kuin hankaamalla pepusta on ns. ilmavaivakakkaa, näin sanoi mulle terkkari kun meidän toisella neidillä oli sitä ja vaihdoin korvike merkkiä niin johan muuttui kakan väri taas oikeaksi eli siis kellertäväksi. ;)
 
Kiitos vastauksesta. Millähän kummalla sen sit sais taas normaaliks jos teillä autto korvike merkin vaihto,tarviiko alkaa ihan tosissaan omia syömisiä pistään merkille..?mitään kummempia kun en ees mielestäni syö.. :| tänään taas pikkunen haissu niin pahalle et hyhhyh... :x ja pulautukset tulee oikein kunnon oksennuksen hajusina,ei pelkkää maito pulautusta..tai siis sellasta on et tulee kyl jostain mahan pohjalta asti...hyvin selitetty.. :D

No mut nyt sohvalle pitkäkseen.
 
eipä meijän neiti kyllä suostu vaunuissa sitten yhtään nukkumaan,kyllä se sen aikaa nukkuu kun kiesit liikenteessä,mutta kun parkkeeraan toho kuistille niin johan alkaa venkulehtiminen.ja kohta karsee huuto.

nyttenkin käytiin 45min vaunulenkillä,niin nukku sen aikaa vaunuissa,ja kannoin sit huutavana sisälle,eikä rauhottunu enne ku sai tissii..nyt koisii tossa sängyllä.
meillä isot tytöt nukku tosi hyvin sillo pienenä vaunuissa,nuorempi saatto vetästä neljäkin tuntia päikkäreitä.

oon muuten huomannu että tuo nan maito ei haise pulautettuna niin pahalle kun tutteli.
tuttelia en ostanu kuin yhen purkin,mies toi tota naniakun kävi kaupassa.ja se on sopinut ihan hyvin tytölle.

huh huomenna lähtee etätytöt kotiinsa,rauha tulee tännekkin.

nyt pitää lähtee maistelemaan pannaria..piti sellasta herkkua tehä(ei kyllä passais mitään imellyksiä syödä)
 
tin
nopeesti tulin tännekin ilmottautuun. eli meille syntyi pieni poika(!!! =) ) 16.10 klo 3.30 rv 40+4. Painoa herralla oli 3220g ja pituutta 50cm. Synnytystarinaa sitte ku ehdin paremmin ja pystyn istuun kunnolla ;)
Eilen tultiin kotiin laitokselta ja nyt alkoi uuden elämän opiskelu :)
tin + poika 4päivää :heart: :heart:
 
Meillä tuli just Tuttelista se "savikakka" ja siinä on aikas paljon maitoa ja maitoproteiinia, Meillä käytössä Nan. Itse voisi kokeilla jättää maitotuotteita hiukan vähemmälle tai vaikka pariksi päiväksi kokonaan ja katsoa auttaako se. :x
 
Koetetaas josko mun kirjoittelut nyt onnistais ;) Jos ei millon palsta toimi niin sit on on jotain muuta ettei koneelle ehdi :/ Ja sitä "jotain muuta" nykysin on aika usein, meinaas kolme pientä "passattavaa" tässä plus kotityöt ja nyt vielä paljon vieraita käynyt...johan siinä on hommaa kerrakseen :)

Onnea kaikille uusille vauvautuneille :heart:

Kiisumirrin tapaus oli kyllä niin kovin järkyttävä ja surullinen :'( Elämä on välillä niin epäoikeudenmukaista...

Mutta,mutta...
Noista vieraista heti alkuun. Ihan kiva kun vieraita käy ja meille melkein kaikki tuoneet tullessaan jotain kahvipaakkelsia mutta tuntuu et suurin apu ois jos keittäsivät itte kahvit ja siivoisvat kahvilta noustessaan pöydän :whistle: :ashamed: =) Meillä melkein joka kerta käy niin et ku vieraat tulee, alkaa pojulla oleen nälkä. Sit koitetaan kiireesti laittaa kaffet mut yleensä se on sit niin et kahvinjuonnin ajan mä syötän poikaa ja toiset kahvittelee ja kun mä pääsen kaffelle, on muut nousemas jo pöydästä pois ja sit mulle jää vain pöydän siivous :/ Seurustelut jää minimiin vaik just sitä kaipais...

Meillä on mennyt pojun kaa ihan kivasti, mutta 2 iltaa tossa huudeskeli masuaan. Peräpää ruplatti kokoajan jne. :( Mä annoin sit maitohappobakteereja ja vaihdoin jekovitteihin, niillä sain rauhoittumaan pojun masuineen =) Ja nyt on ollut taas niin tyytyväistä poikaa =) Ja vaikka siis mahavaivaa hällä oli, niin tissille kuitenkin rauhoittui, mutta sehän vaan tekee oloa pahemmaksi kokoajan mutta eihän ne pienet sitä ymmärrä :/

Syökös teillä vauvat tuttia? Mä olen sairaalasta saakka sitä tarjoillut ja vähän syökin, mutta ei kovin hanakasti. Mieluusti sen antaisin kun muuten imee sormiaan, on meinaas kova toi imemisen tarve. Enkä halua että tissiä pitää tuttina.

Mä olen ihmetelly kuinka näin pieni jaksaa kuitenkin näin paljon valvoa :eek: Muistelin et vauvathan nukkuu lähestulkoon KOKOAJAN :whistle: Joku muukin taisi tätä taannoin täällä pohtia :) Mut meillä kyl vauva nukkuu yöt niin hyvin et eikö sit päiväksi riitä unta??

Kyllä mäkin joudun yöllä vaipat vaihtaan, muuten loppuyöstä poika nukkuu huonosti ja sängystä saa aamulla kaikki petivaatteet vaihtaa.
Täällä moni haukkui pampersit, meillä viel toistaseks toimineet hyvin (täytyy ihan puuta koputtaa ;) )

Täällä vaan maitoa piisaa edelleen liiankin kans. Poika ahmii ja ahmii ja lopulta pulauttaa. Meillä aiemmat lapset ei ole pulautelleet juuri ollenkaan, joten aika uusi juttu mulle :) Inhottava homma tuo pulauttelu kyllä :( Saa pestä kaulaa kokoajan ja vaatetta vaihtaa...

Iho kesii myös tälläkin pikkuisella, mutta sanottiin että rasvata ei pitäs ainakaan. Öljyä kylpyveteen korkeintaan. Hormoninäpyoltä vielä vältytty, ne tulee tietty sit kun on ristiäiset :) Noita näppyjä on ollut isommillakin vauvoina, mutta eivät ole erittäneet mitään jolloin niihin ei ole tarvinnut muuta hoitoa kuin kasvojen pesu jne. Mut oon kuullu että jos ne erittää niin niihin ois jotain voidetta. Kysäiskää neuvolasta tai lääkäriltä :)

Mutta nyt kaikille hyvää sunnuntain jatkoa =)
 
HuhHuh..
Tyttö tisutettu ja rauhoittu sitteriin nukkumaan, hevoset ruokin+vein pihalle ja koirienkin aamuhuolto tehty! Isäntä nukkuu viel.
Ite nautiskelen hiljaisuudesta kaffeen äärellä!

Viikon päästä ois meillä ristiäiset.. Mun mummi on leipomisissa luvannut auttaa, yhen kaverin opastuksella tehään voileipäkakut ja mun äiree auttaa lopuissa käytännön jutuissa =)
Sylikummiksi meillä tulee mun pikkusisko ja muina kummeina serkku vaimonsa kanssa. Kauan kummeja mietittiin, mut.. uskoisin valintamme osuneen oikeaan :heart:
Vieraitakin mietittiin ko johki se raja ketä kutsutaan on pakko vetää! Mun enon perhe tulee ko niitten kaa ollaan oikeesti tosi paljon tekemisissä ja oon niitte esikon kummina ite. Mut muita tätejä, enoja.. ei kutsuttu.. Ja mun mummu olikin jo sanonu ettei hää tuu ko ei tytärkään yms.:LOL: Että saas ny nähä ketä paikalle saapuu!

Tänään mein perheen ois tarkotus lähteä Forssaan raveihin, mun hepo juoksee kilpaa. Pikkasen jännittää ton vauvan kaa lähteä mut onhan siellä lämpimät sos.tilat.

Joskos menis soffalle hetkoseksi ennen ko täällä muut herää ja härdelli alkaa..
 
mamma3 meillä vähän samanmoinen tilanne,että yleensä kun käydään koko poppoo syömään niin tyty päättääkin että hänellä nälkä.ja ei siinä auta muu kun ruokkii ekana pieni ja sitten ite vasta käydä syömään.
mutta ärsyttää sitten lämmitellä mikrossa eväitä,ja yksin syödä.
meillä tyty suostu syömään tuota luonnonkumista tuttia,ekana tarjosin sille silikonista,mutta sitä ei ollut halukas imemään,liekkö sitten liian kova?

L-ouisa myö ollaan kanssa mietitty että ketä sukulaisia pyydetään ristiäisiin,miehellä kolme veljeä,ja mulla yksi sisko joka tulee kummiksi,sekä sitten serkkuni vaimonsa kanssa,ja miehen serkku kera vaimon..mutta kun sitten on jo omaa porukkaa 7 henkeä(miun tytöt,isännän tytöt) ja mummot ja papat.niin kämppä voi käydä ahtaaksi,ja muutenkin noi miehen veljet outoa porukkaa,kun yhtä veljestä lukuun ottamatta eivät ole käyneet vauvaa kattomassa.

mieskin eilen sanoi että kohta ei ketään hänen veljeksiä kutsuta ristiäisiin.ekana oli tarkotus että pyydetään miehen veljekset sitten illemmalla kahveille,mutta voipi olla ettei sitäkään kutsua tule.
kyllä ymmärtäsin jos kaukana asusivat,ja eivät kävis,mutta kun kaikki asuuvat tässä puolen kilometrin säteellä.

nyt piti tää kiljukaula ottaa puklailemaa syliin,joten eipä tästä kirjoituksesta yhellä kädellä tule yhtikäs mitään..

niinukka ja neiti
 

Yhteistyössä