*LOKAVAUVAT 2007 tammikuu 2008*

Sanna-78 kyll me ainakin meinataan eemelille sanoa ihan suoraan, että 4½ vuotta on häntä odotettu ja loppujen lopuksi jouduttiin turvautumaan apuun. Eipähän jätkä pääse koskaan sanomaan, etteikö olisi ollut toivottu.

Meillä on Eemeli heti alusta lähtien nukkunut omassa huoneessaan omassa sängyssä. Voi olla, että nukahtaa viereen tissille tai syliin. Mutta saattaa olla hereillä kun siirrän omaan sänkyyn tai herää siihen. Suurimmaksi osaksi ei tartte hyssytellä tai muuta vastaavaa, hän nukahtaa itse uudestaan, mutta välillä saa olla laittamassa tuttia tai heiluttelemassa vähän aikaa.
Aateltiin, että tää on parempi vaihtoehto meille. Minä saan nukkua rauhassa ja isukki myös. Varsinkin kun isi herää normi aamuisin 4.45 lähteäkseen töihin. Ja jos on huono yö, niin voidaan nukkua Eemelin kanssa hänen omassa huoneessa eikä häiritä isin unia. Isikin jaksaa sitten paremmin olla hänen kanssaan iltaisin ja äiti saa omaa aikaa.
 
Piti tulla näyttä teille vielä tää kuva. Eeli iskän kans eka kertaa saunassa uutena vuotena (Iskän jouduin kylläkin rajaa pois) On saatu muutamat naurut ton poikasen kustannuksella. Onkohan se nyt tullu äitiin vai isään... :LOL:

 
Ginnifer
G:n a tullut katsottua, lapsi saatu nukkumaan ja itseltä hiukset pestyä, joten tuun vähän jatkamaan kun aiemmin jäi kesken...

Tiipiille erikois-iso myötätuntohali :hug: :hug: Tiedän miltä teillä nyt tuntuu. Meilläkin alle 2 viikkoa siitä kun rakas kissamme nukutettiin ikiuneen. Aina välillä se iskee miten häntä ei tosiaankaan enää ole... Tai on, muistoissamme ja varmasti taivaassa, yhtyneenä suureen maailmansieluun tai jossain muualla notkuvien lohipöytien äärellä. Ellenin kanssa välillä katselemme kuvaa tuossa kakluunin reunuksella ja illalla sanomme hyvät yöt kun sammutamme kynttilän. :'(

Muskareista oli puhetta... Me ei vielä ainakaan olla menossa. Katson että voidaan laulaa ja leikkiä tässä vaiheessa kotona. Hyviä materiaaleja on Vauvan vaaka -julkaisu sekä uusi Kiekkumaralla, molemmissa siis CD+kirja. Molemmat Tammen kustantamia.

Mitähän vielä... ai niin, kateudella seuraan teidän hevosjuttuja. Voi kun pääsis! Ratsastanu oon pikkulikasta, nykyisin vaan ei ole oikein aikaa ja jaksamista ollut, ja kallistahan se on myös. No, en kyllä ihan just nyt olis valmis satulaan nousemaankaan: eppariarpi on vielä hankaukselle arka. Jostapa kysynkin: olettekos jo kaikki parantuneet ennalleen tuolta alakerrasta? Mullahan siis oli sitä tikkien sulamisongelmaa, ja yhdessä kohtaa arpi edelleen vähän turvoksissa... Ja peilillä kun kurkkasin, niin hieman epäsymmetriseltä näyttää: toinen puoli on vähän kuin sivuun kiinnitetty verho. :LOL: Jos nyt ymmärsitte mitä yritin kuvailla. :|

Oli varmaan muutakin kommentoitavaa, mutta enpäs enää muista mitä. No, pesukonekin kuuluu valmistuvan, joten pyykkitelineen kautta nukkumaan. Öitä!

Ginnifer & Ellen
 
Elza Laitoin sulle yv:tä.

Kyl mäki olen ajatellu kertoa Ellalle. että hän on 7v. yrittämisen tulos ja saanut alkunsa IVF:llä. Ei kans luulis jäävän epäselväks että on todellakin toivottu lapsi.

Sain kans Ellan tossa vähän jälk. yhdentoista nukkuun. Saa nähdä kuin pitkään nukkuu. On nyt syöny klo 19, 21 ja 23 ja sit simahti. Jos tonne 5-6 asti nukkuis niin hyvä olis.

Joopa joo ja heti ku kirjoitin et sain nukkuu niin huuto alko.. Saa huutaa kyl nyt hetken..
 
Sitä piti vielä laittaa kun raskauskiloista tais olla puhetta(?)
Mulla tuli raskausaikana 9 kiloa ja 8,5kiloa jäi sairaalaan ja muutama päivä kotiutumisen jälkeen olin jo 2 kiloa miinuksella ja olen edelleen. Ihan hämmästyin että noin äkkiä kaikki lähti olin varautunut pahimpaan :)
 
Meillä Elia nukkuu aina meidän keskellä. Oliskohan yhteensä 5 kertaa ollu omassa sängyssä vähän aikaa. :whistle: Niin sitä laiskistuu lasten myötä.. :ashamed: Ensimmäinen oli meidän keskellä ehkä yhteensä sen 5 kertaa, kakkonen vähän useemmin, kolmonen melkein aina ja nelonen käytännössä aina. :saint: Ei vaan jaksa nousta tuttia antamaan, kun nyt voin antaa sen puoliunissaan ja välillä varmaan unissaankin. Meille tämä järjestely on paras tällä erää. =) Ja mä ite nukun paljon paremmin, kun tiedän, et vauva on ihan lähellä. Ne muutamat kerrat, mitä poju on ollu omassa sängyssä, niin mun on pitäny lopulta nostaa viereen, et oon saanu ite kunnolla nukuttua. :whistle:

Mulla ei taho maito riittää Elialle. :/ Ensin oli se sappileikkaus ja kun viimein sain maidon taas riittämään, niin tuli mahatauti mulle ja taas pitää antaa lisämaitoa. *huoh* Ja on tuo kyllä melkoinen syömäänkin, et voi olla, et alotellaan kiinteät jo parin viikon päästä, kun Elia on 4kk. Mut imetystä tahon jatkaa, kun näyttää vähän siltä, et pojulla on maitoallergia ja on paljon helpompi olla ite maidottomalla ja imettää, kuin et joutuu apteekin korviketta juottaan..

Meillä mies on isyyslomalla nyt ja saikin pitää 2vkoa lomaa yhteensä kun sattu joulu ja uusvuosi sopivasti. On ollu kyllä ihanaa! :heart: Pitäis varmaan koputtaa puuta, mut meillä on menny nyt jo pitempään tosi hyvin miehen kanssa ja tuntuu aina vaan rakkaammalta tuo ukko! :heart: Keväällä tulee 9v täyteen ja 8 niistä ollaan oltu naimisissa. =)

Mutta nyt nukkumaan.. Öitä! :wave:

Ninni ja Elia 3,5kk
 
No huh ku oli tullut paljon tekstiä viimesissänkirjautumisen jälkeen! :D Ollaan me ahkeria ja tosiaan tuo yhteistapaaminen olis loistojuttu!

Meilläkin 68senttiset vaatteet ovat jo käytössä,vielä osa 62senttisistäkin menee,varsinki housut. Ihana kattoa Jesseä ku osaa jo läimiä lelukaaren ötölöitä ja kovasti niille juttelee,laitampa muutaman kuvan tähän =)

[URL=http://www.aijaa.com/v.php?i=1390480.jpg][IMG]http://www.aijaa.com/img/t/00089/1390480.t.jpg[/IMG][/url]
Meidän kiekkostara :D

[URL=http://www.aijaa.com/v.php?i=1390483.jpg][IMG]http://www.aijaa.com/img/t/00039/1390483.t.jpg[/IMG][/url]

Vauvakuumeesta,täällä suunnalla sitä ainakin pukkaa!!! :wave: :wave: :LOL: Kovasti minä yritän sumplia milloin olisi järkevää edes harkita toista vauvaa,minulla kun ei ole kuin valkolakki käpälässä,tosin työpaikka on jo tiedossa,mutta jotenkin turvalliseltahan tuo ammatti kuulostaa. Täytyy nyt katsoa jos jaksaisin tsempata itteäni lukemaan taloustieteiden pääsykokeisiin.. :whistle:

Hih mutta nyt taitaa olla aika mennä nukkumaan,kellohan on jo ihan hulluna!Minä täällä vaan teidän kuulumisia lukenu :p
 
susalla iiiihana kuva...
ja tosta alakerrasta..mulla on parantunu paikat hyvin,vaikka repesin pahasti..joskus jomottelee tohon "reiän" reunuksille :LOL: (voi elämä ku on taas hauskaa)
mut eipä kummempaa kipuilua..ja mulla repes vähän joka kohta siinä synnytyksessä..
hitto kun ei nukuta..siis väsyttää mut ei uni tuu,vuos sit oli sama homma ja hain unilääkkeet siihen,tarttiskohan nytki hakea..
antton ja isukki nukkuu niin leveesti sängyssä et arvelin tulla sohvalle nukkuu :LOL:
antton nukahti klo 20 ja söi tuossa 23.30 ja nukahti heti ja nukkuu edelleen..ihan hyvin ollaan saatu takas nyt tuota rytmiä,kun nyt vaan minäkin saisin nukuttua..

meilläkin mennään jo osittain 68 vaatteilla..yks body on jopa 70cm ja sopiva,hihat hiukan pitkät ja silti menee kuitenkin 62 myös..hassusti nuo koot vaihtelee..ja meillä on menny jo 2 fleece/kevyt toppista pieneksi ja yksi hattu..ja joitain sukkia..ja 1kassillinen on pieniä bodyjä ja potkareita..

minä jään kituuttamaan kotihoidontuelle kotiin ä.loman jälkeen..kun sitä toista haaveillaan ja isukki on hyvä palkkaisessa työssä niin miksipä anttonia hoitoon viemään..

joo-o..pitäsköhän kokeilla laittaa simmut kii..hitto ku ei tuu uni vaik väsyttää :kieh: :kieh:
 
Hienoja kuvia pienistä immeisistä :)

Miä tässä kattelin noita aikoja jolloin työ ootte kirjoitelleet. Miten ihmeessä jaksatte kukkua noin myöhään :eek: Miä sammun samantien kun Kiia suostuu nukahtamaan :D

Pitääpä oikein kehua. Kiia nukkui KOKO yön heräämättä :heart: Noita öitä on nyt ollut 5-6 tän kolmen kk:n aikana. Aamusella neiti löytyi poikittain pinnasängyn jalkapäästä. Ollut vauhdikas yö! Taitaa tuohon "valumiseen" edes auttaa päätypään jalkojen alla olevat kirjat (räkätaudissa laitettu). Pitää muistaa tänään ottaa pois.

Meillähän kaikki tuhdimpi lopetettiin Kiian tullessa kipeeksi. Pitäis kai vähän laskea noita maitomääriä ja syömisvälejä kun toisaalta tuntuu että sitä maitoa menee aikasta paljon. Ja aloitella vellit uudelleen kunhan tuo räkäisyys vielä enempi tuosta helpottaa. Tää on pirun sitkeä tauti :/ Ite oon edelleen ihan nuhainen ja yskänen.

Ai niin. Piituli todellakin taitaa olla minuu lähimpänä. Ja tosi tarkast muistit välimatkan, jotaa 70km. Kotkan ja Kausalan väli reittipalvelun mukaan 71.6km :D Muistui eilen mieleen että siä olit ollut samaan aikaan neuvolassa pienten kanssa kun mun ystävä. (kaks plussan kautta tutustuttu, nukkishommeleissa). Oiskohan Emma ja Essi olleet silloin n. 7vko? Eilen kysyin hältä puhelimessa että: muistatkos ne pienet vauvat silloin kerran neuvolassa? Hyvin muisti hän muisti. Mun piti sitten "omia" teidät ja ilmottaa rinta rottingilla että ootte meitä lokakuisia :D

Pitäisköhän alkaa raivaamaan tätä huushollia jostain päästä kun vaan päättäis mistä alottaa. Ja sais ittensä potkittua liikkeelle. Vaikeeta, vaikeeta..

Tea ja Kiia
 
huomenta vaan kaikille

tyty oli sitten tänä aamuna vihanen kun ampiainen..taitaa olla siihenkin tämä tauti tulossa..sylissä oli vaan hyvä olla..no kun sai aamu maidon niin johan rupes elo voittamaan..suostu jopa lattialla olemaan.
nyt nukkuu ulkona..pakkastakin on 9 astetta.

siintä rotarokotteesta miekin kysyin neuvolan tätiltä että mitäs sit jos tyty työntää sikälti sen litkun suustansa pois.sano neuvolan täti et se on vissiin aika makeeta,et tähän mennessä ovat aika hyvin lapset sen nielleet.
meillä sitten laitto sen silleen suuhun et tonne posken puolelle valutti sitä,aika taakse,ja tyty hirmu hyvin nieli..sanoinkin että aika hyvä keino on antaa antibiottia tai nestemmäistä särkylääkettä tolla samalla mallilla.

susa aika hyvä kuva =)

meillä etätytöt nukkuu,isäntä töissä,ja isot tytöt koulussa.
noilla etätytöillä onkin pitkä loma,meneevät vasta ens maanantaina kouluun.
onneks huomenna on jo perjantai,ja sitten viikonloppu.lähteevät onneksi sunnuntaina kotiinsa.

eilen just isännälle sanoin et tekis mieli lenkille..mut ei kyllä köhäsenä kehtaa lähtee juoksentelemaan tonne,tiiä mikä jälkitauti iskee. :eek:

niin täällähän ei tainnut olla savonlinnan suunnalta ketään?

nyt pitää lähtee uunin lämmitykseen.

niinukka ja venla
 
Huomenta :wave: Täytyy taas kirjoitella kun pienimmäinen viel nukkuu. Viimeyönä sai aikasmonta kertaa tuttia suuhun tyrkätä ja nyt huomaa että uni on ollut katkonaista... mutta sitähän se monasti lapsiperheessä on.

Laihdutuskuureita sen verran että ite ajattelin pari kiloa pudottaa, mutta kiinteytymistä ois tiedossa enemmän... =) Mutta mulla sellanen käsitys että imetysaikana EI SAIS laihduttaa. Kuona-aineet ym lähtee liikkeelle ja sit välittyy imetyksen kautta vauvaan. Oonkohan ihan hakoteillä? No tämmönen mielikuva mulla kuitenkin on ja itse sitä noudatan. Mutta voihan sitä sellasta "elämäntapamuutoskuuria" varmaan pitää? Mulla oli ainakin tarkotus jättää nyt imelää vähemmälle ja alkaa tekemään ahkerammin vaunulenkkejä poitsun kaa.

Rontti, "höynähtänyt" nimitys taitaa sopia aika hyvin meihin nyt :LOL: Tälleen nyt tuntuu ihan hyvältä kun pieni mahdollisuus neljänteen ois(mä kun poden vauvakuumetta lähes alati :whistle: ) eli ei tämä vauva-aika tunnu nyt niin lopulliselta :) Mutta todellisuudessa neljäs vauva tois aika monta muutosta ja sumplimista tähän meidän eloon, eli käytännön syistä voi jäädä lapsiluku tähän. Tarkoitan tällä sitä että talo ja auto ainakin menis vaihtoon jne. Kalliiksi siis tulisi vauva =)
Joo, mut ei murehdita eikä märehditä sitä nyt...näin on just hyvä nyt :heart:

Hei muuten, onko kenen vauvalla ollu rintaraivareita tms?? Meillä noil muilla ei koskaan ole ollut ja siksi nyt kyselenkin teiltä sillä poitsulla eilen illalla iski sellanen huuto ja rimpuilu tissillä et mä olin ihan ihmeissäni. Ei rauhoittunut ei sit ollenkaan vaan pullosta piti antaa. Toisella oikein kyyneleet valui ja siihen pullolle sit simahti. Maitoa kyllä rinnasta tuli normaaliin tapaan että sen ei pitäs syynä olla. Mistä noi raivarit vois johtua? Itelle tuli kyllä aika surkee olo kun en vauvalle kelvannut :ashamed:

Mitähän vielä mun piti kirjoitella...ainiin, töihin paluusta ainakin...Mä jatkan tätä tuttua ja turvallista kotiäitiyttä, eli hoitovapaalle jään. Mahdollisesti siihen saakka kun vauva 3v. Kattoo nyt. Voihan se olla et alkaa tekee mieli jo töihinkin kun kauan olen kotona ollu. Mutta ainakin jonkinaikaa meinaan olla.
Jotain vielä oli mielessä, mutta kun en muista niin toivottelen hyviä päivän jatkoja ja meen aloitteleen kotihommia(YLLÄTYS :D , mut niitä aina riittää...)

-mamma ja nukkuva poitsu
 
Tossa Ella harrastaa jumppapalloilua =)

Eipä meillä sit nukuttu eilen ku kirjoitin. Ella heräs, raivos tunnin, söi, nukahti, heräs ku laitoin viereen, otin päälleni makaan, rauhoittu ja sit vasta nukahti mut nukkuki sitte n. 1-7.30 ja sit söi taas ja nukahti ja ysin aikaan herättiin ja vähän syötiin ja nyt taas nukkuu, ainaki hetken..

 
Sanna-78 Meijen Kiialta löytyy muutes sama body kuin kuvassa ja sama mekkokin kun Ellalla on profiilikuvassa :D

Ja miä laitan sen niin että kopioin BBCODE 1 rimpsun ja laitan sen klikkailematta mitään noita ylhäällä olevia "kuvakkeita"
 
sanna-78 meillä kanssa samanlainen body venlala =)
ja tuutilulla sormustesti mullakin piti paikkansa samoin tuo kiinalainen taulukko juttu :D
sormustesti,näytti kyllä vielä poikaakin..mutta..eihän meille nyt enää lapsia pitäs tulla :eek:

miekii jumahin koneelle..no uunin sentään sain tulille..
 
niinukka miä en tainnut sitä sormustestiä loppuun asti tehdäkkään :D Enkä enää uskalla edes kokeilla... Mutta jospa teille se pikku prinssi vaikka viel tulis :saint:

Muoks. Oon miä saanut tiskipöydän raivattua ja koneellisen pyykkiä pestyä. Tosin ne on edelleenkin koneessa. Eikös tuossa ole jo ihan tarpeeksi yhdelle päivälle? :whistle: Ai niin, ja kävinhän miä kaupassa samalla reisulla kun vein pojan eskariin
 
Sormustestiä en ole tehnyt, toi kiinalainen näytti meille väärin :whistle: . Ennustajaelli tiesi sukupuolen, mutta ajankohta heitti hiukan. Vielä tuo ennusti meille neljättä tyttöä joskus vuonna mikä olikaan. Voiko miehen sterilisaatio pettää ;) :snotty: ?

Meillä kanssa tuo body ;) . Tosin nyt se on jo nallen päällä :) . Oli 56cm ja musta aika pientä kokoa vielä, ei käytetty montaa kertaa. Mä oon hurahtanut Hello Kitty vaatteisiin, kaikilla tytöillä. Pienimmälläkin niitä taitaa olla aikas monta :p . Ja mua hirvittää, että kaikkia vaatteita ei läheskään tule käytettyä, kyllä siis noita Kittyjä, mutta muita... Yhtään ei tarvis uusia ostella... Enkä kyllä ostelekaan kuin hyvistä aleista tai sitten noihin Kittyihin sorrun. Ja tietty synttäreillä pitää aina oma mekko olla :) .

Illalla tai siis alkuyöstä toimitin tutin virkaa taasen. Aina nukahti tissille ja kun nostin sänkyyn, heräsi pariin otteeseen, kunnes lopulta ei enää herännyt. No, ihan ihanaa meillä toisaalta vaan oli kynttelikön valossa :heart: . Kohta pitää joulukin siivota pois..

Me aletaan tästä vähitellen lähteä parin yön lomalle. Isukki meillä viimeisiä isyyspäiviä kanssa. Ihansti ollaan oltu pitkä pätkä nyt koko perhe koolla, taitaa tytöille ollakin outoa, kun arki alkaa. Ei ehdi äiti pelaileen ja muuta samalla tavalla kuin isi...
 
tuutilulla en kyllä usko et meille enää lapsia tulee..niin tietysti jos vahinko sattuu täs enneku ukko sinne sterilisatioon menee..

niin,mullakin pyykit koneesa,kukahan vaan korjais kuivat pois ja veis kaappiin,ja ripustais noi märät kuivumaan..ja täyttäs taas pyykkikoneen :D

pitäsköhän nuo likat laittaa hommiin,kun kampeutuivat jo ylös..
 
rontti minäkin tilasin henkalta ja maukalta muutamat hello kitty housut tolle emännälle..ja tulihan tuolta tilattuu melkein 50e edestä tolle neitille vaatteita..ja eilen prismasta ostin ( en voinut vastustaa) yhen bodyn ja puol potkarit..
vaatteita on...mutta ikinä ei kuitenkaan ole mitään nättiä..
ja ukko siunuustelee :D
 

Yhteistyössä