*LOKAVAUVAT 2007 tammikuu 2008*

Meillä poika istuskelee sitterissä tai makoilee lelukaaren alla pitkiäkin aikoja yksikseen. Jos vauva on tyytyväinen niin en ole monesti mennyt siihen juttelemaan, mutta toki jutellaankin paljon. Joskus muakin säälittää poika kun yksin on raukka, mutta toisaalta minusta hyvä että osaa olla itsekseenkin.

Pitäisi vielä jaksaa laittaa Huutonettiin myyntiin tavaraa, mutta saa nähdä jaksanko enää tälle iltaa.


 
Niin Topsy2 vielä En minä tienny siitä leikkialueesta! Sisko on siellä perheensä kanssa ollut jo monina vuosina. Mutta mulla ihan eka kerta. Aina sattunut jotenkin kummasti noissa sairaanhoitajan sijaisuuksissa nuo hiihtolomat olla lomittamassa vakituisia! Meillähän ei tällä hetkellä niin kauhean leikki-ikäisiä enää nuo isoimmat ole, 11v ja 14v. 11v tyttö vielä saattaa innostuakkin, jos siellä jotain vähän isommille lapsille? Leikkii vielä ihan barbeilla jne. aina ajoittain.

muoks vielä: ja ei se niin kirpase se hinta, kun se maksetaan vähän niinku kahdessa erässä. eka alkumaksu ja sitte loppumaksu jonkun ajan päästä. 2 viikkoa oli aikaa perua tuo, jos päätetäänkin muuta, kun varattiin, mutta kyllä tuo otetaan!
 
Meillä alkoi taas iltahuuto sängyssä :headwall: . Just kun istahdin koneelle...

Banaani määrä kuulosti aikasten isolta :whistle: .

Mun kuurini jatkuu kans näemmä suklaan ja muun syönnillä :LOL: . Jos innostuis, kun nään teidän maanantain punnituksia :whistle: ?

Mulle rakkain juttu taitaa olla valokuvat, kun tuli ekana mieleen, ennen kuin teidän juttuja luin. Sit toki tietty vihkisormus on tärkeä ja mulla kanssa kaulakoru, johon jokainen lapsi lisätty omalla korullaan. Mut jos mietin, että tulis vaikka tulipalo ja kaikki menis (ihan hirveä ajatus) ja jotain vain vois säästää, niin valokuvat säästäisin. Päiväkirjat on mulle kans tärkeitä, mutta kuvat vielä tärkeempiä. Mä oon kanssa ikäni kirjoittanut ja nyt lapsille kanssa.

Yökyläilystä, ei vauva tosiaan siitä varmaan moinaskaan ole (kun ei kerran ole kyse rinnalla olevasta lapsesta), enemmänkin vanhemman probleema. Mä oon ite kans sellanen, että en pystyis vielä jättään, omasta päästä kiinni.

Me on kanssa pohdittu etelän matkaa kesäksi. Mun ehdoton suosikkimaa on Kreikka :heart: :heart: . Nyt mentäs ehkä Bulgariaan lyhyemmän lennon ja hintansa takia. Tosin en oikein tiedä haluanko noin pienen kanssa noinkaan kauas ulkomaille...

Kun tuossa Katjannankin Aatua katselin, niin nousi taas mieliin, voi onko ne jo noin isoja pötkilöitä :heart:

Oli muutakin kommentoitavaa, mutta pakko mennä tonne sängyn vierelle.. :wave:
 
Myöhäisiltaa! Eikö ole parempaa tekemistä lauantai-iltana kuin istua koneella 2plussan sivuilla? No ei :D No ehkä nukkuminen vois olla hyödyllisempää kun siihen mahdollisuus, mutta ei :) Muu porukka kyllä vetelee sikeitä. Miettii noin 10vuotta taaksepäin...olisiko uskonut että tällaseks lauantai-illanvietot menee :LOL: ...silloin menojalka vipatti :whistle:

Nonin,taas ollut tovi sellaista aikaa etten ole tänne päässyt...pikaiseen olen käynyt lueskelemassa, mutta taas kirjoittelut on saanut unohtaa. Aikamoista härdelliä ollut ettenkö sanois... Suurin syy oli vauvan imemislakko, siis rintaruokinnalla kun ollaan. Mä olin ihan ymmälläni, sillä tää oli mulle ihan uusi ja outo asia :eek: Kuullut olin ton imemislakko-sanan, muutoin aivan vieras asia, sillä noi isommat eivät koskaan sellaista tehneet. Vauva tosiaan kieltäytyi rinnasta, korkeintaan 3imua per rinta, kiemurtelua ja huutoa...Arvatkaa vain kuinka paha mieli itelle tuli, kun en kelvannut vauvalle :'( Yöt menni ihan repaleisiksi, eikä päivätkään mitään luxusta olleet... Kovasti haalin asiasta tietoa ja pysyin -väsyyneenäkin- sinnikkäänä ja nyt NÄYTTÄIS siltä että olen voittanut tämän taistelun =) Ainakin tänään poika on imutellut hyvin ja nukahtanut rinnalle :heart: Ah, sydän on taas pakahtua siitä näkymästä :heart: Kyllä sitä välillä pieni asia saa ihmisen onnelliseksi ja iloiseksi =) Onko muilla kokemusta tuosta lakkoilusta???? Kyllä se taas kertoi sen että haluan imettää mahd.pitkään :)

Paljon oli taas asiaa johon piti mun kommentoida...nyt kun vaan kaiken taas muistais. Nukkumassahan tässä kyllä tosiaan pitäisi olla, sen verta väsähtänyt olotila on näistä muutamasta päivästä...mutta koean kuitenkin saada vähän kirjoiteltua =)

Muistaessani mäkin toivotan uudet tervetulleiksi, teitäkin oli aika paljon =) Mukavaa!!

Kerhosta, varmaan sitä sinne mäkin ajaudun mihin enemmistö päätyy. Mutta onhan siinä kerhossa se "hankalampaa" et täytyy ensin tänne kirjautuu ja sit viel kerhoon, mutta taas "luottamuksellisempi" paikka se kerho. Mulle aivan sama =) Mullakin kirjoittelut on tällästä aika pintapuolista yleensä, juuri sen takia kun ei koskaan tiedä kuka tuttu täällä pörrää ;) Jotenkin haluan vaan nimimerkkini takana pysytellä :) Kiva ois kuvia lapsista tänne laitella ja kodistakin...mutta siinä syy myös siihen miksi en laita :ashamed: Ja kuten monella muulla, meillä ja mies "kieltänyt" kuvien laiton nettiin... ja mähän olen kuuliainen vaimoke :D

Kivoja muuten oli teidän kotikuvat =) Ihania koteja!
Mun sisustusmaku on aika monivivahteinen...ripaus sitä ja tätä ja tuota...kuitenkaan ei mikään värikäs eikä moderni. Enemmänkin hillitty(ei tavara määrän puolesta ;) ) ja sellaisia lämpimiä sävyjä. Vanhahkot asiat miellyttää ja sellainen country "tyyli" ja ripaus romantiikkaa. Lastenhuoneista sitten löytyy niitä värejä enemmänkin. Pikkuasioilla, somisteilla ym, saa sitten jotain väriläiskää jos sitä kaipaa. Tällähetkellä nekin kyllä on aika hillittyjä...valkeita,kirkkaita(lasisia) ja takorautaa. Joulu sitten on asia erikseen...silloin meillä on PALJON punaista, vihreää yms =) Ja mulla on mieli sillai ailahtelevainen, et aika usein olen muuttamassa sisustusta, järjestystä jne :)
Rontti taisi olla värikkäitä sitterejä, leikkimattoja ym vastaan, heh :D Itseasiassa mullakin on sellanen hillitty vaalea beessi sävyinen peitto, jossa haalealla pupuja ja ruutua, viritettynä sitterin päälle että sitterin oikea kuosi ei kyllä pääse näkymään :D Paljon paremmin sointuu ruskean sohvan kanssa toi, kun kirkaskuvioinen sitterin kangas :whistle: Oon pohtinu saisko tota tinyloven lelukaarimattoakin jotenkin päällystettyyn sopusointusemmaksi... :LOL: no se nyt oli jo vitsi :LOL:

Yöunista. Rontti se taisi olla taas joka "ihmetteli" meidän 12h putkeen nukuttuja yöunia :) Nojoo, vaikka meillä suht hyvin nukutaan, niin tuo oli vain sellainen poikkeus yö että noin pitkään nukkui. Yleensä heräilee viel sen kerran syömään, joskus 2kertaa, mutta saattaa poika useestikkin nukkua yönsä heräämättä, mutta hän käy nukkumaan melko myöhään ja aika aikaseen herää, eli ei tuota 12h tule täyteen. Ja nythän meillä ei ole nukuttu varmaan tota 12h edes koko vuorokauteen kun oli tää lakkoilu...et ei täällä ihan niin ruusuilla tanssimista kuitenkaan ole :)

Imetysasennosta. Mä imetän päivisin melkein aina isualteen. Ja toi imetystyyny on mulle ihana kapine =) (sekin itsetehty ja hillitystä ruutukankaasta :LOL: ) Yöllä sitten tulee imetettyyn makuultaan. Olis kyl hyvä nousta istumaan, niin paremmin pysyis hereillä :)

Kuukautisista. Mulla on tullut tässä kahdet menkat. Ne on olleet tosi kivuliaita ja TODELLA runsaat, niinkuin joku muukin sanoi, että hyvä että välillä veskistä pääsee poistumaan. Minipillereitä harkitsen tässä vaiheessa. Myöhemmin ehkä kierukka? Entiedä. *muoks* piti sanoa viel sitä kun joku kyseli, et mulla kierto ei todellakaan ole säännöllinen. Tulevat milloin sattuu... :( ne pillerit kyl auttas tohon.

Suppoasiaa... Meillä käytetään vauva-aikana tarvittaessa sitä nestemäistä panadolia, kun tuntuu et ne supot tulee aina kakan mukana pois ennenkun ehtivät vaikuttaa :/ Vauva ottaa nestemäisen panadolin hyvin. Se on ilmeisesti aika hyvää ja sellaista geelimäistä, eli aika helppo annettava. Myöhemmin sitten suppoja ja meidän isoin ottaa jo tablettina, noi oli jotain banaanin makuisia särkytabletteja.

Tärkein esine...hmm...vaikea kysymys. Mulla on useempi esine jota tarkkaan varjelen. Sormukset on yhdet sellaset ja sit medaljonki jossa meidän perheenjäsenten kuvat :heart: Mutta yksi on sellainen puinen pieni lipas joka on alunperin mun edesmenneen mummini, joka sit on antanut lippaan äidilleni ja äitini taas luovuttanut sen minulle. Lippaassa oli ollut muutama pieni juttu kun äitini sen sai. Äitini jemmasi myös sinne jotain pientä "muistoa" ja mä meinaan myös, ennenkuin luovutan sen taas tyttärelleni =)

Ihania lomia teillä toisilla on tiedossa =) Meillä ei ole mitään tollasia tiedossa :/ Ois ihan mukava jonnekkin päästä, mutta toisaalta en varmaan tällä koko kokoonpanolla jaksais minnekkään lähteäkkään...en osais kuitenkaan "lomailla" ja nauttia. Ainakin luulen niin :) Kunhan vauva kasvaa, niin vois miehen kanssa kahdestaan jonkun pikku reissun käydä tekemässä :)

Meillä vauva viihtyy hyvin yksikseenkin, etenkin kun jatkuvasti tota ääntä on ilmassa että tietää ettei yksin kuitenkaan ole. Ja vähänväliä isommat sisarukset käy hänelle jotain höpöttelemässä, silittelemässä jne. Mutta meillä kun poika nukkuu niin hyvin ja mä ehdin hyvin kotihommat tekeen, niin aika paljon aikaa jää seurustelulle. Ja vauva tykkää kovasti kun joku "leikittää", laulelee, loruttelee ja ylipäätään häntä katselee =) Olen kyllä ajatellut asian niin että täytyy antaa vauvan oppia olemaankin aina välillä yksin, muuten ei siihen opi ja aina saa olla joku hänen seuranaan ja leikkimässä kaverina sitten vähän isompanakin. Tiedän vain tuttavapiiristä useamman sellaisen tapauksen, että lapsi ei sitten kertakaikkiaan osaa olla yhtään yksin!!! :/ Sen kultaisen keskitien kun tuossakin asiassa löytäisi, niin hyvä niin =)

Olempa mä jo höpötellyt vaikka kuinka paljon ja kellokin kiirii huimaa vauhtia eteenpäin :eek: Vielä kuitenkin pitää vähän "kehua", että tämä mun kevyempi elämä on lähtenyt mukavasti käyntiin =) Olen erittäin tyytyväinen. Lenkillä olen ahkerasti käynyt ja jopa innostunut nyt tuohon jumppaukseen. Jokailta on pakko jumpata, muuten en saa mielenrauhaa :D Imelää ei edes tee mieli, paitsi salmiakkia ja sitä olen jokusen aina välillä itselleni suonut. Tuntuisi ainakin paremmalta vaihtoehdolta kuin suklaa :whistle: Tänään meillä kyllä kävi vieraita ja he toivat tullessaan niitä mansikanmakuisia fanipaloja :p Sorruin sitten sen verran että 2sellaista kahvin kera söin :D Ah, että ne on hyviiii :p Yhtään ei tiedä mikä päivä tää kaikki taas kaatuu ja palaan entiseen...mutta so far, so good =)

Nyt on pakko lopetella ja sulkea koko kone. Eihän tätä mun maratonikirjoitusta kukaan jaksa lukee :ashamed: Hyvää yötä!!
 
Heissan mammat!!

Minä se valvon, yhtään ei väsytä, aamulla kyllä sitten väsyttää..

Mulle rakkaimpia esineitä on mun nalle Paavo, sellanen ruskea ja elämää nähnyt nalle, sain sen synnärille silloin kun mä synnyin. Paavo on kuullu monet tärkeät asiat mun elämästä, nyt säästän sitä Juholle.
Toinen mikä mulle on tärkee, on toi perintökeinutuoli. Perin sen mun edesmenneeltä mummolta, vanha tuoli kun mikä. Toinen jalas on rikki eikä sillä voi keinua, eikä mun hehtaari ahteri siihen ees sopis, se kun on vanha niin se on tehty muinaisilla mitoilla.

Kattelin tossa Juhoa kun oli käynyt jo yöunilleen. Joka päivä sitä vaan jaksaa ihmetellä miten jotakin noin ihanaa ja kaunista sitä on pystynyt luomaan. :heart: :heart:
Kyllä elämä on vaan niin ihmeellistä.

Täällä oli keskustelua supoista ja nestemäisestä lääkkeestä, mulla on varastoituna molempia, suppoja kokeilen eka, jos ei toimi, eli tulee ulos tms. niin sitten kokeillaan nestemäistä.

Menkoista viellä, ei näköjään ole meikeläisen kierto säännöllinen heti synnytyksen jälkeen, tänään viimestään olis pitänny alkaa jos ajattelee kierron pituutta ennen synnytystä. Tuli nimittäin "tuuletettua" lakanoita isännän kanssa eilen ilman ehkäsyä, toivottavasti nuo menkat sitten alkas kohta, ettei vahingossa olis se otollisin aika kuusta... tosin ei mulla olis mitään vastaan toisesta, mutta tuntuu että tuo vuosi on kuitenkin vähän liian lyhyt ikäero...


Piituli, mulle tosiaan sopii millon vaan, meillä oli neuvola tyyliin 17 päivä ja äiti vauvaryhmä vissiin 23 päivä (kai) ja ne on ainoot pakolliset menot, muuten sopii millon vaan, ja Juho kun tosiaan on meijän esikoinen niin meitä ei sido mikään. Että ihan miten teille sopii, sulla kuitenkin varmaan on tiukempaa tuon aikataulun kanssa. Ja tapaamispaikkaakin voidaan miettiä, riippuen ketä osallistuu, jos vain silloin sinä ja minä, niin hyvin voin tulla vaikka sinne teille päin, tai jos lahdenseutulaisia osallistuu muita niin sitten varmaan jossain lahden suunnalla, nastolasta kun on suht helppo päästä kumpaan suuntaan vaan!!

Meijän kissakin haluis kovasti kirjotaa.. :/

Jos sitä lopettas tän jaarittelemisen ja kattos vaikka tv:tä, jos se uni sieltä tulis joskus..

Elina ja Juho
 
Voi kun muistais kaikki, mihin piti vastailla...

Soseet: Mä alotin perunalla, annoin kerta pari päivässä viikon verran. Alkuun lusikallinen ja kun Eero tykkäs kovasti, niin sitten enempi.
Seuraavaks on kokeiltu maissisosetta. Se uppoo paremmin kuin peruna.
Huomenna olis sitten porkkanan vuoro.
Hedelmäsoseita annan sit, kun tottuu kasvissoseihin.

Kyllä meillä Eero pieree paljon, hyvä kun tulee pieru ulos, eikä jää masuun kierteleen.

Supoista Sairaalassa ollessamme ne käytti nestemäistä Panadolia. Mä sit kotiin viittinyt ostaa suppoja, kun tuo nestemäinenkin menee. Sitä kun laittaa vähän kerrallaan poskeen, niin hyvin menee alas.

Tärkein esine: Taitaa olla vihkisormus ja kihlasormus kans.
Mistä muuten löytyy miehiä, jotka huomio ihanasti koruilla äitejä synnytyksen jälkeen????????? Mä pyysin hierontaan lahjakorttia, kun paikat jumittu sairaalassa maatessa... vielä sitä odotellessa :whistle:

Yökyläily: Onni oli vajaa 3kk, kun oli ekan kerran mun veljen perheellä yötä. Oltiin kaverin kolmekymppisillä ja ne patisti mua sinne meneen. Aamulla oli kauhee ikävä. Onnilla sujui kaikki hyvin, mikäs siellä huomion keskipisteenä ollessaan. Pari kertaa oli vauvana mun veljellä yökylässä. Muuten ollut isompana mummulla yötä, josta ei kotiin lähtis millään.
Eero ei ole ollut vielä yötä missään. Varmaan meneekin pidempi aika ekaan kertaan. Iskän kans on ollut, kun äiti on ollut tyttöjen kanssa ulkona.

Meillä alkoi sunnuntai Onnin kanssa jo kuuden maissa. Eero söi siinä samoihin aikoihin ja jokelteli hetken sängyssään kunnes uni voitti.
Koskahan Onnin sais nukkuun aamusin uudelleen??? Aina ollut illantorkku aamunvirkku |O

Mukavaa sunnuntaita!! Täällä ei ulkoilla, vesikeli keskellä pakkaskuuta!!

 
Huomenta!
Yö meni Kiian kanssa hyvin. Neiti söi klo 6 ja jatkoi unia. Eli ne toissa yön heräämiset varmasti johtuivat siitä porkkana-perunasta (eilen pelkkää maitoa).

Aamukahvia just juon ja kohta lähden hakemaan toista kullannuppua kotiin. Äsken soitin ja kyselin että kaikki on ok. Poika sanoi ensimmäiseksi että haluaa kotiin. Mummi sitten kertoi että äitiä on kova ikävä, aamun ensimmäiset sanat: miä haluun äitin luo. Muisteltiin siinä äitini kanssa että niin taisi tuon eskarilainenkin kolmen vuoden iässä ikävöidä kotiin. Mielellään lähtevät mummille mutta silti kotia kaipaavat.

No nyt on kahvi kitusissa. Rytkyt niskaan ja matkaan :wave:
 
Sanni sitten kääntyi eilen eka kertaa massulleen ihan virallisesti. Tohon leikkimatolle sen laitoin selälleen ja kauempaa kattelin, miten neiti punnersi ittesä mahalleen. Oli itekkii vähän ihmeissään :D

Hirveesti on taas juttua tullu...

Minäkin ehken mieluummin täällä jutskailen, mut toki kerhoonkin pyrin, jos sellainen perustetaan. Mulla ei oo niin väliä, vaikka joku tuttu täällä käykin, kun en mitään suuria salaisuuksia paljastele. Toki ne aremmat jutut voi tarvittaessa yksityisviestinäkin laitella.

Niin ja lämpimästi tervetuloa kaikki uudet :wave:

Tärkein esine...
... Tuutilulla pisti pahan...
Vois olla mullakin tuo lapsikoru, jonka mies laitokselle toi. Oottaa vielä kahta lisäkiveä ja kaveria viereensä kera kahden kiven. Yhteen koruun kun ei mahdu kolmea kiveä enempää.


Täällä sit flunssan kourissa suurin osa porukasta. Sit annoin perjantaina Sannille kokeeks lusikallisen luumusosetta ja nyt sitten on huutanu mahaansa siitä asti. Mies sanokin, että seuraavan kerran tyttö saa jotain muuta kun maitoa rippijuhlissaan :LOL:

 
Tuutilullalle piti vielä mainita, et vaikka mullekkin noi sormukset on toki tärkeitä, niin unohdan ne tosi usein millon minnekkin :ashamed:
Yksi syy lienee se, et ovat niin leveet, että hautoo sormen herkästi auki jos alle jää kosteutta. Ovat siis yhteensä tohon eka niveleen ulottuvat ja nyt kun sormet jonkun verran turvoksissa, niin painaavat ja tuntuvat pahalta.
Mies muuten rupes keräämään romukultaa josta aikoo teettää mulle jonkun erikoissormuksen kiitokseksi lapsista. Noi mun kihla-ja vihkisormuskin on teetettyjä ja samassa paikassa aikoo kultasepän kanssa kuulema punoa juonia. Minä kun oon ihan höpönä noihin leveisiin sormuksiin, niin se toive kuulema ainakin toteutuu :p

Ihan jonniin verran eksyin taasen palstan aiheesta...
 
huomenia!

meillä kaikki koisaa,isäntä tosin meni jo klo 6.töihin.
venla on vajaa puol tuntia nukkunu aamupäivä unosia.
isot tytöt vetelee sikeitä..mihin asti lie illalla valvoneetkin :eek:

vip1 myö ollaan savonlinnasta,ja minun vanhempani asuvat imatralla..joten aikas usein tulee siellä käytyä..ite en ole imatralla sitten vuoden 1990 jälkeen asunut...olis ihan kiva nähdä joku kerta kun siellä käydään..tulee imatralla myös käytyy ihan senkin takia että siellä on huomattavasti paremmat valikoimat lasten ja nuorten vaatteita..täällä ei ole juur mitään :eek:

soseista meillä menla syö kerran päivässä tossa 11-12 välillä sosetta,ja menisköhän yhteensä n.1dl.eli annan ekana pottuu,porkkanaa,maissii tai patattia.ja sitten jälkkäriksi jotakin makeeta sosetta.
ja sitten reilun puolen tunnin kuluttua juopi 100-200ml maitoa.ja sitten menee päikkäreille.
nuo unet ovat huomattavasti parantuneet,nukkuu sen 2.5-4h.
ei kihnua eikä ähryä tuolla vaunussa enää..liekkö sitten tolla kiinteellä vaikutusta.

sitten kun herää päikkäreiltä n.klo 16 annan vähän ajan kuluttua maitoa johon himpun verran laitan velliä sekaan.sitten hää jaksaakin sinne kaheksaan kun käy nukkumaan ja vetäsee sen 250ml velli maito sekotusta.

täällä taas tosi löllö keli..lämpöasteita ja räntää sataa :(

pitäs vissiin pestä taas pyykkiä :eek: ja imuroida..no kunhan tää porukka nyt nousoo ylös..

mutta sunnuntai päiviä kaikille!
 
Herranen aika kuinka paljon kirjoitatte tànne! En sitten millààn ehdi kaikkea lukea! :) Nyt muutamaan juttuun kommentoin jotka pika pikaa sain katsottua..
Eli tàrkein esine... tàytenee olla vihkisormus ja anopin lahjoittama timanttisormus...
Mità tulee seurusteluun vauvan kanssa niin aika paljon yritàn jutella meidàn neidin kanssa, ettà varmasti oppii suomenkielen, kun muutenhan hàn ei sità kuulisi yhtààn mistààn... vàlistà jo rupeaa suutakin pakottamaan :D Yksin ei Annika viihdy paljoakaan vaikka nyt olen yrittànyt ruveta pitàmààn jumppamatolla, ettà oppisi olemaan vàhàn itsekseenkin ja tietty ettà noi motoriset taidot rupeaisi kehittymààn.. Meillà ei ainakaan vielà vatsallaan ollessa ( jos niin suostuu edes hetken olla) nosteta pààtà eikà oikein saada kiinni noihin lelukaaren leluihin.. eikà kààntymisestà puhettakaan... Toissapàivànà tyttò pààsti ensimmàisen naurunsa kun iskà kutitti :D Kyllà oli niiiiiiin ihana nauru, ettà àitiltà pààsi oikein itku :ashamed: :D
 
Hyvin nukuttu yö takana ja vauva heräsi vasta hetki sitten.

Yökyläilystä ollut puhetta. Mulla on sitä vikaa etten tahdo raskia antaa hoitoon yötä. Esikoinenkin on viimeksi ollut yökylässä vuonna 2006 :ashamed: kolmen vanhana oli sellainen ihme kausi sitten että äitiä tuli kamalan ikävä ja yökylään ei edes halunnut. Nyt kun neiti on neljän vanha niin tuntuu että siitä on tullut ihan buumi ja yökylään on päästävä joka paikkaan. Mummun kans ollaankin sovittu että nyt tammikuun aikana Anni saa mennä mummulaan ja siskokin tuota pyyteli yökylään. Vauvaa en vielä anna ja kun imetän sekin on yksi syy miksi ei, mutta luulen ettei enää ole samanlaista raskimis ongelmaa mitä esikoiselta. Ja minua helpottaa sekin yökyläilyssä nyt kun on kaksi lasta että sisaruksista on lohtua toinen toiselle jos ikävä yllättää.

Aatulla kamala nälkä ja itku kovaa joten käyn imettämässä ja palailen myöhemmin juttuun.
 
sunnuntaita...

tää on ihan kamala keli! räntää, tuulee, vesisadetta ja lunta yhtäaikaa, eipä huvita vaunulenkki tänään. katsotaan, tuleeko päiväunista sisällä mitään, Aliina kun on tottunut jo vaunuissa nukkumaan. toisinaan vetelee viidettä tuntiakin vaunuissa...

Onko muilla vauvojen nukkumatit olleet deekiksellä? :kieh:
meillä nukkis on kyllä saapunut, mut sit lähtenyt kesken hommien pois jättäen pienen tytön hereille... Viime yönä nukkumatti palasi varmaan baarireissuiltaan Aliinan luo vasta puol 12 aikaan.
Toivottavasti mun kieroutunut huumorintaju ei pistä kenellekään hernettä nenään...

Matkoja toiset suunnittelee. Mekin lähdetään kesäkuun lopulla viikoksi Italian Toscanaan kolmen muun perheen kanssa. Oltiin samassa paikassa v. 2005 ja se on i-ha-na! käykää katsomas www.villapontebello.com

Mä olen aivan rakastunut Italiaan, ja musta mun pitäis asua siellä kun luonteenikin on niin etelä-eurooppalainen. Musta siellä kaikki on vaan niin kaunista, luonto,ihmiset, vaatteet, arkkitehtuuri ja ruoka ihan taivaallista. Viimeiset viisi vuotta ollaan käyty joka vuosi jossain päin Italiaa ja Toscana ja Sisilia on mun ehdottomat suosikit.Onko palstalla muita italia-hulluja kuin mä?

Joku kyseli matkarattaista. Meillä on siis Teutonian spirit s3-yhdistelmä vaunut sekä Inglesinan (italial. merkki :) ) vaaleanpunaiset trip-matkarattaat. Teutonian pehmeä kantokoppa sopii täydellisesti matkarattaisiin ja on ollut tosi kätevät! Matkarattaat menee tosi pieneen tilaan ja ovat kevyet kantaa ja näppärät kasata. ´

Mukavaa sunnuntain jatkoa teille!
I.
 
On tuo 3v vaan suloinen :heart: Äitiä oli ollut ihan mieletön ikävä samaten kyllä kaikki muutkin poju luetteli ja ootteli ilmeisesti Jesperiä ja Kiiaa häntä hakemaan. Sylissä ja kyljessä nyhjäten ollaan nyt oltu ja taitaa sama tahti jatkua tän päivän. :) Sinne samaa syliin yrittää tuo hurttakin änkeä samaan aikaan. netta taitaa olla pikkuisen mustis :D

Nyt kahveelle ja pojun kanssa touhuilemaan. Kiia kävi just pienille tirsoille...
 
Rontti: me käytiin pari vuotta sitten Plataniaksessa koko perhe ja miehen kans ollaan käyty vuonna kypärä Rodoksella. Itsekin tykkään Kreikasta lähinnä siitä syystä kun on niin lyhyet lennot, mutta mies ei halua uudestaan samoihin paikkoihin kun ehdotin esim.että lähdettäisiin Rodokselle uudestaan. Missä päin Kreikkaa te olette olleet lomalla?

Mulla vaan kasvaa tämä matkakuume, mutta mies on sellainen ettei ota oikein kantaa :headwall: ei tykkää suunnitella mitään etukäteen ja nyt kun lasten kans reissamisesta on kyse niin oikeastaan on pakko suunnitella etukäteen. Taas pörräilin noilla rantaloma sivuilla. Jos joillakin on hyviä kokemuksia jostakin kohteesta taapero ikäisen kans reissamisesta ulkomailla niin kertokaa mulle! :)

Eilen käytiin äitin kans siellä elokuvissa katsomassa Sooloilua. Me tykättiin molemmat =) lähden uudestaan elokuviin Annin kans tässä joku päivä katsomaan Rölli elokuvan, siellä oli aivan kamalasti lapsiperheitä tuota elokuvaa menossa katsomaan. Mietin vaan ääniä kun olivat niin isolla että mitähän neiti tykkää. Tahtoo olla vähän arka isoille äänille.

Anni on ulkona naapurin pojan kans (11.v) ovat rakentaneet hienon lumimajan, sohva ja kaikki. :D aivan ihanaa kun tuo poika jaksaa leikkiä tuollaisen pikkutytön kans ja Anni luetteleekin pojan yhdeksi hänen parhaista kavereistaan =)

Nyt touhuilemaan, meillä on 50.v juhlille meno vielä tälle päivää

Mukavaa sunnuntai päivää
 
Mies ja Juho nukkuu, meinasin minäkin mennä petiin, mutta kun makkarin oven avasin, päätin kääntyä takasin. Oli pojat vallanneet koko sängyn... :/

Matkarattaista oli ollut puhetta, meillä on tollaset Gracon Aerosport plussat, tosi näppärät kärryt, varsinkin kun niihin saa ton Gracon autokaukalon kiinni. On helppo pyörähtää kaupassa, meijän kun on sinne kuitenkin autolla aina mentävä, on jo tohon lähikauppaankin sen verran matkaa ettei kävellen viiti.
Vaunuina meillä on Brion Kombit, tykkään, tosi hyvät menopelit nekin kyllä.

Ippuli, muistaakseni Heidi25 on italiasta, tai ainakin sellanen muistikuva mulla on. Tosin täällä on niin paljon että ei voi millään muistaa mistä kukakin.

Ajattelin josko mekin vaikka ens viikolla kokeiltas tota maissivelliä, tosin kaameesti en viiti antaa kun ei tota maitookaan nyt yksinään kauheesti mee, n.700 ml/vrk, ja Juho pärjää sillä tosi hyvin, saattaa joinakin harvoina öinä nukkua ihan 8 tuntiakin putkeen. Joskus enemmänkin, toisinaan sitten vähemmänkin, Riippuu luonnollisesti siitä kuinka paljon syö ennen yöunille käymistä.

Jos koittas saada jotain yleishyödyllistä aikaseks...

Elina & Juho
 
Taas kysymyksiä,nyt teille ketkä ei enään imetä..kauan on menny et menkat alkanu? niitä odottelen et sais noi pillerit aloteltua ja sit niitten jatkeeks sen ehkäsy kapselin...ei vissiin voi alottaa minipillereitä ennen kun menkat alkaa??..
Peetun aikaan alko n.5-6kk synnytyksestä kun lopetin imettämisen, ja alko kyl melkein heti kun lopetin.Nyt ollu jo varmaan viikon kokonaan imettämättä kun ei Pessille tissi kelpaa ollenkaan...

Selkää kyl jomottelee joten taidan mennä maate kun pojatkin nukkuu
 
yksäiti mulla alko heti jälkivuodon perään ja nyt loppu toiset menkat jotka kesti 2viikkoo :kieh: ja ite syön nyt pillereitä..
leikkaatteko vai viilaatteko vauvan kynnet?
mä viilaan kun en uskalla leikata,ja viilaamalla saa myös terävät kohdat pois..helppo viilata sillon ku poika nukkuu..
meillä nukuttiin taas 22-05 ja siitä eteenpäin johonki kymmeneen..pitäis alkaa siivota ku olis tulossa miehen kummi käymään ja se on koirille allerginen ja meillä tätä karvaa riittää vaikka muille jakaa :LOL:

tuo vanha narttu ei enää edes syö kunnolla :'( normaalisti vetää kipollisen ruokaa parissa minuutissa nii eilen ei syöny edes puolia ruuasta,vaikka seassa oli sen herkkua nakkeja ja raejuustoa..tässä pitäis nyt miettiä sitä päivää millon sen piikille vien..ens viikko on niin kiireinen et ei kerkee sillon,on neuvolaa,parturia,auton huoltoon vienti ja katsastus,isäntä ottaa sen mun joululahjaksi antaman tatuoinnin,vauvauinti,plaah mitähän vielä..varmaan menee sille viikolle kun toivo haetaan,kiva lähtee poriin ajamaan,kun täältä on kuitenki 6h matka sinne..
mulla on ihan ällö olo ku söin sitä laihis keittoo masun täyteen..mä en noudata tota ohjetta muutoin ku syömällä vaan tota keittoo,nimittäin mä en saa edes yhtä banaania syötyä kerralla..
korviketta syöttävät äidit vieläkö annatte d-tippoja?meidän ei enää tartte ottaa niitä u menee se 1litra päivässä..

emma ja antton 3kk
 
Vielä siitä mun menemisestä juhliin: täysimetyksellä kun mennään, niin pumppaushommiin joutuisin kyllä. Siksi voikin olla, että käyn vaan syömässä ja poitsu ois sen aikaa hoidossa. Maitoahan mulla on kyllä pakasteessa varmaan 1,5 litraa hätätapauksia varten, että sitä kyllä riittäisi.
On tuo hankalaa: toisaalta ois ihan kiva istua iltaa vanhojen kavereiden kanssa. Niitä kun ei juuri näe, kun ei kellään muilla ole lapsia ja tietty kaikki töissä, eli päivisin ei nähdä ja iltaisin minä ja poitsu eletään tisusymbioosissa. Mut sit taas poika on niin pieni, et tuntuis aika väärältä lähteä mihinkään.
Hohhoijaa näitä tuoreen äidin murheita!

Meillä poitsu sai parina iltana ihan rintaraivareita, eikä halunnut tissiä sitten millään. Pullolla sitten annettiin, kun pumppasin, ja meni kyllä alas. Onneksi niitä ei tullut kuin parina päivänä ja iltana: olin ihan itkun partaalla kun ei ruoka kelvannut. Eli mamma3, halit sulle ja toivottavasti teilläkin ois mennyt se lakkoilu ohi. Yöllä sit imi ihan hyvin, ja samoin aamulla. Luitko mamma3 Imetystukilistan sivuilta juttuja lakkoilusta?

Mutta nyt tarvii mennä tisuttelupuuhiin, poika taitaa heräillä.
 

Yhteistyössä