Voi pojat mitä menin äsken ostamaan :ashamed: Kiiahan tarvii jo
nukenvaunut eiks niin?
Kävin tuosta kierrätyskeskuksesta hakemassa leikkikehän ja mukaan tarttui niin sievät kirkkaanpunaiset vaunut. Ne ihan kirkuivat mulle: Sun on pakko ostaa meidät, pakko, pakko...
Ukko katsoi minuu taas pikkusen himmeesti
Totes sitten että Kiiahan noita jo tarviikin. Pitää säilöä ne jonnekin oottamaan neitiä....
Leikkikehän hain ihan sitä varten ettei satu sitä vahinkoa että pojista jompi kumpi juoksee tai kömpästyy pimun päälle. Ja hinta kun ei päätä huimannut, 10?.
dogtorilla on ollut vauhti päällä tänään
*kade* Meille voit tulla jatkamaan, jookosta.
mileko isin mielestä tyttö on kuulemma ainakin äidin luonteen perinyt ja jos niin on, niin oon ton pimun kanssa helisemässä tulevaisuudessa.
Mut miä nukun kyllä yöt ihan rauhallisesti :saint: Kiia oli aamulla kuin persuksiin ammuttu karhu, siinä on kyllä taas tullut äitiin!
mikero Kyllä meillä mies hoitaa typyä mutta sortuu tuohon lepertelyynkin. Ja sitte saa äkäisen emännän niskaansa. Piruako alkaa toista piristämään kun nukkumaan pitäisi käydä. Miähän en siihen ikinä sorru en, en
Meillä tuo ei tosin ole yhtään yötä tyttöä hoitanut vaan se on jotenkin jäänyt mulle. Samoin se on äitin homma peitellä pojat unille ja nukuttaa Kiia.. Miksköhän? Vai oonkohan ite sen jotenkin ominut... En tosin tunnusta jos ei halolla uhata.
Tilda :hug: jaksamisia. Se parisuhde joutuu usein koetukselle kun pieni syntyy. Uskallanko kysyä mikä teillä nyt oikein mättää?
Mulla on jokaisen vauva-aikana ollut jonkin sortin kriisi päällä. Esikoisen ollessa 11kk erosin hänen isästä. Eskarilaisen ollessa 3kk miltei meni kantapäät eri suuntiin. Auton jo pakkasin ja äidilleni menin. Illalla menin vielä koiraa hakemaan ja tiuskasin: Tää on mun lomarahoista ostettu eli minun :kieh: sitten sitä keskusteltiin ja miä latelin sääntöjä. Danielin ollessa 6kk miä sitten lähdin ja asuin lasten kanssa vuoden päivät yksin. Eropaperit oli viety ja viimisiä papereita allekirjoittaessa aloimme uudelleen pohtia asioita. No takasin tulin. Nyt tuo varmaan pelkää että mulla palaa päreet taas kun niin kiltisti Kiia hoitaa ja auttaa muutenkin näissä kotihommissa. Taikka sitten on meijen isi kantapään kautta oppinut mitä se yhteiselo on. Ei kaikkea voi jättää toisen harteille ja odottaa että se toinen jaksaa, jaksaa ja jaksaa. Voihan olla että miäkin oon muuttunut, ite en sitä huomaa.. Ehken natkuta niin paljon ja ole turhan nipottaja näistä kotijutuista. Sen tais jo eilen huomata ettei siivous nappaa yhtään
Jaahas, menisinköhän leikkimään noilla vaunuilla hetkeksi. Pitäähän ne testata :saint: