Mulle sitten osui vähemmän täydelliset yöunet tällä kertaa. Tosin vessaan en edelleenkään joudu nousemaan, mutta selkäkivussa ja supistuksissa vääntelehdin ison osan yöstä. Onkohan niin, että neuvolassa käynti aina saa aikaan jotain toimintaa tuolla masussa? Eilen siis kävin ja kerroin että ei pissata, ei ole liitoskipuja, ei kauheasti supistele jne. Ja päivän mittaan sitten alkoi niitä supistuksia vähän enemmän tulla ja selvästi tunsin miten päätä porattiin alaspäin. Yölläkin siis supisteli aika lailla. Ihan kivuttomasti kyllä, eli ei tässä mitään kiirelähtöä varmaan edelleenkään tehdä, mutta ajatuksena helpottaa kun tietää että jotain siellä tapahtuu ja paikat kypsyy. Että jospa ei menekään joulukuulle.
Moni on kertonut täällä itkuraivareista ja muista hormonimylläköistä. Mä oon ollut koko raskauden ajan vaan lähes aina tavallista hyväntuulisempi. Eilen kuitenkin tuli se meltdownin paikka, ja ehkä siksikin nukuin huonosti kun mietin ja mietin että miten ihmeessä reagoida. Siis sen raivarin sain onneksi täällä kotona, ja herneenvedon kohde, mun tyttökaverit, ei ollu asiaa todistamassa. Mutta jotain mun on niille meilattava. Homma siis lähti siitä, että tahtoisin vielä kerran ennen vauvaantumista istua iltaa ihan aikuisten kesken, siis tehdä monen lajin illallisen, syödä sitä rauhassa aikuisten juttuja keskustellen. Päätin kutsua tyttökaverit ilman miehiä, ettei tulisi lastenhoito-ongelmia. Tiesin, että kalenterisulkeiset on vaikeat, mutta eilen alkoi näyttää siltä ettei hommasta nyt kertakaikkiaan tule mitään.
Taaskaan. Yhteinen päivä on jotenkuten löydetty, mutta nyt sitten sieltä jo ehdotellaan, että kellonaika olis 12. Siis illanistujaiset siihen aikaan sunnuntaipäivästä, kun lähinnä mietteissä on vielä aamiainen?? Puhumattakaan siitä, että tässä vaiheessa mun keittiöpuuhailu on jo sen verran verkkaista, että munhan pitäis nousta kuudelta kokkaamaan. Ja kun mä nimenomaan kutsussa tähdensin, että mulla on koko vuoden ajalta kokkausvaje, haluan kerrankin itse suunnitella menyyn (ei nyyttärimeininkiä ), ja tosiaankin istua rauhassa. Kauhulla jo odotan ymmärsikö ne sitäkään osaa missä mainitsin
aikuisista. Mä nään jo mielessäni miten tästä tulee ihan samanlainen tapaaminen kuin aina muulloinkin: istutaan sisällä keskellä päivää ja ihastellaan niitä sokerihumalassa riehuvia kullannuppuja, jotka keskeyttää joka lauseen ja piirtää värikynillä lattiaan. Onko mulla jotenkin poikkeukselliset kaverit, vai olenko itse omituinen kun kaipaan päivälliskutsuja? Ei voi mitään, sellaisen seurustelumallin olen saanut kotoa ja niin se toimi myös kun asuin Englannissa... Pitääkö mun vaihtaa kaverit?
Hirveä valitusvirsi mitättömästä asiasta. Anteeksi. Eikä taida oikein sopia palstan henkeenkään, että mua joskus osaa ärsyttää kavereiden lapset... Jotenkin vaan toivon että osaan itse sitten kohta olla vieraannuttamatta lapsettomia kavereita.
Nyt lähden sokeroituttamaan sääret ja sit taidan mennä leffaan. Kun vielä voin.
Ginnifer 37+3