*Lokamassut 2009 Kesäkuussa*

Tänään oli lääkärikäynti, ja vauvalla kaikki hyvin edelleen! :heart: Verenpainekin edelleen aisoissa ja nyt jopa mitattiin jotakin mahan päältä mittanauhalla, en vaan hoksannut kysyä mitä se mittasi ja mikä oli mittaustulos, kun höpötettiin niin paljon kaikkea muuta. =)

Kun odotettiin lääkäriä odotushuoneessa, tuli hoitaja siihen kertomaan, että lääkäri joutui lähtemään synnytykseen! Hieman pisti hymyilyttämään, että muutaman kuukauden päästä se olen minä samassa tilanteessa. Tuli muuten kyseinen lapsi liukkaasti maailmaan, jouduin odottamaan lääkäriä vaan puoli tuntia. Hän vaan totesi, että ei ollut ensimmäinen lapsi synnyttäjälle kyseessä.

Kerroin lääkärille, että pian lähden takaisin Suomeen, ja hän kyseli kovasti Suomen synnytysoloista. Hänelle oli iso yllätys, että joka synnytyksessä ei ole lääkäri paikalla, vaan kätilöt hoitaa hommat. Mutta häntä helpotti kovasti tieto, että synnytykset tapahtuu yleensä sairaalassa, jossa on lääkäreitä tarpeen tullen saatavilla. Australiassa neljäsosa lapsista syntyy yksityisissä sairaaloissa, ja monissa julkisenkin puolen synnytyksissä lääkäri tulee paikalle yksityiseltä puolelta.

Kelan paprut täälläkin aiheuttaa pään vaivaa, pitää varmaan alkaa täyttämään niitä kovaa kyytiä sitten muutaman viikon päästä kun kotiudutaan.

Toivottavasti paulah saat apua pelkopolilta! :flower:

 

Paulah Tosi ikävää että olet kuullut kauhutarinoita synnytyksestä. Mutta hienoa että pääset asiasta puhumaan. Ite mietin tota sillon esikon kohdalla, mutta jätin sit kuitenkin pyytämättä lähetettä pelkopolille. Kaikki synnytykset on kuitenkin niin omia lukujaan ja se miten ihminen ne ottaa vaihtelee hirmuisesti. Toivotaan että pääset pelostas yli ja synnytys sujuu hienosti. Mulle ei esikon synnytyksestä ainakaan jäänyt mitään negatiivista muistikuvaa. Sitä en kiellä etteikö synnytys sattuisi, mutta kyllä kipua kestää kunhan kaikki on hyvin.
Kelan papruista ...mä oon pitkittänyt niiden kaivamista tuolta hyllystä kun ei innosta taas täyttää lippusia ja lappusia. No, pakkohan se on tehdä, mut kun ei muista yhtään että mitä piti mihinkin toimittaa ja viedä ja hakee. Mites muuten kun ilmeisesti mä saan samoilla tuloilla haettua äippärahaa kun esikosta (joka siis nyt vajaa 2v) niin onko se se ihan sama raha, vai tuliko siihen jotain korotuksia? Kun siis onhan mulle parit yleiskorotukset ainakin tullu tän kahden vuoden aikana, mut silti palkka ei oo noussu sitä 20% ??? :/

Mahassa jytisee välillä melkoisesti Hirveen nopea on kaveri liikkeisään kun tuntuu sellasia tosi äkkinäisiä muljahduksia, ei siis potkuja vaan ihan kuin tekis kuperkeikkoja sielä masussa oikeen salamavauhdilla. Lisäks huomaan että nyt alkaa yöuniakin hieman häiritä tuo melskaaminen. Mitään kovin säännöllisiä aikoja en kyllä ole huomannut milloin kaveri ois hereillä jne. =)

 

heketsi:
Lääkäri mittasi sinulta sf-mitan, eli kohdunpohjan korkeuden

Noi kauhukertomukset synnytyksestä...pistää kyllä vihaksi, tai ei sillä, että jos todella on oikeasti ollut vaikea synnytys ja siitä kertoo, mutta itse ainakin törmään usein naisiin, jotka maalaavat piruja seinille täysin ilman mitään syytä.
Toki, kipeää tekee eikä se nyt mikään hekuman paikka ole, mutta se ei toden totta ole joka ikisellä mikään karmaiseva kokemus.

Siskokin, joka joutui ponnistelemaan pojuaan tosi pitkään ja hartaasti, meinasi luovuttaa, mutta löysi taas puhtia kun sai kokeilla pojunsa päätä...uskoi, ettei valehdella kun sanottiin parin työnnön tekevän tehtävänsä
Siskon synnytys oli koetteleva, mutta niin vain ei kuulemma olisi ikinä voinut kuvitella, miten antoisa tilanne kaiken kaikkiaan olikaan. Ja se palkinto

Täällä pitäisi keksiä joku pikku ohjelma tälle päivälle...ei tahtoisi lojua lähinurkilla kun on niin mahtava keli.

Liitoskivut ei ole kaikonneet vielä mihinkään...mutta ei tee enään ihan niin kipeää kuin eilen...joten ne tulivat kaiketi jäädäkseen...voi jee

Mutta nyt syömään jotain pientä...rusinakiisseliä ja maitoa

paapelo+poju+Deri 25+4

 

Hei pitkästä aikaa! Lomasta ja aurinkoisesta säästä täällä nautitaan. Lomaa neljä viikkoa, nyt menossa siis kolmas päivä. Mies aloittaa oman lomansa ensi viikolla. Ensi viikolla lähdetään pienimuotoiselle reissulle, pariksi päiväksi vaan, mutta ihanaa sekin.
Tänään jos näkisi kavereita ja eilen ostin pari pionia, mitkä pitäs kukkapenkkiin istutella. Vaunutkin ostettiin eilen tai siis äiti osti meille, Brion Combit. Oli hyvä tarjous josta ei voitu kieltäytyä.
Maha-asukki ollut rauhallisella päällä loman ajan, huomaa vissiin että mamma on lomalla, eikä tartte stressailla, voi ottaa lunkisti. Viikkoja nyt 25+2.

 

Siitä synnytyspelosta vielä: en mäkään siis kipua pelkää vaikka en toki innolla odotakaan. Pelkään pysyviä vaurioita itselleni tai lapselle. Harvinaisiahan ne on mutta kyllä niitä käy. Mä olen hulluna tietty joskus käynyt katsomassa vaikkapa stakesin tilastoja siitä, paljonko missäkin synnytyssairaalassa ommellaan 3-4 asteen repeämiä Tiedän toki että enimmäkseen nuo sujuu ihan ok vaikka toki sattuu jne. Mä vaan pelkään olevani yksi niistä harvoista joille oikeesti käy huonosti.

Noh, se siitä! Katsotaan kuinka asia etenee

 

Kiitos paapelo kun selitit asian! Vielä kun tietäisi minkälainen mittaustulos oli. =)

 

Inhottavaa, paapelo, kun sulla alkoi noi liitoskivut Voimia jaksamiseen! Ne on varmaan aika raastavia, mulla ei ole tainnut koskaan olla kuin noita selkäkipuja.

pinkkimielelle tsemppiä pistämiseen! Toivottavasti löydät sellaiset ruoka-aineet, jotka eivät nosta sokereita vallan korkealle! Ei se kiva ole, kun joutuu rajoittamaan syömisiä ja pistämään itseään, ei. Mutta sulle tuli nyt sellainen projekti raskauteen, onneksi se on ohi synnytyksen jälkeen. Mun yksi ystäväni oli samassa tilanteessa viime talvena ja oli aluksi aivan kauhuissaan pistämisestä. Mutta tottui sitten ja sujui ihan ok lopuksi. Kyllä sinäkin selviät :hug:

anelieko kyseli vatsalihasliikkeistä? Minun vastaus tekee just lisää ristiriitaista tietoa sulle, valitettavasti. Olin viikko sitten terveyskeskuksen fyrioterapeutilta hakemassa jumppaohjeita ja hän sanoi, ettei vatsalihasliikkeitä suositella tekemään 20. raskausviikon jälkeen. Syystä että, kun ne vatsalihakset ovat tuossa mahan päällä ja joutuvat venyttymään kasvavan mahan mukana. Syviä hän suositteli tehdä ja antoi sellaisia jumppaohjeitakin, joissa niitä harjoitetaan. Tosin tässä pohdin itsekseni, että onkohan se suositus etenkin niille, jotka eivät ole tehneet ennen raskautta näitä liikkeitä?

Ehtisiköhän joku antaa mulle neuvoja! Mennään tänään iltapäivällä miehen kanssa katsomaan yhdessä vaunuja ja ehkä ostetaankin. Turussa on tarjouksia. Onko kolmipyöräiset yhtä hyviä kuin nelipyöräisetkin vaunut? Tai mitä käytännön eroja niissä on? Kun nyt saisi aika edullisesti sellaiset? Se myyjä oli jotenkin raivostuttava, ei osannut vastata oikein mitään järkevää. Sanoi vain, että "kyllä me myydään paljon näitä" Ja että "makuasiahan se on." Oikeasti, miksi joku valitsee kolmipyöräiset? Yksi ystäväni harrasti juoksemista ja hän hankki kolmipyöräiset mutta ne taisi olla ihan muutenkin tarkoitettu juoksuvaunuiksi. Mä oon ihaan pihalla..

Huomenna neuvola =) Taidan kysyä mun mahastani kun on renkannut raskaustestistä lähtien ja minä olen välillä ihan kyllästynyt tähän löysään mahaan.

 

heketsi eikö teillä merkitä mittoja neuvolakorttiin tms?

 

Hope meillä on 3-pyöräiset enkä vaihtaisi niitä mistään hinnasta 4-pyöräisiin, jossa on "kiinteät" pyörät. Eli on varmaan ihan sama onko 3- vai 4-pyöräiset, kunhan etupyörät on kääntyvät. Jos siis yhtään liikkuu muuallakin kuin lenkkipolulla (rappukäytävät, bussit, kaupat..). Me asutaan kaupungissa, liikutaan julkisilla, käydään paljon shoppailemassa, mutta myös lenkkipolulla, joten meille ne on ollu loistavat, kun kääntyy niin näppärästi ahtaassakin tilassa. Suosittelen siis lämpimästi! Ja pyörät saa useimmissa malleissa ainakin lukittua kulkemaan suoraan, jos on tarve.

 

MB kiitti tuhannesti vastauksesta =)

POKSISTA POKS! 22+0

 

MB: Ei merkitä tuollaisia mittoja meikäläisen neuvolakorttiin. Tänään siihen merkittiin vaan päivämäärä, viikot, verenpaine, ja pari plussaa vauvan hyvistä liikkeistä. Että silleen, onneksi kuukauden päästä pääsen suomalaiseen neuvolaan!

 

Olitte puhuneet synnytyspelosta, minä en pelännyt esikoisen kohdalla synnytystä enkä sitä osaa pelätä nytkään. Jos teitä kiinnostaa voin kertoa lyhyesti esikon syntymän, juttu ei ole paha joten peloista kärsivät voi myös sen lukea

Homma alkoi sunnuntai (rv39+3) iltana kun lapsivettä alkoi hiljalleen tihkumaan, soitin puolen yön jälkeen sairaalaan ja kysyin neuvoja. Voisin mennä pikkuhiljaa sairaalaa kohti mutta meillä oli niin lyhyt matka sinne että kiirettä ei ollut.
Sairaalaan päästyämme meni lapsivesi joten mies lähetettiin kotiin mutta minä jään sairaalaan tarkkailuun vaikka vointini oli hyvä eivätkä supparit olleet kivuliaita. Lääkäri epäili että itse synnytykseen menee vielä aikaa sillä kohdunsuu oli avautunut vasta tosi vähän. Sain unilääkettä ja pääsin nukkumaan.

Aamulla viideltä heräsin kipuun, hoitaja tuli paikalle ja totesi ettei kohdunsuu vieläkään ollut paljoa auki, en saanut lääkettä vaan ehdotti minulle suihkua. Minulla meni varmaan parituntia suihkutellessa, aina kun suppari tuli menin kuumaan suihkuun ja sen jälkeen odotin seuraavaa (jälkeen päin kuulin, en tiedä pitääkö paikkaansa, että kuuma suihku nopeuttaisi avautumista). Kun tulin suihkusta seitsemän aikoihin pois olinkin jo tosi kipeä, pyysin lääkettä ja hoitajaa paikalle mutta kuinka ollakkaan hoitaja ilmoitti ettei tässä pystytä enää lääkkeitä ottamaan vaan pitäis saada isä sairaalaan sillä vauva alkaa nyt syntymään.
Mies ehti sopivasti kahdeksaksi paikalle. Minulla ei ole selkeää muistikuvaa siitä mitä tapahtui kahdeksan ja kymmenen välillä mutta ilmeisesti oli todella kipeä olotila, sillä synnytyshän meni ihan luomuna minulla. Muistan sen kun minua komennettiin ponnistamaan ja välillä huilaamaan, mieheltä sain mehua välillä.

Ensimmäinen selkeä muistikuva on jo siitä kun hoitaja sanoi että nyt sinuun ei satu enää sillä vauvan pää on nyt ulkona Kohta kuuluikin jo vauvan itku ja hoitajan onnittelut että täällä olisi nyt pieni poika tulossa äidin syliin. Poika syntyi käsi poskella joten muutamia nirhaumia tuli minulle ja niitä jouduttiin tikkaamaan. Itse jouduin tippaan sillä synnytys oli sen verran uuvuttava ja kivulias. Synnytyksen kesto taisi olla kokonaisuudessaan alle 9h mikä on ilmeisesti lyhyt ensikertalaisella ja nyt kakkosen kohdalla kaikki tapahtuu kuulemma nopeammin

Pahinta synnytyksessä oli minusta ne ensimmäiset päivät joilloin vaivasi kauhea ummetus ja se ettet voinut vessassa käydessä tehdä asialle mitään kun paikat oli niin kipeät.

Tälläistä oli meillä mutta tuo homma on kyllä jokaisella varmasti vähän erilainen

 

Moi taas!

Tänään kävin aamulla neuvolassa ja kaikki oli hyvin =) Supistuksista olivat huolissaan, mutta nyt kun olen jo sairaslomalla niin käskivät ottaa rauhallisesti ja jos sairasloma ei jatkuisi maksa-arvojen takia niin sitten menisin käymään neuvolalääkärillä, joka arvioi sen olenko työkuntoinen...

Paapelo, täällä ilmoittautuu kohtalotoveri, joka kärsii pahoista liitoskivuista =O Tällä kertaa ne alkoivat vasta puolessa välin, ekassa raskaudessa alkoivat varmaan muutama viikko testin jälkeen ja jatkuivat koko ajan...

Synnytyksistä oli ollut puhetta, mä pelkäsin kans ekan kanssa, mut loppua kohden olo oli niin kamala, että sitä oli valmis kärsimään minkälaiset kivut hyvänsä, että pääsee mahastaan eroon... Tässä mun kertomus:

Olin ollut muutaman viikon sisällä sairaassa raskausmyrkytyksen takia ja koska verenpainelääkkeet ei enää auttaneet, oli lääkäri tehnyt jo edellisenä päivänä päätöksen käynnistyksestä. Mulla oli jo 4cm paikat auki, joten aloitettiin kalvojen puhkaisulla...

Olin aamupalalla, kun tuli kätilö sanomaan että yhdeksän aikaan pääsen alas. Silloin alkoi tosissaan jännittämään!!!

Soittelin miehelle että tulisi suoraan alas synnytysosastolle... Hississä meinasi iskeä paniikki, pelotti ja hirvitti kun ei oikein tiennyt mitä odottaa... Hassu tunne kun samaan aikaan valtava paniikki, hirmuiset uhkakuvat mielessä ja silti kasvoilla maailman onnellisin hymy.... Minusta tulisi vihdoin äiti =)

Alhaalla pääsin synnytyshuoneeseen, joka oli kummallista kyllä sama huone jossa oli käyty tutustumiskäynnillä. Tässä tilanteessa kaikki tuttu helpotti... Onneksi mies saapui pian paikalle ja sitten meidän oma kätilö tuli esittäytymään. Hän oli aivan ihana, juuri sellainen kun olin toivonut, sopivan jämpti mutta mukava.

Minut kytkettiin kiinni sydänkäyrään ja sitten alkoi odottelu... Minuutit tuntui matelevan, katsoimme telkkaria... Olimme aika hiljaa, molempia jännitti aika lailla...

Lääkäri saapui ja siinä ei paljon kyselty... Vauva oli edelleen liian ylhäällä ja nopeasti päässäni kerkesi käydä pelko siitä, että minut lähetetään takaisin ylös. Sen sijaan kätilö nousi melkein päälleni ja työnsi vauvan alas ja samalla lääkari puhkaisi kalvot, kello näytti 10.45. Vettä tuli ja tuli, lääkäri totesi minulla olleen harvinaisen paljon lapsivettä.

Viiden minuttin päästä alkoivat supistukset ja melkoisen kipeinä heti. Viiden minuutin välein ne alkoivat tulla ja kestivät melkoisen pitkään. Koko ajan ne vaan sattuivat ja sattuivat enemmän... Oli aivan hirveää maata paikallaan... Ylös ei saanut nousta ennen kuin lapsi on laskeutunut ettei napanuora luiskahda väliin jolloin vauva ei saisi happea.

Puoli yhden aikaan tuli hirmuinen vessahätä ja kätilö kurkkasi tilanteen ja totesi tilanteen olevan sama muuten paitsi että vauva oli laskeutunut. Sain luvan mennä vessaan ja sen jälkeen jäinkin mielummin istumaan... Supistukset alkoivat olla jo todella tuntuvia eikä minulla oikein tarkkaa muistikuvaa ole seuraavan tunnin tapahtumista...

Huomaten ahdinkoni kätilö alkoi ehdotella kivunlievitystä.... Ensin kokeilimme kuumaa kaurapussia alaselkään, mutta se lensi kaaressa pois sillä se tuntui tosi KAMALALTA!Seuraavaksi kokeilin ilokaasua vedin niin kuin henkeni olisi riippuvainen siitä! En tiedä helpottiko se oikeasti vai antoiko se vain jotain tekemistä ja helpotti supistuksia siten että keskittyi johonkin muuhun.... Kovasti vaan kuivatti suuta ja aina supistusten välillä mies toi minulle juotavaa...

Supistukset olivat niin hirveitä, että ajattelin etten selviä hengissä tästä. Supistukset tulivat kahden minuutin välein ja kestivät minuutin. Ennen puolta kahta tuli jälleen hirmuinen vessahätä ja pakko oli lähteä vessaan... Loppujen lopuksi en meinannut päästä sieltä pois kun supistukset veivät jalat alta ja tulivat niin tiheästi...

Muistan ikuisesti sen epätoivon tunteen kun olin vessassa, itkin ja pusersin johtoja käsissäni ja ajattelin kuolevani siihen paikkaan. Kohdunsuu oli vasta neljä senttiä auki ja tämä sattuu jo tässä vaiheessa näin paljon.... Kätilö tuli sitten minut hakemaan takaisin ja sillä välin mies oli pyytänyt antamaan minulle epiduraalin. Oli itse niin kipeä etten enää kyennyt mihinkään =(

Sain soperrettua myöntävän vastauksen ja niin kätilö alkoi pestä selkääni.... Silloin tunsin että nyt sieltä tullaan maailmaan! Kätilö epäili sanojani, mutta kurkattuaan tilanteen sanoi vauvan todellakin olevan tulossa ja vauhdilla!!! Lisää apua hälyytettiin, ja mies oli vielä muutamaan kertaan hälyttänyt myöhemminkin...

Tässä tilanteessa kätilön napakkuudesta oli hyötyä sillä minä tarvitsin hyvin selkeät ja tomerat ohjeet! Ponnistaa en saanut ja se oli varmaan hirvein tunne koko synnytyksessä.... Luontainen vietti ohjasi minua ponnistamaan ja melkein yritin väkisin pitää lasta sisälläni.... Mutta supistukset olivat niin voimakkaita, ettei kätilö ehtinyt leikata välilihaa ollenkaan. Sain luvan ponnistaa kello 13.30 ja kahden supistuksen jälkeen lapsi oli maailmassa. Ilman puudutuksia ja avotarjonnassa sieltä tultiin ja sen kuuli varmaan koko sairaala, että minuun SATTUI!

Mutta kaikki kipu häipyi taka-alalle, kun syliini annettiin pienen pieni poikavauva, jonka rannekkeessa luki EP =ELÄVÄ POIKA! Sitä tässä oli odotettu pitkät ja raskaat yhdeksän kuukautta ja kyllä siinä vaiheessa itkuhanat aukesivat, kaikilla kolmella. Katsoin viereeni, nähden oman rakkaan puolisoni ja syliini missä pienen pieni nyytti hamuili rintaa... Tervetuloa rakas lapsi tähän maailmaan ja meidän perheeseen!

Minä sain nopeasti synnytyksestä huolimatta vain muutaman tikin alapäähän, parista nirhaumasta. Jo vartin kuluttua synntyksestä olin elämäni kunnossa, raskausaika kun oli minulle ollut yhtä kipujen taivalta... Ainoa mikä näin jälkeenpäin pelotti, oli se, että kaikki meni niin nopeasti eikä tilanne ollut ollenkaan minun hallinnassani. Seuraavassa synnytyksessä pelottaa se, että jos menee vielä nopeammin niin miten ehtii ajoissa sairaalaan... Ekan kanssa synnytyksen kesto oli siis 2h 44min... Mutta omalla kohdallani minua etukäteen pelotti raskausaika, olenkin sanonut synnyttäväni vaikka kuinka monta lasta jos joku muu olisi mun puolesta raskaana...

Aurinkoista päivä jatkoa kaikille!

Mutilainen ja Torsti 25+3

 

Kiitos H-a-n-n-e ja Mutilainen hienoista synnytyskertomuksista :flower:

Mulla on myös aika pelkopolille. Pelkoni liittyvät kipuun ja repeämisiin yms + ehkä yleisesti hallinnan menettämiseen ja panikoimiseen. On ollut aika kamalia kertomuksia täällä kaksplussankin palstoilla, vaikka tiedän ettei pitäisi lukea :/ Onneksi näistä jutuista pääsee puhumaan ammattilaisen kanssa, on se mahtavaa että henkistäkin puolta raskausaikana huolletaan.

Ensikertalaisena ei oikein tiedä mitä odottaa. On jo paljon kysyttävääkin siellä polilla. Se ainakin on mietityttänyt, kun mies ja hänen veljensä ovat olleet isoja vauvoja, veli painanut 5,2 kg...että onko sellainen periytyvää heidän puoleltaan ja miten noin valtavaa vauvaa edes on pitänyt alakautta synnyttää.

Mutta peloista huolimatta mieli vaeltelee jo haaveilemaan siitä ajasta kun meillä on pikkuinen sylissä ja kaikki hyvin.

Apollo + Töppönen rv 21+4

 

Kiitoksia synnytyskertomuksista Täytyy sanoa ettei nuokaan suorastaan mukavilta kyllä kuulostaneet mutta jos mitään sen suurempaa vahinkoa sattunut niin tuon tyyppisiä olisin ehkä valmis kestämään. Siis että mun vauriot jäisi muutamaan tikkiin.

Apollo80, ollaan siis kohtalotovereita tässä asiassa Mä pelkään niitä repeämiä myös ja sitä, että aiheutan vauvalla ongelmia jos menen täysin paniikkiin. Kipua mä en pelkää vaikka se lienee se yleisin pelko. Mä en pelkää sitä sinänsä, jos pystyn luottamaan että kaikki on mulle muuten turvallista. Ja mä myös pelkään että vauva on iso, itsekin olen ollut. En sentään noin iso, vain reilut 4kg. Mutta kuitenkin. Ja yhdelle mun opiskelukaverille kävi aika hurja juttu synnytyksessä, massiivinen verenvuoto, hän joutui moneksi päiväksi teholle, henki oli vaarassa. Harvinaisia, tiedän, mutta kyllä nää mietityttää.
Vaihdetaan sitten kuulumisia noista pelkopolikokemuksista, eikö vaan? Ja toivotaan että kaikki järjestyy parhain päin

 

Jee, mä sain vanhempainrahapäätöksen! Ihanaa kohta saa taas rahaaaaaa! Tosin eka maksupäivä on vasta 2.10., mut sit tuleekin hirvee summa Kummasti meinaan tuntuu isolta rahalta kodinhoitotuen jälkeen..

 

Paulah mulle tehtiin esikoista synnyttäessäni episiotomia ja tuli aikamoiset repeämät (en nyt muista monen asteen) ja lääkäri ompeli niitä ainakin tunnin, mutta silti täällä ollaan ihan hengissä ja kaikki kunnossa enkä pelkää synnytystä yhtään kuten ekaa, kun tiedän mitä on tulossa. Mulla oli _todella_ kipeät avautumissupparit, joten se repeäminen ponnistusvaiheessa ei sattunut enää yhtään, vaikka luomuna synnytin minäkin Hyvä niin, koska joillekin ponnistusvaihe on se tuskaisin. Niin ja arpikudoshan on tiukempaa kuin normi kudos, joten voi olla, että joudutaan leikkelemään taas, mutta hitto soikoon se palkinto korvaa kaikki leikkelyt/repeämiset. Oikeasti =)

 

Mä oon vasta alkanutmiettimään ylipäätään synnytystä ja todennut hieman pelkääväni sitä. Ei varmaan sekään suju multa helposti, kuten ei tämä raskauskaan. Tosin tässä raskaudessa ei ole neuvolasta vielä kukaan kysynyt onko pelkoja. Viime raskaudessa kun kysyi jo rv11, niin en osannut vielä pelätä, kun olin vasta tajunnut, et oon tosiaan raskaana.


Tänään jo aamu molemmat sokerit heitti rajan yli Maanantainakin oli yks luku rajan yli. Tätä rataa jatkaa noi sokrut, niin ei mulle kunniankukko laula.
Jostain luin, et seurannassa jos kaks arvoa rajan yli, niin seuraa jatkotoimenpiteitä, mitä ne sit ikinä onkaan :'( Pelottaa jo valmiiks!!!

pinkkimieli ja pallopää 21+5

 

Heipä hei!

Mies lähti kuvauttamaan peukkuaa...joko on pahasti venähtänyt tai sitten on murtunut eilisessä jalkapallo ottelussa kavereiden kanssa
Miehen tuuria, aina kesällä jotain.

Itse olen ollut kuin tuulispää tänään.
Oltiin koko päivä ulkona, tultiin vasta puoli kuusi. Poika levolle ja aloin siivota välittömästi. Sitten laitoin potut kiehumaan ja nakkikastikkeen tulille...väsäsin pannaritaikinan ja on nyt kohoamassa...sitten paahdoin oikopäätä parvekkeelle ja hääräsin kukkien kanssa puolituntia

Nyt on hetki aikaa ja sitten laitan herneet likoamaan huomista hernekeittoa varten...teen itse

Synnytys kertomuksia olitte laittaneet, tässä omani, miten nyt sen muistan tällähetkellä

Eli LA oli 15.2.2008...se päivä tuli ja meni.
Yritin kuluvan viikon ajan kaikkea mahdollista ja kuurasin ja hääräsin...ei tulosta.
Rv41+5 oli yliaikaiskontrolli.
Edellisenä iltana oli tullut 3h ajan supistuksia, tosi mietoja ja aiheuttivat korkeintaan pientä puuskutusta.
Lääkäri kokeili paikat ja kas kas, olin avautunut 2cm ja kaulaa jäljellä vajaa 1cm ja todella pehmeänä. Yllätys oli suuri, kun lääkäri ilmoitti, että huomenna sitten tänne käynnistykseen...teemme sen kalvojen puhkaisulla.
Meinasin saada sydärin...todellako se lapsi syntyy huomenna?!! Olin varautunut että menee viikonlopun yli, mutta lääkäri oli sitämieltä, että koska sitten ollaan jo hyvin yliajalla, ei ole syytä odotella.

Arvata saattaa, etten kovin nukkunut seuraavana yönä.
Painelimme Kätilöopistolle sitten seuraavana päivänä kello 15.00 kun vuodepaikka oli vapautunut.
Sain uuden yllätyksen, päästäisiin Haikaranpesään. Ihan mahtava paikka!

Lääkäri tuli sitten hiukan klo 15.30 jälkeen paikalle ja aloitti kalvojen puhkaisun. Se ei sattunut lainkaan, tuntui vain painetta alapäässä. Lapsivettä ei oikein tullut ja lääkäri siinä pähkäsi, että mikäs tässä nyt mättää...kokeili ongelman syyn...se oli pojan pää...lääkäri nauroi, että teillä on varsin vitsikäs ja itsepäinen poika...jätkä ei halunnut tosiaan ulos

Siinä sitten teki vähän isomman reijän kalvoihin ja kotvan päästä supistukset alkoivat.
Klo 17.00 mentiin syömään ja supistuksia tuli epässännöllisesti, mutta kipeästi.
Klo. 18.00 kun kätilö tuli katsomaan käyriä, oli hän sitä mieltä, että supistukset eivät nyt ota säännölistyäkseen, laitetaan oksitosiini tippa...

Tippa laitettiin sitten klo 18.15 ja klo 19.00 olo oli surkea. Supistukset tekivät todella kipeää ja oli hankala hengittää kun jouduin olemaan käyrillä kokoajan.
No kätilö sitten päätti, että käyrällä ei tarvitse olla kokoaikaa...luojan kiitos tästä.

Pystyasento auttoi mukavasti ja keinutuolissa oli kiva kiikkua.

Klo 20.45 kätilö tuli katsomaan paikkoja...olin aivan kankea kivusta, kun tippa lisääntyi automaattisesti kokoajan...kätilö ehdotti nyt epiduraalia...sanoin, että nyt ja heti kiitos. Kätilö kurkkasi edistyksen ja olin 6cm auki...anestesia lääkäri tulikin sitten 10min, sattui olemaan viereisessä huoneessa.
Sen laitossa meni jokin hetki, kun nikamaväli ei ottanut venyäkseen, mutta lopulta tuntui naps (puudutus oli laitettu pinnalle joten ei sattunut ) ja sitten tuli mukavan lämpöinen tunne selkään ja se levisi ihanasti vatsalle ja kohta en tuntenut kipua lainkaan.

Hetken hengähdin ja olin taas oma iloinen itseni

Sitten vaihtui vuoro ja tilalle tuli entistä ihanampi kätiö, oli kuin edesmennyt isomummoni, lempeä mutta tiukka.
Tunti epiduraalin laitosta alkoi massunahka kutista kamalasti, mutta sitä ei voinut raapia, sillä iho ei tuntenut mitään...ärsyttävää, mutta mielummin se kuin kipu.


Klo 22.15 käskin miehen hakea kahvia...hän tuli ja kulautin sen huiviini varsin nopeasti.
Sitten vähän vettä ja vessaan.

Klo 22.35 alkoi tuntua painetta...se tunne paheni pahenemistaan ja todella nopeasti...kohta maha alkoi itsekseen työntää ja huusin miehelle että painaa kelloa, vauva syntyy.

Kätilö tallusti paikalle ja kiireettä tarkasti paikat...täysin auki ja pää jo synnytyskanavassa...ÄLÄ PONNISTA sanoi kätilö, eihän mitään tarpeistoa oltu laitettu valmiiksi esille...ja kirjuri puuttui...jouduin pidättelemään 15min, joka tuntui pisimmältä ajalta elämässäni.

Klo 23.05 sain vihdoin luvan ponnistaa kunnolla ja poika oli ulkona klo 23.19, eli 14min meni ja nopeasta ponnistus vaiheesta johtuen pojan pää olikin täysin pyöreä, ei soikea kuten yleensä vastasyntyneillä...jälkeiset syntyivät sitten jossain välissä.
Poika oli 3484g ja 50cm pitkä, tummatukkainen ja punainen...sanoin pojan näyttävän Elvikseltä, sillä hänellä oli isot tummat pulisongit.

Kun poika vietiin mitattavaksi ja kylpyyn, alkoi kätilö minua tikkamaan, mutta saalis ei ollut kummoinen, sillä tarvitsin vain pari tikkiä oikeasti, mutta kätilö laittoi yhdet pienet myös varulta, jotta ei ainakaan ne pikku nirhat vahingossakaan aukea.
Synnytyksen kokonaiskesto on merkitty kestäneen 6,5h, josta ponnistus vaihe 14min ja jälkeiset n.30min. Ja poika syntyi manaukseni voimalla juuri passelisti ennen karkauspäivää...olin uhannut, että jossei synny tämän vuorokauden aikana emme pidä synttäreitä kuin joka 4 vuosi

Pystyin istumaan kunnolla 4pv päästä ja kireät farkutkin uskalsin laittaa 2viikon päästä.

Eli tämmöinen meillä ja jos tosiaan on uskominen, että kakkonen puolet nopeammin syntyy, olen kyllä lirissä

paapelo+poju+Deri 25+4

 

MB- saako kysellä miten nopeasti toivuit synnytyksestä? Tuossa oli kuitenkin jo vähän suuremmasta jutusta kuin muutamasta tikistä kyse. Mä siis tosiaan pelkään sitä, josko saan pysyviä/pitkäaikaisia vaurioita, en niinkään sitä itse synnytystilannetta. Vaikka uskon siis kyllä että ei ole helppoa sekään! Mutta sen tekisi paljon siedettävämmäksi tieto siitä, että se on ainut mitä joutuu kestämään, ettei luvassa ole pidemmäksi aikaa jotain vaivaa.

Koska muuten vauvan koosta tehdään jotain arviota?

 

Iltaa mammat!

Mieletön keli ollut nyt pari päivää B) Oli hauska kattella muksuja tarhan pihalla kun vein likan,olivat niin intona kumiveneestä jossa oli vettä :heart: jokainen siellä vuorollaan läiskyttelemässä.

Mukava lukea synnytyskertomuksia.Taidanpa kertoa omastanikin ;
Eli sunnuntaina 9.9 iltapäivästä oltiin vanhuksilla ja alkoi tuntumaan sellasia hassuja "kuumia aaltoja" mahassa/alaselässä.Iltaa kohden tunnistin ne supistuksiksi.Eivät olleet lainkaan kipeitä tuolloin.Passitin miehen nukkumaan ja pyöriskelin hetken vielä valveilla.Puolenyön jälkeen heräsin kun suppareita tuli 15-20 min välein.Tuntuvina mutta ei mitään kamalaa kipua.Painelin suihkuun ja siellä kökinkin varmaan 2-3h.Läpi yön supparit jatkuivat,mutta
välit eivät tihentyneet.Ma aamusta passitin miehen sitteriä ostamaan kun olin bongannut jonkun tarjouksen ja sehän piti saada just sillon Koko maanantai päivä meni samalla tavalla supistellen kunnes iltapäivästä vihdoin välit lyheni 5 minuuttiin.

Puoli neljän maissa lähdettiin kättärille.Supparit katos matkan ajaks johonkin ja olin ihan varma et mut passitetaan takas kotio.Kun päästiin perille niin supparitkin löyty uudelleen ja kätilö totes tarkistaessaan tilanteen että olin 5-6cm auki eli suoraan saliin vaan.

Tuossakin vaiheessa painelin suihkuun ja tunsin sen riittäväksi kivunlievitykseksi.Joskus ennen kuutta tulin suihkusta ja pyysin epiduraalin.Sitä jouduttiin oottelemaan reipas tunti kun lääkäri oli toisessa toimenpiteessä.Piikin saatuani torkuin pari tuntia ja keräilin voimia.Yhdentoista maissa supistukset alkoi taas tuntua kunnolla ja kätilö tarkasti tilanteen todeten että oon täysin auki eli ei kun ponnistamaan.

Ponnistusvaihe kesti 32 min ja tyttö syntyi siis 23.32.Tikkejä tuli 2 ja pahinta koko hommassa oli iskiaskipu.Voipi olla että ens kerralla kokeilen jotain muut aasentoa kun puoli istuvaa.

Haa mes toi iltapalaa,nyt syömään

 

Hei!
synnytyspeloista ja kokemuksista olette puhelleet.. Mullakin välillä tulee pelko synnytykseen, alkuraskaudessa tuli useestikin niin etten meinannut saada yöllä nukuttua. Nyt kun tässä on ollut näitä supistuksia ja vauvallamme todettu kasvain, on synnytyspelko siirtynyt syrjemmälle tai ainakin vähän muuttunut. Ennen kova kipu tuntui tosi pelottavalle ja kun ensimmäistä odotan,ei voi tietää mitä tuleman pitää. Nyt pelko ja huoli on vauvan kunnosta ja epävarmuus siitä,voinko lopulta synnyttää alakautta vai joudutaanko päätymään sektioon. :'( Alakautta synnytys voisi onnistua,jos kasvain ei ole liian iso. Olemme jotenkin asennoituneet siihen, että meidän vauva tulee keisarileikkauksella. Välillä mietin tuota synnytysasiaa ja itku meinaa tulla,kun huoli vauvasta on niin iso..Päivä kerrallaan on mentävä. Ja se on myös ihme,jos tuonne lokakuulle asti päästään.Nimittäin on sellaistakin tietoa nyt tullut,että vauvat joilla tämä kasvain, ovat usein syntyneet etuajassa,jopa rvkolla 30.
Huoh,kädet ristiin että kaikki menee lopulta hyvin,meillä kaikilla!

Sitten kysyttävää vauvan potkuista: tuntuuko muilla liikehdintää/potkuja joskus aivan tuolla jalkovälissä asti? Kun välillä mulla tuntuu siellä päin aivan selkeitä potkuja ja joskus jopa niin että samalla kun potku tuntuu esim alavatsalla,samalla tärähtää jalkovälissä! Ei se kipeää käy, mutta on vähän ihmetyttänyt että kuis se niin alhaalla potkiskelee

nöpötin ja pikkuinen 24+2 :heart:

 

MB Mäkin haluisin kysyä sulta tosta synnytyksestä. Et voidaanko se välilihan leikkauskin tehdä ilman puudutusta? Vai niinkö tarkotit ku sanoit et ihan luomusti synnytit?? :/ Mietin tota meinaa jo esikkoa odottaessa, mut en ikinä tullu kysyneeks mistään. Et jos vaik puudutusta ei jostain syystä enää vaik ehitä antaan niin mites sit jos pitäs tehä episiotomia?

 

Huh hellettä! Päivä mennyt lötkötellessä ja jätskiä syöden. Vasta illalla jaksoin käydä pienen kävelylenkin tekemässä. Tosin vaivana olleet vihlonnat alamahalla jatkuvat edelleen, varsinkin rasituksessa. Melko ikävä vaiva, välillä pitää kävellessäkin ihan pysähtyä että pahin vihlonta menee ohi.

Melkoinen potkuttelija meidän pienoinen poika on tuolla mahassa. Ihan naurattaa seurata kun maha muljuaa ja kohoilee liikkeiden voimasta. Maha on jo melkoinen pallo. Töissä kysyivät loman jälkeen, että olenko varma, että ei ole kahta tuolla kun on jo nyt niin iso.

Kysymys vielä: onko kellään muulla häntäluu kipeä? Mulla se on ollut nyt jo pari viikkoa tosi kipeä. Kovalla varsinkaan ei pysty hyvin istumaan, tai ainakin asento pitää mallata tarkkaan. Myös ylös noustessa monesti ottaa kipeää tonne häntäluun seutuville.

Ensiviikolla ois vihdoin 4D-ultra. Sitä odotellessä siis täällä mennään.

Barbapörrö ja Sisu :heart: 22+2 (huh kun on jo iso tuo viikkoluku)

 

Muisku, väliliha voidaan puuduttaakin mutta yleensä se leikataan sellaisessa vaiheessa, jossa se on niin voimakkaassa venytyksessa, että se on tunnoton.

Me ostettiin sitten uudet rattaat tänään vauvalle =) Emmaljunga ceroxit. Väri ei ole nyt ihan lemppari mutta mies tykkäsi niin kovasti, että meinasin, että kyllä nuo menevät mullekin. Väri on jungle.
Kolmipyöräiset eivät tulleetkaan kyseeseen, koska niissä ei ollut kantokopppaa. Samoin piti unohtaa sellaiset, joissa oli edessä pinenmmät tuplarenkaat, jotka kääntyivät. Muutamme ensi keväänä uuteen taloon, joka on uudella alueella ja siellä on tuskin vielä ensi keväänä tai ehkä kesänäkään asfaltoitu katuja. Meinattiin, jos on raskasta lykkiä pehmeässä hiekassa pienipyöräisiä rattaita. Tosin noissa rattaissa asian ratkaisi se, että minusta niissä oli hankala jarru; pieni jäykän oloinen vipu, jota käytettiin käsin. En meinannut saada toimimaan ja halusin mieluummin tutun jalkajarrun.

Ihania synnytyskertomuksia! Liikutuin Mutilaisen kertomuksesta ihan kyyneliin

:heart: