*Lokamassut 2009 Heinäkuussa*

Tervetuloa peri86 :wave:

pinkkimielikin oli saanut hyviä uutisia, hienoa :)

Osaako kukaan sanoa onko tää Manduca sit jotenkin selkä ystävällisempi?
Kun tosiaan, muutenkin aina niska ja hartiat jumissa, niin rasittaako niitä?

Ruoanlaitosta vielä sen verran, että oon ollut jo ihan pienestä pitäen ollut kiinnostunut oppimaan ruoanlaittoa, ja äiti tietenkin oli mielissään kun halusin oppia ja auttaa noissa yksinkertaisimmissa ruoissa :) (keitot ja laatikot siis pääasiassa)
Varmasti itsekkin kävisin ulkona syömässä useamminkin jos kukkaro antaisi myöten :D
Meillä nyt ollut tapana käydä 1-2 kertaa kuussa ravintolassa koko perheen voimin :)
Saa vapaapäivän kokkauksesta, jota ei kuitenkaan ihan joka päivä jaksaisi...

Nyt sohvalle makoilee ja katselee lastenohjelmia :LOL:

chilitin ja poju 24+6
 
Päivää piiiitkästä aikaa :)

Viime viikot menny lomaillessa, enkä oo tänne ehtinyt kirjotella!! Maha on kasvanut aika valtavaksi palloksi ja sf-mitta tän aamun neuvolassa oli 27,5 eli aika lähellä yläkäyrää veteli... Todistin vaan ensikertalaisen tyhmyyttä kun terkkari paineli mahaa ja tuumas vaan että pieni supistus päällä ja kysyi että tunnenko sen.. No tunsin ja oon samanlaista "kireyttä" tuntenu aikasemminki, mutten oo niitä supistuksiks tienny B) Ja mun täytyy vielä ylistää sitä mun terkkaria, joka on aivan uskomattoman mukava ja ihana!! Harmi ettei kaikilla ole yhtä kivoja kokemuksia neuvolakäynneiltä.. Meillä taitaa vaan olla vielä ennen vauvan tuloa muutto edessä (asutaan nyt keskustassa 7. kerroksessa, talossa jossa ei oo vaunuvarastoa eikä kylppäriin mahdu edes pesukone..) niin saako raskauden loppuun käydä samassa neuvolassa???

Vauvan liikkeet on jo tosi voimakkaita ja mun suurinta hupia on sohvalla maatessa kattella ku maha velloo puolelta toiselle.. Liikkeistä mun piti jo kysyä terkalta, mutta unohdin.. Eli millä viikolla niitä aletaan laskeskelemaan?? Kun edelleen tuntuu että jonain päivinä vauva on tosi paljon aktiivisempi kuin toisina..

Manducasta juttelitte.. Mä oon kans päättäny ostaa sellasen ja ollaan lähdössä Tukholmaan viikonloppuna, että jos vaikka sieltä löytäis vähän halvemmalla.. Uskon että sen saa ihan hyvään hintaan myytyä, jos käyttöä ei tuliskaan.. Oon vaan lukenu ja kuullu hyvää siitä!! Aika paljon tavaraa on sitten tullut muuten hankittua käytettynä, kun kaverit on myyny hyväkuntosta.. Vaunuiksi ostettiin Quinny Speedit + vaunukoppa, ja jos jollain on kokemusta mieluusti kuulisin. Mä haaveilin niistä Crescentin Diva-vaunuista ja nyt kun oon nähny niitä kaupungilla niin melkeen tulee tippa linssiin.. No tyhmää se olis ollu pistää 700 euroa niihin kun nää saatiin 150 eurolla!!! Ja on ollu kavereiden lapsella reilun vuoden käytössä.

Hirveet jaarittelut, pitäsi varmaan tulla useammin kirjottelemaan..

Silona ja mini 29+1 (aivan käsittämätöntä miten nopeesti aika kuluu!!)
 
Tervetuloa peri! Mäkin olen Helsingistä. Taisi meitä olla täällä aika monta.

Saatiin tänään haettua äitiyspakkaus postista. Musta oli tosi kivaa tavaraa, olin varsin tyytyväinen:) Nyt onkin sitten jonkin verran vaatetta ja muuta tarpeellista, tosin tarvii sitä vielä hankkia. Mä oon edelleen ekakertalaisena aika pihalla hankintoja kanssa ja me vielä muutetaan elokuun lopussa joten en tänne nykyiseen asuntoon aio tavaraa hamstrata. Aika minimeillä aion muutenkin mennä ja hankkia sitten sitä mukaa kun tuntuu tarvivan jotain. Hoitopöytä ja vaunut tietty tarvii, sänkykin saa odottaa kun aion käyttää alkuun sitä äippäpakkauksen laatikkoa.

Ollaan oltu kaksi päivää miehen kanssa tekemässä remppaa meidän uuteen asuntoon. Yli sata vuotta vanha talo eikä siellä ole vuosikymmeniin tehty mitään. Otettiin parista huoneesta tapetit alas, monta kerrosta. Meni ihan liikunnasta:)

Ruuanlaitosta: mä olen aika hyvä kokki, mies on osin vielä parempi, ainakin jälkkäreiden kanssa:) Me en silti varsinaisesti ruuanlaittoa harrasta kuten jotkut, on vaan jostain syystä ihan hyvä tuntuma siihen. Nyt mies on tehnyt enemmän kun mua ei raskauden aikana ole ruoka innostanut samassa määrin kuin ennen. Ulkona kun käy syömässä niin voi napata ideoita ja tehdä samoja juttuja sitten itse kotona.

Mulla oli eilen neuvolalääkäri ja kaikki oli varsin hienosti. Nyt on paino noussut yht. 5kg, sf mitta 22cm eli alakäyrällä mennään edelleen. Lääkäri oli sitä mieltä, että hänestä se kyllä tarkoitaa sitä, ettei vauva mikään kovin suuri ole vaikka ei tuosta kokoa suoraan voikaan päätellä. Ihan helpottava tieto:)

ja viikkoja tänään 27! luulin että 28 mutta olin mennyt jo laskuissa sekaisin :LOL:
 
Silona mulle ainakin sanottiin mun vanhassa neuvolassa, että voin toki käydä siellä raskauden loppuun, jos haluan, mutta kotikäyntiä hän ei siinä tapauksessa voi luvata. Ja koska esikoinenkin tarvitsee neuvolaa niin vaihdettiin suosiolla nyt kun muutettiin.
Meilläkin on muuten Quinny Speedit ja oon tykänny kovasti. Tosin nyt ostettiin noi P&T Vibet kun tarttee tuplat ja Quinnyt menee mummille jemmaan ainakin toistaiseksi. En raaski niitä myydä ainakaan vielä :) Meil on Maxi Cosin Cabriofix turvakaukalona ja käytin sitä esikoisen kanssa Quinnyn rungossa kun lenkkeiltiin viime kesänä. Se varsinainen vaunukoppa jäikin meillä vaan muutaman kuukauden käytölle. Teillä varmaan tulee kovaan käyttöön kun on talviaika. Vinkkinä muuten, kun kun vuoden 2009 malliinhan Quinny Speedissä tuli uutena turvakaari niin se sopii myös vanhempiin malleihin. Mä tilasin sen netistä heti kun näin ja on ollu kyllä tarpeellinen. Meillä on v. 2008 Speedit.

Niin joo peri, mäkin oon Helsingistä :)
 
Moni meinaa Manducan hommata tai ainakin näyttää miettivän sitä. Mä harkitsen kantoliinaa. Tänään näin yhdellä äipällä sellaisessa vauvan ja näytti niin helpolta meno kun työnsi samalla isompaa lasta rattaissa. Tarvinee vaan alkaan kinuaan sitä ukolta tässä jossain vaiheessa sit lähempänä lokakuuta.

pinkkimieli ja pallopää
 
Aku
Heippa täältäkin taasen :wave:

Tänään oli neuvolalääkäri ja päästiinpä kurkkaamaan masukkia.Painoarvio oli 890g ja enteilis taas sellasta 3,5kg syntymäpainoa.Paikat oli kiinni ja kiinteät eli kaikki siltäkin osin kunnossa.Oikein päin oli pikkunen ymmärtäny kääntyä eli rt oli tarjonta.Sykkeet 150 luokkaa. =) Mikäli oikein näin niin sileältä näytti jalkoväli eli taitaa tulla toinen typykkä meille.

Ens viikolla ke,ois sitten se sokrurasitus :| Toivotaan että selviin puhtain paperein :whistle:

Tervetuloa Peri,myöskin minä olen Helsingistä :)

-Aku26+5
 
Noista kantosysteemeistä.

Eli minulla on kantoliina, kantoreppu ja aion hankkia vielä kantopussin :D
Kantoliinan käyttöä en ole vielä sisäistänyt, mutta ehdin sitten myöhemmin. Kantoreppu taasen ei omien kokemusteni pohjalta sovellu aivan pienelle, ehkä sitten ennemminkin 2kk lähtien, joten tuo kantopussi on kätevä, jonka aion hankkia.

Tässä pari kuvaa





Olin äitini luona ilta kahvilla...hällä on niin yksinäistä, kun kaikki nuoremmat sisaret on maalla =)
Siellä hän jo suunitteli milloin tämä vauva syntyy...sanoi, että varmasti syntyy ennen LA:ta...pessimistinä tuhahdin, että joo villeimmissä päiväunissa ehkä :D

Tällä vaavilla on ihan hirmu kova meininki tänään.

Liikkeiden laskemisesta:

Muistikuvani mukaan, niitä on aiheellista alkaa laskemaan vasta rv30 jälkeen.
Ei ole tavatonta, että vauvalla on päiviä, jolloin on hissukseen ja päiviä, jolloin tuntuu ettei ole aloillaan edes puolta minuuttia...se kielii vain kehittyvästä tempperamentistä :D

Mutta laskeminen on tosiaan aiheellista, jos OIKEASTI ei tunne liikketiä kovin nimeksikään. Neuvolan antaman ohjeistuksen mukaan, jotta kaiken voi olettaa olevan ihan mallillaan, tulisi tunnissa tuntua NOIN 10 liikettä...tämä sitten ei taas tarkoita, että jokaisen liikkeen pitäisi olla kunnon potku, vaan asennon vaihto hikkaus tms. normaali elämisen tuoma liike lasketaan kunnon jumppa liikkeiden mukana =)

Nyt lukemaan vähän uutta Nora Robertsin kirjaa jonka mies minulle osti :D :wave:

paapelo+poju+Deri 28+5 (pian taas poksuu, apuva :whistle: )
 
Mä yritän vieläkin hillitä itseäni ( ja muitakin ) ostamasta mekkoja tai muutenvaan tyttö juttuja, vaikka jo kahdesti on sanottu, et tytöltä näyttäis :D Ehkäpä sit uskallan antaa periks mekkoshoppailuvietille, jos vielä ens ultrassa ( 13.08 ) tytöltä näyttää haaroväli, sillon kuitenkin viikkoja jo 28+6.

Onko kellään hajuakaa, et onko vaarallista, kun mein pallopäällä on vartalonympärys liian pieni? Muuten kaikki mitat oli ihan keskikäyrillä, mut toi oli alle alakäyrän :| Ultraaja sanoi, et sitä pitää tarkkailla. Miks, jäi mulle epäselväksi.

Täällä oli eilen ihan järkyttävä ukonilma ja arvatkaa vaan kuka juoksi tuolla pihalla lakanoiden perässä :kieh: Vettä satoi kuin saavista kaatamalla ja suoraan yläpuolella välkkyi ja jyrisi, mut pakko ne lakanat oli hakea kun olivat lähteneet jo tuulen mukaan narulta. Sillon kun vein ne pihalle niin oli viä ihan kiva ilma. Nyt siis on uudestaan koneessa pyörimässä nuo lakanat, josko ne tänään ehtis kuivua ulkona, kun aurinkoinen paistaa pilvettömältä taivaalta.
Tähän kaikkeen vielä muuten lisättäköön, et mä pelkään ukkosta ihan hirveesti ja salamat on hienoja vain valokuvissa ja telkkarissa.

Tänä aamuna muuten pistin itteeni ekan kerran ja sain mitattua sokerit siis ihan itse :D :D Hyvä minä!!!! Meil kun on se kynän näköinen neula-juttu, niin sillä onnistuin. Jouduin tosin psyykkaan itseäni jonkin aikaa, et sain painettua nappia ja taas meinasin käden vetää pois alta, mut onnistuin kuitenkin :D :D

pinkkimieli ja pallopää :heart: :heart: **POKS** 25+0 **POKS** :heart: :heart:
 
Huomenia ja kiitoksia vastauksista kaikille =)
eli ilmeisesti tuon laskurin mukaan miulla alkais äippäloma sitten 28.8 ja kesälomani loppuu juurikin 27.8, että meneepäs hyvin :) näin minä olin sen jo alunperinkin laskenut ja kaavaillut mutta jotenkin vaan odottelin varmaa päätöstä.
Eilen tuli taas osteltua vaaville vaatteita, kyllähän noita alkaa jo olemaan.
Loma kun alkaa mulla ja miehelle ni aateltiin mennä sitten noille isommille ostoksille :)
Eipä tässä nyt kai kummempia, meen syömään aamupuuroni kun rupes kauheesti tekeen mieli puuroa ja mustikkasoppaa :)
Pikkumyyh ja masuasukki tasan 29 :heart: :heart: :heart:
 
Hyhhy...annoin ylen tänään ensikertaa koko raskauden aikana. On kova helle menossa täällä ja mutustin kuvun täyteen hedelmiä...tuli sitten yhteis vaikutuksena karsean paha olo ja oli pakko halata pönttöä...tai sitten olen saanut jostain vatsataudin...se tästä vielä sitten puuttuisi, juuri kun mies on lähdössä reissuun :eek:
No nyt on jo ihan hyvä olo, joten se taisi kyllä vain jothua kuumuudesta.

Muutenkin on kyllä ERITTÄIN raskaana oleva olo...tässä onnellisena kuitenkin olen, sillä eihän enään ole pitkä aika "lusittavana" tätä raskautta :LOL:
Tottuisi vain nyt kroppa tähän vaavin uuteen asentoon ja entistä voimakkaampiin liikkeisiin.

Mitenkäs teillä muilla muuten noiden liikkeiden havaitseminen vatsan päältä?

Itsellä nimittäin vaavin vaikkapa jalka kun puskee venytykseen, niin jalan selkeästi kyllä erottaa, kun mahalle tulee sellainen pieni kartion muotoinen n.4-5cm kohouma, josta saa kiinnikkin tai sitten jos työntää pyllyään, niin tulee sellainen appelsiinin kokoinen pallo (aika yleinen näky varmaan kaikilla meillä jo ) jommalle kummalle puolelle :D

Ja tosiaan, ollaan aloitettu vaavin kanssa hippaleikki, jota harrastin pojankin kanssa kun häntä odotin.
Vaavista se taitaa olla mukavaa...tuntuu, että oikein tarkoituksella työntää jalkaa ulospäin ja pitää sitä siinä kunnes pikkaisen puristan ja vetäisee sitten jalan pois ja kohta työntää toiseen kohtaan ja sama juttu :D :D :heart:

paapelo+poju+Deri 28+6
 
paapelo Mä en kyllä osaa sen kummemmin sanoo masukin liikkeistä et millä tönii millonkin. En osannu esikostakaan, enkä tiedä miten päin millonkin majailee. Ainoo tietty on sillon kun tuntuu tönäsyt kahdessa suunnassa esim. molemmissa kyljissä niin tietää et on sillon poikittain mahassa.
Vitsit mä oon siis ihan YLIherkkikseks tullut...oltiin tänään esikon kanssa särkänniemessä kun nyt ekaa kesää kun tajuaa niistä laitteistakin jotain ja on yleensä tosi reipas ja menee muitten mukana suuna päänä ja laitettiin sit kaveri yhteen autolaitteeseen. No, eka oli hällä ihan kivaa, mut sit yhtäkkiä kesken ajon alkoi rääkymään ihan pää punasena. Huusi vaan et pois, pois ja levitteli käsiä aina meidän kohdalla ja itki niin lohduttomasti...kun tollalailla laitetaan oikein huvilaitteeseen ajeleen :D ... niin enkös minä siinä radan vierellä alkanut poraamaan ihan valtoimenaan ja jos oisin siltä itkulta kehdannut oisin vissiin mennyt sille "kuskille" sanoon et nyt seis tuo vekotin että saan oman pikkukultani sieltä turvaan!
Vitsit kun oikeen hävetti siinä sit pyyhkii silmiä! Ja siinä illan mittaan kyllä huomasin että tuo lasten itkeminen laitteissa oli ihan yleistä. Viime kesänä veljenpoika teki ihan samat!
Joo, taisin mie pillittää vielä toisenkin kerran jossain vaiheessa sielä... on tuo huvittelu niin surullista!! :D
Tällanenhan mie oon aina ollu, mut nyt tää herkistely on menny ihan liiallisuuksiin.
Tää mamma on kyllä ihan puhki kun päivän juossut tosiaan että nyt on kyllä korkee aika kömpiä sänkyyn!
Kivaa viikonloppua!!! :)
 
Hei :wave:
Tervetuloa peri :flower:

asumisesta olette jutelleet. Me asutaan n. 75 neliön rivitaloasunnossa, hyvin on tilaa yhdelle tai kahdellekin lapselle, sitten aletaan saattaa kattoon jo isompaa.. Mieli halajaa omakotitaloa, ehkä joskus tulevaisuudessa sitten :)

liikkeistä paapelo kyseli, kyllä huomaan tosi herkästi liikkeet vatsan päältä. Selkeitä potkujakin vielä tuntuu, mutta liikkeet ovat ehkä muuttuneet vähän sillä lailla, että enemmän tuntuu nykyään vauvan liikkumista ja sitä myötä vatsanpinta "aaltoilee" hassusti :D Nyt minusta kyllä tuntuu, että vauvan pää on jämähtänyt tuonne oikean puolen kylkiluiden alle, niin ikävästi sinne painaa lähes koko ajan! Autossa pitää mennä puolimakaavassa asennossa, pitkiä matkoja ei vaan voi istua kunnolla :whistle: Kylkiluissa on selkeää kipua ja se säteilee selkäänkin. Tukivyö voisi olla hyvä kokeilla..

liikelaskennoista juu niinhän se on, että 10 liikettä/tunnissa olisi hyvä tuntua, jos laskentaa joudutaan tehdä. Olen ymmärtänyt kyllä, että hikkaamista ei lasketa liikkeeksi, vaikka kyllähän sekin todistaa että vauva ainakin hengissä on.. Mutta siis liikkumiset, potkut ym lasketaan. Ja jos ei tunnin aikana tunnu kymmentä , kuulostellaan vielä toinen tunti. Sitten jos ei tunnu 10 liikettä, on hyvä ottaa yhteyttä esim neuvolaan.

Täällä edessä mökkiviikonloppu, mukavaa. Hyvää viikonloppua mammoille!

nöpötin ja pikkuinen 27+5 (vuorokausi jo ehtinyt vaihtua) :heart:
 
Liikkeet tuntuu täälläkin vatsan päältä. Tytöllä on pylly oikealla ja jalat vasemmalla kuten oli esikoisellakin. Samalla lailla punkee pyllyä ylös ja jaloilla sitten pomputtelee :) Tällä vaan on ehkä alempana toi pää, kun niin ikävästi välillä painaa virtsarakkoa. Esikoisesta kun en moista vaivaa muista.

Mäkin huomasin eilen, kun ajoin n. 1,5h autoa putkeen että pitääkin pitää taukoja tästä eteenpäin. Ollaan aina tytön kanssa kerran kuussa ajettu mummilaan n. 300km päähän niin ei taida enää tauoitta tuo matka mennä. Ja mä kun olen sellanen "nyt mennään täysiä eikä pysähdytä -tyyppi" niin tulee olemaan vaikea pysähtyä :D

Ja lonkkasärky on tulossa takaisin :( Iskias vihoittelee, ei vaan vielä "vedä" reisiin asti. Esikoisesta särki pohkeisiin asti loppuvaiheessa. Öisin vaivaa enemmän, kun en osaa nukkua kuin toisella kyljellä. Välillä sitten käännyn hetkeksi selälleen ja sitten taas jatkan unta kyljellään. Onneksi ei joka yö särje, mutta ihan tarpeeksi herättää kuitenkin.

Meillä ollaankin esikoisen kanssa kahdestaan, kun mies lähti harrastusten pariin viikonlopuksi. Harmi ettei vielä voi ottaa tyttöä mukaan, mutta parin kesän päästä varmaan jo niin äitikin saa vapaita viikonloppuja ;)

Lämmintä viikonloppua kaikille toivottelee MB 29+0 *POKS*
 
Meilläkin on mies reissussa Kotkassa ja tulee huomenna rapakunnossa :D

Me mennään pojun kanssa tuossa puolen päivän aikaan puistoon ja sieltä mettään katsomaan onko vielä mustikoita...nuo mummot ja papat on niin kärkkäinä niiden marjojen perään, että vetävät yleensä kerääjillä metsät tyhjiksi jopa raakileistakin :whistle:
Mutta jos mustikkaa löytyy, niin sitten mennään kaupasta hakemaan vielä piirakka tarpeet ja tehdään illaksi mustikka piirakka.

Muutenkin pitäisi siivota...tiskit on lojuneet pesuvedessä jo toista päivää :ashamed:
En voi sille mitään, mutta VIHAAN tiskaamista...olenkin jo vannottanut, että ensivuoden puolella me ostetaan kone, tai mies saa keskenään hoitaa tiskit...ei minulla ole aikaa ;)

Mahan ympärysmitta on rauhoittunut...nyt ei ole kasvanut mittaa tämän kuluneen viikon aikana...alkaa tasaantua onneksi sekin :D

Nyt katsomaan pojan kanssa Muumit ja sitten imuri käteen ja riehumaan :D

paapelo+poju+Deri 29+0 POOOKSSS
 
Noniin!

Saavuittiin vihdoin takaisin metästä.
Mustikkaa ja metsämansikkaa oli pilvinpimein.
Minä keräsin saalista kippoon kun poika tallusti perässä.
Poika aina hyvällä apajalla rysähti pehvalleen mättäälle ja alkoi napsia mustikkaa suuhunsa. :D
1,5h mässäilyn jälkeen taisi poika olla niin täynnä mustikkaa, kun röyhtäili siellä sammaleitten ja varpujen seassa :LOL:

Kunnon saalis saatiin...oli vähän hankalaa yksin pojan kanssa kerätä kun piti olla silmät selässä, mutta sain yksinkin noukittua 0,5l tasan mustikkaa ja sain myös tuotua kotiin asti 1dl metsämansikoitakin..loput meni matkalla :p

Nyt alan tekemään mustikka piirakkaa, kun poika meni nukkumaan. Taitaa pikku miehelle nyt uni maittaa moisen samoilun jälkeen :D
 
Täällä oli puhuttu asuntoasioista. Me asutaan 60 neliön kaksiossa. Ihan tilavahan tämä on, mutta säilytystilaa ei tahdo olla ollenkaan tarpeeks. Oma sauna on iso plussa tässä nykyisessä asunnossa.

Tänään käytiin kattelemassa häkkisänkyjä ja hoitopöytiä. Tultiin sit siihen tulokseen, että ei meille taida hoitopöytää mahtua. Onko kellään ollut sellasta pinniksen päälle laitettavaa hoitotasoa? Onko sellanen toimiva ratkasu? Sellasta vähän harkitaan. Kun tohon Brion perusmalliin sen sain ja se vaikutti ihan kivalta sägyltä.

Mäkin olen huomannut, että autossa istuminen alkaa olla pidemmän päälle hankalaa. Selka tulee kipeäksi. Onneks ei nyt kovin pitkiä reissuja tartte yehdä. Närästystä esiintynyt nyt myös lähes päivittäin.

Täällä paistetaan lettuja. :p Mulle on tullut himo vohveleihin, mutta kun ei ole omaa vohvelirautaa ni päätettiin tehdä lettuja. Ei viitsi joka päivä käydä Vohvelikahvilassa. Tein hilloakin tuoreista mansikoista. Kohta pääsee syömään. :D

Barbapörrö ja vauhti-Sisu :heart: 25+5
 
Hih...olen asunut samoilla konnuilla koko ikäni ja olen edelleen haltioissani alueen luonnosta. On niin nättiä :D

Ajattelin näyttää teille vähän kuvia alueen "pöpeliköstä", niin tiedätte miksi sanon asuvamme keskellä mettää :D

Tässä tulee ensin kuvia meidän sivupihojen kallioista:









Ja tässä meidän marjametästä n.300m metrin päässä meistä:










(tämän puun poikkaisi n.1v sitten ukkosmyräkkä )

Ja eihän tuossa vielä kaikki, parvekkeeltamme näkee suoraan suojelualueen metsään, jossa on suoalue. Se se vasta metka paikka onkin
:D
 
Barbapörrö ostakaa hoitotaso pesukoneen päälle? Se on kätevä vaikka olis päältä täytettäväkin malli kuten meillä. Mä en vois ainakaan kuvitella mitään tasoa tossa meidän pinniksen päällä. Kuulostaa epäkäytännölliseltä, mutta kokemusta ei ole, joten en sano mitään :)

Meillä meni päivä keskustassa. Käytiin kaverin kanssa jädellä ja sit käveltiin Töölönlahdelle. Siitä sit hypättiin bussiin ja himaan. Kiva päivä.

Ai ai munkin alko tekee mieli lettuja. Ostan kyllä sitä Sunnuntain valmistaikinaa heti huomenna ja kermavaahtoa ja hilloa... NAMI! :p Paitsi et kukahan ne paistais.............
 
Barbapörrö Meil oli taso pinniksen päällä ja musta se oli tosi hyvä. Ekat kuukaudet pidettiin sitä siinä vallan kun vaik olikin ihan levee niin mahtu silti hyvin laittaan vauvan sänkyyn ja ottaan pois. Sit yhtenä yönä herättiin kauheeseen kolinaan...esikko nosteli jalkoja ja potki silleen ylöspäin et se taso nousi. Ei kuitenkaan tippunu päälle tai mitään, mut sen jälkeen otettiin aina taso pois kun nukku. Ja onhan niissä ne sellaset vaot tai lovet ettei se taso siitä liiku ellei tosiaan joku potki alhaalta päin :D Mut me tosiaan tykättiin ja oli kätsy kun siinä oli kaikki toiminnot samassa...siis sänky, vaipanvaihtopiste ja vaatekaappi vierekkäin. Sitä mietin et jos on ite kovin lyhyt niin toi taso saattaa (sängystä tietty riippuen) olla melko korkeella, mut mä kun oon pitkä ihminen niin oli just passeli.
Ilhana päivä tänään ollut ja mennä viiletetty ulkona koko ajan. Nyt sitä onkin ihan poikki!! Eli nukkumaan!
 
Tervetuloa peri86 :flower: =) :flower:

Barbapörrö Meillä on pinniksen päälle laitettava, pehmustettu hoitotaso ja ainakin vaikuttaa ihan huippukätevältä. Säilytys meillä seinän ja sängynpäädyn välissä. Lastentarvikkeesta ostettu joitain vuosia sitten ja yhdellä ollut käytössä ennen meitä: kovasti kehuivat miten kätevä oli käytössä =) ! Ja tosiaan saa helposti sitten pois "jaloista" kun hoitotasolle /pöydälle ei enää tarvetta =)

Eli tämmöinen meillä on: http://www.lapsekas.fi/data//HoitotasoBebeUnoKuosi99.jpg ja tasosta kerrotaan seuraavaa:
Bebe Uno hoitotaso toimii loistavasti pienissä huonetiloissa. Hoitotason voi kätevästi nostaa vaipanvaihtoalustaksi esim. pinnasängyn päälle.
* Hoitotasossa kova pohja
* Pohjassa suojatulpat, jotka estävät hoitotasoa luiskahtamasta pinnasängyn päältä
* Sisällä vaahtomuovipehmuste
* Reunatoppaukset suojaavat lasta kierähtämästä yli laidan
* Muovitettu päällinen on helppo pitää puhtaana pyyhkimällä kostealla liinalla


Paapelo: kivan näköistä seutua teidän kotitienoo =)

Asunnoista ollut puhetta: Meillä 60m2 kaksio: todella iso olohuone, sopivan tilava makuuhuone sekä ok kokoinen keittiö ja iso, yli 5m pitkä lasitettu parveke. Hyvin mahdutaan yhden vauvan kanssa ja muutaman vuoden kuluttua mietitään talopakettia rakennettavaksi johonkin hieman syrjemmälle täältä keskustan humusta =) :heart:

Täälläkin vauvan liikkeet tuntuu vatsan päältä, mutta tarkkaan en osaa aina sanoa kuin päin pikkuinen on...johtuisiko edessä olevasta istukasta, että ei niin hyvin aina tunnu missä mikäkin osanen on?

Mutta nyt unille...oon niin puhki |O

Hugoliina ja Papu 27+1
 
Moikka!!! =) Täällä menee kaikki kivasti. Toisenkin sokerirasituksen lukemat oli hyvät, vaikka olin ihan varma, että jotain häikkää niissä on.

Lääkäri neuvola oli juuri, ja taas pääsi kattelee ultralla vauvaa ja nyt rohkenin kysyä, näkyykö siellä jalkojen välissä mitään... :LOL: Tyttöä vähän veikkasi, mutta ei mitenkään ihan varmaksi, eli en ole lähdössä ostamaan mitään vaaleanpunaisia prinsessa unelma mekkoja... :LOL:

Missah ja Mölli 27+1
 
Kiva tietää että tuo pinniksen päällä oleva hoitotaso toimii :) Meillä taas on iso laatikosto kylppärissä pesukoneen vieressä jonne mahtuu vaipat ja bodyt ja seinähyllylle sitten talkit ja rasvat ja sellaiset. Ja tietysti lavuaari siinä vieressä, että voi kätevästi pestä pyllyn ja jos vahinko sattuu niin pidesuihkulla vaan suihkuttaa pois. Mä kyllä ton pyllyn pesun jätin aika vähille esikoisen kanssa, käytin usein vaan pyllypyyhkeitä ellei nyt ollu kakkaa joka paikassa. Meillä kun ei ollu iho-ongelmia. No joo, hairahduin taas aiheesta ;)

Ihanaa tyttö nukkui varttia vaille ysiin ja nyt on olo mullakin ihan pirteä :) Kun keksis vaan jotain tekemistä tälle päivälle. Kai sitä pitää mennä puistoilemaan.. Tässä meidän lähellä vaan on kaikki puistot ihan tyhjinä näin loma-aikana, myös arkena. Ollaankin ajettu toiselle puolelle kaupunkia välillä kaverin luo puistoilemaan, kun heidän puistossa on menoa myös heinäkuussa - ja ruokailu. Olishan lähempänäkin sellaisia puistoja, mutta kivempi kun näkee edes joskus jotain kaveriakin. Kaikki vähätkin "lapsi"tutut kun asuu ihan eri puolella kaupunkia :(

ps. Ai niin heh, mulle kaupan kassa (mies vielä ) sano että taitaa olla poika tulossa. Vanhan kansan mukaan mun masu on kuulemma sen näköinen. Sanoin että sitten mulla pitäis olla jo toinen poika tulossa ;)
 
Heippa täältäkin! :wave:

Kovasti ollut kiirettä töiden ja loman kanssa, siksipä en ole ehtinyt juuri jutustelujanne edes lukemaan. Nyt alkaa vähän rauhoittua elo, vaikka töitä onkin vielä muutama vko jäljellä.

Nopeasti on aika kulunut, välillä sivuprofiilia katsoessa itsekin hämmästyy mahan kokoa! Vajaa kolmanneshan tässä on enää jäljellä. Ollaankin tehty vähän hankintoja ja vauvanvaatteita olen pessyt ja silitellyt.

Mustikoita on tullut poimittua viikonlopun aikana muutama litra helteestä ja mahasta huolimatta. Eli samoissa puuhissa kuin paapelokin. Illalla sitten mustikkapiirakan tekoon. :)

Onko muilla napa pullahtanut ulospäin? Minulla niin kävi jo aika alkuvaiheessa ja nyt navan seudulla on inhottava paineen tuntu ja iho ympärillä on herkkä. Napa pullottaa ja on pidettävä housun resoria tms. navan kohdalla, jotta se ei tuntuisi kipeältä. Toivottavasti palautuu normaaliksi synnytyksen jälkeen, kun vatsalihakset kuroutuvat taas paikoilleen.

Tänään näyttäisikin tulevan vähän pilvisempi päivä ja hyvä niin! Ohjelmassa on ompelua ja muita kotihommia. Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille!
 
Voi vitsit hei mua alkaa hieman pelottaan tää painon nousu! :eek: Äsken kävin vaa'alla ja 13kg ois nyt tullu lisää lähtöpainoon!! Miten sitä niin tulee?? Tiän kyllä että syön paljon karkkia ja makeeta, mut niin oon aina syöny. Ja muuten syön kyl melko terveeellisesti enkä mitenkään enempää ku ennenkään. Oon toiselta ammatiltani kokki joten ravitsemustietoa kyllä löytyy. Tulihan tota painoo esikostakin, mutta ei tässä vaiheessa vielä ollut näin paljon. Ja viimesinä viikkoina sitten tuli ihan heittämällä kiloja ja jos nyt käy niin, niin mähän paisun ku pullataikina vielä. Apua jos kasvatan jotain megavauvaa sisälläni! :/ Oikeesti alkoi nyt hieman pelottaa!!
 

Yhteistyössä