*Lokamassut 2009 Heinäkuussa*

Asuntoasiasta Asutaan tällä hetkellä 65 neliön kaksiossa, joka periaatteessa voisi olla kolmiokin, kun eteistä on joskus muutettu ja tehty siitä huone. Tässä asutaan siihen asti, kun saadaan oma talo valmiiksi. Kyl tähän ensi alkuun mahdutaan.
Hoitopöydän laatikosto eilen koottiin. Nyt saisi alkaa vaatteita laittamaan laatikoihin. Ei vain tahdo työpäivien jälkeen jaksaa tehdä mitään.

Skye82 Olen samassa tilanteessa kanssa. Töissä olen edelleen, vaik välil on kyl sellainen olo, et voisi jäädä jo lomailemaan. Kesäloma alkaa 17.8 eli vielä pitäisi tämän viikon jälkeen neljä viikkoa jaksaa töissä. Saa nähdä kuinka käy. Nyt jo liitoskivut ja selkäkivut haittaavat. Mut toisaalta ei viitsisi saikullekaan jäädä. Esimies ei varmaan tykkäisi hyvää.

Nasuli08+MillaPetteri 26+5

 
hugoliina meillä ainakin noi tulokset kuulee sitten seuraavalla neuvolakäynnillä, joka yleensä on seuraavalla viikolla. Itse vasta varailemassa huomenna tuota aikaa sokerirasitukseen ja sen jälkeen soitto neuvolaan että varaillaan aikaa sitten siihen lähelle.
Neljättä kertaa menossa tuohon ja aina se vaan yhtä v-mäinen, lähinnä se ettei saa syödä mitään illalla/yöllä/aamulla vaikka just sinä päivänä olis kauhea nälkä.. Ja se odottelu siellä terveyskeskuksessa... Tulee mullakin tosi mielenkiintoinen reissu kun pitää mennä noiden kolmen lapsen kanssa istuu sinne 2,5 tunniksi :headwall: :headwall:
 
Mä kans peesaan paapeloo tossa et kannattaa sen verran synnytystä suunnitella etukäteen (vaikka sitä aina muuten kielletäänkin kun ei kukaan voi tietää miten se menee) et miettii kivunlievitykset ja muut tollaset. Ja ohjeistaa miestä/muuta mukana olijaa sitten tiedoilla. Mä olin kans terottanu miehelle et haluun sit varmasti sen epiduraalin ja eikös mies sit heti kun vastaanotolta kätilö meidät tuli hakeen niin jo kailottanu kauheeseen ääneen et " toi emäntä haluaa sitten epiduraalin ja heti! " Ja mä olin tossa vaiheessa kyllä itekin ihan järjissäni vielä että oisin sen itekin sanonut, mut en kyllä ihan sitä siinä vaiheessa vielä ees aatellu. Mut hyvä kun tuli sit heti sanottua! :D

lumella Mulla oli esikosta napakoru johki viikolle 30 asti. Enkä sillonkaan ees aatellu viä ottavani pois, mut kun lekuri sitä vähän huomautti et kai sä sen otat pois. Synnytyksen jälkeen meni ehkä puoli vuotta kun aloin miettiin et laitanpa sen takasin ja ei se kyllä menny enää. Löysin jostain kaupasta sit sellasen tosi ohuen ja sen sain tungettua lopulta reiästä läpi ja ilmeisesti se on jotenkin sit nyt raskauden aikana venyny, sillä tossa joskus...oisko ollu viikolla 15...kokeilin sitä vanhaa paksumpaa korua niin sekin meni nyt. Ja siis edelleen mulla on koru paikoillaan ja viikoja 27+3, vähän se pömpöttää paidan läpi, mut muuten ei mitenkään haittaa mua.

Tänään ollukin vähän epämääränen olo :/ Ihan niinku eilen mietinkin et tää yövuoro taas teettää tän ällöolon, niin just sellanen olo taas on. Ja kohta pitäs taas lähtee hommiin. Mälsää!
Mut teille muille, hyvää yötä!! =)
 
lumella:
Minulla oli vielä esikon odotuksessa napakoru, mutta oli pakko ottaa sekin "raskaus" versio pois, kun maha tuli niin pahasti ulos...muistaakseni rv27 suunilleen kiristi niin ikävästi ja melkein yhdessä yössä reijän kohdille oli ilmestynyt jotain kiinalaistamerkkiä muistuttava raskausarpi :D
Kun sitten synnytyksen jälkeen kokeilin huvikseni, että onkohan se enään auki, niin eipä ollut enään :/
En ole laitattanut uudestaan vielä...katsotaan sitten miten vanhana lopetan lasten teon, josko sitten ;)

Tuosta synnytys suunnittelusta sen verran vielä....

Eli itse esikon aikaan ja nytkin, kirjoitin ihan ranskalaisilla viivoilla tahtoni paperille.

Tässä nyt esimerkkinä miten:

Kivunlievitys

-jalkeilla olo
-suihku
-lämpökääre
-ilokaasu
-epiduraali kun sitä huudan =)

Toimenpiteet itselle

-ei episiotomiaa, ellei se ole täysin välttämätöntä
-tahdon tietää mahdollisesta sektion tarpeesta ajoissa, enkä vasta kun minua sinne kärrätään
-tahdon tietää mistä syystä mikäkin tarpeelliseksi katsottu toimenpide tehdään

Ponnistusvaihe

-haluan ensin itse kokeilla, mikä asento tuntuu hyvältä ponnistaa
-en suostu olla kokeilematta jotain asentoa vain koska kätilö ei siitä asennosta tykkää
-minua saa ja pitää komentaa toimimaan jos ruikutan ;)

Syntymä

-jos vauva on virkeä eikä kaipaa muutenkaan seurantaa tilansa takia, tahdon hänet mahdollisimman pian rinnalle ja pitää hänet siinä niin pitkään kuin itse tahdon.
-Jos vauva kaipaa virvoittelua tms. tahdon tietää välittömästi siitä

Tässä oli joitain mitä päähän pälkähti, jokaisella tietenkin on omat ajatukset mitä tahtoo tehtävän ja mitä ei, joten tuo on enemmänkin vain suuntaa antava, että mitä kaikkea siihen voisi laittaa...

Ja koska noista listoista on tapana tulla aika pitkiä, eikä mies/tukihenkilö varmasti tule muistamaan tuosta puoliakaan jos edes murto-osaa ulkoa h-hetken tullessa, kannattaa paperi tosiaan laittaa neuvolakortin sisään, koska silloin kätilö saa sen heti saadessaan neuvolakorttisikin =)

Nyt syömään lämpimiä voikkareita...josta tulikin mieleeni:

Hugikselle peukut pystyyn huomiseen sokerirasitukseen...toivon suuresti että arvot pysyvät sallittujen rajoissa ja saat jatkaa vapaasti ilta herkutteluasi kera riisimurojen =)

Itsellä himona on maissihiutaleet ja mansikkahillo kera kylmän maidon ;)

paapelo+poju+Deri 28+3
 
hugis sokerirasituksen tulokset olisin saanut seuraavana päivänä soittamalla neuvolaan, mut sattui olemaan juhannus, joten sain vasta seuraavana maanataina. Ja näin tosiaan vain siks ettei neuvolassa ollut ketään paikalla tuona perjantaina.
Eli siis tulokset on valmiina jo seuraavaan päivään mennessä ainakin meil tampereella. Kannattaa vielä kysyä siltä hoitajalta joka niitä verikokeita sulta ottaa.

Mein äiree näki tänään kun pallopää potkaisi, vaikkei sit käteen suostunutkaan potkaisemaan.


pinkkimieli ja pallopää 24+4
 
Asuntoasiaa: me tosiaan asutaan 44,5 neliön kerrostalokaksiossa ja toinen lapsi tulossa. Muuten mahduttaisiin ihan hyvin, mutta säilytystilasta on huutava pula. Onneksi saadaan lisäneliöitä marraskuun lopussa, kun ostamamme asunto valmistuu tähän ihan viereen. Neuvolaa joudumme kuitenkin vaihtamaan, mikä on ikävä, koska olen ollut tosi tyytyväinen tuohon nykyiseen. Huhupuheiden mukaan uusi ei olisikaan sitten niin hyvä. Mutta ei sitä tiedä ennenkuin itse kokee.

Sokerirasituksen tulokset soitti terveydenhoitaja mulle jo samana päivänä, koska olivat koholla. Aiemmassa raskaudessa sain ne tietää seuraavalla käynnillä.

Mulla tosiaan ensimmäinen raskaus päätyi käynnistetyn synnytysyrityksen jälkeen sektioon. En kerennyt edes ponnistamaan, kun ei avautuminen edennyt mihinkään. Jotenkin sellainen tunne, että sama voisi olla edessä tälläkin kertaa, mutta toivottavasti tulisi luonnollisesti. Olisi kiva kokea sekin tapa synnyttää.

Mutta ei tänne omaan napaan muuta tähän hätään.

Mirmi 28+4
 
Hei!
Minullakin on huomenna sokerirasitus. Luin tuossa yhdeksän aikaan illalla hugigsen viestin, että klo 20:n jälkeen ei saisi syödä ja pomppasin järkyttyneenä ylös katsomaan, oliko minun ohjeissani tosiaan noin, muistako noin väärin :eek: En ollut syönyt vielä iltapalaa kun säästin sitä myöhemmäksi, ettei vaan nälkä iske ennen nukkumaan menoa. Ja mulla oli hurja nälkä! Ajattelin jo, että perun vaikka ajan, että voin syödä illalla. Muuten yökkäilen koko yön nälän takia. Mutta onneksi muistin oikein ja minun paperissani luki, ettei saa syödä klo 22:n jälkeen. Huh, kun säikähdin! Mutta onpa erilaisia ohjeita.

Minun supisteluni meni ohi onneksi sunnuntaina! Voi kun olen ollut tyytyväinen =)
paapelo, en tiedä, olisiko se voinut olla juomisen puutetta. Minulla on aina lasi tiskikpöydällä ja juon usein puolisen lasia. Se on ollut tapani jo kauan. Mutta lauantaina en kylläkään juonut kuin reilu puoli litraa vettä siinä päivällä, olimme raksalla ja minulla oli siellä vesipullo mukana. Tiedä, vaikka olisikin siitä.

Minulla on ollut jotenkin raskas päivä, olen ollut jotenkin kireä enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Poikakin on pahoittanut mielensä monta kertaa, kun tiuskin milloin mistäkin kun hermoja ei ole ollenkaan :ashamed: Olen miettinyt, että se on pakko olla siitä, kun huomenna on 25 viikkoa täynnä ja se on sama päivä, kun menetin ensimmmäisen lapseni. :( Synnytin siis hänet rvkolla 25+0 kun hän oli hiukan aiemmin kuollut kohtuuni. Syytä ei saatu selville, napanuora oli 2 kertaa kaulan ympäri kylläkin.
Siitä on jo monta vuotta aikaa, mutta kummasti sitä joutuu tekemään tätä surutyötä taas isommalla volyymillä.
No, kävimme illalla moikkaamassa kummityttöämme niin sain mukavaa ajateltavaa. Ihana, 8 kuukauden ikäinen, hyväntuulinen tyttö :heart:
Hope 24+6
 
Hope Teillä on tosiaan ihan oma ohjeistus, sillä useimmiten se on oltava 12 tuntia syömättä ennen tuota sokerirasitusta.
Ja jaksuja surutyöhön :hug: Se tuskin helpottaa lopullisesti ikinä, kun kuitenkin niin pieni ihminen voi olla tosi rakas vaikkei päivänvaloa koskaan näekään.

pinkkimieli ja pallopää 24+5
 
Täällä taas ahdistutaan oikein kunnolla tuon sikainfluenssan takia. Mies lähti aamulla työmatkalle ulkomaille ja noi lentokentät ja -koneet on sellaisia tautipesiä.. Ja miehen työkaveri, joka lähti mukaan, tuli just jenkeistä. Tottakai, mistäs muualta. Ja sit luin netistä tuolta sikainfluenssa.fi-sivustolta mitä se voi aiheuttaa raskaana oleville ja nyt mua pelottaa ihan älyttömästi taas. Voi hitsi! Ei tää auta mitään, joten miksi turhaan stressata?! Ja sit vielä se 6v pikkutyttö kuoli Englannissa :(

Muutenkin jotenkin masentaa, kun mulla on tosi vähän mammatuttuja ja en jaksais keksiä puuhaa tolle tytölle kahdestaan. Puistossakin istuminen suorastaan tympii. Ja kesä on parhaimmillaan! Oon mäkin :ashamed: No käytiin me eilenkin lounaalla keskustassa, mutta sinnekin raahautuminen ottaa päähän täältä korvesta. Ennen sentään pääsi metrolla 10 minuutissa...huokaus. En siis ole tottunut tähän uuteen asuinalueeseen, vaikka ollaan jo kohta 3kk täällä asuttu. En kestä kun on niin "pitkä matka sivistyksen pariin" :)

MB jokasekoaavarmaankohta 28+4
 
Huomenta kaikille!

Eilen meillä tosiaan oli neuvola päivä. Aamulla kävin itse ja kaikki oli kunnossa. hb oli laskenut vähän edelliskerrasta, oli nyt 127. Verenpainekkin oli alimmillaan koko raskauden aikana 122/62 ja painoa oli tullut tällä kertaa vaan 70g/viikko. Viimeks tulikin yli 600 grammaa, et kai se aina välillä vähän tasaa...
Sit iltapäivällä oli se pikku mimmin neuvola. Se meni juuri niinkuin joku jo tuossa edellisellä sivuilla kertoikin eli ensin käytiin terkalla mittauksissa ja sit lääkärillä tutkimuksissa. Lääkäri katseli silmät, kuunteli ja kokeili masun. Sitten oli tuollainen palikka testi, lääkäriäkin nauratti, kun neiti kasasi ensin annetut neljä palikkaa torniksi ja otti sitten vielä itse lisää palikoita laatikosta ja selitti että korkee korkee... Tuo helminauha piti sitten ottaa lääkärin kädestä pinsetti otteella ja antaa isille tai äidille ja tämä tehtiin molemmilla käsillä.

Onnea sokerirasituksiin!

Riinuska ja mimmi 29+1
 
MB - Tuosta sikainfluenssasta...Mua huolestutti kanssa muutama viikko sitten tosi paljon ja vieläkin huomaan vähän neuroottisesti hakevani siitä tietoa milloin mistäkin lähteestä (joita kyllä kannattaa arvioida kriittisesti).

Pelko kuitenkin helpotti viime viikkoisella neuvolakäynnillä kun kysyin ihan käytännön toimista, että mitä ja milloin pitää tehdä jos alkaa tulla oireita tai miehelle tulee. Nyt kun tiedän että pitää soittaa terveydenhoitajalle jos alkaa tuntea flunssaista oloa, niin jotenkin sillä tiedolla jo pärjää. Antavat sitten Tamiflu-lääkityksen kai jos siihen jouduttaisiin. Mutta ei se pelkääminen oikeasti auta. Ainoa mitä voi tehdä on pestä käsiään ja käyttää desifiointiainetta ja toivoa, että nuo miljoonan sairastuvan arviot ovat yläkantissa ja ettei tauti ole raskaana olevalle mitenkään erityisen kohtalokas.

Koitetaan jaksaa :hug:

Apollo + Töppönen rv 24+3
 
Moi mammat,
siis mita - sokerirasitustako varten pitaa olla 12 tuntia syomatta??

Talla Belgiassa pitaa vetaista se pikku pullollinen sita litkua (sitruunalla maustettua sokerilienta) tuntia ennen verikoetta. Mutta sita ennen saa kuulemma syoda ihan normaaliin tapaan.. Mites suomessa - miten tama koe tehdaan?

Mulla alkaa napa olla aiha hyvin jo havinnyt. Ukkoni huomas eilen kun esittelin komeata kumpuani etta "eihan sulla nayta enaa olevan kuoppaakaan - pelkka navan ylahuuli"! =)

Muuten, paatettiin olla kuuolematta sukupuolta, mutta kun samaan aikaan alkoi ymparistosta kuulua niin paljon huonoja uutisia (keskenmenoa, verenvuotoja, pieleen menneita hedelmoityshoitoja) meista tuntui, etta tarvitaan jotain konkreettista. Soitin siis lekurille, joka oli jo kirjannut sukupuolen ylos..ja pikkuprinsessahan sielta tulee! :heart: Sen jalkeen onkin kilpavarustelu paassyt kunnolla kayntiin :)

Itun emo 25+1
 
Tulipahan kerrankin herättyä ajoissa ja käytyä mein äireen kanssa torilla B) Kiva pitkästä aikaa kierrellä siellä ja vertailla kojujen hintoja. Turhaa tosin oli tuo vertailu minun osalta, kun äiree tiätää mein taloudellisen ahdingon, niin osti mulle herneitä, mansikoita, porkkanoita ja tarjospa vielä mustanmakkarankin :p Kirsikat sain sentään ostaa itse ja niitä tässä parasta aikaa nautiskelen :p

Illalla kun laitettiin nukkumaan ja ukko laittoi käden mahan päälle, kun oli niin villiä menoa taas ( yleensä lopettaa mylläämisen kun joku kokeilee ) , niin pallopää aloi pinkeemään itseään kättä vasten, mut lopetti jatkuvan möyrimisen :eek: Kokeiltiin siirtää ukon käsi toiseen kohtaan ja sit maha möyri hetken ja alkoi pinkeemään tähän uuteen kohtaan kättä vasten :heart: Yritti varmaan iskän syliin päästä :LOL: Taitaa tuntea tuon ukon käden lämmön hyvin tuonne mahan sisälle, sillä mulla ei ole läheskään yhtä lämpöiset kädet kuin ukolla.


pinkkimieli ja pallopää 24+5
 
Huomenia!

Meidän pallero tekee kanssa tuota samaa nykyään...eli punkaa itseään kättävasten jos siihen joku käden laittaa, siis joku muu kuin minä.

Ja yksi muutos on myös tullut. Deri kun ojentaa jalkaa, niin kohtu venyy niin äärimmilleen, että siihen kohtaan ei heltiä koskea, kun se tekee hellää. Onkohan tämä nyt silti vähän suurempi pallero kuin veljensä, jotenkin tuntuu siltä :D

Ja Deri on alkanut hikkaamaan...monta kertaa päivässä, kun on hiljainen hetki vaavalla tulee tasaisita nykimistä mahassa...pää tönii pehmeästi alaspäin ja tuntuu siis nykimistä. Kestää aina 5-10min.

Eivät vielä potuta, mutta tuossa rv35 iha viimeistään se ei ole enään kivaa, kun se nykiminen kestää parhaimmillaan 1h putkeen ja vauvan jo suht iso pää hakkaa ikävästi alaspäin.
Mutta se on sitten sen ajan murhe...nyt olen vain iloinen, että vauva on alkanut tehdä kunnon hengitystreeniä :D

paapelo+poju+Deri 28+4
 
JEEEEE!!!

Vihdoinkin tuli Kelan päätökset kaiksita mahdollisista.

Pakkaus tulee parinviikon päästä ja mikä helpottavinta, kitkuttelu rahan kanssa tulee loppumaan taas hyväksi toviksi kun tulot tuplaantuu...Vielä pitäisi laittaa hoitolisän saamista päivittävä tietopyyntö lomake...jotenkin luulen, etten sitä kyllä saa, mutta kun kerta pyytävät hakemaan, niin haetaan sitten.....Kela selkeästi rakastaa papereita :D

Tämä piristi päivää kummasti. =)
 
Lapsi on kuun alussa noin 32 senttiä pitkä ja painaa noin 700 grammaa ja kuun lopussa noin 35-senttinen ja hieman yli kilon painoinen. Tähän asti hänellä on ollut tilaa myllätä lapsivedessä, mutta nyt liikkuminen kohtukodissa alkaa olla hankalaa. Tukalaa vauvalla ei kuitenkaan ole. Hänen tukirankansa on edelleen pehmeä, antaa periksi ja taipuu ahtaudessa uskomattomille mutkille.

Näihin aikoihin kohdun asukas avaa ensimmäisen kerran ripsien reunustamat luomensa. Mitä hän pimeässä kohdussa näkee, on arvoitus, mutta arvellaan, että kirkkaassa valossa lapsen maisema on purppurainen. Koska lapsi avaa ja sulkee luomiaan, oletetaan, että näillä katseluharjoituksilla on merkitystä näköaistijärjestelmän kypsymiselle. Se tiedetään varmasti, että sikiö näkee, sillä jos tutkimusten yhteydessä kohtuun johdetaan kirkasta valoa, vauva nostaa kätensä silmiensä suojaksi.

Kun lapsi ei enää voi tehdä voltteja kohdussa, hän testaa tasapainoaistiaan vaihtelemalla asentojaan. Äiti tuntee liikkeet järistyksinä, jotka siirtävät mahakumpua puolelta toiselle. Jumpalla on merkityksensä, sillä se auttaa lapsen hermostoa kypsymään ja on perusta motoriikan kehitykselle.

Vaikka lapsen ulkoinen olemus on jo täydellinen ja nukkemaisen kaunis, kehitys on edelleen kesken, eikä sikiö vielä pärjäisi kohdun ulkopuolella ilman lääketieteen tehotoimia. Muun muassa keuhkoihin pitää vielä muodostua surfaktanttia, tärkeätä pinta-aktiivista ainetta, joka aikanaan pitää keuhkorakkulat avoimina ja mahdollistaa hengittämisen.
 
Mun mielestä noita ihana lukea mitä milläkin viikolla tapahtuu ja tietää noi suurin piirtein minkä kokoinen kaveri masussa on..

Meillä nuo isommatkin lapset on kiinnostunut tietää minkä kokoinen poju äidin masussa myllertää, niin usein näytänkin sitten mittanauhalla että nyt se on suurin piirtein näin pitkä ja etsin jotain suurin piirtein saman painoista :)
 
Asumisesta, me asutaan kerrostalokolmiossa ja ensimmäinen lapsi siis tulossa, joten hyvin mahdutaan. Ainoona isona miinuksena se, että meijän asunto on 4. kerroksessa ja hissiä ei ole. Katotaan kuinka nopeesti menee hermot vauvan raahaamiseen portaita ylös... Parveke toisaalta on, asunto on muuten kiva ja aluekin rauhallinen, Helsingissä kun on aika monta aluetta johon en kyllä suostuisi muuttamaan.

Ja valitusta: Pari viime yötä on ollu ihan tuskaa näiden lonkkakipujen kanssa. Joku ilta otin panadolin ja sillon oli vähän helpompi nukkua, mutta ei viittis niitä ihan joka päivä napsia. Päivällä lonkat on ihan ok, yöllä ainoastaan vaivaa. Päivällä sitten häntäluu kyllä kipeytyy jos istuu pitkään. Mun maha on vielä melkosen pieni, sf-mitta oli viikolla 23 + jotain 18 eli alakäyrällä kai. Ei kyllä neuvolan täti tuosta mitään sanonu.. Liikkeitä tuntuu edelleen aika harvakseltaan, eli rauhallinen masu-asukki taitaa olla.

Pinkkimieli meilläkin on noita kissoja ja mietin että mitenköhän kissat + vauva kombinaatio tulee toimimaan. Pitäis varmaan jo nyt ruveta vierottamaan niitä makuuhuoneessa nukkumisesta. Harkitsin myös sellasen verkon ostamista siihen pinnasänkyyn, että kissat pysyis poissa.
 
apollo kiitos lohdutuksen sanoista. Mulla vaan on tälläkin hetkellä kurkku kipee ja vähän nuhan oireita, mutta kai siinä sikainfluenssassa muitakin oireita on, vaikka olis kuinka lievästä päästä että sitten itse erottaa milloin kannattaa soitella neuvolaan. Toivotaan parasta ettei iskis... mä vaan oon niiiiiin negatiivinen tollasten asioiden kanssa ja odotan aina pahinta.

Mäkin kävin ostamassa mansikoita ja vadelmia - ja jäätelöä...puoli litraa jo menny :ashamed:
 
Asumisesta: myö asutaan 63 neliöisessä kolmiossa ja tähän kyllä mahutaan hyvin. Hieman pitää sisustusta muuttamalla saada lisää tilaa olohuoneeseen (tällä hetkellä on 2 isoa sohvaa pienessä olohuoneessa) ennen kuin vauva syntyy, että on vauvalle tilaa sitten lattialla mönkiä. Tässä asunnossa on uskomattoman fiksusti käytetty neliöt hyväksi; meillä on jopa 2 vessaa ja kodinhoitohuone, eikä tämä miusta mitenkään ahdas ole rivitaloasunnoksi. (Esimerkkinä naapurissa vuokralla asuu samanlaisessa kolmiossa pariskunta 4 lapsen kanssa... :eek: )
Meillä on kyllä jo tontti hakusessa, että päästäisi omaa rakentamaan, mutta ei oo rakentamisellakaan mitään kiirettä (ens kesänä jos saatais se tontti raivattua ja siitä seuraavana kesänä vois harkita pohjatöiden tekoa)... Itse olis tarkotus rakentaa mahdollisimman pitkälle, kun ammattitaitoa löytyy meiltä molemmilta.

Onko kellään mitään kokemuksia Gesslein Swift kärryistä? (joo meillä tosiaan on nyt nää tavara asiat pinnassa) Eilen löydettiin nettiä selailemalla tälläset matkarattaat, jotka on vähän niinku Quinny Zappit, mutta selkänoja kääntyy alas ja on nelipyöräiset (meille ehdottomasti paremmat). Noihin Quinny Zappeihin eilen ihastuttiin Lastentarvikkeessa, mutta niissä oli huonot puolet juurikin tuossa kolmipyöräisyydessä ja ettei se selkänoja taitu... Täällä Joensuussa ei vaan ilmeisesti missään myydä noita, niin ois kiva saada jotain kokemuksia niistä, ennen ku netistä tilaa tai lähtee muualle ettimään...
 
Fresia-82 Myös meillä 2 kissaa ja hiukan jänskättää kuinka pysyvät poissa vauvan sängystä...ratkaisimme siis pulman niin, että vaikka sydän verellä joudunkin luopumaan karvaisista unikavereistani, niin sitten kun vauva on sängyssään, niin makuuhuoneen ovi pysyy kiinni :'( . Tilasin myös tuon kissaverkon ja lähetin jo takaisinkin (merkki oli muistaakseni clipsafe tms.) ja se oli ihan yhtä tyhjän kanssa: ensinäkin jo niin suuri tuohon meidän sänkyyn, että jäi roikkumaan ihan pussina sängyn päälle :headwall: - kannattaisi siis ostaa sellainen kiinteä, kova verkko tms. mutta ne on niin tyyriitä, että helpompi ja halvempi yksinkertaisesti pitää kissat pikkuvauva-aikana poissa makuuhuoneesta. Luulisin kuitenkin, että nuo vauvaan tottuu melko pian alku mustasukkaisuuden jälkeen ja kiinnostus vauvan tarvikkeisiinkaan ei varmaan jatku loputtomiin...ainakin toivon näin :heart: . Vaunuihin meillä on myös se verkko kun niitä joutuu pitämään tuossa niin keskeisellä apikalla, että muuten kisut niihin kömpisivät ihan satavarmana koko ajan. En ymmärrä miten niitä kiehtoo kaikki vauvavarusteet noin kovin...ihan vaatteista lähtien! Koko ajan pitää olla se nenänpää työntämässä turvakaukaloon, sitteriin yms. :headwall: . Yritin jo yhtenä yönä aloittaa tuon makuuhuoneesta kissojen poistamisyrityksen, mutta kukapa muu kuin minä sitten tassuttelin yön tunteina hakemaan kissakaverin viekkuun kun tuntui niin 'tyhjältä' ilman sitä...taitaa siis olla tälle mammalle vaikeampaa olla kissoista erossa kuin kissoille minusta :LOL:

Ja sokerirasituksesta sain puhtaat paperit: kaikki arvot olivat huomattavasti alle ylärajojen =) - oon niin onnellinen :heart:

H&P 26+5
 
DsariaL meillä on Quinny Zappit ja meitä ei oo se selkänoja haitannu tippaakaan. Neiti simahtaa niihin samalla tavalla kuin "normi"rattaisiin :) Ne on kyllä ihanat, kun saa niin ihanan pieneen tilaan kasattuna. Ja niihin saa ton meidän kaukalon kiinni, kuten myös saa Gesslein Swifteihin. Ne olikin mun toinen vaihtoehto, mutta koska halusin mahdollisimman pieneen tilaan menevät "ostoskeskusrattaat" niin valitsin noi Quinnyt. Gesslein Swifitit tuntuu olevan kovin kehutut matkikset kun etsii netistä käyttökokemuksia, että itse uskaltaisin kyllä tilaamaan ne sen perusteella. Kaupungillakin niitä näkee paljon.

Jaa juu asumisesta oli keskusteltu ja meillä asutaan 72m2 kolmiossa. Esikoisen kanssa asuttiin aiemmin 58m2 kaksiossa, jonne mahduttiin kyllä ihan hyvin, vaikka toinen huone olikin isin työhuone / tytön nukkumistila. Nyt on molemmilla sit omat huoneet niin voi isi rauhassa pelata tietsikalla tytön (tai mun) mentyä nukkumaan ;)
 
Hei muuten jos joku kärsii vatsan huonosta toiminnasta niin suosittelen syömään litran mansikoita niin voi sitten istua parin tunnin päästä vessassa oikein urakalla... tai ainakin mulle kävi niin :D
 
terveiset eiliseltä neuvolalääkärissä käynniltä.

viikot oli eilen 26+6
verenpaine ok , pissi ok , painoa tullut nyt yhteensä alusta asti 2.6 kg , sf-mitta 26cm pompsahti nyt yläkäyrille mutta eri mittaajakin niin voi hitusen heittääkin mitta.syke 145 :heart: hemppa oli edelleen huono 92 , ja laittoi lähetteen äitipolille siitä,oli sentääs jo hitusen noussut kun pari viikkoa sitten oli 84 :ashamed: liikkeet ++ , turvotusta löytyi jaloista yhden + verran . ja täysin kivuttomat harjotus-supparit saaneet paikat jo pehmenemään kunnolla mutta kohdunsuu onneksi kiinni. eli rauhallisesti tarttis nyt ottaa eikä rehkiä mitään,eikä kantaa mitään painavaa , noh aikas vaikee tota kantamisen välttelyä on toteuttaa kun kotona on 9kk ikäinen 9.5kg painava neiti joka ei vielä kävele ja on melkonen sylivauvakin vielä :D :heart: mutta jos nyt välttelis sitten ton imurin kanssa riehumista ja muutenkin ottais muilta osin iisisti ettei enempää paikat kypsyis.

että semmosta tälläkertaa :D

kaurisäiti ja bambi 27+0 poks vaan :heart: :heart:
 

Yhteistyössä