***LOKAMASSUT 2008 Maaliskuussa***

Alkuperäinen kirjoittaja Annu82:
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Luin jostain että turkinpippurit helpottas pahaa oloa joten niitä nyt mussutan :whistle:
No auttaakos turkinpippurit ? Mä otan sokeria veden seassa ihan pieniä määriä,eli lämpimään veteen sekoitettu sokeria jonkin verran,se tasottaa sitä sokerin heittelyä ja auttaakin aika hyvin,toistaseksi ainakin,mutta silti saa tätä napostelua harrastaa...
En tiedä, kun söin tossa muutakin. Pitää ottaa pippureita huomenaamuna ja testata :D Pitänee itsekin kokeilla tuota sokerivettä, kun makea tuntuu helpottavan pahoinvointia..
 
Iltaa =)

Eikö salmiakkia pidä just välttää raskausaikana?? Hmm.. mun kyllä tekis mieli turkinpippureita ja muutenkin ärtsyjä salmiakkinamuja..

Mulla on eka ultra vasta reilun viikon päästä.. Löin anoppini kanssa vetoa siitä kuinka monta pienokaista masussani majailee.. Hän sanoi että ainakin kaksi. Lopputulos oli se, että hän veikkaa kolmosia ja minä kaksosia. Miehellä ei riitä huumorintaju.. Ollaan kuulemma sitten pulassa.. heh.

Mä en ole jaksanut pariin päivään oikein sängystä nousta, en ole tännekään jaksanut kurkata. Meikäläisen olo heittelee aaltomaisesti, joskus tosi hyvä olo ja sit tulee taas huono olo. Nyt ollaan muutama päivä oltu aallonpohjassa. Paino ei onneksi ole lähtenyt enempää tippumaan. Masu on ihan silminnähden kasvanut. Painoa nyt jokunen viis kiloa vähemmän kuin ennen raskautta.

Voi kun jaksais pitää salassa, mutta kun itse iloitsee niin paljon niin haluan jakaa sen myös läheisteni kanssa. En ole kertonut vielä ihan kaikille, mutta en mitenkään salailekaan. Töissä on ollut viisaampaa kertoa suoralta kädeltä, sillä miksipä nä mystiset viiden viikon sairaslomat naamioisi??

KatiPati ja Tahvo 10 +3 (herranjestas että aika menee siivillä)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Katiapatia:
Iltaa =)

Eikö salmiakkia pidä just välttää raskausaikana?? Hmm.. mun kyllä tekis mieli turkinpippureita ja muutenkin ärtsyjä salmiakkinamuja..
Juu ei suositella säännöllistä käyttöä sen tiedän,alle 50gr kerta-annos.Nostaa verenpainetta sekä ennen aikasen synnytyksen vaara myös turvotusta aiheuttaa.Ja tuohon samaanhan kuuluu lakritsi.

Mä nukuin hetken aikaa ja taas kun tuli ilta niin on ihmismäinen olo,kumma miten nää olot heitteleekin,oisi ihanaa jos ei oisi tätä pahoinvointia olleskaan..... no mulla on ollut kahden tyttöjeni odotuksen kanssa kyllä paljon pahemmin,olen sairaalaan joutunut pahoinvoinnin kanssa jokusen kerran joten hyvin tämä vielä on..... toivon ettei tämän raskauden kanssa tarviisikaan käydä läpi sitä pahoinvointia kun oksentaa käytännössä 24/7.

 
Laku ja salmiakki kuuluu vältettävien listaan. Se nostaa kuulemma verenpainetta. Itsellänkin on ollut kauhea laku/salmiakki himo koko tämän lyhyen raskauden ajan.. Kaikki hyvä on aina kielettyä... :p

Kaksosista puheenollen. Ennen ensimmäistä ultraa, jossa viime torstaina käytiin, ei järkytyksestä johtuen ollut tullut edes mieleen että vois olla kaksoset. Oli hyvä kun neuvola täti sano että "kyllä täällä yksi näyttää olevan" ja mä tokaisin vain "herran jestas, onneksi". Ei tosiaan ollut tullut mieleenkään että siellä tosiaan voisi useampi olla. :LOL:

Täällä tilanne taas rauhoittunut. koko vkl olen maannut vain ja koittanut kokeisiin lukea. Tänään ei sitten ole tuhrua enää tullut. Koko ajan täytyy käydä tarkistamassa tilannetta kuitenkin. Kummasti on välillä tullut tosi heikko olo. Yritin ruokaa ruveta laittaa niin pakko oli mennä istumaan välillä kun tuli heikotuskohtaus. Vaikka olinkin ottanut juuri sokeripitoista mehua jne mutta silti oli sellanen olo ku ois vs ollut alhaalla. Ollut aikaisemminkin sellaista kummallista. Muuten mennään melko oireettomalla linjalla.
Huomenna siirrytään jo 10 raskausviikolle. jipii. :)
kirppu 8+6
 
Juu salmiakissa ja lakussa on tosiaan se käyttörajoitus, voi harmi, kun voisi vetää lakumixin kerralla nassuun :whistle: Muutama turkinpippuri tuli tuossa pureskeltua. En tiedä mikä niissä sitten auttaisi pahoinvointiin, jos auttaisi..

Ensi viikko meneekin koulun penkillä ja huh hui, toivottavasti selviän hengissä siellä istuessa ja yökkiessä.. pitää ottaa evääksi tuota sekamehua joka helpottaa pahaa oloa ja jotain hedelmiä, jos lounaana on jotain sellaista mitä ei saa millään alas menemään, jos ylipäätään mitään saa.
 
Silleri
Alkuperäinen kirjoittaja Annu82:
Juu ei suositella säännöllistä käyttöä sen tiedän,alle 50gr kerta-annos.Nostaa verenpainetta sekä ennen aikasen synnytyksen vaara myös turvotusta aiheuttaa.Ja tuohon samaanhan kuuluu lakritsi.
Minä sain neuvolasta ihan virallisen luvan syödä salmiakkia ja lakuja kohtuudella sen verran kuin mieli tekee, kun edellisissä raskauksissa verenpaine on laskenut pahimmillaan 98/50 ja synnytyksetkin olleet 41+3 ja 42+0... Syön vaikka kilon päivässä, jos se auttaa kumpaan tahansa vaivaan! :LOL:

Lääkärissä kävin ja nyt vasta osaa olla iloinen ja suunnitella oikeasti tulevaa, kun sydänäänet vilahtivat hetkeksi kuuluviin. Kyllä huojensi!

Vieläkään ei olla kerrottu vanhemmille. Ihmetyttää kyllä, eikö kukaan muka huomaa, mutta toisaalta yksi tuttu juuri sanoi, että ei sitä kehtaa kovin aikaisessa vaiheessa kysellä, jos sattuukin kyselemään joltakulta, joka onkin oikeasti vain vähän lihonut muuten... :D Voisi olla vähän nolo olo itselläkin.

Jos ette ole vielä kertonut, ajattelitteko vain soittaa tai sanoa kasvokkain vai onko muita suunnitelmia? Itse kun tuntuu jotenkin vaikealta vain päräyttää asiaa yhtäkkiä puheeksi, niin ajattelin lähettää vanhemmille kortit: appivanhemmille kuvan kolmikerrossängystä, kun aikovat lapsenlapsia varten hankkia kerrossängyn mummolaan ja omille vanhemmille 12. lapsenlapsen kunniaksi ehkä kopion "Tusinoittain halvemmalla" -nimisen kirjan etusivusta... Tajuavaisitkohan? :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Silleri:
Itse kun tuntuu jotenkin vaikealta vain päräyttää asiaa yhtäkkiä puheeksi, niin ajattelin lähettää vanhemmille kortit: appivanhemmille kuvan kolmikerrossängystä, kun aikovat lapsenlapsia varten hankkia kerrossängyn mummolaan ja omille vanhemmille 12. lapsenlapsen kunniaksi ehkä kopion "Tusinoittain halvemmalla" -nimisen kirjan etusivusta... Tajuavaisitkohan? :)
Ihania ideoita Silleri :D Ite olen niin hölösuu, että soitin äidille ja parhaalle kaverille heti plussatestin jälkeen :D

Me tultiin juuri äidin luota synttäreitä viettämästä. Täytän huomenna jo 29 vuotta. Miten nää vuodet vieriikin niin nopeeta? :eek: Kohta on jo kolmekymppinen, mutta kuitenkin tuntuu, että on vielä se sama tyttö kuin 10 vuotta sitten. Peilikuva vaan näyttää vähän rupsahtaneemmalta :LOL:

Nää viikotkin on mennyt tosi nopeaa eteenpäin. Kuopuksen liikkeet tunsin ekan kerran jo viikolla 14+jotain. Ei tässä enää kauaa mene, kun taas voi ruveta liikeitä kuulostelemaan :)

Hyvää yötä!
 
Minäkin saisin ihan huoletta syödä alkuraskaudesta salmiakkia, kun verenpaine 110/60. Viime raskaudessa sama. Loppuraskaudessa on sit eri juttu, kun viimeks oli raskausmyrkytys. Mulla ainakin pahoinvointiin välillä auttaa suolaiset/tuliset maut ja siksi voisin niitä turkinpippureita koittaa. Sokeri vaan tekee päinvastoin huonon olon.

En kauheen usein pääse kirjottelemaan, kun tosiaan se pahoinvointi on löytänyt meikäläisen luo ja esikoinenkin pitäis hoitaa. En ois uskonut, et mulle tulee näinkin inhottava pahoinvointi, en saa alas juurikaan muuta kun hedelmiä. Sitten syön pari leipää aina jossain vaiheessa ja ehkä joskus puuron.

Sori vähän omanapasta, mutta kun koneella istumisestakin tulee paha olo. Käyn varmaan ylihuomenna ilmottelemasta itestäni kun on sillon aamulla se ultra. Jännittää ihan hirveesti :|

Tapsu 7+5 (ennätys)
 
Silleri - No noinkin päin voi olla,no nostattikos se sun verenpainetta .... ? Jäi ihan kiinnostamaan. Oma verenpaineeni on nyt 125 / 80 ja minulle sanottiin ettei mielellään,ihan vaikka yhden lakun tms saan syödä.

Tapsu - Toi on kyllä hyvin tuttua että pahoinvointi alkaa niin hyvin viedä vallan ettei saa oikein mitään syötyy,niin mulla on käynnyt kahden edellisen raskauden kanssa ja kyllä se meni 24/7 oksentamiseen,ja sen jälkeen sairaalaan koska kuivuin,kannattaa yrittää syödä hedelmiä paljon sitten,koska mitä vähemmän syöt sitä huonompi olo sulle tulee... Mä pidän peukkuja ettei tulisi kamalaa pahanolon kierrettä.

Se oisi sitten uusi viikko ja uudet jutut,aamu mulla alkoi hiukan ... ööö äklötyksellä,no väkisin sitä sai syödä ja nyt sain peräti kahviakin ihan hiukan alas,enkä viittikkään enempää juoda,vettä mulla menee varmaan 3 litraa päivässä,lie mikä pistää janottamaan
tätä tahtia.Nyt sitten innolla taas seuraamaan minkäsmoinen tästä päivästä tulee.Toivon mukaan hiukan helpompi kuin eilisestä.... No kokoajan mennään pahoinvoinnista pois päin toivon mukaan ....

Halit ja jaksut kaikille odotukseenne :)

Annu & Masu -asukki 7 + 3
 
FPI
Huomenta! ;)

Noista ennustuksista, laitoin sekä madam mammalle, että ennustaja ellille, elli sanoi:"Sinulle syntyy tyttö 19.10.2008 ja poika 29.10.2009." Aika nopealla tahdilla tuo toinen, jos noihin ennustuksiin on uskominen...madam mamma ei oo vielä vastannu...en oikeesti noihin usko, mutta ihan kivahan se on kysästä
;)

Päänsärky on vihdoin helpottanut, jesh!

Oikein mukavaa maanantaita kaikille!

Pörris ja pikku-pepe rv 10+0
 
Yhyy, viimenen lomapäivä menossa :| Onneks on enää neljä kuukaut suunnillee töitä ku saa jäädä sit oikee pidemmälle "lomalle" :D Kesä loman meinaan pitää ennen äippäloman alkuu pois, ni suunnillee heinäkuun lopul saa sanoo soronoo vähäks aikaa... Näin oon ainaki laskeskellu... Ajatteltii et n 2 vuotta olisin kotona. Vitsi ku odotan sitä!
Lauantaina meil on se muutto, Jihuu!!! Vihdoin päästä omaan taloon :heart: Onneks on töistä viikonloppu vapaa ja lapset on isällään viikonlopun ni saadaan rauhassa tehdä muutto. Ylihuomenna on jo se np-ultra... nyt alkaa jänskättää oikee tosissaa :p

Mitäs muuten onko jollai kokemuksia, et jos ei olekaa täynnä se 12 rv ni saako ne mittaukset silti ihan tehtyä vai miten?? Kun mulla tosiaa vähän epävarmat noi viikot, en ainaka ite täysin usko noihin neuvolan viikkoihin.... Mut meinasivat et kuitenki nyt jo se ultra, ettei vaan sit oo ainaki paljon yli sitä 12:ta...

Nyt aamupalalle, lapset vein juur kouluun ja eskariin. Saa rauhassa syödä B)

Liina ja pikku 12+2
 
Huomenta vaan täältäkin kaikille!

Annu, kovasti on samat fiilikset mulla kuin sullakin tuon pahoinvoinnin suhteen (meillä muuten näyttäisi olevan ihan samat viikot ja päivätkin menossa...). Rassaavalta tuntuu tämä tiuha syöminen varsinkin kun ei yhtään tekisi mieli syödä. Erityisesti makea ja oikeastaan jo pelkkä makean ajatteleminenkin tekee pahaa. En voisi kuvitellakaan juovani sokerivettä! Mut näin tää on sitten yksilöllistä, että mikä menee ja mikä ei...

Vanhemmille kerrottiin vauvauutiset eilen. Kyllähän nuo niin onnellisia olivat meidän kumpaisenkin vanhemmat! Tuntui kyllä hyvältä niin omasta kuin heidänkin puolestaan. =) Nyt vaan toivotaan ja rukoillaan että kaikki menisi hyvin. :heart:

Annimaria ja Pikkarainen 7+3
 
Kahdeksas viikko menossa ja pahoinvointi astunut mukaan kuvioihin.. Nyt on varmepi olo, että raskaana ollaan, mutta silti odotan innolla koska tämä loppuu :) Ihmettelen miksi tätä olen ensimmäiset vikot odottanut ja toivonut. On niin voimaton olo, eikä jaksa mitään tehdä, kun koko ajan kyökityttää. Yhtenä päivänä olen vasta joutunut kunnolla oksentamaan, mutta eilen illallakaan ei kaukana ollut. Toivottavatsi ei tämän pahemmaksi kuitenkaan menisi, nyt vielä jotenkin selviää touhuista pojan kanssa..

Viime viikolla yritin saada varhaisultraan aikaa, mutta huonolla menestyksellä. Soittelin loppuviikosta, niin ensimmäinen vapaa aika olisi ollut kuun lopussa, eikä silloin enää kannata ykistyiselle maksaa, kun siitä muutaman viikon päästä on jo np-ultrakin. Useammastakin paikasta aikoja kyselin, yhdessä paikassa hintaa jäi yli 100euroa, niin siihen ei ole varaa. Aika on mennyt nytkin niin nopeasti, niin enköhän jaksa odottaa np-ultraan asti.

Neuvolaankin sain äsken soitettua, ensi viikon tiistaina olisi eka aika. Kivaa :) Neuvolatäti on sama joka pojallanikin on, joten hyvillä mielin menen ensiviikolla neuvolaan kun on tuttu ja mukava neuvolatäti. Silloin on rv 8+5, kuuluisikohan silloin jo sydänäänet? Epäilen..

Mekin kerrottiin eilen vanhemmille raskausuutisista. Äitini on tiennytkin jo heti plussattuani, mutta isälleni ja hänen perheelleen ja miehen vanhemmille kerroimme eilen. Miehen isä sanoikin jo aavistelleensa jotain, kun olen ollut nykyään niin väsyneen näköinen kun ollaan kylässä käyty. Isälleni uutinen tuli aika yllätyksenä, mutta iloisia kaikki olivat puolestamme.

Liina81 Mielestäni meillä tehdään np-ultra ennen kun 12viikkoa tulee täyteen, sekin varmaan riippuu paikasta ja ultralaitteista. Pojasta minulla oli np-ultra 11+4viikolla ja koko vastasi muutamaa päivää vähemmän, siitä huolimatta mittaukset kaikki saatiin hyvin tehtyä. Jos ei kauhean paljon viikot heitä, niin uskoisin että mittaukset pystytään tekemään. Ja jos ei saa, niin saat varmasti uuden ajan mittauksia varten.


gibbon ja mytty 7+4
 
Heips kaikkille!

Täällä ollaan oltu pois palstalta muutama päivä. Oltiin miehen kanssa kahdestään reissussa viikonloppuna niin en viitsinyt koko aikaa netissä pörrätä, vaikka kone olikin mukana. Ihana oli kyllä käydä pohjoisessa, siellä on niin eri rauhallista ja niin nättiä. Harmitti vain kun olisin halunnut päästä rukalla laskemaan, mutta en uskaltanut jos sattuu jotain :whistle: En ole

laskenut ainakaan kahteen talveen ja kova ikävä on jo rinteeseen, mutta siirtyy se haave nyt vähäksi aikaa.

Minullakin tuo makea on tehnyt huonoa oloa. En kyllä olekkaan koskaan imelästä pitänyt niin sama sen puolesta. Tykkään kanssa enemmän salmiakista ja oikein väkevästä semmosesta. Matalat verenpaineet on minullakin niin ei varmaan haittaa jos pikkuisen sitä syön välillä.

Minulla nuo alaselkä säryt on hieman helpottanut niin ettei joka päivä ole kipeä. Mutta välillä nuo kivut tulee aina esiin. Minulla on muutenkin alaselkä särkyjä ollut paljon niin en ole huolissani niistä nyt erityisemmin enää. Toivottavasti Maire kaikki on kunnossa, hyvä se on tarkistaa aina lääkäriltä tämmöiset asiat jos vaivaa mieltä ja tuntuu ettei ole normaaleissa rajoissa kipu.

Täällä on maha tuntunut jännältä pari päivää. Koko ajan on semmoinen tuo ala maha että jotenkin tiedostan sen koko ajan. Kipuillut on ja vihlonut. Eilenkin veti jotenkin pingottuneeksi ala vatsan niinkuin supistaessa, ei kai se olisi vielä mahdollista.... en tiedä :|

Huomenna eka neuvola ja torstaina ultra. Kyllä tätä viikkoa on odotettukin. Tuntuu että siitä on ikuisuus kun varasin ajat, no onhan siitä jo kuukausi kait. Odotankin jännityksellä sitä ultraa että missä mennään. Sain plussan silloin niin varhaisesa vaiheessa että mietinkin onko mahdollisesti aikaisemmin lapsonen saanut alkunsa kun luulen. Kovin epätodennäköistä kylläkin.






Muoks

Jaksamista teille jotka kärsitte kovasta pahoinvoinnista, täällä tuntui aika monella olevan se vaivana. Toivotaan että kohta alkaa pahimmat vaiheet olla ohi :hug:
 
Huomenta!

Tänään oli ensimmäinen neuvola, sain nivaskan lappuja, näytepurkit ja tietoa ultrista. Hb mitattiin ja oli 140, mikä on tosi hyvä. Eipä se täti suostunut sydänääniä kuuntelemaan kun sanoi että ei kuitenkaan näillä viikoilla vielä kuulu. Kerroin noista vuodoista ja sanoi että jos vielä noita tulee ja on ihan verta niin heti vaan päivystykseen ultraan.

Laskettu aika siirtyi 14.10 eli nyt onkin viikkoja 8+6. Neuvolan mukaan meinasin tuossa mennä. Parin viikon päästä voisi jo päästä np-ultraan, ja lääkäri olisi 27.3. Kivaa että alkaa tapahtuakin jotain. :D

AngelEyes ja masukki 8+6
 
Kiva huomata, että muutkin saa helpotusta salmiakista huonoon oloon. Aiemmin en edes ajatellut, että salmi'nakki' tuo sen helpotuksen vaikka kokoajan teki mieli, mutta nyt täältä lukiessani tajusin, että mullahan tulee siitä hyvä olo =) Mul on verenpaineet todella alhaiset eli ei ainakaan sen takia tarvitse lopettaa.

Menen tänään yksityiselle lääkärille ja hän antaa ajan ultraan. Meidän kaupungissa pääsee vain ja ainoastaan kerran raskauden aikana ultraan vk 18, jos kaikki on kunnossa. No eihän mulla sinänsä mitään vikaa ole, mut olis tosiaan kiva saada tietää tässä vaiheessa syyn vatsan valtavaan kasvuun ja neuvolatädin epäilyihin kaksosista.

Toivottavasti saan jo tälle viikolle ultran, peukut pystyssä odottelen iltapäivään ja yritän keskittyä työntekoon.

Matonna: Minä olin pari viikkoa takaperin Itävallassa alpeilla laskettelemassa. Huomasin olevani todella varovainen laskiessa, kai se on sitä luonnollista suojaamisviettiä, vaik neuvolasta sanottiin, että baby on hyvin vielä suojassa vatsassa. Ei sitä nauttinut samalla tavalla kuin normaalisti. Mul ei kumminkaan ole edes pitkää väliä, kun viimeeks laskin, olimme alku talvesta Rukalla. Kyl mä nyt pinnistelen ja odotan ensi kauden ensilumia, kun seuraavan kerran monot heitän jalkaan.

Kaikille kysymys (ehkä tyhmä):
1.
otetaanko kaikkialla muualla, paitsi täällä automaattisesti NP-ultra? Mul on kolmas tulossa eikä koskaan ole ko ultraa ehdotettu enkä ole edes osannut kysyä?
2.Harrastatteko vielä lajeja, joita harrastitte ennen raskautta?

Kuusis76 rv9+5
 
Hirveesti tullut tekstiä kun en pariin päivään ole käynnyt lukemassa ja täytyy tunnustaa etten aivan kaikkea kerennyt lukea nyt läpi :ashamed:
Täällä olo muuten normalisoitunut, mutta ruokahalua ei ole. Ei siis tee pahaa mutta ei kyllä ruokakaan maistu miltään eikä ole nälkä. Jännä kun toisilla tuntuu taas tuota ruokaa uppoavan tavallista enemmän.
Neuvolasta soitettiin tänään kun minulla piti olla ensi viiikolla se lääkäri neuvola ja siihen päälle oli tullut jotain muuta joten aika piti vaihtaa. Terveydenhoitaja ehdotti sitten tämän viikon perjantaita jolloin on kandien neuvola kierto. Ja kun kävi ilmi että kun kandit ovat paikalla niin on myös ultra jota muuten ei ole.
Niin arvatkaa suostuinko. Tottakai, vaikkei ajatus viidestä ylimääräisestä silmäparista sisätutkimuksessa kiehdo niin tuon ultran takia suostuin. Kaikkeen sitä ihminen onkin valmis kunhan saa kurkata että mahassa oikeasti kaikki on kunnossa :LOL: Ja toisaalta eihän noista kandeista koskaan tule oikeita lääkäreitä jos kukaan ei suostu heidän tutkittavakseen.
Noista ultrista vielä niin täällä on alettu tämän vuoden alusta tehdä tuota np-ultraa ja samalla on jäänyt rakenneultra pois. Joka on minusta kyllä ihan hölmöä, koska minä ainakin pidän noista kahdesta rakenneultraa tärkempänä joten siihen menen sitten yksityiselle. Itse en noihin sikiöseulointoihin osallistu joten tuo ultrakin on minulla myöhään 27.3 ja silloin on jo 13+1 jos osallistuisin seulointoihin eli otettaisiin myös se veriseula niin ultrra olis jo aiemmin. Mutta siis tuo yksi ultra siis oikeasti vaan kuuluu kaikille.
Liikunnasta niin minä harrastan ihan kaikkea mitä ennenkin eli ei nyt mitään ihmeellistä jumppaa, pyöräilen ym. Ja noita olen muissakin raskauksissa harrastanut ihan loppumetreille asti oman voinnin mukaan.
Pumppernikkeli ja niilo 10+5 tai jotain sinnepäin
 
Ohhoh. En ole käynyt sivuilla nyt melkeen viikkon ja olipas tullu tekstiä!

Kaikille uusille tervetuloa. Melkoinen porukka onkin jo koossa.

Jaksamista kärpälle ja muille vuotaville. Toivottavasti kääntyy hyväksi!

Tilasin itselleni alkuraskauden ultran ensi viikolle. Sillon pitäis olla rvk 8+6, mutta epäilen, ettei ole ihan niin pitkällä. Jännää :) Ajattelin varata neuvolan vasta sen jälkeen. Kas, kun syksyllä se tuulimuna oli, niin jotenkin nyt on varuillaan, vaikkei mitään vuotoja tms ole ollutkaan.

noista ennustajista en ollut koskaan kuullutkaan, mutta heti oli nyt pakko viestiä madam.mammalle :) Ei ole vielä vastannut.

Oma olo kiikkuu ylös ja alas. Saattaa olla ihan hyvä olo ja sitten yhtäkkiä salamana niin kaamea kuvotus, että tuntuu ihan epätoivoiselta. Outoa. Ja mulla auttaa täysmehu tuohon. Lipittelen mehua pikkumäärän aina kerrallaan pitkin päivää. Tepsii!

Me ei olla vielä kerrottu kellekään. Paitsi minä parhaalle ystävälleni :) Ajateltiin oottaa ensin tuo ultra ja vaikka sinne h 10 paremmalle puolelle. Mutta ihme on jos ei kukaan huomaa. Mulla on rinnat kasvanu ihan oikeasti todella voimakkaasti. Kun normaalisti olen pienirintainen, niin nyt tursuaa liiveistä yli. Muuten olis ihan hauskaa, mutta ovat vaan niin pirun kipeät kyllä koko ajan. Niin ja sitten en kahvia ole pystynyt juomaan ollenkaan, kun normaalisti ainakin sen 5 kuppia.. Mahakin omasta mielestä pömpöttää, mutta ei varmaan oikeasti vielä näy. Mutta kuten joku jo totesikin, ei ihmiset viitsi varmaan kauheasti kysellä, kun on noloa jos onkin vaan lihonu.

Ihania ultrakuulumisia teillä on ollut. Oi kun oikein itsekin odottaa jo :heart:

Nyt pitäis varmaan keskittyä vähän taas töihinkin. Ei vaan niin hirveästi nyt innostais. Vähän motivaatio hukassa.
 
Heipähei :wave: Minäkään kerenny kun vaan nopeesti vilasee mitä täällä tapahtuu :ashamed:

Tänään oli neuvola ja ihan sitä perusekaakäyntiä se vaan oli.verenpaine oli alhanen joten ainakin on lupa syödä salmiakkia,tosin mä söisin sitä muutenkin jos tekis mieli kun en niin fanaattisesti jaksa katella mitä suuhuni laitan :whistle: Graavilohtakin vetäkin ihan alussa kauheet kasat :whistle:

Olo on :x :x :x :x Mulla vaihtelee tää pahanolon laatu silleen että useimmiten se on sitä kuvotusta mutta ruoka kuitenkin maistuu mutta toisinaan myös sellaista ´oikeaa´pahoinvointia että ei vois kuvitellakaan syövänsä mitään.Onko muilla tällasta?
Joka kerta kun toi ´oikea´pahoinvointi tulee niin luulen aina saavani yrjötaudin :x Ja mä pelkään sitä ihan sikana :ashamed: Mulla ei koskaan ollut sitä niin sen takia varmaan.Odotan jo kauhulla sitä päivää kun esikoiselle tulee se ekan kerran.Tää on ihan hölmöä mutta minkäs teet :snotty:

Neuvolan mukaan viikkoja oliskin nyt sit 9+1 kun viime ultran mukaan tänään olis 9+5 mutta kai se siellä np-ultrassa selviää.Eikä puhettakaan mistään sydänäänten kuuntelusta :kieh: Lääkäri kuulemma vaan kuuntelee ne ekalla kerralla ja sen jälkeen hoitsu.Tosin eipä sielä kai mitään olis kuulunukkaan vielä.

Masun kasvusta....Mulla näkyy jo aivan selvästi.Sillonhan veikkailtiin että tuplat oli tulossa mutta nyt kun on selvinnyt että yksi matkalainen vaan kyydissä niin ihmettelen suuresti tätä palloa.Se on oikeesti samankokonen kun esikosta viikolla 20 :eek: :eek: Eilen oltiin miehen sukulaispojan rippijuhlissa jossa oli koko miehen suku ja saatiin kyllä kiinnostavia katseista osaksemme kun meikä juhlamekossa maha pystyssä paineli.ei kukaan silti sanonut mitään vaikka tasan on kyllä ilmiselvää mistä on kyse.Ehkä ne sitten meinas että on akalla vähän keskivartalolihavuutta :LOL:

26pvä on sitten se np-ultra ja se tehdään tietääkseni automaattisesti kaikille.Tai ainakin mulle kun mulla on muutenkin noita ylimääräsiä ultria ja nyt varmaan seuranta vieläkin tiivimpää kun ennenaikasuuden riski on niin suuri.

Nyt makoilee jos tää olo helpottus :x
-Laura ja MiniMatkustaja 9+1 tai 9+5-
 
Gibbon kiitos vastauksesta :) Jos ei keskiviikkona oliska sitä 12 rv:tä ni 11 luulis ainaki olevan. Eli kaipa ne mittailut siinä sit hoituu :heart: Ja ite ne mut sinne nyt jo halusivat ni kaipa ne siellä tietää :D

Liina ja pikku 12+2
 

Yhteistyössä