***LOKAMASSUT -08 toukokuussa***

Heippa kaikille!

Huikean hyvän muistini vuoksi sanon vain yleisesti, että tervetuloa uudet! :flower: Ja :hug: kaikille, joilla oli ollut vaivoja, surua ja murhetta. :heart:

Tänne ei erityisempiä. Esikoinen on parhaillaan päiväunilla, joten äiti surffailee netissä, vaikka kaikkea muutakin tekemistä löytyisi... Olen yrittänyt tässä olla tukena ystävilleni ja auttanut hautajaisjärjestelyissä, onkin sitten reilun viikon päästä kahdet hautajaiset samana päivänä.

Omaa napaa... Vointi on hyvä, jonkin verran väsyttää, joten saattaa olla että hemoglobiini on laskenut. Ajattelin kuitenkin odotella ensi viikon neuvolaa ennen kuin aloitan raudan. Ollaan paljon touhuiltu koiran ja tytön kanssa ulkona, tehty vähän pihahommia. Kotikin on vaihteeksi kivan näköinen, kun on paremmin jaksanut laitella ja tehdä rästihommia pois. Mahaa ei vieläkään juurikaan ole, oudommat varmaan katsoo, että oon vaan vähän lihonut. Housut alkaa olla ongelma, muutamat farkut menee enää jalkaan, eikä niitäkään voi koko päivää pitää. Äitiyshousut taas ei oikein vielä käy, kun ei ole kunnon mahaa. Oonkin käyttänyt kotona vaan verkkareita ja kylillä sitten tunika + legginsit yhdistelmää.

Jaahas, nyt jos lähtis laittamaan ruokaa, niin sais kokkailla rauhassa. =)
MiHLa ja Mökö, rv 16+1
 
Tänne on taas tullu tekstiä ihan valtavasti, pakko myöntää etten kaikkee millää jaksanu lukea :ashamed: Mut pääpirteittäin selailin ja tsemppiä sitä tarvitseville =)

Käytiin tuos neuvolas äsken ja kaikki oli kivasti. Ei tarviikaan lisätä multitabseja kahteen per päivä, hemoglobiini taas 140 hujakoilla niin ei rautaa yhtään enää kiitos :LOL: Paino on noussu parilla kilolla edelliskäynnistä, muttei huolta siitäkään tarvi kantaa. Verenpaine 114/70. Ihana oli sydänäänet kuulla ja syke 140. Oli tyttökin ihan ihmeissään ku miehen kans mukana olivat, tulee paljon konkreettisemmas vauva äitin masussa :heart:

Nyt ei vain millään malttas oottaa siihen rakenneultraan, vielä 2,5 viikkoo.. neuvolantäti viel kehu et siel on sitten kunnon ultralaitteet ja kunnon lääkärit et voi huoletta kalliin 4D-ultran väliin jättää, et se käynti ei paljoo eroo selvyydeltään yms. Näin varmasti tehäänkin, 300 ? on kuiteskin liikaa meijän budjetille puolesta tunnista vaik ihana oiskin.

Liitoskivut ja vihlonnat jatkuu täälläkin ja jälkimmäiset varsinkin aika inhottavina välillä kun juilasee ihan kunnolla. Mut hyvä kun tietää et kaikki kunnossa ja vauvan liikkeet tuntuu selvinä päivittäin. Tuolla alamasulla majailee paljon ja sieltä löyty sydänäänetkin.

Taas on kylmät ilmat ja mua vaan väsyttää niin valtavasti ja tekis mieli vetää herkkuja napaan, masentaa nii ku ei aurinko paista :whistle: ;) Malttaa äitienpäivään, sillon saa hyvää kakkua a'la esikoinen ja mies :D

Hipsuli ja nappula 18+1
 
Kuulema ensin täytyy olla työ ennen kuin saikunhakuun,kysyin siitäkin,kun sossusta sanottii että mun täytyy todistaa kaikki mahollinen,aamulla kyllä tipahin tuolilta ko sain sossusta puhelun.Oli tarkoitus että meen takaisin hakijaksi sitten kun ns mammaloma on ohi,en tiedä miksi tää näin meni,mulla kaatuu seinät päälle tän huolen takia. :'(
 
Annu: voitko kertoo tarkemmin tuosta työjutusta eli mistä ne määräs sut töihin, työkkäristäkö?? Ja miten sossu liittyy rahoihin, tarkotatko ettei tukea sieltä saa jos et mene töihin? Anteeks uteluni, mut sun tilanne kuulostaa jonkin verran mun omalta. :ashamed:
 

Heipä hei! Täällä ollaan sairaslomalla väsymyksen ja alavatsakipujen takia. Tänään töissä sattui alavatsaan niin, että käveleminen oli hankalaa. Siis sattui varsinkin liikkuessa.Töissä on aina sellasta huisketta, että tulee oltua kokoajan jaloillaan. Istuminen ja lepääminen rauhoittivat kyllä noita kipuja. Neuvolassa sanoivat, että kohtu kasvaa todella paljon näillä viikoilla, että kyse on todennäköisesti siitä. Täällä vieraillessa huomasin, että monilla muillakin on kipuja. Kaipa nämä ovat sitten asiaan kuuluvia. Nyt pitää vaan lepäillä, eikä huiskia ympäriinsä.

Parvorokosta sain tänään sellaisen vastauksen, etten ole sitä sairastanut aiemmin elämässäni. Toivoin koko ajan että oisin sairastanut sen joskus aiemmin. Nyt siis pitäisi olla tosi varovainen, ettei saa tartuntaa. Olen ollut vahingossa muutaman parvorokko tapauksen kanssa välillisesti tekemisissä, joten kuulemma muutaman viikon päästä uudelleen testeihin, ettei vaan ole tullut mulle. Jännitys siis jatkuu ja pitkään. Asiaa ei helpota se, että sen rokon voi sairastaa oireettomana. Mistä sen sitten tietää saako sen raskausaikana? Ei nyt voi jatkuvasti testeissä ravata. Oon meinaan lasten kanssa töissä ja kuulun kuulemma riskiryhmään. No ehkä mun huoli on turhaa, mut kyl sitä väkisinkin epävarmaks tulee. Sen saa sit jos saa.

No yritän nyt vaan olla positiivisin mielin ja iloita raskaudestani. Omassa masussa tuntuu jotain pulputusta, mutten kyllä vieläkään uskalla sanoa mitään varmaa. Toivottavasti vauvat ne siellä pyörii. Ens keskiviikkona jälleen neuvola, ei jaksais millään odottaa:)


Tervetuloa uusille ja jaksamisia kaikille!

T. Irene & pikku veijarit 16 + 4
 
Neuvolassa käyty taas tänään ja kaikki tuntui olevan kunnossa, vauvan sydän jumputti 150x/min ja oli sitä kyllä kiva taas kuulla. Meillä on niin mukava neuvolantätikin, että ei paremmasta väliä. Hän on muun muassa kertonut hankkineensa paljon tietoa tästä vauvan virtsarakko-ongelmasta kirjallisuudesta ja lääkäreiltä, joten yrittää parhaansa mukaan vastata meidän kysymyksiin. Tänään oli mieskin mukana neuvolassa ja oli kyllä kiva olla siellä ihan kahdestaan (tai no kolmistaan jos masuasukin laskee mukaan).

Mitenkäs teillä muilla, joko tuntuu pahalta nukkua selällään? Mua rupeaa huimaamaan, jos erehdyn pitkiä aikoja makoilemaan selällään. Tuntuu vähän oudolta, kun esikoista odottaessa tämäkin vaiva antoi odottaa itseään jonnekin viimeisen kolmanneksen tienoille.

Meillä olis lauantaina tiedossa hääjuhlat, yksi ystäväpariskunta menee vihille. Ihanaa päästä juhlimaan, varsinkin kun löysin kivan juhlamekonkin!

Kukkis ja pikku-Piko 16+5
 
Heips taas kaikille lokamassuille! Kiva lukea, että niin monelle kuuluu odotukseen hyvää ja alkuraskauden oireet helpottaneet. Itsellä viime päivät ovat olleet rankkoja, sairastuin vatsatautiin ja ripuliin, ja olin viikonloppuna nestevajauksen takia nesteytyksessä Taysissa. Alkuviikon olen ollut saikulla ja huomenna pitäisi sitten palata töihin. Vieläkin olo on heikko.
Sain tänään tuloksen tuosta parvorokon vasta-aine verikokeesta jonka otatin viime viikolla samalla kun taas tutkittiin niitä rh- veriryhmääni liittyviä vasta-aineita. Kuulemma en ole sairastanut tuota parvorokkoa ja pitää olla varovainen jos jossain tätä liikkeellä.

Jotenkin olen ihan hirveän peloissani kaikista liikkuvista viruksista tuon vatsataudin jälkeen, pelkään kokoajan, että jotain uutta hirveää tapahtuu ja sairastun taas johonkin ihmetautiin.
Onko kellään muulla samanlaista? Joka vesikraanan viereen hommattu käsidesi pullo ja normaalisti en ole tällainen.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille ja kuulumisiin! =)

Kaneli-07 ja masuasukki (rv 18)
 
Luulin jo että olisi olotilastaan päässyt viimeinkin nautiskelemaan kun pahoinvointi hellitti mutta eikä mitä. Mahavaivat on pahentuneet ja tiistain neuvolassa oli niistä puhetta, th kysyi heti että onko suvussa haavaista paksusuolentulehdusta ja arveli että raskaus olisi voinut sen aktivoida. Jälkikäteen kun ajattelen niin ainahan mun maha on toiminut vähän liiankin "hyvin" ja käytännössä ollut enemmän löysä kuin ummetuksesta kärsivä. Ensi tiistaina lääkäri joka mitä todennäköisimmin pistää lähetteen sisätautipolille. Kyllähän tässä jo melkein sen diagnoosin tietää ilman käyntiäkin, tuleepahan sitten tuloksia että onko kenties keliakiaa tms. Tänään aloitin scd-ruokavalion, tosin käytännössä olen syönyt muutaman lusikallisen kasvissosekeittoa ja nekin tuli oksennettua pois, sen jälkeen meni alas pari uunibanaania. Eipä tuolle mitään muuta mahda kun että saisi nyt rauhoittumaan ruokavaliolla, nämä vatsan kouristelut 100 kertaa päivässä eivät ole kovin nautinnollisia. Jos olo tästä paranisi jaksaisi taas enemmän kirjoitellakin.. nyt toivon vaan ettei nuo suoliston tulehdukset vaikuttaisi kroppaan enempää ja vauva jaksaisi hyvin loppuun asti..

rv18
 
Jasmara - Sossusta tuli määräys tai lopettaa toimeentulotuen meiltä vaikka ennestään kaksi lasta eikä ota huomioon tilannetta ja työkkäri ei ymmärrä taas tilanne olleskaan,koska enhän mä pysty ottamaan työtä vastaan,vasta kun mammaloman jälkeen.Eli sossu uhkaa ja mulla ei ole vaihtoehtoja ko ottaa riski vaavini kanssa,mutta hoitomaksuja mulla ei ole varaa maksaa koska kaikki tuet multa häviää ja sossuhan ei auta siinä koska normit ylittyy.

Kukkis - en pysty nukkuu selällään,tulee ilkee olo,paras on toisella kyljellä.

Kaikille joilla on kipuja yms niin koittakaa jaksella,se vielä iloksi muuttuu :hug:

Jotain ilostakin mulla nimittäin vauva on noussut nyt ylemmäksi ja tuntuukin tuossa toisella puolella ja se masun puoli on pyöreempi siitä kohtaa sekä selviä liikkeitä tuntuu,ihana oli kuunnella dopplerilla,vaavi vähän piristi mieltä ... vaikka mun täytyy myöntää että tää stressi on hankala juttu...

Annu & touhustiina 14+3 :heart:
 
Annu: Oon tosi pahoillani sun tilanteesta. :hug: Ei kyllä mene mun järkeen, et miten sossu voi määrätä töihin?? Eikös se ole yleensä työkkäri joka niitä työhönosotuksia jakelee...
Olishan mullekin sossu voinu määrätä työtä kun jo melko kauan olen töitä ettiny enkä ole saanu. Täällä ainakin työkkäri hoitaa noi jutut. Voi että.... toivottavasti sun tilanne ratkeis jotenkin ilosemmin. :hug:
 
Iltoja tännekin! :wave:

Eipä oo tullut pitkään aikaan mitään kirjoteltua, ja vähemmän oon käyny lueskelemassakin, kun aika menee tuolla pihalla, ainakin silloin kun on kiva ilma. Ja nää sadepäivät menee sitten tässä kun on kauhia kevätflunssa päällä.

Masuun ei kuulu mitään ihmeempiä, noita kohdunkasvukipuja täälläkin on ollut, kun välillä tuntuu että koko alavatsa on ihan tulessa. Tänäänkin joutui sohvalla tovin pötköttelemään ennenkuin uskalsi siivoushommia jatkamaan.

:hug: niille joilla ei niin hyvin tuo raskaus juuri nyt suju. Toivottavasti nuo kaikki työjutut, vuotelut yms. jutut kääntyy parhainpäin. :)

Möhköfantille tsemppiä hääjärjestelyihin, jäi tuolta jostain mieleen että teillä on sellaiset tulossa.

Ensi viikolla olisi neuvola, joten sitä tässä odotellessa sitten.

AngelEyes ja masukki 17+1
 
Jasmara - Toivon kanssa,työkkärii täytyy mennä 16pv käymään ja katsotaan miten ne tätä tilanne siellä uudestaan katsoo,neuvolassa meinaan asiasta puhua sekä lääkärissä 11.6 myös,katsotaan,en tiedä mitä pitäs ajatella,suututtaahan tällänen,harvapa ottaa maha pystyssä olevaa töihin jos ei ennestää ole jo duunissa kyseisessä paikassa... on tää pepusta.
 
Huomenta!

Annu: Ärh :kieh: , minulla pistää aina vihaksi noi sossun, kelan yms hienot päätökset... Kaikki pitää tehdä mahdollisimman hankalaks normaalille ihmiselle. Olen töiden vuoksi jonki verran tekemisissä näiden asioiden vuoksi. Uskoisin, että saat tuon asian helpoiten hoidettua niin että menet lääkäriin/neuvolaan ja selität että sinun pitää ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, mutta tarvit sen saikun noiden vuotojen takia. Sitten marssit työkkäriin ja ilmoittaudut työnhakijaksi ja annat sen saikkulapun sinne. Eli siis olet työnhakijana, mutta sinua ei minnekkään määrätä. Näin ei pitäis olla sossulla rutisemista... En siis ihan tällästä odotus asiaa ole kohdannu, mutta jos työtön on ollut tapaturmassa niin kyllä hälle tehdään a-todistus työkkäriä varten. Toivottavasti tuosta sepostuksesta jotain selvää saat
=) .
Täällä jo parempi olo noiden vatsakipujen kanssa. Eilen meni illalla aika pahaksi, mutta onneksi taas yön aikana rauhottu. Pitää ottaa tämä päivä rennosti =) ...

Nanna +P 19+1
 
Huomenta!
Vatsakivut taitaa olla aika yleisiä tässä vaiheessa, moni tuntuu niistä venymisistä kärsivän. Toivottavasti te, joilla suppailee, saatte levolla sen hellittämään. Vatsakipuja on mullakin jonkin verran, sellanen vihlonta nopeasti liikahtaessa on varsinkin lisääntynyt. Mutta ei mitään pahoja kipuja kuitenkaan.

(.) Nyt vaan ilmeisesti meinaa joku pöpö iskeä. Eilen alkoi särkeä päätä ja väsyttää. Tuntui olo vähän kuumeiseltakin. Mutta eipä ollut edes lämpöä illalla, vaikka palelikin. Sitten siihen päälle vielä oli kauhea närästys koko illan, eikä tahtonut renniet auttaa. Aamulla edelleen oli kipeä olo, mutta tämä on ihan ihmeellistä, kun ei oikein tiedä, mistä se nyt johtuisi. Kai se jotain flunssaa yrittää pukata. Tulin kuitenkin töihin, kun ei sitä kuumettakaan ole. Olenkin säästynyt tähän asti koko raskauden ajan kaikilta taudeilta. Nyt sitten kun tuli jotain tällaisia epämääräisiä oireita, niin heti alkaa huolestuttaa, että mitähän tämä nyt oikein on. Ettei vaan mitään raskauteen liittyvää. Tulisi nyt kunnolla nuha tai vatsapöpö tai mikä nyt sitten tulossa onkaan, niin olisi turvallisempi olo!! Anteeksi valitus :) Pitää johonki purkaa, kun mieskin on nyt ihan väärään aikaan työmatkalla.

Novelle 17+4
 

Annu Ihan sanonko mistä tollanen, mut jos ihan pakko voithan mennä ilmottautumaan työnhakijaksi, tuskin saat edes tuossa tilanteessa työtä. Kerrot vaan työnantajalle raskaudestasi ja vaivoistasi niin tuskinpa saat työpaikkaa. Jos ei työtä kertakaikkiaan saa, onhan sossunkin pakko auttaa vai?

Toinen vaihtoehto on se, että pystyt lääkärin todistuksella todistamaan tilanteesta johtuvan työkyvyttömyyden. Jälkimmäinen tie lienee kätevämpi, mutta en tiedä kirjoittaako lääkäri vastaavissa tilanteissa todistuksia. Jokatapauksessa onnea matkaan!

Kaneli-07 Tuttu tunne tuo pelko tartunnasta, mulla se ehkä nousi nyt enemmän pintaan kun sain tietää tosta parvorokkojutusta. Mä en kyllä käsidesejä käytä, mutta huolehdin entistä enemmän hygieniasta. Kuulemma vauvan kannalta olisi tärkeää, että sairastaisikin muutaman taudin raskausaikana, koska syntyessään hänellä on sitten vasta-aineita näihin sairauksiin. Itseäni ei kyllä kiinnosta sairastaa mitään ylimääräistä, kun tietää, että tavallisten vaarattomien tautien lisäksi on myös sikiölle vaarallisia tauteja. No mutta kukapa tauteja haluaisi, parempi olla ihmeemmin ajattelematta.

kukkis selällään vielä ihan mukava nukkua:) Saas nähdä miten kohta.

nanna81 Täällä kans lepoa on helpottanut noihin kipuihin. Pysyisvätpä vaan poissa!

Pitäis kehitellä tässä jotain aamupalaa niin lähtee päivä paremmin käyntiin. Aurinkoista päivää kaikille!

Irene & pikku veijarit 16 + 5
 
FPI
Huomenta! :flower:

Annu, todella harmillinen tuo sun tilanne, argh!! Toivottavasti asiat kääntyy parhain päin, pitäshän ihmisten nyt ymmärtää, että et töihin voi mennä! Tsemppiä!

Kaneli-07, juu siis hyvinkin tuttu tunne, mä olen jo perusluoteeltani sellainen, että kuvittelen itselleni kaiken näköisiä kauheita sairauksia eli oon oikea hypokondrikko, saati sitten nyt raskaana, huh huh, mutta koitetaan olla huolehtimatta liikaa! ;)

kukkis, selällään nukkuminen onnistuu vielä, mutta kyljellään on parempi!

Toivottavasti kaikilla, joilla on kipuja ja huonoa oloa, niin helpottaa pian! Mä luulen, että eilen supisti ekan kerran, ei kipeästi, mutta tuntui kumminkin! Tänään oli neuvola ja täti sanoi, että saa olla noin 10 supistusta päivässä ilman, että on syytä huoleen.

Neuvolakuulumisia muuten:

RR 118/69
U-prot. -
U-gluk. -
Painon muutos/viikko 447 g
B-Hb 144
Kohdunpohjankorkeus 17 cm

Eli kaikki oli hyvin ja sydänäänet kuului hienosti ja säännöllisesti! Tuosta verenpaineesta sanoi, että tässä vaiheessa alapaineen kuuluukin mennä aika alhaiseksi ja ei ollut tuo hemppakaan pudonnut 10 viikossa kovin paljon (aikaisemmin 158). Vauvan painoarviokäyrääkin ruvettiin nyt piirtämään, ekan mittauksen perusteella ois noin 3,5 kg syntyessään, mutta ehtiihän tuo muuttua ;)

Rakenneultra on tasan viikon päästä ja seuraava neuvola 5.6.

Eipä sit muuta, kun jälleen kerran aurinkoista päivää mammat! =)

FPI+pepe rv 19+3
 
Irene & FPI - Minäkin toivon että tilanne selviää kunnialla,ja oikein päin.

Mun aamu alkoi asioita hoidellessa,soitin soskuun ihan toiselle henkilölle ja otin asioista hiukan selvää ja eihän ne ihan niin mennyt kuin eilinen soskuihminen mulle selitti,sitten soitin neuvolaan ja selitin tilanteen ja sain lääkäriajan sinne ja sieltä saan sitten todistuksen toivon mukaan siitä etten ole työkykyinen raskausaikana,neuvola täti myös asian katsoi niin etten ole.Olen ihan tyytyväinen.Lääkäri-aika on nyt sitten 15.5 ja neuvola aika on 13.5 joten kaikki mallillaan,olen hiukan toivekkaampana asian suhteen koska en pientä masu-asukkiani todellakkaan halua riskeereta

Annu & touhustiina 14+4
:heart:
 
Olen lukenut teidän juttuja jo jonkun aikaa ja itse kirjoitellut tuolla lapsettomuuspuolella jonkun verran. Nyt kuitenkin tuntui että siellä rupee olemaan niin paljon eri raskauden vaiheessa olevia että mulla on enemmän yhteistä teidän kanssa. Meidän kaksosilla on laskettu aika 23.10. Rv 17 alkoi tänään ja paha olo on ruvennut vihdoinkin antamaan periksi, ihanaa. Olen melko varma että tunsin eilen ensimmäiset liikkeetkin. Tänä aamuna taas kun makasin oikealla kyljellä "joku" siellä tökki kevyesti.... :heart: Ihanaa! Tuntuu heti paljon todellisemmalta kun on tähän mennessä ollut aika vaikeata uskoa että me vihdoinkin saadaan lapsia! ja vielä kaksi kerralla! :heart:

Onnellista odotusta ja hyviä vointeja kaikille!

Amelia ja pikkuiset rv17.
 
Annu: Hienoa että asiat järjesty! Olishan se kyllä ollu jo aivan hävytöntä toimintaa jos olis tieten tahtoen pitäny oma lapsi vaarantaa.

Amelia: Tervetuloa mukaan! Ja onnea kaksosista :flower: ! Lisäsin sinut tuonne etusivulle, ilmoittele jos on jotain lisättävää/korjattavaa...

Täällä taitaakin olla nyt 4 kaksosten odottajaa =) !
 
Novelle & Nanna - Kyllä mua onkin pelottanut , vieläkin on sellanen epävarma olo mutta pyrin toivomaan parasta,nopeesti sieltä alkoi tosiaan selviämään ko kaivoin asiaa hiukan.

Kiitos kaikille tuesta että olette jaksaneet höpötellä mun kanssa asiasta,se iso juttu :hug:

Minä innostuin ottamaan kuvaa masustani.Kuvassa masu on 14+4 :heart:

 
Moikka :wave:

Enpä oo aikapäiviin käynyt kirjoittelemassa, enemmän pyörin tuolla km jälkeen odottavissa. Mutta paljon ootte tekstiä taasen saanut aikaan :D

Ekaksi tervetuloa monet uudet ja onnellista odotusta teille :heart:

Onnea myös useille hienoista neuvola- ja ultrakuulumisista :flower:

Myös surua on pinoon mahtunut, pahoitteluni menetyksen kokeneille, mutta uskokaa että kyllä teille vielä nyytti suodaan tuhisemaan syliin :hug:

( . ) Itsestäni vain pikaisesti että eilen oli rakenneultra ja kaikki vauvalla hyvin. Rakenteellisesti hyvin kehittynyt, eikä mitään epäkohtia ollut. Painoa 258g ja vastaa päiviä täydellisesti. Lantio hieman isompi päiviin nähden, muttei antanut aihetta huoleen. Sukupuoltakin hieman arvailtiin, mutta se tarkentuu sitten seuraavan ultran yhteydessä. On kyllä todella huojentunut ja helpottunut olo ja päätin että nyt alkaa täysillä raskaudesta nauttiminen :heart: Ihania kuvia saatiin 4D:n vuoksi, suosittelen kyllä kaikille, kyllähän se kirpaisi mutta oli joka sentin arvoinen elämys nähdä omaa lihaa ja verta liikkuvan ja liikuttavan sormiaan ja avaavan suutaansa :heart:

palataan paremmalla ajalla!!

Voikaa hyvin mammat :wave:
 
Moi!

Annu: luin eilen tuosta sun lievästä rusehtavasta vuodosta niin mullapa ihan samanmoista tässä joku ilta. Pyyhkiessä oli valkovuodon joukossa ihan pikkuriikkisen sellasta tummanruskeaa pikemminkin mustaa mönjää...sellasta vanhaa verta! Sen jälkeen sitä ei ole tullut, enkä nyt niin huolestunut asiasta! Tässä viime päivinä on ollut ajoittain pinetä alaselkä ja -maha kipua mutta neuvolan tädin mukaan nyt on juuri ne viikot käynnissä kun ohdun kasvukipuja esiintyy eniten! Oli vaan pakko kirjoitella että täällä havaittu samanmoista =)

Tove: Kirjoittelit että sua vähän pelottaa että onko masussa enää mitään elämää kun oireetkin ovat miltei häipänneet! Ihan sama asia mulla...aina silloin tällöin käväisee mielessä, että onko siellä enää ketään :/

Ja tuota listaa kun katselin niin mulla siirtyi laskettu aika päivällä aiemmaksi eli 29.10.

Tsemppiä kaikille, erityisesti kukkikselle :hug:

terkuin säde ja mussukka rv 15 :heart:
 
Hei mulla alko ultran mukaan tänään rv 16 :eek:
Jees.Ja maanantaina neuvola.Jospa ottaisivat mun allergiat nyt tosissaan,sillä en saa niiden takia nukuttua.Iho siis kutisee ja näppylöitä on.Ei varmaan vauvallekaan oo hyvä koko ajan allergisoitua.. :|
Muuten ihan jees päivä.Eilinen meni miehen kanssa tapellessa mutta se johtu siitä että oltiin nukuttu huonosti ja miehellä oli inhottava työpäivä.

Mimmali ja pikkuruinen rv 16+0
 

Yhteistyössä