*LOKAMASSUT -08 Kesäkuussa*

Iltaa!

Miulla alkoi nyt "leskeys" kun nuo jalkapallokisat pyörähti käyntiin ja samalla telkkariton aika ainakin peli-iltoina. No onpahan aikaa roikkua täällä netissä. ;)

Kuusikon äitille voimahalit ja osanotto myös täältä. :'( :hug:

Lisäksi onnittelut niille jotka ovat hyviä ultrakuulumisia saaneet.

Piti tulla noihin hormoni juttuihin kommentoimaan, kun niistä on ollut puhetta. Eli miulla nää aiheuttaa ihan kauheita mielialan vaihteluita. Tässä just yksi päivä aloin töissä itkemään kesken kaiken kun kävi niin kovin sääliksi yhtä tyttöä ja toisena päivänä sama juttu kun pieni poika satutti itsensä. Tänään itkin sitä kun mies osti kaupasta liian kalliin paidan, ja lopulta juttu paisui ihan niin hysteeriseksi että itkin ja nauroin samaan aikaan. :eek: Tässä alkaa jo itseäänkin pelottaa nämä jutut, kun ei oikeesti pysty hillitsemään itseään. :eek: Onkohan muilla samanlaista? Tarvisi jotain henkistä tukea tähän asiaan.

(.) Masussa jytätään nykyisin oikein kunnolla, pari rauhallisempaa jaksoa on päivässä, mutta muuten täysi meno päällä. Kivaa kyllä kun nuo potkut tuntuu jo ihan kunnolla, niin tietää ainakin että kaikki on hyvin. :)
Oma olo on melko hyvä, tosin jalkoihin miulla on tullut inhottavat suonikohjut, mikä kyllä vähän surettaa. Eipä tarvi mekkoja/hameita kauheesti enää pitää. :( Kovasti odotan kesälomaa, johon on vielä 7 viikkoa. Ei siis enää kovin pitkään, mutta työmotivaatio on kyllä ihan nolla. Mutta pitää yrittää kärvistellä.

Eipä tässä sitten muuta tällä kertaa, hyviä vointeja kaikille. :)

AngelEyes ja masukki 21+4
 
Huomenta!
Yö valvottuna jälleen, mulla on alkanut jalkakrampit taas. Niitä olikin viimeksi aivan alkuraskaudessa, niistä tiesinkin käydä testiä ostamassa. B)
Pitänee käydä jotakin magnesiumia tms, ei tästä muuten mitään tule kun yöt menevät jalkojen kanssa itkiessä. :/
AngelEyes jos ne kohjut vaivaavat(ja miel ennen kuin vaivaavat) kokeile ihmeessä tukisukkia tai mulla ainakin on lentosukat(hieman halvemmat kait). Suosittelen!

Tänään anoppilaan valmiiseen pöytään, grilliherkkuja :p saas nähdä turpoaako paikat. :whistle:

Jätkä ja nelonen rv22+5
 
Moi!

Ihan aluksi minultakin osannotot kuusikon äidille! - Käsittämätöntä!

Muakin rakenneultra pelottaa - toisaalta odotan sitä kovasti. No täytyy vaan toivoa että kaikki on hyvin. Potkuja olen kyllä tuntenut jo viikon - vihdoin viimein! Näkyvät päältäkin. Ja sitä rummutusta tuntuu aina kun käyn pitkälleen tai löhöasentoon, ja joskus muutenkin kun istun.

Mulla ei ole vielä onneksi suonikohjuja tullut - mutta eikös niitä yleensä kaikille tule, joillekin vähemmän ja joillekin enemmän? Onko teille tullut kelleen jo raskausarpeja? Mulla ei vielä näy...mutta tuskin niitä ilman tulen jäämään :)

Kovin on jo raskas olo, vaikka tässä vasta hieman yli puolen välin mennään....

Naurukohtaus taisi kysyä hengenahdistuksesta tms. Mä olen joutunut aloittamaan monen vuoden jälkeen säännöllisen astmalääkityksen. Joka yö heräsin tässä viikon ajan ahdistukseen, nyt on parempi kun aloitun tuon lääkityksen, mikä mulle on määrättykin säännölliseksi, mutta en ole sitä pariin vuoteen tarvinnut. Ilmeisesti tää vatsa jo painaa keuhkoja öisin sen verran...


 
Hei vaan!

Valivali : Täällä taas pitkästä aikaa voidaan vähän huonosti. Mä en ole pitkään aikaan nukkunut kunnolla öitä ja nyt se varmaan alkaa sitten kostautua. Tänään alkoi sitten heikottamaan heti aamusta. Kaupassa kävin, mutta muuten oon vaan maannut koko päivän. Olo on kuumeinen. Onneksi nyt on kolme päivää vapaata niin kerkeää lepäillä.
Jalat on nykyään töiden jälkeen niin kipeät, että hyvä kun kävelemään pääsee. Kävin panadoliakin ostamassa, että voi ottaa jos siltä tuntuu. Ettei noi jalat ainakaan haittaisi jo muutenkin heikkoja yöunia.
Hirveitä hormonipuuskia myös täällä ollut viimeaikoina. Itken varmaankin vähintään kerran päivässä, milloin mistäkin syystä. Ja välillä taas ärjyn tai tiuskin kuin mikäkin elukka. On tässä perheellä kestämistä. :ashamed: :ashamed: Onneksi tää on ohi menevää. Eihän tässä muuten kestäis edes itse itseään :xmas:

Tiistaina olis se 4d-ultra. Mieskin nyt pääsee sittenkin mukaan. Tosi kiva, niin ei tarvii yksin mennä. :)

Mullakin oli joku aika sitten monta kertaa yössä suonenvetoa jaloissa. Todella inhottava tunne herätä siihen kipuun. Mutta menivät sitten ohi itsestään muutaman yön jälkeen. Toivottavasti eivät tulekaan takaisin.
Mun kaveri myös suositteli noita lentosukkia.
Jalkapohjat on myös kuivunut ihan korpuiksi. Pakko olis jalkahoitoon päästä jossain vaiheessa.

Elämänperhonen - Mulle ei ole kummassakaan raskaudessa tullut suonikohjuja. Raskausarpia sitten senkin edestä :D Kaikista eniten rintoihin ja pakaroihin. Vatsa taas on täysin säilynyt arvilta :)

Olo alkaa olla jo tosi kömpelö, kun vatsa on niin iso. Varpaankynsien leikkaaminen on hankalaa. Aamulla yritin vähän siistiä tuota alaosastoa, kun jo niin rehotti, mutta taidan suosiolla pyytää miestä avuksi ensikerralla. Näköyhteys on katkennut jo aikoja sitten ja puuterirasian peilin kanssa pelaaminen tuntui hieman vaivalloiselta. :LOL:

rv 23+4
 
triple88 kyllä näköjään mun purkautuminen vaikutti kun seuraavana päivänä oli makaronilaatikko kotona odottamassa tuoreena kun väsyneenä töistä pääsin. :D Hyvä siis välillä räjähdellä. :LOL:

Täällä on kaveri ollut nyt nämä kaksi päivää melko vilkas tapaus. Ei siinä muuten mitään, mutta kun on jumittunut olemaan pysty asennossa niin meinaa aina potkia tuota kohdunkaulaa kohti ja se ottaa kipeetä kyllä sitten. Alkaa vissiin olee sen verran jo potkuissa voimaa, että tuntuu. Saisi kääntyä ympäri niin saisi kädellä tuntea niitä potkuja, ja isikin pääsisi mukaan tähän ilotteluun.

Luin jostain että isät voi kokeilla kuunnella vauvan sydänääniä vaikkapa talouspaperi tötterön avulla. kun ennen vanhaanhan sydän ääniä kuunneltiin sellaisella torvella. :D täytyy joskus kokeilla, josko kuulisi. :p

Olemme alkaneet vaunuja katselemaan ja huomasimme että tuossa ilmajoella lähellä seinäjokea on jokin vaunu varasto liike jossa on yhdistelmä vaunut jopa 290? vain. Netissä niillä on myös sivut, http://www.vaunula.fi/. Onkohan kellään kokemuksia näistä F7 vaunuista kun niitä olin vähän niinku kattellu? http://www.vaunula.fi/f7.htm

Kauhea himo tuli sipseihin ja dippiin ihan yhtäkkiä, oli pakko käydä ostamassa kun kauhean pitkään aikaan ei ole niitä mieli tehnyt ja nyt sitten on päästävä niitä syömään. Hormoonit. :D

rv 21+6
 
möröö :wave: olipas päivä tänään. tuli imuroitua, pestyä lattiat ja ikkunat, siivottua vessa, lelulaatikot, laitettua kesäkukat ja järjestettyä komero perheen voimin. :) eipä nyt sitten tarvi tehä mtn vaikka ei mun pitäis muutenkaan. nilkat on turvonneet pallot mut onneks voi nyt koko illan löhötä ja "läskistyä" :D lapset meni hoitoon ja pian lähtee mies yötöihin, kolmivuorotyöläinen kun on. itellä niin orpo olo kun yksin en osaa olla (no, on tossa toi kissa ja käärme) kotona kun 2,5v aina ollu joku kotona yöt mun kans, lapset tai lapset ja mies. nyt kun en voi niitä nostella ja poissa yövuorot meinaa itku tulla yksin olessa kun en vaan viihdy.. :'(
asiasta kukkapurkkiin..olisin niin halunnut amppelin parvekkeelle mut pyytää niistä 15e! :kieh: kalliita niin ku kaikki nykyään. bensan odotetaan nousevan 1,70e ja lastenhoitomaksuihin korotuksia jne. :/ iteltä nyt evättiin kotihoidintuki 380e ja lastenhoito saman verran mut onneksi soska sitten maksaa..toinen auttaa ja toinen ottaa +/- = 0.

hih. onneksi meillä ei jalkapalloa kattota mut mies aivan hulluna elektroniikkaan ja peleihin. :kieh: nytkin hakkaa pleikkaria vaikka olis voinnu olla mun kans, tulinpa sitten nettiin..

toiveikasodottaja: :LOL: hehee.. rupes sillä omatunto kolkuttaa. voi kuinka suloista. :D kattelin hetki sitten muuten samoja vaunuja ;) en vaan nyt tiedä et ottaisnko yhdistelmät vai kaksosten :/

triple ja rakas rv22 tasan :heart: :heart:
 
Moi

piti tulla kommentoimaan kun kävin katsoo sen Sinkkuelämää leffan, juu oli ihan hyvä ja näillä hormoonipuuskilla tippakin oli välillä silmässä, mutta jotenkin tuli sellainen olo kun sitä sarjaa on katsonut et ihan kuin ei ollut kauheasti uutta tai jotain..niinkuin jäi puuttumaan..kiva kuulla teiltä muiltakin kommentteja jos käytte katsomassa....mutta romanttisesta komeadiasta jos tykkää noiin käykää ihmeessä katsomassa...mulle ois tänään kelvannut enemmän joku kauhutrilleri :LOL:

mut nyt kone kiinni, ukkonen pyörii lähistöllä

pw 23+1
 
elämänperhonen: mulle ainaki on tullu raskausarpia jo nyt ihan kiitettävästi :/
Tisseihin ja reisiin lähinnä..ja nuo polvitaipeet on revenny ihan kamalasti :x ihmettelin aluksi että miten ne on yhtä äkkiä nyt revenny nii pahasti mutta neuvolassa sitte sano että se kuuluu asiaan..Eipä voi pitää enää hametta tai capreja juurikaan.. :(
Suonikohjuja ei onneksi (ainakaan vielä) oo tullu..

Pitänee mullaki ostaa nuita tukisukkia ja kokeilla niitä..suonenvetoja alkoi olla joka yö, nyt nukun villasukat jalassa niin ei oo sen jälkeen ollu!! Suosittelen kokeiltavaksi jolla ne on vaivana!!

Meillä on huomis aamuna neuvola taas..kirjottelen sitte siitä huomenna :)
Ihanaa ku ukko-kulta jäi nyt 3 viikon lomalle nii saapi olla yhessä ja jos sitä pääsis käymään jossaki reissussa..

Maarit ja Touho 22+3
 
Kiitos vaan tukisukka vinkistä, pitää varmaan testata noita tuollasia lentosukkia, jos vaikka töissäkin jaksaisi paremmin.

Ei miulle ole aikasemmissa raskauksissa tullut suonikohjuja, mutta luulisin että nyt johtuu tästä painosta, neljännestä raskaudesta ja seisoma työstä. Luin jostain että nuo altistaa suonikohjuille.

Raskausarpia miulle ei ole uusia tullut mutta tissit ja maha on ihan repeilleet jo valmiiksi, miulla vissiin jotenkin joustamaton iho, kun tulee tosi helposti vaikka rasvaisi tms. Esikon jälkeen käytin sellaista Vichyn raskausarpivoidetta jota sai apteekista ja tosi tehokkaasi vaalensi nuo arvet. En vaan tiedä että saako vielä kun kohta jo 10 vuotta on siitä.

Miulla on tänään ollut oikein touhukas päivä, kun aamulla menin töihin 11, ja sitten ruinasin työkaverin päästämään miut aikasemmin kotiin että pääsen vanhempien lasten kanssa elokuviin. Käytiinkin sitten katsomassa Speed Racers tjs. Oli kyllä tosi kiva käydä, kun harvoin ehtiin noiden isompien kanssa keskenään mitään tehdä. Sit mäkkärin kautta kotiin ja nyt saunapuhtaana tässä kirjoittelen, kun muut kattoo jalkapalloa.

AngelEyes ja masukki 21+5
 
Heissan kaikille pitkästä aikaa =)

Täällä voidaan hyvin mutta olen tässä muuttoa tehnyt toiselle paikkakunnalle ja se on viennyt voimat oikein hyvinkin.Jännittää kamalasti toi ylihuominen ultra,että mikä on tilanne.
Sekä jos Nanna voisi vaihtaa mulle synnytys sairaalaksi K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala

Halit ja jaksut kaikille...

Pöppiäinen & touhustiina 19+1 :heart:
 
FPI
Huomenta :flower:

Ihan aluksi omaa napaa sen verran, että kun viime keskiviikkona tehtiin ostotarjous niin myyjät teki perjantaina vastatarjouksen, mikä oli varsin kohtuullinen eli hyväksyttiin se eli syyskuussa suunnataan Joensuuhun, jee jee!! =)

Angel Eyes, noista suonikohjuista, mulle on kanssa tullut pari, hyi! Eivät kylllä vaivaan, mutta en tykkää kumminkaan. Meneekö ne pois synnytyksen jälkeen vai miten?

Hormonit vaivaa täälläkin, itkettää ja suututtaa ihan kummat jutut, voi mies parkaa...

Raskausarpia en oo ainakaan vielä huomannut, mutta eiköhän niitä ehi tulla...huh.

zizilisko, mulla on kanss tosi kuivat jalkapohjat, just mietin, et jalkahoito ois paikallaan!!

toiveikasodottaja, mä kuulin kans jostain, että isä voi kuulla vauvan sydänäänet loppuraskaudesta iha painamalla korvan mahaa vasten...

pinkwawe, kiitos Sinkkuelämää arvioista, olis tarkotus huomenna mennä se kattomaan, kommentoin sitten!

Oma olo ihan ok, unettomuus tosin kuumina öinä vaivaa ja jälkoja vähän turvottaa, täytyy ottaa lentosukat käyttöön...viikotkin tänään poksahti eli viikko 25. alkoi...viikonloppuna laitettiin takapihaa kuntoon, kun pitäs sit nykynen asunto laittaa kohta myyntiin..

Viikko vielä 4D-ultraan...kun malttais vaan odottaa!

Nyt töiden pariin!

Mukavaa maanantaita ihanat lokamassut! :flower:

FPI+pepe-girl rv 24+0 :heart:

ps. Pöppiäinen, mihis oot hävinny, come back!! ;)
 
Huomenta!! Käytiin neuvolassa, nyt oli paino noussu samaan ku oli lähtiessä(tippu aika rajusti oksentelun takia)..Kauheasti rupesi Touho potkimaan ku sydänääniä kuunneltiin :)
Kaikki oli hyvin!! :)

Eile illalla mieski tunsi tosi selvästi kaikki potkut,ihan tajuttoman kovasti potki :)
Voi että ku sais jo semmosen ihanan nyytin viereen :) Eilen olin koko päivän kummitytön kans(2kk) niin tuli oikeen semmonen olo että oispa äkkiä lokakuu :)
 
Huomenta ja hyvää uutta viikkoa! :wave:

FPI Se tässä oikeestaan harmittaakin kun nuo kohjut ei miun käsityksen mukaan mihinkään enää katoa, ja todennäkösesti niitä tulee vielä tässä loppuraskaudessa lisääkin. :( Tukisukilla kai voi saada tuota pullotusta vähenemään, mutta miulla on sellaiset siniset viirut pitkin jalkoja jotka ovat siinä sitten lopunikää ellei niitä leikata. Onneksi nuo miunkaan ei ole kipeitä, eikä vaivaa muuten. Harmittaa vaan vähäsen kun ei hameita voi pitää.

Onneksi palkinto näistä jutuista on sitten sellainen että kyllä siinä kohjut ja arvet on pientä. :D

AngelEyes ja masukki 21+6
 
Angel Eyes, mulle lääkäri määräsi Hirudoidia, kun hain kipeiden jalkojen vuoksi. Se ainakin haalistaa noita pintaverisuonia, jos ei nyt kokonaan hävitä niitä. Kysy ihmeessä neuvolasta.

Jätkä ja nelonen rv22+6
 
Neuvolassa käyty tänään ja kaikki ok. Hemoglobiini on edelleen lähes lähtötasolla ja kuulemma sekin voi ennustaa raskausmyrkytystä, jos ei siis rupea laskemaan... =/
Verenpaineet onneksi hyvät, eikä valkuaista ollut yhtään vielä.
Mulla ei kyllä ole vielä merkkiäkään raskausarvista tai suonikohjuista, mutta eipä tuo masukaan vielä hääppönen ole... siis masusta ei kyllä vielä edes näe, että odotan! Töissäkin nauroivat, että taidan vain huijata raskauteni kanssa... =)

Haniböö rv 22 tasan
 
päiviä kun ei nyt enää aamuksi voisi.. :wave: tääl Vaasas satelee vettä ja muutenki apea päivä, eipä taida tulla ulkoilupäivää kovin herkästi kun nuoremalle en vielä kerenny kuravarustettakaan ostaa..

pinkwawe eli leffa sopii minulle. :) en tiedä mikä on kun raskauden aikana en voi katsoa mitään missä veri lentää, muuten kauhunkin ystävä. :/

raskausarvista ei pahenmin oo koskaan tarvinu kärsiä muuten ku sisäreisissä ja rinnoissa muutama vaalea ja vähän kuopallinen arpi. vaikka kolmas mukelo, koskaan ei mahassa arven arpea (vauvat tosin kasvaa ennenmän selkärankaan päin mulla kun kohtu sen mallinen). =)

Pöppiäinen kerrohan kuinka olet sitten päässyt kotiutumaan!

nyt petaamaan sänky ja kissunkarvat imuroida pois..

triple ja tossutin rv22+1
 
Puoltapäivää täältä Tampereelta kans! =)
Aamulla oli hyvä herätys 7:ltä, sato kaatamalla vettä ja lisäks melkomoisia rakeita. En muista, et noin kovaa olis satanu koskaan....

Suonikohjuista oli puhetta. elämänperhoselle tiedoksi, et niitä ei tule kaikille. On kiinni suonten kestosta eli miten hyvin kestävät paineen muutosta. Toisilla läpät falskaa ja muodostaa kohjuja. Perinnöllisiäkin ovat.
Niin ja kunnon suonikohjut ei ole mitään pieniä suonia ihon pinnalla vaan hyvinkin muhkuraisia ja selvästi tuntuvia!!!!!
FPI: varsinaiset suonikohjut ei välttämättä niin vaan häviä raskauden jälkeen. Jonkin verran voivat kyllä palautua eli ei ole niin pahoja.

Mulle kohjuja ei ole onneks tullut aikasemminkaan ja toivon ettei nytkään. Äidillä niitä jo on, et perinnölliset taipumukset löytyy. :)
Raskausarpia on jo ennestään eli niitä ei varmaankaan hirveästi lisää tule, toivottavasti. ;)

Angel Eyes: tavallaan raskausarvet eli venymäjäljet eli striat johtuu ihon venymättömyydestä. Tuokin on hyvin yksilöllistä ja perinnöllistä. Tietty ihotyyppi ei kestä minkään moista venytystä ilman repeilyä... =)

zizilisko: muistathan myös rasvata jalkoja ahkeraan jos kuivuvat. Varsinkin jos käyt jalkahoidossa, sit hoitokin on helpompaa. ;)

Pöppiäinen: kiva kun olet tullu takaisin. Täällä jo kaipailtiin, et mihin oot hävinny. =)

Sit vielä omia neuvolakuulumisia, tänään siis kävin.
Painoa oli tullu lisää vajaa 2kg eli n. 300g/viikko. Nyt ollaan lähtöpainossa, muutama sata grammaa yli... :)
Pissa oli puhdas, verenpaine 117/72, laskusuunta jatkuu, tietty ihan hyvä, ettei ainakaan nouse. Hemoglobiinia ei oltas vielä mitattu, mut halusin ja se oli 118. Laskenu sekin. Th sano, et 110 on raja jolloin pitää syödä lisärautaa. Sf-mitta oli 20,5cm eli lähes yläkäyrällä mennään. Syke oli keskimäärin 150 ja liikettäkin oli. =)

Samalla sain Kelan paperit mukaan ja täytettiin sähkösesti Taysiin tiedot synnyttäjästä. Nimiä ei meillä ollu mikään pakko siihen laittaa... ;) Sokerirasitus varattiin 14.7 ja seuraava käynti onkin lääkärineuvola 11.7. Siinähän ne.

jasmara ja masuasukki 22+3
 
Moi

vettä tulee nyt täälläkin taivaan täydeltä, sain vietyä tänään nuo kelan paperit ja just muistin et pitää kai ilmoittaa jo tänään työpaikalle uudesta äitiyslomasta kun laskivat et mun ä-loma alkaa jo 30.8.. :eek: kääk sehän on jo ihan kohta.... :heart: .lupasivat ettei äitiysavustuksen saamisessa mene kauaa, eli nyt odotellaan vaan rahoja et pääsis sit tuhlaamaan..no sen hug-a-bubin ostinkin mut sit loput vaatteisiin ym..onneksi ei isompia juttuja tarvi ostella..

Pöppiäinen kiva kuulla sustakin välillä...

FPI onnittelut asuntokaupoista....

mutta nyt silityraudan kimppuun..

pw 23+2

 
Moikka kaikille!

Onnea FPI uudesta kodista! Ja tervetuloa Pöppiäinen takas, meinattiinki jo täällä huolestua kun sinusta ei vähään aikaan kuulunu =) .

Tänään käyty neuvolassa ja tässäpä kuulumisia,
paino: 2kg eli +500g/viikko
verenpaine 116/69
pissa puhdas
Hb 113
verensokeri 4,7
Sf mitta n 22cm
sydämen syke 130-140
Liikkeet ++

Sain sen raskaustodistuksen nyt, ja tänään lähtikin jo hakemukset kelalle vetämään. Hienoa kun nyt tuntuu, että taas päästiin eteenpäin näissä asioissa. Supisteluita on ollut, mutta yrittelen niiden kanssa pärjätä. Jos pahenee niin sittenhän se on tietty paras käydä tarkistuttamassa tilannetta.

Nanna +poju 23+5
 
Muutto mennyt ihan jees tietysti raskasta se on.Vielä täytys vanhassa kämpässä käydä vilkasemassa viimisiä tavaroita ja se on rassaavaa ja tietää jo mikä olo se jälkeen on.Mä nimittäin olen ollut hurjan väsy tän muuton kanssa.

Kysyttiin minne muutin Niin lähelle Forssaan Tammelaan

Olen tullut takaisin höpötteleen,kyllä on kiva palaillakkin teidän kanssa jutteleen

Pöppiäinen & touhustiina 19+1 :heart: :heart:
 
jep ja taas yksi päivä kohta purkissa. :) suonikohjuja ei ole ollut koskaan kiusana ja toivon mukaan ei tuukkaan kun kuulemma inhottavia.. :ashamed: tuli muutea mieleen noista raskausarvista että niiden hoitoon ja ehkäisemiseen auttaa vauvaöljy! en olis tienny ellen olisi ite asiaa kysellyt ja suositeltiin, halvemmaksi tulee kun jotkut "ihmevoiteet" ja joku täyteaine. ;) täyteaine yök..
kiva kuulla hyvistä neuvola kuulumisista. :)
nyyh.. :'( ite joudun odottamaan vielä 2 viikkoa että saan hakea äitiysrahaa yms.

pöppiäinen voin vaan kuvitella et väsyttää. :/ itellä ollu ekan kohdalla ku muutettiin et laskettuun oli 2kk ja nyt ku muutettiin nykyseen odotin toista viimesillään ja synty 2 viikon päästä muutosta, tuli vähän kiire. :D nyt ei onneks tarvi kolmannen kohdalla mihinkään.. :) sullaki pian puoliväli paukkuu. :)

triple ja tossutin rv22+1
 

Yhteistyössä