Synnytyskokemuksesta vielä: niinkin voi käydä, että vaikka kaikki menee enemmän tai vähemmän pieleen ja vaikeaksi, niin kokemus on silti ihan hyvä. Minua tympi eniten viikon tulokseton käynnistely osastolla. Mutta vaikeahko synnytys sinänsä oli kuitenkin ihan hyvä kokemus.
Tiivistettynä: lapsivedet meni ballongin ansiosta 3 vrk ennen synnytystä.Tämä nosti tulehdusarvoja, joten sain tipalla antibioottia muutaman päivän niin ennen kuin jälkeen synnytyksen. Supistukset ei kunnolla alkaneet oikein millään. Kun alakerta oli cytoteceilla kypsytelty tarpeeksi, salissa lopullinen käynnistys / synnytyksen käynnissäpito tapahtui oksitosiinitipalla. Avautumisvaihe kesti kuitenkin noin 20 tuntia, eli käsittääkseni aika pitkään. Ponnistusvaihekaan ei yllätys, yllätys edennyt myöskään. Sen kestoksi tuli kuitenkin "vain" reilu tunti. Melkein tunnin kun olin puhissut erilaisissa asennoissa, huomautin kätilölle, että olen sitä mieltä, että lapsi ei kyllä ole ulos tulossa. Tutkittiin. Todettiin että lapsi aika ylhäällä vielä ja pää vinossa tulossa. Yritettiin vielä, mutta kun alkoi tulla hälytystä lapsen mahdollisesta hapenpuutteesta, ruvettiin auttamaan ulosotossa. Ensin imukupilla, ja se oli aika hurjan näköistä ja tuntuista, kun ponnistin silmät pullollaan ja mieslääkäri kiskoo hartiavoimin ja lapsi vain ei hievahdakaan. Kun imukuppikin irtosi, oli tosi nopea päätös kiireellisestä sektiosta.
Sektio sujui sitten hyvin. Minua ei nukutettu, vaan laitettiin spinaali (joka toimi vähän liiankin hyvin, puudutti ylemmäksi kuin piti, ja sain kaikenlaista horkkaa ja pahoinvointia). Pystyin seuraamaan leikkauksen kulkua kuuntelemalla, ja oli kyllä ihan luottavainen olo kaikesta huolimatta. Lapsi autettiin ulos vihreästä lapsivedestä, napanuora tiukasti kaulan ympärillä. Napanuora ilmeisesti oli vetänyt lapsen ryhdinkin niin vinoon ja mutkalle, ettei pikkuinen mitenkään pystynyt sellaiseen asentoon synnytyskanavaan asettumaan, että olisi päässyt etenemään. Tässä vaiheessa olin kovin kiitollinen, että pystyin synnyttämään sairaalassa, missä tällaiset ongelmatilanteet saadaan nopeasti hoidettua, enkä saunassa, autossa tms! Ilman lääkäriapua tämä synnytys olisi tuottanut pahat vauriot lapselle ja minulle, jos lapsi yleensä olisi elävänä ulos saatu.
Kivusta ja sen lievistyksestä: pärjäsin ilman mömmöjä siihen asti, että avautuminen eteni n. 5 cm kohdalle. Siinä vaiheessa tosi äkillinen kipuaalto, ja lääkärin suosituksesta epiduraali, vaikka hetkeä ennen olin ollut sitä mieltä että kyllä tässä pärjäillään ilman mitään ja ehkä ilokaasulla tai paraservikaalipuudutteella. Epiduraali toimi hyvin, pysyin liikuntakykyisenä. Ponnistusvaiheen alussa epiduraali oli valitettavasti kokonaan hälvennyt, eikä uutta annosta siinä vaiheessa voitu antaa. Siinä vaiheessa kipu oli (vähän asennosta riippuen) aika paha, mutta toisaalta se, että oli tekemistä ponnistamisessa, auttoi suuresti kivun hallinnassa, ja kipua sitten kuitenkin sieti hyvin.
Se sektiossa käytetty spinaali + petidiini + tiedä sitten mitkä muut mömmöt yhdistyneenä aiempaan lääkitykseen oli minulle kuitenkin jo liikaa. Näin hallusinaatioita (haamumaisia hahmoja, liikkuvia kuvia seinillä yms) noin 12 tuntia leikkauksen jälkeen vielä... Sektiosta toipuminenin oli minulla muutenkin vähän hidasta, olin osastolla kauemmin kuin leikkauksesta toipuvat yleensä.