Lokakuun lutuset - Lokakuussa **MEIDÄN KUU**

Ninni, juurikin näin itsekin kuvittelin. Jotenkin tuntuu että miten niinkin yksinkertaisesta asiasta on saatu niin hankalaa.
Tuulia: mulla on kanssa tuo doomoo, mutta en kyllä siinä saa mitään sopivaa asentoa, ehkä pitää kokeilla tuota lisätyynyä. Kiitos vinkistä!
Vauvalla paino laski syntymän jälkeen melko paljon, joten korviketta annettiin ensimmäisinä päivinä. Nyt maito noussut ja painokin oli lähtenyt nousuun. Nyt ei enää korviketta, mutta yön pimeinä tunteina kun taistelee tuon imemisen kanssa niin kyllä sitä korviketta tai rintapumppua on ikävä.
 
Juu ei se imetys itsestään selvää ole.
Esikon kanssa taistelin lähes 2-3 kk toden teolla ennen kuin lähti sujumaan, mutta luonne ei antanut itsellä periksi että olisin luovuttanut ja sitten imetin lähes vuotiseksi.
Siltikään en ymmärrä moralisointia imetyksestä, jokainen tekee niin kuin itselle sopii ja uskon että ei kukaan kovin helpolla luovuta.
Tällä kertaa itse päätin etten ota tästä stressiä ja lopetan jos ei suju.
Mullakaan ei aluksi maito noussut juuri ollenkaan ja pikkuisella putos paino 10%, oli aivan voipunut jakeltainen. Mietittiin vain että seuraavaksi sitten lampun alle ja sitä rataa, kunnes itse sain pyydettyä korviketta(kukaan ei sitä kyllä tarjonnut)
Poika kun sai ekan kerran korviketta ja vaatimattomasti 10ml jonka jälkeen oli kuin virran olisi laittanut napista päälle, niin voipunut toinen jo oli :( Pahoittelut, mutta en ymmärrä tätä nykyajan hyper luomu meininkiä. Mielummin pidetään nälässä kun annetaan korviketta ja tää on musta vähän asenne mitä monet noudattaa. Ihan kuin korvike olisi pahasta...
Noh meillä menee nyt syöttövälillä 2-4 tuntia, kerralla syö 1 tissin - molemmat+ 30ml korviketta ja syntymäpaino saatiin viikossa takaisin. Tissillä viihtyy kerralla 15-30min.
Syöttöasentona toimii mikä tahansa ja imuote pojalla hyvä, kunhan siis saisin vain tuon maidontuotannon kunnolla käyntiin :)
Tänään alkanut tissiraivot... Saa nähdä kauanko kestää ja mistä ihmeestä johtuu.
Huomenna tulee poitsulla 2vko täyteen ja nyt ainakin kivasti menee. Nukkuu ja syö suurimmalti osin. Viihtyy sitterissä jo ihan hyviäkin pätkiä nukkuen :)
Onko teillä millaiset päivärutiinit/rytmit vielä muotoutunut? Paljonko nukutaan/ollaan hereillä kerralla ym? Viihdytäänkö muualla kuin sylissä?
 
willarose supistukset olivat kyllä melkoiset mutta eipähän tarvinnut pitkään odotella, rytinällä tultiin :).

Onko muuten muilla supistukset tuntunut reisissä? Itsellä tuntui että reidet repeävät.

Itse mielelläni antaisin imetysneuvoja kun meillä tuntuu sujuvan niin hyvin, mutta en oikeastaan tiedä miten, jotenkin meillä vaan jotenkin vauvan kanssa natsaa. Tietysti hyvä imetysasento on tärkeä.

Onnea exec!! Hyvä että kaikki päättyi hyvin :).

Elli. Oikeassa olit, tänään terkka kävi kotikäynnillä ja aukihan nuo ovat :/ suositteli huomenna käydä lääkärille näyttämässä, hieman on alkavan tulehduksen merkkejä :/. Ilmankos. Tosiaan, en itsekään ole osannut kovin paljoa haavaa varoa ja olen touhunnut kotona paljonkin vaikka olisi voinut ottaa vähän rauhallisemmin. Mulla oli tuota bihlontaa ja tuikkimista monia viikkoa eikä juurikaan yliaikaiskontrollissa tilanne ollut kypsä ollenkaan, tosin voihan olla että sulla nuo enteilee tilanteem kypsymistä.

Kasenja: meillä nyt päälle 1vko herää itse syömään noin 3 tunnin välein, välillä nukkuu jopa 4 tuntia. Aluksi herätin muutaman kerran mutta enään ei ole tarvinnut, paino on noussut myös tosi hyvin, 5 päivässä 400g, eli ruoka maistuu ja tuskin on silloin mitään syytä huoleen. Kunhan ei tietty liian pitkiä välejä tule.
 
Kasenja: itse en kyllä herättelisi syömään, kyllä hän herää sitten kun on nälkäinen. Vaikka meidän kirppu oli vain 3125g syntyessään ja nukkui aluksi tosi pitkiä 4h välejä aluksi koko ajan, en herättänyt. 6vko neuvolakäynnillä hän painoi melkein 5kg eli hienosti paino noussut.

Chocolatebox: meillä nukutaan edelleenkin tosi paljon. Yöunilta herätään n klo 9.30-10 aikoihin ja päivä rytmittyy n 30 min hereillä oloihin ja 3h:n uniin. Tai en nyt tarkkaan ole ajatellut. Voisikin joku päivä merkkailla heräämisiä/syömisiä ylös. Päivät menee niin nopeasti lapsien kanssa ettei paljon pistä merkille. Muutaman kerran päivässä on hieman pidemmän pätkän hereillä. Yöunille neiti menee, mun mielestä, liian myöhään. Teen pesut samaan aikaan muiden lapsien kanssa ja yleensä nukahtaa n klo 20.30 MUTTA kun talo hiljenee, menee hetki ja hän herää iltatankkaukselle joka kestää ja kestää ja nukahtaa n klo 23. Onkohan meillä niin paljon meteliä päivisin, että nukkuu silloin tyytyväisenä ja iltaisin havahtuu poikkeavuuteen. Olisi kiva tämä aika viettää miehen kanssa kaksin, mutta ei... No, kokemuksesta tiedän, että rytmit ym muuttuvat nopeasti. Yöllä syö 2-3krt.

Maidontulon lisäämiseksi, muistakaa juoda itse tarpeeksi vettä. Itse juon normaalistikin n 2-3 litraa päivässä, nyt imetysaikana reippaasti enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
lullaby89, mulla oli reilu kaks viikkoo sitten jo kohdunsuu lyhentyny ja kahdelle sormelle auki sisäsuuta myöten, et silleen on varmasti aika kypsä jo alakerta, kun supistelujakin ollu tuon kaks viikkoo koko aika, mut näin mulla ollu ennenkin, kolmosesta oli reilun kuukauden jo paikat auki, eikä millään lähteny syntymään =) 41+3 sit itestään kuitenkin. Mulla parani muuten sitten tosi nopeesti kuitenkin se epparihaava, kun sain ne antibiootit (ei kerinny tulehtuun kunnolla) ja paljon ilmakylpyjä ja suihkuttelua sillekin haavalle ;)

Imetyksestä en osaa oikein neuvoa muuta kun syökää ja juokaa hyvin. Helposti unohtuu siinä kaikessa tohinassa nuo perusasiat ja nyt ei tosiaan ole hyvä hetki pudottaa painoa, kun imetystä aloitellaan. Mulla on kahden ekan lapsen kohdalla imetys sujunut tosi hyvin ja kolmannen kanssa maitoa ei sitten vaan koskaan tullut tarpeeksi. Vauva oli isokokoinen ja vietti ekan puolitoista viikkoa osastolla ja oppi siellä tietenkin syömään pullosta. Myös se, että en itse ollut vauvan kanssa alussa 24/7 vaikutti varmasti omaan maidontuotantoon ja stressi vauvan voinnista. Mulla on sellaset suihkutissit ja se oli alkujaan järkytys, kuinka sotkuista puuhaa imettäminen on :D Kaikki meidän lapsukaiset on saaneet sairaalassa ekat päivät lisämaitoa, mulla on maito kunnolla noussut vasta kolmantena päivänä, vaikka olen pitänyt vauvaa tissillä melkein koko ajan :D Mutta ovat tosiaan sitä nälkäänsä karjuneet oikein kunnolla, että hoitajatkin ovat tajunneet, että pakko antaa ruokaa :D Mutta on sitä joutunut silti pyytelemään. Toivottavasti nyt sujuisi sitten tuo imetys itellä kans kunnolla, odotan sitä kovasti :)

Viime yönä ei sitten supistellut kertaakaan :D
 
Elli No sittenhän tuo voi ollakin sinun kohdallasi ihan merkki että jotain ainakin siellä tapahtuu :). Tänään tosiaan olen menossa näyttämään tohtorille haavaa mitä mieltä hän on aloitetaanko antibiootit, toisaalta mielellään ottaisin niin ainakin paranisi eikä tarvitsisi pelätä että vielä tulehtuu ja paraneminen kestää ikuisuuden :). Tuota ilmakylvyttelyä ja suihkuttelua olen yrittänyt harrastaa mahd.paljon :)
 
Kiva malttamaton, tuun kans mielellään sinne, jos tää joskus syntyy :D
Kohta pidän täällä jotain yksinpuhelua itsekseni varmaan :D

(.) Kauhee turvotus yhtäkkiä. Eipä juuri oo ollu mitään turvotusta, jos ei sit lasketa sitä helteillä ollutta pientä alaraajoissa, mikä hävis aina yön aikana. Nyt tullu jalkoihin oikein kunnolla, varsinkin vasen jalkapöytä ja nilkka ihan kummallisen näköinen ja tää pysy yönkin, et oli aamulla ihan samanlainen. Toissapäivänä kyllä mitattu verenpaine ja pissa katottu, ei niissä mitään. Tosin tää on nyt tullu pahemmaksi sen jälkeen. Ptää varmaan soitella sinne neuvolaan kohta kun on puhelinaika, et pitäiskö huolestua, kun tän aamun ja eilisen aamun vaakalukemissa oli 800g plussaa. Syömisestä tuo ei ainakaan ollu, et ihan vaan tätä nestettä. Tänään tuntuu sormissakin nestettä olevan ja naamakin on turvonneen näkönen. Ei oo kotona verenpainemittaria, harmi.

Yöllä ei taas saanu nukuttua kunnolla, kun supisteli silleen koht napakastikin välillä, mut tylsin välein epäsäännöllisesti 10 min - tunti, kaikkee siltä väliltä. Voisin niin mielellään nyt lähteä sinne synnyttään =)

Elli ja Nillestiina 39+6 :heart:
 
Elli, mä kyllä varmaan jatkan täällä yksinäni vielä sinunkin jälkeen! :D Toivottavasti turvotukset helpottaa! Täällä ei supistuksen supistusta ole ollut... Tai kivuttomia kyllä, mutta ei niistä ole mihinkään... Vauvalla kaikki hyvin kohdussa, eikä kuulemma ole mikään jättiläinenkään vielä.

Lauantaina päätetään sitten käynnistetäänkö vai ei. Olen niin kyllästynyt tähän odotteluun. En olisi uskonut, että tää toinen menee näin paljo yli, kun esikoinen lähti syntymään itsekseen muutama päivä yli lasketun. Mutta eihän näistä koskaan tiedä, et miten menee. Nyt en vaan jaksa enää uskoa, että tämä ilman käynnistystä tulee ulos...

Kiitos malttamaton vauvaketjusta! Mielelläni myös sinne tulisin juttelemaan, sitten aikanaan! :D

Pepsimax 41+4
 
malttamaton Kiitos ketjusta, sinne päin suunnistan :). Mukava saada jutella vauvoista ja vauvan hoitoon liittyvistä asioista :)

Tsemppiä teille Pepsimax ja Elli!! Toivottavasti pian alkaisi tapahtua :) Pepsimaxilla ei kyllä montaa päivää enään voi kestää :). Yliaikaiskontorilli on sinulla vasta lauantaina eli tasan 42+0, eivätköhän käynnistele jos sinne asti vauva pysyttelee masussa :)
 
Kiitos tsempityksistä, on tää aikamoista odottelua, kun muutenkaan ei tuo kärsivällisyys ole mikään vahvin ominaisuus itsellä :D

Soitin sinne neuvolaan, niin käskikin tulla heti käymään. Pissa katottiin ja verenpaine ja kuunneltiin sit sydänäänetkin. Kaikki oli kumminkin ok. Sain sit verenpainemittarin neuvolasta kotiin lainaan ja niitä tikkuja, et voin ite joka päivä tikutella pissan =) Silleen hyvä, ei tarvi sit hermoilla, et jos tuliskin raskausmyrkytysoireita. Esikoinen mulla on käynnistetty korkeen verenpaineen ja turvotuksen vuoksi, raskausmyrkytys oli diagnoosina, vaikka pissassa ei silloin ollut valkuaista yhtään.

Pepsimax, kyllä sä varmasti jo pian synnytät... Mulla on se yliaikaiskontrolli vasta 11.11. (41+5), jos sinne asti vielä olen yhdessä koossa. Voitais sopia, et lähetään ensi yönä synnyttämään ;)
 
Elli: toi oli mun merkki ennen vesien menoa, pe-iltana iski ihan järkky turvotus sormiin ja jalkoihin. Olisin muuten varmasti lähtenyt näytille, mutta samana päivänä oli tsekattu verenpaineet ja pissa. Seuraavana iltana sama juttu ja sen jälkeen hulahtikin jo.
 
  • Tykkää
Reactions: Elli-
Kiitos tsempeistä kaikille! :heart:
Ja tsemppiä myös muille yhdessä koossa oleville! Joko Koiruuz päässyt tositoimiin?

Olisi Elli- ollut loistava idea tuo viime yönä synnyttämään lähteminen, mut ei... :D Mä nukuin kuin tukki! Mies oli tosin kuulemma nähnyt koko yön synnytysunia. :D

Juu, ei täällä tosiaan montaa päivää enää onneksi tarvitse odotella.

Pepsimax86 41+5
 
Ei lähdetty mekään yöllä synnyttään, vaikka puoliltaöin olikin vähän sellanen tunne, että hyvinkin saattais alkaa, lupaavasti supisteli muutamia kertoja kymmenen minuutin välillä, sit harveni ja laimeni =) Loppuyön nukuin hyvin ja nyt ei oo ollu mitään supistelua.
Ja tänään on se päivä mitä on tullu odoteltua ja kalenterista tuijoteltua.... :D Kohta jo marraskuu, viel ehtis lokakuun puolella syntyä.

Elli ja Nilleliini 40+0 :heart:
 
Odotus on palkittu

Mun rivi 28.10 KoiruuZ/40+5/tyttö/50cm/3180g

Viikonlopun supisteluiden ja vihlontojen jälkeen maanantaina huolestuin vauvan vähäisistä liikkeistä. Tein liikelaskentaa ja en saanut niitä tarpeeksi kasaan ja kävimme illalla sairaalassa käyrillä ja kaikki oli ok. Palasimme kotiin noin klo 20 ja yöllä heräsin napakkaan supistukseen kahdelta. Ymmärsin heti, että on tosi kyseessä, mutta epäilytti kuinka nopeasti homma etenee. Soitin sairaalaan neljältä ja lähdimme heti matkaan eli olimme sairaalassa vähän ennen viittä. Matka oli ikimuistoinen kun tuntui niin pitkältä. Yleinen olo kuitenkin oli aika hyvä ja jotenkin sain maattua käyrällä supistusten kanssa. Olin kuitenkin kokonaan auki ja suoraan saliin. Supistuksia tuli vähän liian harvoin ja vauvaa oli hankala saada tarpeeksi alas. Jouduin sitten kuitenkin ottamaan spinaalipuudutteen kipujen ja voimien vähenemisen takia ja tyttö syntyi vasta 9.52. Henkilökunta oli ihanaa ja osaavaa. Mitkään mun pelot mitkä esikoisen synnytyksestä jäi eivät toteutuneet kun vaikeuksista huolimatta oli ammattilaisten käsissä.

Vauvan painokin onneksi yli sen maagisen kolmen kilon mikä oli mun toive niin ei tule niitä sokeriseurantoja yms. Onneksi siis meni muutaman päivän yli niin painoa ehti kertyä.

Isoveli on ylpeä ja innoissaan. Pääsimme tänään kotiin. Sairaalassa tyttö tissutteli ja torkkui yöllä kolmeen asti. Tänään on nukkunut koko päivän niin saa nähdä minkälainen yö on tulossa.

Tsemppiä Elli ja Pepsimax odotukseen
 
Onnea kovasti Koiruuz!! :flower: :heart:

Lähdössä synnärille näytille, kun verta hulahti pöksyyn. Pikkarit kastui siis vaan, ei ihan päällihousuihin asti tullu, mutta täytyyhän se lähteä tsekkaamaan. Voishan tästä kohta vaikka lakaa supistellakin.... =)

Elli ja Nillepallo 40+1
 
Onnea, Koiruuz! Ja tsempit Ellille!

Kiitos vinkeistä tuon syömään herättelyn suhteen. Olen nyt antanut lapsen itse herätä, ja näyttäähän tuo ruokaa vaativan kun nälkä tulee. Ei niitä neljän tunnin taukoja nyt niin usein tule, että huolestua tarvitsisi. Luulen. Tulisi nyt vain se neuvolakäynti pian, niin saisi uskonvahvistusta punnituksesta...

Tuli muuten vielä mieleen synnytykseen liittyen. Itselleni oli yllätys hillitön turvotus, joka iski synnytyksen jälkeen. En tiedä, johtuuko lääkityksestä tai jostain muusta, mutta minulla oli kaksi päivää synnytyksen jälkeen paino suurempi kuin synnytykseen tullessani. Vasta useamman päivän kuluttua alkoi turvotus ja paino kadota.
 
Kotona jälleen :LOL:

Siis verta tuli tuolta kohdunsuulta, et alkaa kuulemma kaiketi aukeilemaan paikat, mut edelleen vaan se sama kahdelle sormelle auki oli kohdunsuu :D Hiukan supistellu sen sisätutkimuksen jälkeen, mut ei kipeesti,vaan silleen epämukavasti. Luulisin, että jotakin kumminkin alkais tapahtua kohta...
Pääasia, että pienellä oli kaikki hyvin. Kovasti touhusi käyrillä ollessakin koko ajan. Vettä oli reilusti ja napavirtaukset ok, painoarviokin saatiin taas, nyt uskottavampi 3700g :D Kuulosti jo ihan meidän vauvalta =)

Huomiselle ois hirmusti kaikkee hommaa sovittuna miehellä, niin varmaan ens yönä sitten lähdetään =)

Että sellasta omaa napaa..... =)
 
Kiitos onnitteluista!

Elli toivottavasti pääset nyt synnyttämään kun miehellesi aika olisi mahdollisimman huono :)

Kasenja turvotusta myös täällä, ei sentään yhtä pahasti kun sulla, mutta kun paino pari kg alle sairaalaan meno painon ja olo tosi paksu kaikkialta. Hullua kun mulla ei ollut turvotusta edes juuri ennen synnytystä. Esikoinen ihmettelee miksi mulla on iso maha vaikka vauva tuli jo ulos... Kai tämä tästä.
 
Paljon onnea KoiruuZ! :)

Ja tsempit Elli- tulevaan! :)

Täällä alkoi aamulla tihkumaan lapsivettä. Streptokokin vuoksi aloitettiin ab-tiputukset. Säännöllisiä supistuksia tullut iltapäivästä lähtien, mutta vasta vähän ovat saaneet aikaiseksi kohdunsuulla... Odotellaan. :)
 

Yhteistyössä