***Lokakuun lutuset heinäkuussa***

Hei taas! :)
Onpas ollut vilkasta keskustelua ja kiitos myös uudesta pinosta!

Minä olen vihdoin alkanut tuntea liikkeet, jee! Viikolla 24+ liikkeitä alkoi tuntua selvästi ja nyt ne ovat jokapäiväisiä. Ei tosin kamalan voimakkaita koska ulkopuolelle ei mitään näy.

Huomenna olisi taas äitipolikäynti, odotan innolla käyntiä ja ultrausta. Sokerit ovat olleet pääasiassa ok, mutta enää ei voi syödä vehnäsämpylöitä aamiaisella vaan on pysyttävä ruisleivässä. Ruokavalion takia odotan lokakuuta innolla, välillä vähän tympii kun on niin tarkasti katsottava mitä suuhunsa laittaa. Vaikka valittaa ei saa, kun tähän asti Radi on ollut hoidossa ruokavalion avulla.

Äitiyspakkaus tuli myös tänne tosi nopsaan ja toivon että noilla vaatteilla pärjätään alkuun. Tuntuu että mitään ei osaa ostaa kun koko asiat ovat minulle ihan outoja :) katsotaan sitten kun vauva syntyy että minkä kokoisia vaatteita tarvitsee. Vaunut ja turvaistuin hankitaan varmaankin käytettynä. Kestovaippailu ei tällä hetkellä innosta mutta täytyyhän sitä kuitenkin kokeilla että olisiko se meidän juttu. Kantoliina kokemuksia haluan kuulla lisää, se nimittäin kiinnostaa paljon =)

Vatsa on ottanut kasvuspurtin nyt parin viikon aikana ja jännittää miten nämä tulevat helteet vaikuttavat kroppaan. Tähän mennessä olen nauttinut lämpimästä säästä mutta jos kuukausi tolkulla jatkuu helle, niin turvotusta saattaa olla odotettavissa.

Mukavaa viimeistä kolmatta kaikille ja nauttikaamme kesästä vatsakkainakin.

Ankkurinappi ja pikkunappi 25+5
 
Huomenta täältä sokerirasituksesta! Litku meni onneksi suht helposti alas, kai tämä helpottuu kun jo neljättä kertaa saan tämän kokea ;)

Ompas taas ollut paljon keskustelua täällä, en meinaa pysyä kärryillä vaikka päivittäin selaan puhelimella täällä!

Tuntuu kyllä niin pitkältä tämä keski-ja loppuraskaus. Aika vaan matelee. Ei ole mitään ultria mitä odottaisi, seuraava neuvolakin joskus elokuussa.. Tulispa jo lokakuu <3

Liitoskipuja ja kaikennäkösiä särkyjä on. Lonkat on yöllä niin koetuksella kun vaihtoehdot nukkumiseen on vain kyljeltään tai kyljeltään :D max. Puolen tunnin välein herään siihen särkyyn ja sitten täytyykin jo kääntää kylkeä + sitten nämä ihanaiset vessareissut :) mites muilla?

Muuten vointi on hyvä, ollaankin nyt koko (pieni) perhe lomalla ja nautitaan vaan lämmöstä. Muumimaailmaan olisi tarkoitus vielä raahautua :) hyviä vointeja kaikille <3
 
Sokerirasituksesta Täällä myös kokeessa viime viikolla käyty. Ja pahaahan se juoma tosiaan oli. Ensimmäinen mukillinen meni ok, seuraavat tökkivätkin sitten jo pahasti. Ihan hieman huono oli tuli noin 30 minuuttia juoman juomisen jälkeen mutta sekin hävisi siinä noin 1h kohdalla. Vaikeinta oli minulle se paikallaan istuminen kun ei ole sellaiseen tottunut niin vääntelehdin ja kääntelehdin jatkuvasti ja toivoin että olisi edes joku mukava lepotuoli ollut. Eli ei mukavaa mutta ei niin kamaalaakaan. Nyt vain odotellaan 1,5viikon päästä olevaa lääkärineuvolaa, jossa sitten tulokset kerrotaan.

Liikkeitähän täällä on tuntunut jo pitkää ja selvästikin on näkynyt päällekin jo pitkään. Mutta se mitä olen miettinyt on, että liikkeet ja hiljaiset hetket vaihtelevat paljon. Välillä on päiviä että tunnen muutamia kertoja liikkeitä koko päivän aikana ja toisinaan sitten taas tuntuu kunnon potku-nyrkkeilyt olevan käynnissä. Istukka on tietty etuseinässä joten se vaimentaa, mutta jotenkin outoa että päivät vaihtelevat niin paljon.

Masu on kovasti jo kasvanut ja varsinkin iltaisin tuntuu että se olisi välillä räjähtämispisteessä. Hassua on että jotenkin onnistun unohtamaan koko mahan ja töissäkin joskus törmäilen vuoteen laitoihin tms. kun en muista että pallohan on jo melkoisen iso tuossa edessä. Ja esim. sokerirasituksessa katselin muiden tulevien mammojen mahoja ajatellen että onpas muilla isot mahat itseen verrattuna mutta kotiin tultua katsoessani peiliin tajusin että kyllä se omani taitaa yhtä iso myös olla :D
 
Lullaby89, mulla on ihan samalla lailla noi liikkeet, et välillä on päiviä kun tuntuu vaan muutamia liikkeitä ja välillä hirvee meno vähän väliä. Kai se ihan normaalia on, uskoisin :D

Sokerirasitus ei ollu mulla niin paha mitä etukäteen pelkäsin, litku meni alas ok ja ei tullu kun vähän huono olo loppuvaiheessa :) arvotkin oli kunnossa (paasto tosin raja hipoen mut siihen saattoi tietysti vaikuttaa mun edellisenä iltana vetämät mättömakkaraperunat... :D)

Muuten täällä aika tasasta eloa ja oloa, seuraava neuvola reilu viikon päästä. Mulla on ollu yks neuvolalääkäri ja toinen on vielä tulossa, viikolla kolkytjotain. Kohta neuvolatki tihenee kahden viikon välein oleviksi, niin se vaan lähestyy :) <3

Maailman ihanin tunne kun pari viikkoa on kunnolla tuntunu (ja näkyny) pienen liikkeet ulospäin <3

Uusiäippä, hurjaa et sun synnytys on jo noin lähellä!! Tsemppiä, varmasti jänniä aikoja :]

Pumbuliini ja pieni 25+5
 
Viimeksi muokattu:
No niin tänään on neuvolassa käyty ja saarna kuunneltu. Sain tehtäväks mitata viikon ajan 4 kertaa päivässä verensokerin. Jos lukemat on ok niin sit ei luultavasti enää tartte, tai en minä tiedä siitä ei muuten puhuttu :D. Onneks se aamun arvo ei ylittänyt kun 0,3 sen sallitun, että ei mikään hurja ylitys, mutta kuulemma nyt on sitten radi mulla diagnoosina, höh! Painokaan ei sais kuulemma nousta noin paljoo. Nyt on kymmenen kiloo tullut, tiedän että se on liikaa. Vatsan kasvu menee kuitenkin keskikäyrän alapuolella. Kaikki oli muuten kunnossa, joten nyt pitääö vaan tsempata noitten syömisten kanssa. Omalla kohdalla se tarkottaa sokerin määrän vähentämistä.
Uusiäippä, hurjaa ajatella että pian saat ihanat syliisi. Itestä tuntuu että lokakuuhun on vielä ikuisuus.
Jaahas taidan mennä koiraa uittamaan, kun juurikin ite tultiin uimarannalta.......
 
Heipähei ihanaiset!
Ajattelin nyt vihdoin ja viimein liittyä itsekin tänne joukkoon kummaan :D
Voisin hiukan kertoa itsestäni ja tuosta tulevasta esikoisesta!?
Laskettu aika olisi meidän tyttölupauksella 28.10 ja tämä 21-vuotias äippä ei meinaa pysyä nahoissaan! Tulisi jo lokakuu ja pääsisi Hyvinkäälle tuo pikkusen pyöräyttämään. Meillä on tänään viikkoja 23+6 ja edellinen neuvolakäynti oli 22+2 ja haluttaisi nyt jo päästä taas neuvolatädin juttusille ihan vain muuten vaan :) Meillä on takana vasta kolme virallista neuvolakäyntiä ja yksi lääkärikäynti ja joka kerralla ollut eri neuvolatäti :eek: Meidän "oma" neuvolatäti lopetti meidän pisteessä työskentelyn, mistä olen toisaalta iloinen sillä en jostain syystä yhden käyntikerran jälkeen hänestä hirveän mieluista kuvaa saanut. Nyt meillä ei ole tietoakaan siitä kuka on "meidän oma" tästä eteenpäin ja harmittaa :( Seuraava aika oliskin vasta 7.8 ja verikoikeissa pitää ens viikolla käydä pyörähtämässä.
Masua ei vielä kauheasti näy, sillä mulla on kohtu aivan takana ja vauvan liikkeitä vaimentaa istukka, joka on taas aivan edessä! Turhauttaa! Ihan pieniä "liikkeitä" tunen jos käyn sängylle tai sohvalle seläleen makuulle ja hetken olen aivan hiljaa.
Painoa on kertynyt jo nyt huimat 10 kiloa ja odotan milloin neuvoslta siitä mainitaan, kauhulla odotan... Työskentelen viikonloppu öisin paikallisessa baarissa ja perjantai iltana olin töihin kävelemässä, kun vastaan ajoi auto, jonka kyydistä jo auton ohitseni ajettua nuori kundi karjaisi kovalla äänellä minun suuntaani LÄSKI... Jäin silmät pyöreinä ja suu ammollaan seisomaan jalkakäytävälle järkyttyneenä. Miten ihmiset kehtaavat? Olisivat edes päin naamaa tulleet sanomaan, niin olisin voinut edes "puolustautua"...
Voiko joku ihana lisätä minut ja rinsessan tuonne alkuun? :) Eli LA28.10/tyttö/hyvinkäälle synnyttämään ja ensimmäinen mukelohan tämä on :) kiitos!
Toivotaan että nämä helteet iiiiiihan minimaalisesti edes yön ajaksi helpottuisivat! :)?
 
Heipsulis teille, en ookkaa vähään aikaan ehtiny tänne saakka naputtelee. Oloissa ei juuri kai muutoksia, snadi monottaa niin että tuntuu jA esikko pitää kiireisenä. Uskalsin antaa naperon ekan kerran yökyläänki ja oli kyllä karmee kokemus ! :D vietiin la hoitoon aamupäivällä ja haettiin sunnuntaina iltapäivällä. Itkin su aamusta melkeen siihen saakka ku sain kääpiön syliin... Mikään ei oo tuntunu noin pahalle koskaan! :eek: mutta selvisin ehjin nahoin eikä tarttenu lähtee yöllä hakee kotiin vaika olinki sitä mieltä. ;) täytyy harjotella syksyy varten ku ipana menee mummilleen siks aikaa ku oon synnärillä, saadaan rauhassa tutustuu tulokkaaseen ja mä parantua kaikessa rauhassa pahimmasta ennen kotiin tuloo. Toki haluun ipanan kattomaan meitä sairaalaan, tulee sit mumminsa kans tai vaan isän kans. Pääasia et tulee muuten kerkiin kuolla ikävöintiin. <3 vaikeita juttuja mut onneks näitä voi harjotella. ;)

Todella juu, vietiin laps hoitoon enkä sit tajunnu ku vasta illalla et miehellä oli synttärit silloin sopivasti. Ei sytyttäny pätkääkään ja mä yleensä muistan siis kaiken! :D en tiijä loukkaantuko vai ei mut en usko et olis loukkaantunu. Hauskaa lähinnä. :)

Oliks täällä ketään jolle olis tehty suunniteltu sektio aiemmin? Mietin millä viikolla se tehään noin yleensä siis? Jotku sanoo et pari viikkoo ennen laskettuu ja toiset et viikkoo tai vajaata ennen joten otan mielipiteet täältäki! :D synnytystapa arvioo odotellen !

Addoda & Snadi 27+2 o_O
 
Aurinkoista huomenta!

Kiitokset uudesta pinosta ja teidän jutuista, joita me laiskemmat yksilöt saamme lueskella. :)

Aika on kyllä vierähtänyt vikkelään tässä odotuksessa ja muutenkin, mulle voi sitten päivittää iäksi pyöreät 40. Juhlittu on, mutta huomattavasti hillitymmin, kuin olisi joskus aiemmin kuvitellut. ;)

Vihdoin sain itseeni vähän vauhtia ja nyt on vaunut hankittu. Tori.fin kautta löytyi oikein hyvät ja edulliset Emmaljungat. Myös kaikki Kelan hakemukset on tehty ja äitiyspakkaus jo tulikin. Sellainen huono ominaisuus Kelan verkkopalveluissa on, että muiden tahojen lähettämät liitteet eivät siihen tule näkyviin. Jouduin soittamaan ja tarkistamaan, että onko raskaustodistus neuvolasta ja palkkatiedot työnantajalta jo tulleet, kun verkkopalvelun puolella herjasi edelleen, että äitiys- ja vanhempainpäivärahakemuksesta puuttuu liitteet. No siellä ne liitteet kyllä olivat ja olivat tulleet jo yli viikkoa aiemmin, mutta verkkopalveluihin tieto ei ollut päivittynyt.

Liikkeitä tuntuu jo paljon, mutta kuten muutamilla muillakin, hyvin epäsäännöllisesti. Painoa taas on kertynyt valitettavankin säännöllisesti jo n. 8,5 kg, mutta sokerirasituksesta tuli onneksi tällä kerralla ihan hyvät arvot.

Vielä kun jaksaisi pari viikkoa töissä, niin pääsisi lomalle ja siitä suoraan äitiyslomalle! Vaikka aika muuten on kulunut uskomattoman nopeasti, niin tuntuu silti, että nämä viimeiset työpäivät kyllä matelevat.

Helteistä heinäkuuta ja mukavaa odotusta kaikille!

Bola74 ja poitsu 25+2
 
painonnoususta Itse en ole nyt käynyt viimeisen neuvolan jälkeen puntarissa (rv 22) mutta silloin oli painon jo noussut 8kg että hirvittää kyllä hieman että mitä se ensi viikolla mahtaa jo olla. Noh, oma olo on kuitenkin hyvä ollut.

kesälomista täällä hieman kateellisena luen. Itselläni ei ole kesälomaa ollenkaan vaan pitäisi sinne syyskuun alkuun jaksaa painaa. Tietysti sitähän ei tiedä joudunko jo aikaisemmin jäämään sairaslomalle, mutta jos olo pysyy yhtä hyvänä kuin tähän mennessä, eikähön sinne asti töitä paineta. Toisaalta hyvä asia että kaikki on hyvin ja ei tule jäätyä kotiin sohvaperunaksi mutta toisaalta taas on päiviä kun toivoisi että saisi jo hellittää.

Tervetuloa miakristamaria!! Ja tuollaisille "pojanklopeille" voi vaan nauraa koska he ovat täysin tietämättömiä mikä aarre sinulla siellä masussa on :)
 
Huomenta kaikille ja tervetuloa uusille ja kiitokset jälleen uudesta pinosta :)
Bola74, onnea ja tervetuloa tasavuosille :) Taidetaan olla vanhimmasta päästä täällä :)
Täällä on tehty töitä aamusta iltaan ja sitten päälle pihahommat ja pientä kodin uudistusta :) Käynyt kyllä lukemassa kuulumiset mutta kirjoittaminen jäänyt vähemmälle.
Esikon huone alkaa olemaan kalusteiden siirtoa vaille valmis, sitten beben huoneen kimppuun.
Töissä pitäs jaksaa vielä kolme pvää ja sitten lomalle :) Tällä hetkellä esikko ja muru Espanjassa isä/poika lomalla (kauhee ikävä) ja kun sieltä tulevat, luvassa Pärnuuta, kotimaan matkailua ja ehkä Tukholmassa käynti.
Elokuu pitäisi sitten vielä jaksaa töissä... Hiukan epäilyttää kun nyt jo on haastetta. Mun työasento on välillä istumista ja yleensä vielä suht kippurassa kun piirrän ja nyt jo on masu tiellä ja tekee olon hankalaksi :( Samoin selkä ilmoittanut vihdoin itsestään. Kiitollinen olen että selän kanssa tähän asti ollaan päästy hyvin. Mä olen nuoruudessa ajanut prätkäkolarin missä meni alimmat välilevyt ja selkä on heikko kohta. Nyt kiitos huippu patjoille että ollaan tässäkunnossa :) Anitan otin nyt myös käyttöön ja auttaa onneksi.
Liikkeet tuntuu ja näkyy täällä todella isosti. Esikko ja mieskin on päässyt jo useamman viikon juttelemaan Hippusen kanssa.
Kovin on aktiivinen ja myös vuorovaikutusta havaittavissa :) :)
Kun potkasee masuun, tökkään hellästi takaisin, taas potkasee ja minä tökkään... Tätä voi jatkua tovinkin <3 Asustelee paljon oikealla puolella ja nyt tuntuukin että ihokin on tullut siltä puolelta ihan araksi ja välillä ihan puutuneeksikin, onko muilla vastaavaa??
Sokerirasituksessa käyty ja ei ollut paha kokemus. Litku meni kivuttomasti alas ja olo oli lähes normaali sen jälkeen. Nyt pitäs vielä soitella arvot kun seuraava neuvola on vasta elokuussa.
Painoa on tullut nyt noin 6 kiloa mutta se on ihan ok, samoilla meen kun esikokin kanssa, vaikka esikosta tuli sitten lopussa hirmu nousut kun nestettä alkoi kertymään.
Niin ja täällä on jo ihan kunnon masu, pyöreä pallo, suoraan vaan ja ainoastaan eteenpäin :)
Takaa ei juurikaan näy raskautta :)
Ihanaa ja aurinkoista päivää kaikille.
ChocolateBox ja Hippunen 26+4
 
Ihanaa aurinkoista tiistaita mammat!!!

Täällä voidaan hyvin ja paksusti.. pahoinvointi meinasi tossa jo tulla takasin mutta kaikilta kivuilta ja säryiltä oon onneksi vielä välttynyt. Raskaana tietää olevansa vaan siitä kun massu kokoajan tiellä ja vaaveli siellä häärää kovasti (täälläkin päivittäin aktiivisuus vähän vaihtelee).

Massuun oon koittanu saada jonkinnäköstä yhteyttä.. mutta itepäinen likka ei kyllä mun leikkeihin lähe mukaan!:) Kun potkasee ja tökkäsen takasin ni kääntää kylkeä ja mököttää hetken.. taitaa se kuiteski jo vähän kuunnella mitä sille juttelen!? Koiraki on alkanu ihmetteleen ku höpöttelen itekseni mahalle (samalla äänellä kun koiralle puhutaan :) ).. ehkä tää yhteys tästä vielä aukenee!?

Sokerirasitus käyty.. oli ihan positiivinen kokemus (kun ootte nii pelotellu) eikä häikkää ollu. Kohdunpohjankorkeus eilen neuvolassa 26cm, eli yläkäyrän rajalla. Massu kuitenkin hyvin sopusuhtainen. Nyt se kait sit alkaa pullistua enemmän..

Täällä neuvolalääkärit vain vk15 ja vk35, eli ei kovin montaa kertaa! Samoin kun Miakristamarialla neukkutätsy vaihtunu nyt 3krt.. paras kaikista nyt tää viimesin - toivotaan että pysyy!:)

Vaunuja ollaan kateltu mutta ei vielä ostettu. Laittaisitteko lyhkästä infoa siitä mitkä vaunut ootte hommannu ja miksi!? Mä oon jo ihan sekasin vaihtoehdoista eli kaikki tieto on tervetullutta!!!

Niin ja vakuutushan meni nyt pitkän tutkimisen jälkeen niin että paras on ehdottomasti Pohjola (vaikka en muuten niin vakuuttunu ko. pankki/vakuutuslaitoksesta ole). Vakuutuksen saa vauvalle jo nyt ja se kattaa myös äidin raskauteen liittyvät ongelmat siihen saakka kun vauva syntyy. Vauvaa ei tarvitse vakuuttaa uudelleen syntymän jälkeen vaan vakuutus kattaa myös synnytyksestä aiheutuneet mahd. vaivat. Otettiin laajin mahdollinen vakuutus (n.430eur/v), jota sitten typistetään tavalliseksi hoitokuluvakuutukseksi jos mitään ongelmaa ei ilmene!

NtiKesäheinä ja mahamökeltäjä 26+2
 
Miakristamaria Lämpimästi tervetuloa mukaan!:)

Ankkurinappi Onnea liikkeiden tuntemisesta.:)

Sokerinrasitus numero 2 oli tänään ja kokemus oli parempi kuin tämän odotuksen ekalla ja neidin odotusaikainen. Juoma meni alas paremmin, pahaa oloa ei ollut, olo oli oikein hyvä koko ajan. Luin kasan aikakauslehtiä ja istuskelin rauhassa odottamassa. Verinäytteet otti kokenut täti, joka osasi asiansa; ei jäänyt tällä kertaa polttavaa kipua ja isoa mustelmaa muistoksi. Oman terkan sijainen soittaa tulokset huomenna tai ylihuomenna, samalla saan tietää muidenkin näytteiden tulokset, joista toinen tärkeä on tänään otettu näyte, josta selviää, onko minulla bakteerivaginoosi.

Neuvolalääkäri on edessä perjantaina. Se on ensimmäinen ja ainoa tässä raskaudessa, sillä loppuraskauden neuvolalääkärin sijaan synnytystapa-arvio on synnärillä. Odotan perjantaita suurella mielenkiinnolla, sillä haluan tietää, ovatko supistukset tehneet tuhojaan. Toivottavasti ei.

Vaunuista Esikoiselle hankimme Teutonia Prestiget, joissa oli silloin kaikki ne ominaisuudet, jotka halusimme: heittoaisa, isot pyörät, hyvin säilytystilaa, sai pehmeän kopan, pystyi säätämään työntöaisaa, kapeat vaunut, mahtuvat auton takakonttiin helposti ja ovat muutenkin kivat. Olen ollut niihin todella tyytyväinen.:)
Nyt hankimme Phil&Ted's Navigator V2- vaunut, joissa on kummallekin lapselle oma tilansa "päällekkäin", kevyet työntää, helposti päälle laitettava jarru ja mahtuvat pieneen tilaan, joten autoa ei tarvitsekaan vaihtaa. Ja ihastuin muutenkin näihin jo kauan sitten, miehellä kesti tovi, mutta perusteellisen vaunukierroksen jälkeen olimme samaa mieltä siitä, että ne sopivat meidän tämänhetkiseen tilanteeseen mainiosti. Bonuksena on se, että neiti tykkää vaunuista: harva se ilta pitää napata pieni pois vaunuista, kun neiti on jo kiivennyt niihin.:D

Luckygirl & Vekara 25+5
 
  • Tykkää
Reactions: Ankkurinappi
Ompas täällä ollut vilkasta keskustelua, olen koittanut käydä lukemassa, että olen pysynyt ajan tasalla, mutta oma osaanotto on ollut vähän niin ja näin. Jos vaikka koittaisi ottaa niskasta kiinni tämänkin asian kanssa. Tekosyynä käytän kesälomaa, neliviikkoisen rupeaman viimeinen viikko on nyt meneillään. Ensi viikolla siis takas sorvin ääreen :p

En muistanut täällä käydä kertomassa, että kävimme tosiaan siellä sikiöntutkimusyksikössä 13.8 lisätutkimuksissa. Hessun kasvoista löytyi vasemmalta puolin huuli- ja ien halkio, mutta suulaen halkioista ei vielä pystytty sanomaan mitään. Se selviää sitten vasta syntymän jälkeen. Toive tietenkin olisi että kitalaki olisi ehjä, mutta todennäköisesti sielläkin jonkin laista aukkoa on. Perinnöllisyyslääkärin mukaan on syytä olettaa, että tämä on vain yksittäinen juttu, koska kaveri kasvaa juuri niin kuin pitää ja rakenteet ovat muuten täyskymppi. Kyseessä on siis kaikin puolin terve lapsi, vähän vain erinäköinen alkuun :) Emme tästä syystä halunneet lapsivesipunktiota, koska a) ei ole mitään viitteitä kromosomipoikkeavuuteen b) kaikki tulokset eivät olisi ehtineet tulla ennen rv24, joten keskeytystä ei voisi muutenkaan tehdä. Näillä tiedoin odottamme kuitenkin suloisen näköistä pientä reikähuulta saapuvaksi ja olemme jo hyvinkin sinut asian kanssa. Mielellään olen asiasta kertonut kaikille ja viime yönä näin ensimmäisen unen, jossa Hessu oli syntynyt ja hän oli hurmaava halkiosta huolimatta :heart:

Muuten raskaus sujuu hyvin, mitä nyt harkkasuppareita on alkanut tulemaan useammin. Nykyään ne ovat päivittäinen riesa, pienikin rasitus saa niitä aikaan. Siksi olen koittanut ottaa loman rauhassa ja viime päivinä se onkin onnistunut hyvin, kun olen sairastunut johonkin vuosisadan flunssaan. Ensi viikolla on ensimmäinen neuvolalääkäri, joten saanpahan varmistuksen, ettei nuo saa mitään aikaiseksi alakerrassa. Ensi viikolle sattuu myös sokerirasitus numero kaksi, pelkään niin, että saan radidiagnoosin. Toki mitään oireita ei siiihen suuntaan ole (painoa ei ole juuri tullut, ei turvotusta jne), mutta pahinta siinä olisi se, että joutuisin luopumaan herkuista. Olen oikeasti viime päivät elänyt suklaalla ja mansikoilla :LOL:

Hankintoja on edelleen tehty, eilen saatiin haettua viimeinen isompi juttu kotiin, nimittäin Brion Primo turvakaukalo isofixilla. Hassua katsella sitä ja ihmetellä, miten jotain niin pientä voi olla tuloillaan, että se tuohon mahtuu :heart: Pojan huonetta olen kovasti loman aikana laittanut ja sisutanut. Enää puuttuu oikeastaan seinätarrat ja valokuvakehyksiin pitäisi teettää uusia kuvia, niin ja tietty se itse vauva. Olen koittanut myös metsästää sinistä lampunvarjostinta pöytä lamppuun, mutta mistää ei tunnu löytyvän? Saisi olla sellainen rehellisen kirkas sininen ilman kuvioita. Jos jollain pyörii turhana sellainen kaapeissa, niin mä voin ostaa :D

Nyt kuitenkin siirryn nauttimaan auringosta ja seuraavalla kerralla vähän vähemmän omaa napaa ;)

beanna & Hessu 25+4
 
Tänään piti olla sype keskustelu ja huomenna neuvolalääkäri, mutta juuri soitettiin että sype perutaan ja huominen neuvola siirtyy äitipolille ja kaikki seuranta ja synnytys tapahtuu jatkossa naistenklinikalla. pari viikkoa sitten äitipolin lääkäri vähän morkkasi neuvolaa kun niin hätäsesti lähetti mut sinne ja nyt heti on sitten alottamassa insuliinihoitoa?? mulla onviime viikolla kaksi aamupaastoarvoa 5.5 ja yksi ennen lounasta 5.7, jotenkin tuntuu että helposti alotetaan insuliinit? onko muilla kokemusta insuliinihoidosta? Ärsyttää vielä tietenkin alkaa kulkemaan naistenklinikalle jatkossa..
 
Stalkkeri tääl hei. Kyttään teidän juttuja kyllä mutta en itse saa aikaseks kirjottaa.

Inhottavilta kuulostaa noi teidän sokerirasituskokemukset. Mun osalta ne nyt vissiin unohti sen kun siitä ei ollut viimeksikään neuvolassa mitään mainintaa.. Ei kyllä haittaa yhtään ku ei ole mitään muita riskitekijöitä kuin ikä.

Yks työkaveri palaili tässä lomilta ja näin sitä pitkästä aikaa ja se oli silmät pyöreenä et "oho, ootpas jo iso, millos se laskettu aika olikaan?" Noo, kolmen kuukauden päästä et saa olla minkä kokonen oon loppuajasta :D

Oireina nyt jatkuva pissahätä ja nälkä. Ja istuminen alkaa sattumaan, ei alaselkään, vaan yläselkään?! Onko jollain muilla yläselkäoireita?! Onneks alkaa nyt loma, en jaksa istua toimistossa enää yhtään.

Vaunuista olitte puhuneet. Me varmaan ostetaan Emmaljungat, tod.näk. Duo Edge. Haluun et ne on hyvät ja pääsee kelissä kuin kelissä etenee, kun tulee varmaan päivittäin sit vauvan kaa vaunuteltua kuitenkin.
 
Ninni, mä pistän insuliinii. Tosin mulla heitti paastoarvot härän pylleröö parin viikon paasto mittauksilla oli kaks normaalia arvoa ja kaikki muut poikkeavia. Hassuu vaan et sun ei tarvii neuvolassa käydä enää vaan pelkät polit vaan. Mä käyn polilla joka kuukausi ja neuvolassa vaan joskus. Päivittelee tetoja ku neukulle pääsee. :) mulla on neuvolaan matkaa vajaa 500metrii ja polille se yli 20 km kaiketi.. Mut sama se. Ei se insuliini nii paha oo, joutuu vaan sit nopeemmin synnytyksen jälkeen sokerirasitukseen ja ne kyytää vauvan sokereita synnärillä tarkemmin. :)
 
Hei kaikki odottajat!
Olen melkein alkuvuodesta asti lueskellut juttujanne mutta nyt vasta tuli luotua tunnukset ja kirjoittelen ensimmäistä kertaa. Toivottavasti vielä mahtuu mukaan! :) Odotan esikoistani ja laskettuaika on 2.10, eli viimeisen kolmanneksen alkuvaiheessa ollaan!

Sokerirasitustesti ei sinänsä ollut mikään paha kokemus, eli minusta sitä ei kannata stressata. Täälläpäin kaikki yli 25 vuotiaat odottajat joutuvat sokerirasitustestiin. Olen kerran aikaisemmin ollut (en silloin raskaana) ja tiesin vähän mitä odottaa, mutta tällä kertaa litku oli kylmää ja jälkeenpäin sain maata rauhassa omassa huoneessa eikä tarvinnut istua odotushuoneessa. Ensimmäisen tunnin nukuin ja toisen lueskelin lehtiä, hoitaja kävi huoneessa ottamassa verikokeet, eli ei tarvinnut edes nousta sängystä. Täälläpäin siis hyvät oltavat! :) Samana päivänä kuitenkin neuvolasta soitettiin ja oli paastoarvo juuri ylittynyt, minulla oli 5,3 ja rajana 5,2. Muut arvot kuulemma oikein hyvät! Kun olen lueskellut näistä rajoista on vaikuttanut siltä että raja vaihtelee eri puolilla maata, osaako joku sanoa? Kuusi päivää ja viidesti päivässä jouduin sitten kotona seuraamaan sokeriarvojani. Neuvolasta ei ole soitettu sen jälkeen kun lähetin tulokset, eli kotiseurannan arvot olivatkin ihan ok. Pitää kysyä ensi viikolla kun on neuvola, mutta neuvolasta sanottiin että ottavat yhteyttä vain jos arvot ovat liian korkeat. Korkeiden arvojen jälkeen olisi ollut uusi kuudenpäivän seuranta ja sitten vasta olisi mietitty mitä tehdä. Meillä kotiseurannassa mitataan aamulla paastoarvo, mutta muut neljä mittausta tunnin ruokailun jälkeen. Ymmärtääkseni tämäkin käytäntö vaihtelee eri puolilla. Itse kyllä mietin miten yhden tuloksen perusteella voi antaa diagnoosin raskausdiabetes. Itse olen normaalipainoinen, raskauskiloja on tullut noin 5-6, liikun säännöllisesti, enkä syö erikoisen paljon herkkuja, eli vähän yllätyin arvoista. Mutta näköjään pitäisi vielä paremmin syödä ja enemmän liikkua. Huh, tulipas pitkästi kirjoitettua tästä! :)

Mahassa asustelee vilkas pienokainen, vauhti on päällä varsinkin aamuisin ja iltaisin. Sukupuolta emme ole selvittäneet, tuntuu että sillä ei ole meille mitään merkitystä kunhan kaikki menee muuten hyvin. Ei se meitä haittaisi vaikka sukupuoli olisi näkynyt, mutta ultrissa vauva on hyvin piilotellut asiaa meiltä :) Rakenneultrassa (vko 22) selvisi myös että napanuorassa on vain kaksi verisuonta (kolme normaalisti). Eilen olimme seurantaultrassa ja lääkäri tutki vauvan kasvua ja kehitystä tarkemmin. Kaikki oli hyvin ja vauva kehittyy aivan normaalisti. Oli kyllä niin helpottavaa ja ihanaa kuulla! Vaikka vauva liikkuu vilkkaasti ja mahakin kasvaa, olen kuitenkin murehtinut asiaa ja lueskellut kaikenlaista netistä. Tavallisinta tämmöisissä tapauksissa on että lapsi ei kasva tarpeeksi, mutta usein ei ole mitään hätää ja joskus voi olla esim. että lapsen munuaiset ei toimi tai on muita poikkeuavaisuuksia. Näin olen ainakin minä asian ymmärtänyt. Onko kenelläkään kokemuksia? Mutta lääkäri sanoi kuitenkin ettei tarvitse murehtia asiaa, eli nyt yritän olla miettimättä liikaa tätäkin.

Suuresti pohdin nyt vaunuja, tuntuu että se on isoin ja tärkein hankinta - ja niiin vaikeata! Käytettyjä olen katsellut, mutta en ole vielä hyviä löytänyt. Brion Happyä minulle on suositeltu, mutta Emmaljungatkin kiiinnostavat kun niissä on usein se sisäänrakennettu aurinkosuoja, heittoaisa yms. Onko teillä hyviä neuvoja jakaa? Muuten pärjätään aika pitkälle (ainakin alkuun) äitiyspakkauksen vaatteilla sekä kavereilta ja sukulaisilta saamillla vaatteilla. Turvakaukalon olemme saaneet ja varmaan aluksi vauva saa nukkua lainatussa kehdossa, jos ei ennen sitä tule vastaan hyvä pinnis. Eli ostelemme sitten vähän ajan myötä eri tarvikkeita.

Mukavaa aurinkoista päivää teille! Tulipas pitkä kirjoitus ja asiat pyöri enimmäkseen oman navan ympärillä - sorry! :D Toivottavasti osaatte ja pystytte nauttimaan lämmöstä, itse toivoisin vähän viileämpää säätä! ;)

Marieh / - / 1. / -
la 2.10, tänään 27+6
 
Beanna <3
Marieh, meillä on sama juttu, vain kaksi napanuorisuonta.
Meille lääkäri sanoi että on kuulemma aika yleinen asia mitä ennen ei olla huomattu, mutta nykyään kun laitteet ovat niin tarkat, huomataan ja seurataan juuri tuota kasvua.
Meillä on seuranta käynti viikkojen 30 jälkeen, mutta neuvolakäyrien mukaan kasvu ollut normaalia.
Täällä hankinta hanat vihdoin auki :) ...
Vaunut hankittiin ja pitkän vertailun jälkeen Stokken Crusit vei Buggiksista voiton. Stokkessa on muutamia ominaisuuksia enemmän kuin Buggiksissa joista yksi oleellinen on kova vaunukoppa joka on suht korkeella, samoin ratasistuin on korkeammalla, mikä meille on hyvä kun ollaan molemmat pitkiä.
Vaatteita haettu nyt ensimmäisiksi kk, muutamia 56 ja loput 62. Myös netistä tilailin jotain söpöyksiä. Valtavärinä näyttää nyt olevan vsininen (yllätys), normi sininen, harmaa, beige ja lvalkoinen. Makuupussin tilasin, samoin pinnasuojat, lakanat ym. Olen ihastunut Färg&Form tuotteisiin tosi paljon :)
Pinnis käyty katsomassa, mies saa hakea kun tulee reissusta.
Huone alkaa hahmottua, kunhan esikon huone saadaan valmiiksi, pääsee pikkusen huoneen kimppuun. Laitan sitten vaikka kuvaa tänne :)
Minkäs kokoisia vaatteita muuten hankitte, mitä ja kuinka paljon?? Me ei otettu äitiyspakkausta joten saa itse kasata alusta lähtien :)
Ikävistä oireistä täällä hiukan nostaa päätä selkävaivat, suonenveto ja närästys. Mutta täytyy sanoa että pikku vaivoista huolimati olen nauttinut tästä raskaudesta täysillä, esikon kanssa kun oli niin paljon enempi huolta ja ongelmaa ettei nauttimiseen jäänyt aikaa. Nyt on <3
 
Viimeksi muokattu:
Uusille tervetuloa :wave:

En oo koskaan kuullukaan tuollasesta napanuorajutusta, täällä oppii kaikkee uutta vanhakin :D

Jotenkin mua vaan häiritsee toi sokerirasitus, kun en oo itse siihen menossa (en oo koskaan ollu) ja niin yleisiä on nää korkeet sokerit. Viimeksi sitä kyselin, että voisiko päästä ja neuvolan terkka oli sitä mieltä, että ei oo mitään syytä. No ei meillä oo suvussa kyllä diabetestä, en itseasiassa tiedä ketään sukulaista kellä ois edes kakkostyyppiä. Mutta vauvat meillä on ollu isohkoja, se vähän pelottaa. Toi kolmas napero oli 4410 ja synnytys oli sit aika hankala, yhtään isompi ei mahdu tulemaan, sen nyt sit tietää :O Tää on oikeestaan mun peloista se isoin, et lapsi kasvaa liian suureks, eikä sitä sit huomata. (Tästä meidän kolmannesta painoarvio oli n. kilon pienempi :() Ite kyllä olin vahvasti sitä mieltä, että iso vauva on tulossa, tunsinhan mä sen, mut paha väitellä lääkäriä vastaan.

Niin edelliseen liittyen, mulla on aikamoiset ruokahalut ja makeanhimoa. Tiedän kyllä, et pullat ja karkit pitäis jättää.... Onko muita herkkupeppuja täällä?? Tuntuu, että alkuraskaudessa oli helpompikin syödä terveellisesti, kuin nyt. Kai nää kelitkin vaikuttaa ja perheessä on kumminkin teinejä, jotka tietty syö sipsejä ja karkkeja viikonloppuisin ja isäntäkin on herkuttelija, kattelesiinä nyt sitten vieressä... Esikoinen on lisäksi kova leipomaan ja hyväkin vielä, että houkutuksia riittää! :stick:

Oireista: Mulla on ollu nyt sellasia jänniä tuntemuksia kohdunsuulla. Vähän kuin joku tökkäisi jollain sukkapuikolla sinne:O Niinkun nipistää tai vihloo, miten sitä nyt kuvailis. Mulla on joku muistikuva edellisestä raskaudesta, et ois ollu samanlaista, mut ei mitään mielikuvaa, että millä viikoilla sellasta ois ollu. Tässä kun on niin pitkät välit näillä mun raskauksilla, hyvin unohtunu. Noita vihlasuja ei oo kovin usein, eikä oo montaa kertaa ollu.
Liitoskipuja oli edellisessä raskaudessa hurjasti, niitä oon nyt odotellu, kun kuulemma pitäis pahentua vaan joka kerta. Vielä ei oo onneksi ollut yhtään, koputtelen puuta. Ehkä tästä pitkästä välistä on sit ees joku hyöty.

Hankintoja ei oo vielä tehty, muuta kuin tuo turvakaukalo. Pakkaus otettiin sitten rahana. Yllättävän hyvin noita vauvatavaroita löyty sitten kaappien pohjilta: vauvan kynsisaksia monet, kylpylämpömittari, vauvan hiusharja, tuttinauhoja, vaippaliinoja (niitä kestovaipan sisään tulevia), vauvan huppupyyhkeitä taitaa olla peräti 5 :D ja lakanoita+peittoja on vaikka kuinka paljon =), reunapehmuste pinnikseen... Pestä ja puleerata pitää tietty kaikki. Pinnasänkyä ja sitteriä oon nyt netistä bongaillu käytettynä. Ei osaa oikein päättää ja isännästä ei oo apuja, kun sanoo vaan, että kyllä sä voit tollaset päättää, ku tiedät paremmin :D Sit kun esittelin sellasta somaa tosi vanhaa jatkettavaa pinnasänkyä, niin kommentoi kumminkin, et ois se laskettava laita ja nostettava pohja varmaan aika hyvä :LOL: No just. Onhan se nostettava pohja varsinkin kyl aika hyvä, kun aika syvälle saa kurkotella sinne pinniksen pohjille muuten, kun se ihan pikkuinen ei kumminkaan niin kovin korkeita laitoja vielä tarvi. Tosin meillä on vauvat viettäny alkuun hyvin paljon aikaa vieressä, että pinnasänkyon ollu lähinnä koristeena :D Ei oo helppoo nyt kyllä! Nää on kyllä positiivisia ongelmia tällaset. Teki kyl kaupassa mieli ostaa tuttikin jo, mut hillitsin sit itteni.. Jotenkin tuntuu, ettei pitäis vielä niin kovin hankkia tarvikkeita, mikähän siinäkin on, jotain taikauskoa?
Niin ne tärkeimmät, eli vaunut lainataan kaverilta. En oikein tykkää tuosta lainaamisajatuksesta, mutta on sen verran hyvä kaveri, et ei oo silleen mitään paineita siitä, käyttelen kyl ihan kuin omiani :D Ovat Ora Jovi yhdistelmät, punamustat, vm. 2007 (kai), tosi hyväkuntoiset. Mutta reilunkokoiset ja isot ilmakumipyörät, niin pääsee hyvin kulkemaan sitten näillä meidän huonosti auratuilla teillä =) Varmaan pitäisi vielä hankkia jotkut pikkurattaatkin sitten, mitkä mahtuis autoonkin...

Tulipas pitkät tarinat ja omista jutuista lähinnä :D No ehkä joku jopa jaksaa lukea...

Elli pallomaha ja Nillestiina pikkutouhotin 24 poksis :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Hei hei!

Vaatteiden koosta joku kyseli. Esikon kanssa yllärinä tuli kuinka kauan 50cm vaatteet menivät, reilusti yli kuukauden! Esikko oli keskikokoinen syntyessään ja olisi hukkunut 56cm vaattriskin.
Sukkapuikkokivuista
esikosta mulla oli niitä viikoilla 30+, nyt ollut jo viikoilta 18+. mun tapauksessa kyse on ainakin ollut siitä, että ipana potkii kohdunsuulle. Viime ultrassa yksi kuulemma oli kyykyssä ihan kohdunsuun päällä ja lekuri sanoi, että ei ihme jos tuntuu kipua!

Täällä eletään hetki kerrallaan. Mitä pidemmälle raskaus etenee, sen enemmän uskallan liikkua sohvalta :). Tukalaahan se kyllä on.

Uusiäippä ja jäbät x3 26+5
 
Tänään olin äitipolilla jossa tosiaan piti alottaa insuliini ja hoitaa peruuntunut neuvolalääkäri samalla. Lääkärinä mulla piti olla osaston ylilääkäri. Kun sinne pääsin ylilääkäri oli leikkaamassa ja mulle sanottiin että hän tulee pian ja alotan erikoistuvan kanssa. No tämä erikoistuva ultrasi minua tunnin, edelleenkään en saanut vastausta onko se tyttö vai poika, mutta ei ole kuulemma kovin iso, vain hieman keskikäyrän yläpuolella. Sitten hän käski minun mennä hoitajalleja hän laittaa lähetteen muata Jorviin. Yritin sanoa kivuista alapäässä ja sisäreidellä ja että poli puhe että ehdin kysyä paria asiaa. Hän sanoi neuvolan hoitavan nämä. Tässä kohtaa sitten sain ensimmäisen hormoni itkukiukkukohtaukseni ja lähdin vaan menemään sieltä. Hoitaja juoksi perääni ja rauhotteli ja sanoi minun olevan oikeassa ja lääkärin on hoidettava muutkin asiat ja pitää ottaa verenpaine ja painokin vielä. Lääkäri katsoi jalkoja ja sanoi ettei siellä ole suonikohjuja, siinä kohtaa olin jo niin vittuuntunut että käskun laittaa valon päälle ja ihan käsin tunnustelemaan asian. Polvitaipeesta häpyhuuliin asti on jotain kyllä täynnä kun paikat näyttää räjähtäneeltä kukkakaalilta! Sitten lääkäri konsultoi hoitajaa( kyllä!) joka tuli paikalle ja sanoi heti että kyseessä on kyllä pinnallinen laskimotuöehdus ja siihen pitää alottaa lääkitys, vielä korosti lääkärille että hän on itsekkin kokenut saman ja tila on on äärimmäisen kivulias, etenkin alapäässä.. Sitten haettiin se ylilääkärikin paikalle ja alotettiin Klexane hoito ainakin neljäksi viikoksi. Parin minuutin pistosopetus ja ulos. Olin niin pyörällä päästäni etten ymmärtänyt edes pyytää sairaslomaa. No sitten menin omalle osastolle pomon juttusille joka on osastonhoitaja, hän piti uuden pistosopastuksen ja pisti ensimmäisen annoksen ja samalla sovittiin että olen loppuviikon koona.. Voi kettu mikä päivä!
 
Aurinkoista päivää kaikille!:)

Marieh Läpimästi tervetuloa mukaan! :)

Sokerinrasituksen tulokset tulivat ja minullakin on nyt rd.:( Terkka soitti uutiset, kun olin kaupungilla hoitamassa asioita, "äidin vapaapäivää" ilman neitiä ja meni kyllä fiilikset. Tapaan diabeteshoitajan ensi viikolla ja ravintoinfoa pitäisi tulla lähiaikoina postissa. Mielenkiintoista nähdä, että mitkä asiat vaikuttivat arvoihin, jotka olivat loistavat neitiä odottaessa samoihin aikoihin ja tässä odotuksessa alkuraskauden sokerirasituksessa. Perusruokavalioni on terveellinen, mitä nyt kesällä on pari kertaa syöty jäätelöä ja sipsejä.
Sen verran kommentoisin vielä itse rasitusta, että minulle sanottiin ekassa rasituksessa, että saa juoda hieman vettä, tokassa taas se oli kielletty, samoin makuullaan lepääminen, nukkuminen ja muu kuin lukeminen, istuminen ja ristikoiden rustaaminen. Olipa hieman eri ohjeet, vaikka samassa labrassa kävin!

Krempoista&muista Muistaakseni sanonta menee, että "tyttö vie kauneuden, poika terveyden". Noh, minulla poika on pistänyt kropan sekaisin, sillä eilen tosiaan tuli rd, tänään kuulin, että minulla on bakteerivaginoosi. Nyt pelkään, että mitä vielä tulee... Huomenna kun on neuvolalääkäri, jossa katsotaan paikkojen tilanne ja huolestuttaa "ei kahta ilman kolmatta", joten pamahtaako huomenna vielä vuodelepokomennus kaiken muun lisäksi... Joten stressitasojen alhaudesta meillä ei ainakaan kärsitä.;) Pidänkin nyt kovasti peukkuja, että huonot uutiset ovat nyt tässä ja huomenna olisi hyvien vuoro.

Äitiyspakkaus on vihdoinkin matkalla meille.:) Päätos ilmestyi nettiin eilen ja paperisena sain sen tänään. Nyt innolla odottelen lappusta, jolla sen pääsen noutamaan.

Vaatteista Meillä on muutamia vaatteita kokoa 50, ne jotka sain esikoista odottaessa äippäboksista ja uudessa boksissa on varmaan lisää. Kokoa 56 olen ostanut muutaman kirpparilta, kun löysin ylisöpöjä kuoseja, vanhastaan on pari bodya. Pääosin meillä on vanhastaan kokoa 62, johon satsaamista minulle suositeltiin esikoista odottaessa. Määrää en ole laskenut. Vekaraa joka tapauksessa odottaa hyvin vaatteita; vasta koossa 80 alkaa tulla puutteita yöpaidoissa, jotka neidille olivat toki tyttömäiset kuvioiltaan ja/tai värimaailmaltaan, joten olen ne siirtänyt sivuun. Neiti oli syntyessään 54cm, joten koon 50 vaatteet eivät mahtuneet. Odotamme jännityksellä Vekaran mittoja, sillä monesta syystä pienen kokoa seuraillaan.

Marks&Spencer on muuten tunnettu lastenvaatteistaan. Äitini oli aikanaan hankkinut sieltä jo minulle ihanuuksia ja olen itsekin kurkkinut valikoimaa netistä, mutten ole raaskinut tilailla. Olisinkin ikionnellinen, jos lokakuussa Helsingin Sokokselle avautuvaan Marks&Spenceriin tulisi vaatteita myös lapsille, mutten usko siihen.

Hankinnoista Ymmärrän sen, että osa on taikauskoisia ja hankkii vasta aivan loppusuoralla/kun vauva on syntynyt. Perhetuttumme kun ei usean keskemenon jälkeen ostanut kuin vauvalle lasten kastelukannun, kaiken muun he hankkivat, kun vauva oli jo syntynyt ja alkutilanteen vaatteet tulivat äippäboksista. Minä taas hankin neidille ekat vaatteet jo yritysaikana ja nytkin olen hyvissä ajoin hankkinut Vekaralle omia juttuja, tutin ostin kivan tultua vastaan, vaikka olisi muutamia olemassa vanhastaan... Tällä kertaa voinkin olla hyvillä mielin; kaikki on valmista vauvalle, jos joudunkin vuodelepoon.

Luckygirl & Vekara 26+0 POKS!:)
 

Yhteistyössä