"Lokakuun lutuset 2014"

Esikoisen kuume tuli sitten vauvalle, ei onneksi kovin korkeana, mutta ikävää kuitenkin. Vauva kyllä nyt nukkui jopa muutaman tunnin viime yönä keskellä yötä ja eilen oikeastaan koko päivän. Nyt kuumetta ei enää ole ja toivottavasti ei nouse enää uudestaan.

Kävimme eilen lääkärissä ja kuulemma se mahan hurja turpoaminen sivulle on myös koliikin oire ja koliikkia piti enemmän kaikkien "vaivojen" syynä kuin allergiaa. Toki jatkan maidotonta+munatonta sen kaksi viikkoa ja katsotaan onko sillä mitään vaikutusta. Kolme päivää mentiin täysimetyksellä, mutta olen antanut keskiviikkona ja eilen ekat pullolliset maidotonta korviketta. Vauvan kakka on muuttunut vihreäksi haisevaksi ja tosi märäksi. En tiedä onko sitten korvikkeen vai kuumetaudin syy. Onneksi ei mitään ripulia sentään ja toivottavasti se pullollinen korviketta/ päivä jatkossakin riittää.

Toissayönä vauva nukkui koliikkikeinussa 23-01 ja 3-4 jonka jälkeen tuli tissille ja viereen nukkumaan. Toivottavasti keinuminen auttaa jatkossakin nukkumaan edes vähän yöllä. Keinun ääneen ja musiikkiin varmasti tottuu nopeasti niin, että voin nukkua vaikka vauva tykkää kuunnella musiikkia tai muita ääniä.

Chocolatebox meidän Tirppa oppi kääntymään kyljelle noin 4 viikon iässä ja kyljelleen selälleen asentojen välillä veivaten saa liikutettua itseään yllättävän paljon. Muistan kun oikein opetin esikoista kääntymään mahalleen kun ei oikein tehnyt mitään aloitetta sen oppimiseksi, mutta tätä mimmiä ei taida tarvita opettaa :)
 
Lullaby89: huoletta voit antaa tuota tehdä. Seisottaminen on jos pistäisit kävelykärryyn ja seisoo maahan, niin että käsistä roikottaisit. Musta 4 tai 5 kk neuvolassa pitää osata ns kannatella itseään juuri noin, koska kummipojalle tuli juuri sanomista ettei varannut yhtään jaloille.

Poitsulla nielurisatulehdus ja pussaillut vauvaa monta krt päivässä. Eilen hänelle puhkesi lähes 40c kuume ja nyt pelkään, että vauvakin saa.
 
Viimeksi muokattu:
Koiruuz Voi toista, inhottavaa katsoa kun toinen on kipeänä. Mites nukkumiset nyt ovat menneet?

Ninni Voi kurjuus kun ei mikään maito tunnu olevan sopivaa!! Oliko puhetta mitä sitten jos tuo hypomaitokaan ei mene? Mites ne kiinteät, joko olette niitä maistelleet? Milloin teillä on maitoaltistus?

malttamaton Kiitos tiedosta!! Toinen kun on niin iloinen ja tohkeissaan kun saa jaloillaan "seistä" :). Meidän tyttö ei kovin hyvin viihdy paikallaan esimerkiksi sitterissä tai viltin päällä lattialla tms. Jonkin aikaa jaksaa olla, mutta kovin pian alkaa kitistä. Mieluiten on juurikin sylissä pystyasennossa, että saa jaloilla ottaa itse tukea. Miten teillä muilla, viihtyvätkö vauvanne paikallaan, itsekseen, sitterissä/viltillä lattialla yms?
 
Viimeksi muokattu:
Perunaporkkanaa olemme maistelleet ja ihan hyvin uppoo :) juuri vein vakuutusyhtiöön 1000€ edestä kuitteja, että sitä maitoaltistusta joutuu hetken odottaa kun tää joulukin painaa päälle. Ensi viikolla pitäis laittaa lääkärille viestiä miten sujuu. Onhan noita maidottomia korvikkeita täytyy vaan kokeilla mikä sopii..
 
Annoin eilen riisivelliä, mut ei vaikutusta iltalussutteluun. Söi ensin yhden rinnan, 100ml riisivelliä ja toista rintaa mihin nukahti. 30 min ja sängystä alkoi kuulua ähinää ja puhinaa, tissille otin sänkyyn johon nukahti. Mutta ainakin sopi mahalle eli ei tullut mitään kipuja.
 
Ninni12345: ehkä se masu on niin kipeä ettei siksi selällään hengailu kiinnosta. Ei itsekään kiinnostaisi, jos maha olisi kipeä, maata selällään. Onko teidän vessassa lattialämmitys, ehkä se auttaa ;-)

Meillä viihdytään leikkimatolla älyttömän hyvin ja kyljellään köllötellään, kun yrittää nähdä kuvioita mitä siinä on. Ja suusta tänään bongattu 2 alahampaan alkua :)
 
Meillä hereillä klo 9-10.30 nukuttiin klo 10.30-15.30, hereillä 15.30-16.30, nukuttiin klo 16.30-19.30ja siitä asti ollut hereillä, tissillä unta hakemassa. Ihme kun kahdet unet vaan nukkunut
 
Viimeksi muokattu:
Täällä myös etsitään sitä unta ja on ollut hereillä tosiaan klo 16 asti taas. Tuota hypo maitoa ihan juo, ettei huuda sille pullolle mutta aika pieniä määriä, iltapala oli 70ml. Maha on toiminut viimeksi eilen aamulla ja kuitenkin tyttö saa laxoberon nimistä ummetuslääkettä.
 
Tirppa sai nimen tänään. Kastejuhla meni hyvin ja valmisteluista kiitos kuuluu lähinnä äidilleni. Pappi oli aivan ihana ja puhui tosi lämpimästi. Vieraat vielä auttoivat vielä tiskien kanssa ja astiatkin ovat pääosin kuivattuina kaapissa. Sairastapausten takia meille jäi hurja määrä kakkuja. Niistä osa lähti vieraiden mukaan ja palat laitoin pakastimeen niin ehkä itsekin pääsen maistamaan jos tästä maidottomasta ei ole lopulta hyötyä vauvalle.

Tirppa myös armahti minua vähän kun nukkui viime yönä ennätykselliset 9-24 ja 4.30-11. Edellisenä yönäkin mentiin torkuilla viiteen asti kun uni tuli vasta silloin kunnolla. Tänään on vain torkkunut klo 14 jälkeen ja koliikki itku alkoi kahdeksan maissa. Alkava viikko pelottaa jos valmiiksi kun esikoisen kanssa on taas selvittävä päivistä jotenkin ja ennenkaikkea niistä aamuista vaikka ehtisi nukkua vain hetken. Tuntuu, että meidän vanha kolme ja neljä on nykyisin aina nukahtamisaika viisi ja viime yö oli todellinen poikkeus.

Esikoisen ja vauvan kuume meni parissa yössä ja päivässä molemmilla ohi ja onneksi ainakaan vielä mitään muuta vaivaa ei ole tullut. Toivottavasti nyt on mennyt niin monta päivää ettei lisää sairauksia tule tähän liittyen.

Mitä suunnitelmia teillä on jouluksi? Meille tulee ensimmäinen joulu tai ainakin jouluaatto kotona. Miehen vanhemmat ja veli tyttöystävänsä kanssa ovat tulossa kylään meille. Päätin, että joulukin menee rennosti toisten äitien tekemillä eväillä jos öiden valvomiset jatkuvat vanhaan malliin. Olen kovasti yrittänyt miettiä vauvan lahjatoiveita, tässä vauva- ja kastelahjojen paljoudessa on vaikea keksiä mitään tarpeellista kun esikoiselta on niin paljon kaikkea jäljellä.

Vauva nukahti koliikkikeinuun ja toivon nyt, että saisin nukkua vaikka tunnin.
 
chocolatebox toi on kyllä mainio tuo passikuva. Olitteko jo reissussa? miten meni?
Täällä on myös yksi iltakukkuja. Tuossa muutamana iltana sain nukutettua vaille yksi, mutta eilen nukahti jo yhdentoista jälkeen yöunille. Totesinkin, että on pakko mennä makkariin hämärään syöttämään iltasyötöt kun tuntuu että muutoin ei rauhoitu vaan jatkaa touhottamista yömyöhään jos olkkarissa tämän tekee. Rytmi alkaa muotoutua niin, että yöllä yksi syöttö neljän maissa, sitten seiskalta, jonka jälkeen jatketaan vielä unia klo 9-9.30 asti.

Koiruuz hyvä, että koliikkikeinusta on löytynyt apua. Toivotaan, että rytmi löytyy pikkuhiljaa ja saat itsekin nukuttua.

Ninni täällä ollaan myös joinain päivinä hereillä tosi paljon. Sitten taas seuraavana päivänä saattaa nukkua melkein koko päivän.

Minkälaisia kuumemittareita teillä on käytössä, korva- otsa vai ihan perusdigitaalimittari? Mitä suosittelette? Kaapista löytyy tällä hetkellä vaan tuo hidas perinteinen "elohopeamittari".

Jouluksi mennään pohjoiseen ja edessä on pikkuisen ensimmäinen lentomatka. Vinkkejä lentomatkailuun? Manducalla sujuu lentokenttäkantaminen kun vaunut on laitettu ruumaan, turvaistuin matkaan mukaan ja jos vain koneesta löytyy ekstrapaikka niin tässä sitten nousut ja laskut, tai sitten sylissä tissi suussa :). Luin jostain että tämä auttaisi mahdollisiin korvakipuihin jos nyt näin pienellä nämä edes vaikuttaa.
 
Meilläkin oli eilen ristiäiset :) Kiva tilaisuus oli mielestäni ja oli ihanaa pitää juhlat omassa kodissa vaikka se vähän stressiä toki aiheuttikin.

Me lähdetään jouluksi lapsuudenkotiini Pohjois-Suomeen. Lentokoneella mennään ja vähän jo jännittää miten reissaaminen sujuu. Vauvalla on onneksi manduca, toivottavasti viihtyy siinä lentoasemalla hengailun ajan. Mukana matkustaa myös koiramme omassa kuljetuslaukussaan, hän on onneksi lentänyt ennenkin niin tiedetään jo että hän kyllä pärjäilee oikein hyvin.

Hurjia nuo yöt teillä.. Ihmeellisiä vara-akkuja taitaa äiti-ihmisistä löytyä kun kaikesta huolimatta on vaan pakko jaksaa. Me nukutaan edelleen 90% perhepedissä jossa uni onneksi maistuu kaikille osapuolille. Tietysti syödään välillä ja piereskellään!

Jaksamista ja joulumieltä äideille ja vauvoille :xmas:
 
Meillä ei pitäisi mitään suurempia vatsakipuja olla kun kuitenkin tykkää nukkua selälleen mutta hereillä ei viihdy matolla/lattialla selälleen, kyljelleen tai vatsalleen. Ainut missä viihtyy selälleen pidempään on hoitopöytä jossa on mobile yläpuolella. Lattialla ei kuitenkaan innostu lelukaaresta ollenkaan hermostuu vaan. eli sylissä pääasiassa meilläkin ja juuri pystyasennossa että saa tukea itse jaloilla, liikkeessä/kävellessä viihtyy paremmin sitten sellaisissa perus vauvankantoasennossa. Itsekseen ei myöskään pitkään viihdy, joskus sen verran että suihkussa ehdin käydä.

ninni Miten teillä pikkuinen kasvaa kun on ollut noita ruokaongelmia? Kasvaako kuitenkin ihan hyvin vai? Meillä myös välillä ollaan pidempiä aikoja hereillä ja toisina päivinä nukutaan enemmän. Kuitenkin melko tasaisesti nukutaan päivisin 1-3h ja valvotaan 1-2h. ei varmasti kipeänä viitsi rokotteita antaa.

malttamaton Oho! Tuleepa teillä hampaat aikaisin. Onko mitään ennakkomerkkejä hammpaiden tulosta ollut?

Koiruuz Hyvä että meni kuume ohi. Ihana että sait apua kastejuhlien siivouksessa, turha väsyneenö pienillä yöunilla ylimääräistä tehtävää ja stressiä haalia jos vaan apua saa :)

cubula Meillä on sellainen perusmittari, tosin ei olla vielä testattu miten hyvin se toimii. Toivottavasti ei tuloksen tulo kestä kovin kauaa kun yritä pitää toista nyt sitten 10-5min paikallaan :D. Meillä onneksi on lentomatka tulossa vasta vähän yli vuoden kuluttua. Tosin sitten onkin jo ongelmana että miten saa pidettyä 1v 3kk ikäisen paikallaan itkemättä suuremmin 10h :D
 
Lullaby89: meillä on kaikki tehneet aikaisin hampaat ja ilman varoitusmerkkejä. Esikoinen teki 1. hampaat 4,5kk, muut kaikki 3 jälkimmäistä 3kk iässä. Aikaisin ovat myös lähtenee, esikoisella alkoi vaihtumaan rautahampaisiin jo 5v. ja seuraavalla 4v. iässä.
 
Taas käytiin lääkärissä, painoa on tullut reilussa viikossa 80g eli liian vähän etenkin kun kiinteitä syödään joka päivä.. Saatiin spira lainasn flunssaa helpottamaan ja loppu viikosta katotaan taas mahan toiminta.
 
Lullaby89 mulla molemmat lapset ovat viihtyneet sitterissä kylpyhuoneen ovensuussa kun käyn suihkussa, vissiin se veden ääni rauhoittaa.

Cubula meillä on sekä otsa- että korvakuumemittari. Viime viikolla tuli todettua, että molemmat vähän hankalia näin pienen vauvan kanssa. Korvamittari varmasti hyvä sitten kun korva on vähän isompi, mutta helpompi nyt melkein mittailla sillä otsamittarilla.

Minun vinkki lentomatkailuun on se, että muistakaa lyhyelläkin matkalla varavaatteet. En oikein tiedä miten vahinko voi aina tulla jo suunnilleen siinä vaiheessa kun sylissä matkustavan lapsen turvavyön saa avata :) Tosin sama koskee kyllä kaikkia muitakin matkustusmuotoja kuin lentokonetta....
 
Terkkuja neuvolasta! Nyt lienee viimeinenkin lokakuinen, meidän poika siis, saavuttanut 4 kilon painorajan, jippiiii :D Lapsi kasvaa tasaisesti omalla käyrällään, on toki miinuksella mutta ei tässä nyt mitään hätää ole.

Rota-rokote oli herkkua, maiskutus vaan kuului. Terkkarikin oli varautunut "taistelemaan" saadakseen koko litkun annettua, mutta tämä poika olisi helposti vetänyt toisenkin annoksen :rolleyes:
 
Bosch, onnea painorajan ylityksestä! Ihana että poika kasvaa! :)
Meillä oli perjantaina 2kk neuvola ja pikkuinen oli jo 59 cm ja 5710 g. Ei kumma että kokoajan saa vaatteita laittaa sivuun, ja taas sai ostaa kokoa suuremmat vaipat. Muutenkin kaikki hyvin ja rota-rokote meni meilläkin hyvin alas! :D En tiedä johtuiko rokotteesta mutta pikkuinen kakkasi sitten illalla ja seuraavana iltana oikein kunnolla, oli taas ollut viikon kakkaamatta. Neuvolassa sanottiin taas että "ihan normaalia", vaikka selitin että pikkuinen on paljon rauhallisempi ja tyytyväisempi kun maha toimii. Toivottavasti saisimme vatsatoiminnan kohta tasapainoon.

Ostin vauvalle uuden kuumemittarin, kun meidän entinen digitaalinen oli niin hidas. Uusi on myös digitaalinen mutta tosi nopea (15 sek kainalossa) ja hyvin on toiminut.

Kiva lukea teidän matkavinkeistä! Meillä on ehkä keväällä lentomatka ulkomaille tiedossa.

Malttamaton, onnea hampaista, nopeasti teillä tullut kaikille lapsille!
Täällä jyrsitään kovasti nyrkkiä ja kuola valuu, hyvä ettei koko nyrkki ole suussa. Voiko hampaiden tulo jo ärsyttää vai onko muutenkin ihan yleistä vauvoille? Imettämisen kannalta toivoisin ettei ihan vielä tulisi! :D
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä