"Lokakuun lutuset 2014"

marieh Kiitos kun kerroit tuosta, en ole ikinä tuollaisesta ammatista kuullutkaan. Hyvä että se auttoi :). Itse olen miettinyt olisiko jotain tehokasta keinoa ilman poisauttamiseen pikkuisen masusta kun ei "pierujumpat", hieronta tai vatsallaan pitäminen juurikaan auta.

bosch Harmi ettei pikkuisen paino tahdo nousta kunnolla, mutta hyvä että kaikki oli muuten hyvin sekä vauvalla että sinulla ja saitte ab tipat varmuuden vuoksi :). Onneksi nykyään korvikkeet ovat hyviä ja pääasiahan on että pikkuinen saa ravintoa, tuli se sitten pullosta tai tissistä.

Koiruuz Kuullostaapa kyllä erittäin uuvuttavalta sinun viime päivät, itse olisin myös kyllä ihan kuutamolla vain muutaman tunnin yöunilla. Kunpa teillä tilanne helpottuisi pian!

Meillä oli myös eilen lääkärineuvola, piti olla ensin molempien (minun jälkitarkastus + vauvan tarkastus) aika, mutta lääkärillä ei ollutkaan aikaa minua tarkastaa eli jälkitarkastus siirtyi ensi viikkoon. Vauva oli jälleen kasvanut erittäin reippaasti, nyt 6,5 viikkoisena 57 cm ja 5550g. Paino jatkaa hurjaa nousua, alkaa kyllä olla meidän neiti jo sen näköinen ja tuntuinenkin jo :D:D no mutta lääkäri kehotti vain jatkamaan samaan malliin. Päänympärys on kasvanut kovin nopeasti, 36,5cm syntyessä nyt 40,9cm. Tätä lääkäri käski seurata ja mahdollisesti saadaan lähete pään ultraan, myös hemoglobiini oli laskenut 3 viikossa 139-->106 mutta lääkäri ei tästä ollut kovin huolissaan mutta seurataan tätä myös. Muuten lääkärintarkastuksessa kaikki onneksi hyvin.
 
Meillä ongelmat jatkuu, neiti ei syö eikä kakkaa. Käytössä on maidoton korvike, maidonsakeuttaja, refluksialääkitys ja levolac. Viimeksi sunnuntaina tuli ripuli ja sen jälkeen ei ole tullut mitään. Neuvolaan päästiin tänään painokontrolliin ja koska 4vrkssa paino oli noussut 180g ei terkkarin mielestä tarvii murehtia.. Joo no mikäs siinä jos tyttö syö päivässä 400-500ml korviketta ja maha ei toimi. Käski mennä mehiläiseen takasin koska sen lääkäri on alottanut hoidon. No mikäs siinä, onneksi on vakuutus!! Ärsyttää kun ne niputtaa kaikki vauvat massaksi ja kaikki on aina normaalia!
 
Voi Ninni, toivottavasti saisitte pian asiat toimimaan! Kurja kun on kaikenlaista vaivaa ja tuntuu ettette saa kunnon apua. Luotan täysin (länsimaalaiseen) lääketieteeseen, mutta joskus tuntuu ettei katsota kokonaisuutta ja vaivoja hoidetaan erillisinä. Esim. refleksologiassa ajatellaan kehoa kokonaisuutena ja että kaikki kehon osat ja toiminnat liittyvät toisiinsa. Minusta nämä näkökulmat täydentävät hienosti toisiaan.

Koiruuz, toivottavasti saisit sinäkin kohta nukuttua pitemmät yöunet! Lullaby, toivottavasti kaikki hyvin seuraavassa mittauksessa. Bosch, kiitos kun muistutit tuosta ehkäisystä. Minulla jälkitarkastus maanantaina ja pitäisi miettiä tuota(kin!) juttua. Toivottavasti teidän vauvan paino lähtee nousemaan!

Kiva jos kertomuksestani on joillekin iloa ja ehkä jopa hyötyä! :) Meidän refleksologi on Vaasassa, mutta hän on saanut koulutuksensa Tampereella, eli eiköhän muitakin refleksologeja pitäisi löytyä. Voisin lisätä vähän mitä muuta opin. Eihän tarvitse lukea jos ei kiinnosta minun pitkät kirjoitukset! ;)

D-vitamiinista terapeutti kehotti myöhemmin (3-4 kk ikäisenä) kyllä vaihtamaan D3:sen, joka olisi tehokkaampi. Mutta nyt siis pitää tauko ja sitten aloittaa uudestaan varovaisesti, jotta vatsa saisi levätä ja "käynnistyä uudelleen".

Refleksologiassa ajatellaan että äiti ja vauva ovat vahvassa symbioosissa jopa kunnes lapsi on kolmevuotias (vaikkei imetä). Äidin syömisellä on suuri merkitys. Moni "kielletty" ruoka-aine oli tuttu aikaisemmista listoista, mutta uutta oli että keitettyä maitoa, jäätelöä ja sokeria olisi hyvä välttää. Suklaajäätelö pahin, kun suklaatakin pitäisi välttää! Ja suklaista maitosuklaa pahin -maitoa ja sokeria taas. Runsaasti sokeria löytyy myös kuivatuista hedelmistä ja rusinoista. On hyvä muistaa että yhden "kielletyn" ruoka-aineen syöminen ei välttämättä aiheuta ongelmia mutta esim salaatti jossa on runsaasti sipulia, paprikaa ja kurkkua ja jälkkäriksi suklaajäätelöä voi aiheuttaa vauvalle kovat vaivat. Mitä kannattaisi syödä ja juoda on esim. happamat maitotuotteet, rooibos ja mamma tee (voi antaa vauvallekin pari teelusikallista) ja hapanjuurileipää. Pari tuntia sen jälkeen kun olet syönyt jotain ruoka-aineen vaikutus on suurimillaan maidossa, eli älä syö suklaata pari tuntia ennen imetystä.

Kysyin kuinka yleisiä ilmavaivat ovat vauvoilla, ja vaikka ovatkin kovin yleisiä niin viittaavat aina siihen ettei vatsa ole täysin tasapainossa. Sain myös ohjeen että vauvalla voi olla helpompi saada ilmaa ulos (ylä- tai alakautta) jos sängynpäätyä vähän nostaa esim laittamalla tyynyn patjan alle.
 
Viimeksi muokattu:
Onneksi yksityinen toimii. Vielä jatketaan maidottomalla ja refluksilääkkeellä ja levolacilla ja seuraavaksi tehdään vatsan ultraääni. Kai se tästä, tuntii vaan välillä niin voimattomaksi kun haet apua ja kukaan ei kuuntele.. Vauvat nyt vaan itkee. Jotkut vaan kakkaa harvemmit. Jotkut vaan syö vähemmin...
 
ninni: tsemppiä teille ja hyvä että yksityisellä saatte apua ja teillä on vakuutus. Ainakin on sitten kaikki mahdollisuudet tutkittu ja kokeiltu. Marieh: kyllä varmasti äidin syömisellä on iso vaikutus. Aikoinaan mun siskon lapsi itki yöt läpeensä ja vauvalla oli myös atooppisen kuiva iho. Silloin selviteltiin kaikkia mahdollisia allergioita sillä, että mun sisko vältteli vuorotellen maitoa, viljoja ja lopulta hän ei saanut oikein syödä mitään kun oireet eivät helpottaneet millään. Vauvalla siis vatsavaivojen lisäksi myös iho-oireita. Lopulta vauvalla todettiin kaikki mahdolliset allergiat ja apteekin yksi tietty kallein maito oli ainoa mikä kävi. Nyt kun lapsi on jo 5 v niin suurin osa allergioista kyllä jo parantunut.

Koiruuz, jaksamisia sinulle. Voin vain kuvitella mikä on olo noin vähillä unilla. Oletko kokeillut "valvottaa" vauvaa päivällä. Se kyllä tuntuu niin inhottavalta pientä pitää hereillä ja herätellä, mutta meillä kyllä auttoi yön ja päivän kääntämisessä kun parina päivänä yritti pitää mahdollisimman paljon hereillä päivisin.

Mä vasta tajusin ottaa käyttöön puklukaulurit aina syönnin jälkeen. Ei kastu monet vaatteet päivässä. Sekä laitan ohuen tyynyn päälle kosteussuojan ja harson ja laitan vauvan aina hetkeksi ruokailun jälkeen tämän päälle niin, että ylävartalo on hieman korkeammalla. Näin ei pulauttele niin valtavasti.
 
Viimeksi muokattu:
Ninni ihan sama fiilis täällä. Selitin neuvolassa sekä hoitajalle, että lääkärille tilanteen. Kumpikaan ei osannut sanoa mitään ja lääkäri aloitti vielä seuraavan kysymyksen "Kun vauva herää yöllä syömään" Eihän mulla tuollaisesta ole mitään kokemusta kun kyllä se kolmen-neljän-viiden aikaan syömään herännyt vauva nukkuu sitten useamman tunnin putkeen ja mun käsittääkseni silloin on aamu ja päivärytmin nimissä otan vauvan sängystä, teen aamupesut yms. Lopputulos oli toteamus, että koita jaksaa ja jos et jaksa soittele niin yritetään keksiä jotain.

Vauva sentään kasvaa kuten pitää. Paino nyt 5,5 viikon iässä 4010g ja pituus 54cm.

Sain esikoisen viime yöksi hoitoon ja olen nukkunut yhtä pätkää 3-8.30 ihan uskomaton fiilis :) Onneksi viikonloppu tulossa niin ei tarvitse herätä esikoisen kanssa vaan mies saa hoitaa häntä.

Cubula olen yrittänyt pitää vauvaa päivällä hereillä, mutta tuntuu ettei mikään auta. Illalla otan vaunut sisään kuuden aikoihin ja tuntuu, että vauva heräilee itsekin niihin aikoihin, mutta eipä sekään ole mihinkään auttanut. Päivällä yritän välttää herättämistä, mutta aina kun herää pidän mahdollisimman pitkään valveilla. Vähän huolettaa sekin kuinka vähän vauva nukkuu kun viime yönäkin klo 18-03 välillä torkahti kolme tai neljä kertaa tissille, mutta heräsi 5-10 min päästä siitä kun oli tiputtanut tissin suusta, pari kertaa nukahti syliin mut toisen kerran heräsi jo sylissä ja toisen kerran noin 10min myöhemmin kun laskin sänkyyn ja kerran torkahti olkapäälle mut eipä noista kovin pitkää uniaikaa tule. Vaikka antaisin nukkua sylissä pidempäänkin herää aina yöllä kun lasken sänkyyn, viereen, sohvalle, vaunuihin tai mihin tahansa. Herää myös syliin jos pidän siinä tarpeeksi pitkään.

Puklukaulurit pitää ottaa täälläkin käyttöön kun kurjaa, että vauva on jatkuvasti olkapäistä märissä vaatteissa vaikka vaihtelenkin niitä päivän ja yön mittaan.
 
Ninni koita toivekkaana ajatella, että kyllä se tilanne vielä muuttuu. Mä en tosiaan saa vauvaa nukkumaan edes vieressä ja kun tissiä laitan joka välissä suuhun hukumme pukluun kun liika maito tulee ulos ja sitten taas joskus lähempänä kolmea saan kaivaa tuttipulloa esiin kun vauva alkaa vaikuttaa nälkäiseltä ja imee tyytymättömänä tissiä kun maito loppuu tai sitä tulee liian vähän.
 
Onko siitä maidottomuudesta ollut mitään hyötyä eli kannattaisiko vaan antaa vaan normi korviketta, jos sitä syö? On tuo nyt hankalaa teillä :-( mut kai hän sieltä tissistä jotain saa, jos sitä krt lutkuttaa ja paino noussut.
 
Rankkaa on teillä! :( Tuntuu että meillä kuitenkin aika helppoa, kun kuitenkin nukahdetaan kymmenen ja yhden välillä, eikä suurempia vaivoja ole.

Kuinka kauan teidän pikkuiset ovat hereillä päivisin? Tuntuu että aika tasan tunnin meidän pikkuinen on tyytyväinen ja sitten alkaa väsyitku. Ja aika sama valvomisaika riippumatta onko nukkunut puoli tai kolme tuntia.
 
marieh: meillä jaksetaan olla hereillä 1-2h, paitsi illalla jaksaa vallan mainiosti olla tyytyväisenä hereillä monta tuntia esim klo 20-23.30. Eilen yölläkin heräsin sohvalta klo 0.15, että minä ja mies oli nukahdettu telkkaria katsoessa ja neiti siinä samalla. On kyllä niin erirytminen, kun edeltävät lapset ovat olleet. Kaikki menneet nukkumaan klo 20-21, mutta ei tämä. Ottaa omasta ajasta yksin vanhempien kanssa kaiken irti :D Eilen saatiin niin ihanat ääneen hekotukset ja kikatukset iltaseurusteluilla, että oksat pois. Ihana typy vaikka iltavirkku onkin :)
 
Kiitos Malttamaton kommentista! Oi, kuulostaa ihanalta kuulla sellaisia ääniä! Mutta jos teidän neiti tyytyväisenä valvoo niin sehän kuitenkin mukavampi kuin iltahuudot! :) Odotan kovasti ensimmäistä kikatusta! Nyt vain nautimme valloittavasta hymystä ja jokeltelun "ensiaskeleista" <3
 
Tsemppiä Koiruuz teille noiden yövalvomisten kanssa! Rankkaa varmasti kun aamulla vanhempi lapsi toki tarvii ohjelmaa ja normaalin päivärytmin! Minkä ikäinen teidän esikoinen olikaan?

Tsempit ninnille! Toivottavasti löytynyt jotain ratkaisua asiaan... :/

Täällä nuha tullut pikkumiehelle ja esikoiselle. Kamalaa, kun toinen on ihan tukossa. :(
 
Kotiin passitti kun oltiin toisen kerran syöty normikorviketta ja koska ei tullut ihottumaa pahempaa, myös peräruiske annettiin ja luumusose pitää kuulemma alottaa. Tyttö on syönytkin nyt aamullakin hyvin ja kerran kakannutkin mutta pelottaa mitäs sitten jos maha ja iho ei kestä tätä?
 
Ninni, minulle refleksologi sanoi että luumu aiheuttaa ilmavaivoja, eikä ymmärtänyt miksi luumua edelleen suositellaan. Oletko kokeillut mallasuutetta?! (Sitä saa apteekista.)

Pepsimax, kokeile laittaa rintamaitoa nenään - meillä auttanut hyvin! :) Toinen mitä suosittelen on Nenäfriida-suolaliuosnenäsumuke, mutta sitä ei ollut ainakaan meidän apteekissa. (Olen ostanut Ruotsista.)
 
Viimeksi muokattu:
Meillä oli eilen 2 kk neuvola. Kaikki muuten ok, mutta itseä jäi päänympärys vaivaamaan. Syntyessä se oli 35 cm ja nyt 39.7 cm. Käyrällä se teki jyrkän nousun ylöspäin. Neuvolan täti ei vaikuttanut huolestuneelta ja puhui lähinnä pään muotoutumisesta ym. Ite tietysti googlasin kaikkea mahdollista ja nyt olen huolesta sekaisin :(
 
Ninni toivottavasti teidän vauva kestää tuon tavallisen korvikkeen! Todella ikävä tilanne, onko vauva kuitenkin pissannut ja ollut virkeä vaikka maha ei toimi kuten pitää ja ruoka ei maistu?

Tuulia84 mitä jos soitat neuvolaan ja pyydät uutta mittausta tai käytät vauvaa jossain muualla lääkärissä? En siis tiedä päänkasvu asiasta mitään, mutta omaa mieltä askarruttavat kannattaa yrittää selvittää.

Marieh mihin vaivaan se rintamaito ei auttaisi :) Ei oikeasti kiitos vinkistä, pääsen nimittäin kokeilemaan sitä vauvan silmään jos tuo rähmiminen vielä pahenee. Saitko muuten Bosch teidän vauvan silmän kuntoon?

Niin ja meillä vauva pysyy päivällä hereillä noin tunnin. Välillä kun nostan tissiltä esim suoraan lattialle saan aikaa pitkitettyä kun nykyisin ei päivälläkään nukahda enää ihan mihin vaan. Yöt sitten ihan toinen juttu.

Malttamaton onkohan teillä tuleva bilehile siellä kun alkuyöstä kikatuttaa :)

Pepsimax esikoinen täyttää alkuvuonna 4v niin vauhtia riittää ja on kuitenkin vielä niin pieni ettei jaksa leikkiä kovin pitkiä aikoja yksin. En myöskään tiedä miksi mun väsymyksen kasvaminen vaan vähentää hänen kiinnostusta tv:tä kohtaan kun nykyisin ei esim katso pikku kakkosta ollenkaan tai aamulla katsoisi vain jonkun 20 min piirretyn tietokoneelta ja sitten on sängyn vieressä repimässä mua ylös.

Ja nyt meilläkin ekat hymyt saatu :) Voi ihanuus sentään, mutta hankaa vaan kun toinen olisi niin hymyillyt ja kujeillut keskellä yötä ja pitää yrittää välttää katsekontaktia yms.

Meillä valvottiin tuttuun tapaan neljään. Vähän vaihtelua tuli kun vauvan masu toimi muutaman päivän pannattauksen jälkeen niin et alkuyöstä tuli yli tunnin unipätkä ja päästiin peppupesulle pari kertaa yönkin aikana kun en uskaltanut makkarissa edes kurkata vaippaan. Toivottavasti panttaaminen ei tule nyt uudeksi ongelmaksi muiden rinnalle. Oli kyllä tosi vaikea yö valvomisen kanssa kun ehdin sen tunnin nukkua vauvan kanssa ja olin aivan sekaisin sen jälkeen.

Mitä mieltä olette muuten tuttipullojen keittämisestä? Olemme kaupungin veden piirissä ja keitän kyllä pullot. Mietin vaan mitä hyötyä siitä on kun pulloille on käyttöä 1-2 krt/vrk ja kolme pulloa tuossa pyörii käytössä. Ehtiihän niihin tulla vaikka mitä pöpöjä/pölyjä kun seisovat niin kauan lautasella odottamassa käyttöä.
 
Tuulia84: meillä syntyessä pää oli 34.?cm, en muista tarkkaan ja 2kk neuvolassa 40.3cm. Kasvu oli neuvolatädin mielestä liian jyrkkä. Itse en huolestunut kun kaikilla meidän lapsilla ollut n 40cm 2kk iässä, mutta neuvolatäti vaati uusintamittauksen 2 viikon päähän ja silloin se oli 40.8cm eli tasaantunut ja kaikki hyvin. Älä huolestu turhaan!
 
Ninni mitä ns normikorviketta olet antanut? Mua tänään valistettiin, että kaikissa muissa paitsi Arla luomussa on kalaöljyä mikä voi kanssa olla allergisoiva. En ole kyllä meillä huomannut mitään eroa kun olen antanut sitä mitä kaupasta on löytynyt.
 
Kiitos malttamaton! Yritän olla stressaamatta. Meillä on 3 kk neuvola heti uudenvuoden jälkeen, sittenhän se selviää miten paljon/vähän mittaa on tullut lisää.

Onko teille rotarokotteista tullut mitään oireita? Meillä siis rota annettu pe ja eilen sunnuntaina ei ruvennut nukkumaan koko päivänä kuin pikku pätkiä. Kakkakaan ei ole tullut nyt kahteen päivään.

Miten Ninnin vauvalla menee? Entä miten koiruuzin yöt ovat menneet?
 

Yhteistyössä