"Lokakuun lutuset 2014"

Voi mikä ikävä tuli jumppaan, kun Ninni12345 tuosta mainitsi, itse tykkään myös noista sh´bam ja tanssipainoittaisista jumpista. Taidetaan vielä puhua samasta salistakin ;-) Aloin käymään 2. lapsen synnyttyä ja kävin monta krt viikossa. Nautin ihan älyttömästi, omasta ajasta ja siitä, että kun kotona koko ajan sai olla neuvomassa ja komentamassa esikoista, oli ihana hetkeksi olla jonkun muun komennettavana. Mies teki lyhyempää päivää, joten oli mielellään tyttöjen kanssa. Lisäksi meillä oli kaverin pikkusisko, miehen pikkuveli, jotka katsoivat pientä korvausta vastaan ja lapsiparkki toimi myös hyvin salilla. 3:tta kun alettiin yrittämään kärsin raskauksissa hematoomista ja olin liikuntakiellossa tosi pitkään, 2 menikin kesken ennen poitsun raskautta. Hänen syntymän jälkeen, mies alkoi tekemään pitkiä päiviä eikä ollut enää muitakaan lapsenvahteja, joten kortti jatkoi tauolla. Hommattiin kotiin dinox puolapuut, oheismateriaali ja kahvakuulat, alettiin treenaa trx-treeniä. Mutta kappas, olinkin taas raskaana ja varuiksi en uskaltanut treenata kun ollut niitä hematoomia. Mies joka päivä väh klo 19 asti töissä ja tekee 6 pvä viikossa, su ansaitsee miehestäni hänkin mahdollisuuden harrastaa. Koko perheen yhteinen aika niin kortilla etten halua "tuhlata" sitä omaan treeniin. Pakko on kyllä kohta keksiä jotain, kun aina kotona näiden muksujen kanssa niin alkaa pää hajoamaan. Siksi me kerhoillaan ja nähdään kavereita tosi paljon, mutta olisi ihana alkaa käymään tunneille 2-3krt viikossa...
 
Me mennään vuorotellen. Mies tekee pitkää päivää vielä sellattis ettei osaa koskaan sanoa millanen päivästä tulee ja koska rahaa tarvii aina ei viitti oikeen sanoa asiasta. Meidän lapsista kyllä tapellaan :) tälläkin hetkellä esikoinen on mummolassa yökylässä ja toinen mummi tulee huomenna hoitamaan vauvaa kun me muut mennään uimaan ;) täällä taas valvotaan, kovasti tuo apteekin maidoton korvike on lisännyt pulauttelua ja se on sellasta kuolamaista melkein vettä. Jotenkin alan kallistumaan sen refluksin puoleen, en kauheasti ole huomannu eroa. Tämä alotettiin kuitenkin tiistaina, luulis jo tässä ajassa jotain parannusta tapahtuneen.
 
Ninni: ihan sama meillä on, ikinä ei oikeasti tiedä monelta mies tulee kotiin. Siksi myös hankala ilmoittautua etukäteen jumppiin. Mut kyllä mä kohta tsemppaan ja mieskin luvannut yrittää lyhentää päiviään. Hänellä on muuten refluksi, josta kärsinyt muutamia vuosia. Käynyt eri asiantuntijoilla ja hänelle määrättiin maidoton&gluteeniton ruokavalio. 2-3:ssa päivässä olo helpottui. 6-8 vkoa on tiukasti totaalisesti ilman ja sitten lisätään gluteeni takaisin. Maitorahka pahin mitä ennen veti aamuisin, välipalaksi js treenin jälkeen.
 
Kiitos näkemyksistänne unikouluasiaan. Luulen että mekin palataan asiaan tositarkoituksella sitten joskus myöhemmin kun sekä lapsi että vanhemmat on valmiimpia.

Torstaina käytiin terveysasemalla näyttämässä runsaasti rähmivää silmää, lääkärin mukaan ei ole tulehtunut. Nyt kuitenkin jo viidettä aamua peräkkäin silmä ollut umpeen muurautunut rähmän määrästä..
katso liitettä 19796
Siinä tämänaamuinen silmäpuoli :O Ja toinen silmä tosiaan ihan terveen näköinen. Vedellä putsaillaan, en tiedä uskaltaisiko kokeilla sitä rintamaidolla pyyhkäisyä.

Ihanaa kun on viikonloppu niin mies on kotona apukäsinä :heart:
 
Voi pikkuista, on kyllä kurjan näköinen tuo silmä! Tuntuisi minustakin vähän vaikealta voidella silmä rintamaidolla, mutta toisaalta ajattelisi että onhan se luonnollisempaa ainetta kuin esimerkiksi silmätipat (vai annetaanko näin pienille silmätippoja?). Toivottavasti parantuisi pian!

Lullaby, meilläkin rauhoitutaan usein noin tiiviisti sylissä pitäen, usein vielä liina silmillä. Mutta tämä tepsii pääasiassa vain päivisin. Eilen illalla taas sellaista huutoa ja rauhattomuutta ennenkuin tuli syvä uni! :( Mutta täytyy sanoa, että jotenkin helpottaa kuulla ettei vain meillä huudeta, ettei huutaminen ehkä johdu mistään mitä minä äitinä teen väärin...

Oi, tulipa ikävä jumppaan kuin luin teidän kirjoituksia! :D Ihanaa Ninni että sinulla on mahdollisuus omaan aikaan, varsinkin kun yöt niin rankkoja!
 
Viimeksi muokattu:
Tänään oltiin uimassa ja mun siivojaäiti oli hoitamassa vauvaa, kun vauva vaan nukku ulkona niin äiti päätti siivota koko kämpän ja vei vielä pyykitkin mennessään.. Tyttöjen serkulla on silmätulehdus 2kk vauva ihan silmätipoilla hoidetaan.
 
bosch: hurjan näköinen tuo silmä kyllä. Mä en lähtisi maitoa kyllä laittamaan. Maito on toisaalta myös oikein oiva bakteerien kasvualusta.

Jumppa kuulostaisi ihanalta. Mä varmaan odottelen jälkitarkastukseen ja aloittelen salikäynnit sen jälkeen.
 
Ninni kiva yllätys teillä kun tulitte uimasta

Paljonko teidän pienet liikkuu? Mä ihmettelen miten tuo vauva on aina ihan poikittain sängyllä/lattialla. Ihmeesti sitä pieniä jalkoja ja käsiä heiluttamalla liikkuu. Tuntuu myös, että pienimmät vaatteet ovat jäämässä pieniksi. Yöhaalareistahan kasvun aina ensin huomaa. Pieni kirppuhan tämä neiti on ja jossain kun liikutaan ihmiset veikkailee ettei voi olla montaa päivää vanha.

Meilläkin pulautellaan hurjasti. Juuri vaihdoin kuivan yöpuvun päälle kun edellinen oli ihan märkä. Tykkäsin käyttää myös unipussia, mutta siitä ei tule oikein mitään kun olkapäät ovat ihan märät ja ikävät jo paljon ennen vauvan nukahtamista.

Maitohappovalmisteesta on tainnut olla apua vauvan vatsan hoitoon. Aloitimme tipat maanantaina ja märkä paukku/ minikakka ei ole enää jokaisessa vaipassa.

Mulla suurin este liikunnalle on nyt tämä kova väsymys, se yhdistettynä huonoon kuntoon on vähän liikaa. Vuoden alussa vaikka sitten uusi alku. Minullakin miehellä on pitkät päivät yhdistettynä pitkään työmatkaan ja en oikein koskaan voi tietää milloin hän on kotona ja jos jumppaan aikoo mahtua pitäisi varata tunti etukäteen. Pitäisi löytää into käydä myös kuntosalilla ja mennä katsomaan mahtuuko jumppaan ilman ilmoittautumista ja jos ei niin mennä sitten salille. Edelleen myös haaveillen odottelen et saataisiin remppaa eteenpäin niin et kotijumpalle ois tilaa. Esikoisen aikaan oli helppo liikkua kun pitkien vaunulenkkien lisäksi kävimme zumbassa, bailatinossa, pilateksessa, kuntopiirissä ja milloin nyt mitäkin oli tarjolla. Kolme vuotiaasta ei kovin reipasta kävelyseuraa saa vaikka jaksaakin kävellä tosi hyvin ja jumppaan meno päivällä kaatuu siihen ettei hänelle ole hoitajaa.
 
Silmä se meillä vaan rähmii edelleen. Olen lääkärin kanssa aika samoilla linjoilla siitä, että ei se sinänsä tulehtuneelta näytä, mutta voihan jummijammi miten paljon se erittää :confused: Ja arvatkaapas vain tykkääkö vauva siitä kun aamuisin yrität jotenkuten saada hangattua ne kovaksi kuivuneet rähmät pois.. Illalla käytiin yhdessä suihkussa niin sain siinä samalla silmän huuhdottua puhtaaksi hyvin vaivattomasti. Siitä puheenollen, vauva tykkäsi ihan hurjasti olla suihkussa! Oikein naurattamaan pisti kun toinen oli niin tohkeissaan :D

Meilläkin selvästi liikutaan koko ajan enemmän ja enemmän, kädet ja jalat vispaa hurjasti, varsinkin hoitopöydällä. Toistaiseksi vauva ei ole oikein viihtynyt leikkimatolla kuin lyhyitä pätkiä, saa nähdä sitten kun hoksaa alkaa esim lelukaarta ihmettelemään.

Maitohappobakteereja syön itse päivittäin ja söin säännöllisesti jo noin raskausviikolta 30 (koska äitini siihen kehotti..). Ymmärtääkseni alateitse syntynyt vauva saa "bakteerikäsittelyn" synnytyskanavan läpi saapuessaan, siksi kuulemma jo raskausaikana pitäisi äidin niitä valmisteita käyttää. En tiedä miten on nyt imetysaikana, saakohan vauva niistä mitään hyötyä. Tuskin niistä ainakaan haittaa on. Vauva saa meillä pelkkää Jekovit-D-tippaa.

Tänään koin muutes varsinaisen ahaa-elämyksen! Laitoin vauvan vaunuissa suoraan parvekkeelle, ja herra-mun-jee, sehän jäi sinne nukkumaan :p Aina ei siis välttämättä tarvitsekaan lähteä itseänsä väsyttämään vaunulenkille saadakseen vauva uneen. Siis joo, vanha juttu, mutta jostain syystä ei ollut käynyt mielessäkään edes yrittää. Heh, kiitos vaan siskolleni joka tätä ehdotti.

Joulu se vaan lähestyy, ihanaa. Ristiäisiinkin enää alle kaksi viikkoa, täytynee alkaa vähän suunnitella yksityiskohtia. Ja ylihuomenna neuvolalääkäri ja samalla oma jälkitarkastus, jännittävää..

Hyvää alkanutta viikkoa ja ah, vieläpä auringonpaisteista sellaista!
 
Meilläkin vaununukkuja, edelleen 1. päikkäreillä, 4h jo nukkunut. Mut eilen illalla taas jaksoi valvoa ennätyksen eli klo 1. Meni muka yöunille taas ja yhtäkkiä heräsi virkeänä. Pitäisikö yöunillekin laittaa vaunuihin jos ne on kivemmat kun sänky ;-)
 
Bosch kiva, että teillä vauva viihty suihkussa. Meillä se on vielä kokeilematta kun esikoinen niin haluaa laittaa vauvalle kylpyä ja hurjan pulauttelun takia vauvaa tulee usein pestyä vain pepunpesun yhteydessä hanan alla, että saan niskan ja kaulan puhtaaksi.

Meilläkin vauva rauhoittuu päivällä monesti jo haalarin pukemiseen ja nukahtaa suoraan vaunuihin. Yöllä kun yritän laittaa äitiyspakkauksen pussiin ja vaunuihin tulee vain kamala huuto. Varmaan joku yö tässä vielä laitetaan toppapuku päälle ja lapsi ulos nukkumaan. En vielä ole kokeillut kun sehän sotkee päivä- ja yö rytmiä vielä lisää kun muutenkin ollaan ihan väärässä aikataulussa. Yön itkuisuus on vähentynyt/itku muuttunut mut on tässä vieläkin muuta kuin väärä päivärytmi. Viime yönä vauva nukahti joskus lähempänä kolmea ja esikoinen heräsi 6.20 niin aika sumuinen on ollut tämäkin päivä.
 
Meillä ei ole vieläkään oppinut vaununukkujaksi. Liikkeessä pitäisi vaunujen koko ajan olla. Huomenna meidän pitää käyttää vauvaa sairaalassa kuulotutkimuksessa. Se jäi tekemättä syntymän jälkeen, kun kuulokoje oli rikki.

Hurjan näkönen boschin vauvan silmä. Toivottavasti alkaisi jo helpottamaan! Meillä on kahteen eri kertaan rähminyt noin vuorokauden ajan toinen silmä.

Meillä oli viikonloppuna kastajaiset. Ihanaa, kun ovat nyt takanapäin.

Kyllä meinaa rassata nämä miehen työt. Nytkin on ollut jo 13 tuntia töissä, eikä mitään tietoa millon tulee kotiin. Huoh...aika pitkiä nämä illat!
 
Täällä vauva "jo" kuukauden ikäinen. :) Pituutta 57,5cm ja painoa 4860g. Hyvin tulee siis painoa, vaikka meilläkin mielestäni aika paljon pulautellaan, mutta ilmeisesti pulauttelee vain ylimääräiset pois.

Te jotka annatte korviketta, niin paljon vauva syö kerralla? Mietin tässä maidon pumppausta pakkaseen, eikä mulla oo mitään hajua paljon sitä pitäisi olla varalla, että pääsisi itse ilman vauvaa johonkin.

Elli niistä hormoninäpyistä, niin kyllä niitä voi olla jo vaikka heti syntymän jälkeen. Meillä molemmilla lehahtanut kasvoille hormoninäppyjä jo heti sairaalassa. Ja nyt tällä toisella on niitä vieläkin. Vähäksi aikaa jo meni pois. En tosin tiedä, että milloin niitä ei enää tule...

Täälläkin ollaan hyviä nukkumaan vaunuissa. :) Heti kun saadaan vauva vaunukoppaan, niin on jo silmät kiinni.

Tsempit kaikille, jotka joutuu vähillä tai katkonaisilla yöunilla menemään! Täälläkin tuo esikoinen herännyt tänään viiden jälkeen aamulla ja vauva nukahti puoliltaöin, joten vähän voi illalla väsyttää.

Niin ja piti sanoa vielä, että onpa teillä bosch suloisen näköinen vauva, vaikka silmä tosiaan on aika hurjan näköinen... Toivottavasti jo parempi!
 
Viimeksi muokattu:
Pepsimax, jos teillä on tarkka vaaka, niin voisithan tehdä syöttöpunnituksia, niin tietäisit paljonko vauva kerralla syö. Ihan hirmu isoja eroja on vauvojen välillä noissa määrissä, voi ihan hyvin olla 80 ml tai 200 ml kerralla. Kannattaa pakastaa aika pienissä erissä, niin niitä voi tarpeen mukaan sulatella, ettei menis arvotavaraa hukkaan ainakaan.
Mä kävin esikoisen kanssa kirkossa sunnuntaina, (on siis rippikoulussa parhaillaan ja tahto mua mukaan, ei muuten pahemmin oo tullu kirkossa käytyä ;) ), ja vaavi oli isukin kanssa kotona. Olivat sitten sulattaneet pakkasesta pari nyssykkää maitoa ja antaneet (noin 80 ml) sen pullosta. Hyvin kelpasi, mutta illalla oli sitten ihan mahdotonta toi kakkaaminen, sitä tuli kaiken aikaa kovan pörinän kanssa. En tiedä, oliko sitten siitä pullosta ja pakastemaidosta johtuvaa, vai mikä lie, mutta huolestuin jo, kun aattelin, että joku mahatautiko sille pienelle nyt tuli. Pulautteli myös enempi. Loppui sitten, että yöllä ei enää jatkunut. Nyt ei oo meillä pakkasessa enää mitään, kun oon niin huonosti saanu lypsettyä, vaikka muuten maitoa runsaasti tulee. Tuon 80 ml:n pullotuksen lisäksi meidän neiti söi innolla tissiä taas heti kun tulin kotiin, lähtiessäkin olin juuri imettänyt, enkä ollut pois kuin vähän yli kas tuntia, että liekö kakkarumba ollut jotain ylensyönnistä johtuvaa :LOL:

Ilmavaivaa meillä on aika paljon. D-vitamiinina meilläkäytetään sitä, missä on ne maitohappobakteerit samassa, Gefilus-jotain. Mietittiin jo, että pitääkö vaihtaa johkin perus jekovittiin, jos auttais mahavaivoihin.

Tänään oikein kovasti meillä hymyiltiin aamulla. Aiemmin on jo parit hymyt tullut, mutta nyt se oli kyllä oikein selkeetä hymyilyä ja moneen kertaan =) :heart: Aamuaurinko =)


Elli ja Linda 4 vkoa :heart:
 
Täälläkin odotan kovasti ekaa hymyä

Elli kannatta kokeilla vaihtaa D-vitamiinia. Meillä esikoinen sai tuosta yhdistelmävalmisteesta kamalat mahavaivat ja pelkkä tavallinen d-vitsku oli ihan ok. Tälle vauvalle olen antanut maitohappoa erikseen.

Viime yönä vauva itki (joo se kamala koliikko(ko?) itku palasi taas) viiteen ja esikoinen heräsi taas kuudelta. Mies onneksi hoiti vauvaa puoli neljästä eteenpäin niin sain nukuttua sen reilut 2,5h. Vauva oli nukahtanut just ennen kuin miehen herätyskello ois viideltä soinut. Nyt sain vauvan ulos nukkumaan ja esikoisen elokuvan ääreen niin piti torkahtaa, mutta vauva huuteli terassilla 20 minuutin jälkeen niin nuku nyt tässä sitten. Voi kun ois lähellä joku kuka voisi hoitaa esikoista edes joskus päivällä. Pitää varmaan soitella esikoisen vanhalle hoitotädille ja pyytää ilmoittamaan jos hänellä ois joskus vajaa ryhmä ja voisi ottaa pojan hoitoon.
 
Olemme nyt käyneet eilen ja tänään refleksologilla (koko kehon vyöhyketerapeutti). Ajattelin kertoa vähän mitä opin, jos olisi hyötyä muillekin, kun aika paljon kävimme läpi sellaisesta mistä täällä on keskusteltu :)

Eilen mietimme ruokavaliota ja muuta mikä vaikuttaa vatsan toimintaan, tänään minulle opetettiin miten hieroa vauvaa. Jo eilen sain pari hierontaohjetta jota kokeilin iltapäivällä ja illalla pikkuinen kakkasi pari kertaa! :D Täällä siis kakattu harvoin viimeiset pari viikkoa. Vatsan toiminta ja rauhattomuus pääsyinä käyntiin. Terapeutti suositteli mallasuutteen käyttöä, ja mielummin niin että käyttää pieniä annoksia päivittäin, kuin odottaa kunnes vatsa ei ole toiminut moneen päivään. Terapeutillakin oli se mielipide, että kakkaa saisi mieluiten tulla päivittäin.

D-vitamiinista suositteli että pitäisimme parin viikon tauon jotta vatsa saisi levätä ja sitten vaihtaisimme Jekovitiin (nyt Devisol). Suositteli vauvalle luontaistuotekaupasta Biolatte-maitohappobakteereita. Terapeutin mukaan äidin syömillä maitohappobakteereilla olisi hyötyä myös vauvalle, vaikka tästä ei ole muuta kuin kokemuspohjaista tietoa. Mutta jos äidin vatsa voi hyvin, on suuri todennäköisyys että myös vauvan vatsa voi hyvin :) Äidin tulisi myös syödä D-vitamiinia ja omegaa.

Minusta refleksologilla käynti oli oikein mukava ja mielenkiintoinen kokemus, vaikka aika kallista olikin (60€/kerta). Toivottavasti tästä tulee olemaan vauvalle hyötyä, enemmänkin kuin vain mukavat hierontahetket! :)

Tämä refleksologi on myös koulutukseltaan kätilö. Sanoi hieroessa että vauvan "pisteet" tuntuivat pääosin hyviltä, ei mikään koliikkitapaus, kyseessä vain herkkä vatsa.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos marieh kertomuksesta ja kiva että saitte helpotusta käynnistä.

Koiruuz, niin tutulta kuulostaa tuo vaunuissa älähteleminen parinkymmenen minuutin jälkeen. Ilmeisesti vauva ei pääse ns. syvään uneen vissin ollenkaan.. Eilen esimerkiksi oli parvekeunilla noin kolmisen tuntia mutta ainakin puolen tusinaa kertaa piti käydä vaunuja hytkyttämässä kun käninää alkoi kuulua. Meidän vauva ei siis ainakaan osaa ilman apuja nukahtaa, paitsi joskus vahingossa.

Eilen oli lääkärinla ja jälkitarkastus. Vauvaraukka saanut taas painoa vain 19g päivässä :| Päätettiin antaa omaa lisämaitoa nyt joka päivä, jos seuraavaan punnitukseen mennessä tilanne ei ole parantunut niin toivotetaan korvikkeet tervetulleeksi elämään. Muuten vauvalla kaikki ok. Rähmivään silmään saatiin varmuuden vuoksi ab-tipat.

Ehkäisyksi otettiin Cerazette-pillerit. Meillä neuvolassa ei näköjään annetakkaan ilmaisia näytepakkauksia... Kaveri oli saanut Lahden seudulla neuvolasta ilmaiseksi sekä vauvan D-tipat että omat minipillerinsä. Muuten jälkitarkastuksessa kaikki hyvin.
 
Marieh kiitos kertomuksesta. Missäpäin te asutte tai siis missä kävitte refleksologilla? Mekin voisimme sitä seuraavaksi kokeilla. Tuota d-vitamiinin vaihtoa voisi myös kokeilla. Ostin vanhasta muistista D3 vitamiinia sisältävää valmistetta, mutta nykytiedon mukaan Jekovit D2 on ilmeisesti yhtä hyödyllinen. Esikoisen aikaan nimittäin D2 vitamiinia pidettiin turhana. Tosin en kyllä huomannut mitään eroa kun vauva oli melkein kaksi viikkoa ilman D vitamiinia ja saa nyt sitä taas tällä hetkellä 3 tippaa.

Viime yönä vika imetys neljältä ja esikoinen heräsi 6.30 niin neljännen 2-3 unilla nukutun yön jälkeen olen niin sekaisin, että mietin et pitää varmaan mennä taksilla neuvolaan iltapäivästä kun ei liene järkevää et ajan autoa lapset kyydissä. Luulin, että aiemmin nukutut 4-5 unet oli vähän mut tämä on nyt näin monena yönä peräkkäin ihan kamalaa. Raskas vielä pitää väkisin yllä päivärytmiä, mutta kyllä se vauva pysyi hereillä klo 8-9 kun tein aamupesut laiskan hitaasti ja vitkuttelin imetyksen kanssa niin, että pysyi senkin jälkeen sitten hereillä. Vauva siis heräsi itse kasilta hamuamaan maitoa, en sentään olisi herättänyt väkisin noin lyhyiden unien jälkeen.

Bosch toivottavasti saatte vauvan painon nousuun. Kelpaako korvike kuitenkin hänelle? Jos ja kun suret sen lisämaidon antamista niin ei se välttämättä tarkoita, että korvike tulisi teidän elämään pysyvästi vaan täysimetykseen palaaminen voi hyvinkin olla mahdollista kun pääsette tästä vaiheesta ohi.

Pepsimax korvikkeen määrästä. Mä siis imetän pääosin ja annan korviketta kerran tai pari vuorokaudessa lähinnä yön epätoivoisina tunteina. Laitan tarjolle noin desin kerralla ja vauva parhaimmillaan syö sen kokonaan. Meillä kyllä tuttipullosta tulee aina ensin sellainen pieni maistelu, sitten yök ilme, hamuilua tissin suuntaan ja sitten kun annan pullon uudestaan kelpaa. Tuo on niin hassua, että pitäisi saada nauhalle. Puhumattakaan niistä parista kerrasta kun mies on tarjonnut pulloa niin tyttö ei meinaa edes tajuta et isä antaa ruokaa :)
 

Yhteistyössä