"Lokakuun lutuset 2014"

Poitsulla oli napasieni napatyngän irtoamisen aikoihin ja hänellä kyllä käytettiin laappista, täyttää huomenna 2v eli ei siitä niin kauaa ole. Käsiteltiin 2krt. Jännä että teille nyt vasta tulee kun eikö yleensä vaivana 1-2 viikkoisena?

Meillä viihdytään kyllä lattialla ja tripp trappin kaukalossa. Kovasti leluja tavoittelee ja potkiskelee. Melkein siinä hereillä olon ajan onkin eli tunti menee hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä on jatkuvasti matkattu kohti täysimetystä, välillä on ollut useamman päivän väli pullosta juomisen kanssa. Pumppaan vain pakon edessä niin pullotarjoilussa on käytössä korvike. Hyvä tietenkin, että se kelpaa kun eilen sain nukkua alkuillan ja heräsin hoitamaan vauvaa klo 23 ja vauva nukahti kainaloon 3.30.

Malttamaton odotan kovasti, että pääsen tekemään vauvanruokia, se on niin mukavaa kehitellä uusia makuyhdistelmiä. Tämän masuvaivaisen kanssa ei voi edes ajatella 6kk täysimetystä niin eiköhän maistelu alka 4kk iässä.

Vauva viihtyy välillä pitkiä pätkiä lattialla. Parasta on ne omat nyrkit ja myös hello kitty pehmohelistin saa nättejä hymyjä. Sitteri ja tripp trappin kaukalo ovat meillä vähäisellä käytöllä, yöllä menee pitkiä pätkiä koliikkikeinussa niin selän säästämisen nimissä pidän muuten niin paljon lattialla kun viihtyy. Yöt sitten sylitellään tai keinutaan.

Vyöhyketerapeutti kävi tänään kolmatta kertaa. En kyllä vielä oikein osaa arvioida onko hoidosta ollut hyötyä kun tässä hoitojen välissä on ollut yksi tosi itkuinen yö, myös tosi rauhallinen yö ja öitä noiden kahden väliltä.
 
Kiitos Malttamaton kun tarkemmin kirjoitit miten olet aloittanut kiinteiden syömisen! Vähitellen sitäkin sitäkin saa alkaa miettimään! :) Täysimetyksellä täälläkin mennään. Kiinteitä olen ajatellut että alamme sitten vähitellen maistelemaan, mutta toivottavasti imetys toimii hyvin jatkossakin.

Meillä pikkuinen viihtyy tosi lyhyitä hetkiä itsekseen sitterissä tai lattialla (max 5 min). Mutta nyt kun esineet alkavat enemmän kiinnostamaan niin ehkä paremmin alkaa myös viihtymään itsekseen. Meillä kun ei ole sisaruksia viihdyttämässä niin usein mietin paljonko pitäisi pikkuista viihdyttää, jotta hän saa tarpeeksi virikettä... Nyrkki on pikuisella melkein koko ajan suussa, mutta ei vielä katsele omia käsiään. Leluihin tarttuu vain sattumalta, vaikka kovasti katselee ja "Molla-Maijalle" hymyilee joka kerta leveästi! :)

Koiruuz, onko sinulle opetettu miten hieroa vauvaa? Minulle terapeutti opetti ja yritän hieroa päivittäin. Joka päivä en tee kokovartalohierontaa, mutta jalat ainakin. Vauvan vatsa on nyt toiminut säännöllisesti ja pikkuinen on ollut paljon tyytyväisempi. Johtuuko vatsan paraneminen hieronnasta, omasta syömisestäni, mallasuutteesta tai normaalista kehityksestä, en tietenkään osaa sanoa, mutta jatkan hieromista. Ei siitä haittaa ainakaan ole, vaikka ei osaa hieroa niinkuin kouluttautunut terapeutti! :)

Oikein ihanaa joulua teille kaikille, pienokaisten ensimmäinen joulu! <3 Toivottavasti saatte kaikki levätä ja nauttia pyhistä! Minua harmittaa kun tänä jouluna en oikein uskalla syödä herkkuja, enkä lemppariani lanttulaatikkoa :( Mutta se nyt on pieni murhe, ja kohta on taas seuraava joulu! ;)
 
Viimeksi muokattu:
Marieh terapeutti antoi kirjalliset ohjeet hierontaan ja jalkahierontaa olen tehnyt päivittäin. Nämä terapeutin käynnit olivat nyt viikon sisällä niin koko hierontaa en ole vielä itse tehnyt.

Minullakin jää laatikot syömättä ja oikeastaan kaikki joulun makeatkin. Olen panostanut kokkailun sijaan nukkumiseen nyt kun siihen on ollut mahdollisuus. Maidottomia ja munattomia laatikoita ja muita herkkuja kun en oikein valmiina saa niin syön kaloja, kinkkua, rosollia, perunoita ja joulutorttuja. Ens vuonna sitten uudella innolla. Niin ja riisi- ja kookosmaitoon keitettävän riisipuuron tarvikkeet on ostettu. Tämä minun maidoton on tähän mennessä ollut todellinen välttämisruokavalio kun olen vain syönyt kalkkitabletteja ja en ole ottanut mukaan uusia korvaavia tuotteita. Nyt kyllä pitää lisätä mukaan jotain uutta kun oma paino tippuu vähän liiankin vauhdilla ja ei kuitenkaan ole tarkoitus antaa vauvalle liian rasvatonta maitoa :)

Hyvää joulua kaikille!
 
Lastenlääkäri soitti, tytön labrat on ok, eli ei ole anemiaa mutta ulosteesta otettava f-calpro (kuvaa suoliston tulehdustilaa) oli yli 500 kun sen pitäisi olla alle 50. Eli kyllä kannatti mennä osaavalle sllergioihin perehtyneelle lääkärille joka osasi heti tutkia oikeita asioita! Suositteli luumua, bataattia, päärynää ja sinclair puuroa maidottoman korvikkeen rinnalle ja ensi vuoden alussa jatketaan tutkimuksia ja tehdään maitoaltistus. Eli äiti ei ole vain masentunue..
 
Napasieneen meille laitettiin 2 kertaa laappista ja sillä läks, vaikka oli tosi iso mötikkä! Ja tosiaan nyt tämän lokakuun 2014 vauvan kohdalla ;) Näin ainakin pikkupaikkakunnalla Pirkanmaalla.

Meillä viihdytään itsekseen aina pikkuisen pidempiä aikoja kerrallaan. Flunssassa ollaan edelleen, mutta silti pikkutypykkä on ollut aika hyväntuulinen, heräilee tosin yöllä tiheämmin syömään, mutten tietenkään tiedä, johtuuko nuhasta vai onko joku muu kausi ;)

Jouluvalmistelut alkaa olla aika hyvällä mallilla, kinkku uunissa ja pihasauna lämpiää =) Illalla tuodaan kuusi sisälle ja paketoidaan loput lahjat.

Sunnuntaina meillä on ristiäiset, että heti tapaninpäivänä voikin varmaan jo alkaa niihin leipomaan =) Ei haittaa yhtään, tykkään leipoa kovasti. Isukkikin on tämän viikon kokonaan kotona, niin on siivouksia päässyt tekemään :D
Lusikkaleipiä tein viime viikolla pakkaseen ristiäisiä varten ison satsin, nam nam.

:heart: Oikein hyvää joulua kaikille!! :heart:

Elli ja Linda 7 viikkoa 1 päivä :heart:
 
Hyvä Ninni että asiat etenee, ja toivottavasti alkaisi myös paraneen!

Koiruuz, kiva jos saat hierontaohjeita, toivottavasti auttaisi. Meillä pikkuinen kakkasi heti ensimmäisen käynnin jälkeen ja kolme päivää peräkkäin, sitten oli taas viikon tauko ja nyt kolmen viikon jälkeen ensimmäisestä hieronnasta alkaa vatsan toiminta tasaantumaan. Mutta meillä siis tuo vatsan toiminta, rauhattomuus ja itkuisuus ongelmana, ei koliikki. Mutta toivottavasti vyöhyketerapia auttaisi teitäkin! Eihän kaikki ongelmat ole hävinneet meillä, mutta paljon parempi on nyt kuin aikaisemmin!

Olette reippaita ja kekseliäitä kun olette maidottomia (ja kananmunattomia) ruokia laittaneet! Varmaan aika monta ruokalajia voi tehdä toisin kunhan vähän ajattelee uusiksi :) Tsemppiä teille jotka olette kovilla dieeteillä, itsellä ei aika vähän mistä joudun luopumaan ja silti valitan! :D
 
Onko kaikki rauhoittuneet joulun viettoon, kun on näin hiljaista? Juhlaa, juhlan perään :) meillä vietettiin eilen hääpäivää ja neiti 1. krt hoidossa ja hienosti oli mennyt. Pullo kelpasi mainiosti eikä masu reagoinut korvikkeeseen mitenkään. Nyt tuli fiilis lähteä ihan kunnolla keskenään jonnekin, kun hoito ei olisi ongelma.
 
malttamaton Annoitteko ihan ensimmäistä kertaa ja pelkkää korviketta? Me ollaan myös ajateltu että jos lähdettäisiin joku kerta ihan kahdestaan syömään ja elokuviin ja ollaan jo hommattu Nannia mutta vähän pelottaa antaa kun ei ole aiemmin saanut. Ihanahan se olisi hieman saada kaksinkeskeistä aikaa :). Onnea hääpäivän johdosta!!

Täällä meni joulu rauhallisissa merkeissä vanhemmilla ja sisaruksilla vieraillen. Pikkuinen pääsi pukkiakin katsomaan, onneksi ei vielä osaa pelätä :). Seuraavaksi sitten uutta vuotta kohden. Itse kyllä kovasti jo odotan kevättä.

Meillä ollaan alettu nukkumaan omassa sängyssä, jee!! Yllättävän helposti se sitten menikin kun vaan alettiin laittamaan pikkuinen omaan sänkyyn väsyneenä. Ihanaa kun itsekin saa nukkua muussakin kun yhdessä asennossa :)
 
Lullaby: meillä on sitä arlan luomukorviketta, aiemmin joskus yli 1kk sitten sai sitä 80ml, kun halusin testata syökö pulloa ja tekeekö mahalle mitään. Eilen oli syönyt 125ml ja ongelmitta oli pullosta syönyt eikä tullut masuvaivoja. Ihana oli ollut hetki ihan vaan toisia varten ja kynnystä hoitoon viemiselle ei enää ole mitä aiemmin oli. Olen aina jännittänyt kovasti huoliiko vauva pulloa vai ei kun tuolle ei kelpaa tuttikaan.
 
Viimeksi muokattu:
Lullaby tosi hienoa saada vauva nukkumaan omassa sängyssään pienestä asti.

Joulu meni kivasti omassa kodissa ja tapanin ajelulla mummoni luona. Tirppa viihdytti meitä jouluyönä puoli kuuteen asti. Nyt viimeiset pari yötä ovat taas sitten olleet ihan ok ja valvominen tuntunut lähinnä siltä, että tyttö on väärässä rytmissä. Jouluyön mietin kuumeisesti omia syömisiäni, mutta kai se on hyväksyttävä, että koliikkiin kuuluu selittämätöntä itkua kun samat ruoat joulupäivänä ilman mitään seurauksia. Onneksi nyt voin sanoa osteopaatin ja vyöhyketerapian auttaneen kun parempia öitä on ollut paljon enenemmän kuin itkettyjä. Toivottavasti jatkuisi samanlaisena, että löytyisi joskus se päivärytmikin niin, että yölle tulisi unta pelkillä ruokatauoilla eikä tuntien valveilla olo pätkiä.

Nyt kohti maanantain 2kk neuvolaa ja rota-rokotetta. Pelottaa jo etukäteen mitä siitä seuraa, mutta kai se pitää ottaa. Sitten jossain vaiheessa pitää myös kokeilla maitotuotteita kun vaikea arvioida onko tästä maidottomasta ollut hyötyä vai onko apua oikeasti tullut muualta.
 
malttamaton Moni onkin tainnut kehua juuri tuota arlan luomukorviketta. Kyllä se kahdenkeskeinen aika on välillä ihanaa, vaikka maailma pyöriikin tuon pienen palleron ympärillä mutta täytyy se parisuhdekin siinä sivussa muistaa :). Tänään pikkuinen luultavasti saa myös ensimmäistä kertaa korviketta kun lähdetään käymään syömässä kahdestaan ja mummo tulee muutamaksi tunniksi pikkuista katsomaan :) toivottavasti ei aiheuta mahanpuruja pikkuiselle.

Koiruuz On kyllä, alussa nukkuikin jonkin verran mutta sitten tuli kausi ettei nukkunut, kitisi, tutti lenteli mutta halusi sen kuitenkin niin helpoin oli että nukkui vieressä. Nyt onneksi hienosti nukkuu omassa pedissä :). Toivottavasti teilläkin yöt helpottuisivat ja saisitte molemmat yöllä nukuttua :). Meillä ei vieläkään ole rota rokotetta otettu.

Mitä suunnitelmia teillä on uudelle vuodelle? Meillä ollaan ihan kotosalla, ehkä käydään jossain ajelemassa ja katselemassa ilotulituksia. Tinaa valetaan porukalla, jokaiselle omat ja saavat olla takan reunalla taas ensi uuteen vuoteen asti :)
 
Joulu on onnellisesti ohi taas, minusta on aina ihanaa aloittaa uusi vuosi! Ikään kuin olisi tyhjä taulu odottamassa maalaajaansa :)

Pyhiä ollaan vietetty Pohjois-Suomessa mummolassa ja on ollut aivan ihanaa! On ollut riittävästi käsipareja tarjolla niin olen itse saanut tehdä rauhassa asioita. Nyt jo vähän surettaa että kohta lähdetään kotiin ja ankea arki alkaa taas..

Mekin ollaan lujasti päätetty että alkuvuodesta alkaa omaan sänkyyn opettelu! Yöt sujuu kyllä ihan kivasti kun nukutaan kylki kyljessä, havahdun itse vauvan liikuskeluun ja työnnän tissin suuhun jo ennen kuin vauva kunnolla edes herää. Kuitenkin kaipaisin jo vähän enemmän liikkumatilaa, sanoisinko.. Ajattelin aluksi totuttaa vauvan päiväunille omaan sänkyyn jotta ylipäätänsä tulisi tutuksi se paikka. En tiedä onko siinä mitään järkeä noin pienen kanssa mutta katsotaan :rolleyes:

Me ollaan vähän niin kuin puolivahingossa ruvettu antamaan pieniä määriä korviketta oikeastaan päivittäin. Suhtaudun siihen edelleen hieman negatiivisesti mutta olen kyllä löysentänyt pipoa huomattavan paljon. Olemme antaneet 40-60 ml keskimäärin kaksi kertaa päivässä lisämaitona imetyksen jälkeen ennen päiväunille käyntiä. Joinain päivinä lisämaito on ollut korvikkeen sijasta omaa lypsettyä tuotosta (jos olen ehtinyt pumppaamaan.) Maitopohjaiset peruskorvikkeet ruokakaupan hyllyiltä näyttävät onneksi sopivan meidän ukolle aivan hyvin. Luultavasti jatketaan tällä linjalla jatkossakin, eli imetystä 75% ja pulloruokaa 25%.

Koiruuz, olen kunnioituksella lukenut kirjoituksiasi. En ymmärrä miten itse jaksaisin tuossa tilanteessa, olet kyllä ihan supermamma! Toivottavasti vauvan rytmi alkaa korjaantua pian. Meidän pojalle suun kautta otettu rota-rokote ei onneksi vaikuttanut aiheuttavan mitään ongelmia, toivottavasti te ja kaikki muutkin selviävät yhtä hyvin. Saa nähdä sitten 3kk-neuvolassa kun annetaankin piikkejä : /

Mitenköhän Ninnillä sujuu?

Me nautitaan nyt vielä viimeisistä lomapäivistä mummun hoivissa, parin päivän päästä lento takaisin pk-seudulle. Tulolento onneksi sujui niin hyvin että paluumatka ei jännitä yhtään :)

Kohti uutta vuotta siis (ja laihdutuskuuria :D)
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby89
Vähän paremmin, sinlac puuroa ja päärynää syö mielellään mutta apteekin korvike ei niinkään. Yöt menee täälläkin kainalossa tissi suussa ja maha toimii 2-3 päivän välein ummetuslääkkeen avulla. 8päivä on taas lastenlääkärin vastaanotto ja huomenna neuvolan painokonrtolli.
 
Malttamaton, oma aika kyllä pop :)
Mekin oltiin jo ennen pyhiä leffassa ja syömässä ja hyvin oli kotona mennyt :)
Korvikkeista, niin kyllä tuo Arla on ehdottomasti parasta, tuli nyt pyhien aikaan todistettua :/
Meillä on tuo Arla ollut jatkuvasti käytössä, masu toiminut hyvin, gagi perus sinappia ym.
Jouluna oltiin Pohjanmaalla ja kaupat oli ostettu tyhjiksi Arlasta ja poitsu sai sitten pyhät Nannin HAta... Masu ollut ihan kuralla, gagi vihertävää, haisee ihan kauheelle ja poitsulla naama välistä vääntyy kun niin nipistää :(
Tänään saadaan onneksi taas "omaa" maitoa.

Omaan sänkyyn siirrytään täälläkin. Toki tuodaan vielä tuo pinnis sivuvaunuksi meidän sänkyyn, ei vielä ihan omaan huoneeseen. Toki meillähän on välistä nytkin jo nukkunut Vaavi-sängyssä eli uskon ettei kova homma ole tuo muutos :
 
Meillä on kokeiltu tavallista Nania ja sitä Arlan luomujutskaa korvikkeista. Molempia veti neiti innokkaasti, enkä huomannu mitään masuvaivoja tulleen sen kummemmin, mitä muutenkin on ollu kaiken aikaa pientä. Noiden kahden välillä ei mitään eroa meillä. Valion Tuutia en oo koittanu. Täysimetyksellä täällä kumminkin mennään periaatteessa, että nuo olleet vain tuollaiset kokeilut. Mutta heti annan jo sittn tulevaisuudessa korviketta, jos vähänkin tuntuu, ettälisämaidolle voisi olla tarvetta, mutta nyt tuntuu, että omaa maitoa tulee ja riittää mainiosti =)


Meillä tänään vietettiin ristiäiset samaan rytäkkään muiden juhlien sekaan :D Nyt on neiti sitten virallisesti Linda Elli Orvokki :heart: Ihanat juhlat oli ja mahduttiin kaikki tänne kotiin, vaikka tuntui etukäteen, että tekee tosi tiukkaa, 21 henkee oli porukkaa.

Nuha jatkuu edelleen vaavilla, muutkin ollaan flunssaisia... Ja on nyt aiheuttanu se ja varmaan tää loma-aika, että unirytmit on menneet ihan kököksi. Siis siihen nähden, kun meillä nukuttiin jo niin hyvin :( Yöunille nukahtanu nyt joties kuinka monta kertaa vasta yhden aikoihin yöllä ja sit heräilyä kahden tunnin välein.
No eiköhän se siitä pikkuhiljaa korjaannu. Itellä vaan tosi väsy nyt, kun oli nuo ristiäisetkin, niin väsytin itseni leipomalla kaikki tarjottavat itse ja muilla siivouksilla ym. Onneksi alkaa arki ;)

Ei olla ulkoiltukaan juuri mitään nyt kun on ollu tuota flunssaa, kai sekin voi vaikuttaa nukkumisiin huonontavasti.

Elli ja Linda 8 vko (huomenna) :heart:
 
Joo, itse joudun olemaan maidottomalla.. Selvästi helpottanut, mutta vielä tarvii löytää korvike (tää maksaa 57€ 2,7 litraa) tehdä maitoaltistus ja saada paino nousemaan. Mutta paremmin menee ja onneksi uskoin itseeni ja kävin lääkäreillä kunnes alkoi syy/apu löytymään. Eli jos epäilet että lapsesi ei ole kunnossa, olet luultavasti oikeassa!
 
bosch Meillä myös nukuttiin ensin aika pitkäänkin päiväunet omassa sängyssä, nyt onneksi myös yöunetkin menevät hienosti omassa sängyssä ja saa itse myös nukkua rennommin ja miestäkin pitkästä aikaa halia :). Täällä myös suunnitteilla kuntokuuri vuoden alusta alkaen. Liityinpä jopa kuntosalille että pääsee jumpille :), hieman saa myös samalla omaa aikaa ja mies saa kahdenkeskeistä aikaa typyn kanssa sillä välin :)

Tuosta mahan toiminnasta kun siitä oli ollut eri lääkäreiden eriäviä mielipiteitä. Kun neuvolasta meille sanottiin että ihan normaalia pitkät kakkaamisvälit ja jos ei vauvalle näytä olevan haittaa niin ei ole mitään huolen aihetta. Meillähän tosiaan aikaisemmin kakkaa tuli joka päivä ja montakin kertaa päivässä mutta nyt useamman viikon on kakka tullun 5 tai jopa 8 päivän välein, mutta ihan löysää on eikä pieni itse tunnu olevan millänsäkään tästä. Miten teillä muilla?

Elli Onnea tyttölle ihanasta nimestä! Harmi, että flunssa vielä kiusaa, kunpa sekin pian ymmärtäisi poistua :)

Ninni Onpa kallista tuo, huh! Hyvä että edes nuo maistuvat :)
 
Lullaby, meillä tuo vatsan toiminta kuulostaa aika samanlaiselta kuin teillä. Lääkäri-ystäväni selitti että rintamaidon koostumus voi vaihdella paljon, eikä siksi kerää massaa tasaisesti niinkuin korvikkeet tai kiinteä ruoka. Siksi pitemmätkin kakkaamisvälit ok kun täysimettää. Kuulosti ihan järkevältä kun sai asian selitettyä. Mutta huomaan että pikkuinen on itkuisempi ja tyytymättömämpi kun kakkaamisesta on kulunut monta päivää. Sitten kun kakka tulee se tulee ilman ongelmia ja on ihan normaalin löysää. Nyt joulun alla jäi hierominen ja mallasuutteen syöminen vähemmälle, en tiedä johtuuko kakkaamattomuus tällä kertaa siitä...
Huh, tulipas kakkapainoitteinen viesti! :D
 
Viimeksi muokattu:
elli, hieno nimi tuli :)

Täällä joulureissu tehty, hienosti meni koneessa eikä korvissakaan näyttänyt tuntuvan, vaikka en imettänytkään nousuja ja laskuja. Kovat äänet ihmetyttivät kovasti, silmät oli suurina. Kun nousussa tuli kohta, joka omassakin vatsanpohjassa tuntui niin voi mikä ilme tuli pikkuselta. Täytyy vissiin lähteä lintsille ensi kesänä :)

Meillä annettiin tuo rotarokote viime neuvolassa 3 vk sitten eikä siitä mielestäni tullut mitään oireita. Kakkaa tulee 1-2 kertaa päivässä ja se on sellasta tosi venyvää, nice :D
Täällä saa korviketta aina iltaisin pullosta imetyksen päälle. Valion tuuti ollut käytössä, ajattelin kokeilla seuraavaksi tuota Arlan luomua kun sitä on kehuttu täällä. Tuuti valikoitui alussa kun se oli ainoa, jossa oli tuollainen kätevä suljettava korkki. Määrät kun eivät olleet alkuun kummoisia niin oli helpompi käyttää tuota versiota. Joululomalla sai pari desiä myös tuota NAN:a kun kaupassa ei ollut Tuutia. En huomannut eroa.

ninni, hienoa, että alkaa asiat selviämään! Onko teillä vakuutusta, josta voisi hakea korvauksia tuohon maitoon? Aika suolainen hinta.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä