Lokakuun lutuset 2014 huhtikuussa!

Addoda, mä pelkään myös että radi napsahtaa. Ja sitten pelottaa, että se jää eikä lähde pois synnytyksen jälkeen. Näin kävi yhdelle mun ystävälle, ja nykyään sitten ihan diabeetikko :/ Mä kolusin kanssa jumbon läpi viime viikolla, äitiyshousuja etsin vaan h&m:ltä, ei niitä taida muualla siellä ollakaan? :eek: ei löytynyt kivoja..

Venetsia, mä tunsin eilen ekan selvän liikkeen :) viikkoja on nyt 14+5. Odotan kovasti että tuntis jo päivittäin liikettä, ei tarvis hermoilla että onko kaikki hyvin vauvalla :)
 
Ninni, termiä! Ota nyt iisisti kunnes pääset lääkärille tarkistamaan tilanteen. Minullakin oli vuoroa viime viikolla ja olin saad sydärin. Johtui sisätutkimuksesta.

Musta tuntuu että elän tän raskauden kanssa ihan eri planeetalla kuin muut. Liikunta kiellettiin alkuunsa kevyttä kävelyä lukuunottamatta. Painoa pitäisi tulla kilo per viikko, toistaiseksi olen kuitenkin laihtunut kaksi kiloa vaikka maha on iso, vastaa 20+ viikkoja yksikköraskaudessa. Miten ilveellä ihminen voi lihoa pahoinvoinnin keskellä???? Se olisi vauvojen kannalta kuulemma tärkeää, koska vika raskauskolmannes jää melkeinpä pois.

Viikko viikolta joudun lepäilemään enemmän, ehkä kilometrin voi kävellä ilman vatsa- ja lonkkakipuja. Valmistaudun tässä viettämään kesän pötkölläni :D.

Mäkin odottelen jo liikkeitä. Onhan niitä hipsutuksia, mutta kaipailen kunnon potkuja!

Uusiäippä ja öttiäisetx3 15+3
 
Äitiysvaatteista: tilasin netistä ellokselta ja h&m:ltä muutamat housut ja paidat ja oli mukava yllätys että vaatteet olivat sopivia :) kauppoihin en ole päässyt ja joutanu joten tällä kertaa tilasin netistä.

Pääsiäinen meni ja toi mukanaan vatsataudin. En oksentanut alkuraskaudessa kertaakaan ja nyt avasin potin ihan kunnolla. Pelottaa kyllä että voiko tästä olla vaaraa vauvalle, mutta onneksi neuvola on parin päivän päästä. Sokerirasitus testikin piti tältä aamulta perua vatsataudin takia. Eniten pelottaa että olenko omalla syömiselläni saanut vatsataudin kun pääsiäisenä söin tuoreita katkarapuja ja aurajuusto pizzaa. Jatkossa aion olla vielä tarkempi noiden syömisten kanssa.

Paino on edelleen lasku suunnassa, mikä ei sinänsä haittaa kun ylipainoa on kertynyt, mutta ruoka voisi pikkuhiljaa alkaa maistumaan paremmin.

Jotenkin tosi hassua kun todella moni fb kaveri on saanut tänä vuonna vauvan ja yhtä moni kaveri odottaa. Kaveripiirissä on oikein kolmekymppisten vauvabuumi.

Mukavaa alkanutta viikkoa ja kiva kun uusiakin tulee vielä mukaan porukkaan Ankkurinappi rv 15+0 poks <3
 
Mulla oli tänään 2. neuvola ja voi apua mun paino! Toisaalta samoissa mennään kun edellisissäkin raskauksissa, mutta aina toi punnitseminen on yhtä inhottavaa. Painoa oli tullut yli 500g/vko. Toisaalta nyt pahoinvointi on lakannut ja voin palata normaaliin syömiseen tämän jatkuvan mutustelun sijaan. Kaikki oli muuten hyvin. Miten osalta jo katsottu sokerit? Mun täytyy mennä vasta rv 26-28 sokerirasitukseen, samalla katsotaan mun ja vauvan veriryhmä. Olen itse rh - ja nykyisin jo etukäteen tsekataan kuulemma vauvan veriryhmä pistosta varten. En ymmärrä miten mahdollista, aikaisemmissa raskauksissa vauvalta on otettu verinäyte heti syntymän jälkeen ja sen jälkeen mulle annettu pistos, kun lapset perineet isänsä veriryhmän.
 
Ninni12345: ok. Mä ihmettelin. Käytännöt muuttuu koko ajan, esim neuvolassa ei otettu hemoglobiinia ollenkaan, koska nykyisin (edellisestä synnytyksestä mulla 1v 3kk) otetaan vaan pari krt koko raskaus aikana. Mikä on musta jännä, on kuitenkin niin nopea ja helppo testasi ja useimmilla laskee raskausaikana.
 
Oli puhe sokerirasituksesta.. Täällä meilläpäin se tehdään kaikille ikään tai kokoon katsomatta. Se on normaalisti viikolla 26, kun on eka raskaus kyseessä. Tietty sokereita tarkkaillaan pissasta joka neuvolakäynnillä.

Äitiysvatteista. Maha pumpsahti jossain vaiheessa esiin ja kaikki vaatteet on alkanu kiristää.. :D Jopa ne aiemmin kertomani kaksi kokoa liian isot housut. :D Pitäisi siis varmaan alkaa katsomaan äitiysvaatteita pikkuhiljaa.. Onneksi normaalit legginsit kuitenkin ovat ihan hyvät edelleen, kunhan jättää ne tuohon vatsan alapuolelle eikä yritä laittaa vatsan päälle. Ei mun maha nyt kauhean iso vieläkään ole, mutta selkeä ero kuitenkin aiempaan.

Painosta. Mun paino ei ole juurikaan noussu. Viime neuvolakäynnillä oli tippunut 0,6kg ekasta käynnistä. Saas nähdä miten on seuraavalla käynnillä toukokuun alussa. En jaksa punnita kotona enää, kun huomasin, että neuvolan vaaka näyttää ihan eriä kuin kotonani. En tosin ole ennen raskautta ollut mikään tikku, joten en ole huolissani painon laskusta eikä noin vähäisestä laskusta nyt huolehtia voikkaan. :D

Liikkeitä täälläkin kaipaillaan, vaikka tiedostan, etten ensikertalaisena niitä tunne välttämättä vielä pitkään aikaan.. Neuvolatäti kylläkin sanoi, että omistan eteenpäin kallistuneen kohdun, joten liikkeitä voin tuntea aiemmin.. :)

Popcorn 16+0 :)
 
Ninni12345 tsemppiä sulle, muistan niin nuo tunteet kun meillähän esikon kanssa vuotoa kesti johonkin 15-18 viikoille ja olin huolesta soikeena :(

Ihania masukuvia tuola aiemmin <3 Kuinka saatte ne tänne?

Täällä lomilta palattu. Sveitsi oli ihana. Maisemat aivan huokeet ja ruoka hyvää, itsellä meni vaan monet herkut ohi vallitsevan tilan takia.
Täällä myös alkanut hipsuttelut tuntua, ihana tunne <3 Potkuja odotellessa...
Sisko lähti tänään synnärille, eli täällä jännätään seuraavat päivät. Siskolla on la vasta parin viikon päästä mutta selkä, lonkat ja tulppa jalassa ovat nyt niin pahat että käynnistettiin... Sormet ja varpaat ristissä että kaikki menee hyvin ja meillä on pian pikku prinsessa suvussa <3
Mukavaa viikkoa kaikille ja uusille tervetuloa, hauskaa kun meitä on näin paljon :)
 
sokerirasituksesta Meillä neuvolassa sanoivat, että katsovat sen nykyään kaikilta raskaana olevilta. Paitsi tietenkin heiltä, jotka jostain syystä kieltäytyvät. Minulla se on edessä rv24.

Meillä oli tänään kolmas neuvolakäynti. Sydänäänet kuulosteltiin, ja hyvin lähti heti kuulumaan kun anturi laitettiin paikalleen. Todennäköisesti siis istukka on kohdun takana. Kyllä oli mukava kuulostella, että masussa kaikki hyvin :) päivittelin myös terkkarille, että rakenneultraan on niiiiiin pitkä aika (vasta kesäkuun puolessavälissä) terkkari tähän tuumasi, että voi toki laittaa minut ylimääräiseen ultraan ensi viikolle lääkärin vastaanotolle, jos yhtään huolettaa. Ihanaa, päästään siis pian taas näkemään pikkuinen!

äitiysvaatteista kävin tänään pikaisesti h&m katsomalla tarjontaa. Äitiyshousuista tarjonta oli todella huono, ja pienenmpiä kokoja ei ollut kuin muutamista.. Ja muutenkin todella huonolaatusia, toki myös onneksi edullisia. Että täällä kans vinkkejä otetaan vastaan mistä mahtaisi löytyä ja minkä merkkiset olisi hyviä. Housuja varmaan tarvitsisin lähiviikkoina, nyt mennään farkkulegginsseillä ja farkuilla kuminauha jatkeena.. :)

LLilja 12+5
 
Viimeksi muokattu:
ChocolateBox: masukuvista. Laitan puhelimella (Iphone), kun en jaksa lataa koneelle. Eli toiselle sivulle tämä sivusto auki ja toiselle aijaa.com mihin kuvan lataan, kopioin "pieni kuva"-osoitteen, jonka sitten sijoitan tähän komenttiboxiin. Silleen saa kuvan näkymään. Tietokoneella erikseen oikein "lisää kuva"-kohta kommenttiboxin työkalurivissä, mutta aijaa.com pitää silti musta ladata. Huomisen jälkeen pyörähtääkin rv 19 käyntiin ja rakenneultraan enää 3 vkoa :)
 
Mä olen käynyt vasta kerran neuvolassa ja viikkoja jo 15+2, siinäkin selvästi vaihtelee käytännöt. Tai eilen kävin koska sain raskausajandiabetes tuomion kuuntelemassa ruokavalio ohjeet, ensi viikolla vasta virallinen toinen käynti. Sain ensimmäistä kertaa lähetteen fysioterapiaan tämän selän kanssa! Siihen menikin kolme vuotta. Huomenna on vuorossa mehiläisen gynekologi, jos hän pystyis sanomaan syyn tälle vuotamiselle. Neuvolassakin ihmeteltiin kun koko ajan vuotaa ja kukaan ei selvitä mistä se johtuu. Aina vaan katsotaan että syke löytyy ja vauva liikkuu.. No jos huomenna selviäis se. Ensi viikolla lähtö etelään, kunhan mä en vuotaisi ja esikoinen välttyisi vesirokolta, mitä pyörii hoidossa..
 
Tsemppiä ninni12345! Toivottavasti syy löytyy. En voi kuvitellakkaan kuinka kauheaa tuo on, kun en ole itse koskaan vastaavaa kokenut. Ikävää, että alkuraskautesi on mennyt huolehtiessa.

ChocolateBox Ihana masu! <3

LLilja Kateeksi käy tuollaiset ylimääräiset ultra-ajat. Määki tahdon! Tai sainhan kunnan tarjoaman varhaisultran aiempien tuulimuna-raskauksien takia. Ei sitä vaan enää muista, kun niin kovaa haluaisi nähdä pikkuisen jo. :D Muuten huoltani on autettu ylimääräisillä neuvolakäynneillä.
 
Ninni, ihanaa että kaikki on hyvin ja selvis että mistä tuo vuoto tulee. Nyt voi huokaista helpotuksesta ja nauttia lomasta täysin siemauksin! :) oon ihan kade, mäkin haluan etelään ja lomalle!

ChocolateBox, aivan ihana masu :) miten teillä jo näkyy noin selkeesti..

Huomenna toinen neuvolakäynti, täytyy pyytää tarkistamaan hemoglobiini. On vähän huimannut ja heikottanut viimeaikoina.
 
Ninni12345 Todella hienoa, että nyt tiedät vuodon syyn. Ihanaa lomaa, nyt pääset nauttimaan huolettomammin mielin.:)

Neuvola takana. Paino oli tippunut 2,5kg, josta terkka sanoi, että ei huolta ja voi tippuakin, kunhan pärjään ja olo on hyvä. Hemoglobiini oli 137, joka yllätti täysin, se ei ole koskaan ollut noin korkea! Olin iloisesti yllättynyt. Sain tietää, että neuvolalääkäri on rv 26-28 ja toinen sokerirasitus on rv 24-28. Ekan sokerirasituksen arvot olivat normaalit, kuulma oikein hyvät. Pikkuisen sydänäänet kuuluivat tasaisena jumputuksena ja syke oli 140.

Päänsäryt ovat olleet riesanani. Eilen neuvolassa pää oli räjähtää... Kyselin terkalta neuvoa ja vastaus oli, että jos en kestä kipua, niin sitten vain varaamaan akuuttiaikaa neuvolalääkärille. Esikoista odottaessa päänsärky oli jokapäiväinen riesa koko toisen kolmanneksen, sitten ne loppuivat itsestään. Mikään lääke ei niihin tehonnut.

Ihanaa päivää kaikille! :)

Luckygirl & Vekara 15+0 POKS! :)
 
Moikka moi! Täällä tänään rv 13+0, jee! :)

Ihanaa ninni12345, että syy selvisi! Nyt vain hyvillä mielin nauttimaan lomasta! :)

Mahaa ei näy ja jostain syystä toivon, että se "ilmestyisikin" vasta joskus lähempänä puoltaväliä...mikä voi olla haave vain, kun nämä pikkuiset alkavat tosissaan kasvaa. Nyt on iltaisin mahassa tuntunut hassua tunnetta, aivan niin kuin kuplamuovia poksuttelisi :D Jospa ne pikkutyypit siellä alkaa pikkuhiljaa liikkeineen tuntua! :heart:

Kaikille tsemppiä ja jaksuja, tää lähtee nyt syömään!

Terveisin Nenäpäässä & Tiuhti/Viuhti rv 13+0

PS. Päivittäjä, päivitätkö tuonne "etusivulle", että meitä on tällä hetkellä 3, jotka odottavat kaksosia? :D
 
Kiitoksia Popcorn2 ja Willarose.
Ja itsekkin ihmetellyt pullahdusta, esikosta kun ei näkynyt juuri mitään vielä viikoilla 18-19 :eek: Olen kuitenkin normi vartinen ja pitkä mutta silti tulee nyt noin eteen ja ulos.
Kävin kurkkimassa tuolla alle 20rv masukuvissa ja huomasin että isompiakin löytyy :)
Vaikkakin kivahan se on että näkyy jo :)
Täällä on nyt rakenneultra varattu, 6.5 olisi sitten aika. Ei malta taas odottaa että näkee pienen <3 Ja tietty samalla jännittää että onhan kaikki hyvin.
Mua muuten ihmetyttää ettei mulla ole viel kertaakaan otettu esille hemoglobiinia... Muistaakseni viime raskaudessa katottiin joka kerta... Nytkin kun mullakin on ollut huimausta, päänsärkyjä ja väsymystä. Miten muilla?
Samoin kilpirauhasen toiminta, tsekataanko automaattisesti vai pitääkö olla jotain oireita? Ja samoin sokerit...?
 
luckygirl Mullakin oli jossain vaiheessa päänsärkyä ihan kamalasti. Nyt kun asia tuli puheeksi, niin huomasin, että se on yllättäin vähentynyt viikon sisään. En muista, koska viimeksi olisi ollut voimakasta päänsärkyä. Ei olisi kannattanut sanoa, sillä kohta kuitenkin kauhea jomotus taas. :D Yritin helpottaa päänsärkyä panadolilla silloin, kun särky oli sietämätöntä. Kai siitä jotain apua oli. Olen myös lukenut, että runsas vedenjuonti ja raitis ilma voisi auttaa päänsärkyyn raskausaikana.

Onko teillä ruokatottumukset muuttuneet raskauden myötä paljon? Tämä kysymys tuli mieleen siksi, kun tajusin, että itselläni kahvin juonti jäänyt minimiin ihan itsestään. Juon päivässä max. yhden kupin kahvia ja joskus en yhtään. En kylläkään kauheasti juonut kahvia ennen raskauttakaan, mutta enemmän kuitenkin.
Ruokavalioni on myös muuttunut itsestään terveellisemmäksi, sillä en enää himoitse niin paljoa epäterveellisiä mättöjä..ainakaan vielä. :D
Tietoisia muutoksia tietenkin on, että olen lisännyt maitotuotteita ruokavaliooni ja kasviksia.
Onneksi nykyään jo lihakin maistuu. Alkuun liha alkoi etomaan helposti, ja usein söin pelkkiä perunoita ja lihat jäi lautaselle. :D
Mitään erityisiä himoja ei ole ainakaan vielä ilmaantunut. Syön kylläkin jäätelöä enemmän kuin ennen. Se johtunee varmaan kylläkin siitä, kun mieheni ei enää sano ei, jos haluan jotain. :D Hän varmaan ajattelee, että jos raskaanaoleva haluaa jotain, sitä on saatava. :D

Popcorn2 16+2
 
ChocolateBox Kannattaa kysyä neuvolassa hemoglobiinista. Multa se on ainakin otettu joka käynnillä. Sun oireet ainakin voisi viitata matalaan hemoglobiiniin. Sokerirasitus meilläpäin on ainakin jokaisella n. viikolla 26 kokoon tai ikään katsomatta. Joka neuvolakäynnillä katotaan virtsasta sokerit myös. Kilpirauhasista en osaa sanoa mitään.
Niin ja sun mahan pullahtaminen johtuu varmaankin siitä, kun vatsalihakset on jo valmiiksi vähän venynyt edellisestä raskaudesta, niin antavat uudessa raskaudessa periks helpommin. :D Tai niin olen ainakin kuullut.

Miten sulla on rakenneultra jo noin aikasin? Mulla on vasta 23.5. :(
Muoks. Ei ku oothan sä jo mua edelläki melkein viikon.. :D Järki käy hitaalla näin aamusta. :D
 
Viimeksi muokattu:
ninni12345 hienoa, että vuodon syy selvisi vihdoin ja pääset nauttimaan lomasta

Liikkeistä Parina iltana nukkumaan mennessä masun sivussa on tuntunut pientä hipsutusta. Olisiko vain ilmaa vai voiko vauvan liikkeitä tuntea jo viikolla 13?

ChocolateBox Ihana masukuva :)

Kuukausi antaa tosiaan isot erot laskettuun aikaan ja sitä myötä ultriin. Itselläni rakenneultra on vasta 13.6, jolloin viikkoja 20+5 nt-ultrassa saaduista päivistä laskien.

Mammavaatteiden ostaminen ei houkuta yhtään, mutta voi kun tekisi mieli mennä katselemaan vauvan vaatteita. Niitä on niin ihana hypistellä :)
 
Rv 17 menossa, toinen neuvola takana, ja sokerirasitus, ja lapsivespunktio.

Sokerit oli paremmalla tasolla kuin yleensä. Minulla on jo jonkin vuoden ajan seurattu verensokeria siltä varalta että kakkostyypin diabetes ottaisi puhjetakseen, mutta sokeriarvot ovat kiikkuneet aina täpärästi terveen puolella. Tällä kertaa oli sitten selkästi hyvät tulokset.

Lapsivesipunktion suhteen on osaa olla huolissani niistä etsityistä kromosomipoikkeavuuksista - minkäpä sitä niille mahtaa. Sen sijaan toimenpiteeseen liittyvä pieni keskenmenoriski vähän huolestuttaa. Mutta nyt punktiosta on pari päivää, eikä kipuja ole ollut, eikä mitään tulehdukseen viittaavaa. Ja tänään neuvolassa pikkuisen sydänäänet kuuluivat ihan normaaleina ja selkeinä. Ehkä tästä selvittiin... Varsinaisia tuloksia kromosomeista saa ehkä ensi viikolla.

Täällä ei raskausmaha näy lainkaan, mitään tuntemuksia ei ole, alkuraskauden lievät oireet (hellät rinnat, huimaus) on lakanneet. Paino pysynyt samana: "muutos" reilun kuukauden takaiseen on -100g. Kun kohtu ja sikiö kuitenkin ovat kasvaneet, niin ehkä niitä vastaava määrä olisi läskistä lähtenyt...
 
Anteeksi heti alkuun niin omanapainen päivitys; Jassåå, tännekin sitten napshti radi-diagnoosi :( oon ihan järkyttynyt. Mulla oli paastoarvo 0,2 liian korkea, muut hyvät. Ruokavaliolla kuulemma hoidetaan siihen saakka kun se pitää sokerit kurissa. Onneksi oon jo pari viikkoa syönyt melkein kuin noissa ohjeissa, sekä liikkunut enemmän. Olisi voinu olla tilanne pahempi ellen olis jo aloittanut uutta ruokavaliota :/

Sykkeet kuului heti, paino viime kerrasta -6kg, hemoglobiini 130 jee :)

Näillä siis mennään. Ois kiva kuulla muiden Radilaisten ajatuksia, miten vaikuttaa elämiseen ym?

Willarose 15+0
 

Yhteistyössä