Moi pitkästä aikaa!
Mulla meni kaikki mehut viimeisiin työviikkoihin, sen verran rankalta tuntui luopuminen työpaikasta ja kollegoista. Nyt sitten vain ensin kesälomaillaan, jonka jälkeen mun pitää käydä kirjautumassa ekaa kertaa elämässäni työttömäksi muutamaksi viikoksi ja sitten äitiyslomalle.
Mä sitten selvisin paljastamatta raskauttani työkavereille - toissa lauantaina biletin vielä koon 38 farkkuhameessa ja topissa kolmeen asti aamuyöllä kesäloman alkamista...
Mun maha on aivan onneton verrattuna toisiin samoilla viikoilla oleviin odottajiin, tosin vikan viikon aikana se on oikeasti nyt pullahtanut esiin, mutta ei se nyt vieläkään kovin suuri ole. Ne, jotka tietää, eivät lakkaa ollenkaan ihmettelemästä sitä, että kenellekään ei olisi tullut mieleenkään, että olen raskaana vaikka puolet odotusajasta on jo takanapäin.
Näin se meni esikoisenkin kanssa, kaipa mulla on jotenkin "salatilava" lantio, vaikka muuten ihan normaalipainoinen- ja kokoinen naisihminen olen.
Ultra oli viime perjantaina ja silloin paljastettiin myös esikoiselle, että pikkusisarus on tulossa. Kovasti on innoissaan ja oli heti huolissaan siitä, että minä en saa nyt ajaa pyörällä tai työntää puutarhakaupassa kärryjä.
Miehen kanssa oltiin etukäteen päätetty, ettei haluta tietää kumpi meille on tulossa, mutta kun ultraaja laittoi anturan mahalle, mä tietty heti jäin ihmettelemään, että mitä ihmettä tuolla jalkovälissä on...Jotain siellä näkyi ja kun 8 vuotta sitten tekniikka ei ollut vielä näin edistyksellistä, mähän päättelin heti, että apua, tämäkin on poika. Mä jotenkin tyhmänä ajattelin, että tytöllä ei näy jalkovälissä yhtään mitään. Nyt mä olen tehnyt omia tutkimuksiani internetin ihmeellisessä maailmassa, josta selvisi, että näkyyhän sillä tytölläkin jotain.
Ihan hassuahan tämä on kun kerran vielä erityisesti itse halusin, että sukupuoli pysyy salaisuutena. Ultraajakin vielä kysyi, että oletteko varmoja, suurin osa haluaa nykyään tietää sukupuolen jo etukäteen - moni kuulema soittelee sittenkin katumapäällä perään, että muistaisiko ultraaja kumpi vauva oli.
Tuon ultran jälkeen mulle selkiytyi oikeasti se, että tyttöhän minä nyt toivon - varsinkin kun me emme ole ajatelleen hankkia kahta lasta enempää.
Muuten kaikki oli kunnossa, viikkoja oli ultrapäivänä kasassa 20+1 ja vauva vastasi kooltaan 20+2, joten ei mitään muutoksia laskettuun aikaan. Kovasti tuntuu olevan rauhallisempi tapaus kuin esikoinen, niin ultrakuvissa kuin tuntuvien liikkeidenkin perusteella.
Helle sai mun jalat niin tuskaisen kivuliaiksi, että minun oli pakko käydä hankkimassa puristussukat. Edelliset ovat jossain häviksissä kaappien pohjalla. Esikoisen odotuksessa pidin niitä lähes koko odotusajan, koska kaikille suvun naisilla on todella pahat suonikohjut. Ilmeisesti minullakin verenkierto on jo pahasti heikentynyt, koska viime viikolla en pahimmillaan päässyt kävelemään paria sataa metriä kerralla kuin järkyttävä kipu alkoi. Enkä mä ole edes ylipainoinen ja painoakin on tullut vasta onneton kilo raskauden aikana.
Nimi ei ole päätettynä, ei ollut esikoisestaan ennen syntymää. Eri nimiä pyöriteltiin, yksi oli jo puolittain valittuna, mutta vauva ei näyttänyt yhtään sennimiseltä ihmiseltä.
Terhi Apua, toivottavasti vauva pysyy vielä hyvän tovin yksiössään! Onneksi nyt asia huomattiin ajoissa!
Kvilla ja muru 20+5
