Kiitokset tervetulotoivotuksista ja toisaalta tervetuloa kaikille niille jotka on liittyny mun jälkeen!
Me
yritettiin esikoista noi kolme vuotta ennen kuin tärppäs, käytiin silloin lapsettomuushoidoissakin, mutta hoitotauolla sit onnistui. Silloin sit päätettiin, ettei ehkästä ollenkaan, ettei sit tuu ihan hirveen pitkää ikäeroa, jos ei taas heti onnistu. No, esikoinen täyttää ens viikolla kolme, eli nyt on yritetty siis noin kaksi ja puoli vuotta ennen ku tärppäs. Ehdittiin jo aatella, ettei meidän perheeseen varmaan toista tulekaan, mutta tulee nyt sittenkin =)
Esikoisen synnytys oli aika helppo, neiti syntyi noin kaheksan tuntia sen jälkeen kun supistukset alkoi. Synnytyksen helppoutta varmaan edesauttoi se, että neiti syntyi 5 viikkoa ennenaikaisena ja oli siis tosi pieni, 2220g ja 45cm. Onneks neiti oli kuitenkin heti hyvävointinen, ja joutui viettämään lastenosastolla vaan kaks päivää, jonka jälkeen pääsi mun kanssa synnyttäneiden osastolle. Nyt siis odotan innolla, että saisin olla viimesilläni raskaana
Ostoksia meidän ei varmaan hirveesti tarvii tulevalle vauvalle tehdä, kun esikoisen jäljiltä on kaikenlaista. Mutta en kyllä varmaan malta olla ostamatta ainakin joitakin ihania pikkuvauvan vaatteita.
Lääkkeitä yritän varmasti taas välttää, mutta keväällä voi kyllä olla vaikeeta ilman allergialääkkeitä, ja astmalääkkeitä joudun joka tapauksessa käyttämään koko ajan. Viimeksi jouduin jonkun verran särkylääkkeitäkin syömään, toivottavasti nyt ei joudu.
Muutosta Mä voisin itse lapsettomuudesta kärsineenä ja tosiaan lapsettomuushoidoissakin olleena sanoa, että mua ainakin silloin sattui paljon enemmän se, kun joku hyvä kaveri ei kertonut olevansa raskaana, kuin se että kertoi. Siitä olen samaa mieltä, että kannattaa kertoa sähköpostilla, silloin tosiaan kerkii tottua ajatukseen, eikä tarvii heti pystyä reagoimaan mitenkään. Kaikkein pahin on se, että kuulee toiselta kaverilta puolivahingossa, että joku yhteinen kaveri on jo tosi pitkällä raskaana, eikä ole itselle ollenkaan kertonut. Eli suosittelen kertomaan samoihin aikoihin kuin kerrot muillekin, ja käyttämään sähköpostia.
Mulla ei ollut viikonloppuna juuri mitään
oireita, mutta tänään on taas tuntunut nippailuja ja etonutkin vähän, tosin tuo paha olo johtui kahvikupillisesta, jonka join töissä... Pitää varmaan se jättää taas suosisti kokonaan pois. Viimeksi mulla oli pahoinvointia aamulla ja aamupäivällä ihan koko raskausajan, viimeisen kerran oksensin saman päivän aamuna, jonka iltana lähdin synnyttämään : / Toivottavasti nyt olis vähemmän paha olo.
Kisulinen ja masu 5+2