Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

Huhhuh, heti tuli jännitystä tälle päivää, kun kesken koirien ulkoiluttamisen huomasin että nyt alkoi runsas vuoto! Mahassa ei kipuja, lukuunottamatta normaalia aamupahoinvointia. Parin minuutin ajan vuoto jatkui niin että housut kastuivat kunnolla ja harpoin puolijuoksua kotiin. Itkukurkussa potkin pöksyt pitkin kämppää ja suihkun alle päästyäni katsoin, että ei näy kuitenkaan verta?! Alkkarit ja ulkoiluhousut olivat kuitenkin kunnolla sisältä vaalean rusehtavaksi värjäytyneet. Hetken päästä tuli vielä hieman tummempaa vuotoa, ei kuitenkaan paakkuista tai kunnolla punaista. Vatsaa ei nippaile, ei särje eikä kouristele. Lääkäri mainitsi nesterakkulasta, pienestä kystasta, että se jossaina vaiheessa häviää ilman toimenpiteitä. Olen ymmärtänyt, että kystan puhkeaminen sattuu kuitenkin? Säikähdin niin kovin, että möngin pikaisesti makuulle. Kipuja ei vieläkään. Mutta mikä ihmeen runsas vuoto tuo oli? Kohdunulkoisessa kivut olivat jotakin aivan hirveää, mutta silti alkoi heti pelottamaan :(
 
zannukalle lämmin virtuaalirutistus ja voimia!

meppuli päivittelee sit heti ultran jälkeen kuulumisensa, niin mäkin vähäoireisena saan mielenrauhaa. Tosin mulla myös on tuota kuvotusta, johon syöminen auttaa, mutta kun ei tee mieli syödä mitään. Taas on aika, jolloin voisin vetää kilokaupalla vesi- ja hunajamelonia, viinirypäleitä ja mehujäätä. Hedelmät tietty erittäin kylminä.

Mulla oli migreeniä silloin kun söin pillereitä, onneksi on poistunut niiden syömisen lopettamisen myötä.
 
zannukka :hug:

Onnittelut kivoista ultrakuulumisista ja tsemiä niille, jotka vielä ovat menossa ar-ultriin

Minen usko myöskään meneväni vasta kuin np-ultraan, ellei ilmene vuotoa tms.
Kaivan dopplerin esille reilun parin viikon kuluttua ja alan metsästämään sykkeitä

Mulla oli ensimmäinen aamu pahoinvointia, sellaista kunnon nieleskelyä. Ja olen hyvin iloinen siitä :) naama näyttää kuin teinille konsanaan, finniä pukkaa oikeen poskiinkin.
Tapasin myös ystäväni lounaan merkeissä ja halatessa tuntui, että rinnat hajoaa, aristi ihan julmetusti.. Et hyvälle vaikuttaa, kyllä siellä joku pesää tekee :heart:

Kenellekään en ole vielä kertonut, en edes lähimmille ystäville. Eikä lapsillekaan. Paitsi toki uutisen on kuullut nuorimmaisen aikana kasattu kuukausiketju, joka toimii edelleen aktiivisena naamakirjan puolella
Täytyy keksiä joku kiva keino kertoa muille ;)


Ootteko kertoneet jo ulkopuolisille raskaudestanne?

Pottusäkki ja PieniSuuriRakkaus 5+2 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Mäkin tulen fb-ryhmään jos huomenna tulee hyviä uutisia. Mua jännittää/ahdistaa/stressaa niin, että aivan järkyttäviä keskittymisvaikeuksia. Olo on myös täysin kipeä tuon kaiken jännityksen takia... Toivottavasti huomenna tulis hyviä uutisia.......

Olipas kivaa olla sijaisena tänään, en yhtään ehtinyt miettimään huomista. Nyt tulin takas normityöpaikalle, ja ajatukset on jossain ihan muualla kuin töissä. :headwall:
 
  • Tykkää
Reactions: Maana-mamma
Moni on täältä siirtymässä fb-ryhmään. Itse en ole fb:ssa joten kirjoitan vain täällä. Onko muita jotka aikovat jatkossa kirjoitella vain tällä puolella? Te jotka menette fb:n ryhmään, aiotteko jatkossa kirjoitella myös täällä?

Kyllä on oksettava olo jatkuvasti!!! Vieläkään ei ole kunnolla yrjö lentänyt, lähinnä yökkimistä pöntön yllä. Olo kyllä pahenee päivä päivältä joten eiköhän se oksentaminen kohta ala.. Oon vielä sairaan lapsen kanssa kotona tän ja huomisen päivän. Torstaina sitten pitäis palata töihin, enkä tiedä miten noista tulevista työpäivistä selviän kun pahoinvoinnin lisäksi mulla on taaaas hiivatulehdus, selkäkipu ja kova väsymys.. mun työssä ei voi lähteä oksentamaan silloin kun tuntuu ja väliin on niin kiirusta että ei ehdi kahvi/vessataukoja pitämään :headwall:

No pitää yrittää muistaa olla onnellinen näistä oireista, väliin se vaan on vähän hankalaa ;)

Lisa Maria en osaa sanoa mistä vuoto johtui, mutta toivottavasti selvisit vain säikähdyksellä! Täällähän on monella ollut alussa vuotoa, kuten myös minulla. Mun vuoto oli melko vähäistä, punertavaa tuli n1-2 rkl verran, ja se on ainakin tähän mennessä jäänyt ainoaksi kerraksi. Eipä siinä auta kuin ottaa iisisti ja antaa ajan kulua :hug:
 
Itse olen fb: ssa ja käyn melkein päivittäin myös tässä katsomassa kuulumisia :)

Lisa Maria toivotaan, että ei enää vuotele ja oli ihan vaaratonta :hug:

Tänne ei mitään uutta, kurkku on vähän kipeänä, toivottavasti ei tule taas flunssa päälle : /

kääkkis ja sisu 6+1
 
zannukka: Voi harmin paikka!! Voimia paljon uuteen yritykseen!!

Lisa Maria: hui! Varmasti säikäytti. Mutta jos ei mitään kipuja eikä kummempaa, niin ehkä se oli sitten se lääkärisi mainitsema nesterakkula, toivottavasti!

dita: Minä en ainakaan vielä hötkyile tuonne FB-ryhmään. Jotenkin kammostuttaa ajatus, että siellä olen sitten ihan omalla naamallani ja nimelläni, vaikka kaikki muut ovatkin samassa tilanteessa ja varmasti aikuiset ihmiset osataan pitää asiat siellä ryhmän sisällä. Mutta varmasti olen ainakin täällä palstalla pyörimässä, ehkä sitten jonkin ajan kuluttua vasta FB:ssä. =)



PottuSäkki: Minä en ole vielä kertonut kenellekään... :) Ehkä sitten jos vu:ssa uutiset hyviä niin täytyy paria ystävää informoida ja isovanhempia. Ihan sen takia heitäkin jo, että oma isäni varsinkin saa ns. p*skaa niskaansa jatkuvasti, joten toivottavasti olisi hänelle pientä piristystä meidän uutisista. Muuten ehkä voitaisiin odottaa np-ultraan asti.

Töissä kertomisesta: Milloin ajattelitte kertoa esimiehelle raskaudesta - onko joku jo kertonut? Itse olen töissä kemianteollisuudessa, joten kemikaalien kanssa tulee "läträttyä" harva se päivä. Mitään sikiölle vaarallisia aineita ei ole kyseessä, mutta kuitenkin. Ja fakta homma on se, että jos/kun minä jään töistä pois niin näitä hommia ei oikein osaa kukaan muu. Näistä parista syystä haluaisin kertoa ehkä suhteellisen pian, mutta toisaalta esim sijaisasiat ei oo minun murheeni kuitenkaan. Maaliskuussa olis kyllä sopivasti kehityskeskustelu tulossa, joten siellä olis luontevaa kertoa, mutta miksei odottaa vielä muutaman viikon "turvallisille vesille" (jos semmoisia vesiä nyt on edes olemassa).

Muuta oman navan ympäriltä: Nälkä on ihan tajuton koko ajan!! Siis jatkuvasti sais jotain olla tunkemassa suuhun. Reilun tunnin sisällä oon syönyt rahkaa ja mansikoita ja kaksi ruisleipää. Ja taas on nälkä, vaikka ruisleipä vielä maistuu suussa. :D Söin siis jo mun eväät, jotka oli tarkoitettu kouluiltaa varten. Hups. Rahat kotona, joten en voi lähteä muutamaksi tunniksi sinne koululle, kun ei ole mitään syömistä ja mistään ei voi mitään ostaa. En pistä koti-iltaa pahakseni, mut vähän ketuttaa kun ei sietäis mahottomia olla tunnilta poissa.
 
Moikka kaikille!

Neuvolassa käyty ja sydänääniä kuulodsteltu, mutta mitään ei kuulunut.. Neuvolantäti sanokin, että yleensä vaatii sen kymmenen viikkoa ennen kun alkaa kuulumaan.. No ei auta kun odotella vielä vaan sinne ultraan pääsyä.

Dita Kirjottelen täällä ainakin siihen asti kun np on takana ja pahin ohi.. Sit siirryn pikkuhiljaa >FB:iin, mut kirjotan jatkossa myös täällä..

Lisa Maria oisko ollut todella runsasta valkovuotoa? Mulla ainakin kyllä lorahteli ihan kunnolla ja joillain oon kuullu tulevan niinkin paljon, että joutuu sidettä pitämään 24/7

omiinoloihin ei ole tullu muutoksia..

8+2
 
Kiitti kääkkis82 ja dita :heart: möhöily sohvalla jatkuu ja jännitystä lievennettiin kupillisella jäätelöä.

Luklu voi olla sitäkin tietty, oli vaan jotenkin tosi juoksevaa ja tooosi runsaasti.

Pitäisi olla kuitenkin pelkäämättä, mutta jokainen kipu ja mahdollinen vuoto saa aikaan melkoisen tunneryöpyn. Kai se tämä pitkä yritys ja yllätys vauvan alusta saa pään sekaisin. Onneks on tukijoukkoja :kiss:

Pahaa oloa podetaan täälläkin, lämmin ruoka maistuu vasta illalla. Sitä ennen syön hedelmiä, päärynät eritoten nyt herkkua. Kuvottavin olo on aikaisin aamulla, tänään huomasin, että sängyn vierellä pulloon säilötty ja siitä naukkailtu marjakeitto vessakäyntien ohessa helpotti hieman. Vaniljajätski maistuu kans aina välillä jos mikään muu ei tunnu menevän alas.
 
Viimeksi muokattu:
Suvitar89 Esikoista odottaessa kerroin esimiehelle jo viikolla 8, kun kovasti suunniteltiin yrityksen tulevaisuutta, mikä kosketti myös minun työtäni, joten minusta oli reilua kertoa siinä tilnateessa. Muutenkaan itse en ole sitä sorttia, että pelkäisin kertoa asiasta "ulkopuolisille". Jos jotain ikävää kävisi niin samalla tavalla voin siitäkin kertoa ulkopuolisille. Oon aika avoin ihminen ja minusta raskuas / keskenmenoa yms ei ole niin intiimejä asioita etteikö niistä voisi kertoa perheen ulkopuolisillekin jo ajoissa... Itse kuitenkin haluan asiasta puhua ja on kiva vaihtaa ajatuksia muiden äitien yms kanssa jo näinkin varhaisessa vaiheessa..

Lisa Maria Mulla tuli esim niin juoksevaa ja väritöntä valkovuotoa kuopuksen kohdalla, että luulin sitä lapsivedeksi.. kaikki "muodot" on valkkarissa mahdollisia raskauden aikana :LOL:

pikkukeksit ja suolaset helpottaa mulla aamulla.. Leipätikut ja krutongit on ihan ykkösiä..
 
miten sinne fb ryhmään pääsisi mukaan ?
Ja minä myös aion kyllä täälläkin pyöriä varmasti.

PottuSäkki minä olen kertonut äidilleni ja yhdelle ystävälleni, mies kertoi isälleen heti.

Suvitar89 mullakin on järjetön nälkä kokoajan. Voisin varmaan syödä tauttoa, mutta ei ihan viitsi :D
 
Voi Kenguru, niin ymmärrän sun tunteet. On todella raastavaa odottaa ja miettiä mitä pitäis tuntea. Mä koin kaiken ton ennen tän päivän VU:ta, jossa Löytyi alkio n. 4,9mm vastas 6+2 (mulla pitäis olla 6+4) ja löytyi syke. Sen oli tosi vaikea saada sitä pysymään samassa kulmassa, jonka takia mun oli tosi vaikea nähdä pienestä näytöstä sitä sykettä ja mun mielestä toisessa kulmassa se alkio näytti isommalta ja se lääkärikin sanoi, että riippuu kulmasta minkä kokoinen se on. Että ehkä se on oikeesti vähä isompi. Voipi myös olla että mulla ollu pari päivää myöhemmin ovulaatio ku luulin. Aikasemmin mulla usein ollutkin vasta kp 17. Silloin kun olin yksityisellä niin sillä ei ollu mitään vaikeuksia saada sitä sikiöpussia, alkiota ja ruskuaispussia esiin eikä sen mittaamisessa. En tiedä oliko alkio jotenki hankalassa paikassa, laitteet vanhemmat vai huonompi lääkäri. Siellä yksityisellä oli sellaset isot TV screenit mistä ite hyvin näki. Nyt oli tosi vaikee makuulta sivuviistosta kattoa. Ultraaminen jotenki sattuikin loppua kohden. Lääkäri oli 25 min myöhässä ja kävin 2 krt vesssas ja silti oli taas hätä ku ultras ja teki siitä epämukavaa. Se sanoi että jos on vuotoa tai mua huolestuttaa ni voin tulla parin viikon päästä uusiks. En tiedä viittinkö mennä jos se ei osaa kattoo noita niin hyvin ja mitä vaan voi vielä tapahtua ennen np ultraa, joten yritän odottaa siihen.
 
Varhaisultra tänään. Menossa 7+1. Kaikki muut löytyi muttei sykettä. Lääkäri oli tosin sitä mieltä, että oli turhan aikaista ottaa ultraa, mutta kun seuraavaa lääkäriaikaa ei pystytty arvaamaan. Kovin oli kuulemma pienoinen hän. Lääkäripulan vuoksi pääsen äitipolille vasta 12 vk. Mietin pitäiskö mun tilata aika ens viikolla yksityiselle vai jaksaisikohan odotella. Odottavan aika on pitkä....
 
Viimeksi muokattu:
Luklu mulla on aiemmissa raskauksissa kuuluneet sydänäänet vasta siellä rv10 tietämillä. Vaikka olenkin hoikkavatsainen niin kohtu on taaksepäin kallellaan ja siitä lääkärin mukaan johtuu.

Minä olen töissä kertonut esimiehelle työhän liittyvän asian vuoksi. En saanut mitään reaktiota takasin, en onnitteluja, en mitään. Vähän oli outoa, mutta eipä tuo haittaa, työskennellään fyysisesti eri paikassa ja mulla on vakkaripaikka. Enkä usko että hän mitenkään tympeenä on, ehkä vaan hämmästy tai alko heti miettiin mistä saa sijaista tms...

Tutuille kertomisesta oon kertonu muutamalle kaverille jotka jo tiesivät meidän yrityksestä tulla raskaaksi. Perheelle ei olla kerrottu kuin miehen veljen vaimolle koska hän on samalla myös mun hyvä ystävä. Haluan että asia pysyy salassa siihen asti että kerrotaan meidän tytöille, ehkä sitten kun raskaus on vähän turvallisimmilla viikoilla, saavat sitten vaikka lapset kertoa isovanhemmille.. Viikonloppuna vaan on perheessä synttärit ja parin viikon päästä ristiäiset joten saa nähä miten on mun etovan olon laita silloin :confused:

Mun yks kaveri ei onnitellut kun kerroin raskaudesta. Kerroin hänelle joulun aikaan puhelimessa kun soiteltiin että yritetään kolmatta, hän ei reagoinut siihen oikein mitenkään. Nyt ystävänpäivän aikaan viestiteltiin ja kerroin viestissä että meille olis tulossa syysvauva, en saanut enää viestiä takasin. Aika kumma suhtautuminen, vaikka en ollut yllättynyt. Onneksi mun lähemmät ystävät on olleet innoissaan tulevasta vauvasta :heart:
 
minima, täällä kautta kun laitat yksityisviestiä vaikka kirsikka92:lle, niin hän voi sinut sinne Naamakirjan ryhmään lisätä :)

Lisa Maria, myös mulla tuli esikoisen aikaan tuota ruskeeta vuotoa ja sitten lisäks vielä erilaisilla koostumuksilla varustettua valkkaria ja kaikki oli normaalia :) Toki se säikäyttää, mut tsemppiä. Ja kaikkiahan varmasti taas kiinnosti nää mun eritejutut :)
 
Tagzy kiitti. Nyt päivän mittaan on tullut tosi tummaa vuotoa jonkin verran. Masussa nippailee ihan himppusen sieltä täältä. Mutta ei kovaa kipua. Yritän ajatella positiivisesti vaikka pelko vaivaa taka-alalla :confused:. Kaikki sormet ristissä, ettei menisi kesken... Mulla aina vuotaa paikat gynekäyntien jälkeen, joten jospa vuoto olisi vanhaa verta eilisen varhaisultran ja pienten löydettyjen kystien aiheuttamaa.
 
dita Melko tympeesti on otettu kyl sun ilo uutiset vastaan. Itse jännitän ihan hirveesti esimiehelle kertomista.. Oon ihan varma et saan pahoja katseita vaan :/ Ja toiseksi kun on aivan hirvee pahoinvointi, niin miten sitä selittää kun joutuu koko aika juoksemaan vessassa... Huoh, tätä stressin määrää... Koeaikakin loppuu vasta maaliskuun viiminen päivä, sitä ennen en uskalla kertoa mitään.

Muuten te joilla lapsia enemmän, oliko teillä pahoinvointia ja jos oli niin mille viikoille se kesti? Itse on oksentanut viikon ajan jo.. Enemmän tai vähemmän. Eilen sain oltua ilman oksennusta, mutta jatkuva pahoinvointi (aamusin ei ole mitään) päivästä iltaan asti... Huoh... :( Oon niin väsynyt jo, ja nään kauheita kauhukuvia et tää on tätä koko 40rv....

Oon kirjotellut enemmän tuolla facebookin puolella, mutta pyrin myös tänne kirjottelemaan välillä... Miten te voitte?? Ja muuten, onnea paljon hyvistä ultra kuulumisista... Ja paljon voimia niille kenelle ei hyviä uutisia kuulunut... <3 :hug:

Mymmeli87 & "Leopold" 7+1
 
Mymmeli mulla kaksi tyttöä ja pahoinvoinnit on tainneet alkaa olla ohitse siinä rv12 tietämillä jos oikeen muistan. Mulla on väsymys ollut aivan hirveää molemmissa raskauksissa, ja ne loppu molemmissa rv17 kuin seinään, siitä eteenpäin olin tosi pirteä aina loppumetreille saakka, mutta että melko pitkään kesti tuo väsy. Onneks on melko harvinaista että pahoinvointi kestää koko raskauden, yleensä olo on todella virkeä ja hyvä siinä keskiraskauden vaiheilla (ja kesäkin tulossa!!!) :D
 
  • Tykkää
Reactions: mymmeli87
13 tunnin päästä oon joko onneni kukkuloilla tai ahdingon syvänteessä. Multa lähtee järki tästä epävarmuudesta! Nyt just tasan tällä hetkellä tuntuu, että olo on liian hyvä ollakseen kaikki hyvin, mutta huomennapa sen tiedän taas. Ja siis on sanottava, että öklötystä on tänäänkin ollut pitkin päivää ja nälkä tuntuu paljon akuutimmalta kuin yleensä. Rinnat vähän arat ja... no, väsymys ei ole kauhean pahasti vaivannut tänään, kun olen ollut muuten niin reipas. :p Uaaah.
 
Laala onnea huomiseen! :) Meetkö yksin vai yhdessä miehen kanssa? Minä tänään ajattelin että olis kiva mennä ekaan ultraan miehen kanssa yhdessä, on sitten tuki mukana jos jotain oliskin pielessä. Tosin mulla ei ole mitään tietoa että millon mulla ultra ees on, ehkä en edes uskalla mennä, vaan elän vaan onnellisen tietämättömänä mistään mitään tätä raskautta :LOL:
 
Dita, joo, mulla tulee mies mukaan. Viedään ensin aamulla tyttö hoitoon ja sitten ultraan. Ultrasta suoraan pitäs mennä töihin, mutta jos tulee huonoja uutisia, niin pistämällä tekstiviestin mun tilalle saadaan plan b. :p Toivottavasti nyt ei vaan tuu huonoja uutisia, en jaksais taas olla lähtöpisteessä, kun sitä kuukaudesta toiseen pettymistä on nyt ihan riittävästi jo elelty mun mielestä...
 
Kävin tänään uudestaan ultrassa. nyt viikkoja 6+6. sama lääkäri ultrasi, eri paikassa eri laitteella. löysi kasvaneen ruskuaispussin ja "varjon ". pisti lähetteen naistenpolille mulle huomiseksi jotta ultraavat värien kanssa. kyllä nyt pelottaa jos tulee taas pettymys ja joutuu taas ottaa ne kamalat tyhjennyslääkkeet. anteeksi omanapailut :( jotenkun vaan tuntuu että on se ny kumma jos massussa ei pikkuista ole kun tänäänkin on nipistelly vatsaa vähän väliä ja oksensinkin aamupäivästä ensimmäisen kerran. ei pidä vielä luopua toivosta mutta kyllä se pelko vaan valtaa mielen aikalailla.
 
Täällä 11,5h uusintaultraan. Oireet taas tänään niin vahvat, masu pystyssä, rinnat arat, ternimaitoa vuotavat.. Finniä pukkaa, jatkuva nälkä, voimakas etova olo, jopa jonkin verran jo lonkkien liitoskipuja. On niin vaikea uskoa, että tyhjän takia käyvä istukka tuottaisi nämä kaikki, vaan voihan se olla niinkin.

Tsemppiä kaikille parempaa tai ensimmäistä ultratulosta odottaville, on jotenkin lohduttavaa, että meitä jännittäviä on sittenkin niin paljon. Lohdullista on myös kuulla, että hyviäkin uutisia tulee! Ihanaa Hope81! :heart: Toisaalta hirvittää niin isosti: olin edellisessä ultrassa mielestäni 6+3, ja yksityisellä, ja tuloksena vain sikiö- ja ruskuaispussi. Huomenna 8+3 eikä enää mikään selittelyn paikka, jos ei tulosta kuulu. Vetää vähän vakavaksi. :|

Vieläkö seurailette täällä keskeytyneet tai keskeyttämään joutuneet? Jos niin teette, niin :hug: olisi ihana kuulla kuulumisia. Toivottavasti kaikki hyvin! Pelkään ihan kauheasti, että joudun liittymään teidän poppooseen. Vaan nyt hus kaikki negatiiviset ajatukset. Toivottavasti näen huomenna ruudulla pikkuruisen vauvanalun ja villisti pompottavan sydämen :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: minima

Yhteistyössä