~LOKAKUUN lapset **2010** maaliskuussa <3~

Eliiz, äitiysvaatteita olen hommannut anutar.fi kautta, saanut paketit ajallaan ja ihan kivoja vaatteita. Nyt siellä omistajanvaihdos päällä ja sivut hetken suljettu mutta aukee varmasti parinviikon päästä viimeistään. Sinne myös kuulemma tulee isompi valikoima vaatteita ja kokoja on ihan iso skaala.
 
Hei!

Ihania ultra ja masukuvia olette lisäilleet! Mie olen kanssa muutamaan otteeseen yrittänyt lähetellä kerhosta kyselyä, mutta jostakin syystä en pysty lähettämään yv:jä. Tuumaa vaan että pitäisi kirjautua, vaikka olen jo sen tehnyt. Olikos jollakin muulla ollut samalla viissiin?

Laitoin kaksoset ensimmäistä kertaa laskettelumäkeen tänään koulun kanssa. Saa nähdä kuinka päin ne sitä rinnettä tulee alas :) Melkoisia duudsoneita ovat ja monesti sattuu ja tapahtuu kun pääsevät touhuamaan! Kirjoitin turvaliivien selkään nimet ja puhelinnumeron. Tietävät sitten ambulanssista soitella :)

Kaikkea Hyvää Päiväänne,

Noora ja Sulo 7+6

 
Eliiz H&M on aina varma paikka ja niillä on aika isojakin kokoja ainakin täällä Tampereen suunnalla.

(.) oltiin laivalla ja oli ihan kivaa. Mulla on aika kovia noi alavatsa kivut ja alaselkäkivut joten meen huomenna lääkäriin ja katotaan mitä sit tehdään. Toivon tietty et kaikki hyvin mutta kun on muutenkin ollut aika outoa ja erillaista ollut tää raskaus edellisiin verrattuna kun ei ole sellasta pahoinvointia kun aiemmista et miettii et onko kaikki kunnossa. Ainkin syke löytyi viime viikon tiistaina ultrassa joten sen puolesta pitäs olla ok vaikka eihän sekään mitään takaa. Mut kiva kuiteski et katotaan mikä vois olla. Nyt vaan odottelen siskoa kylään kun mies lähtio iltavuoroon.

Champion ja Tirpunen 8+2
 
Miehen sisko oli tänään ultrassa ja meillä voi hyvinkin olla samana päivänä laskettu aika.. Ollaan synnytty samanapäivänä (erivuona kyllä) :) Ja nimipäiväkin samana päivänä (eri nimetkin kyllä) :) <3 <3 <3

En oo saanu sydän ääniä enään kuulumaan.. :( Eli ei ne varmaan viimeksikään sydänäänet ollu vaan doppleri jotain sekoili.. Nyt ajattelin lösähtää sohvalle greyn anatomiaa katsomaan ja koittamaan jos sydän äänet kuuluis <3 :)

Pikku prinssi 9+5
 
Voi kurjuus.. eikö nämä ikävät uutiset jo voisi loppua! :ashamed:
Voimahaleja ja toivottavasti onnistuisi pian uudestaan.. :hug: :hug:

Tuntuu vähän kurjalta hehkutella omia fiiliksiään, kun toisia potkitaan kaksin jaloin persauksille.... :/

Mä nappasin tosta dopplerin tilausvahvistuksesta seurantanumeron ja kävin itellan sivuilla kattoo missä se paketti on matkalla kun ei tullu aamulla postin mukana mitään lappua. No se olikin postissa, ei vaan ehtiny päiväpostin mukaan, kun meillä tulee se jo ennen kymmentä.
Kävin hakemassa sen ja heti tietty kokeilemaan (tuli muuten geelikin mukana) ja sain heti napattua pikkuisen anturin alle ja niin vinhaanhan se sydän laukkasi =) :'( =) Ilmoitti heti keskisykkeeksi 165. Siinä sitten kuopuksen kanssa kuunneltiinja ihmeteltiin.. ja piti tietty parit kyyneleet tirauttaa. :heart:
Tossa mun vehkeessä ei muuten tullu pattereita mukana...

Eizli Kyllä ne kuvat säilyy aivan hyvin. Mulla on esikon ultrat ihan priimakunnossa yhä ja niiston kuitenkin melkeen 14 vuotta. Ihme neuvoja ootta saanu. Harmittaa varmasti ihan kauheesti. Se on kuitenkin niin ihana muisto :headwall:

Mulla oli illalla tosi tukalat vatsakivut tossa vasemmalla kyljellä.. Muistelen että tais olla aikasemmissakin raskauksissa jossain vaiheessa. Kai ne suolet asettautuu uusiin mutkiin kohdun tieltä tai jotain..

Nyt voisin lähtee päikkäreille, illalla ois vanhempainpalaverii lätkän puolesta ja käyn töissäkin yhden asiakkaan verran..

Jaksamisia kaikille

:wave: Puskajussi ja Onni 11+2 :heart:
 
Sain tänään dobblerin kotiin!
Meni varmaan tunti, ennen kun sain äänet kuuluviin!
Sittenki kaveri karkaili anturan alta kokoajan ;)
Jossain vaiheessa varmaan nukahti, kun sain kuunella tosi pitkään :D
Tosi tosi alhaalta piti koittaa ja välillä kuulu heikommin, välillä vähän paremmin.
Olipas hienoa :heart:

Lara- rv12+2
 
Voi ei, nyt se pahuksen kuva on kaks kertaa siellä kerhossa kun luulin että sähläsin sen ekan kanssa jotenki. Kiltti mama-L, poista se toinen joskus jos ehdit? :ashamed:

Minuu pelottaa ihan hirveesti ens viikon ultra. Pelkään että mahassa ei ole eloa. Kuluis nyt nää päivät nopsaan niin pääsis piinasta!!! :kieh:
 
Heips, pitkästä aikaa!

Mulla on ollu tosi kiva työviikko koululla, jolla opetin viime syksyn jouluun saakka. Noi kolmoset (ainakin tuo luokka) on niin mukavia ja yleisesti tunnilla hyvin käyttäytyviä, että niitten opettaminen on ihan nautinto. :D Ihan harmittaa, kun huomenna viikon sijaisuus taas loppuu. :( Ens viikolla menen töihin toiselle koululle, jossa tiedän olevan vastassa paljon haasteellisemman luokan... huh huh. Siellä olis sit töitä pääsiäiseen saakka. Jes, pääsee suunnittelemaan pääsiäisaskarteluja ja kuvistöitä!

Töiden takia en oo tätä raskauttakaan joutanut vähään aikaan märehtimään. Aika levollisin mielin alan olla, vaikka mikään ei ookaan vielä varmaa. Mahan kasvaminen antaa toivoa siitä, että kyydissä olisi oikeasti elävä kaveri. Ensi tiistaina se selviää...

Lilein, mä otin sikainfluenssarokotteen ekan neuvolan jälkeen. Neuvolan täti sanoi vaan, että raskaana oleville sitä suositellaan raskausviikoista huolimatta (siis ennen 12 viikkookin suositellaan). Eipä se muuta sanonut. Jätti mulle selvästi vapaan valinnan tehdä niin kun tykkään. Rokotuksesta seuraavan päivän olin tosi kipeenä: heikotti, oksetti (mua ei oo oksettanu muullon tän raskauden aikana) ja oli kuumeinen olo, vaikka kuumetta ei ollukaan. Sitä seuraavana päivänä olin taas normaali, käden särkyä lukuunottamatta. :)

Perämaan emäntä ja Mamiti87, otan osaa!


Tatara, rv 11+5
 
Hain tänään tilaamani AngelSoundsin postista ja innolla availin pakettia, että jipii pakkohan sitä on päästä kokeilemaan. Mutta sitten alkoi heti kiukku nousta pintaan, kun avasin paketin...

Ekana: paketissa ei minkäänlaisia suomenkielisiä käyttöohjeita. Suomessahan tulee jokaisessa myytävässä tuotteessa olla suomenkielinen käyttöohje. Ok, tiedän että ohjeet löytyy netistä. Mutta periaattessa kiukuttaa tuokin.

Toiseksi: täällä monet ovat maininneet, että vaihda ne valmiina olevat paristot uusiin. Siis mitkä paristot? Pakkaus ei sisältänyt paristoja. No, kotoa löytyi onneksi neljä AAA paristoa ja sain laitteen päälle.

Kolmanneksi: Kun ryhdyin metsästämään sydänääniä, niin käyttömukavuus on tosi huono. Oman sykkeeni kuulin juu selkeästi, mutta muilta osin äänet olivat vain rohinaa ja rahinaa ja samanlaista inhottavaa ääntä kuin kännykän mikrofoni pitää kovassa tuulessa. Näyttö näytti useamman kerran sykettä 120-160 välille, ja ajattelin että ne nyt varmaan on ne sikiön sydänäänet. Mutta mitään ei voinut rohinalta kuulla. Ja kaikkein ärsyttävimmäksi koin sen jatkuvan korkean piippausäänen, mitä laite pitää. Saakohan sen jotenkin pois ja mikähän merkitys sillä edes on?? Ei voi tietää, kun ei ole niitä käyttöohjeita... murrrrr, että tulin pahalle päälle tuosta kokeilusta!!

Jos laite ei olisi maksanut 93 euroa, niin olisin jo viskannut kaapin perälle!!!

Onko muilla yhtään samanlaisia kokemuksia? Monella ainakin tuo sama laite on. Huhhei, että verenpaine nousi! :headwall: :headwall:

Ehkä kokeilen parin viikon päästä laitetta seuraavaksi, ehkä en enää koskaan...

Nappula -10
 
Mäki tulin pitkästä aikaa kattoo teijän kuulumisia kauheesti tekstiä on taas tullu:D
Kävin tänää neuvolassa väsymyksen takia se mittas verenpainen, hb ja painon kaikki muu oli Ok paitsi toi hb oli 80 eli tosi matala. Lara mistä tilasit sen doplerin?
Aaliyah & pikkuinen 9+5
 
Aaliyah: Käytettynä tilasin! Oli myynnissä tuolla vauva palstalla.
Tuolla aikasemmin oli linkkejä, missä oli halvin vaihtoehto vaan 40e+ postikulut 6e.

Nappula10: Mulla on se halvempi malli ja toimi ainakin ihan hyvin! Se ei piipitä, rohisee kyllä, mutta lakkaa rohisemasta jos ei liikuta! Tosi harmi, että et saanu toimii kunnolla!

(.): Mulla pukkas oikeen kunnon flunssan... ;( Räkä valuu (oikeesti valuu!) kokoajan ja kurkku on tulessa... Oon myös ihan poikki ja tosi kylmä kokoajan :snotty:

 
Mulla on kanssa se doppleri missä näkyy syke.. Näytti tänääkin 142 sykkeeksi.. liikutin yli navan ja silti muka se oli syke.. Kohtuhan ei ehkä vielä ole siellä :LOL: :LOL:
Olen myös ollut himean pettynyt siihen :/ Piipitys kuuluu siinä ainakin niin kauan kunn löytää vauvan sykkeen mun mielstä kunnolla.. Ainakin ohjeissa niin sanottiin!
 
Onpa hassua, sama laite mutta eri malli ja ihan eri tavalla toimii!
Mulla meni tosi tosi kauan, että löysin äänet kylläkin.
Vinkkinä muille: Seuratkaa omaa sykettä pitämällä muutamaa sormea valtimolla, niin erotat sinun ja vauvan sykkeen paremmin :)
 
Mä haluaisin niiiin ton dopplerin mikä näyttää sykkeen... :ashamed: Mut mies ei ehkä oo ihan samaa mieltä ku näkee ton hinnan. Täytyy koittaa katella huutista jos siel olis tota digitaalista mallia.

Vauvan sykehän voi olla mitä tahansa 120-170 väliltä, mut yleensä näin pienillä tapauksilla on vielä siellä 160 paremmalla puolella läpätys. Se kuulostaa sitten dopplerin kautta suurinpiirtein kaksi kertaa niin nopealta kuin oma syke, eli kyllä erottaa mielestäni helposti.

Nyt lähdetään kattomaan yhtä taloehdokasta !

mama-L 11+5 :heart:
 
Jep Pikku prinssi, toi ns. parempi versio minulla on. Ja tulostin nuo kaikki käyttöohjeet ennenkuin kokeilin. Olen kyllä tosi pettynyt. Ja doppler teki sellaista, että ensin näytti esim. 122 sykettä ja sitten pudotti sen hups vaan 60:een. Ja piipitys piipityspiipitys!! ARGH!! Ja "hauskinta" oli se, että piipitys ja sykeluku jatkui, vaikka toi anturi oli mun ihosta 30cm päässä... Eli nostin ihan kokonaan irti laitteen, niin piippiippiiippiippiiiip. ÄRSYTTÄVÄÄ!

Meni kyllä täysin maku tuohon laitteeseen, ja kun miettii hintaa niin harmittaa ihan todella. Ja luotettavuutta ei ole enää laitteen antamilla sykeluvuilla minun silmissäni yhtään. Kun pomppi miten sattuu 60 ja 160 välillä. Ja oma sykkeeni on noin 80 eli ihan ihme sykealueita heitteli.

Tulipa vaan mieleen, että tehdään bisnestä odottavien äitien epävarmuudella. HMPH!! :/
 
Kiitti kaikille neuvoista sydänäänien kuunteluun! Pitääkin tänään illalla alkaa harjoittelemaan. Nappula-10, mulla on ainakin se halvempi doppler, ja taitaa olla ihan hintansa väärti, kun tuntuu toimivan, ainakin oma syke sillä kuuluu.

Lilein minä en ole ottanut, enkä aio varmaan ottaakaan, sikapiikkiä. Terkkari mulle kertoi mistä ja milloin sen saisi, mutta sanoin, etten ota, ainakaan nyt keväällä. Hän ei ottanut asiaan oikeastaan lainkaan kantaa, taisi sanoa, että eihän se tauti taida nyt keväällä vaaraksi ollakaan.

Onnelliset terveiset ultrasta, meidän pikkuinen voi hyvin ja on sittenkin jo isompi kuin mitä aiemman ultran mukaan. :heart: NYT aion nauttia tästä vähäoireisesta raskaudesta ja odotella niitä loppuraskauden vaivoja ;) Viikkoja meidän pikkuisella onkin jo 11+1. Aiemman ultran mukaan 10+5 ja menkkojen mukaan 11+4. Laskettu aika muuttuu, se on nyt laskettu menkoista ja on siis 3.9.2010.
Eli Mama-L, voitko vaihtaa mulle la:n, kiitos

Olen niiiiin onnellinen :heart: Ja onnea toivottelen teille kaikille muillekin :hug:

Muoks. Siis la toki 3.10.2010 :)
 
Nuista dopplereista. Mulla on sellainen mikä näyttää sykkeen ja on samannäköinen malliltaan mitä esim. neuvoloissa. Ei tarvi olla korvilla niitä kuulokkeita. Se näyttää sen sykkeen ihan miten sattuu, vasta joskus rv.25 eteenpäin näyttää oikein. Mutta kyllä sillä sydämensykkeet kuuluu rv.10 lähtien, vaikka mulla tuota ylimääräistä vatsan ympärillä.. :ashamed:
 
Onpa hyvä, että otin kriittisesti esiin dopplerin toiminnan. Kuitenkin muillakin on huonoja kokemuksia laitteesta. Tottakai me tässä vaiheessa raskautta olevat hingumme kaikkia tuollaisia laitteita lisäämään varmuuta siitä, että masussa kaikki on hyvin. Ja kun kokemukseksi saa tuollaisen ärsyyntymis-pettymyksen, niin eipä laitteesta hyödy muut kuin bisneksen harjoittaja.... :(
 

Yhteistyössä