~LOKAKUUN lapset **2010** maaliskuussa <3~

Täällä ihan karmea viikonloppu takana. Aloitin perjantaina antibioottikuurin poskiontelotulehdukseen ja se sai ilmeisesti mahan ihan totaalisen sekasin. Aloin pe iltana oksentamaan ja oksennin melkeen taukoamatta sunnuntai-iltaan saakka. Ihan kamalaa! Mikään ei pysyny sisällä ja koko ajan oksetti. Lisäksi siihen tuppas sitte lauantaina migreeniki kaveriksi, nii olo oli jotaki iha järkyttävää. Nyt sitte eile illalla jätin antibiootin ottamatta ja yö meni ihan hyvin ja nytki on ollu aamusta jo parempi olo ja sain syötyäki vähä jotaki. Hyi mikä viikonloppu! Toivottavasti mun oksentamiset alkais jo jäämään tähän, ku ei tätä enää kovin pitkään jaksa kyllä...

Kahvista: Aiemmin join kyllä useammanki kupin kahvia ja sitte kun sain tietää raskaudesta tuli tauko ettei tehny kahvia mieli sitten yhtään. Viime viikolla sitä alko taas tekemään mieli ja pari kupposta melkeen päivässä joinki. Paitsi nyt viikonloppuna, ku ei mikään muukaan pysyny sisuksissa.

Onneksi nyt alko hiihtoloma, nii lähen äitini tykö kyläileen muutamaksi päiväksi. Vietän siis taas hiljaiseloa palstailusta muutaman päivän ja rentoudun. :)

Mukavaa viikkoa kaikille ja voikaa hyvin! :)

HayLina ja Hippu 9+5 :heart:
 
Piiiitkästä aikaa ns. lapsivapaa viikonloppu takana... Käytiin syömässä ja leffassa. Ja sunnuntaina kirpparilla mutta eipä mitään tarttunu mukaan.

KAHVI maistuu tasan aamulla, just ja just joskus töissä ja muuten yököttää. Erehdyin yks aamu ostamaan ABC:lta take away-kahvin kun en ehtiny keittää kotona ja voi kauheeta!! Ei tarvikaan hetkeen harrastaa sellasia kahveja...

Eilen oli pakko saada kiinalaista ruokaa. Joo, sitä sitten haettiin. Kas, illalla alkoi tehdä pahaa jo ajatuskin sellaisesta. Niin ne vaihtelee. Kaippa mä elän sitten naudan paahtopaistilla, subeilla ja salaatilla lokakuulle asti :LOL: niin ja kirsikkatomaateilla. Vois kyllä ostaa niitä coctailsuolakurkkujakin, alkoi tehä mieli kun joku niistä kirjoitti...

En muista että tämmöistä pahaa oloa ja kuvotusta olis ollu aiemmin, ehkä aika vaan kultaa muistot?

Neuvola oli torstaina. Laskettu aika muuttui, kun terkka sen kattoi menkkojen mukaan, itte en usko että voi olla niin aikasin kun plussasin niin "myöhään". Muuttelee sitten ultran jälkeen, sinnekin pitäis varata aikaa jos muistais. Tänään piti olla työpäivä, mutta sasin kotiin kipeän neidin joten tulikin kotipäivä *voi miten ikävää*. Toivottavasti työkamu ei näänny sinne, no, minkäs voi :/

Jos sais aamupalaa jo syötyä ennenku sokerit laskee ja tulee triplasti kamala olo...


Hyvää naistenpäivää kaikille :heart:

Höplömmöö 8+0 kunnes toisin todistetaan
 
ei voi sanoa mahtavaa huomenta,sillä niin pahoin olen voinut :kieh: argh....lääkäriin täytyy suunnistaa kahelta juurikin tän takia,mikään ei pysy sisällä,rupean muistuttamaan kävelevää haamua ennenkuin hehkeää odottajaa :LOL: saa nähdä mitä sanovat,mä olen niin saikkua vastaan kun heti aletaan töissä kyselemään jos mä olen poissa koska yleensä en koskaan ole :D mutta nyt taitaa olla pakko....juu,u tällaista olotilaa en tosiaan ole milloinkaan kokenut....no ainakin vauveli voi varmasti hyvin kun mä voin näin pahoin :x sori omanapaisuus.... :D
tänään poksuu 7+0
 
Mulla alko toinen saikkuviikko tän väsymyksen ja pahoinvoinnin takia. Nyt tuntuu, että EHKÄ vähän helpottaa. Mutta silti ajatus 8 tunnin työpäivistä ei herätä kyllä luottamusta :whistle: Pitää katsella miten tää viikko menee ja ens viikolla menen ainakin kokeilemaan, että miltä tuntuu. Jos on ylitsepääsemättömän vaikeeta niin sitten jatkan saikkua.

Sen lisäksi odottelen tässä supistuksia, molemmissa edellisissä raskauksissa ne alko joskus viimestään viikolla 20. Mitäänhän ne ne ei saanu aikaan, muuta kun sen ettei voinu liikkua kun teki kipeetä. Ja sittenhän ne supistelut loppu joskus rv 36 ja niitä odoteltiin toisen kanssa sinne rv 41 asti :kieh:

Mä join esikoisen raskausaikana cocista ja aina kun oli menny vähän aikaa juomisesta niin tyttö aloitti sellasen tanssin mahassa ettei tosi. Eli vaikka siinä oiskin vähemmän kofeiinia kun kahvissa niin kyllä mulla huomas selvänvaikutuksen vauvaan.
Kuopusta odottaessa join kans limsoja ja hammaslääkäri pääsi kyllä sitten myöhemmin sanomaan, että on tainnu limsat maistua :ashamed: Ja painokin nousi selkeästi kun sitä sokerilientä kippasi naamariin. Nyt oon yrittäny välttää, colaa en oo juonu ollenkaan mutta jaffaa oon. Se tekee jotenkin tälle pahalle ololle hyvää :p
Selityksiä, selityksiä.

Kävin tänään siinä seulontaverikokeessa ja perjantaina on eka neuvola. Siitä ei ole odotuksia, samat jorinat kai siellä on kun ennenkin ja joutuu taas puntariin :LOL:

Me ei siis olla vielä kerrottu raskaudesta kenellekään eikä kerrota ennen nt-ultraa. Paitsi ehkä töissä on pakko ennen sitä kun mahaa ei saa enää piiloon. Muuten pakoilen kaikkia sukulaisia :D Mun siskon nään kyllä huomenna, sille tekis mieli kertoo ja ehkä saatan lipsauttaakin...




Zeena 9+3
 
Heippa vaan kaikille pitkästä aikaa!

Pokermamalle tervetuloa takaisin :flower:

Mulla oli aikas raskas työrupeama viime viikolla, niin on kirjoittelut jääneet..

Tänään oli neuvolalääkäri joka myös ultrasi koska Hyvinkäällä on ultralaitteet kaikissa neuvoloissa . Pieni siellä voi hyvin ja kasvanut normaalisti ja sykkeenkin näin taas :heart: :heart: :heart: Nyt pitäis varata aikaa sinne äitiyspolin ultraan.

Kahvinjuonnista
PAhoivoinnin takia vähän vaihtelevasti pystyn juomaan, mutta n. 2-3 kuppia menee päivässä jos ei kovin pahaa huonoa oloa. Jos oikein on huono olo, niin sitten ei mee kyllä mitään alas.

Jaksamisia!

Murmu ja Muru 9+1
 
Hyvää naistenpäivää kaikille :flower:

Ohoh mikä viikonloppu! Ite kyllä on ollu niin pinna kireellä miehen kanssa että eilenkin lähti sitten yksin miehen äidille syömään kun rupesi itseä kiukuttaa niin kovin :ashamed:

Huono olo on jo vähän parantunut :) Jee :) Toivottavasti olis tossa ollut! Torstaina olisi neuvolakin. Ei varmaan sydän äänet vielä kuulu mutta olishan ne kiva yrittää kuunnella :heart:

Mä nukuin 13 tuntia lauantai ja sunnuntai välisenä yönä ja silt olis vieläkin voinu nukkua! Tuntuu et vois vaan nukkua koko ajan.. :(

Nyt lepäilemään

Pikku prinssi 8+2
 
Tsau!

Onko teillä muilla jo jotain ihme himoja? Tarkoitan nyt siis sellaisia, jotka ei ihan "täyspäiselle" varmaan tulis mieleen yhdistää, just vaikka makkaraa ja hilloa :D Mulla on nyt ihan hulluja mielihaluja koko ajan melkeen, joka päivä uusia. Ostin eilen felixin uutta tuorekurkkusalaattia (mainoksen uhri) sitä sitten ruisleivän päälle ja siihen vielä sinappia. Olipas hyvää, kunnes alko ällöttää... :LOL: Nyt soitin miehelle, että tuo maksalaatikkoa ja porkkanalaatikkoa. Hei c´moon tiedän että joulu on ohi, mut ilmeisesti masuasukki ei :p


Puskajussi: Jep! Muistan kun aiemmin keskusteltiin. Meillähän olen tuon esikon jo ilmoittanut kokopäivä hoitoon samalla kun eskariinkin, aattelin että hän varmaan pitää kyllä siitä, kun on niin "kaveri keskeinen" nykyään... äiti ei enää kelpaa, nyyh :'( Tuon kuopuksen nyt ilmotan, että ois osapäivähoidossa sen kolme tuntia ja muutama päivä kuukaudessa, semmonen rauhallinen alkutahti, kun hän sitten taas on enemmän semmonen äitin nuppu vielä :heart:
Ja jos nyt jotain sattuu (koputtaa puuta), ettei masuasukki selviäis tjn. niin on sitten edes jonkinmoinen hoitopaikka...

Aurinkoista päivää kaikille!! :wave:

Lilein + Piipiäinen 9+0 (POKS!)
 
Täällä olot tuntuu vaan pahenevan, pitää koko ajan tarkkailla mahdollisen kuivumisen merkkejä. Todella vaikeaa ees saada vettä alas. Kunnes kello lyö yhdeksän illalla, jolloin en vois ees arvata olevani raskaana. |O

Nyt kun Lilein puhu ruisleivästä ja sinapista alko tekee mieli ruisleipää lenkkimakkaralla ja sinappi kuorrutteella..

Menhit ja Lörttis 8+3
 
Heippa hei!

Enpä ole muutamaan päivään ehtinyt koneella edes piipahtaa. Meillä oli siskon perhe kylässä, ja touhua ja tohinaa riitti :heart: Nyt tässä odotellaan, että lähdetään mun vanhemmille syömään, jahka tuo mies saapunee töistä.

Kahvia juon enää todella vähän. Joinain päivinä hyvä että yks kuppi menee alas, toisinaan se maistuu ihan hyvälle ja juon sen max 3kuppia. Ennen odotusta kahvia kyllä lipitin enemmän kuin laki salli :LOL:

Himoja ei vielä ole kauheasti ollut mihinkään ruokaan. Enemmän kyllä tekee suolaista mieli kuin makeaa. Makea jotenkin ällöttää.

Huomenna sitten vaihtuu yhdeksäs viikko, eli 8+0. Kunpa muutama viikko nyt vierähtäisivät nopeaa ja pääsisimme kertomaan miehen vanhemmille ja muille ystäville. Mun vanhemmat tietää jo, kun äiti arvasi viime kyläilyreissulla. On se kyllä ihme, miten joku voi aavistaa. Toivottavasti saisin kuitenkin töissä pidettyä tämän salassa ainakin ensimmäiseen neuvolavisiittiin saakka.
Luin äsken esikoisen raskaudesta saatua vaukirjaa. Kohtu on jo appelsiinin kokoinen :heart:, vaikkei sitä vielä tunnustelemalla erotakaan.

Jaaha, siskoksilla menee taas plörinäksi leikit yläkerrassa. Täytynee lopetella ja lähteä setvimään.

Ihanaista Naistenpäivää ! :flower:

snowangel 7+6
 
Merkkiä vaan! :wave:

Ollaan just lähdössä ekaks labraan viemään näytteitä ja sit ruokakaupan kautta, sillä mulle on luvattu valmistaa tänään naistenpäivän illallinen!! :heart: Mies oli jotenkin aika liikkis puhelimessa kun luetteli kaikkee missä on vähän tärkkelystä ja mitkä edistää vatsan toimintaa, menussa on nyt sit mm. kaaliraastetta, porkkanoita perunoiden seassa uunipellillä ja jälkiruoaksi luumurahkaa! :D hih. Saan mä sit vähän LIHAAA myös, lehtipihvit kuulemma, ettei muututa jyrsijöiksi...

Kauppalistan tekoon lähtee mama-L & Salme 10+2 !
 
Kuulumisia täältäkin =) Soitin neuvolaan ja aika ois 23.3 elikkäs sillo rv 10+1 ultran mukaan MUTTA ne ehdotti et kävisin kumminkin kunnan tarjoamassa varhaisultrassa että ne sais vielä tsekata sen lasketun ajan...siis mitä kummaa??? kun mie jo olin asennoitunu et mun ei sinne enää tarvitsisi mennä, varsinkin kun np ultra ois sitten siinä kohtapuolin kanssa...en tajua en...ihanko ne ei ois uskonu tota yksityisen lääkärin määtittämää La:ta :eek: Noh, sopiihan se..viimeks vaan sen km yhteydessä sain niin töykeää kohtelua (tai siten sen siinä mielentilassa koin...) ettei sinne ois ollu mitään haluja mennä...kaipa se on sitten mentävä..uudelleen...no ainakin on ultrattu, kun nimittäin tälle tai ens viikolle pitäs varata se aika...

nyt syömään, Neila ja Salaisuus rv 8+0 tasan
 
Oireet Vaikka muille jakaa! Haluuko joku? Pahoinvointi, en oksenna.. Mutta olo on et minä hetkenä hyvänsä.. Kestää koko päivän, pahimmillaan kun nälkä tulee.. Lisääntyy ruuan hajusta.. Ja useamman kerran on käyny niin, että pari lusikallista ruokaa suuhun ja totaen että ei pysty syömään tulee paha olo... Jos voisin elää jugurtilla, niin sen tekisin :LOL: Ravintolassa töissä ei ole helppoa! Tissit on välillä niin kipeet ettei ees mahallaan pysty makaamaan ja yöpaita hiertää... Alavatsaa vihloo joka päivä, joskus enemmän joskus vähemmän...
 
Moiks Kaikille !

Täällä on viikonloppu menty flunssan kourissa. Oon menettäny sekä haju että maku aistin ja voitte vaan kuvitella kuinka kiva on syödä yhtään mitään, maistamatta/haistamatta mitään!?!?
Toisaalta jos mulla olis aistit tallella, ni voisin voida paljon pahemmin, tän raskauden suhteen. Nimittäin nyt on kyllä ollu ilmoilla enemmissä määrin kasvavaa etovaa oloa eikä oikein mitään tee mieli tehdä!
Tissit on myös niin kipeät, et pakko pitää liivejä kokoajan ja silti tuntuu et sattuu kävellessä =(
Kyllähän tuon varhaisultran epäselvät tulokset pyörii mielessä kokoajan ja tahtoo vaan uskoo et kaik menee hyvin.
Me lähdetään ens viikonloppuna ouluun häihin ja mun tekis mieli käydä varhaisultrassa ennen sitä mut en tiä sitte. ehkä en mee kuitenkaan...

Mut eiköhän tämä tästä, päivä kerrallaan ! :heart:

minä & pikku voice menkkojen mukaan 7+2

ps. odotin esikoistani myös sillee et laskettuaika oli ihan kuun lopussa.. se on tämän palstan suhteen tosi ärsyttävää, ku osaa menee jopa kk edellä ! Mulla oli esikoisesta laskettu aika 30.3 joten olin myös huhtimasuissa ja siellä sain jakaa kokemuksia ihan ekojen joukossa. No maaliskuisissa synnytinkin sitten ihan koko pinon viimeisenä 12.4 ! Saa nähä kui tämän pinon kans käy, nytteki ku laskettu aika tosi lopus, ellei jopa marraskuun puolella ;)

 
täälläkin etomista ilmassa....suolanen maistuu makeaa paremmin...no menee se makea pahemman puutteessa niinkuin lauantaina lähde litra jäätelöä...nyt tämä perhe pakkaa matkatavarat ja suuntaa kohti vuokattia....lomaa....eli voipi olla että viikkoon ei paljoa täällä näy...
 
iltaa ja naistenpäivää kaikille :heart: mä sitten sain saikkua koko viikon ja käskivät tulla uudestaan mikäli nää olot ei lopu :x todennäköisesti sekoan täällä neljän seinän sisällä :D ellen oikeesti keksi jotakin järkevää,toki en muuhun pysty kuin makaamiseen....plaah...ja mä niin jo hehkutin et kun ei oo pahoinvointii :LOL: tän siitä saa....tää on pahimmillaan aamun ja sitten näin illalla....mies kuuli kyllä eilen varmasti kaikki mun kauniit sanat sille pöntön juurelta :D
himoja mulla,suolakurkut....aah,niin hyviä....mehujäätelö....mutta nämäkin olen pöntön pohjalle oksennellut muutamat illat :LOL:

sutulii 7+0
 
Hyvää naistenpäivän iltaa kanssa odottajille! :flower: Vähän käy mama-L kateeks,käytiin kyllä tyttö porukalla ulkona syömässä,mut voishan tuo isäntäkin joskus kokata.

bubbeli siis miten sulla sokerirasitus jo nyt? Sori jos olen missannut jonkun tärkeän viestin sisällön,mut pakko oli kysyä... :ashamed: Meikäläinen kans joutunut molemmissa odotuksissa s-rasitukseen painoindeksin takia, mut vasta vk 26, juu ei oo kiva.Mulla on normaalistikin verensokeri tosi alhanen,niin sitkun oot 12h syömättä,huh huh! Onneks arvot ollu aikasemmin ok,toivottavasti nytkin,jos/kun sinne asti päästään.

Täällä ei mitään ihmeellisiä himoja oo ollu,mut sit kun on jotain tehny mieli, niin sitä on pitänyt saada heti! :kieh:

Neila aika jännä jos ei se yksityisen lääkärin LA kelpaa! kai niillä nyt koneet kunnossa ja ammattitaitosta porukkaa,no pääsetpähän ilmaseen uusintaan! :D

Iisaon ja masuasukki 8+1 (eilen en kerenny sanoa,niin sanompa nyt POKS!)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Menhit:
Täällä olot tuntuu vaan pahenevan, pitää koko ajan tarkkailla mahdollisen kuivumisen merkkejä. Todella vaikeaa ees saada vettä alas. Kunnes kello lyö yhdeksän illalla, jolloin en vois ees arvata olevani raskaana. |O

Menhit ja Lörttis 8+3
Vinkkinä mehujää ja ihan tavalliset jääpalat! Joku kerto, että niitten imeskelyh helpottaa oloa ja edes hiukan nestettä!

Olin tänään verikokeessa seulontaa varten. Itte np-ultra on vasta kahen viikon päästä. Sain hienon punasen jäljen, ei onneks ole kipeä :)
Himoista... mulla kun tekee jotain mieli, sitä on saatava heti! Yleensä ihan tavallista ruokaa. Painoa on tullut nyt noin 4 kg :S Se on musta vähän liikaa viikkohiin nähden... Lopetin kyllä tupakan kiskomiset, tänään 6 viikkoa ilman yhtään tupakkaa!! Että seki on saattanu syömisiä lisätä.
KYSYMYS: Onko paino noussut vielä yhtään?

angel08 puhu tosta alku/ loppukuulaisuudesta.. Ite oon ihan syys-lokakuun vaihteessa, niin musta on kivempi kirjottaa täällä! Syyskuisissa melkein kaikki on jo käyny np-ultrassa ja mahat on kasvanu yms. Mutta vastaavasti olen taas tämän pinon iso viikkosin...

 
Jaksamisia kaikille, jotka kärsivät hirveistä pahoinvoinneista :hug: Mulla ei oo pahoinvointia nyt lähes ollenkaan, välillä vähän, mutta ehdin saada jo aiemmin vähän esimakua siitä mitä se voisi olla..

Himoista, mulla oli aiemmin himo riisipuuroon, kanelilla ja sokerilla maustettuna. Nyt vähän erikoisempi, ruisnepparit (jälkiuunileipä), aamuinen-juusto ja päälle omenaa. Nam, voisin syödä vaikka kuinka paljon... :p Tänään onkin jäänyt kokonaa lämmin ruoka väliin, kun oon noita popsinut :D Äsken iltavuorosta kotiuduttuani mies oli tehnyt superihanaa kanasalaattia, joten olkoon se tän päivän pääateria.

Vatsantoiminta on hidastunut ja olenkin syönyt luumusoseita. Niistä en oo kyllä vielä apua saanut, mutta nyt on tainnut tuo ruisleipä tehdä tehtävänsä. ;)

Paino on noussut ehkäpä kilon tai kaksi. Mulla on reilusti ylipainoa ja siksi pitäisi olla tarkkana syömisten kanssa. Nyt on tullut syötyä mitä sattuu ja liikunta on jäänyt kokonaan väsymyksen vuoksi. Sokerirasitukseen joudun/pääsen varmasti ihan lähiviikkojen aikana, sillä mulla on korkea sukurasite diabetekseen. :/ Eli siinäkin olisi painava syy tarkkailla syömisiä. Vaikka tiedän, että kyseessä on myös vauvan terveys, en osaa syödä terveellisesti. :( Yritän kuitenkin tsempata, ens ma on eka neuvola, siihen mennessä on saatava syömiset kuriin!

Öitä! =)
 
Himoista oli puhetta. Mulla on älytön himo hedelmäsalaattiin. Teen sitä itse, enkä lisää ollenkaan sokeria, vaan appelsiinimehua liemeksi, niin ei ole niin epäterveellistä kuin tölkkikama. nam! kiiviä, omppua, appelsiiniä ja banaania paloiksi ja hyvin maistuu. Uppoaa vaikka olisi vähän oksetusolokin.

viime raskaudessa mulla oli ihan friikki himo syödä jotain muurilaastia tai savea tms. Se oli outoa! oisin voinut seistä pyöräkellarissa vaikka kuinka kauan haistelemassa sitä laastin hajua mikä siellä leijui! Siinäpä outoa mielitekoa kerrakseen. :eek:

Painoa ei ole tullut lisää vielä. Viime raskaudessakin tuli aika vähän ja olen luonnostani melko muodoton rimpula, joka ei liho sitten millään. Saas nähdä kuinka toisen lapsen lapsen kohdalla nyt sitten käy.
Eipä tuo haittaa vaikka vähän ylimääräisiä kiloja tulisikin, saahan ne sitten aina pois jos jaksaa nähdä vähän vaivaa. Raskausarpia ei tullut viimeksi ja niitä en haluaisi nytkään, ne kun ovat sitten ikuisia. Vaikka eipä tuo maailma niihinkään kaadu. =)

Leli & Elsa 9+3
 
Helou!!! :wave:

UMMETUS vaivaa täälläkin..Oon koittanut syödä luumua ja luumukiisseliä mut tuntuu että ei silti toimi niinku pitäs :/ Se kans kun lopetin samassa rytäkässä tupakan ja kahvin niin ei taho pakki toimia.

PAINOA on tullut 1-2kg.Mutta nälkä on nykyään hirmuinen..Syön parin tunnin välein jotain koska muuten alkaa hirvee heikotus.

HIMOISTA vielä.Mulle maistuu makea paremmin kuin suolanen.Eilenkin vedin yhden kinderin,vanukkaan,geishan,mustikkapiirakkaa ja kaakaota olen nyt alkanut lipittämään :ashamed: Kokis himo jo hiipunut :)

MAMA-L:Kuulostipa ihanalta tuo naistenpäivän illallinen..Hieman olen kyllä kade. Mun ukkeli ei muistanut koko naistenpäivää.

Mä pistin viikonloppuna sen isosisko paidan likan päälle kun oltiin mun porukoilla kylässä..NE EI TAJUNNEET SITÄ!!! |O Tarvii varmaan rautalangasta vääntää :LOL: Mulla on np-ultra perjantaina 19.3. ja sieltä kun saan ne kuvat ni mahtaiskohan mein äiti sitten jo tajuta :D Otan kyllä varoiksi sitä rautalankaa..

Mulla nyt viimeinen sairaslomapäivä ja huomenna olis tarkoitus suunnata töihin parin viikon tauon jälkeen.

Kaikille hyviä vointeja ja toivotaan että pahatolot alkaa jo väistyä! :) :wave:
 
Huomenta :wave:
enää päivä ja sitte ultraan, täällä ootan jo ihan kärsimättömänä. saa ees varmistuksen tähän odotukseen.
Lapset meni eilen yökyläilemään siskon luo ja tänä aamuna pitkään aikaan nukuin yli 8 :eek: :D
tosin telkkuakin piti kahtoa 12 asti :whistle:
Tuolla niin ihanasti heti aamusta paistaa aurinko että pitää kahtoa jos vaikka menisi aamulenkille :wave:
perämaan emäntä rv 7+3
 
Moip B)

Juu ihme himoja on.. Eilen illalla rupes tekee mieli lihapiirakkaa. Okei, jollekin voi olla ihan tavallinen herkku, mut oon syöny lihistä viimeks varmaan kolme vuotta sitten. En voi sietää sitä hajua ja sitä rasvaa, mikä jää kitalakeen kiinni pitkäks aikaa..saati jälkimaku suussa..
No eilen illalla näin pelissä, kun joku veti lihistä siinä vieressä. Sen tuoksu oli vastustamaton. Lähin siitä hallilta sitten tuhatta ja sataa viereiseen kauppaan ja osti oikeen perhepakkauksen niitä ja ison paketin nakkeja.
Kotona sitten ahmin kolme piirakkaa samantein. Mausteita, kurkkusalaatti-sinappi-ketsuppi-mössöä niin että oikeen tursui reunoilta.. Nuolin sen lautasenkin vielä :LOL:

Äsken kun otin aamupalaa kaapista, niin rupes oksettaa ne loput piirakat.. Tässä tais olla taas seuraavan kolmen vuoden eestä. Tai yhdeksän, kun tuli syötyä kolme.. :LOL:

Mulla pahoinvointi helpottaa päivä päivältä, oikeestaan on tasasen huonoa oloa pitkin päivää, mutta se on enää taustalla. Tietty kävi mielessä, et onkohan kaikki ok. Mutta onhan tässä jo viikkoja, eikä ällötykset voi loputtomiin kestää.
Muutenkin alkaa olla elämänsä kunnossa, energiaa riittää :D

Paitsi lepäily ja vähempi liikunta alkaa näkyä. Lihakset kutistuu hurjaa vauhtia ja paino on tullu varmaan alaspäin. Puserot, mitkä on ollu aiemmin istuvat olkapäistä ja käsivarsista, ovat nyt ihan lököt..Samalla se peräkin alkaa nuokkua.
Mutta tein jo päätöksen että salille en tässä raskausaikana enää mee.
Jatkan pitkillä kävelylenkeillä ja hiihdolla niin kauan kun kelejä piisaa. Ja kun taas pyöräilykelit alkaa, niin sitten pääsee vaiks töihinkin.
Ostin kuminauhan ja treenaan sillä sit vähän lihaskuntoa yläkroppaan.

Mä soitin eilen tonne polille ja kysyin tosta seerumiseulasta. Mulle kun ei nlassa sanottu, millon se pitäs käydä ottaa..
No täällä on käytäntö, että ensin tehään se ultra ja siitä sitten suoraan verikokeeseen. Sanoivat että ultra pitää olla tehty, ennenkuin verikokeen voi ottaa..
Et näin täällä.

Mutta eipä muuten, kuin että voikaahan paksusti. Kävin eilen pitkästä aikaa kerhossa kurkkii kuvia.. Et ihan oikeita vauvamasujahan siellä alkaa olla jo.
Itekin aloin viime viikolla kuvaamaan pömpelöä. Ja lähempä tästä kymppikuvaa nappaamaan

:wave: Puskajussi ja Onni 10! :heart:
 

Yhteistyössä