~LOKAKUUN lapset **2010** huhtikuussa <3~

Hei taas!

Nyt on sitten pääsiäiset vietetty ja kotiuduttu:)

Kerrottiin isovanhemmille tuossa viikonlopun aikana mahdollisesta tulokkaasta. Omilta vanhemiltani ei oltu näköjään onnistuttu pitämään salassa kauhean hyvin. Asian laita oli kuulema jo paljastunut siellä Lapinreissulla hiihtoloman aikana.. Pääsiäislounaalla isäni kysyi, että mihinkäs aikaan lokakuuta ei saa lähteä syyslomia viettämään :D Appivanhemmat sentään onnistuttiin yllättämään; vähän pöllämystyneitä oltiin siellä, mutta kuitenkin iloisia. Eli hyvin meni:)

Vielä pitäisi puolitoista viikkoa jaksaa odottaa sitä np-ultraa!!! Tää on ihan sietämätöntä tää epätietoisuus ja odottaminen. Huomenna edessä sitten Luge-lääkityksen lopettaminen ja sekös nyt sitten vaan lisää tätä jännitystä.

Joku puhui kivuista sun muista; mulla on viimesen parin viikon ajan ollu kipuja eri puolilla alavatsaa, välillä nivusissa välillä ns. kohdun reuna-alueilla ja tosiaan muutaman kerran on ollu semmonen tunne, että koko alue on hellänä. Voiko näitä nyt sanoa kohdun kasvukivuiksi????

Tuohon seksi asiaan vielä: ei ole kyllä kiinnostanut täällä ollenkaan :( Ja siihen lisäksi vielä nuo lääkkeet, niin on muutenkin tuntunu vähän epämukavalta, kun päivän aikana on ihan vaan muutama hetki, ettei valu ulos mitään lääkemömmöjä. Mutta kohta onneksi niistäkin päästään :)

Championille vielä täältäkin :hug: On vaan niin surullista!

Aurinkoista kevätpäivää kaikille,

Lavelyn 11+2 (siis 10+6)
 
Siis huh, huh tätä päivää! Itku on kyllä niin herkässä koko ajan, ettei uskoskaan. Vähäkään, jos lueskelee täällä palstoilla muiden juttuja vauvan liikkeiden tuntemisesta tai vaikka tuota Lavelynin kertomusta vanhempien ja appivanhempien rektioista uuteen tulokkaaseen, niin jo oon täällä itkua vääntämässä. :LOL: Maha näyttää pitkästä aikaa niin pieneltä (kun se ei oo enää pullallaan pääsiäisherkkuja), että sekin sai mut jo huolestumaan ja toivomaan että kaikki olis hyvin. Sohvalle jääneet vauvan villasukatkin sai itkemään, kun muistin miten eilen illalla mies tajus ne ja kysäs sulosella äänellä, et mitkäs nämä on ja ihasteli niitä. Me niin haluttais tää vauva!

Nukuin tosi hyvin ja pitkään viimeyönä, mut siltikään ajatus ei tunnu luistavan yhtään opiskeluissa. Esseetä pitäis kirjotella, mut mä vaan kopion suoraan tekstiä kirjasta tajuamatta mitä siinä edes lukee... Hoh hoijaa. Toivottavasti huomenna ajatus luistais paremmin ja olo olis iloisempi ja raskauteen luottavaisempi!

Tatara, rv 14+4
 
Alkuperäinen kirjoittaja heikku:
äiti03 nostaa torttu pöydälle, :LOL: Aika hyvän murjasit! :D
Tää oli niiiin hauska ! ;D
Mä en oo tehny mitään ja olen käyny lukee teijän juttuja joka päivä.
Että sellanen pakkausloma.
Ehkä alotan... Kohta! :D

Champion :hug: :hug: :hug:

Mähän oon jo hurjan raskaana, huomenna paukkuu viikot!
Voikaa kaikki paksusti! :wave:

Lara- ja Nuna rv15+6 :heart:
 
Heippa!

Olimme ultrassa 30.3. ja sikiöllä oli kaikki oikein hyvin. Ja niskaturvotuskin alle millin (0.94mm). Kaikki mitat ja raajat ja liikkuminen sekä syke olivat hyviä plussia jne.

Ultran jälkeen kätilö kuitenkin totesi, että joudun sikiöseulonnan jatkotutkimuksiin TAYSiin. Yhistelmäseulassa ( äidin ikä, niskaturvotus ja verikokeet) kun riski arvot olivat 1:220. Nyt on ultrasta viikko ja olimme tänään neuvolassa, niin tiedustelimme että miksei ole tullut aikaa jatkotutkimuksiin downin varalta. Neuvolasta soitettiin TAYSiin ja sieltä todettiin, että tutkimus tehdään vasta lapsivedestä viikoilla 15 tai 16. Riskiluvut ovat niin alhaiset, ettei istukkatutkimukseen ryhdytä.

Onko kukaan muu saanut lähetettä näihin tutkimuksiin??

Tuntuu tosi kurjalta nyt jännittää mahdollista kehitysvammaa, vaikka riski onkin pieni. Ja kun ultrassa kaikki oli paremmin kuin hyvin. Ja kätilö sanoikin, että jos ei olisi kyseessä yhdistelmäseula, niin mitään jatkotutkimuksia ei ultran perusteella tehtäisi.

Jos joillain teistä on näitä samoja kokemuksia, niin kertoilkaahan. Olisi kiva jakaa tuntemuksia myös tällaisista ultrakuulumisista.

Nappula-10 (12+4)
 
Niin minulla on siis ikää 35v ja kyseessä esikoinen. Iän tuoma riskiluku oli 1:390 ja verikokeiden tuo 1:220. Niiden perusteella sitten jatkotutukimuksiin. Niskaturvotushan saa olla 3mm ja kyseessä on silti normaali löydös. Ja meidän vaavilla oli vai 0.94mm eli tosi vähän.

Riskiluvun rajahan on 1:250, niin silloin ei jatkotuutkimuksiin enää joudu. Jotenkin tuntuu, että aika pienestä on nyt tuo oma riski kiinni.

Olisin jo niin halunnut alkaa tuntemaan odotuksen onnea. Nyt en vieläkään uskalla, koska pelottaa mahdollinen keskeytys kehitysvamman tms. vuoksi.
:/

Nappula-10
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nappula -10:
Onko kukaan muu saanut lähetettä näihin tutkimuksiin??
Minä en ole edes saanut omia tuloksiani ;(
Mutta tiedäthän, että lapsivesipunkteeraukseen ei ole pakko mennä?
Toivottavasti kaikki on kumminkin hyvin!

Ja ei, en osaa pysyä pois täältä ;D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lara--:
Alkuperäinen kirjoittaja Nappula -10:
Onko kukaan muu saanut lähetettä näihin tutkimuksiin??
Minä en ole edes saanut omia tuloksiani ;(
Mutta tiedäthän, että lapsivesipunkteeraukseen ei ole pakko mennä?
Toivottavasti kaikki on kumminkin hyvin!

Haluamme osallistua tutkimuksiin, koska mikäli sikiöllä todetaan vaikea kehitysvamma/ epämuodostumia tms., niin päädymme varmaankin keskeytykseen.
Päätimme jo heti alussa, että osallistumme sikiöseulontoihin juuri siksi, että tiedämme mitä sikiölle "kuuluu".

Tuskaisaa tästä tekee se, että tutkimus tehdään rv 15 tai 16 ja tulokset kestävät 2-3 viikkoa tulla. Eli raskaus on jopa viikolla 19, kun voi joutua tekemään vaikeita päätöksiä. Se pelottaa ihan hurjasti!!!

Nappula-10
 
pitkästä aikaa eetterissä...

kevätkiireet alkaa painaa päälle, eikä jouda edes muita tervehtimään tänne :( Sen verran kerkesin päivittää tilannetta, että championin suru-uutiset huomasin - jos sanoin voisi surua helpottaa, niin kertoisin ne, mutta kun vetää niin kovin hiljaiseksi. Olen pahoillani ja toivon, että pian saamme kuulla iloisia uutisia myös sieltä suunnalta, kuten Kätsyltä...vaikkei se tätä surua pois veisikään. Onnea kuitenkin Kätsylle!

Töitä on tosiaan alkanut pikkuhiljaa taas ilmaantua, joten voi olla aika kiireinen tämä kolmas ja viimeinen raskaus. Pitää yrittää välillä rauhoittua ja nauttia olosta, joka alkaa olla taas ihan normaali. Mahan koko on pysynyt vielä kuosissaan - kun alussa oli turvotusta ja sitten se kutistui, nyt sellaienn pieni kumpu ja vielä mahtuu normivaatteet päälle. Kohta kaksi viikkoa olen liikkeitä seuraillut ja ihan ensi päivien pienistä muljahteluista ne ovat siirtyneet kunnon tuntemuksiksi :heart: Helpottaa kyllä omaa mielenterveyttä kun huomaa elonmerkkejä, on jo paljon rauhallisempi fiilis.

Itse taidan kuulua siihen harvinaisempaan odottajien ryhmään, jolla on seksihalut kohdallaan. Tosin ollaan muutenkin suhteellisen aktiivisia normielämän pupuilussakin. Meillä on hieman eri juttu kuin useimmilla teistä, eli lapset ovat jo sen verran isoja, että yövalvomiset ja muut pienten lapsiperheiden "häiriötekijät" ei ole haittaamassa. Mutta eikös siihen saada lokakuusta alkaen taas tuntumaa :)

Kaikille oikein aurinkoisia lumet sulattavia ja vedet kuivattavia kevätpäiviä! Kohta on kesä ja ollaan kaikki kauniita mahojemme kanssa :heart:

sannri ja tirppana 14+0
 
Täälläkin nt-ultrassa käyty. Pikkuisella kaikki hyvin, nt oli 0,9 mutta se ei vielä kohonneeseen riskiin vaikuttanut, eikä verikokeissakaan ollut mitään hälyyttävää. Kovasti heitteli kieppiä ja mittaa se 5,2cm pikkuisella. Saatiin katsella menoa ainakin se 20min ja mies tosiaan oli mukana :) osaiskohan tuota nyt jo olla huolehtimatta enempää. Nyt ruuan laittoon, sorry omanapaisuus.

Neila ja Salaisuus rv 12+2
 
Ultrassa käyty,kaikki hyvin nt-oli 1.2. Mitat vastas juuri laskettua aikaa. Oli kiva ultraaja ja tosi tarkka laite. Siellä nappula vilkutteli,imi sormia ja heitti kieppejä. Mitta oli 6.8cm. 35 min saatiin menoa ihastella. Ultraaja meinas et oiskohan poika tulossa :heart:

t 77 ja asukki 13+2
 
Heipsan!

Tänään oli toka neuvolakäynti ja kaikki hyvin; paineet oli laskenu mun normaalitasolle, paino oli pudonnu 2kiloa mut ei haittaa kun on vähän tota ylimäärästä, hb huimat 140 ja mikä tärkeintä sydänäänet kuulu vahvoina ja säännöllisinä (liekö ny ihan oikea termi..)!!!!
Yks iloinen odottaja täällä! :D

Ezziina ja RK 11+0 "poks"
 
Mulla on ollu koko päivän ihan kamala päänsärky. Päiväunet autto vähäks aikaa mut sit alko taas uudelleen. Ai ai ai :/

Mies on ollu raksalla nyt 2 päivää ja mä oon jo ihan väsyny ja kypsä tähän yh-elämään :whistle: Eihän tässä oo kun reilu vuosi enää :kieh:


Zeena 14+3
 
Moi!
En oo kerinny kirjotteleen.

Tässä hiukan tapahtumia eiliseltä:
Mä sit aamusta vuodin verta. Ei paljoa, mut soitin neuvolaan. Lääkäri käski mennä käymään. Ekana kuuntelemaan sydänäänet. Heti, kun laite laitettiin mahaa vasten, alkoi äänet kuulumaan :heart: Mitään syytä vuodolle ei löytyny. Jos vielä vuotaa hiukankin, niin sit tarkempiin tutkimuksiin. Säikähdin kamalasti, mut onneksi mitään ei ollut vialla :heart:

Championille :hug: Ikävän kuulonen lääkäri. Itse ainakin tekisin valituksen.

Nyt pakko lähtee pukemaan, niin kerkiän töihin.

Pirkkis ja UrhoKyllikki 13+1
 
Heippa taas kaikille! :)

Onnea hyviä ultrakuulumisia saaneille ja jaksamista niille jotka vielä eka ultraa odottelee. :)

Täällä alamasukivut jatkuneet, mut ehkä vähän lievempinä. Juttelin toissapäivänä terveydenhoitajan kanssa puhelimessa ja hän meinas et ihan normaali kohdun kasvukipuja vaan olisivat ja meen nyt tänään lääkärissä käymään, et hän kirjottaa nyt sairaslomaa ku alkaa olla liian rankkoja nuo ryhmäliikuntatuntien pidot mulle. Liika rasituskihan kun voi aiheuttaa tuota kipuilua, nii hyvä ottaa nyt varman päälle. Muuten täällä olo on ollu ihan hyvä. Ihana kun ei oo enää aamusin pahoinvointia. Voi nautiskella kahvikupposenki iha hyvillä mielin. :)

Mukavaa päivää kaikille! :)

HayLina ja Hippu 14+1 :heart: Ja eilen taas POKSU! :)
 
mutkien kautta poikaystävä nyt sitten eilen päätti ettei haluukkaan lasta ja päätti jättää mut yksin.. onneks jo tässä vaiheessa ja olin mä valmistautunu siihen alusta asti mut silti.. nyt sit on tullu tosi useesti supistuksia tiistai illasta asti ja 14.40 pitäis mennä neuvolaan kuunteleen sydänäänet.. toivottavasti asukki nyt on vielä hengissä.. poikaystävä perheineen yritti tiistaista asti pakottaa mut tekeen aborttia, sit kun en suostunu niin kävi näin.. se oli hyvä kun poikaystävä on ennen sanonu että olis jo kiintyny tuohon asukkiin eikä haluis aborttia mut sit kun isä ja äiti sanoo että abortti on ainut vaihtoehto niin sit senkin mielipide muuttu.. mut tosiaan ehkä se on paljon parempi näin päin.. kunhan vaan pikkunen olis vielä hengissä..

multatassu 14+ jotain
 
multatassu90 Tosi ikäviä on poikaystäväsi vanhemmat! Ja muistat just että kukaan muu ei sun pulesta päätöksiä pysty tekemään!

Täällä ollaan jo vähän paranemisiin päin! Vähän tuossa kun oli leikitty hetken aikaa niin läpöä nousi mutta onneksi laski taas kun päiväunilta herättiin! Toivottavasti kuume lähtisi pois. Odotan niin kovin kun mennään ostamaan pyörään istuin jotta päästään pyöräilemään viikonloppuna :)

pikku prinssi 11+6
 

Yhteistyössä