Lokakuun -08 kullannuput

moron,

ihanat kelit on ollut!! jatkukoot samaan malliin vaikka hamaan tappiin asti :)

kävin vilasemassa pari viimestä sivua ja totesin että teillä on olleet ipanat 8kk neuvolassa aika jötiköitä meidän poikaan verrattuna, jolla painoa tuolloin punnittiin 8kg ja risat.

tällä viikolla tulee pojalla 10kk täyteen ja nyt on muutaman päivän ryöminut tosi hanakasti ympäri huushollia..mm. tiputtanut digiboxin lattialle kun siitä on kovin kiinnostunut. yläkerran lapsiportti on oltava visusti kiinni vaikka itsekin siellä olisi, meinaan pikkumies voi lähteä tutkimusmatkalle mihinsuuntaan vaan jos silmämme ei seuraa.

meillä terkkari sanoi 6kk neuvolassa että sitten on 8kk neuvolalääkäri ja jos hän on sitämieltä että on tarvetta keskosuuden vuoksi niin sitten 10kk neuvola tai sitten vasta 12kk neuvola. Eli 8kk neuvolalääkärissä sanottiin että riittää se 12kk käynti seuraavaksi. Meilläkään ei vaakaa ole, joten täytyy kyläreissulla seuraavaksi punnata itsensä ja sitten itensä ja ipana jotta näkee mitä hän painaa - jos ja kun tuo 9kg raja lienee meilläkin jo täynnä niin laitetaan sitten turvaistuimeen tuosta kaukalosta. Meillä istuin BeSafe Izi comphort ja naama menosuuntaan - nyt olen katsonut että sääli kun ipana nukahtaa kaukaloon niin pää retkahtaa kaulaan mutta istuimeen laitettaessa sitä saa helposti kallistettua joten nukahtaessaan on sitten paremmassa asennossa.

joku teistä oli menossa Tukholmaan laivalla lapsen kanssa, laskeskelin että meidän lapsi on nyt käynyt 3kertaa tukholman risteilyllä ja kahdesti tallinnan risteilyllä, eka risteily tehtiin silloin kun hänellä oli ikää himpun alle 4kk. viimesin reissu tehtiin toissaviikolla ja hyvin meni, nyt oli matkarattaissa ja kulki mukana ihan tanssipaikallakin jossa nukkui pyjama päällä :(niinkauan kunnes nostivat puolilta öin volyymit tosi kovalle..ja sitten tietenkin lähdettiin pois).

Nyt ei enää mitään kummempia reissuja ole lapsen kanssa tulossa, kaksi viikkoa äippälomaa jäljellä ja sitten pari viikkoa kesälomaa ja ne menee varmaan mökillä ja kotikaupungissa kyläillessä... tai no me vanhemmat lähdetään vuoden vaihteessa "aurinkoon" ja multa kysyi kaveri kauhuissaan että miten raaskitte jättää pariksi viikoksi hoitoon pikkumiehen. no, meidän poika on jo nyt ollut muutamaan kertaan hoidossa yönylikin muualla kun itsellämme on ollut jotakin ja kuukauden päästä menee kokonaan hoitoonpäiviksi kun olen töissä. Varmasti ikävä tuolla reissulla tulee, mutta onhan se tärkeää sekin että lapsi tietää että voi ihan hyvin vaikkea omat vanhemmat aina olekaan hänen kanssaan ja siksi onkin ollut kiva kuulla että nuo nyt olleet hoitokeikat on menneet ihan hyvin (kuten viimeviikonloppu).

Toivotaan kaikille mahtavia kesäkelejä jatkossakin, jaksetaan sitten syksyllä taas loskassa ja pimeässä kulkea..

Eka ja poika alle 10kk
 
Hei, pitkästä aikaa. Kyllä on kuumat kelit huh hu. Täällä ollaan kohta yhdeksän kuukautta. Kovasti ukkoa pitää kävelyttää, rupeaa huutamaan, jos nostaa kesken syliin ja sillee. Välillä aika rasittavaa. Ryömiminen ei ole läheskään yhtä kivaa, ja kontausta ei olla vielä hoksattu.

Meillä oli maitoaltistus testi, ei näkyvää tulosta iholla, iho siisti. Maitoaltistusta jatkettiin kotona n. viikon ajan. Ongelmat palasi, kakka ei meinaa tulla tai tulee huudon kanssa. Kokeiltiin soijaakin antaa, muttei olla saatu kakkaa tulemaan helpommin. Nyt äiti käyttää soijaa kaikissa ruuissa ja lapsi rintaa ja kiinteitä, levolaccia 4 päivää ja luumua ollan kans käytetty. Viikon ajan näin ja ei helpota. Sitten korvatulehdus ja antibiootit, nyt on tullut kakka normaalimmin. Antibiootit auttaa, jee!! :) Kyllä on tullut taas ongelma tuosta kakkaamisesta. Aina kannustan kaveria "kakkaa kakkaa", se onkin hokenut jo kuukauden kakka -sanaa. Syödään ruokaa niin kuuluu kakka jokelteelee yksin kuuluu kakka...

Myökin käytiin vaavin kanssa lomamatkalla Espanjassa toukokuussa, ihan hyvin meni reissu. Ihmiset otti lentokoneessa ja maassa helposti katsekontaktia ja Milo sitten flirttaili niille takasin. Nukkui silloin kuin nukutti, söi silloin kun oli nälkä. Rytmi melkein sama, kuin kotona. Lennot sujui ilman itkua ja kitinöitä, tullessa kaveri jopa nukahti jo kesken nousun.

Eläintarhassakin käytiin, kannattaa vähän isompien kanssa mennä! Käytiin kun työpaikan puolesta järjestivät matkan.



:LOL:

Yritin ottaa kuvan miten kipee se oli maitoaltistuksen aikana, tämmöinen sitten tuli:



Ulkomailla:
 
Hei!
Meillä Joonatanilla tuli kanssa 9kk täyteen 26. päivä. Nyt nousee jo seisomaan tukea vasten ja konttausta harjoittelee. Eli hetkeksikään ei voi nyt jättää valvomatta, vaan koko ajan pitää perään katsoa ettei satuta itseään. Konttaus on vielä kovin hidasta ja selvästi huomaa kuinka joutuu vielä tekemään työtä, että saa jalat ja kädet toimimaan yhdessä. Mutta päivä päivältä menee jo pidempiä matkoja. Jos nopeasti pitää päästä, niin sitten ryömitään.

Mä lähden Joonatanin kanssa tän kuun lopussa käymään Ruotsissa. Päädyin lopulta lennot varaamaan, kun tuli sen verran paljon halvemmaksi kuin laivamatkat. Vaikka toisaalta olis kyllä ollut kiva mennä laivallakin.

Turvaistuin saatiin vihdoin hankittua ja tuossa se nyt odottaa autoon asennusta. Helpotuksen huokaus nyt kun ei tarvii enää hintoja ja testejä miettiä päänsä puhki. Jossain vaiheessa päädyin kasvot menosuuntaan asennettavaan istuimeen, kun ei meidän budjettiin meinannut löytyä selkä menosuuntaan asennettavia, jotka olis testeissä pärjännyt. Mutta lopulta sitten löytyi alennettuun hintaan hyvä selkämenosuuntaan istuin ( concord ultimax ). Vaikka ei tuossakaan pysty varmaan kuin 2 vuotiaaksi pitämään niin päin, kun tulee jo painoraja (13kg) vastaan.

Maanantaina Joonatan joutuu ensimmäistä kertaa jäämään mummon hoiviin noin 5 tunniksi, kun mulla ja miehellä työvuoro päällekkäin. Vähän jännittää, kun ei ole vielä kertaakaan jätetty kenellekään hoitoon. Kai se hyvin menee,,,

Aurinkoista kesää kaikille! :)

Ziz+Joonatan 9kk

 
Nostellaas ylöspäin kun oltiin niin tiputtu. =)

me ollaan karoliinan kanssa oltu koiravahteina vanhempien luona kun ovat lomareissussa, ja pikkaisen ollaan oltu nettipimennossa. mutta eipä tuo haittaa kun ollaan ulkoiltu kovin ja nautittu kesästä. satoi tai paistoi.

pikainen oli tämä käynti nyt, mutta kirjoittelemaan tulen sitten myöhemmin paremmin kuulumiset.
 
Olen pian 22 täyttävä lähihoitaja jolla on kokemusta vauvojen/lastenhoidosta.
Harrastan laulamista ja olen iloinen, sekä rauhallinen hoitaja jonka rakastaa lapsia ja jolla on aina syli aivoin.

Jos siis tarvitset luotettavaa hoitajaa pääkaupunkiseudun alueella niin minuun voi ottaa yhteyttä sähköpostitse niin kerron itsestäni lisää.

Sähköposti; tiina267@hotmail.com

Mukavaa kesää!
 
Hei, erityisesti sinisin83.
Meillä tyttö on kohta 9kk ja paino ja pituus neuvolassa myöskin 8kk kohdalla oli jotenkin poikkeava. Painoa ei ollut tarpeeksi (8030g, kasvua 400g) ja pituutta sitten enemmän (70,1cm kasvua melkein 3cm). Pistivät kontrolliin tuon painon suhteen.
Itse olen kuitenkin nyt todennut että johtunee varmasti tästä lämpimästä ja siitä että tyttöhän on kontannut ja noussut tukea vasten jo 6,5kk ikäisestä. Siinähän kuluu varmasti paljon energiaa kun hetkeäkään ei voi olla paikallaan.
Juurikin tänään mietin että miten pysyn perässä kohta enää kun mennään kauheeta vauhtia jo. Nyt mennään myös puita pitkin jo todella vauhdikkaasti. Joka paikkaan pitää kiivetä, joten hetken rauhaa ei äitillä ole :)
Ruoka maistuu toisina päivinä paremmin toisina huonommin.
Meillä esim. ei syödä aamupuuroa, koska se ei vaan koskaan maistu. Lounaaksi menee lihakasvista joku desi. Sit päivällä tissiä ja hedelmää (tosi niukasti) ja päivälliseksi lihakasvista ja iltapalaksi puuroa. Määrät ovat kuitenkin todella pieniä, ja lähinnä pidän noista ajoista kiinni siinä toivossa että kohta sitä uppoaa enemmän.

Muuten antaakos kukaan muu tissiä/korviketta enää öisin? Ollaanko me vähän vaan laiskoja vierottamaan yörinnasta?

Nanni81 ja tyttö kohta 9kk

Joko olette hakeneet kotihoidontukea? vai menettekö töihin?
 
Nostoa samalla kun oltiin taas pudottu. :D

Meilläkin neidin ruokahalu on laskenut. Ennen meni iso purkkiruokaa kaksi kertaa päivässä, pieni purkki hedelmää ja kaksi kertaa puuroa 2dl kerrallaan. Nykyään menee se iso purkki päivässä ja se 2dl puuroa päivässä ja puoli purkkia hedelmää, eli puoleen on määrät jääny. Helteistä se lähti, jolloin ruokaa ei menny paljoa mutta sitten se jäi päälle. Maitoa onneksi on mennyt, välillä liikaakin. Aamupuuro korvattiin vellillä pariksi viikoksi kun aamupuuro ei uponnut millään, velliä meni 2dl aina kerralla, joskus iltaisinkin annettiin jos iltapuuroa ei uponnut ollenkaan. tätä kesti joku kuukauden, nyt on alkanut taas ruokakin upota paremmin. Annoin kaupan mössöjä kokonaan tämän väli ajan kun lakkoili mun tekemiä mössöjä vastaan mutta nyt olen parina päivänä antanut omatekoista niin taas kelpaa. :D Rupee varmaan ole ties mones kierros menossa kaupan ruuilla niin alkaa jo neitiäkin vähän kyllästyttää. :D sellaisia kausia tulee aina ettei lapset syö ja se on vaan hyväksyttävä. Nestettä kun vain menee niin hyvä sekin jo on. :)

tuli mieleeni muuten että ainakin NANissa se 3 maito alkaa 10kk ikäisestä muistaakseni ja on nimeltään vieroitusvalmiste, ei äidinmaidonvastike. Meinaako se sitä että 10kk ikäisenä pitäisi alkaa vähentää pullo maidon määrää ja saada ruualla enemmän nestettä menemään? Meillä annetaan ruuan kanssa vettä, eikä sitä nyt kovin kehuttavaa annosta mee. Mukista hörpitään joskus enemmän joskus vähemmän mutta enemmistö menee rinnuksille tai purskautuksena ulos. :LOL:

Meillä mennään jo kovaa ryömien eteenpäin. Suihkuunkin neiti änkisi mukaan jos pääsisi, hermo menee kun äiti laittaa oven perässä kiinni. tai jos laittaa ulko-oven kiinni, tahtoisi aina vain ryömiä sinnekkin. ja ihanasti tulee omalla viiveellään aina perässä kun minä huonetta vaihdan, kohta siis ei tartte yksin olla edes vessassa. Eilen nousi ekaa kertaa seisomaan rollaansa vasten, hip hei. :) Konttausta harjoittelee mutta vielä ei polvet pysy alla, karhukävelystä aina siihen konttaukseen menee mutta polvet luistaa aina alta pois. Söpöä. :heart:

Meillä pidettiin viikonloppuna unikoulua neidille aiheesta, nukahtaminen ilman tuttia. Meni viime viikko siihen että yöllä herättiin ties kuinka monta kymmentä kertaa laittamaan tuttia suuhun kun heräsi aina siihen kun sylki tutin pois ja itki heti. Ennemmin meni yö että kerran ehkä käytiin laittaa tuttia ja yhtäkkiä tälläinen. No viikonloppuna opeteltiin nukahtamaan kokonaan ilman ja ihan ok meni. Ekana iltana meni 45min että neiti rauhoittui ja nukahti itse sänkyynsä, seuraavana iltana meni 20min ja sunnuntaina nukahti 5min. Ja sitten on nukahdettu ihan itse. tovi jutellaan hiirelle ja sitten nukahdetaan. Viime yönä heräsi kerran itkemään mutta rauhoitin sylissä ja sitten nukahti itse sänkyyn. Ah miten sitä nauttii kun saa nukkua yhtenäiset yöt. :)

Minä jo hain kodonhoidon tukea ja sen saaminen alkaa tämän kuun lopusta. Kouluun palaan tammikuussa. Muutetaan jennin kanssa kaksin sjoelle ihanaan opiskelijakämppään (jos toivottavasti saadaan). Pelkään jo ennakkoon että mitä siitä tulee mutta onneksi on vain yksi lapsi, ettei montaa. :D

tämä äitee saa ensimmäisen vapaan viikonlopun sitten neidon syntymän. Pitää lähteä kaverin polttareihin kotopuoleen ja olen koko viikonlopun pois. kauhulla ja innolla odotan mitä siitä tulee kun iskä jää ekan kerran tyttönsä kanssa niin pitkäksi aikaa. :p

Nyt maidolle ja sitten nukkumaan. Ihanaa kun ainakin täällä on aivan kesäkelit, pois lukien tuon kauhean tuulen mutta pääasia että aurinko paistaa. :)

tä ja Jenni viikon vajaa 9kk
 
Heippa!
Eipä meinaa täälläkään ruoka upota millään. Tai lähinnä puurot. Aamupuuron syöttämistä oon joutunut venyttämään, että Joonatanilla on jo kunnolla nälkä tai muuten ei uppoa. Iltapuuro jää useasti kokonaan pois tai sitten menee hätäsesti pari lusikallista. Ajattelin, että jos vaihtais tuon iltapuuron kokonaan hedelmä/marjasoseeseen. Muutama hedelmä ollaan saatu Joonatanin ruokavalioon ja marjoistakin mustikka.
Ja varsin sottaista puuhaa on nykyään tuo syöminen. Ennen niin siistin syöjän joutuu pesemään vähintään kerran päivässä. Ostin 9 litran pesuvadin Joonatanille, niin on helpottanut pesuhommat huomattavasti. Pystyy istumaan siinä itse, eikä mee täyttämiseen ja tyhjentämiseen aikaa, niin ku ison ammeen kanssa. Ja helppo käydä itsekin suihkussa, kun poika menee siinä samassa. Lavuaari ajaisi saman asian, mutta meillä se on niin pieni, ettei Joonatan mahdu sinne istumaan.

Tuota seisomista Joonatan harjoittelee nyt oikein urakalla. Koko ajan ja kaikkea vasten pitää nousta seisomaan. Tuntuu, ettei itse ehdi oikein mitään tekemään, kun saa olla kokoajan vaan poikaa vahtimassa. Yläkerrassa saa onneksi laitettua pinnikseen. Viihtyy siellä tosi hyvin seisomassa ja kävelemässä ympäri sänkyä :D
Konttaus sujuu nykyään jo tosi hyvin. Joonatan oppi myös itse menemään istumaan joku aika sitten. Tunnistaa muutaman sanan ja hampaitakin on jo kuusi. Huh, ihan hurjaa vauhtia nää oppii uusia asioita :)

Mä päädyin ostamaan manducan ja se on aivan ihana kapistus. Nyt vaan harmittaa etten tajunnut aikaisemmin sitä hankkia :LOL:

Äitiysloma mulla loppui jo 11. päivä tätä kuuta. Kotihoidontukipäätöstä ei vielä ole tullut. Mutta ensimmäinen maksupäiväkin on vasta elokuun lopussa, joten onhan tässä aikaa sitä odotella.
10kk neuvola meillä on ensi viikon lopulla ja sitten näkee taas vähän mihin suuntaan on pituuskasvu mennyt. Painoa ainakin on tullut lisää :D
Itse taas olen saanut kivasti karistettua kiloja. En muista mainitsinko jo aiemmin, että liityin tuonne Keventäjiin ja paino tippunut 5-6 viikossa 6kiloa. Ihana fiilis :D Tavoite olis vielä 9 kiloa pudottaa Joonatanin 1v. synttäreihin mennessä.

Ihanaa kesää kaikille :wave:
Ziz+Joonatan
 
Morjensta piitkästä aikaa!

Ihania kuvia tossa Jennistä ja Joonatanista!

Mitäs meille sitten kuuluu...Poika jätti mahallaan ryömimisen kokonaan väliin, ja tavallaan ryömii nyt konttausasennossa. Eli kädet kiskoo pitkin lattiaa, mut jalat ei osaa vielä kontata, vaan tulee perässä vetämällä. Mutta konttausasento on jo ihan selkeesti hallussa. Ja mahalleen jos joutuu, työntää itsensä saman tien takasin istumaan.

Yksi hammas pilkistää nyt suussaa, ja sitä tehtiin kauan! Siis kolme viikko ainakin oli yökitinöitä. Nyt vielä flunssa sitten, ja huonot unet sit jatkuu. Toivottavasti jo pian palattais normaalimpaan. Vaikka saattaahan sieltä vielä toinen alahammas kaveriksi tulla.

Ruoka on maistunu pojalle ihan hyvin koko ajan. En ole kyllä lisännytkään määrää kovin viime aikoina. Niitä pieniä purkkeja menee yksi lounaalla ja yksi päivällisellä, ja sitten puuro aamuin illoin n. 1,5 dl. Lisäksi on yhteensä neljä imetyskertaa, muuten vettä. Saattais tuo syödä ainakin päivällisellä enemmänkin sapuskaa. Vois sitäkin vielä kokeilla, josko se sitten jättäis jo viimesen aamuyön tissittelynsä vapaaehtoisesti. En ole raaskinu pakottaa pois aamuyötissiltä, kun on tosiaan ne yöt ollu niin rikkonaisia muutenkin viime viikkoina.

Ennen juhannusta tehtiin pieni matka Ahvenanmaalle. Se meni kaikkiaan kivasti!

t.Nove&Eki (9 kk)
 
Jopas oltiin pudottu!!! :snotty:

Täällä ollaan jo 11kk ja kävelyä harjotellaan kovasti.Taaperokärryllä se onnistuu jo leikiten,niin ulkona kuin sisälläkin ja hienosti seistään ilman tukea :heart:

Sanoja opetellaan,äiti tulee jo sujuvasti sekä täti ja sitten nää perus tätätätää ja päpäpäpäpä :D Voi että niin ne lapset kasvaa,kuukauden päästä olis 1v kekkerit :heart:

Syömisistä...meillä ruoka maistuu oikein hyvin.Nykyään syödään jo itse leipää ja banaania,pitäs ruveta totuttelee tavismaitoonkin jo ja sitten pikkuhiljaa kotiruokaan.Ihanata :D

Tää olikin nyt vaan pikanen nosto etusivulle ettei jäädä unholaan :wave:

-Laura ja Sara 11kk-
 
Sinisin Onko poika ennen tuota perhepetiin siirtymistä syönyt yöllä, vai tuliko tuo maidon juonti samalla kun siirryitte perhepetiin? Määrä kuulostaa minusta kyllä aika isolta yömääräksi. Kuinka paljon syödään/juodaan päivällä sitten? meillä kun menee maitoa päivässä joku 6dl, ja yö syötöt jäi 6,5kk ikäisenä pois kun imetyskin jäi. Siitä lähtien on jaksanut kyllä nukkua ilman syöttöjä, vaikka toisinaan on kausia että illallakaan ei mee puuroa kun lusikka kaksi ja maitoa joku 50ml niin silti kyllä nukkuu. Yleensä syö illasta puuroa 2dl ja maitoa päälle 140ml ja sillä nukkuu n.10h.

Meilläkin neiti on kyllä jo tovin osoittanut tempperamenttinsa, ja sitähän löytyy. :D hermostuu kyllä jos ei saa mitä tahtoo, mutta itse olen myös tehnyt jo rajoja mitä saa ja mitä ei saa tehdä. vielä kyllä tuo "ei"n sanominen aiheuttaa vaan naurua mutta siinä on ite vain oltava vakava. Meillä ainakin digiboksi saisi melkoista kyytiä jos ei oltais kieltämässä tiukasti. :D Mutta kyllä se ne rajat vielä oppii kunhan on vaan järjestään määrätietoinen ja alusta asti rajat pysyy samana. :D kun kaksi tempperamenttista ja määrätietoista naista on samankaton alla niin melkoinen on kyllä soppa, voi mies parkaani. ;)

Nii ja konttauskin meillä opittiin. :) Jos pitää kiireellä johonkin päästä niin kyllä sitten maha menee alle kun ryömien pääsee kovempaa mutta muuten kyllä konttailee (no ei nyt siltikään aina mutta pääsääntöisesti). Heti kun oppi konttauksen, alkoi nousta kaikkea vasten, muutaman kerran on ihan seisomaan asti noussut mutta useimmiten on vain polviseisonnassa. Eli meillä alkaa kaikki tavarat nousta puolenmetrin korkeuteen.
:LOL:

Niin ja soitin neuvolaan kun jäi mietityttämään se että meidän 8kk neuvola oli vain terveydenhoitaja käynti ja kaikilla muilla kuuluu olevan lääkäri. Sanottiin että meidän kunnassa ei ole kuin se 4kk ja seuraavan kerran 1,5v lääkärin tarkastus. perseestä, tähän mennessä kenelläkään muulla ei ole näin ollut. Sitten pääsee tietty jos th katsoo että pitää käydä mutta muuten lääkärikäynnit on noin. mikä on kummaa, koska juuri tässä vaiheessa luulisi olevan tärkeä käydä, kun lääkäri kuitenkin osaa katsoa kaikkia asento juttuja ja kaikkea eri tavalla kun th. mutta kai ne sitten tietää.

jahas. neiti tahtoo nukkumaan. :)

tä ja Jenni 9kk
 
Heippa vaan!!

Niin on aikaa taas vierähtänyt..
Meillä viimeinkin Mirollekin hampaita tulee nyt 9kk iässä ja 4kpl yhtäaikaa.
Onneks ovat jo läpi,sitä kiukkua ei olis kestäny enää hetkeäkään..
Meno on kovaa digiboksi ja kotiteatteri on kovilla kun isäntä käy säätämässä rokit soimaan ja auta armias kun vääntää volyymit kaakkoon niin mikä huuto iskee :D
Miro harjoittelee kävelemään innokkaasti ja tukia pitkin on kävellyt ja kiivennyt jo pitkään..
Mitkään tavarat ei siis ole turvassa ja turha kuvitella,että saa rauhassa istua esim.koneella kun herra on hereillä :LOL:
Juu kiukku kohtaukset voi sitä huudon määrää ja kun vetää ittensä ihan jäykäks kun ei saa tahtoonsa läpi.

Meillä on neuvola seuraavan kerran 1-vuoden iässä,eipä ole sinnekään kovin pitkästi.
Mihin se aika on mennyt.... :eek:
Laittelen kuvan meiän "kesä miehestä"





Nyt nukkumaan,heippa :wave:
 
no niin miehellä rupeaa olemaan viimeset lomapäivät käsillä, että olemme kotiutuneet. =)

Karoliinalla oli tuossa viimeviikon tiistaina neuvola, jossa myös ihmeteltiin sitä että miksi ei ole käynyt 8 kk lääkärintarkastuksessa?
mitäs siihen sitten vastaamaan että empä itsekkään tiedä miksei ole käynyt,eihän tuo meidän oma hoitaja itsekkään ollut silloin selvillä noista asioista. no ensi maanantaina meillä on tuo lääkäri sitten jokseenkin vähän myöhässä kumminkin.

mutta neidin mitat olivat
paino 7825 g
pit. 71 cm

paino menee -10 käyrällä, oli neiti saanut painoa vain n.300g kolmessa kuukaudessa.

vielä ei neitiä laiteta kokeisiin mutta sitten jos paino ei vieläkään ala nousta tutkitaan kilpirauhanen.

tuo lapsi syö ihan hirveästi mutta ei silti paino nouse, kaksi lihaateriaa per pvä, puuroal, hedelmää, ja kasvista sekä maitoa.

Karoliina on sopusuhtainen muttei laiha, sitä ovat monesti sanoneet neuvolasssa, eikä neiti ole väsynyt tai kipeä, pirteä oma itsensä touhuilija. =)

meillä alkoi pariviikkoa sitten virallisesti hoitovapaa, mutta tiedä sitä sitten kauako aion kotona olla, kun puhetta olisi ollut että palaisisin töihin puolipäiväiseksi ja Karoliina menisi mummille hoitoon töiden ajaksi.
kun ei tuo kelan raha päätä huimaa. :eek: n.600 euroa kuntalisineen ja siitä verot pois n. 25%

Meillä Karoliina kovasti köpöttelee tukea vasten ja välillä seisoskelaan ilman tukea, papu pata neidistä on kai tulossa kun ääntelee jatkuvalla syötöllä kaikkea mahdollista.

nyt pitänee laittamaan neiti päikkäreille.
 
Moikka!
Olen ollut poissa..odotusaikana kyllä tässä roikuskelin..
Elikkä tyttö syntyi 9.10,pituutta 48cm ja painoa 2750g.Olin 2,5vkoa sairaalassa ja synnytystä yritettiin käynnistää jo 36+6 mutta tyttö suostui syntymään vasta 37+6 kalvojen puhkasulla.

Tyttö kasvaa hienosti lähtöpainosta huolimatta ja ihan hyvin on mennyt.Alku oli aika rankkaa mutta nyt nukkuu jo kohtuuhyvin ja hampaitakin on 2.Niitä tosin valvottiin.
Kiva nähdä teidän muidenkin mietteitä.. :)
 
Moi täältäkin kaikille!

En ole sit jaksanu raapustella kuulumisia piiitkäään aikaan, jotenkin toi aika tuntuu olevan kortilla... =)

Meillä käydään jo 10 kukautta, ens kuun 13. päivä on se neuvolakin viimein.
Jere on oppinu ryömimään ja konttausasentoonkin nousee heijaamaan itteensä. Ylöspäin olis hinku, ku kaikesta otetaaan kiinni ja nostetaan yläkroppaa, vielä ei ole hoksannu laittaa polvia alle. :) Kova vahtiminen on pojassa jo. Kummasti sitä ehditään sinne minne ei sais mennä... Istuminen onnistuu, kun laittaa istumaan. Nouseminen istumisasentoon ei ihan vielä luonnistu.
Omaa tahtoa löytyy täältäkin, jos vie kielletystä paikasta pois, niin tulee kyllä semmonen protesti et oksat pois :D Jere on nyt muutamia päiviä höpötellyt ekoja sanoja äiti ja isi ilman s:ää. Joskus tulee äitititi tai ititi ja lisäks sellasta hellyyttävän kuulosta höpötystä.
Alas on juuri puhkeemassa 2 hammasta lisää, jo niitä on 6kpl ennestään. Moni sanoo, et näyttää niin isolta pojalta, ku on hampaita suussa jo noinkin monta ;)
Syönnit on edelleen hyvällä mallilla 2x puuro, 2x liharuoka ja välipala. Maitoa menee n.500ml päivässä. Maitotuotteita ollaan jo maisteltu, raejuusto on herkkua. Lisäks Jere on maistanu jäätelöä ja rahkaa. Tavallista jogurttia alotan kokeileen tän viikon aikana..

Mulla alko virallisesti kotiäitiys tän kuun 22. päivä eli oon kotihoidontuella hamaan tulevaisuuteen. Mitään ei olla päätetty kauanko.
Parin viikon päästä alkaa sit koulu ja eskari. Miten nopeesti onkaan kesä menny.

Näin istutaan:


Ja näin katsotaan lemppari tv-kanavaa LIV:iä:


Keinuminen on kivaa:


jasmara ja Jere 9,5kk
 
Tervehdys!

Laitampa minäkin meidän typyn kuulumisia ja vähän omiakin.

Meidän tyttö 9 kk konttailee kovaa ja koko ajan on nousemassa tukea vasten pystyyn. Ja joo, niin kuin joku sanoi, on vähän vaikeaa tehdä mitään itsekseen, kun tyttö on hereillä.

Nukkuu hän edelleen yleensä 3 unet päivisin eli aamupäivällä n. klo 10, iltapäivällä klo 14 ja sitten yl. vielä 19-20 välillä. Kukin kerta n. 30 min-1h. Iltaisin vaan puoli tuntia. Hermot menee tisseilyn kanssa. Imetän vielä 2 krt päivän aikaan, yöunille mennessä sekä yöllä 2-4 kertaan, kun mikään muukaan ei saa meidän tyttöä jatkamaan uniaan. Neiti ei osaa syödä edelleenkään tuttia (enkä enää edes sitä kokeiliskaan) ja korvikkeita ei ota. odotellaan sitten maitotuotteita. Ruokia menee tosi hyvin ja mitä vain. 2xpuurot, välipala ja 2xliharuoka. kullakin kerrallaa ruokaa menee aina se 2dl vähintään.

Pienoinen paniikki alkaa kohta imetyksen lopettamisen kanssa olemaan, kun pitäisi vieroittaa, kun uusi vauva meille tulee tammikuussa....onneksi pahoinvointi on jo nyt hieman helpottanut, samoin väsymys. On ollut aika rankkaa olla tämän meidän pikkuisen neidin kanssa, kun itseä on oksettanut ja väsyttänyt vaan.

Uusimpia taitoja on käsien taputtaminen, jonka tässä viikon aikana tyttö on oppinut. Puhelee pappaa, vaavaa...Keinussa tykkää meidänkin tyttö olla ja kontata ulkona.

Hampaita meille on tullut vasta juuri ensimmäinen.

 
Lomailut alkaa olemaan ohi, miehen loma on pian vietetty ja paluu arkeen koittaa maanantaina. Itselläni äitiysloma loppui jo viime kuun lopussa.

Ihania kesäkuvia olette laittaneet pikkuisista

Paljon onnea elämänperhonen :flower: Teillä on kohta vipinää. Toivottavasti sun oma olo alkaa hiljalleen helpottamaan

Tuo vieroittaminen on hankalaa. Mä olen nyt hiljalleen alkanut vieroittamaan Iidaa ja ei ole helppoa. Päivisin ei tissi paljoa kiinnosta, mutta nukkumaan meno ei ilman oikein onnistu. Öisin pitää muutaman kerran imettää (tai ei Iida pahemmin ime). Niistä olis kiva päästä eroon, kun pitäisi muutaman kuukauden päästä mennä takaisin töihin.

Iida ryömii jo aikamoista vauhtia. Konttausasennossa ollaan heiluttu pari kuukautta, mutta konttaamalla on vain muutaman kerran edetty metrin verran. Mä alan kallistumaan sen puoleen, että meillä konttaaminen jää aika vähiin. Iida nousee seisomaan tukea vasten, joten perässä saa
mennä. Istumaan mennään jo näppärästi. Sanoja ei vielä tule. Iida myös vilkuttaa ja taputtaa. Lisäksi kun sanoo "Jipii", Iida nostaa kädet ylös (tää on varsin hyödyllinen taito :D )

Tahtoa löytyy täältäkin. Huuto on melkoinen, jos jonkun "aarteen" menettää. Väliin on vaan pitkät piuhat. Kun tavaran ottaa pois, voi kestää useammankin sekunnin ennen huudon alkamista ;)

Iidalla on kolme hammasta: kaks alhaalla ja yks kulmahammas. Meillon pian pieni Dracula, varsinkin jos toinenkin kulmahammas tulee ennen keskihampaita :D

Onko joku jo siirtynyt yksiin päiväuniin? Iidalla on yöunet alkaneet lyhentymään, niin mietin, jos se auttaisi. Toisaalta en tiedä, jaksaako Iida olla hereillä puoleen päivään asti.

Vega & Iida (pian) 9,5 kk
 
Heipsan!

Onnea elämänperhonen! Jospa se pian alkaa sellanen seesteinen keskiraskaus ja vähän helpottaa :)

Tissittelyongelmia ja vierotusajatuksia on täällä muillakin. Mulla kanssa alkaa mennä hermot imetykseen. Se ei meinaa millään enää onnistua päiväsaikaan. Paras imetyshetki on aamulla heti kun herätään. Ja joskus voi mennä kivasti pojan herätessä päiväunilta, mutta muuten on sellasta taistelua, erityisesti ennen yöunille menoa, että ei meinaa jaksaa. Korviketta en ole tähän mennessä antanu missään vaiheessa, joten siihenkin siirtyminen tuntuu hassulta tässä vaiheessa, jos tuo edes sitä huolisi (?).

Pitää kysellä neuvolassa, riittääkö meidän keskimäärin kaksi tissittelyä/päivä (ja yöllä ei enää ollenkaan) vauvalle, jos kohta alkaa antaa muitakin maitotuotteita, vai mitä pitäis tehdä. Mielellään pian luopuisin jo kokonaan tai sit ainakin jättäisin vaan tuon aamutissittelyn, joka sujuu edelleen (yleensä!). Eilen en saanu poikaa kertaakaan imemään muuta kuin helpot etumaidot, heruminen kun mulla kestää, ja se tässä varmaan se ongelma onkin pojan normaalin ikään kuuluvan tissilevottomuuden lisäksi.

Kahdet päiväunet edelleen nukutaan, mutta meilläkin yöunet on alkanu lyhenemään entisistä 11 tunnista 10 tuntiin. Päivällä poika nukku ap 45min-1 tunti ja ip 1,5-2 tuntia. Vielä taitaa olla kuitenkin vaikee jäättä pois nuo aamupäiväunet.

Hampaita on meilläkin tehty vasta tässä myöhemmällä iällä, nyt on alhaalla kaksi, ja ylähampaat taitaa alkaa vähitellen vaivata.

Hyvät loppukesät kaikille!

Nove&Eki (9,5 kk)
 
Elämänperhoselle onnittelut :flower:

Meillä yleensä nukutaan kahdet päikkärit aamupäivällä sellaiset 1-2 h ja mahdollisesti illalla n.½-1 h päikkärit (vaihtelee päivittäin) ja joskus mennään vain yhdillä päikkäreillä.

yöunet meillä on siinä klo 22-9.30 joskus heräillään aiemminkin joskus kahdeksan aikaan.

hampaita Karoliinalle on jo tulossa seitsemäs neljä hammasta ylhäällä ja kolmas tulossa alas.

rintamaitoa Karoliina ottaa aamuin ja illoin yöllä ei ollenkaan, päivällä saa muutaman kerran maitoa janojuomaksi.

nyt pakko mennä kun tuo neiti ähertää jotakin tuolla keittiossä hirveän kolinan kera, äsken se ainakin kun katsoin leikki kauhalla ja koiran tyhjällä ruokakipolla.. =)
 
Helou!!!


Tadaa-Miro otti eilen illalla ensimmäiset askeleet ilman tukea :eek: :heart: :D
Meillä on meno kohta niin kovaa ettee perässä pysytä :D
sinisin83-Kaikki aina sanookin,että miten Miro onkin niin riiviön näköinen,että ihan kun olis koko ajan kujeet mielessä :LOL:
Ja kyllä sillä usein on kujeet mielessä aamulla aloittaa ja illalla nukkumaan mennessä lopettaa :D


Siskon vanhassa kulahtaneessa yökkärissä,jäi lahkeetkin ompelematta niin hieman rispaantuu :whistle:
noh,pikku vikoja =)

Hyvää viikonloppua kaikille!!!


 
sinisin: Kyllä n.500ml vuorokaudessa riittää tuon ikäiselle vauvalle. Pääasiallinen ruokahan on kiinteitä/soseita. Ei siis tarvi yrittääkään lisätä maidon määrää. :)

samperin puusilmä: Vaahteramäen Eemeli siis teillä :D Onnittelut uudesta taidosta.

Meillä nukutaan vaihtelevasti 1 tai 2 päikkärit. Jos Jere nukahtaa puol 11, niin saattaa nukkua uudestaan 16sta jälkeen. Tai sit valvoo iltaan saakka. Jos unet nukutaan vasta välipalan jälkeen eli joskus 1n maissa niin sit ei nukuta ku yhdet unet. Iltaunille mennään 8lta ja aamulla herätään yleensä puol 7 jälkeen. :)

jasmara ja Jere, reilu 9,5kk
 
nostellaas =)

Meillä oli eilen Karoliinalla ns.8kk lääkärintarkastus 9½ ikäisenä, Kaikki oli kumminkin ihan hyvin lääkäri ei sanonut mitään painosta, ja nyt paino ja pituus rupeavat kai menemään samoilla viivoilla, tai ainakin eilen siltä näytti.

Ja pakko on hehkuttaa että Karoliinalla eilen meni punnituksessa paino yli 8 kg ( joo tiedän että on turha ilonaihe mutta silti :D )

noin kahdessa viikossa oli tullut painoa lisää 255g. Tiedä sitä oliko ohimenevä painonnousu sitten. seuraava neuvola meillä onkin sitten Karoliinan syntymäpäivänä.

Mutta joo ei mulla sen tähdellisempää ollut, nyt meen laittelee pyykkejä kuivumaan. :wave:
 

Yhteistyössä