*Lokakuiset Pallomahat Elokuussa 2009* *Ensimmäinen vauva on jo syntynyt!*

Moikka taas pitkästä aikaa!

Ruokahalu on täälläkin kova, syödä voisi vaikka kuinka paljon. Ja makeaa tekee mieli... Nytkin on täytekakku jääkaapissa kuorrutusta vaille valmiina ja ilman mitään syytä. :ashamed: Täytyy varmaan pyytää apulaisia sen tuhoamiseen, ettei kerry koko satsi omalle lantiolle.

Liikkeistä Meidän masuvauva kyllä potkii vielä vaikkei tilaa olisikaan. Käsien liikkeet on myös vahvoja joten vauvan asennosta on vaikea mitään päätellä. Esikoisen aikaan tunnistin selkeämmin missä on jalat ja missä kädet, mutta hän oli muutenkin rauhallisempi tapaus odotusaikana (ja vieläkin). Olen itse miettinyt, voisiko tuo valtaisa ruokahalu johtua jotekin vilkkaasta vauvelista? Tuohon melskaamiseen täytyy mennä energiaa, ei ole montaa hiljaista hetkeä päivän aikana. Täytyy nauttia näistä viimeisistä ajoista, juuri vauvan liikkeitä tuli ikävä esikoisenkin synnyttyä. :heart:

(.) Ei oo töissä enää tämäkään mamma. Tuossa loppuviikosta parin hektisen tyäpäivän jälkeen alkoi ihan kunnolliset supistukset, meni yksi kokonainen päivä etten saanut niiltä rauhaa ollenkaan. Soitin sitten terkalle, joka varasi samantien ajan mun omalle lääkärille. Lääkärin tuomio oli sairauslomaa äitiysloman alkuun saakka, kohdunkaula oli lyhentynyt ja vauva aika alhaalla mutta ei sentään kiinnittyneenä vielä. Sanoi että töissäkäyminen saattais käynnistää synnytyksen piankin.

Positiivista tuossa lääkärikäynnissä oli, kun tohtori kurkkasi ultralla vauvan asennon ja hän olikin raivotarjonnassa! Veikkaisin, että kääntyi edellisenä päivänä kun melskasi masussa oikein superkovaa ja tunsin kovia potkuja kyljessäkin. Asentohan voi vielä muuttua monta kertaa, mutta kiva tietää et vauva pääsee vielä kääntymään.

Nyt kun on päässyt töistä pois niin energiataso on noussut huimasti ja täällä on hihat heiluen laitettu vauvalle juttuja valmiiksi ja siivottu kaappeja ja kokeiltu uusia ruokareseptejä ja siinä sivussa hoidettu esikoista. :) Ihan oman voinnin mukaan olen touhuillut, se ero tässä on töissä käymiseen että pääsee lepäämään silloin kun tarttee.

Ja jos nyt ehtisi vähän enemmän kirjoitellakin tänne...

Pikki 31+2
 
Äitiyspakkaus saapui, kesti tasan 4 viikkoa papereiden lähettämisestä =)

Yllätyksenä pakkauksessa oli se, että se peitto on liian iso pikkuiseen laatikkoon. Olikohan tästä aiemmin täällä puhetta...Minkälainen peitto tuohon laatikkoon pitäisi hankkia, ja ylipäätään vastasyntyneelle olla? Ettei olisi liian painava tms...Tuo pakkauksen peitto tuntuu niin raskaalta.

Entä noiden vauvanvaatteiden pesu, mitä pesuainetta suosittelette? Meillä on nyt pesty ihan "tavallisella" Ecoverilla tähänastiset. Siinä ei ole tuoksua juurikaan, eikä mitään pahempia "myrkkyjä", mutta pitäisiköhän olla vielä hellävaraisempaa...

Hieman uusavuttomin keskiviikkoterveisin Apollo + Töppönen rv 28+4
 
Aku
Helou!
Aaah,onpa ihanaa kun vaihteeks on hiukan viileempää.Tosin vieläkin on aika painostavan oloinen keli.Ei vaan ois jaksanu yhtään hellepäivää enää töissä :/

Tänään oli neuvola ja siitä tulin kuulumiset kertomaan.Elikkäs viikkoja 30+4

Pissa puhdas
Paino 600g/vko :|
Paineet 112/66
Sf 27cm

vauvan syke 140-150
Liikkeet ++
Tarjonta RT :)

Eli kaikki kunnossa.Vauva on kuulemma vielä aika ylhäällä ja silti ihan mieletön paineen tunne.En halua des kuvitella mitä on sitten muutaman viikon päästä :/

Nyt suihkun kautta sohvalle.Veto on ihan loppu tästä mammasta.Huomenna 1 vp ja sit taas 8 töitä :headwall:

Vointeja kaikille!

Aku 30+4
 
Vauvanvaatteista: Niitä on kyllä tullut hankittua ihan tarpeeksi, ainoastaan ihan pienimmät eli 50cm vaatteet puuttuu. Kuinkahan pitkään niitä tarvii, eli kuinka monta bodya esim kannattaisi ostaa/ostattaa?

Liikkeistä: En osaa oikein sanoa mitä ne on usien tulee sellaisia sarja potkuja eli yhteen kohtaan monta liikettä peräjälkeen. Sitten nämä saattavat olla sellaisia, että vastakkaiseen päähän tulee myös sarja "rummutus". Sitä en tiedä miten päin vauva masussa on, ensi viikolla on neuvola, jospa siellä osaisi sanoa. Suurin osa liikkeistä tulee alavatsaan.

Valkovuodosta: Täällä ei vielä lorahtele, mutta rakkoon tulee painetta aina välillä. Sillon on kyllä tosi hankala kävellä, jos on vaikka koirien kanssa lenkillä ja jaksaa muuten mennä reippaasti niin vauvan kääntyessä painamaan rakkoa on pakko hidastaa ettei tule housuun :) Tosin tänään tossa saunan jälkeen kun istuin tähän sohvalle ja aivastin niin lorahti housuun, ja oli kyllä ihan sitä itseään eikä valkovuotoa :ashamed:

Ruokahalu: Täällä on myös koko ajan nälkä :D Mutta myös vatsalaukun koko on selvästi pienentynyt. Jos syön liikaa, tulee inhottavia kipuja tuohon ylävatsaan, mitkä leviävät sitten alaspäin. On vain vaikea ottaa sopivaa määrää ruokaa, kun on tottunut suuriinkin annoksiin. Nyt sitten pitäsi ne pienetkin annokset muuttaa vielä pienemmiksi. Mutta aiavn niinkuin Paapelo kirjoitti niin puolisen tuntia siitä että vatsa on reagoinut ruokaan kipuilemalla, voisi syödä lisää.

ON: Väsymys on tullut takaisin... Ei jaksaisi muuta kuin nukkua. Rautaa olen syönyt reilun kuukauden ja nyt mutaman päivän on väsymys ollut aivan valtava. 3vko sitten hb oli 111, ja luulen ettei rauta auta siihen. Saa nähdä millaiset lukemat mitataan viikon päästä.

Alley ja Vilpertti 29+1
 
Ajattelin teiltä kysyä, että kuinka moni on käynyt nyt odotusaikana hammaslääkärissä? Sitähän suositeltais kaikille odottajille ja ainakin meidän kunta tarjoaa ilmaisen hammashygienisti käydin kaikille odottajille. Mie vaan en oo pystyny tuota etua hyväkseni käyttämään hammaslääkäripelkoni vuoks. Mie siis meen jo ihan lukkoon, shokkiinkin, kun pitäisi hammaslääkärille soittaa edes aikaa. Oon sitten aatellu, että parempi varmaan vauvankin kannalta, kun en itteäni stressaa sillä hammaslääkärillä, vaan käyn sitten synnytyksen jälkeen. Oon vaan tehny nyt tästä itelleni aikamoisen ongelman, kun kuitenkin suositellaan, että odottaja kävis hammaslääkärissä...
 
Iltaa!

Ruokahalusta: Mulla on vähentynyt huomattavasti, tuntuu että pakolla pitää jotain syödä. Ennen olin myös tosi kova syömään herkkuja ja nyt tuntuu että nekään ei maistu.
Täytyy vaan yrittää syödä suht usein, kun muuten tulee tosi helposti huono olo.

Vauvanvaatteista Mulla on kanssa vaaville ostettu jo vaatteita taas ihan liikaakin. Mä en taas yhtään tykkää kokopotkareista vaan enemmän puolipotkareista. Ja bodeja on kans ihan kiitettävästi :D
Alley: Mulla ei oo 50cm kuin pari bodyä, musta nuo 56cm on myös niin pieniä että niillä pärjää. Ja mun esikoinen oli 4,5kg ja 54cm joten hälle ne ei ois ees mahtuneet..

Nyt jatkamaan yläkerran sisustamista :wave:

Inka & Maisa 33+2 :heart: :heart:
 
Ruokahalusta: mulla on ruokahalu ollu vähän kadoksissa ja painoa on tippunut nyt viikon aikana melkein kilon. No, on tässä jotain mistä tiputtaakin ei sillä ;)

Hammaslääkäristä: Mä kävin tuossa toukokuussa muistaakseni hoidattamassa hampaat kuntoon. Meillä ei kunta tarjoa mitään erityispalveluja enää raskaana oleville, vaan ihan perusjonotuksella on kunnalliseen mentävä. Mä en jaksanut jäädä odottamaan puolta vuotta, joten menin yksityiselle niin sain asian pois päiväjärjestyksestä.

Sekoilin tossa aiemmin ton mun rv:n kanssa, eli nyt on kuitenkin vasta rv32+0 =)
 
Oltiin esikoisen kanssa maalla alkuviikko, yritin kovasti kerätä marjoja ja tehdä jotain puutarha hommaa mutta eihän siitä mitään tullut kun heti alkoi supistella ja selkä kipeytyi myös, on jo aika raihnanen olotila, saa nähdä kuinka sitä ensi viikolla jaksaa töissä olla :/

Mulla on alkanut tissit vuotaa jo nyt maitoo, ja tänään on ollut useampaan otteeseen sellainen olo että maito alkais nousta ihan urakalla :eek: onko muilla ? Onneksi huomenna neuvola niin saan taas kysellä sielläkin. Minua vaan mietityttää että eihän tämä vaan voi olla joku enne ennenaikaisesta synnytyksestä, kun supisteleekin paljon ja kovasti...
 
Jahas, se on meidän pikkupoika sitten kipeenä. Tänään kun hain hoidosta niin sanoivat että oli hetki sitten mitattu kuume ja oli 37,3. Kotona mittasin uudestaan ja olikin sitten jo 38,1. Soitin jo lääkäriinkin että pitääkö tulla näytille, mutta sanoivat ettei tarvitse ellei tule muita oireita kuten hengitysvaikeuksia. Ja mua painotettiin nyt sit pesemään käsiä joka vaiheessa ettei tarttuis muhun. En tiedä sit onko tämä vaan tavallista flunssaa vai joko se sikalunssa olis levinny tonne meidän päiväkotiin.

Hammaslääkäristä en ole käynyt. Pitäs varmaan mennä mutta myös mulla on jonkin asteinen hammaslääkäripelko joten ajattelin käydä tarkastuksessa sit synnytyksen jälkeen. Edellisen raskauden aikana mulla tuli yks reikä ja kaks paikkaa irtos joten tuntui että siellä hampilääkärissä sai ravata koko ajan. Lisäks poistettiin het synnytyksen jälkeen yks viisauden hammas, onneks lähti helposti.

Kyllä tää mun sairasloma tuli kuulkaa just oikeeseen aikaan. Nyt kun on saanut pari päivää levätä, oikeesti siis vaan levätä, niin ai että kun on parempi olo. Huomisen lepäilystä en sit tiedä kun toi pikkujäbä jää tietty kuumeilun takia kotiin, mutta saattaapi olla että myös mies jää sit kotiin sen kanssa joten edelleenkin saisin enemmän sit levätä. Supistukset on vähentyny selvästi ja yleinen olotilakin on paljon virkeempi ja parempi.

syömisestä: mulla ei ole kyllä ruokahalu kadonnut mihinkään. Oliskin! Koko ajan tekee mieli jotain, herkkuja useinmiten, ja paino kipuaa kohta niin tähtitieteellisiin lukemiin että kuolen häpeästä joka kerta neuvolassa puntarillakäynnin takia. Nyt tein pyhän päätöksen että lopetan herkut synnytykseen asti kokonaan. Jos on juhlia niin sit saa syödä kakkua, mutta kotona ei. Tää päivä on nyt menny sit jo ilman herkkuja ja sain itseni jopa kaupasta ulos ilman että ostin karkkia, pullaa tai jätskiä. Hyvä minä! Vaikkei mulla raskausajan diabetestä olekkaan, niin kaippa se vauva silti saattaa kasvaa siitä ylettömästä herkkujen syömisestä joten siinä mulle motivaatiota kun en haluis mitään viiskilosta sit karkinsyönnin takia ulos puskea...

Nyt väsyttää sen verta että taidan painua pehkuihin.

Hokkis ja Pikkis 29+3
 
Iloisia uutisia :D Kaverini aloitti eilen tämän mein kolmenkoplan (kaveri, käly ja minä) poksumisen. Tyttö tuli :heart: tullessaan neidillä oli painoa karvan alle 4kg ja pituutta 51cm. Lohduttavaa, et onaan LA:han on enää 11+/-2viikkoa :D Tää kaverini toinen tytär siis syntyi rv38+4.

Mulla on tänään edessä äippäpoli käynti klo 10.00, niin ei sitten tietenkään nukuttanut enää kuuden jälkeen ja varsinkaan kun nukkumaan menin vasta klo 2aikaan. Taidan siis tänään tarvita päikkärit |O Tänään on siis hyvä päivä kun pääsen näkemään mein pallopään :heart: ja sit pääsen vielä haistelemaan tuoretta vauvaa :LOL:

Flora sinullakin tänään ä-poli käynit =) Onkos sun sokerit pysynyt rajoissa? Mulla on riittänyt ruokavalio pitämään sokerit kurissa, mut tuon salaatin ja muiden rehujen syönti aiheuttaa ihan järkyttäviä ilmavaivoja meikäläiselle. Pirun metaanikaasut :kieh:

nöpötin ihana masu :) On kuin olisit nielaissut koripallon.

apollo80 ostin vauvapyykkiä varten Omo sensitive pikkujätin ja on meinaan tosiaan riittoisaa ja meinaan alkaa käyttään sitä ihan mein aikuistenkin pyykkiin kunhan saan ton Bioluvilin loppumaan ensin.

DsariaL jutteli hammaslääkäristä. :wave: Tää masumamma on käynyt koko raskauden ajan hammaslääkärillä ja ensi viikolla on taas mentävä. Mulla ei ainakaan tee vielä huonoa maata siinä tuolissa, paitti kun joskus ne kallistaa sitä niin, et menee veripäähän.
Mulla on käytössä sellainen purentakisko, etten nukkuessa narskuttaisi hampaita yhteen, niin jotenkin sen kanssa onnistun saamaan paikkoja irti hampaista. Viimeksi kesäkuussa tehtiin ylös oikealle poskihampaaseen paikka ja se on nyt jotenkin taas lähtenyt irti vaikken ole ollut yhtään yötä ilman kiskoa. Tosin löysi ne mun hampaista tammikuussa 5reikää ja niitä siis on nyt paikkailtu ja nyt olis viimonen käynti edessä ennen synnytystä, tosin taitaa vielä lisä käynti tulla tuon irronneen paikan vuoksi.

palailenpa taas ä-polin jälkeen.


pinkkimieli ja pallopää 28+5
 
Huomenta:

pinkkiksen kaverille suuret onnittelut nyytin johdosta =)

nöpötin:

Nätti massu =)

apollo:

Ei vauvalle tarvitse olla välttämättä peittoa lainkaan, jos huone on lämmin. Mutta itse käytin pojalle meidän entisen asunnon vetoisassa huoneessa sellaista äitini joskus tekemään pientä fleece huopaa. Oli ohut ja pituus arvioituna n. 70cmx70cm.

hammaslääkäristä:

En ole käynyt. Kammoan hammaslääkäriä...vanhoja lapsuuden traumoja kamalasta sadisti hammaslääkärinaisesta :ashamed:
Eipä ole reikiäkään, mutta pitäisihän se...

Deri on nyt kääntynyt jotenkin tosi tosi kiitettävään raivotarjontaan..jalat on aamuisin ihan tuossa rintalastan kohdilla ja voi miten se tuntuu ikävälle, mutta siirtää kyllä sivummalle ketaransa kun nousen :D

En olevarma oliko se täällä, mutta kuienkin oli puhetta omista lenmpikappaleista ja niiden soittamisesta vauvalle.
Soitin esikoiselle muutamaa rauhallista klassikkoa ja tunnistaa ne yhä vaikka taukoa niiden soittelussa olisi ollut kuukausia =)

Tässä on yksi joka on minun unilau listan kärjessä (itse vollotan näin raskaana kylläkin tuota biisiä ;) )
http://www.youtube.com/watch?v=NjyzB1sqNDw

Niin kaunis kappale :'( :D

Nyt aamiasta :p

paapelo+poju+Deri 32+5
 
Huomenta
Eilisestä ultrasta...
Meni iltapäivä aika sumussa, en ees osannut tänne kirjoitella.
Vauva on nyt 2040g ja pitkä! Lääkäri sanoi että iso kokoinen, mutta sopusuhtainen.
Istukan virtaukset oli hyvät ja vauvan sydän löi vahvasti.
Pään reikäkin oli umpeutunut. Eli tervettä vauvaa ootellaan.

Sitten se paukku, joka pisti meidän päät sekaisin.
Mein neiti ei sitten olekaan neiti :D :D :D

Lääkäri tuumasi vain, että jos tämä lapsonen on tyttö, niin hän on ihan väärällä alalla.
:heart:

Anteeksi omanapaisuus, tässä ollaan vieläkin hiukan häkellyksissä, tämä kun on nyt sitten minun ensimmäinen poika, kaikki muut olleet tyttöjä.
Typerä virne naamalla koko ajan, ja epäuskoinen olo.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Marsupilami--:
Lääkäri tuumasi vain, että jos tämä lapsonen on tyttö, niin hän on ihan väärällä alalla.
:heart:
:LOL: Loistava lääkäri sattunu teille.

Tällä ois tänään VIIMEINEN työpäivä! Hiphei ja hallelujaa. On niin mukavasti painetta tuntunu tuolla ja kohdunsuuta vihlonu, että ihan hyvä vaan. Viime yö oli kertakaikkisen kamala, valvoin kolmesta viiteen ja aamulla koski kurkkuun ja särki päätä valoon katsoessa... jospa sitä nyt kuitenki siltä sikalentsulta ois säästyny. Ehtis alta pois :)

Huomenna ois neuvola, ihanata :) Saa nähdä mitä sanomista siellä on.
 
Huomenta:) Mä heräsin viiden maissa tänään, monet jutut pyöri mielessä ja ei saanut nukuttua. Mietin töitä, joita on paljon vielä ennen äippäriä, meidän remonttia ja sitten vielä synnytystä. Huomaa, että mä alan nyt olla aika rauhaton ja stressaantunut, niin paljon juttuja hoitamatta ja aika tuntuu loppuvan kesken.

Onnea pinkkimielen kaverille!

Hammaslääkäristä: Oon ajatellut käydä vielä ennen synnytystä. Alkuraskaudesta sain pahoinvoinnin takia hampuja aika huonosti hoidettua, nyt olis hyvä hetki huollattaa ne taas. Hammaslääkäriä mä jostain syystä en pelkää vaikka mulle on tehty vaikka mitä juttuja vuosien varrella. Mä käyn jopa ihan mielellään:)

Oon ajatellut että ecoverin hienopyykkiaine olis sopiva vauvan vaatteille mutta varmaan mikä tahansa hajusteeton ja herkkäihoiselle sopiva käy.

En oo sitten yhtään perehtynyt peittoihin enkä muuhunkaan, kiire tulee:( Remppa vie juuri nyt kaikki rahat ja muutenkin olen ajatellut ostaa vasta uuteen asuntoon vauvan jutut mutta saattaisin olla kyllä rauhallisemmin mielin jos olisi vähän enemmän hankintoja jo tehty.

Marsupilami: Onpas jännä tuo, että vauvan sukupuoli olikin nyt eri kuin aluksi veikkailtiin:) Käyhän näitä.
 
Marsupilami:

Voi juku..onnea pojasta :D
aika yleisesti se meneekin noin päin jos on vaihtuakseen...nimittäin, että tyttö muuttuu pojaksi. siksi en itse uskalla luottaa ollenkaan ja vaatteet ovat "neutraaleja", eli sopivat siis kummalle vain :D
 
Huomenia!

Täällä tuntuu yhdellä jos toisellakin olevan jo tukalat oltavat; itse kuvittelin myös olevani elämäni kunnossa, mutta niinpä vain eilen iski armoton viiltely kohdunsuulle, kun kipitin koiran kanssa vähän reippaammin. Ja tuntuu, että vauva saa nyt aikaan kauhean paineen etenkin istuessa -ja töitä olisi vielä yli kolme viikkoa jäljellä. Tohtisiko sitä hakea sairaslomaa?

Paulah: Mullakin pyörii mielessä tuhat ja yksi asiaa, lähinnä stressaan sitä, että on vielä paljon töitä ja jatko-opintojuttujakin tehtävänä ennen vauvan syntymää. Kunpa saisi jo jäädä kotiin ja rentoutua!

Ruokahalusta oli puhetta. Täälläkin tuntuu olevan vähän väliä nälkä ja olen alkanut miettimään, että syönköhän tarpeeksi monipuolisesti. Eli saanko tarpeeksi proteiinia ja hyviä rasvoja, sillä olen kasvissyöjä. Vauvahan kasvaa näillä viikoilla niin nopeasti, että varmaan rakennusaineidenkin tarve on suuri.

Väsymyksestäkin joku puhui, sitä on liikkeellä täälläkin. Työpäivän jälkeen ei muuta jaksa kuin kellahtaa sohvalle. Siksikin tuntuu, että rasittaakohan työ liikaa? En haluaisi olla ihan rättipoikkiväsynyt valmiiksi vauvan syntyessä...

Onko täällä muuten monta pääkaupunkiseutulaista? En mielestäni löytänyt omaa ketjua ja mietin, että voisi olla kivaa järjestää tapaaminen? Itse kaipaisin muutenkin äiti-vauva-seuraa Espoon suunnalta, etenkin vaunulenkeille olisi kivaa saada kaveri. :)

 
Peppi30: Mä oon kanssa kasvissyöjä ja välillä vähän pohdiskellut tuota protskujen saantia. Sehän ei ole kasvissyöjälle toki sinänsä ongelma, lähinnä vaan sitä olen miettinyt että proteiinipitoiset ruuat ei ole juuri olleet mun mielitekojen listalla nyt raskausaikana. Eiköhän se silti ole ihan ok, oon mä ihan hyvin ja terveellisesti syönyt.Oon syönyt esim vähärasvaisia juustoja ja pähkinöitä salaateissa sekä tietty kasviöljyjä.Ja ihan täysvijatuotteissa on yllättävänkin paljon proteiinia. Kysynkin sulta että miten ootte tekemässä lapsen ruokavalion kanssa? Meillä arvotaan että noudattaako tätä mun lakto-ovo-vegeä vaiko laitetaanko vielä kalaa joskus listalle. Mies ei ole kasvissyöjä mutta kotona syödään kasvisruokaa pelkästään.

Mä olen pääkaupunkiseudulta, Helsingin puolelta täältä ihan keskustasta:)
 
Peppi30 ja Paulah: Mä oon kanssa kasvissyöjä pääosin, tosin syön kalaa sillon tällön. Oon myös syöny omega3-valmistetta raskauden puolenvälin jälkeen. Mä luulen, että meillä vauveli syö kyllä sitten myöhemmin myös lihaa. Mies meinasi saada sydänkohtauksen kun joskus ihan kiusallani sanoin, että meijän lapsesta tulee sitten vege :LOL:

Vauvan asennosta mulla ei edelleenkää ole kovin selkeää kuvaa, neuvolalääkärissä oli poikkitilassa ja luultavasti niin edelleen, koska liikkeet tuntuu navan alapuolella. Tosi alhaalla lantiossa majailee, siellä ollut jo rakenneultrasta lähtien.

Mä kävin hammaslääkärissä mutta lääkäri sanoi, että pitäis ottaa röntgenkuva ennen kuin lähtee paikkailemaan, joten pitää mennä uudestaan sitten synnytyksen jälkeen.

Onko muilla ollut turvotusta? Mulla nyt viime viikkoina jo aamuisin on ollut jalat ja sormet ihan turvoksissa. Oon ihan hätää kärsimässä, kun ei mahdu enää mitkään kengät jalkaan ja sormusta en saa enää otettua pois. Töissä kun istuu koko päivän niin ihan järkyttävän turvonnut olo sen jälkeen. Verenpaineet kävin itse mittaamassa ja oli alhaalla edelleen (99/60). Yritin eilen tunnin ajan soittaa neuvolaan, mutta puhelin oli koko puhelinajan varattuna. Selkäkin kipuilee ja väsymys vaivaa täälläkin, joten rupesin jo harkitsemaan sairasloman pyytämistä.

Mä olen myös Helsingistä :wave:

Mulla on tainnut mennä noiden pienten vaatteiden ostelu vähän överiksi, tosin kirpparilta olen suurimman osan ostanut niin ei rahallisesti nyt niin paljon ole vaikuttanut. Bodeja ja puolipotkareita pääasiassa on tullut ostettua, prinsessamekot olen pyrkinyt jättämään ostamatta niiden epäkäytännöllisyyden takia, vaikka onhan ne niin ihania :heart:
 
Fresia: Täällä on turvotusta myös :wave: Jalkapohjat, kämmenet ja sormet. Kädet on huonompina päivinä sellaiset että sattuu kun sormmia koukistaa ja mitään voimaa niissä ei ole. Jalkapohjat kipeytyy myös jos paljon kävelee tai joutuu seisomaan töissä. Kämmenet on ihan pinkeet ja punaiset ja niitä kuumottaa koko ajan.

Marsupilami: Varmasti mielenkiintonen tunne kun toinen yhtäkkiä "vaihtaa sukupuolta" :) Meillä on kanssa tyttölupaus, mutta rakenneultrassa sanoi ettei kannata mitään mekkoja mennä ostelemaan. Joten vieläkin ajatellaan ettei ole varmuutta kumpi tulee.
 
Fresia82: Kiva tietää että meitä on muitakin:) Mä oon kanssa käyttänyt noita omega3-valmisteita nyt raskauden aikana, ihan varmuuden vuoksi. Oon varmaan tässä vähitellen jättämässä niitä pois kuten osaa muistakin ravintolisistä. Alkuraskaudessa voin niin huonosti, että tuntui hyvältä idealta täydentää ravitsemusta vähän. Meillä miestä ei lapsen mahdollinen kasvissyönti tunnu juuri mietityttävän:) Sitä kalaa oon itse vähän mietiskellyt, mulla ei mitään niin kovasti sitä vastaan ole ja saattaa olla vaikka reissussa kätevämpi. Katsotaan:)
 
Muovitettu frotee oli etolassa muistaaksein 7,90 /m, saman maksaa myös Kangastukussa netissä ja Eurokankaassa 13,90 /m Aika iso ero! Jyskin valmiit palat on kyllä aika varteenotettavat hintaa ajatellen. Kaverilla kun kävin kylässä, sanoi että ei ollenkaan käytä niitä suojia patjansuojana, vaan hoitoalustalla. Ei oo kuulemma koskaan lirahtanut ohi vaipasta, ja suoja hiostaisi kamalasti lakanan alla. Oletteko te niitä ihan patjansuojina käyttäneet? Ja lakanan alla vai petauspatjan alla vai missä kohtaa?

Eilen illalla tuli törkeen huono olo, ihan kaikin puolin. Jouduin käymään pari kertaa oksentamassakin. Tuossa kun juttelitte lisääntyneistä valkovuoto "lirahduksista" niin kiva homma kun siinä oksentaessani housut kastuivat. Tähän asti kuvittelin että vähän pissasin housuuni, mutta jos se olikin sitten vetisempää valkovuotoa. Juu, no ehkä. Melko huojentava tieto. Mies ihmettelee aina että "mitä, vastahan sä vähän aikaa sitten vaihdoit pikkuhousuja!?" kun niitä tosiaan menee vähän useemmat päivässä :)

Mahassa pieni Elli möyri varmaan kahteen asti yöllä tosi kipeesti. Tuntu että se nipistelee mun kylkiin, tekee sitä muuten just parhaillaankin. Ei meinannu tulla nukkumisesta mitään. Mikään asento ei ollu hyvä. Tuntuuko teillä muilla koskaan että vauva ei lopeta ollenkaan muljumista? Oli aika kauhee yö! Jaa, tässä samalla kun lueskelen kirjoituksia, niin Paapelolla taitaa ainakin olla kanssa yksi muljumestari mahassa :)



Meidän neuvolasta saa tosi huonosti lääkäriaikoja. Terkkarin koneen mukaan seuraava vapaa olis ollu vasta syyskuussa, mutta enhän mä sitten enää sitä sairaslomaa tarvi kun muutenkin olen äitiyslomalla jo silloin!!! Se sitten teki jotain omia järjestelyjä ja sai mulle jonkun lyhyen ajan ens tiistaille. Kävin eilen sitten työterveydessä (vaik ei yhtään olis tehny mieli, useesti kun oon siellä käynyt, oon saanut jonkun flunssan sieltä mukaani!) ja siellä olikin kiva lääkäri joka oli itekin raskaana, ehkä ihan pikkuisen pienemmällä mahalla kuin omani. Yleensä siellä työterveydessä ei edes saa lääkäriaikaa samalle päivälle, mutta nyt siellä olis ollu aikoja vaikka kuinka! Tosi vähän porukkaa oli odotushuoneessakin. Mikähän terveysaalto nyt on iskenyt?

Siis joku täällä sanoi että neuvolan terkka kirjoitti sairaslomaa. Miksei meidän neuvolassa terkka ei voi kirjoittaa?

Hokkis kyseli onko muilla vauvavakuutusta. No me ei otettu. Oltiin siitä miehen kanssa ihan yksimielisiä.

Tuntuu että muilla on painoo tullut paljon vähemmän kun mulla, vai onko täällä useitakin joilla on tullut jo yli kymmenen kiloa? Silti kuitenkin edes omasta mielestäni se ei näy juurikaan! Ja kaikki sanoo että "sulla ei ainakaan oo tullu ylimäärästä" Toisaalta se taitaakin olla kaikki muun jaloissani nesteenä. Ihan törkeet hobitin jalat! Karvat kun kasvattais siihen päälle niin menis ihan hobitista. Mulle ei mahdu jalkaan oikein enää kun crocsit, joiden ulkonäöstä en oikein pidä. En tiiä mitä syksymmällä laittaa sitten jalkaansa!? Haisaappat mahtuu kyllä, tavalliset saappaat joita käytin viikonloppuna sienimehtällä käärmeitten varalta, tuntui tosi pieniltä :)

DsariaL Kyseli hammaslääkärissä käymisestä. Meidän kunta ei ainakaan maksanut hammashoitajalla käyntiä, vaikka aika kehotettiin neuvolasta varaamaan. Eikä hammaslääkäriaikaa varmaan olis ees saanut. Hoitaja sanoi että pitäis varata ihan oikee hammaslääkäri sitten kun vauva on jo syntynyt, niin sen voi sitten saada seuraavan vuoden sisälle... Mutta se hammashoitaja tai siis suuhygienisti... oli aika hyvä. Sitä ei jännittänyt mielestäni niin paljon kuin hammaslääkäriä (tosin itselläni ei kyllä mitään hammaslääkäripelkoa olekaan, mutta ei kyllä koskaan ole hampaita paikattukaan. Lähes pelkkiä hyviä kokemuksia hammaslääkäristä: jos on kiltisti, saa kiiltokuvan) ja se jynssäsi hampaista kiviä pois tosi tehokkaan tuntuisesti, oli oikein hyvä kokemus se! Näin loppuvaiheessa ei kyllä kannata enää mennä hammaslääkäriin. Siinä tuolissa voi olla aika tukala istua! Kannattaa ajatella asiaa vasta synnytyksen jälkeen mielestäni.

Hanne kyseli maitojuttuja. Juu, mulla ainakin on tullu sellasta melko kirkasta nestettä tisseistä, ilmeisesti se on sitä esimaitoa, niinkuin täältä palstalta vähän aika sitten luin. Aattelin itekseni aluksi että se on jotain rasvaa tms... Sitä on aina vähän liiveissä iltaisin. Ja semmosta karstaa tai jotain irtoo nännin päistä, ehkä sitä samaista "maitoa" kovettuneena? Toissailtana kun otin liivit pois, tuli pieni pisara sellasta enemmän maidon näköistä. Oli tietty pakko juosta olkkariin näyttämään miehelle "Katso, katso! Maitoa!" :LOL:

Miten tätä tekstiä taas tuli näin paljon...

Hanikka ja Elli 31+5
 
pinkkimieli: on mulla sokerit pysyneet tosi hyvin kurissa pienellä ruokavalion säädöllä :)

Kävin tosiaan nyt äitiyspolilla rd:n takia seurantakäynnillä ja siellä sitten sain tämmöistä tietoa:

rv 32+1
tarjonta: RT
liikkeet: ++
syke: olin 15min käyrällä ja ka oli jotain 145
kohdunsuu: kiinni, kiinteä ja kanavaa 3cm, eli tilanne normaali
lapsiveden määrä: normaali
painoarvio: 1930g

Vauvan vyötärönympärys vastasi viikkoja, kuten myös reisiluun pituus ja kallon ympärys. Tuo painoarvio meni keskikäyrälle, eli ainakaan toistaiseksi ei ole sokerit päässeet jylläämään ja sain kehuja kun olen onnistunut noudattamaan diettiä näin hyvin :) Seuraava käynti on rv36 kun tehdään uusi painoarvio.
 
Heippa!
Marsupilamilla olikin sitten mielenkiintoinen ultrakäynti! :D Jotenkin sitä on itekin ihan tuudittautunut siihen että tietää kumpi sieltä on tulossa...ois aika shokki jos se nyt vaihtuiskin, vaik sinällään asialla ei oikeestaan ole mitään väliä ees.

Hammaslääkäristä Mä oon menossa ens viikolla, apua! Oon kans vähän hampulääkärikammonen, mut aattelin et pakko se nyt on vaan mennä tarkistaan hampaiden kunto. Joskus se on kuitenkin edessä, eikä sitä saa ite aikaseks ikinä soitettua aikaa sit sinne et parempi nyt mennä kun oikeen kysyivät haluanko.

Tietteks mä oon oikeen alkanu odottaan synnytystä =) Siis en tiä miks, mut mul on ihan sellanen kärsimätön tunne et pääsis jo. Ja siis ei sen takia että haluisin äkkiä mahasta eroon ja vauvan syliin, vaan ihan sen itse synnytyksen takia. En oikeen itekään tajuu et mitä siinä niin odotan, kai se on sitä et haluun taas päästä testaan et olikos se nyt sit niin kauheeta ku muistelen. Ja sit on sellanen olo et haluaa taas testata itteensä et paljonko sitä kipua kestää. Mitään aikomusta ei oo olla ilman kivunlievitystä, epiduraalin haluan tosiaankin mikäli vaan mahdollista, mut silti. Onkohan tääkin nyt joku raskauden aikanen mieliteko sitten...haluan synnyttämään!! :LOL:

Töissä tässä yritän aikaa tappaa, tai oishan noita hommia, mut ei koko ajan jaksta. Sitä vaan kummasti välillä ajautuu tänne netin puolelle aina... :saint:
 
Hammaslääkärissä tuli käytyä viime viikolla. Keväällä kävin suuhygienistillä ja löyty pieni reikä. Se sit paikattiin viime viikolla. Eka reikä ikinä. Tosin poden myös kammoa hammaslääkäriä kohtaan lapsuuden oikomishoitojen takia. Sisu reagoi tosi voimakkaasti siihen poraamiseen, alko hirvee möyrintä heti. Osaltaan myös mun jännitys varmaan vaikutti pieneen mieheen.

Turvotusta on myös täällä reilusti. Jalkapohjat kipeet ja sormuksia ei meinaa välillä saada sormesta. Ananasta olen koittanut syödä ja juoda runsaasti, mutta ei se kyllä kovin pitkään ainakaan auta.

Eilen laitettiin valmiiksi Sisun korisänky makkariin. Virittelin kaikki katosverhot ja reunapehmusteet paikoilleen. Siellä se nyt odottaa pientä nukkujaa. Vaatteita en ole vielä pessyt, mutta katselin jo kaupassa noita Erisanin ja LV:n pesuaineita, että pitää kohta ostaa sellasta.

Ja mäkin olen jo alkanut odottaa synnytystä. Mullehan se on toisaalta hyvinkin tuttua puuhaa, mutta toki henk.koht aivan uutta. Mutta suurella mielenkiinnolla sitä odotan.

Nyt jalkahoitoon, ihanaa!!!

Barbapörrö ja Sisu :heart: 29+3
 

Yhteistyössä