Lokakuiset 2023

vierailija
@ekapikkunen kyllähän tuo valitettavasti km kuulostaa, mutta pidän erikoisena, että diagnoosi tehdään vain oireiden perusteella ilman tutkimuksia. Mulle kun taas joulukuussa sanottiin verenvuodosta (myös puhelimessa tehty diagnoosi), vaikka oli oikeasti km kyseessa, että vuodot voi olla normaalia. No ei ollut, enkä päässyt kunnallisella mihinkään tutkimuksiin. Kävin sitten oman mielerauhan vuoksi tarkistuttaa tilanteen yksityisellä ja siinä vaiheessa kohtu oli jo melko tyhjä ja vain paksuuntunut endometrium enää. Vaatisin kyllä päästä tarkistuttaa tilanteen ultraan jotta näkee edes, että onko kaikki materia tullut pois. Ja jos ei kunnallinen suostu, niin sitten yksityiselle jos vaan siihen on mahdollisuus. Itte halusin varmistuksen myös siksi, että km jäi merkintä mun tietoihin varmasti ja on kirjattu kantaan. En usko, että pelkän puhelinkeskustelun perusteella tästä nimittäin olisi jäänyt mitään rekkariin.

WAU @Pinkki Myy , elämä on kyllä ihmeellistä joskus ja osaa yllättää.
@jenicha tuplaonnea!

Kiitos mukaan pääsystä ja terveltuloa toivotuksista! Katsotaan kuin kauan täällä tosiaan ollaan. Tänään olis iltapäivällä ultra. Jestas että jännittää, ihan kylmiä väreitä menee ja tärisen jännityksestä ja hermostuksesta jo nyt. Ei meinaa työnteosta tulla mitään. Mulla ei ole oikein mitään odotuksia sen ultran suhteen, muuta kuin että tulee huonoja uutisia. En muista jännittäneeni näin paljon ekan ja tokan lapsen varhaisuä:tä vaikka eka on IVF:stä saatu ja toinen oman kierron lääketuella, niistä kun tosiaan oli se hyvä tunne jo ennalta vaikka kyllähän nekin jännitti. Mutta tän päivän jännitys on ihan omaa luokkaansa.

Lisäksi kun mulla ei ole oireita enää ollut viikonloppuna, viime viikolla vielä oli iltaisin etomista. Muita oireita ei ole ollut lainkaan. Ja kun kahden ekan lapsen kohdalla alkuoireet menivät ihan samaa kaavaa, niin ei uskalla luottaa nyt mihinkään.

t. Fiufau
 
  • Tykkää
Reactions: vauvakuume7
Te joilla on lapsia jo ennestään, niin milloin kerroitte/ aiotte kertoa heille raskaudesta? Mulla on 8v. poika joka ihmettelee mun huonovointisuutta ja kyselee et onko mahatauti. Oon vaan sanonut että muuta mahavaivaa, mutta ei vakavaa. Mut varmaan täytyy sen varhaisultran jälkeen kertoa. Hän on joka toinen viikko isällään et sillä saa aina vähän peliaikaa lisää.
 
vierailija
@riinuliini ei aiota kertoa raskaudesta lapsille (mikäli siis jatkuu) ainakaan ennen niskapoimu-ultraa. Jos tuonne asti päästään niin ehkä vasta kun maha alkaa näkyä. Pienempi nyt ei tosin asiaa tule silloin vielä todennäköisesti ymmärtämään, mutta esikoinen taas ymmärtää, niin en ota riskiä että joutuisi kertomaan huonoja uutisia. Tosin itsellä on se hyvä tilanne, että kun oireita ei ole niin ei tarvitse mitään selitellä. Ja varmasti tähän vaikuttaa myös lapsen ikä, milloin on hyvä hetki kertoa.

Olen vähän ajatellut, että muutenkaan en tule tätä raskautta erikseen kelleen kertomaan vaan saapi lähipiiri sitten ite käyttää hoksottimia 😄

T. Fiufau

Ps. Pitää kohta vissiin luoda uudet tunnukset kun ei salasanan vaihto onnistu
 
  • Tykkää
Reactions: riinuliini
Tsemppiä ultraan @vauvakuume7 ❤ Miten meni @Fiufau ultra?

Meillä nyt viikko dramaattisista tapahtumista, ei ole tullut vuotoa enään eikä kipuja tms, kyllä silti mietityttää vieläkö siellä on pieni menossa mukana… Päätettiin nyt kuitenkin odottaa siihen nt-ultraan, eipä siihenkään enää ole kuin kolmisen viikkoa mutta kyllä tuntuu pitkältä ajalta 😁 Raskausoireetkaan ei enää tunnu niin voimakkailta, toisaalta näin kymmenennellä viikolla ne ehkä voi alkaa helpottamaan muutenkin.
 
Moi! Tulisin myös varovaisesti mukaan ketjuun :) Laskettu aika olisi 27.10. Tänään 5+4. Tein viime viikolla lomalla mökillä positiivisen testin. Oli ihana loman aloitus
Mulla on 2 tytärtä, 10 ja 3 -vuotiaat. Edellinen raskaus päättyi syyskuussa 2022 keskeytykseen. Poikavauvalla todettiin anenkefalia, vakava aivojen kehityshäiriö/aivottomuus. Tämä tuli ilmi np-ultrassa. 💔 Tuntuu, ettei uskalla iloita kunnolla kun pelkää enemmän kuin aikaisemmissa raskauksissa, että jokin menee taas pieleen…
Mutta ajattelinpa silti uskaltautua tänne :)

Alviita/4.lapsi/NKL
 
vierailija
@Babyshark onnea hyvistä ultrakuulumisista!
@Alviita ompa teillä ollut hurja ja surullinen kokemus. Otan osaa menetykseen. Toivotaan kovasti, että nyt kaikki menee hyvin.

Täällä fiilikset ovat hyvin epätodelliset, onnellinen mutta hyvin pelokas. Eilen varhaisultrassa näkyi alkio sykkeellä, vastasi aika hyvin päiviä 6+5 (kuukautisista laskettuna olisi eilen ollut 6+6). Olin niin ihmeissäni tästä, että en tajunnut kysellä mitään ja näin jälkikäteen harmittaa. Olisin halunnut tietää tarkemmin, onko syke hyvä/miltä vaikuttaa/mikä riski km jne.

En ole oikein vielä sisäistänyt tätä kun odotin huonoja uutisia. Ultra ei kuitenkaan juuri rauhoittanut mieltä, sillä olo on niin oireeton ja erilainen versus kaksi edellistä onnistunutta raskautta niin en uskalla luottaa. Neuvolaan kuitenkin soitin tänään ja eka käynti olisi ensi viikolla. Varasin lisäksi yksityiseltä ultran maaliskuun puoli väliin jolloin pitäis suunnilleen olla 9+2. En kestä odottaa np-ultraan tämän kanssa, sinne kuitenkin on vielä niin pitkä aika. Ja jos tulee huonoja uutisia vielä, niin ennenmmin otan ne mahdollisimman aikaisin. Varsinkin kun tuo np-ultran ajankohta sattuu suunnilleen esikoisen synttärien aikoihin.

t. Fiufau
 
  • Tykkää
Reactions: Alviita
vierailija
Onko kuinka moni uskaltanut liittyä facebookin lokakuisiin jo? Itte aion varmaan jossain vaiheessa liittyä, mutta en vielä kyllä uskalla. Odotan vähintään sen toisen varhaisultran ja ehkä jopa haluaisin odottaa tuonne 12 viikon tietämille saakka. Enkä halua, että kukaan tuttu huomaisi faen kautta asiaa turhan aikaisin (joo, asiathan pitäisi pysyä ryhmän sisällä, mutta mistäpä sen oikeast tietää.). Mietin vaan, että miten nopeasti noita mahdetaan taas sulkea.

Entä seuraako kukaan tuota vau.fi lokakuisten keskustelua? Siellä keskustelu olis ilmeisesti vilkasta, etenkin siellä salaisella puolella. Itte en vaan koe sitä keskustelualustana niin mielekkäänä kun on niitä topicceja niin paljon ja siellä keskustelua on käyty jo vaikka kuinka kauan, niin vähän varmaan olisi ulkopuolinen olokin jos sinne liittyisi vasta nyt/myöhemmin.

Samoja asioita ole miettinyt. Feberyhmä kiinnostaa, mutta ehkä sitten myöhemmin kun raskaus on varmempi. Ja Vau-foorumissa mulla tökki se sääntöjen määrä. "Vähintään x määrä viestejä päivässä/viikossa/kuussa tai muuten sut potkitaan pihalle". Ei mua kiinnosta keksimällä keksiä poksautusviestejä jotta pääsisin juttelemaan 😁😅

Eiköhän feberyhmään pääse porukkaan mukaan myöhemminkin, veikkaan ettemme ole ainoita jotka odottavat raskauden etenemistä vieman pidemmälle 😊

Mä jouduin kertomaan töissä pomolle koska pahoinvointi on nyt niin rajua ja vatsa erottuu lähes kaikissa vaatteissa. Sain ihanan vastaanoton ja paljon tukea ja tsemppiä. En olisi vielä tässä vaiheessa halunnut kertoa, mutta en myöskään tykkää salailuista tai jopa valehtelemisesta.
 
Samoja asioita ole miettinyt. Feberyhmä kiinnostaa, mutta ehkä sitten myöhemmin kun raskaus on varmempi. Ja Vau-foorumissa mulla tökki se sääntöjen määrä. "Vähintään x määrä viestejä päivässä/viikossa/kuussa tai muuten sut potkitaan pihalle". Ei mua kiinnosta keksimällä keksiä poksautusviestejä jotta pääsisin juttelemaan

Eiköhän feberyhmään pääse porukkaan mukaan myöhemminkin, veikkaan ettemme ole ainoita jotka odottavat raskauden etenemistä vieman pidemmälle

Mä jouduin kertomaan töissä pomolle koska pahoinvointi on nyt niin rajua ja vatsa erottuu lähes kaikissa vaatteissa. Sain ihanan vastaanoton ja paljon tukea ja tsemppiä. En olisi vielä tässä vaiheessa halunnut kertoa, mutta en myöskään tykkää salailuista tai jopa valehtelemisesta.
Mulla myös sama et toi sääntöjen määrän takia en edes yritä siellä vau foorumilla olla 😅 fb sitten kun ollaan varmoilla vesille eli ensimmäinen kolmas takana ja läheisille kerrottu.
 
  • Tykkää
Reactions: Fiufau ja Babyshark
Heippa, nyt vihdoin jaksan vähän kirjoitella su-ma mikään ei pysynyt enään sisällä,kaikki tuli ylös lusikallinen mehuakin. Ti kävin lääkärissä ja pääsin sit tiputukseen 2,5h. Mulle määrättiin nyt pahoinvointiestolääkkeet, toistaiseksi en ole tänään ollenkaan oksentanut. 🤞🏼 Huimaa ja väsyttää tosi paljon.
Sain 3vkoa sairaslomaa. Odotan vaan että olo normaalisointuu.
Huono fiilis kun ei kykene mihinkään täältä sängystä.
Toistaiseksi vielä lasketaan kierron mukaan päivät vaikka kaksikko vastas pienenpää 7+3
 
Huhhuijaa mitkä oireet sulla 😨 Ei varmasti ole herkkua tuommoinen. Toivottavasti lääkkeet auttaa ja toivonmukaan viikkojen edetessä olo muutenkin helpottaisi.

Mua jännittää tulevat viikot erityisen paljon, koska niillä tapahtui aiemmat keskenmenot. Kunpa nyt mentäisiin näistä hienosti yli ja eteenpäin 🙏 Oireet ovat ainakin aiempia kertoja vahvemmat. Se luo uskoa ja toivoa.

Päivät etenevät hirmuisen hitaasti 🙈
 
Jes, nyt toimii tunnukset 🙌

Joo, siellä vaussa on niitä sääntöjäkin pitkä liuta kieltämättä joka tökkii. Kirjoittelin sinne esikoisen aikana jonkun verran mut se sit jäi kun niitä topicceja oli joka lähtöön ja en jaksanut seurata kaikkia kun siihen tuhrautu yllättävän paljon aikaa ja sit sitä tippu kärryltä.

@jenicha tsemppiä oloihin. Kuulostaa tosi hurjalta. Toivottavasti lääkkeet auttaa ja olo helpottaa kun raskaus etenee.

@Babyshark täällä pidetään peukut pystyssä että pääsette yli noista viikoista.

@riinuliini huh, ei kuulosta sunkaan olo hyvältä. Tsemppiä!

Täällä ei mitään uutta 😅 jos en tietäisi raskaudesta niin en pystyisi sitä mistään päättelee. Olo on niin normaali. Vaihtelevasti aaltoilevaa huonoa oloa/yökkimistä on jos ruokailuvälit venyy mut niin mulle tulis normaalistikin kun on tottunut syömään säännöllisesti. Mä teen lisäksi töitä etänä niin ei kelleen edes nuo pienet yökkimiset näy 😂

Onneksi on viikonloppu ihan kulman takana ja paljon ohjelmaa niin ei koko ajan tuu mietittyä tätä raskautta. On niin epäuskoinen olo edelleen ja ootan vaan sitä seuraavaa ultraa
 
Me käytiin tänään varhaisultrassa. Mähän en tiennyt raskauden kestoa tarkalleen kun tulin raskaaksi pian pillereiden lopettamisen jälkeen niin odotin tosi paljon että saisin vähän konkretisoitua tätä odotusta esim. kuulemalla arvioidun lasketun ajan 😄 Yksi pieni ja sen syke näkyi, vastasi viikkoja 6+4 eli sen perusteella la olis 22.10. Toki saattaa vielä tarkentua myöhemmin. Oireiden voimakkuuden perusteella olin arvellut että mentäis jossain 7-8 viikolla, mut tällä kertaa kärsimys onkin vaan alkanut taas vähän aiemmin😂

Mä en halua liittyä mihinkään isoon fb-ryhmään, mutta oon molemmista aiemmista lapsista ollut jo alkuraskaudesta saakka pienessä, salaisessa ryhmässä, mun mielestä täydellinen koko on ollut n. 30 ihmistä. Voin sellaisen perustaa jos on nyt halukkaita liittymään, salaista ryhmää ei löydä facebookista haulla eikä sen jäsenet näy ulkopuolisille joten tutuille ei voi paljastua jos ei sit ryhmään satu tulemaan joku myös raskautta salaileva tuttu😄
 
Mahtavaa että oli hyviä uutisia ultrassa 😍

Mä oisin kiinnostunut salaisesta ryhmästä 😊 Olisi kivempi siellä kirjoitella kuin täällä. Trolleja on ainakin syyskuisissa täällä vilahdellut 🤦🏻‍♀️
 
Me käytiin tänään varhaisultrassa. Mähän en tiennyt raskauden kestoa tarkalleen kun tulin raskaaksi pian pillereiden lopettamisen jälkeen niin odotin tosi paljon että saisin vähän konkretisoitua tätä odotusta esim. kuulemalla arvioidun lasketun ajan Yksi pieni ja sen syke näkyi, vastasi viikkoja 6+4 eli sen perusteella la olis 22.10. Toki saattaa vielä tarkentua myöhemmin. Oireiden voimakkuuden perusteella olin arvellut että mentäis jossain 7-8 viikolla, mut tällä kertaa kärsimys onkin vaan alkanut taas vähän aiemmin

Mä en halua liittyä mihinkään isoon fb-ryhmään, mutta oon molemmista aiemmista lapsista ollut jo alkuraskaudesta saakka pienessä, salaisessa ryhmässä, mun mielestä täydellinen koko on ollut n. 30 ihmistä. Voin sellaisen perustaa jos on nyt halukkaita liittymään, salaista ryhmää ei löydä facebookista haulla eikä sen jäsenet näy ulkopuolisille joten tutuille ei voi paljastua jos ei sit ryhmään satu tulemaan joku myös raskautta salaileva tuttu
Mä olisin myös kiinnostunut tuollaisesta pienestä Fb-ryhmästä. Vertaistuki on tärkeää, mutta kovin isoilla foorumeilla homma menee vähän sekavaksi.
 
Me käytiin tänään varhaisultrassa. Mähän en tiennyt raskauden kestoa tarkalleen kun tulin raskaaksi pian pillereiden lopettamisen jälkeen niin odotin tosi paljon että saisin vähän konkretisoitua tätä odotusta esim. kuulemalla arvioidun lasketun ajan Yksi pieni ja sen syke näkyi, vastasi viikkoja 6+4 eli sen perusteella la olis 22.10. Toki saattaa vielä tarkentua myöhemmin. Oireiden voimakkuuden perusteella olin arvellut että mentäis jossain 7-8 viikolla, mut tällä kertaa kärsimys onkin vaan alkanut taas vähän aiemmin

Mä en halua liittyä mihinkään isoon fb-ryhmään, mutta oon molemmista aiemmista lapsista ollut jo alkuraskaudesta saakka pienessä, salaisessa ryhmässä, mun mielestä täydellinen koko on ollut n. 30 ihmistä. Voin sellaisen perustaa jos on nyt halukkaita liittymään, salaista ryhmää ei löydä facebookista haulla eikä sen jäsenet näy ulkopuolisille joten tutuille ei voi paljastua jos ei sit ryhmään satu tulemaan joku myös raskautta salaileva tuttu
Ihania uutisia teillä ultrasta. 🥰 Mulla olis se edessä lauantaina ja välillä iskee jännitys.
 
Yhteistyössä