Loistavia kommentteja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minmin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

minmin

Vieras
Yksi ystäväni, joka jotenkin aina osaa ajatella asiat siltä kantilta mitä muut eivät yleensä ajattele, esitti erittäin hyviä kommentteja lapsionnitteluihin liittyen. Yleensähän onnitellaan kun joku sanoo olevansa raskaana. Kuitenkin suurimmalle osalle se raskautuminen ei vaadi sen suurempia ponnisteluja kuin seksin harrastamista. Toki sellaista on syytä onnitella, joka on yrittänyt raskautua pitkään, mutta tarkoitan nyt suurinta osaa. Sitten kun lapsi on syntynyt, kaikki taas onnittelevat. Kuitenkin, jos raskaaksi on tullut, lapsi tulee ulos tavalla tai toisella joten ei se mikään erityinen saavutus ole, ainoastaan biologiaa. Kukaan ei ole raskaaksi jäänyt. Mutta kun on onnistunut kasvattamaan lastaan lähemmäs parikymmentä vuotta, tai vähän ylikin, ja lapsi sitten muuttaa omaan asuntoon ja alkaa elättää itsensä, kukaan ei onnittele vanhempia!

Oikeasti, onhan se nyt suurempi saavutus saada se lapsi itsenäiseen elämään kuin tulla raskaaksi ja synnyttää! Mutta silti siitä oikeasta saavutuksesta ei juurikaan onnitella. Miksiköhän näin on?
 
Totta! Ei aavistustakaan miksi näin on... Samoin lapsen valmistumisesta lukiosta/ammattikoulusta ei onnitella vanhempia lainkaan vaikka onhan nyt vanhemmillakin vaikutusta siihen että lapsi käy koulunsa!
 
Tässä maailmassa on monta muutakin omituisuutta, mutta on tuo aika hyvä esimerkki piintyneistä tavoista joita kukaan ei ajattele mitä järkeä siinä on. Raskaana olevaa ja synnyttänyttä vain onnitellaan eikä kukaan ajattele että miksi!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Totta! Ei aavistustakaan miksi näin on... Samoin lapsen valmistumisesta lukiosta/ammattikoulusta ei onnitella vanhempia lainkaan vaikka onhan nyt vanhemmillakin vaikutusta siihen että lapsi käy koulunsa!

Ihan tasan tarkkaan onnitellaan vanhempiakin ko. asioista. Ainakin minä olen aina onnitellut.
 
No,mä ainakin ajattelen että se on onnentoivotus, siis toivotaan että kaikki mene hyvin- En mä näe että se olisi "kiitos" tai "kehu" jostain saavutuksesta. Onnitellaanhan syntymäpävänäkin, vaikka ei olisi "saavuttanut" mitään.
 
kyllä mä ainakin onnittelen raskautumisesta tai vauvan saamisesta lähinnä siksi että mun mielestä se henkilö on onnekas kun on lapsen saanut/tullut raskaaksi, koska se ei ole itsestäänselvyys vaikka olis tullutkin ilman hoitoja. Ja yleensä nuo henkilöt on myös itse onnellisia tilanteestaan, joten se on vähänniinku myötäelämistä että kun onnittelee kertoo olevansa myös onnellinen toisen puolesta.
 
Ehkä raskaana olevaa ja lapsen saanutta onnitellaan siksi että kyseessä on iloinen ja toivottu asia ja halutaan osoittaa että ollaan myös iloisia tästä asiasta. Onhan siinä ilon ja onnittelun aihetta siinäkin, vaikka se ei tavallaan ihmisen aikaan saama asia olekaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Autuaat pässit:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Totta! Ei aavistustakaan miksi näin on... Samoin lapsen valmistumisesta lukiosta/ammattikoulusta ei onnitella vanhempia lainkaan vaikka onhan nyt vanhemmillakin vaikutusta siihen että lapsi käy koulunsa!

Ihan tasan tarkkaan onnitellaan vanhempiakin ko. asioista. Ainakin minä olen aina onnitellut.

Mun vanhempia ainakin onniteltiin kun sain yo-lakkini. Ja samaan perustuu äitien rintamuksissa olevat yo-lyyrat. Äidit ylpeilevät kasvatuksensa tuloksista, mitä useampi lyyra sen ylpeämpi äiti.
 
Jos vauva on toivottu (=ei ole käytetty ehkäisyä), on tavoitteessa onnistuttu, tapahtuipa se ekalla kierrolla tai kolmen vuoden päästä. Onnittelun paikka. Raskautuminen ei ole mikään itsestäänselvyys.

Jos vauva syntyy terveenä saati elävänä, se on onnittelun paikka. Ei raskaaksi tuleminen ole mikään tae sille että lapsi a) syntyy b ) on terve.

Sillon kun mä valmistuin, mun porukoita kyllä onniteltiin myös. Mutta miks niitä pitäis onnitella asiasta joka oli niille haikee ja vaikee, siitä että lapset ei enää asu heidän kanssaan? Sun logiikalla se jos mikä on itsestäänselvyys, että lapsi muuttaa joskus kotoa, miksi pitäisi onnitella? Varmaan on huomattavasti todennäköisempää ja yleisempää että syntyvällä lapsella on terveysongelma, kuin se että lapsi jää hautaansa asti asumaan kotiin.
 
No tavallaan syntymäpäivänä on saavuttanut yhtä paljon kuin raskautuessaan (jos raskaus on toivottu), onhan sitä onnistunut pysymään elossa taas yhden vuoden. Mutta tuo on mielenkiintoinen ajatus että sitä onnittelua joskus oikein hehkutetaan kun joku on synnyttänyt! Mutta onnittelu ei ole samanlaista hehkutusta kun on 18 vuotta lasta kasvattanut. Kyllä se on suurempi saavutus kuin synnyttäminen munkin mielestäni.
 

Yhteistyössä