Hieman kuulumisia..
Elikkäs nyt on käyty lääkärillä "juttelemassa" spermanäyte tuloksista. No siis lääkärihän ei niistä sanonut mitään, luki vaan paperin meille ääneen. Minulle tehtiin ultratutkimus. Kohtu ja munasarjat ok. Lääkäri kirjoitti meille lähetteen sairaalaan "jatko tutkimuksiin/toimenpiteisiin". Jonotusaika sairaalaan onkin sitten 3-4 kuukautta. Oli siis turha käynti.. En tajua, miksi lähetettä ei voitu kirjoittaa heti spermatulosten tultua. Kyllähän siellä sairaalassakin niitä lääkäreitä on, ketkä osaavat gynetutkimuksen tehdä.
Nyt sitten odotellaan vaan lisää, että saadaan jotain tietää. Spermatutkimuksia täytyy todennäköisesti ottaa lisää. Ärsyttää tämä jatkuva odottelu.
Mä olen ihan loppu, en jaksa enään edes yrittää lasta. Turhaan uhraan ajatuksia vauvalle, jota ei tule. Teen tulevaisuuden suunnitelmia lauseet aina alkaen, "kun meillä on vauva...." Mikä VAUVA!? Vaikka kuinka oisin koko kuukauden ajattelematta koko vauva asiaa. Kuukautisten alkaessa, alkaa itku, alkaa epätoivo. Sama helvetti joka kerta, aina alusta. Kukaan ei auta, kukaan ei kuuntele. Ei ole ketään samassa tilanteessa olevaa kenelle voisi jutella.
Mua suututtaa jokainen raskaana oleva nainen jonka näen. Mietin vaan kuinka epäreilu maailma voi olla!! Miten kauan sitä täytyy itkeä, kuinka syvälle epätoivoon mun on vajottava... Jotkut on valmiita tekemään mitä tahansa, tullakseen raskaaksi. Mut sut vaan lyödään maahan polvilleen rukoilemaan. Mä en voi käsittää, että jotkut joutuvat oikeasti maksamaan siintä, että saa tulla äidiksi ja isäksi. Eikö kyyneeleet ja suru riitä hinnaksi.. Ei riitä, ei. Ei edes se rakkauden määrä, jota pystyy tuntemaan sitä pientä kohtaan, jota ei ole edes olemassa.
Mä rakastan nyt jo mun lasta enemmän, kuin mitään muuta tässä maailmassa, vaikkei häntä ole olemassakaan. Enkä tiedä tuleeko koskaan olemaankaan..