Lastenhankinta naisen vaatimuksesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja synkkä pilvi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
ja kaikessa on riskinsä. Tarkkaan mietittäviä juttuja siis, eikä mikään elämässä ole koskaan varmaa. Muutakuin se, että jokainen tekee valintansa itse, ja on niistä sitten myös itse vastuussa.
 
Vanhempien välinen suhde muodostaa lapsen henkisen kodin. Jos jo alusta alkaen suhteessa on epävarmuutta ja jopa kaupankäyntiä lapsilla, ei tulevien lasten henkinen koti vaikuta todellakaan sellaiselts, jonne lapsia pitäisi siunaantua.Jos sitä omaa perimää on pakko päästä levittämään, niinhanki nyt edes kumppani, joka sitä myös haluaa. Että pitää olla itsekkäitä "mä haluun" ihmisiä, ja vielä jonkun raukan äidiksi pyrkimässä! Jokainen lapsi, jota ei ole täysin toivottu ja odotettu, jossain vaiheessa tiedostaa asian. Ihminen on niin alkeellinen, että jossain riidassa se fakta, ettei isä halunnut lasta, tulisi kuitenkin esiin. Vai uskotko muuta? Suomessa on jo tuhansia isättömiä lapsia, isättömiä poikia ja tyttöjä. Haluatko että lapsesi kasvaa ilman isän ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää?
 
Eiköhän tämä alkuperäisen kirjoittajan toiseen ketjuun postaama teksti kerro aivan tarpeeksi siitä, millaiseen tilanteeseen hän on lasta haluamassa:

"Tänään oli taas tällainen keskustelu. Mies kertoi taas jyrkän kantansa ja lukuisia syitä miksei hän halua omia lapsia. Se oli raskas keskustelu, itkin, anelin, olin epätoivoinen ja lopulta toivoton. Istuin hiljaa ja olin jo sanomassa niitä sanoja hänelle - etten voi jatkaa itseni kiduttamista rakastamalla häntä, kun tästä ei tule mitään. Mies istui kylmänä sohvalla ja sanoi sitten yhtäkiä, että hän varmaan katuu tätä, mutta hän voisi suostua yhteen lapseen koska niin kovasti haluan, mutta korosti että hän ei todellakaan itse haluaisi. Sen jälkeen hän vetäytyi kuoreensa ja sanoi että toivottavasti ymmärrän mikä tuollaisen lupauksen hinta on. Sanoin etten tiedä, mutta hän ei suostunut selittämään. Sanoi ettei halua puhua asiasta enempää."

Haluaisiko joku olla se pieni ihminen, josta tämä keskustelu on käyty? Ja ap ja hänen miehensä ovat jo melko vanhoja vanhemmiksi, nainen 34 ja mies 40 vuotta. Jos mies ajattelee vielä 40-vuotiaana, ettei halua lapsia, niin eikö asia nyt ole aika selvä, ettei hänestä ole isäksi? Mitä mieltä olet ap?

 
Ihan pikku vinkiksi ap:lle.

Tämä on se kaikkein todennäköisin skenaario:

Miehesi katkeroituu. Häntä kaduttaa joka ikinen hetki, että meni suostumaan lapsentekoon. Hän syyttää sinua siitä. Koska hän syyttää sinua siitä, hän kasvattaa kaunaansa sinua kohtaan jatkuvasti, kunnes hän vihaa sinua ja te eroatte.

Sinäkin katkeroidut. Sinua sapettaa, kun mies ei vaihda vaippoja, eikä osallistu perheenä teidän elämäänne. Mies suunnittelee lomia huomioimatta lasta, koska hän ei sitä halunnut. Lapsi on sinun henkilökohtainen leikkikalusi, jonka tekemiset eivät millään tavalla kuulu miehelle - ja kaikkein vähiten hän luopuu omasta mukavuudestaan lapsen vuoksi.

Sinua vituttaa, kun flunssassa kärräät lasta päiväkotiin tai väännät aamupuuroa. Odotat, että mies edes sen verran osallistuisi, mutta ei. Hän ei tee niin. Kun lapsi huutaa yöllä, mies tunkee tulpat vain syvemmälle korviinsa ja kääntää kylkeä. Sinä olet lopen uupunut, eikä mies auta. Ei koskaan. Kun lapsi huutaa nälkäänsä, mies huutaa sinulle, että hiljennä se penikka, uutisia ei kuule. Kun lapsi tulee isäänsä kohti, jotta hän nostaisi syliin, isä kääntää selkänsä ja lähtee pois. Illalla isä vittuilee sinulle, että pidä se penikkasi aisoissa, ettei hänen tarvitse katsella sitä.

"Toivottavasti tiedät, mitä tällainen uhraus tarkoittaa."

Näin se menee.
 
Kannattaa alkuperäisen varmaan lukea tuo oma tekstinsä läpi,ennen kuin alkaa syyttelemään muita kohtuuttomista vaatimuksista. Kuvitteleeko ap, että yksikään perhe- tai parisuhdeterapeutti suosittelisi heille lapsen hankkimista? Vai olisivatko hekin väärässä ja edellyttäisivät kohtuuttoman suuria parisuhteelta ennen lasten hankintaa?
 
Eli vastausten perusteella pitäisi siis vaan soittaa miehelle ja sanoa että ikävä juttu mutta hyvästi, koita löytää joku joka ei lapsia halua. Hieman veikkaan että sekin vaihtoehto katkeroittaisi. Mies on oikeasti rakastunut (kuten minäkin).
 
Varmaan ero voi katkeroittaa nyt ja ehkä vuoden päästäkin. Mitäs luulet? Jos toinen teistä tekee tahtoaan vasten, niin kuinkas kauan sitten ollaan katkeria? Vanhemmuus kestää elämän loppuun. Siitä voi päätellä kuinka kauan miehesi olisi katkera isäksi pakottamisesta. Entäs jos sinä luovut lapsihaaveestasi? Loppuuko katkeruus 40-vuotiaana, 60-vuotiaana kun ikäisesi saavat lapsenlapsia vai kenties 80-vuotiaana?

Miehesi kantaa et voi muuttaa. Selvitä itsellesi, kuinka tärkeä asia lapsi sinulle on. Jos toteat, että välttämätön, niin eihän tuossa jää vaihtoehtoja.
 
Päätöshän on ihan sinun, olet sen ilmeisesti jo tehnyt.

Tässä siis summattuna vaihtoehtosi:
a) lapsi --> 3 katkeraa ihmistä loppuelämänsä ajan
b) ei lasta, ei eroa --> yksi katkera ihminen
c) ei lasta, ero --> kaksi surullista ihmistä hetken, mutta myöhemmin löytyy se seuraava "oikea"

Mikä näistä on reilua?
 
Rakastunut ja rakastava ovat hyvin eri asioita minun ymmärtääkseni. Ihan eri syvyys- ja suuruusluokan asioita, toinen puoleksi utopiaa, toinen puoleksi suossa rämpimistä eli arkea ja todellisuutta. Toinen vielä puoliutopiaa, toinen totta.

Jos tosiaan rakastatte (huom.verbi) toisianne, sitten valitsette toisenne. Etkä sitten enää tasan tarkkaan mieti sitä lasta, et syytä miestä joka perheriidassa seuraavan 50 vuoden ajan säännöllisin välein, nakkele niskoja ja tuhahtele. Olet sitten valinnut miehen, joka ei halua lapsia, ja silloin olet valinnut myös lapsettomuuden. Samalla pelastanut sen rakastamasi lapsen huonoista oloista haavoittumasta.

Jos taas lapsi on tärkeämpi, etsit sen lapsia rakastavan miehen, jonka kanssa syntyy muutenkin tasapainoinen ja rakastava parisuhde. Kun olet siitä ihan varma, voit jo miettiä sitä lastakin ihan käytännössä. Edellyttäen siis, että teet sen lapsen ehdoilla, lapsen vuoksi - et itsesi. Vain, jos olet varma, että lapsi ei ole sinun lelusi, vaan oma ihmisensä, joka ei ole korvike, jatke eikä oman elämäsi tuuraaja.

Näin siis vain, jos minulta kysytään. Missään ei käsketä kysyä, mutta älä silti tee lasta epävakaisiin ja rakkaudettomiin oloihin, äläkä ikinä vastentahtoisiin.
 
Kysyin neuvoja ja sain niitä, kiitoksia. Ei voi mitään, mutta osa niistä tuntuu aika jeesustelulta. Tottakai toisenlainen tilanne olisi ideaalimpi, mutta nämä höpinät kolmen ihmisen elämän "tuhoamisesta" tuntuvat aika korneilta. Tästä saa sellaisen kuvan, kuin kaikki avioeron läpikäyneet isättömät tai äidittömät lapset olisivat terapiassa ja sekaisin koko elämänsä. Tottakai mies on asiaa harkinnut, jos tuollaista sanoo. Itseasiassa hän on meistä kahdesta ainoa jolla edes on oikeaa kokemusta lasten kanssa elämisestä. Hän on ollut aikanaan useita vuosia avoliitossa naisen kanssa, jolla oli kaksi lasta, joten hän tietää kyllä mitä lupauksen taakse sisältyy.
 
Kommentoinpa nyt vaikkei olekaan ohjeita tarjolle, mutta mä en voi ymmärtää näitä ihmisiä, jotka VÄKISIN muuttaa yhteen ja VÄKISIN painostavat tekemään lapsen yms. Mitä rakkautta se on, että pakon kanssa tehdään isoja muutoksia, joita toinen ei haluaisi?

Mun mielestä sellainen kuulostaa hirveältä, parisuhteen irvikuvalta, ja ihmettelen miten tällaiset suhteet voi pitkän päälle toimia. Tuntuu että sellaiset ihmiset rakastaa vain itseään ja pitävät kumppania jonkinlaisena omaisuutenaan, jonka voi pakottaa miten suuriin elämänmuutoksiin tahansa koska MINÄ haluan.

Onnea yksinhuoltajan elämään, ap.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Itseasiassa hän on meistä kahdesta ainoa jolla edes on oikeaa kokemusta lasten kanssa elämisestä. Hän on ollut aikanaan useita vuosia avoliitossa naisen kanssa, jolla oli kaksi lasta, joten hän tietää kyllä mitä lupauksen taakse sisältyy.

Jospa juuri tuon kokemuksensa perusteella mies tietää että ei oikeasti halua lapsia?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Jos minä olin valmis eroamaan ja mies ei, niin millä tavoin minä olen tässä kuviossa syyllinen?

Ette te ole kumpikaan syyllisiä. Te vain olette tyhmiä kumpainenkin. Omapa on elämänne, mutta tarvitseeko tuota typeryyttä siirtää geneettisesti enää eteenpäin?
 
Tässä asiassa taidan kyllä kääntyä AP:n kannalle. Jos olisin tuossa tilanteessa niin hankkisin lapsen. En ymmärrä miksi ihmiset kommentoivat, ettei mies sitten osallistuisi lapsensa elämään, hänhän on SUOSTUNUT tekemään lapsen. Jolloin herran tulee myös siitä huolehtia. Hän sai valita loppuuko suhde vai tehdäänkö lapsi ja hän valitsi lapsen. Ehkei hänestä tule maailman parasta ja rakastavinta isää, mutta huolehdittava siitä lapsesta on kuitenkin. Ja kyllä lapsi sen tulee tiedostamaan, ettei ollut välttämättä kovin haluttu, mutta selviää siitä. Itse olen tällaisesta perheestä, jossa isä ei uskonut ensin minua omakseen (aiemmin vaikeuksia saada lasta), no sitten tehtiin DNA testi, kun olin 4v, ja muistan tuon tapahtuman itsekin. Kyllä se teini-iässä otti päähän ja katkaisin välimmekin lähes kokonaan. Nyt kuitenkin klähemmäs kolmekympisenä olemme viileissä väleissä, käyn silloin tällöin kahvilla ja elän itse täysin täysipainoista elämää. En usko että kenenkään elämä/lapsuus sujuu täysin ilman murheita. Jos lapsella on jo yksi rakastava vanhempi niin hän on jo pitkällä!
Ei muuta kuin lasta tekemään!
 
Nyt rupesi jotenkin palelemaan. Mikä lieneekin.

Ei varmaan murheitta suju, mutta on murheita ja on murheita. Ja koska ne ennalta arvaamattomat tulevat yleensä joka tapauksessa, miksi tieten tahtoen hankkia niitä jo ennalta tietäen lapsen niskaan? Se on tuplamäärä...
 
Jokainen vähänkin järkipäinen henkilö ymmärtää, miten SUOSTUVAINEN ihminen on, kun hän joutuu kiristyksen kohteeksi.

Tällainen pieni esimerkki joulupata-keräyksestä:
1. Pukki kilisyttelee kelloa ja hyväntahtoisesti lisäät kolikon joulupataan
2. Pukki tukkii tiesi, heiluttaa kelloa kasvojesi lähellä uhaten lyödä, ellei joulupataan tipu lanttia

Jos kohdan kaksi ohikulkija tipauttaa lantin pataan, hänhän on SUOSTUNUT antamaan keräykseen kolikon. Ei pukin toiminnasta parane huomauttaa, kun kerta oli itse suostuvainen rahaa antamaan. Hänhän sai itse valita, antaako rahaa, vai saako turpaansa.

Apropoo, tulipa mieleen... Mahtaa olla mielenkiintoisia sessioita ne raskautumisyritykset. Mies puhisee naiselle vihapäissään pannessaan, että perkeleen ämmä, kun kiristät ja toivoo samalla syvästi, ettei ap raskautuisi. Aktin jälkeen mies kääntää mielenosoituksellisesti selän ja nälväisee kysymyksen, onko akka tyytyväinen.

Mahtaa olla melkoista suoriutumista. Ap on varmaan aina kuvitellut lapsen tekemisen olevan noin romanttista. <3
 
Ap:n kannattaisi kysyä ennen pakkoraskautumistaan, miten mies aikoo osallistua lapsesta huolehtimiseen, kasvatukseen ja elatukseen. Ettei sitten tule yllätyksenä se käytännön yksinhuoltajan arki...
 
Tuossa mies suostuu siittämään lapsen, siinä kaikki. Lapsesta huolehtimisen on keksinyt ap ihan itse omassa päässään.

Tästä varmaan johtuu niin usein ne erot. Nainen on luullut, että kyllä se mies lapsesta huolen pitää (vaikkei ole mitään sellaista luvannut, eikä käytös ole sellaista indikoinut) ja on tullut järkytyksenä, kun ei se mennytkään niin kuin kuvitteli.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aivan!:
Tästä varmaan johtuu niin usein ne erot. Nainen on luullut, että kyllä se mies lapsesta huolen pitää (vaikkei ole mitään sellaista luvannut, eikä käytös ole sellaista indikoinut) ja on tullut järkytyksenä, kun ei se mennytkään niin kuin kuvitteli.

Niin, ja nää tilanteet taas johtuu osin siitä että uskotaan (= halutaan uskoa) sokeasti Ellipalstojen vauvahaaveilijoiden vakuutteluja, että kyllä se siittäjä VARMASTI rakastuu OMAAN lapseensa ja on yhtäkkiä Maailman Paras Isi...

Mulle tuli mieleen, että äijä on ehkä hommautunut vasektomiajonoon, ja hups keikkaa kappas kun lasta ei alakaan kuulua. Saattaisin miehenä tehdäkin sen, ihan vaan käytännön pilana, jos joutuisin tuollaisen painostuksen kohteeksi.
(Ei vaineskaan, jos olisin ap:n äijä, ottaisin jalat alleni.)
 
Ntt kirjoitti juuri sen mitä itsekin mietin. Miten ap. voi rakastaa miestä jos ristiriita ajatusmaailman välillä on noinkin suuri? Mitä ilmeisemmin ainakin minä ymmärrän rakastamisen jokseenkin erilaisesti. Mahtaakohan mennä ihastumis-tykkäämis-pitämis-välittämis-asiat sekaisin ap.:lla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mies 50:
Ntt kirjoitti juuri sen mitä itsekin mietin. Miten ap. voi rakastaa miestä jos ristiriita ajatusmaailman välillä on noinkin suuri? Mitä ilmeisemmin ainakin minä ymmärrän rakastamisen jokseenkin erilaisesti. Mahtaakohan mennä ihastumis-tykkäämis-pitämis-välittämis-asiat sekaisin ap.:lla?

Ja rakkaus ei ainakaan ole pyyteetöntä, niinkuin todellinen rakkaus on, vaa vaativaa ja "omaansa etsivää".
 
Alkuperäinen kirjoittaja *huokaus*:
Jokainen vähänkin järkipäinen henkilö ymmärtää, miten SUOSTUVAINEN ihminen on, kun hän joutuu kiristyksen kohteeksi.

Tällainen pieni esimerkki joulupata-keräyksestä:
1. Pukki kilisyttelee kelloa ja hyväntahtoisesti lisäät kolikon joulupataan
2. Pukki tukkii tiesi, heiluttaa kelloa kasvojesi lähellä uhaten lyödä, ellei joulupataan tipu lanttia

Jos kohdan kaksi ohikulkija tipauttaa lantin pataan, hänhän on SUOSTUNUT antamaan keräykseen kolikon. Ei pukin toiminnasta parane huomauttaa, kun kerta oli itse suostuvainen rahaa antamaan. Hänhän sai itse valita, antaako rahaa, vai saako turpaansa.

Käsittääkseni tässä ei ole uhattu ketään väkivallalla, kuolemalla tai muullakaan esimerkkiäsi vastaavalla asialla. Kyse taisi olla pikemminkin siitä, että ap suunnitteli eroamista ja lapsia haluavan miehen etsimistä, jolloin kumppaniin iski paniikki ja päätti sitten "suostua" tähän uhraukseen, ettei tarvitsisi erota. Minäkin ihmettelen miten ap nyt on yksin haukuttavana tässä; ihmisellä on oikeus olla haluamatta lapsia ja elää ilman niitä, kyllä, mutta kai sillä on yhtälainen oikeus haluta niitä? Jos halut eivät osu yksiin niin mitä se mies tuossa kitisee ja leikkii marttyyriä, sen sijaan että hyväksyisi tosiasiat ja lähtisi pistämään niitä lusikoita jakoon?

Ei tuo tilanne minunkaan mielestäni ole lapsenhankinnalle sopiva, mutta sopivaa ei myöskään ole se, että "kiristyksen" (heh heh) kohteena ollut mies "suostuu" hankkimaan lapsen eikä muka silti aio osallistua siitä huolehtimiseen mitenkään. Naurettavaa.
 

Yhteistyössä