itse jätin esikoisen isän,kun se oli mieheltä jatkuvaa ryyppäämistä,henkistä ja loppuvaiheessa fyysistäkin väkivaltaa. en mä olis halunnu erota,olin kyllä suunnitellut olevani aina senkans ja lisää lapsiakin oli suunnitelmissa. jätkä piti meitä itsestään selvyytenä,eikä sitä paljon mikään hetkauttanu. asiat meni lopuks niin että ei oltu enää samaan aikaan kotona,jos oltiin se siitä tuli riitaa. viimeinen niitti oli kun kännissä rikkoi kaiken mitä käsiin sai. lasipöydän,lastensängyn jne. ennenkun uskoi että ero on lopullinen kesti monta kuukautta. lastaan ei halunnut nähdä puoleenvuoteen ollenkaan,olisi kuulemma mettään kantanut jos olisin sen sinne vienyt. olin tuolloin 22v. tapasin toki aika nopeasti uuden miehen,tunsin sen jo ennen eroa vanhasta,mutta suhde lämpeni vasta hiljalleen. mies oli kaikkee mitä oon halunnu. oon aina haluunu lapsia enemän kun yhden,ja mulle aiheutui just tästä aiheesta vaivaa...kuitenkin olin sen verran nuori etten halunnu jätää lapslukua siihen. ehkä jos oisin ollu päälle 30 ni oisin niin tehnyt. itse olen halunnu lapset nuorena. me saamme toisenlapsen kesäkuussa. mies on oiva isähahmo tytölleni,vaikkei biologinen isä olekaan. tyttö tykkää nähdä oikeaa isää,enkä kiellä sitä vaikka mieli tekisikin. mies kun ei vieläkään ole ottanut tyttöä ykkösasiaksi elämässään. juhliminen jatkuu niinäkin viikonloppuina kun tyttö on sielä,miehen vanhemmat vain ovat silloin tytönkanssa. oon mennyt jo naimisiin ja oon todella onnellinen. jos tästä joskus tulee ero,kuoleman tai muun asian takia,en luultavasti tee enää lapsia koskaan. tilanteita on erilaisia,tuskin kukaan haluaa kaikille lapsilleen eri isää.