Lapsi oli jätetty päiväkodissa ilman ruokaa

  • Viestiketjun aloittaja äiti kysyy
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja lto:
Päiväkodin ryhmässä on 3 hoitajaa ja 21 lasta. Yksi kiukuttelee lattialla eikä suostu syömään. Jos yksin aikuinen lähtee tämän kiukuttelijan kanssa toiseen tilaan, jää vain kaksi aikuista hoitamaan 20 lasta, heidän ruokailun ja vessatuksen, nukkumaan menon yms. Jos lapsen annetaan syödä vasta kun muut on lopettanut, taas yksi joutuu jäädä yhtä lasta hoitamaan ja kahden muun on selvittävä 20 lapsesta. Plus että ruokakärryt pitää saada keittiöön ajoissa.

Ite oisin siirtänyt huutavan lapsen eteiseen rauhoittumaan ja kysynyt välillä onko valmis tulemaan syömään. Jos ei olisi ollut, olisi mennyt ekojen kanssa lepämään. Mahdollisesti olisin sitten antanut ruuan lepohetken jälkeen.
Tämä on niin totta!

Kuinka moni teistä haluaa oman lapsensa odottavan nälissään, että saadaan yksi tyhjästä kiukutteleva lapsi paapottua? Mä en yhtään ihmettele, että on niin paljon huonosti käyttäytyviä lapsia, jos vanhempien asenne on tämä, mitä täälläkin osa kirjoittelee :(.

Mun lapseni saa jättää ruoatta, jos yrittää "pomottaa" tuolla tavoin. Rajojaanhan tuo lapsi on testannut. Osastako olisi ok palkita huono käytös tekemällä niin, kuin lapsi haluaa? Minusta kuulostaa, että on toimittu ihan oikein. Ei se lapsi ole nälkään kuollut. Toivottavasti kuitenkin oppi sen, ettei tarhan tätejä pompoteta samalla tavoin kuin ilmeisesti sitten äitiä pompotetaan kotona!
Sen verran monta kertaa olen ollut jakamassa ruokaa 21.lle lapselle...tässä tapauksessa siis 20:lle...että voin sanoa sen onnistuvan hyvinkin kahdella aikuisella hetken..usein jopa koko ruokailunkin. Itse asiassa monissa pk:ssa on tapana, että yksi aikuisista syö aikuisten ruokailutilassa...

Jep, lapsi ei ole nälkään kuollut ja tuskin kuolee jatkossakaan. Ap on varmaan saanut asian puitua tänään pk:ssa ja saamme selventävän raportin tänään illansuussa, eiköstä juu... ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Battimanni:
Ei ole kohtuullista.
Se nyt suuri vaiva ole laittaa istumaan jonkun viereen maailma kaadu mihinkään.
Tekisin valituksen.
Ai, kaikki 21 lasta saisivat valita istumapaikkansa? Ei taitaisi onnistua ihan heti :)
No ihan vaan sen verran tiedoksi, että yleensä KAIKKI eivät erityisesti HALUA istua kaverin vieressä. Pk:ssa on tapana, että opet tekevät istumajärjestyksen ja lapset tyytyvät siihen. Tosin, minusta se olisi eri reilua jos opet ensin tiedottaisivat istumajärjestyksen muutoksista lapsille..ja HYVISSÄ AJOIN ENNEN ruokailua... :whistle:

Kesälomallaolijat, sairastamiset ym voi hyvin tarkoittaa että 5 on poissa -> tiivistetään. Että joka aamu ennakkoilmoitetaan että tänään jessica istuukin tiinan vieressä kun micco on lomalla :eek: No juu ei! Ne on kuitenkin aikuisten päätöksiä, parempi opettaa että jotkut asiat muuttuvat joskus ja niin vaan sitten toimitaan.
No tällaiselle mä en näe mitään muuta syytä kuin sen, että joku ei jaksa pyyhkiä puolityhjiä pöytiä...
Onhan tuo nyt ihan järjetöntä joka aamu siirrellä lasten pöytäjärjestystä, ellei sitten vaan ole tapana, että saa istua mihin huvittaa..semmoisiakin pk-ryhmiä kun on olemassa. Ei se etukäteen ilmottaminen mikään ongelma ole, ellei siitä sellaista tehdä.
 
Vieras
Oikein on päiväkodissa toimittu. Nykyisin on liikaa näitä kotona pilattuja primadonnia. Kuvitellaan, että se elämä päiväkodissakin pyörii meidän Janika-Jessikan oikkujen mukaan.

Jos ei ruoka-aikana syö, niin sitten pitää odottaa seuraavaa ateriaa. Näin se menee kotonakin, jos haluaa lapsensa kasvattaa hyvin. Tuosta ei lapsi pilalle mene. Päin vastoin. Oppii sen, että ruoka-aikana istutaan pöytään, syödään nätisti ja sillä sipuli.
 
lh
Alkuperäinen kirjoittaja mortem:
Ehkäpä päiväkodissa ei ole aikaa/resursseja alkaa palvelemaan jokaista kiukuttelijaa ja tuolla käytöksellä tahdottiin asettaa esimerkki: käyttäydyt huonosti, sinua myös kohdellaan huonosti. Välipala on lounaasta n. 2,5h jälkeen joten eipä ap:n muksu ainakaan nälkään kuollut.
Tuota noin...mistä aloittaisin. Yhdenkään päiväkodin toimintaperiaate ei ole se, että lasta kohdeltaisiin huonosti hänen käyttäytymisensä takia. Esimerkkinä tuo on myös hirveän huono ja antaa lapselle sellaisen käsityksen, että ei kannata koskaan kiukutella ja näyttää tunteitaan.

Kaikenlaiset tunteet sekä niiden ilmaiseminen on toivottavaa ja näihin pitää myös ammattitaitoisen henkilökunnan osata vastata. Siellä pitää osata ottaa lapsi yksilönä huomioon ja myös osattava toimia sen vaatimalla tavalla.
 
Mun poika oli jätetty päiväkodissa ilman välipalaa joka tarjoillaan kello 14:30, koska hän oli ollut vallaton ennen lounasta (sisälle siirryttäessä ja riisuessa) kello 11:30 maissa... Poika oli nälissään kuin susi kun hain hänet hieman ennen viittä.

Poika oli syönyt lounaan nätisti, mennyt päivälevolle nätisti, levännyt nätisti, ja kun herättiin ja siirryttiin välipalalle niin hoitaja oli passittanut hänet yhtäkkiä pois pöydästä, sanoen että koska reuhosit aikaisemmin niin et saa nyt välipalaa. Sälli oli sitten itkenyt täysillä ja sanonut että hänellä on kova nälkä, ei auttanut.

Nostin asiasta metelin, pojan LTO oli täysin mun puolella ja samaa mieltä siitä että tuollainen rangaistus on paitsi ihan idioottimainen, myös täysin väärin: ruoka ei saa olla vallan käytön väline. Ikinä. Pöydässä kiukkuavan lapsen saa nostaa pois, eikä lasta voi pakottaa syömään, mutta siitä ei nyt ollut kyse.

Kyseinen lastenhoitaja lopettikin sitten työnsä saman viikon aikana :saint:
 
anteeks
Mä NIIN kovasti toivon että te joiden mielestä lapsen pitää saada näyttää tunteitaan ja tädin pitää mennä lapsen kaa rauhoittuu jne asutte kaukana meistä!!

Mä haluan että mun lapset niin päikkärissä, eskarissa kuin koulussakin oppii et on käytöstavat ja säännöt, pöydässä istutaan ja turhasta kiukuttelusta tulee rangaistus ja näin ollen kasvavat yhteiskuntakelpoisiksi ihmisiksi.
Ei niin et oppivat et kun mesoaa ja riehuu ja kiukkuaa saa erityishuomiota ja palvelua.

Tunteita saa näyttää ja kiukkuavaakin lohdutetaan mutta ei aikuinenkaan voi työpaikalla alkaa kiukuta et haluu syödä eväät Mirkun vieressä, en tee töitä jos Kale istuu siinä..

Ja joo, lapsi on lapsi mutta kun niitä lapsia pitäis kasvattaa niin et ne aikuisena osaa olla ihmisiksi, ei käytöstavat ja muut tule kerrasta kun täyttää 18, vaan ihan pienestä pitää jo kasvattaa.
 
ttatt
Alkuperäinen kirjoittaja kätevä emäntä:
Eikö lapsi olisi voinut rangaistuksena istua ja katsoa kun muut syövät ja saada ruokansa vasta toisten syötyä? :eek:
Pitääkö lasta rangaista tuossa tilanteessa jotenkin? Oisko enemmän kyse siitä et lapsi on poistettu tilasta rauhottumaan ei suorastaan rangaistukseks.
 
ta
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Mun poika oli jätetty päiväkodissa ilman välipalaa joka tarjoillaan kello 14:30, koska hän oli ollut vallaton ennen lounasta (sisälle siirryttäessä ja riisuessa) kello 11:30 maissa... Poika oli nälissään kuin susi kun hain hänet hieman ennen viittä.

Poika oli syönyt lounaan nätisti, mennyt päivälevolle nätisti, levännyt nätisti, ja kun herättiin ja siirryttiin välipalalle niin hoitaja oli passittanut hänet yhtäkkiä pois pöydästä, sanoen että koska reuhosit aikaisemmin niin et saa nyt välipalaa. Sälli oli sitten itkenyt täysillä ja sanonut että hänellä on kova nälkä, ei auttanut.

Nostin asiasta metelin, pojan LTO oli täysin mun puolella ja samaa mieltä siitä että tuollainen rangaistus on paitsi ihan idioottimainen, myös täysin väärin: ruoka ei saa olla vallan käytön väline. Ikinä. Pöydässä kiukkuavan lapsen saa nostaa pois, eikä lasta voi pakottaa syömään, mutta siitä ei nyt ollut kyse.

Kyseinen lastenhoitaja lopettikin sitten työnsä saman viikon aikana :saint:

Tuota en ymmärrä, seuraus käytöksestä heti eikä viikon päästä ja jos tilanne ei edes liittynyt mitenkään ruokailuun niin ei sillon voi jättää ruuatta.
 
liisa lapamato
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
en, mutta luulisi, että olisi jotain muitakin keinoja.
itse (ei alan ihmisenä) olisin antanut lapsen syödä vaikka sitten muitten jälkeen, ehkä...
siksihän tässä kyselen, koska en tiedä, miten pk:ssa yleensä toimitaan. vakiopaikat ainakin on omasta mielestäni ehdoton edellytys sille, että lapsi osaa rauhoittua syömään. eihän kotonakaan mitään tulisi, jos ennen joka ruokailua alettaisiin arpoa, minne kukin haluaa istua.
pitänee huomenna käydä kysymässä, mitä siellä oikein on tapahtunut.
harittaa siksikin, kun lapsi kotona syö aina nätisti ja hyvällä ruokahalulla, enkä olisi halunnut, että tällaisesta perustarpeesta täytyy tehdä numeroa.
Tuo että söisi muiden jälkeen ei onnistu. Kellään ei ole aikaa jäädä valvomaan yhden syömistä.

Vakipaikat ei ole välttämätön juttu. Yhdessä pk:ssa mennään joka kerta eri paikoille ja lapset on siihen sopeutuneet. Aina lapsia ohjataan pöytiin niin että kaikkein riehuimmat eivät ole samassa pöydässä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja lh:
Alkuperäinen kirjoittaja mortem:
Ehkäpä päiväkodissa ei ole aikaa/resursseja alkaa palvelemaan jokaista kiukuttelijaa ja tuolla käytöksellä tahdottiin asettaa esimerkki: käyttäydyt huonosti, sinua myös kohdellaan huonosti. Välipala on lounaasta n. 2,5h jälkeen joten eipä ap:n muksu ainakaan nälkään kuollut.
Tuota noin...mistä aloittaisin. Yhdenkään päiväkodin toimintaperiaate ei ole se, että lasta kohdeltaisiin huonosti hänen käyttäytymisensä takia. Esimerkkinä tuo on myös hirveän huono ja antaa lapselle sellaisen käsityksen, että ei kannata koskaan kiukutella ja näyttää tunteitaan.

Kaikenlaiset tunteet sekä niiden ilmaiseminen on toivottavaa ja näihin pitää myös ammattitaitoisen henkilökunnan osata vastata. Siellä pitää osata ottaa lapsi yksilönä huomioon ja myös osattava toimia sen vaatimalla tavalla.
Joillakin vanhemmilla menee vellit ja puurot sekaisin... Kyllä tunteita saa näyttää ja kiukutella kun harmittaa, mutta usein kiukkuaminen on sellaista sääntöjen/rajojen ja aikuisten testausta. Sellaisestä käytöksestä ei sitten saa huomiota... se on selvä.

Esimerkkinä eräs vanhempi joka tuli hakemaan lapsen päiväkodista. Lapsi ilmoitti kiukkusena etten lähde. 15 minuuttia vanhempi istui lapsen kanssa lattialla ja yritti maanitella lähtemään lapsen temppuilessa ja kiukutellessa.. kiukuttelu ja temppuili jatkui pukiessa.... lopputuloksena lapsi lähti päiväkodista puolen tunnin jälkeen, ilman ulkovaatteita/kenkiä maata pitkin raahaten kun vanhempi raahasi toisesta kädestä - selittäen kiltisti että kyllä mää ymmärrän että sua kiukuttaa ja plaaplaa.....

hei moro, kyllä oma muksu olis lähteny 5 minuutin jälkeen joko hyvällä tai pahalla ja sanktiot olis tullu kotona. Lapsi oli kumminkin jo 6 v......
 
vieras
Ei kai se mikään rangaistus ole, jos lapsi ei suostu syömään. Ei siellä ruveta istumajärjestyksiä vaihtelemaan, joten jos ruoka ei kelpaa, niin sitten se ei kelpaa.
Kyllä meillä ainakin pakko syötettiin jos ei kelvannut. Jokin tietty määrä oli pakollista syödä
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kirsikka:
Oli jätetty vai lapsi oli kieltäytynyt syömästä kun ei saanu tahtoaan läpi? Sehän on kuitenkin tosiasia ettei siellä ehditä yhden tinttaiitan mielen mukaan mennä eli jos ei suostuta ajallaan syömään, niin sitten ei syödä.
Näin se menee. Joskus lapsi poistetaan pöydästä, jos toistuvien kieltojen jälkeen ei tottele, ensin varotetaan muutaman kerran ja sitten pois pöydästä. Ei ne lapset muuten opi, jos aina annetaan periksi. Kuvitelkaa tilanne, jossa kaikki 24 lasta haluaa vaihtaa paikkaa tai muuta kivaa...

Ei se Kiira-Petteri nälkään kuole, jos kerran jää ilman ruokaa. Yleensä nämä "häiriköt" saavat sitten "ylimääräistä" välipalapöydässä. Ja yleensä osaavat jo silloin käyttäytyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja höh:
Käsitän tämän niin, että lapsi ei halunnut syödä, koska ei päässyt haluamaansa istumapaikkaan. Kiukutteli siis ja jätti syömättä. Ihan oma vika!
Näin mäkin käsitin. Meillä kotona ainakin, jos alkaa leikkiä ruoalla tms.. niin pois pöydästä ja seuraava ruoka on sitten, kun on seuraava ruoka. Ei se lapsi kuole siihen.
 
Mä päiväkodin tätinä olen ollut jo 10v ja ketään ei jätetä ilman ruokaa. Ruokaa tarjotaan lautasella nenän eteen ja jos lapsi ei syö (kiukuttelee,on kipee) niin ei syö väkisin. Ruokna-aika on yleensä puolituntia ja sinä aikana pyritään syömään, koska sen jälkeen ruokakärryt lähtee keittiölle ja lapset nukkumaan.
Ei voi odottaa tuntia tai kahta lapsen syöntiä.
Poikkeus on jos vanhempien kanssa on sovittu eri ruoka-ajasta jonkun PÄTEVÄN sysn takia. Pakkosyöttämistäkään ei tohi tehdä. On lapsen valinta jo EI syö.

Kysy hoitajilta miten on laita. Onko lapsi ollut ITSE syömättä.
 
Juu
Meidän lasten päikyssä on jokaisella oma paikka, johon on laitettu kontaktimuovilla nimilappu ja siinä samassa on lasten allergiat ja muut vastaavat tiedot. Tällä tavalla sijainenkin osaa olla antamatta vaikka kala-allergiselle kalaa, vaan osaa hakea sen Tainaolavin erikoisaterian kärrystä.

Menis aika hankalaks jos pitäis selvittää että istuuko Tainaolavi tänään omalla paikallaan vaikko mahdollisesti jossain muualla.

Itse asiassa täällä tais joskus olla ketju jossa tarhantäti oli antanut allergiselle lapselle väärän ruuan, ja hirveä meuhkaaminen siitä kuinka pitäis tietää kun on ne laputkin jokasen lapsen kohalla.

Minä en ymmärrä mitä pahaa on siinä että ruoka on tarjolla jokaselle omalla paikallaan, ja jos ei syö niin sitten ei syö. Hirveä huuto siitäkin ois seurannu jos kiukuttelevalle lapselle ois väkisin alettu syöttää ruokaa.
 
pk johtaja
Minun mielestäni riippuu monestakin asiasta, ja suosittelen ap että huomenna juttelet vielä henkilökunnan kanssa.

Ryhmissä tosiaan meilläkin pienessä päiväkodissa on 9-14 lasta, ja syömässä yhdessä on aina n. 12-16 lasta samassa huoneessa. Meillä on jokaisella lapsella oma paikka, ja joskus paikkoja vaihdetaan sen takia, että syömisrauha on alkanut mennä. Näin ajattelisin, että ap:n tapauksessa on käynyt, paikkoja siis vaihdettu koska syömistilanteista on alkanut tulla levottomia.

Jos lapsi ei halua syödä hoitajien määräämällä paikalla, en lähtisi kyllä lapsen kiukuttelun tähden vaihtamaankaan paikkoja. Mielestäni huonoa kasvatusta on epäjohdonmukainen kasvatus, eli ensin annetaan säännöt ja sitten niistä luovutaan kun lapsi itkee/kiukuttelee/haluaa. Käyttäisin kuitenkin ammattitaitoni siihen, että keskustelisin lapsen kanssa ja pyrkisin saamaan hänet syömään sillä määrätyllä paikalla. Jos muu ei auttaisi, lapsi voisi syödä sitten muiden jälkeen.

Ihan helposti en siis jättäisi lasta ilman ruokaa. Kuitenkaan en näe sitä vaihtoehtona, että lapsi saa haluamansa kiukuttelemalla, eli joku muu ratkaisu pitäisi löytyä. Päiväkodissa johdonmukaisuus, tasapuolisuus ja säännöt ovat tärkeitä, jotta jokainen lapsi voi kokea olonsa turvalliseksi ja hyväksi.
 
ei muuta voi
Alkuperäinen kirjoittaja anteeks:
Mä NIIN kovasti toivon että te joiden mielestä lapsen pitää saada näyttää tunteitaan ja tädin pitää mennä lapsen kaa rauhoittuu jne asutte kaukana meistä!!

Mä haluan että mun lapset niin päikkärissä, eskarissa kuin koulussakin oppii et on käytöstavat ja säännöt, pöydässä istutaan ja turhasta kiukuttelusta tulee rangaistus ja näin ollen kasvavat yhteiskuntakelpoisiksi ihmisiksi.
Ei niin et oppivat et kun mesoaa ja riehuu ja kiukkuaa saa erityishuomiota ja palvelua.

Tunteita saa näyttää ja kiukkuavaakin lohdutetaan mutta ei aikuinenkaan voi työpaikalla alkaa kiukuta et haluu syödä eväät Mirkun vieressä, en tee töitä jos Kale istuu siinä..

Ja joo, lapsi on lapsi mutta kun niitä lapsia pitäis kasvattaa niin et ne aikuisena osaa olla ihmisiksi, ei käytöstavat ja muut tule kerrasta kun täyttää 18, vaan ihan pienestä pitää jo kasvattaa.

Viisasta!
 
ap
Tämähän on hauskaa, että kyseinen tapaus on herättänyt täällä (osittain asiallistakin) keskustelua. Olemme siis vanhempina kiinnostuneita siitä, miten lapsemme viettävät päivänsä hoitopaikoissaan. :)

Tilanne oli mennyt juuri niinkuin täällä arveltiinkin, eli jos kiukuttelee, eikä suostu istumaan syömään siihen, mihin käsketään, on sitten ilman ruokaa.
Aikaa ei ole pk:ssa sellaiseen, että ruoan kanssa saisi viivytellä tai alkaa syömään sitä sitten, kun on rauhoittunut. Silloinhan on jo kärryt viety pois!

Ihmetystä kuitenkin herätti se, että yhtäkkiä tässä pk:ssa ei olekaan vakiopaikkoja (vaikka ennen mielestäni oli oikein nimilaputkin paikoilla) vaan paikat jaetaan aikuisen komennuksen mukaan ennen joka ruokailua..?? Mitähän siitä kotona tulisi, jos nälkäisenä ja matalalla verensokerilla alettaisiin paikkoja vaihtelemaan ennen ruokailua?

Kyllä se niin on, että järjestys ennen kaikkea, niinkuin Kapunapun valtakunnassa, niin homma toimii. :)
 
ei muuta voi
Alkuperäinen kirjoittaja pk johtaja:
Minun mielestäni riippuu monestakin asiasta, ja suosittelen ap että huomenna juttelet vielä henkilökunnan kanssa.

Ryhmissä tosiaan meilläkin pienessä päiväkodissa on 9-14 lasta, ja syömässä yhdessä on aina n. 12-16 lasta samassa huoneessa. Meillä on jokaisella lapsella oma paikka, ja joskus paikkoja vaihdetaan sen takia, että syömisrauha on alkanut mennä. Näin ajattelisin, että ap:n tapauksessa on käynyt, paikkoja siis vaihdettu koska syömistilanteista on alkanut tulla levottomia.

Jos lapsi ei halua syödä hoitajien määräämällä paikalla, en lähtisi kyllä lapsen kiukuttelun tähden vaihtamaankaan paikkoja. Mielestäni huonoa kasvatusta on epäjohdonmukainen kasvatus, eli ensin annetaan säännöt ja sitten niistä luovutaan kun lapsi itkee/kiukuttelee/haluaa. Käyttäisin kuitenkin ammattitaitoni siihen, että keskustelisin lapsen kanssa ja pyrkisin saamaan hänet syömään sillä määrätyllä paikalla. Jos muu ei auttaisi, lapsi voisi syödä sitten muiden jälkeen.

Ihan helposti en siis jättäisi lasta ilman ruokaa. Kuitenkaan en näe sitä vaihtoehtona, että lapsi saa haluamansa kiukuttelemalla, eli joku muu ratkaisu pitäisi löytyä. Päiväkodissa johdonmukaisuus, tasapuolisuus ja säännöt ovat tärkeitä, jotta jokainen lapsi voi kokea olonsa turvalliseksi ja hyväksi.

Johdonmukaisuus nimenomaan on tärkeintä lasten kanssa. Kumpa sen vanhemmat ymmärtäisivät niin monelta huudolta vältyttäisiin. Valitettavasti vanhempien oma etu menee edelle ja millä tuulella sattuu olemaan. Joskus jotain hyväksytään, toisen kerran taas ei.
 
ap on taas yksi niistä tyhmistä vanhemmista
Ihan oikeanlainen rangaistus, oppiihan syömään ja olemaan kiukuttelematta. Päiväkodeissa ei ole aikaa syöttää lapsia moneen eri otteeseen. 4v on niin iso jo että tajuaa ja ymmärtää puhetta. Älkää vanhemat paapoko niitä pentujanne piloille.Sit narisette ku ku lapsi ei tottele eikä tee ku käsketään.
 

Yhteistyössä