Lapsi jätti kutsumatta synttäreilleen yhden pojan luokaltaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meille on pari kertaa kutsuttu pihan kiusaajakin, koska yhtä ei jätetä ulkopuolelle. Ei lapsi itsekään halunnut ketään pois jättää, mutta jännitti etukäteen, miten paljon tiettyjä vieraita kiusataan. Nämäkin ekaluokkalaisia. Tuo yksi saa mukaansa aina muutamia ja sortaa jotain heikompaa milloin mistäkin syystä. Toiset juhlat menivät mun osalta kieltäessä ja olin tosi pahalla tuulella sen jälkeen. Toisella kerralla osasin jo varautua, juttelin asiasta etukäteen lapsen vanhemmille ja lapselle. Juhlat menivät hyvin, mutta tuo kiusaaja oli mielestäni niin reppana, kun ei osannut toisten kanssa leikkiä. Kompensoi kai kiusaamalla sitä, ettei osaa jutella ja aloittaa leikkiä normaalisti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vähän liioittelua?;25687497:
Hmm, eikö ollut kyse ekaluokkalisista? Kovin kummoista ei se kiusaaminen voi olla vielä tuossa iässä jos normaaleista lapsista puhutaan. Paikallahan on aikuisia jotka voi puuttua kiusaamiseen.
Ai ei voi olla vielä kummoista tossa iässä? Oman kokemuksen mukaan kiusaaminen on raainta päiväkoti- ja ala-asteikäisten keskuudessa. Päiväkoti, ensimmäinen ja toinen luokka oli täyttä helvettiä. Sai joka päivä pelätä ja itkien mentiin ja tultiin.

Ei muka kummoista?
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Avaatkaa nyt herran tähden silmänne tälle koulukiusaamiselle. Tässä ketjussa on aivan käsittämättömän paljon kirjoittajia jotka joko vähättelevät koulukiusaamista taikka sitten ovat sitä mieltä että kiusaajan poisjättäminen synttäreiltä on vastavuoroisesti kiusaamista.

Eli halutaan pistää pää pensaaseen, eihän tämä ole vakava asia. Juuri tällaisten vanhempien käytöksen vuoksi asiat vaan jatkuvat ja pahenevat. Synttäreille pitää kutsua vaikka toinen lapsi OMALLA toiminnallaan saanut synttärisankarin jopa mahdollisesti pelkäämään sitä kouluunmenoa.

Miksi te hyssyttelevät vanhemmat että näe synttäreiltä poisjättämistä rangaistuksena huonosta käytöksestä vaan katsotte sen vastavuoroiseksi kiusaamiseksi.

Please vanhemmat, ymmärtäkää nyt ettei ole olemassa mitään "mun poika ihan vähän kiusaa kun pojat ovat poikia tuossa iässä". Se pieni kiusaaminen kun täytyy saada loppumaan välittömästi. Puhumalla, teoilla, rangaistuksilla jos muu ei auta. Palkitseminen on täysin väärä keino.

Miten te voitte oikeuttaa tällaiset teot jotka voivat vaikuttaa kiusatun koko psyykkiseen ja fyysiseen kehitykseen läpi lapsuuden ja nuoruuden ja jonka vaikutukset näkyvät vielä aikuisiälläkin epävarmuutena ja heikkona itsetuntona.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Kiusaamisen määritelmään kuuluu, että kiusattu on täysin puolustuskyvytön. Hän eii pysty esimerkiksi puolustautua koska kiusaajia on nini paljon, tai siis kiusaaja ja hänen hovinsa. On hyvin vaikea kuvitella tilannetta, että kaikki muut ovat hellantelttuja ja yksi kiusaa. Erittäin todennäköistä on että asetelma on päinvastainen. Jep, "kiusaajaksi" nimetty voi reagoida kiusaamiseen (yleensä joukosta eristämistä) itsekin aggressiivisesti tai huonolla käytöksellä. Varsinaista kiusaamista on kuitenkin vain se, että täysin alakynnessä olevaa kiusataan toistuvasti.
 
[QUOTE="jaahas";25693433]Kiusaamisen määritelmään kuuluu, että kiusattu on täysin puolustuskyvytön. Hän eii pysty esimerkiksi puolustautua koska kiusaajia on nini paljon, tai siis kiusaaja ja hänen hovinsa. On hyvin vaikea kuvitella tilannetta, että kaikki muut ovat hellantelttuja ja yksi kiusaa. Erittäin todennäköistä on että asetelma on päinvastainen. Jep, "kiusaajaksi" nimetty voi reagoida kiusaamiseen (yleensä joukosta eristämistä) itsekin aggressiivisesti tai huonolla käytöksellä. Varsinaista kiusaamista on kuitenkin vain se, että täysin alakynnessä olevaa kiusataan toistuvasti.[/QUOTE]
Mistä lähtien?

Kyllä esim. mun tyttö kavereineen puolustautui kiusaajaa vastaan mahdollisuuksien mukaan, mutta kun toinen vaan tuli ja hakkasi, potki, varasti tavaroita yms eikä totellut ainoaakaan aikuista, niin minkäs teet? Kimppuun ei saa käydä, ja kun toinen kulkee pihassa puukko kädessään tai hakkaa pyöränpumpulla niin se ei olisi ihan fiksuakaan. Leikkiin oli otettu mukaan, mutta kun siitä ei koskaan mitään tullut...

Mutta juuri tuolla lailla sen kiusaajan äitikin asiaan suhtautui: onhan se vähän kurjaa mutta mulla on nyt ruuanlaittokin kesken eli ei se kai niin vakavaa ole...kieltäytyi pk:n järjestämästä perheneuvolan avusta ja sitä rataa, koska vikahan on kaikissa muissa paitsi hänen lapsessaan & siinä miten hän lastaan kasvattaa (tai siis, ei kasvata).

Tilanne ratkesi kun me kaikkemme yrittäneet ja tilanteeseen kyllästyneet vanhemmat porukalla päätimme ihan oikeasti eristää kiusaajan, kun kaunis puhe, opastaminen, leikkiin mukaan ottaminen yms ei todellakaan mitään auttanut (veti turpiin mm. mun valvovien silmieni alla, kun oltiin pyydetty hänet takapihaamme leikkimään ja jäätelöä syömään - ja juoksi pakoon huoraa ja paskaa huudellen). Sille ei puhuttu, sille ei sanottu moi, jos se tuli pihaan niin muut lähtivät pois, kun se tuli hakemaan ulos niin sanottiin että ei missään nimessä. Kiusaaja muutti sitten muualle. Ikävä kyllä terrorisoi edelleen esikoulussa päivittäin, mutta upeaa on se että pihassa lasten ei häntä enää tarvitse pelätä.
 
Viimeksi muokattu:
ymmärtäisin jos kiusaaminen olisi sitä,et yksi tai useampi lapsi kiusaa yhtä lasta,että niitä kiusaajia ei kutsuta.Mutta uskoisin,että tässä on kyse tilanteesta,jossa tätä poikaa ei oteta leikkeihin mukaan,on jäänyt yksin ja koittaa hakea huomiota toisilta provosoimalla.Kutsuisin pojan mukaan juhliin ja pitäisin huolen,ettei kiusaa siellä muita.
 
[QUOTE="sasu";25693563]ymmärtäisin jos kiusaaminen olisi sitä,et yksi tai useampi lapsi kiusaa yhtä lasta,että niitä kiusaajia ei kutsuta.Mutta uskoisin,että tässä on kyse tilanteesta,jossa tätä poikaa ei oteta leikkeihin mukaan,on jäänyt yksin ja koittaa hakea huomiota toisilta provosoimalla.Kutsuisin pojan mukaan juhliin ja pitäisin huolen,ettei kiusaa siellä muita.[/QUOTE]

Voi juu, ihan kyynel tulee taas silmään sun tulkintasi vuoksi syylle kiusata toisia. Pieni provosointi kun on jäänyt yksin. Koulumaalilmassa on ihan oikeasti nykyisin niin paljon häiriintyneitä lapsia että löytyy jopa näitä yksinäisiä kiusaajia. He kun ovat kykenemättömiä kaverisuhteiden muodostukseen niin ei sitä hoviakaan ole.

Joo, voi olla diagnosoitu Adhd tms. mutta oikeuttaako se siihen että muut joutuvat pelkäämään.

Tottahan toki kutsut kaikki lapset juhliin kun niin säälittää. Jokaiselle vanhemmalle pitäisi oikeastaan tehdä pakolliseksi tutustuminen siihen koulun maailmaan. Jotta oikeasti näkisitte ja ymmärtäisitte tämän asian vakavuuden.

Kenen pitää olla niin suvaitseva että kutsuu synttäreilleen kaikki ja vanhemmat sitten vahtivat synttäreiden ajan ettei kiusaaja kiusaa. Nyt mennään metsään ja pahasti. Kun vanhemmat toimivat näin vastuuttomasti niin ei ole ihmekään ettei lapset uskalla kertoa vanhemmilleen näistä kiusaustapauksista.

Niitä ei saada loppumaan kun aina vaan ymmärretään ja ymmärretään. Koulupuukotukset ja ammuskelut lisääntyvät, nuorten tekemät itsemurhat kasvavat kun vanhemmat hyssyttelvät ongelmia
 
[QUOTE="vieras";25693842]Voi juu, ihan kyynel tulee taas silmään sun tulkintasi vuoksi syylle kiusata toisia. Pieni provosointi kun on jäänyt yksin. Koulumaalilmassa on ihan oikeasti nykyisin niin paljon häiriintyneitä lapsia että löytyy jopa näitä yksinäisiä kiusaajia. He kun ovat kykenemättömiä kaverisuhteiden muodostukseen niin ei sitä hoviakaan ole.

Joo, voi olla diagnosoitu Adhd tms. mutta oikeuttaako se siihen että muut joutuvat pelkäämään.

Tottahan toki kutsut kaikki lapset juhliin kun niin säälittää. Jokaiselle vanhemmalle pitäisi oikeastaan tehdä pakolliseksi tutustuminen siihen koulun maailmaan. Jotta oikeasti näkisitte ja ymmärtäisitte tämän asian vakavuuden.

Kenen pitää olla niin suvaitseva että kutsuu synttäreilleen kaikki ja vanhemmat sitten vahtivat synttäreiden ajan ettei kiusaaja kiusaa. Nyt mennään metsään ja pahasti. Kun vanhemmat toimivat näin vastuuttomasti niin ei ole ihmekään ettei lapset uskalla kertoa vanhemmilleen näistä kiusaustapauksista.

Niitä ei saada loppumaan kun aina vaan ymmärretään ja ymmärretään. Koulupuukotukset ja ammuskelut lisääntyvät, nuorten tekemät itsemurhat kasvavat kun vanhemmat hyssyttelvät ongelmia[/QUOTE]

Kyllä puukotuktset ja ammuskelut johtuvat aivan eri tyyppisestä kiusaamisesta. Kiusaamista on se, että yhtä vastaan tehdään toistuvasti henkistä tai fyysistä väkivaltaa sulkemalla pois tai jättämällä vastaamatta tai huomiotta. Kukaan ei valitse, kukaan ei leiki.

tai kaikki ivaavat, naursekelevat jutuille...

Aloittajan "kiusaaja" on korkeintaan häirikkö.
 
[QUOTE="jaaha";25693863]
Aloittajan "kiusaaja" on korkeintaan häirikkö.[/QUOTE]
Mistä tiedät?

Voi se olla joku pieni moniongelmainen väkivaltainen psykopaatinalkukin. Jos ei opettajakaan kerran kuriin saa - ns. normaalin häirikön saa kyllä aikuinen kuriin.
 
Mistä tiedät?

Voi se olla joku pieni moniongelmainen väkivaltainen psykopaatinalkukin. Jos ei opettajakaan kerran kuriin saa - ns. normaalin häirikön saa kyllä aikuinen kuriin.

Olen elänyt kauan, kauemmin kuin sinä. En ole tavannut tuollaisia. Kyllä se kiusaaminen on yleensä niiden sinun lastesi kaltaisten lasten masinoimaa ja pyörittämää. Joilla hyvät taustat, tukiverkot.
 
Lapsi joka avoimesti heiluu puukkojen kanssa, tai lyö jotain pumpulla naamaan, aikuisten nähden, saa automaattisesti kaikkien halveksunnan. Sellaisesta ihmisestä, joka on noin heikosti varustettu manipuloinnin taidoilla, tai teeskentelyn taidoilla, tai sosiaalisen suostuttelun taidoilla, tai hovin keräämisen taidoilla, ei todellakaan ole kiusaajaksi.

Kiusaaja on kyllä siellä hovinsa keskellä, sanavalmis tyyppi,j oka päättää kenelle nauretaan.

Ketä ei oteta mukaan.

Todella, olen sitä mieltä, että pumppujen kanssa mätkivä ei ole kiusaaja. Moniongelmainen,väkivaltainen ehkä psyykkisesti sairas, mutta ei todellakaan täytä kiusaajan määritelmää.
 
Itselleni menisi jotenkin läpi, että lapsi ei halua kutsua yhtä, kun se kiusaa, mutta ei selitys, että kaikki muutkin pelkäävät sitä yhtä. Paitsi, jos tästä asiasta olisi jo etukäteen puhuttu koulussa, ja opettaja olisi sanonut, että lapsi jota ei kutsuta on väkivaltainen jne.
Kyllä se todellakin menee kokemuksen mukaan niin, että luokassa on kiusaaja joka saa kärpäslauman ympärilleen, ja sitten kiusataan yhtä lasta, jättämällä leikkien ulkopuolelle, tekemällä kiusaa jne. Kunnes tämä kiusattu ei enää jaksa, ja joutuu vaihtamaan koulua.
 
[QUOTE="jaaha";25693880]Olen elänyt kauan, kauemmin kuin sinä. En ole tavannut tuollaisia. Kyllä se kiusaaminen on yleensä niiden sinun lastesi kaltaisten lasten masinoimaa ja pyörittämää. Joilla hyvät taustat, tukiverkot.[/QUOTE]
Juu, ainahan se on nätisti käyttäytyvien, kotonaan kunnon eväät saaneiden lasten vika jos joku laiminlyöty alkkis-yh-mutsin lapsi tms taustat omaava kiusaa...siis palstan mukaan. Minä kyllä syyttäisin ensisijaisesti lapsen vanhempaa/vanhempia, joilla kaikki muu menee lapsen edelle.

On niin helppo olla empaattinen ja ymmärtävä, kun ei ole itse koskaan joutunut tuollaista lasta kohtaamaan & omia lapsiaan sellaiselta suojelemaan. On niin helppo syyllistää tuollaisen kiusaajan uhreja - uhrihan se kiusaaja usein itsekin on, mutta ei se kiusattujen oloa paranna, heidän pelkoaan tai kipuaan vähennä, vaikka kiusaaja tulisi miten surkeasta kodista. Eikä kurjat kotiolot tee kiusaamisesta ja väkivallasta hyväksyttävää.

Oikeassa elämässä tällainen tyyppi ei myöskään "parannu" sillä että hänet kutsutaan mukaan synttäreille ja mukaan leikkiin. Kokemusta on, toisin kuin sinulla. Ja vaikka miten olisit kauan elänyt, niin et voi tosissasi väittää että jos sinä et ole tavannut tietynlaista lasta, niin sellaista ei voi olla olemassakaan, ja toisin väittävät valehtelevat. Tässä tapauksessa valehtelijoita ja kiusaajia ovat myös varhaiskasvatuksen väki jotka eivät missään vaiheessa ole kieltäneet etteikö ko. lapsi olisi kova kiusaamaan, väkivaltainen, ja ongelmia täynnä.
 
Viimeksi muokattu:
koulukiusattuna olen sitä mieltä että lapsenei todellakaan tarvitse olla kiusaajansa kanssa vapaa-ajalla. Koulussa on oltava liikuntatunneilla, ryhmätöissä jne ja tultava jotenkin toimeen, mutta vapaa-aikaa ei tarvitse viettää kuin niiden ihmisten kanssa joiden seurassa haluaa viettää aikaa. ei aikuisen eikä lapsen.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj ja Anatolia
Todella, olen sitä mieltä, että pumppujen kanssa mätkivä ei ole kiusaaja. Moniongelmainen,väkivaltainen ehkä psyykkisesti sairas, mutta ei todellakaan täytä kiusaajan määritelmää.

Herra jee tässähän se määrittelijä on. Siis kun toinen pahoinpitelee toista niin se ei ole kiusaamista?

No sitten mä ymmärrän, pitää vaan ottaa kaveriksi kun toinen on mahdollisesti moniongelmainen, väkivaltainen ja ehkä psyykkisesti sairas.

Huoh, sanon minä.
 
[QUOTE="vieras";25694066]
Herra jee tässähän se määrittelijä on. Siis kun toinen pahoinpitelee toista niin se ei ole kiusaamista?

No sitten mä ymmärrän, pitää vaan ottaa kaveriksi kun toinen on mahdollisesti moniongelmainen, väkivaltainen ja ehkä psyykkisesti sairas.

Huoh, sanon minä.[/QUOTE]
Juu...pitää halia ja ymmärtää, kutsua synttäreille ja olla kaveri, ja tajuta että vaikka toinen hakkaa, satuttaa, kiroilee, haukkuu, varastaa tavaroita, rikkoo leluja ja muuta omaisuutta, ja on kaikinpuolin ilkeä & ikävä, niin kyse ei ole KIUSAAMISESTA koska se ei muka täytä jotain fuckin' määritelmää ja siksi sitä ei saisi kiusaamisena kokea tai käyttää ko. lapsesta kiusaaja-sanaa. Mutta kun joku toinen lapsi tekee samaa parin kolmen kaverin kanssa niin sitten se onkin jo kiusaamista.

Huoh tosiaan :D
 
Mun mielestä kannattaa muistaa, että kiusaaminen on usein hyvin subjektiivinen asia. Toisen mielestä jokin on kiusaamista ja toisen mielestä ei. Mulla on tästä omakohtaista kokemusta omilta kouluajoiltani. Luokassa oli "kovistyttöjen" jengi, johon me tavalliset ja heidän mielestään nyypelöt emme päässeet mukaan. He hiljenivät ja virnuilivat, kun joku meistä tuli kuuloetäisyydelle. Hihittelivät, kun mentiin ohi. Mulla oli noina vuosina hyvä ystävä - tai luulin hänen olevan hyvä ystävä - jonka kanssa vietin välitunnit ja usein vapaa-aikaakin. Pari kolme vuotta yo-kirjoitusten jälkeen tämä ystäväni kertoi mulle, miten oli joutunut käymään terapiassa koulukiusaamisen takia. Olin hämmästynyt, koska en mä ollut havainnut, että häntä olisi kiusattu. Ja kuitenkin hän oli ne vuodet ollut yksi parhaista ystävistäni. Sitten selvisi, että hän olisi oikeasti halunnut kuulua siihen "kovistyttöjen" jengiin ja koki kiusaamisena sen, että häntä ei jengiin kelpuutettu. Minä taas en edes halunnut kuulua jengiin, joten en kokenut kiusaamisena sitä, että mua ei jengiin pyydettykään. Kieltämättä olin vähän surullinen, kun tajusin, että tämä "ystäväni" olikin ollut ystäväni vain siksi, että ei mieluisampaankaan seuraan päässyt. Jos olisi päässyt, olisi viitannut kintaalla meikäläisen ystävyydelle.
 
Aika vaikea tilanne. Minustakin tuntuisi kurjalta pakottaa kutsumaan kiusaaja synttreille, mutta toisaalta uskon, että kiusaaja on onneton poika eikä tämä hänen oloaan ainakaan paranna. Itse luulen, että tekisin niin, että kiusaava poikakin kutsuttaisiin (jos kaikki muutkin pojat kutsutaan) ja pitäisin itse huolen siitä, että hänen toiminnallaan on selkeät rajat minun kodissani, jos hän ei käyttäytyisi kauniisti, sanoisin hänelle, että nyt hänen täytyy lähteä kotiin. Kuten alussa totesin, vaikea tilanne, eikä tähän ole yhtä oikeaa vastausta. Sinä teet niin kuin parhaaksi näet. Tunnet lapsesi ja tilanteen parhaiten.

Vastasin tähän viestiin lukematta koko ketjua, vain pari alusta.
 
Viimeksi muokattu:
No kyllä tytönkin eskarissa on yksi kiusaaja / häirikkö / riivahenki (ihan sama miten tämä yksi määrittelee hänet).
Yksin terrorisoi, potkii, vie vaatteet, repii piirrustukset, puhuu rumia, sotkee kaikki leikit (vaikka olisi pyydetty mukaan). En oikein ymmärrä noin kapea-alaista määritelmää kiusaamiselle. Siis, että se olisi vain yhden alakynnessä olevan särkkimistä.
Ja jos lapset sanoo, että se poika aina kiusaa ja riivaa, niin onko heidän kokemuksensa ja tunteensa sitten valheellisia? Pitäiskö kieltää sanomasta ja tuntemasta niin?
Kyllä munkin mielestä jo lastenkin on opittava, että sitä saa mitä tilaa.
Jos ei ole kauhean mukava "vieraille", niin on turha odottaa, että ne vieraatkaan ottaa sydämellisesti vastaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj

Yhteistyössä