Kannattaa muistaa arvostaa ihan itse itseään. Kun sinulla on omat arvot ja omat näkemyksesi lapsenhoidosta, niin silloin osaat antaa tilaa myös muiden tapaan ajatella ja toimia.
Minusta on jotenkin ymmärrettävää, että isovanhemmat haluavat hemmotella lapsenlapsiaan, sillä monikaan heistä ei tule näkemään enää lastenlastensa lapsia (nykyään vanhemmiksi tullaan niin myöhään). Koska syntyvyys on suomalaisperheissä niin pientä, niin on selvää, että halutaan ottaa kaikki irti siitä, kun lapsi on pieni. Isovanhemmilla kun on yleensä rahaakin toisella tavalla kuin suurimenoisilla lapsillaan. Ei entisaikoina puhuttu tunteista, vaan rakkautta osoitettiin nimenomaan teoilla. Ehkä siitä juontaa juurensa se, että halutaan antaa makeisia ym. herkkuja lapsenlapsille, vaikkei se hyväksi olekaan. Itse kyllä ajattelen, että harvemmin niitä herkkuja kuitenkaan niin paljon syödään, että siitä kasvu ja kehitys kärsisi.
Kyllä lapsi rakastaa äitiä, mutta se ei vain näy niin ilmiselvästi, koska äiti on kumminkin yleensä se, joka hoitaa niitä kurjia käytännön asioita esim. käyttää lääkärissä, vie parturiin jne. Jos mietin suhdetta omaan äitiini, niin äiti oli aina jossakin määrin itsestäänselvyys. Isän kanssa puolestaan tehtiin kaikkea kivaa eli kun äiti jäi kotiin siivoamaan, isä vei meidät pulkkamäkeen, hiihtämään, puistoon jne. Nyt kun mietin kuitenkin elämäni tärkeintä ihmistä, niin se ehdottomasti on äitini. Äiti on ollut peruskallio, tuki ja turva aina.