Lapsi 3v haluaisi aina mummolaan

[riittaliisa]

Pian kolmevuotias lapsemme on aina valmiina lähtemään mummon luo. Hän mankuu tätä jo seuraavana päivänä vierailusta. Jotenkin minua on alkanut tämä harmittaa, ettei hän viihdy sisarensa ja minun kanssa kotona. En jaksaisi mankumisia aina kuunnella, ja sitten on entistä enemmän huono äiti -fiilis. Hän on siis ollut jo usein yökylässä mummon luona. Toki saa siellä jakamatonta huomiota, mitä kotona ei saa, saa enemmän herkkuja yms. kivaa. Silti ei aina huonoina hetkinä voi olla harmissaan ajattelematta, että lapsi ei viihdy äitin kanssa kotona Mitenhän voisin alkaa tähän suhtautua asiallisemmin...

 

[hitskis]

Minusta on aina upeaa, että on olemassa lapsia, joilla on läheiset välit isovanhempiinsa. Isovanhemmilta lapsi saa usein sellaisia harvinaisia asioita, jotka nykymaailmassa ovat katoavaa: runsaasti aikaa, kiireettömyyttä, perinnetietoa, usein vanhojen tapojen mukaan asioiden tekemistä jne.

Sinun kannattaa asettaa itsellesi sellainen raja, että miten usein mielestäsi on kohtuullista, että esikoinen käy mummolassa. Sovi mummon kanssa, että mikä on sopiva määrä. Esikoinenkin lopettaa aikanaan kärttämisen, kun rajat ovat tiedossa.

Toisaalta mummolakäyntien hyvä puoli on siinä, että sinä saat silloin kahdenkeskistä aikaa nuorimmaisen kanssa, joten nauti niistä hetkistä kunnolla. Älä anna kateuden luikerrella mieleen, koska sehän ei ole tarkotus. Yleensä kaikki lapset kiukuttelevat eniten äidilleen, koska yleensä äiti on se rakkain ihminen, jolle uskaltaa kiukutella. Vaikka äidin kanssa joudutaankin tekemään tylsiä asioita (esim. siivousta, äiti tekee "aina" ruokaa eikä ehdi leikkimään, pitää leikata kynsiä, pestä hampaita jne), niin sitä kautta lapsi oppii sen elämän luonnollisen menon, johon ei tosiaankaan kuulu joka päivälle sirkustemppuja ja hattaraa.

 

[Nanni5]

Meillä ihan sama juttu ja tunnistan myös mietteesi. Erotuksena, että meillä kyseessä ainut lapsi. Yritän suhtautua asiaan kypsästi, mutta välillä olen kyllä lapselta "leikkimielellä" kysellyt, että ihankos ajattelit sinne muuttaa tms. Olen ajatellut sen "mustasukkaisuuden" johtuvan juuri syyllisyydestä, että mummolassa lasta koko ajan huomioidaan, mitä en itse pysty/jaksa kotioloissa aina tehdä. Itseäni kyllä myös ärsyttää, kun lapsi saa olla mummolassa, kuin pikku keisari, joka saa mitä haluaa. Toivoisin, että meidän perheen säännöt esim. ruokailun suhteen pätisivät, kun aina saan olla se "paha äiti", joka kieltää herkuttelun ennen ruokailua. Kun kurkataan kolikon kääntöpuolelle huomataan, että meidän lapsella on paikka (itse asiassa kaksikin mummolaa), jonne hän menee riemusta kiljuen milloin vaan ja näissä paikoissa myös ollaan ja touhutaan lapsen kanssa enemmän, kuin mielellään. Lapsenhoito ongelmia ei siis näin ollen ole.

 

[Miramaria]

Ihan samaa on meillä 3-vuotiaan kanssa. Näyttää olevan aika yleinen ilmiö, kun heti tuli näin monta vastausta ap:n aloitukseen. Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, että hyvä kun lapsella on läheiset välit mummoon ja turvallinen hoitopaikka jos sellaista tarvitaan. Muttta toki se joskus ärsyttää, ehkä eniten siinä harmittaa se koko päivän kestävä kiukuttelu ja mankuminen kun on edellisenä päivänä oltu mummolassa. Se alkaa käydä hermoille päivän kuluessa, kun mikään ei ole hyvin hyvin kotona. Tiedän kuitenkin, että olen lapselle varmasti tärkeä (jopa tärkeämpi kuin kukaan muu), joten varsinaista mustasukkaisuutta en juurikaan ole tuntenut asiasta. Ja arvostan tosiaan niitä lepohetkiä, kun saan olla kotona kahdestaan kuopuksen kanssa ja nukkua vaikka päiväunet.

 

[samoja tunteita]

meillä 2,5v poika, jolla muutenkin menossa joku äidistä irtautumisvaihe, isä kivempi ja äidistä ei kuulemma niin väliä...tästä itsellä tietty tosi huono mieli, vaikka ymmärrän, että lapsi rakastaa myös minua. meillä ollut tosi tiivis suhde, kun olen ollut koko ajan kotona jne. nyt alkanut myös suosia mummoa, joka antaa kaiken periksi ja lellii. ja niin tietysti isovanhempien kuuluukin, mutta se tietty tekee äidistä vielä enemmän "pahan". kotona kuitenkin tehdään myös tylsiä asioita. harmittaa vaan, kun itse koen mustasukkaisuutta ja mielipahaa.

 

[pihauhdus]

Kannattaa muistaa arvostaa ihan itse itseään. Kun sinulla on omat arvot ja omat näkemyksesi lapsenhoidosta, niin silloin osaat antaa tilaa myös muiden tapaan ajatella ja toimia.

Minusta on jotenkin ymmärrettävää, että isovanhemmat haluavat hemmotella lapsenlapsiaan, sillä monikaan heistä ei tule näkemään enää lastenlastensa lapsia (nykyään vanhemmiksi tullaan niin myöhään). Koska syntyvyys on suomalaisperheissä niin pientä, niin on selvää, että halutaan ottaa kaikki irti siitä, kun lapsi on pieni. Isovanhemmilla kun on yleensä rahaakin toisella tavalla kuin suurimenoisilla lapsillaan. Ei entisaikoina puhuttu tunteista, vaan rakkautta osoitettiin nimenomaan teoilla. Ehkä siitä juontaa juurensa se, että halutaan antaa makeisia ym. herkkuja lapsenlapsille, vaikkei se hyväksi olekaan. Itse kyllä ajattelen, että harvemmin niitä herkkuja kuitenkaan niin paljon syödään, että siitä kasvu ja kehitys kärsisi.

Kyllä lapsi rakastaa äitiä, mutta se ei vain näy niin ilmiselvästi, koska äiti on kumminkin yleensä se, joka hoitaa niitä kurjia käytännön asioita esim. käyttää lääkärissä, vie parturiin jne. Jos mietin suhdetta omaan äitiini, niin äiti oli aina jossakin määrin itsestäänselvyys. Isän kanssa puolestaan tehtiin kaikkea kivaa eli kun äiti jäi kotiin siivoamaan, isä vei meidät pulkkamäkeen, hiihtämään, puistoon jne. Nyt kun mietin kuitenkin elämäni tärkeintä ihmistä, niin se ehdottomasti on äitini. Äiti on ollut peruskallio, tuki ja turva aina.

 

[ap. riittaliisa]

Kiitos vastauksistanne, tosiaankin hyviä pointteja. Esimerkiksi tuo, että syyllisyyshän se siinä nostaa päätään, kun ei itse ehdi niin paljon olla esikoisen kanssa nyt kun kuopus on vahdittavassa iässä... ja kärsin siitä ajatuksesta, että esikoinen saa liian vähän huomiota. Sitten tuo mummolaan mankuminen varmaan vain lisää syyllisyyden tunnetta.
Ja toinen on tuo pointti, että pitää muistaa arvostaa itse itseään. Niinpä, tätä "mustasukkaisuutta" koen lähinnä silloin, kun olen jotenkin heikoilla eli on jo valmiiksi vähän "huono äiti" -fiilis, esim. juuri tuon esikoisen vähän huomioinnin takia...
Tosiaan kolikon hyvä kääntöpuoli on ihana ja luotettava mummola, johon lapsensa mielellään hoitoon antaakin. Kyllähän se kiitollisuus pitäisi päällimmäinen tunne olla eikä mustasukkaisuus, mutta huonoina hetkinä harmittaa, kun silloin taitaa kaikki harmittaa . Itse asiassa huomasin, että haluaisin itsekin viettää esikoisenkin kanssa kahdenkeskistä aikaa enkä vain kuopuksen, ja ehkä olin vähän kateellinen mummolle, että hänellä tällaista aikaa on.

 

[ei mummolaa :(]

3 vuotias ymmärtää vielä huonosti aikakäsitteitä. Mutta helpottuu hyvin äkkiä tämäkin vaihe ja lapsi ymmärtää pian että turha on mankua, pitää vaan odotella huomista/ensi viikkoa jne.

Ihanaa että lapsilla on noin hyvät mummolat! Taivaan lahja todellakin.

 

[Äiti]

Lapsen äiti ja isä päättävät lapsen kyläilyistä. Lapsi ei päätä kyläilyistä eivätkä isovanhemmat. Lapsi voi mankua sitä ja tätä, mutta vanhemman ei tarvitse suostua lapsen mankumisiin. Jos isovanhemmat antavat lapselle periksi asioita, joita äiti ja isä eivät salli, tästä aiheutuu erimielisyyksiä ja riitoja vanhempien ja isovanhempien välillä. Valitettavasti monet isovanhemmat eivät tarjoa lapsenlapsille aikaa, kiireettömyyttä, perinnetietoa ja vanhojen tapojen mukaan asioiden tekemistä. Järkevän tekemisen sijasta lapset roikkuvat mummoloissa älylaitteiden seurassa. Jotkut isovanhemmat eivät osaa, halua tai viitsi huolehtia lapsen päivärytmistä (ruokailut, ulkoilut, nukkumaanmenoajat jne.), vaan lapsen päivärytmi menee pahasti sekaisin. Myös isovanhemmilta on oikeus vaatia vanhempien rajojen ja sääntöjen kunnioittamista.