Lapsettomuuspuolelta 2008 alkuvuodesta plussanneet

No nyt löysin teidät =)
Olen siis Marli ja plussasin ensimmäisen ivf:n 2. pas-hoidosta.
Siirto tehtiin siis 15.4 ja kaksi alkiota siirrettiin 6-ja 8-soluiset pikku kaverit. 29.4 tein ekan plussa testin.
Oireita ei ole ollenkaan ja se pelottaa jollain tavalla.
Väsymys on ollut kova, paitsi tänään.
Maha siis maha maha, on ollut turvoksissa noin viikon. Ei tarvi paljoa syödä kun ylämaha turpoo ihan kauheesti.

Toukokuun 13.päivä ollaan myös menossa adoption alkuinfoon, sekin tuntuu todella hyvältä.

Terkkuloin Marli ja Maukat :wave: :wave:
 
Joo yritinkin soitellä työterveyshoitajalle siitä veritestistä, mutta hän oli sitä mieltä että odotellaan. Tää on niin piinaa. Toi on niin kauheeta että hoitajat vähättelee.
Jos me ollaan kuusi vuotta lasta toivottu niin kyllä mun mielestä pitäis vähintäänkin kirjoittaa hesariin että olen plussannut ja nyt odoteltais veritestiä, mutta EI, ku odotellaan pari viikkoa. Haluisin vain olla edes hetken oikeesti raskaana. |O
Niin että miten on PeePee miten mulla lasketaan noi raskaus viikot ja päivät :D
 
Hei taas kaikille,
marli tervetuloa onneliseen joukkoomme.

Tässä ollu kiirettä itsellä etten ole paljoa ehtinyt konetta avaamaan. Sen verra luin että pahoittelut lähtevät helballe, osanottoni. ei siihen muuta lohdutuksen sanaa voi antaa, tiedän tunteen.

Marli, mullekkaan ei ole tehty veritestiä eikä siitä edes tays:is puhuttukaan, täällä kuulin ja katselin että kaikki muut ovat verinäytteissä käyneet. Mulla ultra nyt 8 päivä joten siihen asti kärvistellään. Oireita ei pahemmin ole mullakaan ollu, mitä nyt alussa vuotoa ja kipuja ja sit ne loppu. Meni hetki niin lievää kuvotusta oli ja rintoja vähän aristi ja nyt sekin on loppu. Eli oireeton vaihe menossa, ei sitä oikeen uskalla iloita ennen kun käy ultras kun ei ole oireita niin pelkää et jos siellä onkin vaan ruskuaispussi mut ei alkiota.

Onnen ja pelon sekaisia hetkiä vitämme kaikki kunnes päästään sinne viikolle 12 ja yli.

rv 6+3
 
Marlille tervetulotoivotus!! Ihanaa, kun porukka senkun kasvaa!
Minäkään en aikoinani päässyt veritestiin (julkisella puolella hoidossa ja ei kuulemma tehdä, kun raskaustestit nykyään niin luotettavia). Ja hoitaja sanoi, ettei veritestin tuloksella ole sinänsä merkitystä kun ei voi tehdä mitään, jos arvo on alhainen ja kesken menee. Olivat lisäksi sitä mieltä, että turhaa tietoa ja turhaa stressiä kun hyvilläkin arvoilla on mennyt kesken ja huonoilla arvoilla syntynyt terveitä vauvoja :).
 
Onnea Marlille vielä tätäkin kautta ja tervetuloa mukaan pulisemaan!

Ei meillekään tehty veritestiä vaikka oltiin yksityisellä hoidossa. Sanoivat että veritesti tehdään vain jos testin tuloksessa on jotain epäselvää tai on vuotoja tms.

(.) Eka neuvola oli keskiviikkona. Kaikki muuten ok, mutta pissassa oli verta ja valkuaista. Vein tänään aamupissanäytteen, katsotaan onko tulehdus. Sydänäänetkin saatiin jo kuulumaan :heart: Oliko Raitiksella polykystiset munasarjat? Onko täällä muita joilla on? Terkkari meinas että saattaa joutua sokerirasitukseen nuitten munasarjojen takia. Onko muille puhuttu siitä?

Meillä on vissiin köyhä kunta kun se ei tarjoa kuin ainoastaan alkuraskauden ultran, jossa katotaan sikiön elossa olo ja oikea paikka. Minunhan ei siihen ultraan kannata edes mennä kun laukon muutenkin ultrassa jatkuvasti. Mutta siis jos tahtoo rakenneultraan, pitää mennä yksityiselle.

Kävin keskiviikkona myös Oys:ssa ultrassa lääkärin vastaanotolla. Verimäärä kohdussa oli entisellään. Sikiö oli kasvanut hyvin, vastasi viikkoja 10+0 ja silloin oli vasta 9+2. Lääkärin mukaan on hyvä jos sikiö kasvaa vauhdikkaasti :) Piskuiselle oli kasvanut ihan selvät kädet ja jalat ja se heilutteli niitä :heart: Ihanaa kun se näytti jo ihan vauvalta!

Lääkäri kysyi halutaanko mennä niskapoimu-ultraan. Sen voisi tehdä seuraavalla käynnillä jos haluaa. Mulla on tosi ristiriitainen suhtautuminen nuihin seuloihin. Niistä tulee kuitenkin vääriä positiivisia tuloksia ja en usko että tekisin aborttia vaikka saisinkin tietää vauvan olevan ehkä vammainen. Toisaalta jos turvotus olisi normaali, olisihan se yksi huoli vähemmän. Onneksi on kaksi viikkoa aikaa miettiä mitä haluaa tehdä.
Seuraava lääkäriaika on siis kahden viikon päästä ja olen siihen asti sairauslomalla.

Ihanaa kun on tullut kesä! :D
Aurinkoista viikonloppua kaikille!

-Tiiti
 
Vaput on vietetty eikä sillä ruohonleikkurilla sitten vielä lähdetty päristelemään. Sen sijaan piha piti kyllä aktiivisena eilisen päivän brunssin jälkeen. Kovasti on istuteltu ja muokkattu pihaa. Minä antamassa ohjeita ja määräyksiä, mies lapion ja haravan varressa hikoillen. Kyllä itsekin sen vähän "rehkin" mitä pystyin, mutta heikotus ja huono olo tulivat nopeasti. PAitsi iltaa kohden, silloin helpottaa huomattavasti.

Marimilla, toi ajatus turhan tiedon ja stressin välttämisestä on kyllä ihana. JOS vaan vaan voisikin. Tässä on vaan niin paljon tullut koettua ja niin raskaita menetyksiä, että harvapa siihen pystyy. Kyllä kadehdin myös siskoni raskautta (nyt rv12). Ensin tehtiin kotitesti ja sen jälkeen siis kunnalliseen ekaan ultraan tällä viikolla. En väitä, etteikö tiettyä epävarmuutta ja pelkoakin siihen raskauteen liity ihan luomutapauksissakin, mutta kyllä jo pelkkä tiedon määrä on ihan eri luokkaa kuin meillä, jotka kannamme epäilemättä yhden opuksen verran tietoa mukanamme. Ehkäpä siis kuitenkin näkisin, että tässä tapauksessa tieto vähentää stressiä.

Tiltaltti, mehän mennään varsin samoissa, mulla tänään (jos osaan laskea oikein) menossa rv 6+4. Ensi viikko tuo onneksi vastauksia meille kummallekin, ultraan olen menossa 5.5. maanantaina. Oireet vaihtelevat mulla ihan päivittäin. Nyt näyttäisi vakiintuneen, että joka toinen päivä pahoinvointi on todella voimakasta eikä oikein ruokakaan maistu (kuten eilen, jolloin olin vappubrunssin pahiten "krapulasta" kärsivä juhlija). Joka toinen päivä se taas pysyy hallinnassa jatkuvalla syömisellä. Rinnat on kasvaneet jonkin verran ja aristavat varsinkin iltaa kohden. JA kunnon vatsakumpu on kasvanut myös. Mieskin eilen suihkussa oikein ihmetteli.. tosi tämä kupu selittynee vielä syömiselläni, mutta kivahan sitä on jo silitellä ja Papulle ja Nupulle höpötellä..

Ihanan aurinkoista päivää kaikille odottajille =)
 
Jes pääsin kuin pääsinkin taas koneelle! :D Vieraat lähti kaupoille ja mä jäin kotia siivoskelemaan ja samalla kerkii vähän kurkata netissäkin, täytyyhän sitä pientä paussia pitää siivouksen välissä ;)

Onnittelut marli!:flower:Ja tervetuloa mukaan!

Onkohan noi krampit Raitis sulla jo niitä harjoitussuppareita? Yhdestä vauvakirjasta luin, että keskimmäisellä kolmanneksella voi kohtu jo alkaa välillä harjoitella noita supistuksia. Tai sitten ne on niitä kasvukipuja? Jokatapauksessa varmaan ihan normaalia. Vauva kasvaa niin hurjaa vauhtia, että kohdun täytyy venyä mukana. Koita ottaa rennosti. Tiedän..helpommin sanottu kuin tehty. Kannattaa ottaa magnesiumia. Se rentouttaa kohdun lihaksiakin. Mä olen kanssa syönyt sitä ihan alusta asti, kun lääkäri suositteli.

Haluan vielä muistuttaa kaikkia viherpeukaloita, että muistakaahan aina kunnon puutarhakäsineet, kun möyritte mullassa!
Mulla otettiin nimittäin tuo toxoplasmoosi testi ja mulla ei ole ollut sitä, eli vasta-aineita ei ole.
Kiellettiin multaan koskeminen ilman käsineitä. Toxoplasmoosi on nimenomaan maaperässä.
Meidän kisun vessan saa edelleen putsata mies. En halua ottaa mitään riskejä.

Kiva kuulla että Annulin kissa voi jo paremmin. Se on kamalaa kun oma rakas lemmikki sairastaa :( Meidän toinen kissa kuoli viime keväänä vakavaan sairauteen. Suru oli todella kova, tuli vielä yhteen tuon lapsettomuussurun kanssa. Meilläkin nuo kisut on olleet ihan kuin omia vauvoja :) Nyt meillä on sitten vaan yksi kissa. Hänestä on tullut oikein kunnon lellikki, kun saa kaiken huomion, ihan pilalle hemmoteltu. On varmaan sitten mustis kun "oikea vauva" syntyy.

Aurinkoista viikonloppua kaikille! B)
 
Heipparallaa pallomahavaihetta lähentelevät kanssasisaret!! :wave:

Aurinko paistaa, mun aurinkotuolissa on pehmuste, vauvalehti tuli tänään, viikonloppu alkoi.. Ihanaa!!

Kuunkulta.. Mä toivon ettei ne olis harjoitussuppareita koska nää tekee kipeää. Sehän tarkoittaisi sitä, että ne ei olisi hyväksi vaan voisivat jopa tehdä tuhoa. Mutta kai ne ihan normaaleja on. Maha kasvaa ainakin vauhdilla. Ihanaa kun pieni siellä rakentaa pesäänsä ihan tosissaan ja riehuu omia aikojaan.. :heart: :heart:

Tiiti.. Joo, pco löytyy. Pco-potilailla on normaalia useammin ongelmia sokeriaineenvaihdunnan kanssa mutta mut sinne rasitukseen ajoi ihan tausta eli 10-vuotiaana alettu tehdä sokerirasituksia ja arvot parani oikeastaan vasta laihduttaessa. Ja myöhempään rasitukseen syynä on bmi, joka on 27.
Pelottaako sua, että se veri tulee omia aikojaan ulos? Voiko siitä olla jotain haittaa vauvalle?

Oon tässä päivittäin miettiny, että mitähän sitä tulee suustaan päästettyä ensiviikolla.. Ollaan nimittäin lupauduttu mukaan sellaiseen Väestöliiton tilaisuuteen missä on sekä lehdistötilaisuus, että yleisötilaisuus. Lapsettomuuden tuska on kuitenkin hieman helpottanut tässä raskausviikkojen kertyessä, että osaanko antaa enää oikeaa kuvaa lapsettomien elämästä. Toisaalta, ehkä olen entistä kärkkäämpi puolustamaan lapsettomien asiaa kun tiedän miten ihanaa tämä on. Ja onhan se vain minun mielipiteeni, kaikki muut lapsettomat voivat olla erimieltä. Ja oikeastaan.. Mieshän sinne enempi lupautui kuin minä! :D

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!! Ja kiitos Kuunkullalle tuosta toksoplasmoosimuistutuksesta.. Kukat odottaa maahan laittoa täälläkin. Ja se nurmikko edelleen leikkaamista.. :flower: :flower:
 
Heissan taas :wave:
Marlille onnea ja tervetuloa!!
Pahoittelut Kuunkulta teidän kissan poismenosta, on varmasti todella kova paikka. Nuo vauvelit todella ovat perheenjäseniä, ja ihmiset joilla ei ole lemmikkiä eivät voi ymmärtää miten lujille kuolema voi ottaa. Meillä molemmat katit ovat ihan pilalle hemmoteltuja, varmasti tulevat olemaan mustasukkaisia vaavista. Pitää vaan muistaa antaa heille edelleen huomiota, niin eiköhän se siitä.

Voikun olen teille pihallisille kateellinen. Me asutaan kerrostalossa, eli mitään omaa pihaa ei ole. Näin kauniilla ilmoilla se olisi kyllä kiva. Viherpeukaloa minusta ei kyllä saisi kovin helposti :D

*muoks* Missäs Kati on??
 
Tervehdys taas muutaman päivän hiljaiselon jälkeen. Mä olen (varsinkin wapun jälkeen) ollut taas vaihteeksi niin poikki, etten ole kertakaikkiaan jaksanut tulla edes koneelle. Edelleen aamuisin herään kukonlaulun aikaan ja jotta iltaan asti jaksaisi valvoa täytyy siinä välissä ottaa yhdet päikkärit. Pidemmän päälle aika rasittavaa. Toivoisin, että rv 12 jälkeen tällainen tajuton väsymys helpottaisi. Sitähän voi kuulemma kestää läpi koko raskaudenkin...

Helba, en tiedä, mitä tässä sanoisi muuta kuin, että olen niin pahoillani! Kovasti voimia, jaksamista ja uskoa tulevien hoitojen onnistumiselle! :hug:

Marlille puolestaan iloiset onnittelut plussasta! Olette sen varmasti ansainneet! :flower:

Raitis, liittyykö tuo lehdistötilaisuus siihen teidän "projektiin", josta aikaisemmin kerroit?

Kuunkulta, kiitos tosiaan muistutuksestasi! Vaikka olenkin pihallinen ja enemmän viherpeukalo-keskellä-kämmentä -tyyppiä, niin ihan hyvä muistaa, ettei kauheasti multaa sormeile.

Sitten taas vähän kyssäriä kaikille:
- käytättekö nyt raskaana ollessanne joitakin monivitamiinivalmisteita? Mitä lääkärinne/neuvolan tätinne on niistä sanoneet? Mä itse käytän edelleen lapsettomuuslääkärin määräyksestä berexiä sekä lisäksi multitabs-raskaus vitamiineja.

Ai niin, pitikin sanoa vielä noista lääkkeistä, että pääsen lopettamaan Zumenonit nyt su ja silloin myös lugejen annostusta muutetaan 1 per pv. Metut lopetin jo alkuviikosta. Mites teillä muilla lääkeasiat menee?
 
Kati: Ei liity siihen. Meidät oli kai vaan helppo pyytää mukaan kun tiesivät siihen projektiin liittyen, että meille tämä lapsettomuus ei ole siinä mielessä ongelma.

Ja Raskausmultivitaa + ylimääräistä foolihappoa vielä sen päälle syön.
 
Kiitos kaikille onnitteluista.
Viime yönä oli sellaista menkkamaista kipua hetken, pelotti todella mennä vessaan sen jälkeen. Tänään oli töissä puoli päivää alavatsa aika herkkä, niinkuin menkkakipua ja turvoksissakin. Onko kellään muulla vastaavia vai onkohan minulla nyt sitten menkat alkamassa :(
Eikä ole nyt väsyttänytkään kahteen päivään.
Tarttis olla kunnon oireet, niin olis niinkuin enemmän raskaana.
Mitä oireita teillä on ollut ja koska ne on alkanut, jos on alkanut?
 
Minäkin syön raskausmultitabsia. On muuten hemmetin pahan makuista kun tulevat takaisin ylöspäin, muutamaan otteeseen tullut oksennettua pian tablettien oton jälkeen.
Marli, mullakin on ollut noita menkkamaisia tuntemuksia. Kuulema ovat normaaleja, kohtu kasvaa.Oireista. Minulla oli huonoa oloa ihan alusta saakka, mutta oksentelu alkoi viime viikon alussa eli sillon taisi olla rv 6+0. Taitaa olla todella yksilöllisiä nuo oireet, joillakin niitä on enempi, toisilla taas vähempi:) Täällä pahoinvoinnin lisäksi voimakas huimaus ja väsymys on myös kuvioissa.

Kati, mulle lääkäri on jo parilla viime kerralla maininnut mun pääsevän kohta hormoneista eroon, muttei sitten sen enempää mitään puhunut... Jotenkin on fiilis, etten haluaisi niitä edes lopettaa, mutta kaippa sekin aika pian koittaa. Tosin ei ainakaan ennen perjantaita, jolloin taas Felicitakseen suunnistan.
 
Hello,
Istukselen takapihalla ja nautin auringosta, koiruus herätteli jo kuuden aikaan kun taitaa kesä olla jo piskilläkin, ei malta nukkua kun aurinko paistaa. Oli ihana kävellä kirkkojärven ympäri ja kuunnella joutsenten jumalatonta mekkalaa isolta selältä. Siis ihan on päivässä puut alkanut vihertään.
Niin ja niihin lääkkeisiin, itse syön lady vita plus raskaana oleville, ne on ollu ihan hyviä.
Luget on vielä käytössä ja niiden jatko selviää ens to kun on eka ultra tays;is.

raskaus oireista, mulla oli silloin kun menkkojen piti alkaa vuotoa ja kunnon menkkakipuja, sit tuli se ryöpsäys verta ja kiirehdin päivystävälle joka katsoi että kohdunkaula ei ollu auennut yhtään ja luutavasti oli ollu vaan niitä kiinnittymis vuotoja. Käski tekemään uuden testin kun vuoto loppui. Plussaa vahvasti näytti, onneksi. Sit tuli ne ellotus olot ja hajut kävi nenään, kesti muutaman päivän. rinnat tuli hetkellisesti aremmiksi ja piti käydä ostamassa jo kokoa isommat liivitkin ja seit se loppu kans kun seinään. Nyt ei oireita ollenkaan. toisaalta on onnellinen että pääsee ehkä oireettomana mutta kuitenkin se tunne olla raskaana kai vähän niinkun vaatis oireita että tietäis olevansa vahvasti raskaana, meniköhän vähän monimutkaisseen selitykseen :LOL:

Onnelisia odotuksen hetkiä
tiltalitti 6+4
 
Kovasti onnea ja tervetuloa Marli!! :heart:

Miultakin otettiin noin kuukausi sitten verikoe toksoplasmoosivasta-aineita ajatellen - ei löytynyt, joten varovainen on oltava pihalla myllätessä. Haravointihommissa tuo ei miuta haittaa ;) haravointi sinällään on hauskaa, mutta en tykkää korjata niitä lehtikasoja ja nyt mies on ne kiltisti korjannut, ettei miun tarvii niitä pöllytellä. Kisua kyllä hellittelen, mutta pesen aina kädet sen jälkeen; en tiedä onko liioittelua, koska kissan ulosteestahan tokson voi kai vain saada.

Raitiksen tilaisuus kuulostaa mielenkiintoiselta, kertoilehan miten meni.

Mie syön myös Multitabsin raskausmonivitamiineja sekä E-EPA omega-3 kalaöljyvalmistetta, molempia yhden päivässä. E-EPA:aa suositteli Felcitaksen hoitaja; vaikka monipuolisesta ruokavaliosta kuulemma saa kaiken tarvittavan. Neuvolan terkka ei kummemmin kommentoinut kumpaakaan.

Eilen lähdin kävelylenkille reippaalla vauhdilla (jotain 8 km tunnissa), mutta puolen tunnin jälkeen alavatsassa alkoi epämiellyttävästi kiristellä - oliskohan jonkinlaisia supistuksia?! Säikäihdin vähän ja olisin varmaan soittanut miehen hakemaan, jos olis ollut puhelin mukana. Nyt sitten loppumatka otinkin tosi rauhallisesti; lenkkiin meni 1,5 tuntia, vaikka yleensä kävelen sen reilussa tunnissa. Tuon jälkeen ei onneksi tullut tuntemuksia. Pitää kysellä neuvolasta tarkemmin.

Uusi masukuvapäivitys - olisko vappuherkutteluilla osuutta asiaan ;)



geri 15+5
 
Tänä aamuna aamupissalla pönttöön tipahteli muutama pisara ruskeaa vuotoa. Jatkui vessakäyntien yhteydessä koko aamupäivän, pieni määrä näytti tulevan myös ihan punaisena. Nyt jää vessapaperiin ruskea tahra, muttei vuoda varsinaisesti. Alavatsa on hieman arahko, muttei varsinaisesti kipuja ole ollut, enemmänkin tuntemusta. Ultra maanantaina ja ehdin jo henkäistä, että edes sinne selviän ilman paniikkia ja näinhän siinä sitten kävi. Tiedän, että monella on näitä vuotoja ollut, mutta ei se silti helpota yhtään, sillä myös keskenmenoon ne liittyvät aina.. Eivät ottaneet tuonne PHKS:n päivystykseen, sillä "asialle ei mitään voida tehdä, toki jos vuodat norona, niin otamme sisään runsaan verenvuodon takia", yksityisellä olisin päässyt yleislääkärin vastaanotolle, enkä taas halua lähteä niiden kanssa arvuuttelemaan. On tässä itketty ja nukuttu vuoron perään.. pelottaa niin hirveästi. :'(

Miru papu&nuppu rv 6+5
 
Miruliini, yritä ottaa ihan rauhallisesti, vuodot ovat kuulema yleisiä näiden hoitojen yhteydessä. Hyvä merkki on se, ettei sinulla ole kipuja eikä ole tullut hyytymiä. Tätä on minulle hoettu.
Mullekin sanottiin naitenklinikan päivystyksestä silloin kun vuotoa tuli ihan vähän, etteivät he ota sinne mikäli ei hengenvaaraa ole. Runsaamman vuodon kanssa ottivat sentään vakavammin, tosin sillonkin olisin kuulema voinut katsella tilannetta pari viikkoa...Kuka siihenkin pystyy?
Tiedän miten hirveän tunteen nuo vuodot saavat aikaan, mutta koita jaksaa ja ajatella positiivisesti! Minulla tosiaan tällä viikolla vuotoa tuli reippaasti, ja ihan kirkasta verta, sen hematooman takia.
 
Kiitos Annuli. Muistan kyllä vuotosi ja onhan niitä ollut tosiaan varsin monella. Katsella rauhassa 2 viikkoa on varmasti typerin ohje, jota lapsettomuushoitojen kautta raskautuneelle voidaan sanoa. Ihan hirveää, kun ei uskalla vessassa käydä ja voi olla ensi yön nukkuminen vähän sitä sun tätä. Ja tietysti juuri tänään ei pahoinvointi ole häirinnyt lainkaan..siitähän sitä voi tehdä pienessä päässään taas kaikenlaisia yhteenlaskuja. No, eipä asioille mitään voi, joten kaipa se on vaan yritettävä ottaa rauhallisesti..
 
Hassua, että minustakin tuntui tiistaiaamuna siltä, että pahoinvointi on kadonnut jonnekin. Sieltä se sitten saapui taas paikalle muutamia tunteja myöhemmin, ikävään aikaan olo oli vaan siltä osin parempi...
Vessassa käynnit on tosiaan ihan kamalia, ja nukun yöt huonosti, koska pelottaa että vuoto alkaisi juuri taas nukkuessa. Monena yönä olen täsmälleen herännyt samaan aikaan, kun tiistaina vuodon kanssa... Tällaista ei tarvitsisi meidän lapsettomuushoitolaisten enää kokea minun mielestäni. Mutta jaksellaan, tiedän täsmälleen tunteen!
 
Miruliini, mullahan tuli kans rv 5+6 aikaan rusehtavaa vuotoa ihan housuun asti muutaman tunnin ajan. Samoin wc-paperiin jäi rusehtavaa pyyhkiessä. Tuolloin tiedostin myös kohdunnapukan olleen alhaalla toisin kuin muina päivinä. Mulla se vuoto tosiaan alkoi joskus aamuyöstä la ja päättyi la aamupäivällä. Olen melko varma, että se liittyi toisen alkion varhaiseen keskenmenoon vuodon tullessa sen istukasta. Meillähän siirrettiin 2 alkiota PAS:ssa. Jos sulla se vuoto on loppunut, uskon, ettei ainakaan toisella alkioista ole mitään hätää. Onhan myös täysin mahdollista, että vuoto tulee jommankumman alkion istukasta, mikä kuulemma voi olla myös mahdollista ilman, että mistään keskenmenosta olisi edes kyse. Mulla lapsettomuuslääkäri sanoi ekassa ultrassa, että hän epäili, ettei toinen alkioista olisi edes kiinnittynyt toisen kuitenkin ollessa vahvasti kiinni. Uskon, että sullakin on kaikki hyvin. Koita vaan olla rauhakseen ja lepäillä! :hug:
 
pee pee. ei ole sen jälkeen ollu kyllä kipuja, välillä nippailee häpyluun kohdilla jos jotain nostaa maasta asti.
Miruliini, luusen että se on sitä kiinnittymis tiputtelua, mulla oli vähän runsaampaa vuotoa, onneksi pääset ma ultraan, voi kun pääsis itekkin.

onkos kukaan muu täällä ihan oireeton? kaikil tuntuu olevan jotain todisteita olostaan raskaana? Alkaa huolestuttamaan :whistle:

tiltalitti 6+5
 
Tein tänä aamuna taas testin, olen juossut taas koko yön vessassa ja nyt tein aamulla testin ja se viiva ei ollut enää niin vahva. Voi itku, tähänkö tämä nyt sitten loppui.
Nii ja mulla on ollut todella oireetonta tämä RASKAANA olo.
Rinnat turvoksissa, mutta siinä kaikki.
 
PeePee Koskas sulla olikaan se siirto, eikös se ollut päivää mua ennen , vai muistanko väärin?
Mulla se oli 15.4 ja testi oli 29.4.
On tuntunut vain niin kovin hankalalta päästä siihen veritestiin.
Mitä mä sanon sinne, kun soitan. Mun klinikka on eri kaupungissa, joten menen sitten Mehiläiseen.
On meillä jatkuvasti jotain jännitettävää.
 
Marli, jatketaan jutustelua täällä :D
Myös minä kävin ihan muualla veritestissä, menin vain Terveystalon labraan jonottamaan (tiesin, että sinne voi vaan mennä) ja kun vuoro tuli kerroin, että haluan hcg:n. Siinä ei ollut lääkärin lähetettä, joten en saanut Kela-korvausta, mutta pyydän omalta lääkäriltä lähetteen huomenna ultrakäynnin yhteydessä niin voin laitta korvaushakemuksen jälkikäteen. Kannattaa käydä!
 

Yhteistyössä