Lapsettomuushoidoista plussaan 2012-2013

^ perille tuli. :) käynnliittymässä kun pääsen kotona koneelle.

migreenistä Ekassa raskaudessa aurallinen migreeni katosi kokonaan. Yleensä mulla on kohtaus ainakin kerran kuussa. Tokassa raskaudessa mulla oli toka kolmannes yhtä migreeniä. Sain kohtauksia kolmesti viikossa. Nyt kolmannella kerralla olen selvinnyt yhdellä tai kahdella kohtauksella. Alkuraskaudessa kärsin kuitenkin normaalista päänsärystä aika usein. Nyt vaan toivon että pysyy poissa. Tsemppiä kaikille ketkä näistä kärsii!
 
Ihailtavaa itsevarmuutta Gabriela :) <3 kiitos.
Niin, on tässä tullu rampattua siellä aikaa usein, ja siis olen saanu hyvää kohtelua ja kaikki sillä saralla ok, itellä vaa on vähä sillee, et ikäänkuin liian helposti menisin sinne... Tosi tyhmää, tiedän. Ja kai lekuri käski sek takia vielä tarkkailemaan, koska näit on ollu täs koko ajan, että sit jos oikeesti tästä pahenee ni sit sinne ja.vähän pidempää tarkkailla tällä kertaa..oon kuitenki aiemmin aika nopsaa sinne painunu, ja vuodon perhana on jo ehtiny lekurin pöydälle päästyäni melkein loppumaan.
Mutta tosiaan, jos huomen on vielä tällä tavalla, nii sit sinne painelen.

Muhun ainaki pätisi tuo migreenihomma. Mulla oli monta v sillee, et ei ollu kohtauksen kohtausta, ollu ilmeisesti jotenki ressittömämpää tai keho saanu levätä riittävästi. Ku muutama v sitte, tein fyysisesti vaativampaa vuorotyötä, ja olin aika lailla aina töissä, ni tuntu et olis ollu koko ajan migreeni.
V sisään ennen + olikohan 1-3 kohtausta...? Äkkiseltään muistan nyt vaan 2 ennen +. Mulle siis kohtaus tulee jos oon poikki, fyysisesti, ja vähillä unilla, streaaiiki vähä tarvitaan. + jälkee ollu varsinki iha alussa tosi usein oli hedarii, ja kohtaukseenki asti... Nyt on helpottanut kyllä.

Vaikka ottaisin melkein mitä oireita tahansa, jos Toivo pysyis loppuun asti kyydissä..huoh..

TanZZZku ja toivo, 17+2.
 
Siis vuodosta vielä...
Eli lekurin pöydälle päästyäni heidän mittapuun mukaan vuoto ön jo melkei loppunut. Ja mun mittapuulla se on niukentunu, mutta tulee edellee.
Jotenki tuntuu, et lekurien mielestä kunnon vuoto ön sellasta, et side kastuu tunnissa läpikotaisin, mun mielestä toi ön jo iha sikapaljon vuotoa!!!
Mua alko ärsyttää itteniki iha urakalla!!! :(
Must tuntuu et mä kirjoitan tänne aina tästä samasta hemmetin asiasta!!! Vuoto, kivut, kivut, vuoto. Aina jotai negatiivista!!! :(
Ja pakko myöntää, et oon hieman kade teille, joilla on ."helpompi" / "normaalimpi" raskaus. En sillä lailla, että muiden onni olisi multa jotenki pois, (päinvastoin, olen iloine että edes muilla/ osalla menee paremmin odotus, kuin itsellä, jolla on jatkuvasti ongelmia, ja en todellakaan toivo kenellekään tätä rumbaa mitä tiellä on!!!)vaan haluaisin itsekin nauttia, koska niinkuin meillä kaikilla, tämä alku on ollut hankala, niin kyllä kaiken sen tuskan jälkeen pitäis saada nauttia tästä!!! Mutta ei, tasan ei mene onnenlahjat :(
Mutta tosiaan, tulee muistutus itselle, että tää ei ihan normaalia ole tää jatkuva vuotaminen...

Mutta minkäs tosiaan teet. On tää hanurista.
 
TanZZZku munkin puolesta kirjoitat tänne niin paljon kuin susta tuntuu, sitä vartenhan tää on. Toivotaan, että pääset jossain vaiheessa nauttimaan odotusajasta.

Dopplerilla kuuntelusta yritän kuunnella mahdollisimman vähän. Tuntuu, että sen vaikutuksista löytyy ristiriitaista tietoa. Jos vaikka pari kertaa viikossa pystyis pitäytymään olis hyvä. Eilen tosin kuuntelin kahteen kertaan. Tuli semmoinen fiilis, että onkohan kaikki hyvin ja aloin kuuntelemaan. En löytänyt sykettä ja mulla oli kiire muualle. Olihan se pakko illalla kokeilla uusiks ja löytyhän se sitten :) esikoisesta taisin kuunnella aika ahkeraan. Tosin en näin varhaisilla viikoilla.
 
  • Tykkää
Reactions: TanZZZku
Voi ei tanzzzku, aivan kamalaa toi vuotelu :( Mä oon muiden kanssa samalla linjalla, et heti vaan lekuriin, kun itestä siltä tuntuu. Vaikka vuoto olisikin hiipumaan päin, on mun mielestä sulla oikeus käydä tarkistuttamassa vauvan tilanne. Tsemppiä sulle ja Toivolle, toivottavasti hän on sitkeä sissi :) Ja tänne saa avautua just niin paljon kun mieli tekee :)

Mullakin ajoittain päänsärkyjä, muttei mitään niin pahoja kuin muutamilla teistä.. Tsemppiä!

Mä skippaan fb-ryhmän, sillä tämä palsta on toistaiseksi ainakin ihan riittävä mulle - en kerkeä aina tännekään kirjotella, luen kyllä teidän jutut melkein päivittäin :)

Ihania masukuvia :) Mä tilasin parit mammafarkut, sillä tälläviikolla on alkanut hiukka kiristää. Hain H&M:ltä mamma-aluspöksyjäkin kun kiristää jo alusvaatteetkin :) Mahaa ei kyllä huomaa vaatteet päällä (ite huomaan pienen kun nakuna peilailen:) ) Ja ihana pieni kumpu, kun makaa selällään :heart: Mä olen alkanut uskaltaa olla jo hieman onnellinen.. aiemmin oon ollut tosi pelokkaana.. Kerrottiin muutamalle kaverillekin tänä viikonloppuna :) Ihanaa!!

Kaikille hyviä vointeja, tanzzzkulle voimia erityisesti :hug:

muoks* aina mä unohdan tämän poksumisen ilon, eli 15+0 poksui tänään :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: TanZZZku
Migreeneistä kärsin minäkin normaalisti. Nyt tässä raskaudessa ei ole ollut vielä mitään. Esikoisesta oli migreenejä joskus 12-15 viikon tietämillä useampi viikossa, sen jälkeen ne hävisivät.

Dopplereista olisin kysynyt. Millä viikoilla te olette saaneet sydänäänet kuulumaan? Meriannin kuuntelusta intoutuneena minäkin innoistuin kokeilemaan. Ultraäänigeelin olin tosin onnistunut hukkaamaan, joten kokeilin tavallisen kosteusvoiteen kanssa. Enkä kyllä kuullut sykkeitä. En edes istukkaääniä, mutta niitä ei vissiin taida vielä näillä viikoilla kuuluakkaan?

Täällä on pahoinvointi lieventynyt taas!! Oikeastaan vain närästää, ja tissit on kipeät. Mahassa ollut painontuntemuksia/epämielyttävää oloa.

Annabell ja Ihme 8+2
 
Annabell minäkin löysin esikoiselta rv 10 sykkeen puolen tunnin etsimisen jälkeen. Nyt osasin etsiä ihan alhaalta, häpyluun kohdilta. Ja niin, etten liikuttanut anturia vaan kääntelin sitä paikallaan. Ja pikkasen saa painaa.
 
Mulla löytyi syke neuvolassa rv9+6, ja viikkoa myöhemmin löysin sen kotidopplerilla. Noin alussa se oli kuitenkin aikamoista hakemista, eikä välttämättä joka kerta löydy ellei uhraa etsinnälle oikeasti paljon aikaa.
 
Pitkästä aikaa taas tulin käväisemään.Jotenkin olen laiskistunut kirjoittelun suhteen viimeaikoina,vaikka melkein joka päivä kyllä käyn kuulumiset lukemassa.Ehkä sensit on tää "seesteinen" vaihe.Vauvan liikkeet tuntuu joka päivä,iltaisin varsinkin on aikamoiset jumpat päällä:)Välillä ihan naurattaa se mukse mikä vatsassa tuntee.Ainakin tietää että kaikki on hyvin.Olen myös alkanut vihdoin oikeasti luottamaan ja nauttimaan tästä olotilasta.

TaNNNzku lle niin toivon että koettelemukset jäisivät taakse.Siinä on jo tarpeeksi että lapsen alkuun saaminen on hankalaa...Sulla alkaa kuitenkin olla jo hyvät viikot ja varmasti sitten kun liikkeet tuntuu niin toivottavasti auttaa mieltä rauhoittumaan.Paljon voimia!:hug:

Täällä on ollut fb ryhmästä puhetta,itse en ole kiinnostunut kun muutenkin aika harvaa tää kirjoittelu tällä hetkellä.

Helmimamalla ja muilla ihania masuja:)Itellä edelleen aika mitäänsanomaton vaikka puoliväli jo poksuu...Mammahousut kyllä jo käytössä.Uskaltauduin myös viime viikolla vihdoin ostamaan ekat pienen pienet vaatteet tulokkaalle,voih,kun ne onkin pieniä ja suloisia..:heart:Muita hankintoja ei ole vielä tehty.Ensi viikon rakenneultraa odotellaan kun kuuta nousevaa,ehkä sit sen jälkeen voi alkaa katella muita hankintoja...

Inkkunen 20+0 (poks!)
 
  • Tykkää
Reactions: TanZZZku
Yoslene en itse huolestuisi satunnaisesta ruskeasta/punaisesta limasta, taitaa olla aika tavallisia moiset. Mulla on ainakin ollut molemmissa raskauksissa, eikä niitä ole juuri esim. neuvolassa noteerattu. Vissiin runsaammat tai veriset vuodot tutkitaan tai yritetään tutkia, mutta syy ei kyllä aina selviä. Ehkä kannattaa omasta neuvolasta tai lekurilta kysäistä jos huolettaa.

Me käytiin veriseuloissa ja vasta jälkeenpäin luin että keinoalkuisissa saattaa vääristyä tulokset. Ultrassa ei meillä löytynyt mitään poikkeavaa eikä vissiin verikokeissakaan. Tai enhän mä tuloksia ole edes paperilla saanut. Eipä sillä, en minä olisi muihin tutkimuksiin enää mennytkään vaan otetaan se mikä tulee jos on yllätyksiä tullakseen.

ON. Olen saanut uuden kaverin, rytmihäiriöt :(
Iloisiakin puolia on tosin bongattu, eli meinasin siistiä kulmakarvoja kun huomasin ettei nypittävää ole kuin pari hassua karvaa. Samalla tajusin ettei muuallakaan ole viime aikoina rehottanut. En edes muista milloin säärikarvoja olisi tarvinnut ajella. Hiuksetkaan ei rasvoitu niin nopsaan kuin ennen.
 
Me käytiin veriseuloissa ja vasta jälkeenpäin luin että keinoalkuisissa saattaa vääristyä tulokset.
Mä kysyin tästä huolestuneena lääkäriltä, kun olin lukenut samaa, ja on kuulemma ihan kukkua. Vain siinä tapauksessa, jos on siirretty kaksi alkiota ja molemmat on alkuun kiinnittyneet, voi tuloksissa olla jotain häikkää. Kaksosraskauksissahan veriseulaa ei tehdä ilmeisesti ollenkaan, koska tulokset eivät ole luotettavia.

Helpotti oloa kummasti, vaikkei niistä seuloista mitään hälyyttävää löytynytkään.
 
Huomenta,
Pitkästä aikaa täytyi ryhdistäytyä ja kirjoitella. Käyn kyllä päivittäin lukemassa kaikkien kuulumisia, mutta en ole juuri ehtinyt kommentoimaan. Ainakaan Gabrielaa en ole toivottanut tervetulleeksi, joten tervetuloa mukaan. :)

TanZZZku voimia hurjasti noihin vastoinkäymisiin. Täällä kaikki toivoo, että tilanne jo rauhoittuisi ja pääsisit nauttimaan raskaudesta! Halit.

Noista veriseulan virheellisistä tuloksista, niin meille lapsettomuusklinikan lääkäri sanoi, että IVF- alkuisissa raskauksissa on jostain syystä useammin (mutta siis tämäkin harvoin) vääriä hälyytyksiä kuin muissa. Tiedä häntä sitten... Me jätettiin silloin seula väliin, joten ei ole senkään puolesta kokemusta asiasta.

Mitäs helmimalle kuuluu, joko on hetki koittanut? Toivottavasti olet jaksellut hyvin.

Täällä kaikki etenee mukavasti, vatsa kasvaa ja liikkeetkin tuntuvat. :) Olen ollut tosi väsynyt, mitä en alkuraskaudessa juuri ollut. Nyt mulla on tosin ollut paljon töitä, työreissuja, pitkiä päiviä ja aikaisia aamuja, joilla on ehkä vaikutusta asiaan. Täytyy varmaan vähän hiljentää tahtia ja kuunnella itseään ja vauvaa herkemmin.

Mukavaa viikkoa kaikille,
Amele 22+1
 
  • Tykkää
Reactions: TanZZZku
Tulikohan Yoslenelle mun yksityisviesti perille? Ainakaan fb:ssa ei ole mitään kutsua näkynyt. :/

Me mentiin veriseulaan, kuulin vasta vähän ennen np-ultraa noista virheellisistä tuloksista IVF:n jälkeen. Onneksi kaikki oli hyvin ja riskiluku alhainen. :)

Täälläkin väsyttää ja ystäväni päänsärkykin palasi. Tällä kertaa panadol on helpottanut, ainakin toistaiseksi. Mutta inhottavinta on herätä aamulla siihen jomotukseen.

Muuten ei mitään uutta, ajan kulumista odottelen...

Vienda 15+5
 
Kukkuuuuuu!!!
Mä olin lekurissa tänään. Mun vuotelulle ehkä löytyi syy!!!

Tärkeimmät ensin, eli Toivolla oli kaikki hyvin :heart: :heart:
Päätä kun mittasi, 1. mitan mukaan vastasi 17+1 ja toisen mitan mukaan 17+3 ja mulla siis nyt 17+6. Reisiluutakin lekuri mittasi mutta nyt en muista millään et mitä se siitä sano :( Mutta jos olis ollu pahasti poikkeavaa nii kyllä mä muistaisin...
Toivottavasti Toivo kasvais ja kehittyisi normaalisti, ja toivottavasti rakenneultrasta kahden viikon kuluttua saatais hyviä uutisia, jos siis sinne asti päästään ;)

Mut nyt siis vuoto asiaan...
Mulla on kohdussa sellanen "paisuma". Lekuri ei oikei saanu selvää ultralla suoraan et mikä se olis, mut epäili et se olis lisäistukka tahi hematooma.
Tämä ei ole riskiraskaus, mutta ei normikaa, että heti ku tulee vuotokohtaus, niin sit pitää ottaa rauhassa. Ja muutenkin, nyt pitää ottaa iisii seuraavat 2 viikkoo, ku sillon on seuraava aika, ja tsekataan et voisko rauhassa ottaminen vaikuttaa siihen. ei tarvitse sänkypotilaaksi jäädä, mutta en saa sillee riehuu ku normiraskaudessa jotkut saa...
Ja sillon kun vuotoa tulee, jos kivut eivät ole kovat, eivätkä ylly, ja jos vuoto ei runsastu kipuun yhdistettynä, niin kannattaa tarkkailla kuulemma, tai jos vuoto on jotenkin erilainen ylipäätään, ni sit lekuriin.
se lapsivesitestikin tehtiin ja se näytti negatiivista :)

Ja lekuri sanoi et täsä mun vuotelussa on hyviä asioita, ei ole lapsivettä, On heidän mittapuun mukaan niukkaa, ja kun vieläpä melkein taukoaakin aina välissä.
Mun mielestä nää on hyviä uutisia!! Ja etenkin, jos miettii että tässä on viime aikoina ollut niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon kaikkea vastoinkäymistä ja negatiivista paskaa ylipäänsä, nii on paras fiilis pitkään aikaan!!!! :) Ou jee, tätä lisää :)

TanZZZku ja Toivo, 17+6
 
Hienoa TanZZZku aivan mahtavia positiivisia uutisia. Ihanaa,kun löyty syy vuotelulle.

Itsellä oli tänään ravintoterapeutilla käynti. Oli oikein mukava ja positiivinen jutustelukäynti. Sain hyvää palautetta ruokavalioni jo muuttamisesta ja varmaan ekaa kertaa elämässäni kehuja painostani joka ei ole noussut tähän menessä kuin 1.7kg. Nyt vain kahden viikon välein soittelen sokruarvoja,joten seurataan mihin kehittyy. Onneksi ei tarvi sokereita mitata kuin kahtena päivänä viikossa.

Veriseulasta ,me oltas käyty jo ikänikin puolesta,mutta sössivät mulle liian myöhäsen ajan,mutta menen ens viikolla johonki keskiraskauden seulaan,josta saa jotain viitteitä,vaikkei sitä voikaan yhdistää np- ultran tulokseen. Meilläkin lapsettomuuspolin ylilääkäri sanoi,että voi antaa ivf- hoidot vääriä hälyjä

ihana masu Inkkuselle

Vienda,mäkin kärsin edelleen päänsärystä. Tänä aamuna viimeksi jomotus oli jo aamusta asti seurana,eikä helpota lääkkeillä kun toviksi. Pahoinvointikin ollut päivittäin edelleen vaivana. Kerran päiväsdä tullut yhtäkkiä paha olo ja täytynyt oksentaa. Hassua vaan,kun alkuraskaudessa ei oksentaa tarvinnut.

Vielä omaa napaa. Onko muilla ollut ohi meneviä menkkajomotuksia alavatsalla ja kiristelyä? Mietin voiko mulla jo olla suppareita nuo vai meneekö kasvukipujen piikkiin. Niitä on ollut nyt viikon ajan 2-5 kertaa päivässä. Otan toki asian neuvolassa puheeksi. Esikoiselta muistan kyllä näillä viikoilla olleen koviakin kasvukipuja,mutta tuo kipujen lyhyt aikaisuus ja kiristely pistäämietityttämään. Toki menkkajomoon ei aina liity alavatsan kiristystä.

On tää munki raskaus ollut yhtä kipuilua ja huolta. Ymmärrän TanZZZku sua täysin,kuinka välillä miettii,että eikö tämä kaikki voisi olla yhtään helpompaa. Kun yks huoli/ vaiva pois niin toinen jo oven takana tulossa.

Sannuliinu ja pikkunen rv 14+5 (15+3)
 
Viimeksi muokattu:
Ihania uutisia TanZZZku. Ja hyvä että vuotelulle löytyi joku syy. Epätietoisuus on aina kaikista inhottavin ja kurjin vaihtoehto. Toivotaan että lepo auttaa vuoteluun jos sitä ilmaantuu. Kiva kuulla että kaikki hyvin. :)

Inkkusella on ihana masunen :heart:

(.)
Neuvolassa vierähtikin tänään puolitoista tuntia ja asiaa tuli enemmän kuin ehdin sisäistää. Mihinkään ei kurkittu, joten joudun nyt odottamaan sinne kolmen viikon päähän nt-ultraan, että mitä pikkaraisille kuuluu.
Hoitaja ei ollut huolissaan rytmihäiriöistä mutta ehdotti kokeilemisen arvoiseksi magnesiumin.
Ilmoittauduin kaikkiin seuloihinkin ja puhuttiin myös kaksosuuden ja hoitojen aiheuttamista mahdollisista vääristä hälytyksistä, mutta hoitsu kuitenkin sanoi että ne otetaan jossain laskennoissa huomioon (?).
Sokerirasituskin on edessä koska olen yli 25v. ensisynnyttäjä.
Hirmusti tuli asiaa ja jutustelua asian vierestäkin, mutta olisipa ollut kiva nähdä että superpähkinöillä on kaikki hyvin. Joskohan sitä joku ilta kokeilisi sitä doppleria.. en tiedä.
Rytmihäiriöiden lisäksi ei paljon muita oireita ole. Pientä pahoinvointia saattaa tulla jos verensokerit laskee ja olen nälissäni, mutta ei mitään kummempaa.

Loppuviikosta sitten verikokeisiin.

Nuppu ja SuperPähkinäT 8+6
 
Helou!!
mä oon niin jotenki ollu omassa ahistuskuplassani ja taistellu näitten omien ongelmien kanssa, et en oo muille kommentoinu mitään :(

Sannuliinu, mulla on ollu ihan täs pitkin matkaa erilaisia kipuiluja. Yleensä ne on ollu tasasta, koko ajan kestävää menkkajomotuksen tyylistä. Tosin, mun mittakaavassa kipu on ollut hyvinkin minimaalista, verrattuna hulluihin menkkakipuihin joita mulla nomrmisti on (oksu lentää ku koskee, ja oon yhen päivän sängyn pohjalla).
Mut silloin uudenvuoden tienoilla, just sun viikoilla, 14+1-14+3, mullahan oli ne kauheet kasvukivut, ja mä luulin et ne olis suppareita, koska tuli sellasia kipukohtauksia jotka kesti kerrallaan n.10min. Tunsin aina kun kipu alkaa, ja kuinka se kestää ja kuinka se sitten pikkuhiljaa hiipui pois, ja alkoi samantien uudelleen.
Tää alkoi illalla ja jatkui yöhön asti, ja rauhoittui kun otin yhteensä 1g panadolia ja 600mg buranan. Ne on ollu tähän mennessä järkyimmät kivut. Toivon et sellasii ei enää tulis...
Muuten alussa oli joskus viikolla 9+- aika kova koko ajan tasanen jomotus, ja viime viikolla lievempänä kipuna kans tollanen jomotuspäivä.
Voiko ne olla sulla harjoitussuppareita??? Ku eiks se ole tavallista et niit on jos raskauksia takanapäin??? (anteeksi että otin puheet aikaisemmista tapauksista, en osannut muuten muotoilla mitä tarkoitan :ashamed: )
Mulla on tullu tähän mennessä se n. 3kg, :) ja se tuli aika aikasin, mut osan laitan kyl niin nopeen tupakan lopetuksen piikkiin... Mä oon terapeutin kans samoil linjoilla, 1,7kg on hyvin d:)b


Päänsäryistä täällä myös on ollu juttua... Tsemppiä kaikille tuon kanssa painiville!!! Itsellä kans kuten aiemmin maininnu migreeniä meinaa selkeesti helpommin pukkaa ja tuntuu muutenki et helpommin olis hedari.. :(

Nuppu mun pahoinvointi oli samanlaista ku sulla, jos ehtii tulee nälkyys ja sit vasta syö ni tuli ensin närästys ja sit huono olo ja joskus oksu :)
Sulla onki iha oma juttusa kuunnella dopplerii ku kaksi pientä kyydissä :heart::heart:
Mä itse ostin dopplerin aika myöhään, se tais tulla viikon 13 lopulla...??
Mulla kesti sillon kauan et löysin ne äänet ku ekan kerran kuuntelin (koin sen alkuun vaikeaksi hommaksi), mutta mulla saattaa vaikuttaa se et on aika reilusti ylipainoo ni massun päällä on peitettä :D
Mutta onhan täälläki ollu juttuu et äänet on saatu kuuluviin paaaaljon aikastemmi.

Inkkusen massu on on ihuna :) :heart:

minäkin kaipailen Helmimamaa...??? Missähän olet...??? Toivottavasti kaikki on hyvin :heart::heart:

Amelelle ja Viendalle tsemppiä väsymyksen kanssa!! ja juu, nyt saa ihan luvalla ottaa rauhakseen :)

Jeanna, luksus"oire" tuo karvahomma!! :) Itellä kyllä kukkii nassu ja tukka rasvoittuu ja karvat kasvaa ihan entisen lailla :LOL: nauti nyt, ei se kuitenkaaa kestä loppuelämää ;)
Must tuntuu et muutenki tänä talvena oon jotenki laiskistunu, ihan ku ei olis talvikunnossapitoa olleskaan....

Missäs muuten mun kanssa melkein päivälleen samoissa menevä Miles on??? mitäpäs kuuluu??

Yoslene, mulla on tullu kans erilaisia limajutskia (välillä ihan kunnon klönttejä, yök!!), ni ku mainitsin lekurissa niistä, ni ei oikein osannu sanoo mikä olis kyseessä, et puhu limatulpasta josta olin kauhuissani että eikös sen pitäis irrota ihan lopussa nii meinas et sitä voi irrota matkallakin ja sitten sitä kasvaisi uutta tulppaa tilalle..

Sori jos joku jäi nyt väliin, pakko alkaa tekee vähä töitäki...

TanZZZku ja Toivo, 18+0 POKS!!
 
Muakin kiinnostaisi milesin kuulumiset :)

---

Tsemppiä kaikille kipuileville!

Mä olen selvinnyt kyllä todella vähällä, eikä mulla ole alkuraskaudessa vaivanneen jatkuvan jomottavan päänsäryn jälkeen ollut enää särkyjä juuri ollenkaan. Vatsan kasvukaan ei juuri ole tuntunut missään ja niitä kohdun kannakkeita vihloo vain jos olen tosissaan rehkinyt jotain. Normiarjessa ei siis vaivoja ainakaan vielä ole, nukkuminenkin sujuu yhä ihan hyvin. Itseasiassa paremmin kuin missään vaiheessa raskautta, kun vessahätäkään ei enää yllätä niin usein ja saan yleensä nukkua koko yön läpeensä. Unentarve on kyllä yhä isompi kuin aiemmin, ja helposti tulee vedettyä 10h yöunia arkisinkin ja silti aamulla väsyttää.

Mulla ois tänään pitkästä aikaa neuvola. Jännää kuinka kutkuttava fiilis siitäkin voi tulla, kun edellisestä kerrasta on jo kaksi kuukautta aikaa. Ja osan jännityksestä toki tuo se, että tämä on nyt se Kela-neuvola ja saan kaikki tarvittavat lippulappuset ja pääsen laittamaan äitiyspakkauksen tilaukseen :heart: Mulla on kyllä jo pikkuvaatteita varmaan ihan yli tarpeen, kun lähti vähän lapasesta noi vaatehankinnat :rolleyes: Laskeskelin, että mulla on 64 vaatekappaletta kokoluokissa 50-70, luulis ainakin riittävän :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: TanZZZku

Yhteistyössä